Pekka Puhtoinen jakelee tuomioitaan ministerille. Itse syyllistyi ministerinä rikokseen, mutta säännöthän eivät koskekaan häntä.
Jos olisi ollut vähänkään Pekalla harkintaa, niin olisi jäävännyt itsensä antamasta lausuntoja tällaisessa asiassa.
Junnila toki tyri ihan itse, mutta säännöt eivät ole samat kaikille. Pekka sai siis tehdä rikoksen, josta pelastui vain ministerisuojan takia. Entinen pääministeri sai riekkua miten huvitti, mutta tavallinen ministeri menetti pestinsä tekstiviestin lähettämisestä.
Huvittavaa
4
293
Vastaukset
- Anonyymi
Pekan kannataisi olla tarkka mitä puhuu. Mitä Kulosaaressa oikeasti tapahtuu tai on tapahtunut odottaa
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17911970D
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Haavisto kritisoi Aaltolan Turkin aivankuin Aaltola olisi syyllistynyt rikokseen, eikö Haavisto muista ettei konsulipäälikkö ylittänyt toimivaltuuksiaan rikkomalla lakia vaikka hänen käskystään. Hallituskauden jälkeen kertoi että Rinteen fläppitaulussa oli lukenut rahaa on, näin hän kiitti demareita saamastaan tuesta.
- Anonyymi
Seuraavaksi vaihdetaan Rantanen, sitten Tavio, sitten Meri ja lopuksi vielä Purra…
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke592822- 1252050
- 921768
- 1631355
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?731331- 621262
- 691122
- 641111
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂731059Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t331007