Orpo, Purra, Henriksson ja Essayah yrittävät taikoa Suomea näkyviin

Anonyymi-ap

Onko Suomea olemassa? Outo salaliitto leviää somessa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/063f6122-edea-4198-b3e0-46ef9c51b412
Suomea koskeva salaliittoteoria jyllää edelleen muun muassa sosiaalisessa mediassa

Jotkut uskovat salaliittoteoriaan, jonka mukaan Suomi on keksitty maa

Suomea ei ole olemassa.

"Tämä vanha väite nousee edelleen ajoittain esille sosiaalisessa mediassa tai Redditin kaltaisilla suosituilla keskustelusivustoilla, josta salaliittoteoria lähti alun perin leviämään.

Myös ulkomaiset mediat nostavat aiheen toisinaan esille.

– Yksikään todellinen maa ei voisi johdonmukaisesti sijoittua ensimmäiseksi koulutuksessa, terveydenhuollossa, sukupuolten tasa-arvossa, lukutaidossa, yhteiskunnan vakaudessa, vähiten korruptoituneessa hallinnossa ja lehdistönvapaudessa, muun muassa brittilehti The Week on selvittänyt salaliittoteorian sisältöä.

Helsingissä asuva videotuottaja ja muusikko Chico Muya on tällä viikolla julkaissut Twitterissä videon, jolla hän naureskelee asialle sketsin muodossa. Hän on aiemmin käsitellyt asiaa myös Tiktokissa.

– Olen elänyt mielikuvitusmaassa. Suomea ei ole olemassa, hän kirjoittaa videonsa oheen.

Videolla Muya esittämät hahmot käyvät keskustelua asiasta yhden heistä mainittua suomalaisen ystävänsä.

– Se ei ole todellinen. Suomi, sitä ei ole olemassa.

– Kuinka voit sanoa noin, kun olemme Suomessa?

– Veli, olemme tällä hetkellä Ruotsissa. Suomalaisia ihmisiä ei ole.

Salaliittoteoria on peräisin Redditissä vuonna 2014 julkaistusta kirjoituksesta, jossa tuolloin 22-vuotias Jack väitti vanhempiensa kertoneen, ettei Suomi ole todellinen maa.

– En muista tarkkoja sanoja, mutta muistan heidän sanoneen, ettei Suomea ole olemassa. Ei se vaikuttanut niin isolta asialta silloin, koska olin lapsi ja vanhempien sana on laki, hän kirjoitti."


Nyt taisi selvitä syy oikeiston eli Orpon kokoomuksen, Purran persujen, Henrikssonin RKP:n ja Essayahin kristillisten toimille paskoa Suomen koulutus, terveydenhuolto, lukutaito, PISA-tulokset, sosiaaliturva, työttömyysturva, työmarkkinasopiminen, yhteiskunnan vakaus, vähiten korruptoitunut hallinto jne. oikeisto haluaa muuttaa Suomen todelliseksi eli taikoa maamme näkyviin.

22

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kerropa ystävällisesti, mikä saksalaislehti?

        En ole löytänyt sieltä tietoa.


      • Anonyymi

        Lisää Suomen reaalitodellisuuteen siirtymistä luvassa:


        IS: Useat nykyministerit kannattivat Junnilan aloitetta SS-perinne­yhdistyksen tukemisesta – joukossa muun muassa Elina Valtonen ja Sari Essayah
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009691265.html
        "Junnilan ohella nykyhallituksen ministereistä viisi kannatti 45 000 euron myöntämistä Waffen-SS-sotilaiden perinneyhdistykselle viime joulukuussa."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa ystävällisesti, mikä saksalaislehti?

        En ole löytänyt sieltä tietoa.

        Avaahan uutisen linkki niin selviää kolmannessa lauseessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisää Suomen reaalitodellisuuteen siirtymistä luvassa:


        IS: Useat nykyministerit kannattivat Junnilan aloitetta SS-perinne­yhdistyksen tukemisesta – joukossa muun muassa Elina Valtonen ja Sari Essayah
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009691265.html
        "Junnilan ohella nykyhallituksen ministereistä viisi kannatti 45 000 euron myöntämistä Waffen-SS-sotilaiden perinneyhdistykselle viime joulukuussa."

        Parempi olisi erota myös Essayahin ja Valtosen sekä monen muun, nyt koko hallitus on jo häpeällinen sirkus kokonaisuudessaan! Petteri, tekisit ensimmäistä kertaa oikean miehen työn, ja toteaisit tosiasiat ja jättäisit eropyynnön! Tulee muuten kansalaisille todella kalliiksi nähdä tätä surkeaa näytelmää.

        Tästä saa eurooppalainen lehdistö taas jutun. Orpo vaan jatkaa ääriliikkeen kanssa. Eteenpäin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi olisi erota myös Essayahin ja Valtosen sekä monen muun, nyt koko hallitus on jo häpeällinen sirkus kokonaisuudessaan! Petteri, tekisit ensimmäistä kertaa oikean miehen työn, ja toteaisit tosiasiat ja jättäisit eropyynnön! Tulee muuten kansalaisille todella kalliiksi nähdä tätä surkeaa näytelmää.

        Tästä saa eurooppalainen lehdistö taas jutun. Orpo vaan jatkaa ääriliikkeen kanssa. Eteenpäin!

        Pitlerkin saa taas syitä syyttää Suomea natsifikaatiosta.


      • Anonyymi

        Oliko se Saksan Kaatutusuutiset mistä luit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi olisi erota myös Essayahin ja Valtosen sekä monen muun, nyt koko hallitus on jo häpeällinen sirkus kokonaisuudessaan! Petteri, tekisit ensimmäistä kertaa oikean miehen työn, ja toteaisit tosiasiat ja jättäisit eropyynnön! Tulee muuten kansalaisille todella kalliiksi nähdä tätä surkeaa näytelmää.

        Tästä saa eurooppalainen lehdistö taas jutun. Orpo vaan jatkaa ääriliikkeen kanssa. Eteenpäin!

        Ja Suomi ajautuu EU:ssa epäsuosioon ja boikotoitavaksi, kuten Itävalta aikoinaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitlerkin saa taas syitä syyttää Suomea natsifikaatiosta.

        Kohta varmaan alkavat metsästää natseja Suomessakin, aloittaen eduskunnasta.


    • Anonyymi

      Luin saksalaisesta Die Weltistä, mitä ihmeellistä tuossa sitten oli?

    • Anonyymi

      Liian hyvää ollakseen totta, joten tarvitaan Sipilän, Orpon ym. oikeistohallitukset tuomaan Suomi takaisin inhorealistiseen todellisuuteen.

      • Anonyymi

        Näin siinä käy.


    • Anonyymi

      Emmehän halua erottua..satumaana.

    • Anonyymi

      Liian hyvää ollakseen totta..joten tarvitaan oikeistoporvareita lopettamaan unelmat.

      • Anonyymi

        Kauankohan suomalaiset on vielä maailman onnellisin kansa, jos nykyinen hallitus pääsee toteuttamaan ohjelmaansa (ellei sitten kaadu jo ennen syksyä)?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauankohan suomalaiset on vielä maailman onnellisin kansa, jos nykyinen hallitus pääsee toteuttamaan ohjelmaansa (ellei sitten kaadu jo ennen syksyä)?

        Koko metafora emävale!
        Suomi rupusakissa jo vuosikymmeniä PPP polkee paikallaan.
        Kokoajan uutisia miten ostovoima hupenee kaikilla

        Ostovoimapariteetti (engl. purchasing power parity, PPP) kertoo arvion vaihtokurssista, joka tarvitaan muuttamaan kahden maan vaihtokurssit ostovoimaltaan yhtäläisiksi. Ostovoimapariteettia tarvitaan erityisesti, kun halutaan verrata kahden maan elintasoja. Jos tietyn hyödykekorin hinta olisi esimerkiksi 25 Englannin puntaa tai 50 Yhdysvaltain dollaria, olisi ostovoimapariteetti silloin 1 £ = 2 $. Ostovoimapariteetti ei yleensä ole sama kuin todellinen vaihtokurssi.[1][2] Esimerkiksi suora bruttokansantuotteiden vertailu ei mittaa tarkasti kulutuksen määrää, koska hintatasoissa on suuria eroja.

        Esimerkiksi Suomen nimellinen bruttokansantuote henkeä kohden vuonna 2005 oli 37 014 USD, mutta ostovoimakorjattu bruttokansantuote oli 31 208 USD. Suuri ero kertoo siitä, että Suomessa, kuten muissa Pohjoismaissa, on kansainvälisesti verrattuna korkea hintataso ja verotus.

        Bruttokansantuote perustuu ajatukseltaan Adam Smithin (1723–1790) teoriaan, jossa on vain työtä ja voittoa. Bruttokansantuotteen ongelmana on, että se jättää kokonaistuotannosta pois merkittävän osan (yleensä yli puolet), sen tekijät eivät korreloi eivätkä sen kaksi puolta mene tasan. Puutteista johtuen sitä voidaan manipuloida ja niin tehdäänkin, kun päättyneen vuoden lukujen kirjauksen yhteydessä korjataan myös kahden edeltäneen vuoden lukuja.

        Wikistä Suomi vasta sijalla59 !

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(PPP)

        Talous ja ostovoima kuralla ja siitä nämä hyväkkäät aiko leikata lisää.


    • Anonyymi

      Tuo on ihan normisettiä sen jälkeen kun tämä natsivalekin meni läpi. Kyllä:YLE kun uutisoi ettei Suomea ole olemassa niin olet joko natsipersu ja väität toisin tai komppaat muuta porukkaa.

      • Anonyymi

        Meitä on moneksi on ok olla tavis;)


    • Anonyymi

      Onko tutkivat journalistit perehtyneet Essayahin veroilmoitukseen?

      Maksaako kirkollisveroa?

    • Anonyymi

      Suomi voisi olla politiikan supertähti Disney-prinsessa SANna Marinin johtama onnela, mutta luihuiset tahtoo muuta.

    • Aloituksen otsikko on peppukipuilun oire. Miksi peppukipuilu aiheuttaa harhoja?? Onko se niin sietämätön?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      49
      1354
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      160
      1166
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1037
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      892
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      200
      889
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      12
      822
    7. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      786
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      781
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      758
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      89
      746
    Aihe