Äärioikeistolainen liikehdintä maailmalla.

Se on paisunut jo merkittäviin mittasuhteisiin joista on huolestuttava.
Amerikan äänioikeutetuista jo yli puolet kannattaa republikaaneja.

Suomessa Perussuomalaisia kannattaa n. 600 000 ihmistä jotka ovat siis äärioikeistolaisia.
Onneksi saimme tuon hra Junnilan eroamaan ministerinpaikaltaan.
Viimeisenä naulana arkkuunsa olivat hänen käyttämät rasistiset pesukarhu-solmionsa. Ne olivat lahjoja hänen nähtävästi myös rasistiselta vaimoltaan.
15353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Suomessa on äärivasemmistolaisiakin aika joukko sekä kymmeniä tuhansia äärimuslimeja.
Todellisia äärioikeistolaisia ei liene kuin muutamia satoja joilla ei ole mitään valtaa.

Äänestä
  • Valtaosa persuista kannattaa näitä oppeja vaikka eivät tiedä tekevänsä sitä. Se on radikaalin normalisoimista. Oletko tyhmä seuraajaa vai ymmärrätkö mitä teette?

    1Äänestä

Viki aina jaksaa muistuttaa mitenkä Neukut velvoitti Suomalaiset silloin muinoin 1944 de-natsifioimaan.

Vituiksihan se meni silloinkin.

Viki itse on julistanut olevansa niitä natsin-perkeleitä; asia minkä ei pitäsi olla mahdollista jos 1944 olisi toteutettu.

Äänestä

Miten pesukarhut voivat olla rasitisia?

Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tässä taustatietoa pesukarhu- solmioista:
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009687488.html

    Ne ovat siis erittäin rasistisia tummaihoisten solvaus.

    Varmasti tiesi pukiessaan mistä on kyse.

    Jos ei tiennyt niin sitten on tyhmempi kuin saapas.

    Kummassakaan tapauksessa ei ole asiaa ministeriksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tässä taustatietoa pesukarhu- solmioista:
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009687488.html

    Ne ovat siis erittäin rasistisia tummaihoisten solvaus.

    Edelleenkään ei selvinnyt, miksi pesukarhut olisivat rasistisia.
    Kaikki nuo tyhmät höpötykset kaksoisviestinnästä ja natsipesukarhuista on vain typerää parrnpärinää, pesukarhut ovat vain pesukarhuja, siitä on turha mitään muuta merkityksiä etsiä.
    Kokonaan toinen juttu on, oliko tuollainen solmio kansanedustajilta edellytettyä arvokasta pukeutumista?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tässä taustatietoa pesukarhu- solmioista:
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009687488.html

    Ne ovat siis erittäin rasistisia tummaihoisten solvaus.

    Tai jos ei vain löytänyt vesimäyrää niin joku vastaava vink vink

    Heraldikka oli melkoista keskiajalla. Yhdessä kuvassa oli kymmeniä viittauksia.


    Persuille viestintä on ei-viestintää.. (vrt putinin ei hyökkäys ukrainaan).

    1Äänestä

  • Pesukarhu sattu olemaan riittävän lähellä vesimäyrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Edelleenkään ei selvinnyt, miksi pesukarhut olisivat rasistisia.
    Kaikki nuo tyhmät höpötykset kaksoisviestinnästä ja natsipesukarhuista on vain typerää parrnpärinää, pesukarhut ovat vain pesukarhuja, siitä on turha mitään muuta merkityksiä etsiä.
    Kokonaan toinen juttu on, oliko tuollainen solmio kansanedustajilta edellytettyä arvokasta pukeutumista?

    Joo. Se on kaksoisviestintää mitä persut on täynnä. Et vaan ymmärrä sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Edelleenkään ei selvinnyt, miksi pesukarhut olisivat rasistisia.
    Kaikki nuo tyhmät höpötykset kaksoisviestinnästä ja natsipesukarhuista on vain typerää parrnpärinää, pesukarhut ovat vain pesukarhuja, siitä on turha mitään muuta merkityksiä etsiä.
    Kokonaan toinen juttu on, oliko tuollainen solmio kansanedustajilta edellytettyä arvokasta pukeutumista?

    "Edelleenkään ei selvinnyt, miksi pesukarhut olisivat rasistisia. "

    Suomalainen tallukka tosiaan ei välttämättä ymmärrä miten pesukarhu liittyy mitenkään rasismiin.

    Kyseessä onkin Amerikan Ihmevalloista kotoisin oleva asia. Ilmiö on tuttu myös Australiassa.

    https://www.dictionary.com/browse/coon

    Ottaen huomioon kyseisen herran oikeisto-fasistisen historian pitäisin kovin outona jos hän ei olisi ollut täsmälleen tietoinen mitä raccoon merkitsee kravattiaan valitessaan. Mutta oli tarpeeksi tyhmä luullakseen ettei muut sitä ymmärrä.

    1Äänestä

Tuota pesukarhua on yritetty yhdistää jopa nazi-Saksaan, tosin huonolla menestyksellä.

Äänestä

Aloittajalta on kyllä perustiedot aika pahasti hukassa: voitaisiin aloittaa vaikka siitä että mesimäyrä ja pesukarhu ovat kaksi täysin eri eläintä. Itseasiassa jopa kaksi aivan eri mantereilla asuvaa eläintä!

Äänestä
  • Huh. Venäjä on hyvis koska se ei ole NL.

    Niinpä. Täältä mantereelta ei löydä kaupasta kuin serkkuja mikä viittaa n…iin.

    Äänestä

Kyllä vain. Jos suunta jatkuu, kaikkia muita kuin kansallismielisiä puolueita saa kritisoida. Muita vaan ei ole.

Mutta joo. Sinun porukan tavoite on nostaa demokratian turvin valtaan mitä kutsutte vapaudeksi ja sen jälkeen poistatte vapauden esteet. Ihan kuten Orbanin unkari ja monet 30-luvulla.

Tämä on niin saatanan vitun tylsä narratiivi mutta uppoaa.

Menikö oikein?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se on paisunut jo merkittäviin mittasuhteisiin joista on huolestuttava.
Amerikan äänioikeutetuista jo yli puolet kannattaa republikaaneja.

Suomessa Perussuomalaisia kannattaa n. 600 000 ihmistä jotka ovat siis äärioikeistolaisia.
Onneksi saimme tuon hra Junnilan eroamaan ministerinpaikaltaan.
Viimeisenä naulana arkkuunsa olivat hänen käyttämät rasistiset pesukarhu-solmionsa. Ne olivat lahjoja hänen nähtävästi myös rasistiselta vaimoltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu