En usko evoluutioon

Ihmisen solu ja sen dna ovat ainakin minulle täysin riittävä todiste niiden edellyttämästä superälykkäästä ja supermikrotarkasta suunnittelusta. Ensinnäkin, ihminen koostuu noin 35000 miljardista solusta. Jokainen ihmissilmälle näkymätön solu käsittää lähes saman verran materiaalia kuin joku keskisuuri kaupunki. Ihmeellisintä solussa on kuitenkin sen dna, tuo huippumonimutkainen ja -järjestäytynyt geneettinen informaatio-nauha, jonka tieteellinen tutkimus on vasta alullaan. Tuo geneettinen nauha on noin 3,5 miljardin "kirjaimen" jono, jossa on kolme tiedostoa päällekkäin sekä oikealle että vasemmalle luettaessa. Dna sisältää vastaavan määrän informaatiota kuin noin 100 hyllymetriä kirjallisuutta! Solulla on myös ns. skannerit, jotka lukevat dna-nauhaa valtavalla nopeudella. Kun siinä syntyy jokin määrä virheitä, se sisältää myös erityisen "korjauskoneiston", joka löytö on v. 2015 palkittu Nobelilla kolmen tiedemiehen kesken. Nämä löydöt todistavat ainakin minulle täysin kiistattomasti, että tuo superäly on Jumala, joka on aina ollut olemassa ja on suunnitellut ja luonut kaiken olevaisen. Nyt vain tuo evoluutioteoria pyrkii asettamaan miljoonat vuodet Jumalan paikalle, mikä on pelkkää keksittyä tarinaa, jolla pyritään poistamaan Jumalan luomistyö. Tämä yritys tulee kuitenkin osoittautumaan täysin mielettömäksi ja naurettavaksi Jumalan pilkaksi. Kaikkein naurettavin tarina on kuitenkin tuo ns. alkuräjähdysteoria, jonka seuraukset jo maallikkokin voi ymmärtää, että siitä seuraisi vain sotkua ja kaaosta. Sen sijaan Jumala on luonut kaikessa järjestäytynyttä, elävää informatiivista toimintaa solussa ja sen dna:ssa, kuten kaikessa luomakunnassaan.

28

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja edelleenkin, miten ja minkä niistä monista luomistarinoista tämä todistaa oikeaksi?
      Vaikka evoluutio jostain syystä katoisi todellisuudesta, ei tee luomiseata totta.

      • On olemassa vain yksi ja oikea luomiskertomus. 1 MOOS.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        On olemassa vain yksi ja oikea luomiskertomus. 1 MOOS.

        Millä perusteella se on muka se oikea? Ja kai tiedät että raamatussa on kaksi eri luomiskertomusta? Etkä ole pystynyt todistmaan kumpaakaan, vaan jauhat koko ajan evoluutiosta.

        Ja kuten sanoin; vaikka evoluutio jostain syystä katoaisi täältä todellisuudesta, ei se vieläkään tarkoita että luominen olisi totta. Miksi näin yksinkertainen asia on vaikea tajuta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä perusteella se on muka se oikea? Ja kai tiedät että raamatussa on kaksi eri luomiskertomusta? Etkä ole pystynyt todistmaan kumpaakaan, vaan jauhat koko ajan evoluutiosta.

        Ja kuten sanoin; vaikka evoluutio jostain syystä katoaisi täältä todellisuudesta, ei se vieläkään tarkoita että luominen olisi totta. Miksi näin yksinkertainen asia on vaikea tajuta?

        Missä se toinen luomiskertomus sijaitsee?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se toinen luomiskertomus sijaitsee?

        Etkö tunne raamattua? Lukemalla selviää.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        On olemassa vain yksi ja oikea luomiskertomus. 1 MOOS.

        Kumpi niistä on oikea?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se toinen luomiskertomus sijaitsee?

        Se selviää, kun luet Raamattuasi hiukan ensimmäistä lukua pidemmälle.


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        😍 ­­N­­y­­m­f­o­m­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#179134211

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Eli olet idiootti, et osaa etkä ymmärrä, joten juuri sinun kuvittelmasi diktaattori taivaassa?

      Selvä se, pidä hauskaa :)

      • Anonyymi

        Olipa taas viiltävän terävää ja älykästä argumentointia evoluution puolesta, niin että on parasta uskoa vaan evoluutioon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa taas viiltävän terävää ja älykästä argumentointia evoluution puolesta, niin että on parasta uskoa vaan evoluutioon.

        Et edes ymmärrä kirjoitettua tekstiä. Yleinen vaiva teissä kreationisti-tampioissa.


    • Anonyymi

      Aloittaja ei kyllä ole jumalan luoma ollenkaan jos kerran superälykäs jumpe loi ihmisen omaksi kuvakseen.

      • Olen Jumalan kuva


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Olen Jumalan kuva

        Minkä niistä tuhansista jumalista?


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Olen Jumalan kuva

        Laita valokuva.
        Kukapa ei Jumalaa haluaisi nähdä.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Olen Jumalan kuva

        Pilkaat Jumalaa!


    • Anonyymi

      Se että ihminen koostuu soluista on vain teoria. Yhtäkään ihmistä ei ole purettu kokonaan osiin, niin että olisi voitu todentaa, että jokainen lihas, kaikki sisäelimet kokonaisuudessaan jne koostuvat vain soluista. Saati että solujen määrä olisi laskettu.

      Uskot siis soluteoriaan, joka on tieteen johtopäätös tehdyistä havainnoista. Onko tieteen johtopäätökset sinusta siis uskottavia?

      • Anonyymi

        Höpsistä, ne on ne solutontut jotka pitää äärimmäisen tarkalla ja selkeästi luodulla (suurTonttu (tm)) supermikro-super-duper-tavalla solut koossa.


      • Ette siis tiedä mistä ihminen edes koostuu? Kuinka voitte sitten sanoa, että evoluutiosta, jos ette voi tietää mistä koostuu.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Ette siis tiedä mistä ihminen edes koostuu? Kuinka voitte sitten sanoa, että evoluutiosta, jos ette voi tietää mistä koostuu.

        Sinä et tiedä senkään vertaa. Tyypillisenä uskovaisena unohdat aina välillä, että et ole Jumala, vaan tyhmä, tietämätön ja erehtyväinen ihminen.

        Freudilainen lipsahdus paljastaa megalomaniasi: "Ette siis tiedä ..."
        Ikään kuin sinä tietäisit yhtään mitään.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Ette siis tiedä mistä ihminen edes koostuu? Kuinka voitte sitten sanoa, että evoluutiosta, jos ette voi tietää mistä koostuu.

        Sinähän jatkuvasti todistat meille että et edes ymmärrä mitään evoluutiosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et tiedä senkään vertaa. Tyypillisenä uskovaisena unohdat aina välillä, että et ole Jumala, vaan tyhmä, tietämätön ja erehtyväinen ihminen.

        Freudilainen lipsahdus paljastaa megalomaniasi: "Ette siis tiedä ..."
        Ikään kuin sinä tietäisit yhtään mitään.

        Vastaan sanomattoman älykäs argumentti evoluution puolesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän jatkuvasti todistat meille että et edes ymmärrä mitään evoluutiosta.

        Monumentaalisen tieteellinen argumentti evoluution puolesta jota ei voi kiistää saati edes keskustella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä, ne on ne solutontut jotka pitää äärimmäisen tarkalla ja selkeästi luodulla (suurTonttu (tm)) supermikro-super-duper-tavalla solut koossa.

        Kumoamaton todiste evoluution puolesta, nobelin arvoisesti popularisoitu kuvaus evoluutiosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumoamaton todiste evoluution puolesta, nobelin arvoisesti popularisoitu kuvaus evoluutiosta.

        Eihän tällä palstalla edes pitäisi puhua evoluutiosta, vaan luomisesta.

        Mutta ymmärrän kyllä että olemattomista tapahtumista on vaikea puhua. ;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumoamaton todiste evoluution puolesta, nobelin arvoisesti popularisoitu kuvaus evoluutiosta.

        Miten ihmeessä kuvittelet, että tuossa olisi puhuttu evoluutiosta tai sen puolesta!


    • Anonyymi

      Voitko kertoa tärkeimmät erot ihmisen ja simpanssin solujen välillä, jolla perustelet sen, että ihminen ja simpanssi eivät voi olla periytyneet yhteisestä kantamuodosta?

    • Anonyymi

      Voi hyvänen aika,eihän evoluutio mikään uskonasia olekaan!!
      Se perustuu objektiivisiin havaintoihin ja muuttuu ja tarkentuu uusien (mahdollisten) havaintojen myötä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      27
      5323
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      3
      4677
    3. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      152
      1681
    4. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      155
      1446
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      15
      1279
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1114
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      21
      1094
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      206
      987
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      67
      958
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      37
      839
    Aihe