Persut kusevat heitä äänestäviä köyhiä silmään, kun mamuvouhotus peittää kaiken muun alleen.
Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät persu-Suomessa.
Sinimusta hallitus kurittaa pienituloisia
32
349
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikkien niiden jotka ruikuttavat kuinka Orpon uusi hallitus kurittaa pienituloisia ja työttömiä kannattaisi hieman opiskella kuinka maailma toimii vuonna 2023:
Suomessa ei juurikaan ole enää valtionyrityksiä jotka antaisivat varmoja ja hyväpalkkaisia työpaikkoja koulunpenkiltä eläkkeelle. Samoin, kun paperin tarve on melkein katoamassa maailmalta, niin ne valtavat paperitehtaat jotka pitivät pikkukaupunkeja ja kuntia pystyssä esim. Kymijoen varrella ovat jo laittaneet lapun luukulle. Suomella ei ole juurikaan tarjota mitään erityistä syytä kansainväliselle suuryritykselle pitää täällä tehdastaan tai toimintojaan. No, ehkä työvoima on ammattitaitoista, mutta verot ovat korkeita, kuljetuskustannukset valtavia, ja kun sitten vaaditaan että duunarin pitää saada parempaa palkkaa, paremmat lakko-oikeudet ja työehdot jne. niin kansainvälinen yritys voi helposti siirtää toimintonsa vaikka Eestiin tai Kroatiaan...ei niiden ole pakko pitää laitoksiaan Suomessa vaan sen takia että duunareilta eivät menisi työpaikka alta. Yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, ei huolehtia suomalaisen sellunkeittäjän työpaikoista.
Miten sitten yritykset ja niiden tarjoamat työpaikat saadaan pidetyksi Suomessa? Ainoa keino on antaa yrityksille verohelpotuksia ja tukia, ts. tehdä yrityksille kannattavaksi pysyä Suomessa. Samoin, rikkaan henkilön ei ole pakko pysyä asukkaana Suomessa jos veroja rikkaille kiristetään. Nykyaikana on helppoa siirtää omistukset maahan jossa verot ovat alhaiset, hankkia jopa kansalaisuus, ja asua Suomessa vähemmän kuin 6kk. jotta ei tarvitse maksaa veroa Suomeen...
Ja turha prosessityöntekijän tai sellunkeittäjän on olla katkera kun duunit ovat menneet ja kitistä “rikkaista” liikemiehistä, pankkiireista, ja teknologian osaajista. Olisi ehkä aikoinaan kannattanut katsoa tulevaisuuteen ja hankkia koulutus ja ammatti jolla olisi ollut tarvetta myös tulevaisuudessa. Ja turha myös rutista kuinka rikkaat ja suurfirmat kyykyttävät köyhiä. Joko duunari luopuu hieman eduistaan ja ehkä pitää työpaikkansa, tai firma lähtee ja sen mukana kaikki työpaikat.- Anonyymi
Kiitos. Erinomainen selvennys siitä oleellisesta mistä on nyt kyse.
- Anonyymi
Täyttä valetta selität. Ei ole pakko rääkätä köyhiä ja eläkeläisiä!
- Anonyymi
Menisit sinäkin töihin, työ=tehdään esim. käsillä tavaroiden siirtelyä josta maksetaan palkkaa.
- Anonyymi
miksi töihin? eihän noi ministerit ja kansanedustajatkaan ole missään töissä, eivät tuota senttiäkään verorahoja ja elävät luksuselämää jonka maksaa kaikki tuottavissa töissä olevat ja kaikki jotka ovat palkattomissa pakkotöissä ;)
- Anonyymi
Minä tein päällä ja puhelimella!
- Anonyymi
Nuorena poikana 80-luvulla tein kesäisin töitä varastolla, tehdastyöläisenä jne. Sitten luin itseni ylioppilaaksi, yo-merkonomiksi, sitten kaksi korkeakoulututkintoa.
Nyt hieman alle 60v. ei enää tarvitse tehdä töitä vaan elän sijoitustoiminnalla ja sijoitusteni koroilla etelän lomakohteessa. Eli töitä on tehty mutta myös opiskeltu 19 vuotta....että silleen... - Anonyymi
Hallapersuilta oli virhe muuttaa persupuolue Kokoomuksen tukipuolueeksi. Kokoomuksen tavoite on romuttaa hyvinvointiyhteiskunta. Hallapersujen olisi kannattanut kohdella Soinia ja muita oikeita perussuomalaisia kunnioittavasti ja kehittää puoluetta yhdessä. Nyt tavalliset suomalaiset kärsii, koska nuo leikkaukset osuvat kipeimmin tavallisiin suomalaisiin.
- Anonyymi
Oliko ihan pakko äänestää? Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Pakko päästä vasuvihersaastasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko päästä vasuvihersaastasta!
Ja sait tilalle sinumustasaastaa, joka vie sossurahasi, Venäjäkiimavajakki!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sait tilalle sinumustasaastaa, joka vie sossurahasi, Venäjäkiimavajakki!
Ei yllätys. Rutto vaihtelua koleran jälkeen. Kosto tulee persuillekkin!
- Anonyymi
Noin tapahtui Marinin hallituksen Suomessa.
- Anonyymi
Suomella on suunnilleen kaksi mahdollisuutta: Joko ne kipeät toimet ja leikkaukset alkavat nyt, tarkoittaen sitä että enemmän KELA:n tuilla lorvivia työkykyisiä patistetaan töihin, ja verohelpotuksilla ja tuilla pyritään pitämään ulkomaisten konsernien yrityksiä ja niiden tarjoamia työpaikkoja maassa. Suomen talous on saatava tasapainoon ja velalla eläminen on lopetettava tai huonosti käy 10-20 vuoden kuluttua.
Suomihan voi tietysti jatkaa sillä samalla linjalla että jaetaan miljardi kehitysapuun, esitetään rikkaita EU:lle ja annetaan miljardeja Unionin kassaan josta rahat sitten jaetaan muille Euroopan maille ja annetaan tuhansien kouluttamattomien kehitysmaalaisten saapua maahan vuosittain elämään yhteiskunnan varoilla. Tämä tietysti voidaan rahoittaa ainoastaan lisää valtionvelkaa ottamalla, ja samalla kiristämällä verotusta erityisesti yrityksille ja rikkaille, sillä Suomen tuottavuus ja erättyjen verojen määrä ei kasva samassa suhteessa kuin paisuvat menot.
Tästä seurauksena on se, että kansainväliset yritykset lähtevät Suomesta sinne missä voivat tuottaa samoja tuotteita kuin Suomessa mutta halvemmalla, ja Suomen rikkaista veronmaksajistakin osa pakkaa tavaransa, jättää kesäasunnon Suomeen, mutta muuten muuttavat varojensa kanssa muualle. Tästä seuraa sitten taas se että valtion pitää ottaa yhä lisää ja lisää velkaa kunnes jossain vaiheessa tulee seinä vastaan...
Kun sitten Suomi kääntyy esim. EU:n puoleen rahoituksen toivossa, niin sitten käy kuten kävi Kreikalle. EU asettaa ehdot jotka pitää täyttää jotta valtio saa rahaa, ja silloin leikataan työläisten ja työttömien eduista, lomista, ja julkisen sektorin palveluista siihen malliin että tulee Suomen duunarilla vielä Kokoomusta ja Persuja ikävä- Anonyymi
Miksi ei aleta säästää sotamenoista ja Biden sodan tukemisesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei aleta säästää sotamenoista ja Biden sodan tukemisesta?
Ryzzät ulos Ukrainasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ryzzät ulos Ukrainasta!
Muita utopistihaaveita?
- Anonyymi
Älä viitsi kirjoittaa roskaa. Uusi hallitus ei ole voinut vielä kusta edes vessan pönttöön.
Ei sen tekemisiä vielä voi haukkua.- Anonyymi
Kussut äänestäjiään,
Eläkeläisiä raskaasti silmään jo!
- Anonyymi
Lukaisin vanhan kirjoituksen Apu-lehdestä, jossa puhuttiin lakkautetun paperitehtaan työntekijöiden tulevaisuudesta. Siellä sellunkeittäjä kertoi kuinka isoisä, isä, ja veljet kaikki olivat olleet tehtaalla töissä, ja kuinka hänkin meni tehtaan ammattikouluun ja sieltä sitten suoraan tehtaalle töihin.Nyt sitten paperitehtaiden aika on mennyt, paperinkulutus on romahtanut, ja paperitehtaat eivät enää kannata. Sellunkeittäjä tuhisi lehdessä vihaisena kuinka “tehdas laitetaan kiinni ja duunareilta viedään hommat vain jotta amerikkalaiset sijoittajamummot saisivat lisää taaloja lompakkoihinsa...”
Tuolle sellunkeittäjälle ja muillekin duunareille joiden tehdashommat katoavat kannattamattomuuden ja muuttuvan maailman myötä. Nuo “amerikkalaiset sijoittajamummot: ovat tuonkin suljettavan tehtaan omistajia, eivät Kaipolalaiset sellunkeittäjät tai Voikkaalaiset paperimiehet. Jos valtio olisi antanut noille tehtaille verohelpotuksia, tukia ja avustuksia, niin ehkä paperin valmistaminen noillakin tehtailla olisi kannattanut vielä tulevaisuudessa. Mutta ei kun lisää veroja, maksuja, duunareille parempaa palkkaa, lakko-oikeuksia, tehtaille kalliimpaa sähköä, polttoaineita jne. ja kaikkia mahdollisia toimenpiteitä jotta tuotanto Suomessa ei kannata. Näin toimi mm. Marinin hallitus jotta duunarit olisivat tyytyväisiä kun rikkaille ja suuryrityksille ei annettu tukiaisia. Nyt sitten istutaan kuntakeskuksen kaljabaarissa ja ruikutetaan kun tehtaat lähti sinne missä tuotanto kannattaa.
Sitä saa mitä tilaa! - Anonyymi
Kyllä ilmiöt ja kokemukset ovat toistaiseksi Marinin hallituksen toimista aiheutuvia. Orpon uuden hallituksen ensimmäisten toimien vaikutukset alkavat vasta kuukausien kuluttua.
Siispä, moittikaa Marinin hallitusta. - Anonyymi
Edellisiä hallituksia, Marinin mutta myös Sipilän, Kataisen, Rinteen jne. kyllä voi kaikkia syyttää nykytilanteesta. Nythän kysymys on siitä jatkuuko sama meno (lisää ulkomaanvelkaa, korkeat tuet myös niille jotka eivät vaan viitsi tehdä töitä, korkeat verot rikkaille ja suuryrityksille, nöyristely ja rahansiirto EU:lle jne.) vain aloittaako uusi hallitus maamme ja yhteiskuntamme tervehdyttämisen.
Selväähän se on ettei nykymeno voi hamaan tappiin jatkua niinkuin sekin että lokaa kyllä sataa niskaan niin duunareilta, valtion tuilla eiäviltä, vapaan maahanmuuton kannattajilta ja muilta, mutta annetaan nyt uudelle hallitukselle työrauha ja katsotaan sitten parin vuoden päästä onko toimista hyötyä.- Anonyymi
Kaikki ulisijat, Marinin hallitus teurasti Suomen, se on nyt vaan faktaa, ymmärtääkö ulisijat?
- Anonyymi
Viherpunikkipummit töihin hopi hopi, ja turvat kiinni.
- Anonyymi
Mites loisivat koomomuksen raharikkaat??
- Anonyymi
Suomessahan Vihervassarit ja mamut ovat sisäistäneet sen että laiska ja kouluttamaton voi elää ihan kivasti valtion tuilla, ja siihen on saatava loppu. Valtion tulee auttaa laiskoja sen verran että ei kuole nälkään tai kylmään mutta siinä se...
Kaikki nämä joita työnteko muuten vaan "ahdistaa" tai ideologisesti vaan ei haluta olla osa "systeemiä", jos eivät siivoushommat tai vastaavat kiinnosta niin sitten pitää vaan oppia elämään kadulla ja syömään Mäkkärin roskiksesta... - Anonyymi
Demari on tyhmä, oikeasti, Marinin hallitus eli takki levällään velkarahalla, ymmärtääkö demari?
- Anonyymi
Ne aloitti jo Ukrainaan miljardien syyhön.. Nykyinen jatkaa!
- Anonyymi
Mutta Marin ei ollut tyhmä, vaan petasi tuolla avoimen lompakon politiikallan EU:n ja YK:n suuntaan sen, että voi nyt sitten lähteä vaatimaan politiikalleen vastinetta - eli hyväpalkkaista korkeaa virkaa jommastakummasta organisaatiosta.
Marin lähtee kuin rotta uppoavasta laivasta Brysseliin tai Nykkiin. Aviomies jo putosi kelkasta ja en ihmettelisi vaikka lapsikin jäisi Suomeen mummon tai isukin hoitoon. Jääkööt Lindtmanit, Rydmanit, Kiurut ja Saarikot tänne riitelemään, Sanna lähtee...heippa! - Anonyymi
Ruoskaa on tulossa pienituloisille.
- Anonyymi
Purra haluaa pienpuolueeksi. Niin Soinikin yritti!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982