Törkeää palvelu K-Market ISPO Turku

Hyllyssä hinta 4.50€ kaksi pussia pähkinöitä. Ostin yhden, kassalla tämä yksi pussi maksaa 6.90€ . Sanoin kassalle että nyt perutaan kauppa tämän pähkinäpussin osalta koska hinta ei ole lähelläkään hyllyn hintaa. Kassa tokaisee törkeästi , ODOTA. No odotin ja odotin ja odotin. Nyt kassa linjalla ei yhtäkään asiakasta , tämä vetelä tyyppi nojailee kassakoneeseen, sanon tälle , että joko nyt olisi aikaa perua kauppa. Niin tähän tämä , "kaupassa on vielä asiakkaita" siis mitä? Pitääkö minun nyt siis odottaa pähkinäpussi kourassa 9 tuntia sulkemisaikaa vai. Oli siis täysin mahdotonta saada palautettua pähkinäpussia ,vaikka kaupan tekohetkstä oli kulunut 15 minuuttia ja kuitti oli kädessä. Tämä K-Market ISPO Turun ispoisissa siis hitot välittää mistään asiakkaistaan tai mistään muustakaan. Kauppias juoksee asiakkaiden perässä pitkin katua ,ja syyttää varkaaksi. Vaikka asiakas ei ollut mitään siitä likaisesta kioskista virinnyt, ainostaan lähti muualle, koska hinnat paikassa on aivan järkyttävät. En tosiaan suosittele kenellekään , aivan hirveä paikka. Vanhuksille huudellaan kassalta perään ,"ETTÄ HEI ,MITÄ UNOHTUI " vanhukset tietysti kääntyvät ja hätääntyvät, nii tähän kauppias , että lotto unohtui pistää. Pistetäänkö taas 10 viikoksi. No ei vanhat ihmiset tuossa tilanteessa kehtaa kieltäytyä, vaan nöyrästi sitten valittavat loton. Törkeää toimintaa joka suhteessa. Ei mitenkään hyvää mainosta tämä paikka koko K-ketjulle.
203168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kilpailu on kovaa, koska kirjoittelet

Äänestä

hyvänftt kirjoitit en minäkään enää käy siellä

Äänestä

Toivottavasti sinä, et ole se joka joutui kyseisen kaupan ryöstöstä istumaan vankilaan.

Äänestä
  • Hölmö: Ei vankiloissa enää vuosikymmeniin ole "istuttu" vaan viihdytty ihanasti leikiten, pelaillen etc.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hölmö: Ei vankiloissa enää vuosikymmeniin ole "istuttu" vaan viihdytty ihanasti leikiten, pelaillen etc.

    Leikitäänkö ja pelaillaan seisten, juosten vai kävellen?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Leikitäänkö ja pelaillaan seisten, juosten vai kävellen?

    Sängyllä maaten tietokonepelejä.

    Äänestä

Itse asun aika lähellä tätä paikkaa , ja olen tehnyt aivan saman havainnon . Kauppias törkeästi yrittää pakko myydä seniori asiakkaille veikkauksen juttuja, arpoja, lottoa , Kenoa jne. Ja melko usein kaikki k tarjous tuotteet on "loppuunmyyty" , jokaisesta tuotteesta koitetaan saada kokoajan maksimaalinen hinta, joka muihin kauppoihin verrattuna on n. 30%-70% kalliimpi. Enkä muutenkaan pidä kauppiaan tyylistä udella asiakkaiden henkilökohtaisia asioita. Ei tuollainen käytös sovi mihinkään kauppaan.

Äänestä
  • Kaikissa K-kaupoissa yrittävät olla liian tuttavallisia. Itse käyn kaupassa vain ostoksilla, en juoruilemassa. Ei kiinnosta edes tervehtiä ellei ole asiaa, korkeintaan kassaa, siksi liiteri on paras kauppa ja hiukan edullisempi kuin muut.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kaikissa K-kaupoissa yrittävät olla liian tuttavallisia. Itse käyn kaupassa vain ostoksilla, en juoruilemassa. Ei kiinnosta edes tervehtiä ellei ole asiaa, korkeintaan kassaa, siksi liiteri on paras kauppa ja hiukan edullisempi kuin muut.

    Paljon nousseet hinnat liiterissäkin ja täysin perusteettomasti, suuri osa tuotteista jää hyllyyn.

    Äänestä

Lidlin markkinointipäällikkö kirjoitti yllä .

Äänestä

Tuohan on normaalia turkkulaista mulkveerausta!

Äänestä
  • Turkulaiset on täysiä mulkkuuja

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Turkulaiset on täysiä mulkkuuja

    Onneksi ei pippeleitä.

    Äänestä

Tosiaan huonoa mainosta k-ketjulle hinnat kohtuuttomat valikoima huono
usein päiväykset vanhentuneet ja kauppa epäsiisti, tuulikaappi, kassan tausta ym.kyllä noilla hinnoilla pitäisi voida palkata siivooja ja hankkia tuulikaappiin uusi matto....
Ps. lisäksi palkata joku kerämään Woltin tilaukset jotta myyjät voi palvella asiakkaita...

Äänestä

Kuka ihmeessä edes käy k-kaupoissa….en minä ainakaan.

Äänestä

No tarjous hinta oli 2pss. Jos ostat vaan yhden niin tottakai sillä on eri hinta koska se ei kuulu tarjoukseen

Äänestä

Sulla on vissiin ollut nyt huono päivä? Ei kauppiaalla ole mitään syytä myydä lottoa vanhuksille kun kate on 0,08€ kyllä se ennemmin myisi vaikka perunapussin mistä saa 0,20€ voittoa! Sun aloitus kertoo vaan siitä kuinka vähän ja kuinka huonosti sä olet koulutettu!
Sitä en sano etteikö parannettava ole, mutta aika ikävää juttua henkilökunnasta, kun ne kumminkin yrittää parhaansa ja on ihmisiä!
Todennäköisesti sä oot sellainen ihminen ettei kukaan halua sua asiakkaakseen, joten Ispo ei menetä yhtään mitään kun pysyy kaukana mp kanssa. 😊

Äänestä

onko tämä joku syy valittaa ?

on tainnut unohtua aamulääkkeet.

tämä on joku special tyyppi kun kirjoitetaan nettiin.

jos on jotain kitisemistä, sano se kaupassa tai lähetä keskolle palautetta.

mitä tänne uliset ? mene kotiis ja valita äidillesi.

jos et ole tiennyt, k kaupat on sieltä kalliimmasta päästä

( vinkki5 ) älä kaupoissa joissa budjetti ei kestä / osta pirkkatuotteita / käy lidl.ssä, ja lopeta ulina gävla helvete

Äänestä

Minä en ole moneen vuoteen vieraillut K-marketeissa. Jotenkin vaan tuntuu vastenmieliseltä se "Oman kylän kauppojen" ylihinnoittelu ja usein muumälöiden kolkko tunnelma yms. Kun menen Lidl-kauppaan, on kuin tulisi ihan toisenlaiseen maailmaan: Myyjät ov at useimmiten nuoria, reippaita ja kohteliaita ja hinnat eivät aiheuta ärtymystä.

Äänestä

Nykyään on asenne asiakkaisiin tyly, jokainen on potentiaalinen varas. Asiakkaallahan on oikeus esim valita tuorein tuote hyllystä pvm mukaan ja huomauttaa jos hinta on kassalla eri kuin hyllyssä.
Kun itse on opiskeluaikoina ollut asiakaspalvelutöissä, vaadittiin kohteliasta käytöstä ja pitkää pinnaa tai sai varoituksen tai lähtöpassit. Nyt sitten vanhempana ei itse saa samanlaista palvelua.
Onneksi on verkkokauppa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyllyssä hinta 4.50€ kaksi pussia pähkinöitä. Ostin yhden, kassalla tämä yksi pussi maksaa 6.90€ . Sanoin kassalle että nyt perutaan kauppa tämän pähkinäpussin osalta koska hinta ei ole lähelläkään hyllyn hintaa. Kassa tokaisee törkeästi , ODOTA. No odotin ja odotin ja odotin. Nyt kassa linjalla ei yhtäkään asiakasta , tämä vetelä tyyppi nojailee kassakoneeseen, sanon tälle , että joko nyt olisi aikaa perua kauppa. Niin tähän tämä , "kaupassa on vielä asiakkaita" siis mitä? Pitääkö minun nyt siis odottaa pähkinäpussi kourassa 9 tuntia sulkemisaikaa vai. Oli siis täysin mahdotonta saada palautettua pähkinäpussia ,vaikka kaupan tekohetkstä oli kulunut 15 minuuttia ja kuitti oli kädessä. Tämä K-Market ISPO Turun ispoisissa siis hitot välittää mistään asiakkaistaan tai mistään muustakaan. Kauppias juoksee asiakkaiden perässä pitkin katua ,ja syyttää varkaaksi. Vaikka asiakas ei ollut mitään siitä likaisesta kioskista virinnyt, ainostaan lähti muualle, koska hinnat paikassa on aivan järkyttävät. En tosiaan suosittele kenellekään , aivan hirveä paikka. Vanhuksille huudellaan kassalta perään ,"ETTÄ HEI ,MITÄ UNOHTUI " vanhukset tietysti kääntyvät ja hätääntyvät, nii tähän kauppias , että lotto unohtui pistää. Pistetäänkö taas 10 viikoksi. No ei vanhat ihmiset tuossa tilanteessa kehtaa kieltäytyä, vaan nöyrästi sitten valittavat loton. Törkeää toimintaa joka suhteessa. Ei mitenkään hyvää mainosta tämä paikka koko K-ketjulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu