Rahoittaako valtio SS-miesten perinneyhdistystä?

Onko näin? Se ei ole hyväksyttävää.
43362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Voi sinua nuijaa.
Yhtään SS-Wiking divisioonassa ( panttipataljoona) palvellutta miestä ei ole enää elossa, viimeiset kolme miestä kuolivat viimme vuonna.
Toiseksi. Menivät silloisen hallituksen päätöksellä, eivät olleet mitään seikkailioita niin kuin on annettu ymmärtää. Uhrautuivat maamme puolesta itsenäisyyden säilyttämiseksi. He eivät osallistuneet mihinkään juutalaisiin kohdistuneisiin julmuuksiin.
Lopettakaa jo heidän valheellinen mustamaalaaminen.

Äänestä
  • Mistä sinä sen tiedät. Pelkkä SS-miesten perinneyhdistys nimenä näin vuonna 2023 on kysymyksiä herättävä

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mistä sinä sen tiedät. Pelkkä SS-miesten perinneyhdistys nimenä näin vuonna 2023 on kysymyksiä herättävä

    Lisäksi.. Junnila on ollut kovin kiinnostunut lisärahoituksesta joten ei liene aivan tuulesta temmattu juttu? Jumala tuomitsee jos tuomitsee mutta en hyväksy valtion rahoitusta jos kyse on viharikoksiin syyllistyneiden ihmisten yhdistyksestä. Se kertoisi siitä että Suomen valtio hyväksyy natsismin.

    Kertokaa toki jos näin ei ole. Minun mielestä ei saisi olla olemassakaan SS-nimisiä ryhmiä!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Täytyy muistaa että SS miehet taistelivat, samaa vihollista vastaan Kaukasuksen lähellä. Kun sopimusaika päättyi , miehet palvelivat Suomen armeijassa samoin kuin muutkin suomalaiset sotilaat. Silloin kun miehet tulivat 1942 takaisin kotimaahan oli tilanne vähän toinen. Meidän on aika hölmöä 2023 kuvitella mitä silloin tapahtui.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ketä tarkoitat vihollisella? Tietoahan tässä haetaan eikä kuvitelmia.

    Eikö syyttömien yhdistys olisi vaihtanut nimeä aikaa sitten? Olin kirjoittamassa että ei kukaan syytön halua jatkaa natsismin perinnettä kunnes huomasin omista sanoistani että siitähän se taitaa SS-miesten perinneyhdistyksen nimi tulla?

    Kotimaahan paluun jälkeiset tapahtumat eivät poistaisi tekojen vääryyttä jos osallistuivat kansanmurhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kotimaahan paluun jälkeiset tapahtumat eivät poistaisi tekojen vääryyttä jos osallistuivat kansanmurhaan.

    Eivät osallistuneet mihinkään kansanmurhaan ja juutalaisiin kohdistuviin tekoihin.
    Divisionan komentajaa kenraali Staineria ei syytetty sotasyyllisyysoikeudenkäynissä mistään rikoksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eivät osallistuneet mihinkään kansanmurhaan ja juutalaisiin kohdistuviin tekoihin.
    Divisionan komentajaa kenraali Staineria ei syytetty sotasyyllisyysoikeudenkäynissä mistään rikoksista.

    Summa summarum ehkä osallistuivat mutta olivat pieni joukko, 1400 henkilöä? Avustaako valtio yhdistystä koska olivat myös osa Suomen puolustusta? Nämä ss-miehet ovat aina olleet varjo arvostuksessani sotaveteraaneja kohtaan.

    En olisi asiasta kirjoittanut ellei olisi herännyt kysymys valtion tuesta nykypäivänä. Tukeeko Suomen valtio ss-miesten perinneyhdistystä vainojen uhrien jälkeläisten silmien edessä?

    Rikoksiin syyllistyneitä en halua edes ajatella. On ihmisoikeuskysymys tuoda esille se mahdollisuus että valtion tasolla hyväksytään edellä mainitun yhdistyksen olemassaolo.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Täytyy muistaa että SS miehet taistelivat, samaa vihollista vastaan Kaukasuksen lähellä. Kun sopimusaika päättyi , miehet palvelivat Suomen armeijassa samoin kuin muutkin suomalaiset sotilaat. Silloin kun miehet tulivat 1942 takaisin kotimaahan oli tilanne vähän toinen. Meidän on aika hölmöä 2023 kuvitella mitä silloin tapahtui.

    Aivan. Uutisointi "SS-yhdistyksestä" oli täysin ala-arvoista. Suomen valtiolla oli suorastaan velvollisuus tukea veteraaneja, jotka lähetettiin vieraan valtion sotavoimiin. Olosuhteisiin, jotka eivät olleet Suomen - tai näiden miesten - kontrollissa. Tällaiset jälkipuheet ovat vastenmielisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ketä tarkoitat vihollisella? Tietoahan tässä haetaan eikä kuvitelmia.

    Eikö syyttömien yhdistys olisi vaihtanut nimeä aikaa sitten? Olin kirjoittamassa että ei kukaan syytön halua jatkaa natsismin perinnettä kunnes huomasin omista sanoistani että siitähän se taitaa SS-miesten perinneyhdistyksen nimi tulla?

    " siitähän se taitaa SS-miesten perinneyhdistyksen nimi tulla?"

    Sellaista nimeä ei ole olemassakaan. Yhdistyksen nimi on Veljesapu-Perinneyhdistys ry. Yhdistys ei ole poliittinen. Veteraaniyhdistys valvoi Saksan sotavoimissa palvelleiden suomalaisten yhteisiä, yleisiä, sosiaalisia sekä oikeudellisia etuja ja avusti mahdollisuuksien mukaan edellä mainittuja henkilöitä ja heidän perheitään. Sotilaiden JOTKA SUOMI LÄHETTI Saksan sotavoimiin taistelemaan yhteistä vihollista vastaan. Yhdistyksen tarkoituksena oli myös edistää ja avustaa suomalaisvapaaehtoisiin liittyvän oikean tiedon jakamisessa. Tällä hetkellä kaikki veteraanit ovat kuolleet.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ketä tarkoitat vihollisella? Tietoahan tässä haetaan eikä kuvitelmia.

    Eikö syyttömien yhdistys olisi vaihtanut nimeä aikaa sitten? Olin kirjoittamassa että ei kukaan syytön halua jatkaa natsismin perinnettä kunnes huomasin omista sanoistani että siitähän se taitaa SS-miesten perinneyhdistyksen nimi tulla?

    "Ketä tarkoitat vihollisella?"

    Aikuisen oikeasti??? NEUVOSTOLIITTOA, joka yritti viedä Suomen itsenäisyyden. Sama ketku löytyy eri nimellä rajan takaa, kun kävelet suoraan itään. Toinen maailmansota oli monimutkainen palapeli. Käytännössä vain Saksa saattoi auttaa Suomea selviämään, koska vihollinen oli yhteinen. Yksi avun ehdoista oli tämä "panttipataljoona", jonka Suomi joutui lähettämään Saksaan. Saksan sotavoimissa palvelleet pojat olivat yhtä varmasti osa Suomen itsenäissyystaistelua kuin Suomen maaperällä taistelevatkin. Kyse oli Suomen selviytymisestä, eikä ideologiasta.

    Äänestä

  • "Yhtään SS-Wiking divisioonassa ( panttipataljoona) palvellutta miestä ei ole enää elossa, viimeiset kolme miestä kuolivat viimme vuonna."

    Vieläkö kerätään sotaveteraani keräyksiä heille?
    Jäikön paljon kerättyjä rahoja lepäämään pankkitileille, joita ei raaskittu käyttää veteraanien hyväksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Aivan. Uutisointi "SS-yhdistyksestä" oli täysin ala-arvoista. Suomen valtiolla oli suorastaan velvollisuus tukea veteraaneja, jotka lähetettiin vieraan valtion sotavoimiin. Olosuhteisiin, jotka eivät olleet Suomen - tai näiden miesten - kontrollissa. Tällaiset jälkipuheet ovat vastenmielisiä.

    Jälkipuhe sanana sopii paremmin yleiseen poliittiseen keskusteluun. Ei tähän.

    Oikea ja selventävä tieto on aina tervetullutta. Asian ydin oli kuitenkin se että tuetaanko yhdistystä ja jos tuetaan niin mikä yhdistys on todella kyseessä. Entisen ministeri Junnilan lisärahoituspyyntö ei antanut nimittäin positiivista kuvaa asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Ketä tarkoitat vihollisella?"

    Aikuisen oikeasti??? NEUVOSTOLIITTOA, joka yritti viedä Suomen itsenäisyyden. Sama ketku löytyy eri nimellä rajan takaa, kun kävelet suoraan itään. Toinen maailmansota oli monimutkainen palapeli. Käytännössä vain Saksa saattoi auttaa Suomea selviämään, koska vihollinen oli yhteinen. Yksi avun ehdoista oli tämä "panttipataljoona", jonka Suomi joutui lähettämään Saksaan. Saksan sotavoimissa palvelleet pojat olivat yhtä varmasti osa Suomen itsenäissyystaistelua kuin Suomen maaperällä taistelevatkin. Kyse oli Suomen selviytymisestä, eikä ideologiasta.

    Kyllä aikuisten oikeesti. Joku ääliö saattaisi kirjoitella siten että tarkoituksella jättäisi erään kansan mainitsematta nimeltä

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Ketä tarkoitat vihollisella?"

    Aikuisen oikeasti??? NEUVOSTOLIITTOA, joka yritti viedä Suomen itsenäisyyden. Sama ketku löytyy eri nimellä rajan takaa, kun kävelet suoraan itään. Toinen maailmansota oli monimutkainen palapeli. Käytännössä vain Saksa saattoi auttaa Suomea selviämään, koska vihollinen oli yhteinen. Yksi avun ehdoista oli tämä "panttipataljoona", jonka Suomi joutui lähettämään Saksaan. Saksan sotavoimissa palvelleet pojat olivat yhtä varmasti osa Suomen itsenäissyystaistelua kuin Suomen maaperällä taistelevatkin. Kyse oli Suomen selviytymisestä, eikä ideologiasta.

    No niin eli se oli pakkotilanne heille se kurjuus lähteä Saksan joukkoihin. Siispä rauha heille

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Summa summarum ehkä osallistuivat mutta olivat pieni joukko, 1400 henkilöä? Avustaako valtio yhdistystä koska olivat myös osa Suomen puolustusta? Nämä ss-miehet ovat aina olleet varjo arvostuksessani sotaveteraaneja kohtaan.

    En olisi asiasta kirjoittanut ellei olisi herännyt kysymys valtion tuesta nykypäivänä. Tukeeko Suomen valtio ss-miesten perinneyhdistystä vainojen uhrien jälkeläisten silmien edessä?

    Rikoksiin syyllistyneitä en halua edes ajatella. On ihmisoikeuskysymys tuoda esille se mahdollisuus että valtion tasolla hyväksytään edellä mainitun yhdistyksen olemassaolo.

    Lopeta jo.
    Eivät syyllistyneet mihinkään rikoksiin. Alueilla toimi samanaikaisesti Hitlerin luottojoukot Einsatzgruppe joita jotkut ovat luulleet SS-Wiking Divisionan miehiksi, joita he eivät olleet.
    Einsatzgruppe syyllistyi kaikenlaisiin raakuusiin.

    Äänestä

Eikö kukaan osaa sanoa?

Äänestä

Kummasti hukkuu tämä aloitus muiden sekaan

Äänestä

Suomessa rahoitetaan aika tavattoman montaa asiaa lainarahalla. Suomessa on aivan liikaa tuottamatonta harrastelua joka pidetään voimissaan vain veronmaksajien piikkiin, ei asiasta kiinnostuneiden.
Luulisi, että kun menosäästöjä haetaan, niin tuollaisia pieniä, mutta turhia avustuksia olisi karsittavaksi miljoonien edestä.
Juustohöylä ei valitettavasti toimi tuollaisissa avustuksissa 100 000€ vuosiavustuksen pienentäminen 80 000€:oon aiheuttaa tuen jatkumisesta, kiitollisuuden sijaan vain vikinää ja valitusta. Menot kun on mitoitettu 100 000€ indeksiin sidotun avustuksen varaan.
Fiksumpaa olisi katkaista avustus kokonaan ja heti kymmeniltä yhdistyksiltä, jos ne ovat elinvoimaisia, löytävät ne rahat homman pyörittämiseen jostain muualta, kuin minun ja sinun taskusta.

Äänestä

Entäs rahoittiko viime hallitus sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen yhdistyksiä?

Äänestä
  • Ja tasan rahoitti jotain niistä.

    Äänestä

  • Yhdistyksiä ei pitäisi valtion rahoista rahoittaa lainkaan.
    Jos joltain yhdistykseltä ostetaan palveluita, niin se on ok, kunhan kyse on tarpeellisesta palvelusta ja hinta on enintään markkinahinnan mukainen.
    Valtio ja kunnat sotkeutuvat ihan liian moneen asiaan joka ei kuulu niiden ydintoimialaan. Ja sitten ihametellään samaan aikaan verojen paljoutta ja niiden riittämättömyyttä.

    Äänestä

"Se ei ole hyväksyttävää."

Höh, tälläkin hetkellä suomalaisia taistelee Ukrainassa venäläisiä vastaan.

Äänestä
  • En ala edes kommentoimaan tätä

    Äänestä

  • Ukrainassa taistelevat ovat yksityisiä vapaaehtoisia. He eivät edusta Suomen valtiota tai puolustusvoimia.

    Äänestä

Sanna Marin vei kukat kaatuneen SS-miehen haudalle, yhdessä Zelenskyin kanssa.

Äänestä
  • Kasva aikuiseksi. Ministerien vierailuohjelmat tekee isäntämaa. Jos ohjelmassa on hautajaiset, niin vainajan henkilöhistoriaan liittyvä ruumiinavaus ei kuulu hyviin tapoihin. Kyse oli Ukrainan itsenäisyyden puolesta taistelleen veteraanin hautajaisista. Piste.

    Äänestä

  • Tämä ei ole aloittajalta

    Äänestä

Miksi kansallisarkistosta ei enää löydy selvitystä suomalaisten osallisuudesta?

Äänestä
  • Kyllä ne selostukset siellä on. Et ole vaan tainnut osata katsoa oikeasta paikasta, kun viimeksi olet Kansallisarkistossa käynyt uusimassa kirjastokorttiasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kyllä ne selostukset siellä on. Et ole vaan tainnut osata katsoa oikeasta paikasta, kun viimeksi olet Kansallisarkistossa käynyt uusimassa kirjastokorttiasi.

    Ei sillä ole enää väliä. Luulen yhden kirjoituksen olleen totuudenmukainen ja sen perusteella en näe syytä selvittää mitä Saksaan lähetetyt miehet joutuivat mahdollisesti tekemään. Sitä kautta voin myös todeta että yhdistys perusteltu.

    Äänestä

  • Suomalaisten osallisuudesta mihin? Tietoa pataljoonan lähettämisestä varmasti löytyy. Saksalaiset pitivät niin tarkkoja arkistoja, että kriminalisoivat samalla myös itsensä. Jos jotakin olisi suomalaisisiin liittyen ollut, niin se olisi väistämättä tähän mennessä historian tutkijoille paljastunut. Suomi heidät sinne joka tapauksessa lähetti. Kyse ei ollut mistään ideologiasta. Antoivat panoksensa Suomen itsenäisyystaisteluun toisella rintamalla. Heillä oli sama oikeus veteraanien avustuksiin kuin muillakin.

    Äänestä

Miksi Suomen valtion Saksaan lähettämien sotilaiden yhdistystä ei olisi voinut rahoittaa, kun veteraanitoimintaa rahoitetaan muutenkin. Se oli tavallinen veteraaniyhdistys, eikä mikään SS-yhdistys. Koulun historian tunnilla olisi pitänyt olla hereillä.

Äänestä
  • Tottakai Suomen valtion pitää kantaa vastuu. Vaikeaksi asian tekee se jos he syyllistyivät julmuuksiin. Mutta, asia on minulle uusi ja pyysinkin jo ketjun poistoa. Koko keskustelun ydin on se että vainojen uhrien muistoa pitää mielestäni kunnioittaa siten, ettei syyllisiimön liittyvää toimintaa tueta.

    Äänestä

Kokoomuslaisista olisi hyvä tehdä sukuselvitys turvallisuusselvityksen ohessa yhteiskunnan päättäjiksi hakiessaan. Mitähän sieltä voisikaan löytyä.

Äänestä

Sukuselvitys voidaan toki tehdä näistä punakaartilaisten sukulaisista.

Äänestä

Nuo miehet olivat parasta mitä suomineito on kasvattanut . Aloituksen tekijä lienee pullaa syönyt ja sillä lihansa kerännyt .

Äänestä

Rahoituksesta päättämässä mm. Li Anderson, Aino-Kaisa Pekonen ja... nyt unohtu sen kolmannen vasemmistoliiton edustajan nimi.

Äänestä

Sieltähän se selostus löytyi, kansallisarkistosta. Aloitukseni pointin mukaisesti nostan esille että selostuksen nimestä löytyy maininta ss-vapaaehtoiset. Alkua luin ja en usko että he aivan syyttömiä olivat. Jokainen voi itse käydä lukemassa ja muodostaa mielipiteen.

Samalla kun valtio rahoittaa yhdistystä ja kunnioittaa sotaveteraaneja, niin samalla arvolla pitäisi muistaa niitä surmattuja ihmisiä ja heitä jotka selvisivät. Ei voi ottaa kokonaisuudesta vain itsenäisyystaistelua ja vapaata maata, vaan on kerrottava myös että hirmutekoja tehtiin. Kertoa että tapetut ihmiset olivat täysin viattomia. Häpeän itsenäistä valtiotamme tältä osin.

Äänestä
  • Lue tarkemmin. Hallituksen päätöksellä. Valtiopoliisin päällikkö Riekki valitsi sinne kelpaavat. Poisti vasemmistolaiset soluttautujat ja ääriaktivistit, sen vuoksi sinne hyväksytyt olivat kirjavaa porukkaa. Riekillä oli halu saada oma poika Luftwaffeniin lentäjäksi.
    Mitään hirmutekoja ei tehty, joten lopeta se vouhottaminen ja anna sankarivainajien levätä rauhassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Lue tarkemmin. Hallituksen päätöksellä. Valtiopoliisin päällikkö Riekki valitsi sinne kelpaavat. Poisti vasemmistolaiset soluttautujat ja ääriaktivistit, sen vuoksi sinne hyväksytyt olivat kirjavaa porukkaa. Riekillä oli halu saada oma poika Luftwaffeniin lentäjäksi.
    Mitään hirmutekoja ei tehty, joten lopeta se vouhottaminen ja anna sankarivainajien levätä rauhassa.

    En lukenut vielä alkua pidemmälle. Yrität vältellä sitä tosiasiaa että he olivat vapaaehtoisia.

    Aloituksen ydin liittyy yhäkin juutalaisten muiston kunnioittamiseen sotilaiden tuomitsemisen sijaan. Jos on pienikin mahdollisuus, että suomalaiset sotilaat osallistuivat joukkotuhoon niin Suomen valtion pitäisi pyytää vähintäänkin julkisesti anteeksi. Julkinen tuki yhdistykselle on rasismia mikäli väkivaltaisuuksia on tapahtunut. Törkeämpää siitä tulee jos virallista anteeksipyyntöä ja asian tunnustamista ei ole tehty.

    Asia on ajankohtainen.

    Äänestä

Rahoittaako valtio Suomessa Suomi-Natsivenäjä yhdistyksen toimintaa? Onko noin? Se ei ole hyväksyttävää.

Äänestä

Valtiolta kommentti tähän asiaan liittyen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko näin? Se ei ole hyväksyttävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu