Saksalaisten rotuoppi pakotti saksalaiset vääristelemään itärintaman sotivien joukkojen voimasuhteita Operaatio Barbarossan ensimmäisellä puoliskolla. Ruotsalainen sotahistorioitsija Christer Bergström kumoaa myytin jossa Saksa liittolaisineen menestyi alussa vaikka vastustajalla oli muka selvä miesylivoima. Tosiasiassa aina syyskuuhun 1942 akselivalloilla oli miesylivoima ja vasta marraskuussa puna-armeija ensimmäisen kerran ohitti sotavoimansa koossa akselin joukot. Ts Saksan menestys 1941-42 perustui miesylivoimaan. Kun se menetettiin kääntyi myös sakemannien sotaonni.
Lähde: Christer Bergström, Barbarossa
Christer Bergström:"Akselivalloilla miesylivoima itärintamalla aina syksyyn 1942"
19
283
Vastaukset
- Anonyymi
Ohto Mannisen ja Pekka Visurin mukaan melkein koko jatkosodan ajan suomalaisilla ja saksalaisilla oli selvä miesylivoima Suomen rintamalla. Mannisen mukaan 2:3. Vasta keväällä 1944 NL kehitti strategisen ylivoiman ja sitten suomalaisia vietiinkin lujaa takaisin kohti koti-Suomea. Siihen päättyi Suur-Suomen unelma.
- Anonyymi
Miesmäärillä olleesta ylivoimasta huolimatta suomalaisten ja saksalaisten hyökkäys pysähtyi myöhäsyksyllä 1941. Tavoite suomalaisilla oli päästä Vienanmerelle, Sorokkaan. Pekka Visurin mukaan hyökkäys pysähtyi liian suuriin tappioihin, eikä suinkaan siksi että "tavoitteet oli saavutettu".
- Anonyymi
303 divisioonasta ja 29 prikaatista vain 166 divisioonaa ja 9 prikaatia eli 2,9 miljoonaa miestä oli sijoitettu sotilaspiireihin lännessä.
- Anonyymi
Suomessa yhä uskotelllaan tietämättömälle kansalle Suomen sotineen ylivoimaista vihollista vastaan jatkosodassa. Mutta rintamalla tilanne oli suurimman osan jatkosotaa sellainen että Suomella oli 2:3 lukumääräinen miesylivoima.
Kun puna-armeija sitten muutamaksi kuukaudeksi keskitti miesylivoiman kesällä 1944 suomalaisten oli paettava minkä ehti alta pois. Muutamassa viikossa menetettiin se mikä oli saatu 3 vuotta aiemmin 4 kuukauden taisteluissa raskain tappion.
Suomen osalta jatkosodassa ei todellakaan ole mitään ylevää. Tappioksi kääntynyt ryöstöretki tavoitteena Suur-Suomi.- Anonyymi
"Muutamassa viikossa menetettiin se mikä oli saatu 3 vuotta aiemmin"
Ei menetetty. Aselevon tullessa voimaan 5.9.1944 suomalaisten rintama kokonaisuudessaan kulki vuoden 1940 rajan itäpuolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Muutamassa viikossa menetettiin se mikä oli saatu 3 vuotta aiemmin"
Ei menetetty. Aselevon tullessa voimaan 5.9.1944 suomalaisten rintama kokonaisuudessaan kulki vuoden 1940 rajan itäpuolella.Näin on. Jopa Karjalan Kannaksesta oli suuri osa suomalaisten hallussa aselepoon saakka. Vuoksen pohjoispuolelta voitiin koota viljat ja heinät, siirtää karja ja työkalut ym. syksyllä '44 uuden rajan taakse. Noin vältettìin ruokapula talvella 44-45 kun Itämeri oli vielä sotatoimialuetta ja Tanskan salmet kiinni.
- Anonyymi
Miesylivoima ei vielä ole ratkaiseva. Tarvitaan tehokas johto ja aseistus. Se nähtiin Talvisodassa.
Jatkosodan tavoite oli menetettyjen alueiden palautus.
Vasta Saksan vaatimus etenemisestä Syvärille muutti suunnitelmat.
Marski asetti kuulussa "Miekantuppi"-päiväkäskyssään tavoitteeksi Suur-Suomen.
Hallitus ei etukäteen tiennyt asiasta, mutta hyväksyi tavoitteen.
- Anonyymi
Asemasodan aikana suomalaisilla ja saksalaisilla oli 2 : 1 ylivoima Suomen rintamalla.
- Anonyymi
miten sitten hyökkäys ei onnistunut ?
- Anonyymi
Hans FK Günther saksalainen rotubiologi määritteli suomalaisten kuuluvan itä-balttilaiseen rotuun . Tämä rotu asui Suomessa, Virossa ja Pohjois-Venäjällä. Ja oli läsnä Itämeren slaavilaisten, balttilaisten, uralilaisten ja jopa joidenkin yksittäisten germaanien (eli preussilaisten ja ruotsalaisten paikallisten, jotka muuttivat alueelle läpi keskiajan ja varhaisen nykyhistorian) keskuudessa. Sitä luonnehdittiin "lyhytpäiseksi, leveäksi, raskaaksi, massiiviseksi alaleuaksi, leuka ei esiinny, litteä, melko leveä, lyhyt nenä ja matala silta; jäykkä, vaalea ( tuhkablondi ) hiukset; vaalea ( harmaa tai harmaa) vaaleansiniset ) silmät, erottuvat; vaalea iho, jossa harmahtava pohjasävy.
- Anonyymi
Ei kiinnosta pätkääkään nuo kvasitieteilijät.
- Anonyymi
Nämä suomalaiset naiset ovat lyhytjalkaisia suotallaajia.
- Anonyymi
montakos miljoonaa sai sotavangeiksi ? saksalaiset pärjäsivät liikkuvassa sodassa
- Anonyymi
34 miljoonaa venäläistä 🤔 ai että saksalaisia oli 100miljoonaa sotilasta 🤣🤣🤣
- Anonyymi
6miljoonaa kuoli vai 11miljoonaa ?
- Anonyymi
1944 peruuttamattomissa tappioissa tappiosuhde kutistui jo 1:1.8. Saksan tappiot kasvoivat kastuneet+kadonneet lukemissa tuplasti kun puna-armeijan tappiot supistuivat 15%.
Kesällä 1944 puna-armeija otti yli 2000 suomalaista sotilasta sotavangiksi kun taas suomalaiset alle 1000 puna-armeijan. Tappioksi luettava myös se että pari tuhatta suomalaista karkasi pysyvästi rintamajoukoista.- Anonyymi
Kastuneita on varmaan ollut paljon
- Anonyymi
Suomalaisilla oli hyökkäysvaiheessa painopistesuunnilla 1:3 lukumääräinen miesylivoima. Asemasotavaiheessa kun suomalaiset eivät kyenneet enää hyökkäämään suurten tappioiden jälkeen NL kykeni 1:2 tai 2:3 alivoimaisina hyvin sitomaan Suomen joukot Karjalan korpeen yli 2 vuodeksi.
- Anonyymi
Romania tuotti Neuvostoliitolle huomattavasti suuremmat tappiot, kuin mitä Suomi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3483091Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1132292En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201660Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin741193- 721087
- 611013
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi42986Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.153983Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj289858- 42806