Perustuslaki jo vaatii, että suomalaisia ei saa asettaa eri asemaan syntyperänsä ja kielensä vuoksi eli pakottamaan vieraskielisten matkaan.
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P6
Perustuslaki takaa myös oikeuden käyttää omaa kieltään, joten mitään muuta ei tarvitse hyväksyä.
17 §
Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin
Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.
Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.
Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla. Viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P17
Kannattaa aina vaati suomenkielinen kuski
36
854
Vastaukset
- Anonyymi
Syytä muistaa, että etninen profilointi on Suomessa kielletty jo Suomen allekirjoittaman Euroopan ihmisoikeussopimuksen perusteella.
Etninen profilointi johtaa siihen, että yksilö on tilanteessa, jossa hänen asemaansa yhteiskunnan tasavertaisena yhteisön jäsenenä on loukattu. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille yksilön taustasta riippumatta eikä kokonaisia ryhmiä pitäisi leimata yksittäisten henkilöiden tekojen perusteella (Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeudet).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Etninen_profilointi- Anonyymi
On hyvä selvittää, mitä tekijöitä luetun ymmärtämisen haasteiden taustalla on. Aloittaja ei kirjoittanut sanaakaan etnisestä profiloinnista.
Onneksi otit myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen esille. Sen perusteella ei suomalaisia voi syrjiä syntyperänsä perusteella, vaan heille on taattava perustuslain suomat oikeudet, kuten vapaus mielipiteeseen. Suomalaisilla on oikeus nauttia vapauksista, kuten myös ostaa palvelut haluamallaan tavalla.
14 artikla
Syrjinnän kielto
Tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063#idm45843170323440 - Anonyymi
Pölö löytänyt wikin. Heitä voltti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä selvittää, mitä tekijöitä luetun ymmärtämisen haasteiden taustalla on. Aloittaja ei kirjoittanut sanaakaan etnisestä profiloinnista.
Onneksi otit myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen esille. Sen perusteella ei suomalaisia voi syrjiä syntyperänsä perusteella, vaan heille on taattava perustuslain suomat oikeudet, kuten vapaus mielipiteeseen. Suomalaisilla on oikeus nauttia vapauksista, kuten myös ostaa palvelut haluamallaan tavalla.
14 artikla
Syrjinnän kielto
Tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063#idm45843170323440Pölö löytänyt finlexin.
- Anonyymi
Taksi-alan ongelmat voi lähettää rahtilaivan vankiruumassa Afrikkaan ja Lähi-itään, mistä ne ovat lähtöisinkin.
- Anonyymi
Kas kun ei vielä ylempi korkeakoulututkinto. Sallikaa minun nauraa!
Mamutaustaiset kuskit Auriksissaan ovat kotimaisille jurripeikoille niin kielitaitonsa, kalustonsa tai minkään muun kriteerin perusteella jo nyt liiankin tasokkaita.
Lopettakaahan kantasuomalaiset vihdoin syömästä taksityössä mamujen leipää. Siirtykää eläkkeelle tai muihin hommiin.
Ja jätetään jurripeikot pikkutunneilla parkumaan pakkaseen tai sateeseen itsensä kaltaista punaniskaa taksikuskia kuskaamaan ellei mamu kelpaa.- Anonyymi
Sinun kannattaisi käydä peruskoulu. Tuskin silti pääsisit taksikuskiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun kannattaisi käydä peruskoulu. Tuskin silti pääsisit taksikuskiksi.
Rikosrekisteri estää tuollaisten hörhöjen pääsyn luvanvaraiseen taksinkuljettajan ammattiin.
- Anonyymi
En nyt tiedä mitä ovat lait ja asetukset, mutta kun minä maksan, niin silloin kerron mitä haluan. Jos haluan punatukkaisen kuskin oranssit farkut jalassa, joka puhuu ranskaa, niin kyllä sellainen tulee. Maksaja päättää.
- Anonyymi
Aivan. MINÄ, MINÄ JA MINÄ.
Halua, poika, ihan rauhassa.
Eri asia on, millainen taksi tulee. Jos tulee. - Anonyymi
On siinä määrin hoopo, elävälle elämälle vieras väittämä, ettei sen esittäjä selvästikään takseja tilaile. Keikkuneeko kerran vuodessa humalassa taksissa ja esiintyy palstalla asiantuntijana sillä varmuudella, jollaisen vain täydellinen tietämättömyys taksiasioista saattaa antaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. MINÄ, MINÄ JA MINÄ.
Halua, poika, ihan rauhassa.
Eri asia on, millainen taksi tulee. Jos tulee.Rahalla saa. Sitä ei kaltaisesi sosiaalirahoilla elävä tyyppi tajua.
- Anonyymi