Punavihreä vihan ja tuhon kultti on ottanut uusiokäyttöön vihan ideologiassaan siitetyn valheen, että SUPO olisi huolissaan Perussuomalaisten ääriajattelusta, joka liittyy "väestönvaihdosteoriaan". SUPO on kuitenkin ampunut jo aiemminkin alas väitteet, että se olisi huolissaan poliitikoista. Huoli koskee äärioikeistolaista aktivismia, jonka pelätään oikeuttavan itselleen väkivallan ko. teorialla.
PS ei ole koskaan käyttänyt politiikassaan äärioikeistoaktivistien keskuudessa elävää teoriaa, vaan on nostettu esille huonon maahanmuuttopolitiikan seuraukset, joista yksi on Suomen demograafinen muuntuminen suomalaisille/suomalaisuudelle epäedulliseen suuntaan. Tämä faktoin vahvistettu ilmiö, jota tapahtuu parasta aikaa, on ihan eri asia kuin äärioikeistolaisten "väestönvaihdosteoria".
Punavihreitä, sekä heidän viha-agendaansa tukevia agendatoimittajia totuus ei kiinnosta, vaan tilaisuus vahingoittaa oikeistohallitusta. He ovat yksissä tuumin tehtailleet "väestönvaihdoksesta" linkin Perussuomalaisten ja äärioikeistolaisten välille. Samassa hengessä kuin "pesukarhu", joka oli niin ikään tehtailtu linkki perussuomalaisuuden ja natsismin välille.
Yhteiskuntamme vihollinen, eli punavihreä vihan ja tuhon kultti, ei siis kykene esittämään yhtäkään todistetta Perussuomalaisia vastaan ja siksi tehtaillaan näitä "linkkejä", joilla valheellisesti yhdistetään Perussuomalaiset natseihin. Tällainen hävettävä päivänvaloa kestämätön perseily tarttuu myös tavallisiin kansalaisiin, jotka tehostavat vihamielisten valheiden levittämistä. Hetken päästä asiasta uutisoidaan jo ulkomaillakin. Valheellisesti. Goebbels myhäilee tyytyväisenä helvetissä.
Punavihreää tuhon ja vihan kultti on vaaraksi yhteiskunnallemme.
SUPO ei ole ollut huolissaan poliitikoista. Tälläkään kertaa.
17
137
Vastaukset
- Anonyymi
Älä tee näitä typeryytesi paljastavia avauksia.
- Anonyymi
au natsifasistit ei ole huolissaan natsifasisteista... olipa uutinen...
Ymmärrän, että reagoit äärimielisesti kyseisenlaisiin tietoihin :) Olet ehtaa äärivasemmistolaista ainesta. Räyh!
xD- Anonyymi
OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:
Ymmärrän, että reagoit äärimielisesti kyseisenlaisiin tietoihin :) Olet ehtaa äärivasemmistolaista ainesta. Räyh!
xDSUPOn kirjoissa puhtaita pulmusia persukokoomuksen puheenjohtaja pyjamasurmaaja-Romppainen ja Esplanadin vapuukaahari.... ?
Suomessahan ongelma on vain nettikirjottelihat ja totuuksia eliitin rikoksista paljastavat henkilöt....-.-?
Lapsiryöstökauppakin taitaa kannattaa...?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17914101/suomen-tanhetken-tuottavin--bisnes-ala-on-lastensuojelun-huostaanotto-bisnes-!
- Anonyymi
Menisit töihin.
Nopea psykologinen testi, joka kertoo sinulle paljon sielunmaisemastasi.
Kumman vaihtoehdon tyrmäät jyrkästi:
1. Olen töissä suomalaisessa markkinointiin ja mainontaan erikoistuneessa yrityksessä.
2. Olen Igor Pietarin trollitoimistosta.
- Anonyymi
Mulla kirvelee.
T. Poikaystäväsi - Anonyymi
Miten joku voikin tehdä näin noloja avauksia???
Et ole ihan menetetty tapaus, jos valheiden paljastuminen saa sinutkin nolostumaan. Jos levität valheita tai uskot valheisiin, etkä kokisi nolostumista niiden paljastumisen vuoksi, niin sitten olisi todellakin syytä olla huolissaan. Se kertoo nimittäin hyvin paatuneesta luonteesta. Sellainen persoona voi olla psyykkisesti hyvin arvaamaton. Toivon sinulle hyviä eheytymisen hetkiä.
^^- Anonyymi
joukkovainottu persusekopää?
CIA-mielenkontrolloitu kauhuun- ja yrittää pelastaa oman tilanteensa - luullen että kansamme tuhoaminen on hänelle pelastus?
aivopesty vihaan työväenluokkaa vastaan- kuten monet porvarit?
ruplapalkka kilahtaa pietarista tilille joka kommentistaan...? Anonyymi kirjoitti:
joukkovainottu persusekopää?
CIA-mielenkontrolloitu kauhuun- ja yrittää pelastaa oman tilanteensa - luullen että kansamme tuhoaminen on hänelle pelastus?
aivopesty vihaan työväenluokkaa vastaan- kuten monet porvarit?
ruplapalkka kilahtaa pietarista tilille joka kommentistaan...?*SNAP!*
TiRsKxD
- Anonyymi
Kyllä se yks PVL lopetettiin 2020 j a silloin Supo varoitti tästä etnonationalistisesta ajattelusta, joka on johtanut terrorismiin, koska nuo poppoo hyväksyvät väkivallan.
Ei kai ne kannattajat kaikki tehneet itsemurhaa? Jossain ne Siitoinin seuraajat vielä ovat.
On se uhka. On myös muita terrorismiuhkia. On Venäjän uhka.
Ehkä pienin uhka tulee äärivasemmistosta tällä hetkellä Kun sielläpäin tavataan kannatta ismisoikeuksia ja demoratiaa ja olla rasisimia vastaan.
Tämä on selkeästi joillekin perussuomalaisille se 'punainen vaate'. Siis rotusorron vastustaminen.Sinäkin yrität itsepintaisesti yIIäpitää valheellisia "linkkejä" perussuomalaisten ja ääriliikkeiden välillä. Olet siis omaksunut onnistuneesti yksisiImäisen punavihreän tuhon ja vihan ideologian. Saatko siitä nautintoa? Onanoitko kirjoittaessasi tuollaisia kommentteja, vai sen jälkeen?
- Anonyymi
OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:
Sinäkin yrität itsepintaisesti yIIäpitää valheellisia "linkkejä" perussuomalaisten ja ääriliikkeiden välillä. Olet siis omaksunut onnistuneesti yksisiImäisen punavihreän tuhon ja vihan ideologian. Saatko siitä nautintoa? Onanoitko kirjoittaessasi tuollaisia kommentteja, vai sen jälkeen?
Olen seksiaddikti. Yritän välillä katsoa vähän maailmanmenoa:-)
En minä vihaa ketään. Mutta ileät ja väkivaltaiset pelottaa. Ja sellaiset, jotka haluaa muille pahaa. Jotka huutaa pienille lapsillekin, että menkää kotiinne Afrikkaan, jos on eri värinen iho ja vaikka olisi Suomessa syntynyt. - Anonyymi
OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:
Sinäkin yrität itsepintaisesti yIIäpitää valheellisia "linkkejä" perussuomalaisten ja ääriliikkeiden välillä. Olet siis omaksunut onnistuneesti yksisiImäisen punavihreän tuhon ja vihan ideologian. Saatko siitä nautintoa? Onanoitko kirjoittaessasi tuollaisia kommentteja, vai sen jälkeen?
Oletko koettanut saada apua itsellesi?
Anonyymi kirjoitti:
Oletko koettanut saada apua itsellesi?
jaamäävai? Huamen koulun taakke! Tikkarit mukaan ni katotaan kuka imee koviten!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti631809SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791187Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto731083- 451075
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen71949Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa158939- 44880
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183833- 58818
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki35779