Ex-presidentti kirjoitti harhaisen artikkelin Venäjän tulevaisuudennäkymistä.
Venäjän entinen presidentti Dmitri Medvedev on kirjoittanut artikkelin Venäjän hallituksen viralliseen lehteen Rossiiskaja Gazetaan, jossa hän käsittelee Venäjän tulevaisuutta ja konfliktia lännen kanssa.
Värikkääseen tyyliin kirjoitettu artikkeli toistaa Venäjän jo moneen otteeseen kuultua viestiä Kiovan ”natsihallinnosta”, joka Nato-jäsenyyttä lähentyessään muodosti Venäjälle ”eksistentiaalisen uhan”.
Suomi ja Ruotsi olivat Medvedevin mukaan jo käytännössä Naton jäseniä. Näin ollen koko Skandinavian päätyminen Natoon ei Venäjän kannalta muuta mitään. Medvedev väittää Venäjän tavoitteena olleen ainoastaan entisten Neuvostoliiton maiden Nato-jäsenyyden estäminen.
Medvedev toteaa Ukrainan sodan pitkittämisen olevan Venäjälle keino estää Ukrainan Nato-jäsenyyden toteutuminen, sillä liittouma ei ota jäsenikseen maita, joissa on meneillään oleva konflikti.
– Meidän päämäärämme on yksinkertainen: Estää Ukrainan liittyminen Natoon. Ja me tulemme saavuttamaan sen tavalla tai toisella, Medvedev kirjoittaa.
Näin ollen Ukrainan konfliktista tulee pysyvä ja se merkitsee Medvedevin mukaan alkua täydelliselle vastakkainasettelulle ”kollektiivisen lännen” ja muun maailman välillä. Medvedev näkee muun maailman olevan yksissä tuumin länttä vastaan.
Medvedev ennustaa konfliktista vuosikymmenten pituista ja näkee kolmannen maailmansodan olevan yksi keino ratkaista konflikti.
Konflikti on mahdollista ratkaista rauhanomaisesti, jos Venäjän edut otetaan huomioon. Tällöin ”Kiovan natsihallinto” ja ”anti-Venäjä” on tuhottava. Medvedev ei kerro, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi, mutta nimittää ratkaisua Venäjän kannalta ”kompromissiksi”.
Diplomaattisuhteet katkaistava
Medvedevin ehdotuksessa uusi maailmanjärjestys vahvistetaan kansainvälisessä turvallisuuskonferenssissa Helsingissä vuonna 1975 järjestetyn Etykin tapaan tapaan.
Helsinki ei kuitenkaan enää kelpaa kokouksen pitopaikaksi ”ilmeisistä syistä”
– Suomi on tätä nykyä Venäjälle vihamielinen maa, jonka Lenin loi harkitsemattomalla tavalla, ja joka on nyt liittynyt Natoon, Medvedev jyrisee.
Medvedevin mukaan Venäjän olisi syytä katkaista diplomaattisuhteet Suomen kanssa kokonaan, sillä Suomi kuuluu Venäjään vihamielisesti suhtautuvien maiden ryhmään yhdessä Puolan, Baltian maiden ja Iso-Britannian kanssa.
Sitä mukaan kun Venäjän siteet ovat katkenneet Eurooppaan, väittää Medvedev Venäjän vahvistaneen niitä globaaliin etelään eli Afrikkaan, Asiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Medvedev väittää Euroopan ”nieleskelevän kyyneleitään”, kun Venäjä korvaa Euroopan tavaratuontiaan Aasiaan markkinoilla valmistettuihin tuotteisiin.
Venäjän talouden Medvedev väittää kukoistavan ja työttömyyden olevan alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin.
Venäjän entinen presidentti Dmitri Medvedev on kirjoittanut artikkelin Venäjän hallituksen viralliseen lehteen Rossiiskaja Gazetaan, jossa hän käsittelee Venäjän tulevaisuutta ja konfliktia lännen kanssa.
Värikkääseen tyyliin kirjoitettu artikkeli toistaa Venäjän jo moneen otteeseen kuultua viestiä Kiovan ”natsihallinnosta”, joka Nato-jäsenyyttä lähentyessään muodosti Venäjälle ”eksistentiaalisen uhan”.
Suomi ja Ruotsi olivat Medvedevin mukaan jo käytännössä Naton jäseniä. Näin ollen koko Skandinavian päätyminen Natoon ei Venäjän kannalta muuta mitään. Medvedev väittää Venäjän tavoitteena olleen ainoastaan entisten Neuvostoliiton maiden Nato-jäsenyyden estäminen.
Medvedev toteaa Ukrainan sodan pitkittämisen olevan Venäjälle keino estää Ukrainan Nato-jäsenyyden toteutuminen, sillä liittouma ei ota jäsenikseen maita, joissa on meneillään oleva konflikti.
– Meidän päämäärämme on yksinkertainen: Estää Ukrainan liittyminen Natoon. Ja me tulemme saavuttamaan sen tavalla tai toisella, Medvedev kirjoittaa.
Näin ollen Ukrainan konfliktista tulee pysyvä ja se merkitsee Medvedevin mukaan alkua täydelliselle vastakkainasettelulle ”kollektiivisen lännen” ja muun maailman välillä. Medvedev näkee muun maailman olevan yksissä tuumin länttä vastaan.
Medvedev ennustaa konfliktista vuosikymmenten pituista ja näkee kolmannen maailmansodan olevan yksi keino ratkaista konflikti.
Konflikti on mahdollista ratkaista rauhanomaisesti, jos Venäjän edut otetaan huomioon. Tällöin ”Kiovan natsihallinto” ja ”anti-Venäjä” on tuhottava. Medvedev ei kerro, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi, mutta nimittää ratkaisua Venäjän kannalta ”kompromissiksi”.
Diplomaattisuhteet katkaistava
Medvedevin ehdotuksessa uusi maailmanjärjestys vahvistetaan kansainvälisessä turvallisuuskonferenssissa Helsingissä vuonna 1975 järjestetyn Etykin tapaan tapaan.
Helsinki ei kuitenkaan enää kelpaa kokouksen pitopaikaksi ”ilmeisistä syistä”
– Suomi on tätä nykyä Venäjälle vihamielinen maa, jonka Lenin loi harkitsemattomalla tavalla, ja joka on nyt liittynyt Natoon, Medvedev jyrisee.
Medvedevin mukaan Venäjän olisi syytä katkaista diplomaattisuhteet Suomen kanssa kokonaan, sillä Suomi kuuluu Venäjään vihamielisesti suhtautuvien maiden ryhmään yhdessä Puolan, Baltian maiden ja Iso-Britannian kanssa.
Sitä mukaan kun Venäjän siteet ovat katkenneet Eurooppaan, väittää Medvedev Venäjän vahvistaneen niitä globaaliin etelään eli Afrikkaan, Asiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Medvedev väittää Euroopan ”nieleskelevän kyyneleitään”, kun Venäjä korvaa Euroopan tavaratuontiaan Aasiaan markkinoilla valmistettuihin tuotteisiin.
Venäjän talouden Medvedev väittää kukoistavan ja työttömyyden olevan alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin.
Vastaukset 227
Vanhimmat
Sellaista touhua
Onneksi olemme Natossa
Mitä onnea siinä voisi olla?
Olemme ensimmäinen puskuri, joka tuhotaan konfliktin laajentuessa.
r.......n kätyrin sekavaa soperusta, Jokainen tietää että r.......ä ei pärjää Natolle ja sen liittolaisille. vaikkakin se saattaa olla niin tyhmä että se yrittää silti.vaikka se tyrmätään täysin
Venäjä on Ukrainassa ryöstämässä alueita ja tekemässä kansanmurhaa. Venjänkielisiä ukrainalaisia ei ole kukaan muu tappanut niin paljon kuin Venäjä itse.
Millä meidät tuhotaan? Kerro tarkemmin. Vihjaatko että Venäjä käyttäisi juuri meihin ydinasetta ensi-iskuna? Paljon muutahan sillä ei enää ole, eikä niidenkään toimimisesta ole minkäänlaisia takeita.
"Lähes koskemattomat ilmavoimat" eivät tahdo päästä edes ilmaan ja ovat muuttuneet maavoimiksi kuten Moskva-risteilijä muuttui sukellusveneeksi.
Valitettavasti Itä-Ukrainassa ei ole mitään tasavaltoja, joilla voisi olla päämiehiä.
Ei ollenkaan sekavaa. Oma töherryksesi on sekava.
Kyllä voi tulka päivä että medjevet rientää vapaaehtoisesti Haagin tuomioistuimeen , kun venäjällä valta vaihtuu niin siellä ei ole yleensä tapaa jättää entisiä nilkkejä henkiin. Tämä idiootti on sen verran kovaa kieltä käyttänyt , voi olla henki höllässä?
Ei ole enää, koska ne liittyivät kansanäänestyksen jälkeen Venäjään.
Eivät Ukrainan osat voi liittyä mihinkään ilman Ukrainan lupaa. Vain pari anus mundia on tunnustanut mokomat "liitokset".
Jota konfliktia ei ole Naton suhteen tullut koskaan perustamiseta (1949) lähtien?
Unohtuiko, että Putin ITSE hyökkäösi ja ALOITTI SODAN 24.2.2022?
Omia maitaan ottaa takaisin. Silloin ei ole kyse mistään sodasta.
Kiovan äärioikeistolainen fasistinen hallinto haluaa viedä Itä-Ukrainan venäjänkielisten ihmisoikeudet eli oikeuden äidinkieleen, uskontoon ja kulttuuriin. Venäjän yhteydessä heille nämä oikeudet on taattu.
jonkun venäläisen joskus aikoinaan kehittämästä soittimesta, jonka kautta ruotsalainen artisti ei voi nyt sitten enää tänä päivänä toteuttaa itseään musiikillisesti tämän päivän Ruotsissa. Ja miksi ei voi? Koska media on lietsonut tämän aiheettoman Venäjä-vihan ja jokaisen “kunnon kansalaisen” täytyy nyt vihata kaikkea venäläisiin liittyvää kuin ruttoa.
Miksi ihmiset ovat näin hulluja ja typeriä? Ja miksi suomalaiset ovat tällaisten mediassa vihaa lietsovien typerysten vietävissä? No mutta sitä saa, mitä tilaa. Kaikki tämä järjetön Venäjän vihaaminen kohdistuu lopulta kaikkein pahiten ja eniten näiden vihaajien omaan nilkkaan. Ei Putin tule kärsimään näistä pakotteista. Pakotteista kärsivät eniten EU ja USA. Suomalaiset kärsivät itse näistä typeristä pakotteistaan ja ennen kaikkea omasta typeryydestään sekä tietämättömyydestään.
Et ilmeisesti tiedä, että Venäjää ja venäläisiä vihataan Venäjän rikollisen ja imperialistisen sodan vuoksi. Samoin pakotteet on asetettu Venäjälle tuon laittoman sodan vuoksi ja jos olet sitä mieltä, ettei Venäjä ja Putin Kalsarimyrkyttäjä kärsi niistä, niin sehän tarkoittaa vain sitä, että niitä tulee lisätä.
"omia maita"
Ei niitä "omia maita" oteta toisen valtion alueelta. Tuolla periaatteella kaikki valtioiden rajat menisi täydelliseen sekasotkuun, eikä Venäjä imperialistina olisi siinä sopassa mikään voittaja.
Putin on naZi.
Ainakin fasisti.
Miten niin sekavaa? Harvinaisen selkeä kommentti.
Ei olekaan enää, koska tasavallat jälleenyhdistyivät Venäjään turvallisuutensa varmistamiseksi.
Mikä ei sitten onnistunutkaan, kun niissä heti alettiin sotia sen perskeleesti kun Venäjä käytti niitä astinlautana epäonnistuneelle hyökkäykselleen Ukrainaan.
Tuhotaan vikkelästi kuten Ukrainan 20 kuukauden töpeksinnällä? Jos Venäjä on niin tyhmä, että hyökkää Natoon niin se pian huomaa, että vastus on monta luokkaa kovempi kuin Ukrainassa eikä ne vankiloista haalitut ukot enää riitä!
Ne ovat TOISEN VALTION MAITA JA VENÄJÄ ON AIKOINAAN ITSE TUNNUSTANUT UKRAINAN VALTION OLEMASSAOLON!
VENÄJÄN SOKEA JA RAAKA IMPERIALISMI VAIN PALJASTUU!
Ukrainalaisten asemiin kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen Avdeevkan suuntaan venäläiset joukot havaitsivat, että monet ukrainalaisten militanttien ruumiista ovat naisia. Ukraina on loppumassa miehistä ja lähettää valmistautumattomia naisia tykinruoan rintamalle.
He taistelevat kirjaimellisesti "viimeiseen ukrainalaiseen asti".
Ukraina taistelee viimeiseen venäläiseen asti Ukrainan maaperällä.
Porosenko aloitti "terrorismin vastaisen sodan" jo 2014 Itä-Ukrainan venäjänkielisiä vastaan.
Mongolialla olisi saatavia :)
Niin ja Venäjän rajat eivät "tunnetjsti pääty missään"!
Onko ikujnen sotiminen kdeaali olotila Venäjän kansalle? Se kun ei osaa hoitaa edws omia maan sisäisiä asilita niin turha ha.uta lisää!
metukka on harhainen ja sekava, miten on mahdollista että tälläinen sekoilija saa vielä palsta tilaa
Saahan dementti bidenkin palstatilaa.
Saathan sinäkin ja olet sekaisin kuin käkikello!
Onneksi olemme Natossa
näin
Mervedev on hyvin todennäköisesti tuleva Venäjän presidentti.
Onneksi ei ole
Arvioisin tuon skenaarion todennäköisyydeksi yhden prosentin. Kyllähän siellä kaikki hänen alkoholisminsa tietävät.
Tällä pikkuukolla keulii pahasti, tuskin tulee koskaan olemaan presidentti.
Ei, vaan tuleva linnakundi!
Sehän on täysi sekopää?
HAAGI SAA EDELLEEN ODOTTAA.
https://yle.fi/a/3-10692326
Kukahan niillekin palkan maksaa? Istuvat kuin tatit palleillaan tyhjäntoimittajina. Kerran vuodessa nostavat jonkun syytteen, muun ajan istuvat kuin horroksessa toimettomina.
Olisi enemmän hommia, jos uskaltaisivat syyttää jenkkejä ja niiden liittolaisia sotarikoksista, mutta taitaa olla pelko puserossa usan:n uhkausten jälkeen.
Nyyh, nyyh ja niis, niis.
Korpilaki EI ODOTTELE, eikä tuhraa aikaa turhaan byrokratiaan.
Ei odota ja kätyrit lähtee perässä
Eli mikä kansainvälinen oikeus, kun USAkaan ei sitä hyväksy. Pellelauma! (samoin sitä ei hyväksy Kiina, Intia ,Venäjä ja monia muita maita, joten se ein todellakaan ole mikään kansainvälinen oikeus.)
Maailman kuusi väkirikkainta ei tunnusta ICC:n toimivaltaa.
Voi olla, mutta ihmeesti juopottelu Moskovan eliitissä tuplaantui heti pidätysmääräyksen jälkeen.
Korpilaki EI ODOTA !!!!!!!!!!!!!
Metukka nyt puhuu satujaan. Laavrotti sanoi, ettei Venäjän ja Suomen suhteet tule palaamaan ennalleen, siinä on viisas mies, olen täysin samaa mieltä.
näin
näin
Parasta Suomen kannalta olisi ollut vain liittyä tietenkin Natoon, mutta ei lähteä mukaan mihinkään pakotteisiin. Olisi jätetty se muille maille. Totta kai olisimme voineet silti tuomita Sodan suullisesti ja haukkua Putinia niin kuin nytkin.
Suomi ajatteli liiaksi tunteella tässä asiassa. Tai noh, olisimme voineet valikoida noista pakotteisa toki jotain, mutta ei mennä noihin järeimpiin pakotteisiin.
Pakotteita pitäisi pänvastoin lisätä, jottemme rahoittaisi mitenkään Venäjän sotaa ja kansanmurhaa.
En tietenkään tue Venäjää mitenkään tässä sodassa, mutta on käynyt ilmi, että Venäjä pystyy kompensoimaan nämä Lännen pakotteet jos ei täysin niin suurimmalta osin Kiinan, Intian ja monien muiden maiden avulla, jotka eivät pakotteita asettaneet.
Ei ne pakotteet osu eikä vaikuta Putiniin eikä sen sodanjohtoon mitenkään. Ja kansaakaan ne ei saa kapinaan. Kannatan mieluummin Aseavun lisäämistä Ukrainalle. Ukraina ei ole vieläkään saanut niitä Hävittäjiään.
Niin, pakotteita pitäisi paitsi saada lisää, myös saada juuri noita muitakin maita liittymään niihin. Ja toki aseapua pitäisi lisätä.
Donbasissa ei YK:n tutkimusten mukaan ollut mitään Venäjän valehtelemaa kansanmurhaa, mutta nyt Venäjä on siellä sellaisen tehnyt.
Muita sotia sen sijaan on sopinut rahoittaa, kuten Usa/brittien hyökkäyssotaa Irakiin? Niinkö?
Tiltu tuntee sympatiaa historian verisimpiin murhamiehiin kuulunutta Saddamia kohtaan. Sillä lailla, enkä edes ihmettele.
Emme ole rahoittaneet Irakin sotaa. Pakotteita asetetaan terroristi- ja rikollisvaltioille.
Ei asetettu pakotteita jenkille ja britille, jotka tappoivat vähintään 150 000 syytöntä siviiliä hyökkäyssodassaan Irakissa.
Ainakin sympatiaa niitä 150 000 kuollutta Irakin siviiliä kohtaan, jotka ilman omaa syytään joutuivat usa/brittien pommituksen kohteeksi. Tuskin edes ymmärsivät, miksi heitä pommitetaan.
Lukusi ovat liioiteltuja, mutta mitä mieltä olet siitä, että suomalaiset saisivat omien legitiimien etujensa mukaisesti järjestää Venäjällä presidentinvaalit, jotta Venäjälle ei enää tulisi fasistinen, sotakiimainen, valehteleva imperialistinen presidentti?
Tuo on aivan eri asia, mutta Suomen olisi tietenkin pitänyt kysyä Venäjän mielipidettä Natoon liittymisestä. Jonkinnäköinen äänestys olisi ollut hyvä järjestää. Kyseessä on kuitenkin Venäjän etupiiri.
Huumorin kukka se on maailman kaanehin kukka. 😅
Koska Suomi on sinun mukaasi Venäjän etupiiriä, niin silloinhan on vain oikeus ja kohtuus, että Suomi saa äänestämällä valita Venäjän presidentin, koska on Suomen legitiimi turvallisuusetu, ettei Venäjän presidentti enää koskaan olisi epävakaa valehtelija ja imperialistinen fasisti kuten nyt.
Siinä vaiheessa onnistuu, kun etupiiri liitetään Venäjään, johon se tietysti on aina kuulunutkin.
Mutta kun Suomi jo liittyi NATO:on eikä siis enää koskaan liity Venäjään.
Olikos tämä nyt sitä paljon puhuttua sarkasmia?.
Eihän se sitten enää mikään etupiiri ole jos se on osa venäjää!
Ne emme tunnusta kuuluvamme kenekään "etupiiriin" ja teimme sen selväksi liittymällä Natoon! Asia ei kuulu tippaakaan Venäjälle!
Työllisyyden suhteen Medvedev saattaa olla oikeassa. Kun ensin tuupataan kolmesataatuhatta parhaassa työiässä ukkoa sotatyöhän Ukrainaan ja sitten aletaan pyörittää asetehtaita kolmessa vuorossa, niin lisääntyyhän työllisyys.
Venäjän hyvinvointiin kyseisellä työllisyyden lisääntymisellä ei taida olla ainakaan positiivista vaikutusta, mutta sen Medvedev jätti ilmeisesti ajanpuutteen takia sanomatta.
Juuri ajanpuute aiheuttanee sen, että Miettisellä jää aina paljon tärkeää sanomatta, vaikka hän aina jotain ehtiikin arvioida.
Turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajalla tuskin on virassaan juurikaan lepohetkeä, niin kiireiseltä se vaikuttaa. Ei kai Vova-setä puheenjohtajana sälytä Miettisen harteille enemmän vastuuta kuin yksi mies pystyy jatkuvassa parissa promillessa kantamaan?
Haagi odottaa ja joutaa odottamaankin.
Odotelkoot nyt.
kätyri on listalla haagiin
Ei suinkaan ole ... sille on varattuna TOIVIOMATKA, käymättömälle korpitaipaleelle. :-)
näin
pitkä lista
näin
hyvä
haagi odottaa isoa kasaa r.......ä tuomiolle
Se Haag ei ole Haagi!
Mutta sepä saa odottaa ja odottaa, ihan turhaan.
näin
hyvä
näin
kätyri raahataan vielä haagiin
Mikä tämä haag on, Haagin tiedänkin?
icc odottaa
hyvä
näin
hyvä
"Venäjän talouden Medvedev väittää kukoistavan ja työttömyyden olevan alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin."
Kieltämättä aika moni työtön sai töitä lähtemällä Ukrainaan sotimaan tai kuolemaan. Ulkomaille sotaa pakoon lähteminen taisi siivota myös työttömyystilastoja.
Miltä lie Venäjän työmarkkinatilanne näyttänee sodan jälkeen? Sodan kyynillistämiä miehiä, siviilityöpaikkojen väheneminen länsimaiden investointien kadotessa epäluotettavasta diktatuurista, joka ei kykene suojaamaan länsi-investointeja ja maailman luottamusta.
Takuuvarma näivettymisen tie.
Niinhän tuo Saksankin talous näivettyy ja kohta kai Suomenkin. Ovat tehneet niin kovan työn jenkkitalouden kasvattamiseksi, että oma talous on hunningolla. Ei kun vaan lisää jenkkiaseita ja liuskekaasua ostamaan, että varmasti sama meno jatkuu.
ICC
Ei me vaivata kv. oikeusistuinta pikkuasioilla, jotka voidaan "hoitaa" paikallistasolla. :-)
näin
kätyri istuu vielä Haagissa
Sodan jälkeen uudet Simon Wiesenthalit seuraavat natsiryssiä ja kuljettavat heitä paketoituna Haagiin.
Sodan jälkeen Neo-Simon Wiesenthalit vallassa?
Putinin patsas julkaistaan Haagin oikeudenkäynnin jälkeen.
https://c8.alamy.com/comp/2J2391T/an-effigy-of-russian-president-vladimir-putin-on-a-hangmans-rope-hangs-from-a-building-balcony-2J2391T.jpg
Haagi saa odottaa. Sillä on juttuja juuttunut jonoon.
https://yle.fi/a/3-10692326
Haag väntar nu bara.
https://yle.fi/a/3-10397331
Haagilla on piiiitkät jonot USA:n, Brittien ja ISRAELIN rikollisia tuomittavana. Massiivinen urakka enne Puuttinia. :)
Miteeeen ne onkaan noi päässeet kasautumaan? ;)
Mitä se r....n palvoja kitisee täällä? r....n rikokset tutkitaan ja tuomiot sen mukaan. turha jauhaa mistään aikaisemmista jutuista mitkä on vain kätyrin keksimiä
näin
Länsi-Ukrainan ja sitä tukevan länsiyhteisön taistelukelpoiset miehet, aseet ja ammukset ovat ”vähissä”, kuten Yhdysvaltain presidentti Joe Biden totesi vähän aikaa sitten CNN:n haastattelussa. Lännen hirmuhallitus (eli länsiyhteisöä todellisuudessa johtava sairas eliitti Washingtonissa) kaapii asevarastojensa rippeitä ja löysi sieltä vanhentuneita rypäleammuksia, joita se lähettää Ukrainan nälkäpeliin jatkaakseen toivotonta kamppailuaan.
Ja sitten Tiltu epätoivoissaan aukaisi ranteensa
😂🤣😁
Hauska livenä seurata venäjän federaation lopullista romahdusta ja minkälaista epätoivoa se herättää Tiltuissa jotka hiljalleen alkavat asian tiedostaa .
Tekstit alkaa toivottomuudessaan olemaan täysin utopistisia mitä lähempänä tilinteon hetki on
😉😆
Haagilla on piiiitkät jonot USA:n, Brittien ja ISRAELIN rikollisia tuomittavana. Massiivinen urakka enne Puuttinia. :)
Jaksaa jaksaaa...
Miteeeen ne onkaan noi päässeet kasautumaan? ;)
r....n kätyrin valehtelut ei toimi
Ei Putin mene Haagiin hän.
Hän jää kiikkuun.
näin
Päätyikö esim. Saddam Hussein oikeuteen Haagiin?
Kauanko oikeudenkäynnit kestivät?
Noudatettiinko oikeudenkäynneissä kaikkia kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia, eli oliko syytetyllä esim. mahdollisuus puolustautumiseen?
Onko joissain kansainvälisissä laeissa sanottu että jos jenkki haluaa hirttää jonkun ilman alkeellisintakaan oikeudenkäyntiä, heillä on siihen oikeus ja lupa?
r...n itkijä valehtelee kaiken lisäksi irakin oma oikeus tuomitsi
näin
Mahtavaa
näin
hyvä
näin
ICC
komea rivi tulee kun saamme icc eteen
Odottavan aika on pitkä.
metukka pääsee eturiviin
kyllä
näin
näin
Missäköhän Ukrainan ja Venäjän rauhanneuvottelut tullaan käymään Ukrainan voitettua sodan?
Erinomainen kysymys .... .
r.....n antautuminen on ainoa vaihtoehto ja r......t toimitetaan iCC eteen
ICC
näin
viimeisimpänä uhkaili Armeniaa
Haaagiiiin
näin
ICC
näin
hyvä
näin
icc odottaa r......... haagiin
näin
näin
näin
näin
näin
näin
Haagin ongelmat ratkeaa yhdellä megatonnilla.
Kremlin ongelmat puolestaan ovat niin suuria, että ne ratkeavat kahdella megatonnilla.
Molo taitaa uhitella.
Et sitten kuitenkaan puuttunut alkuperäiseen uhitteluun.
näin
"Haagi odottaa"
Eikö se Haagi ala jo kyllästyä odottamiseen. Joutaisivat tyypit mennä kunnon töihin.
kyllä ne r...... ja sen kätyrit sinne raahataan vielä kun aika tulee
Judella kylymä rinki persees
kätyri raahataan vielä ICC eteen
ICC
näin
ICC
ICC
näin
kätyri myös ICC eteen
näin
Putin on enää muutama askel jäljellä ja sitten sammuu valo silmistä.
Paljon tinasit, paljon pilasit vaan viimein kolvisi kylmeni.
näin
Icc odottaa jo r…..t tuomitaan vielä
Haagia odottaa ydinohjus.
höpö höpö, r.......t istuu viekä hienossa rivissä ICC edessä
näin
Haagi? Putin varmaa lähtee jonnekkin peräkylälle oikeuteen ha ha
Lähtee tai viedään aika näyttää
On se hauska nähdä tämä uhoileva Rouva Zaharova siellä Haagin oikeussalissa :-) saattaa olla että ei hutsu ehdi edes meikata kun tuomio tulee.
Puuilon hamppuköyttä löytyy myös Haagin aukiolta.
Putin aloitti sodan koska hän etsi minuuttaan.
Haagin jälkeen on hukassa niskanikamat.
näin
näin
näin
Tarja Halosen rakkain toveri, tai siis toiseksi rakkain heti Putlerin jälkeen. Niin söpön kissankin Dmitri antoi Tavjalle että tämä ihan silkasta kiitollisuudesta poisti maamiinat isänmaan puolustuskyvystä.
Onkohan Dmitrillä alkoholiongelma? Ei taida enää pelkkä Tavjan tarjoilema raparperimehu riittää?
metukka saa hyvän paikan ICC eturiviin
näin
Itse asiassa koko Naton nykyinen ja entinen johto pitäisi asettaa Hagin kansainväliseen tuomioistuimeen, heidän tekemien sotarikosten vuoksi. Näitä ovat mm. hyökkäykset Jugoslaaviaa, Libyaan, Irakiin, Syyriaan, Afganistaniin ja naziukrainalaisten vallankaappauksen suorittamisen avustaminen v.2014 (Saksa, Ranska ja Puola) sekä vallankaapanneiden naziukrainalaisten sotatoimien avustaminen siellä.
Medvedev on pelkkä paskaa jauhava tenukeppi, ja koko ryzzän johtoporras on täynnä mielisairaita runkkareita. Miksi niiden aivo-oksennuksia edes uutisoidaan? Ei vittuakaan kiinnosta kusipäiden jutut. Antaa rottien muhia paskoissaan, ja jos ryzzä toteuttaa Mainilan laukaukset 2, niin eipähän tarvitse yksin rähjätä ryzzien kanssa.
ICC odottaa
näin
näin
näin
näin
näin
näin
näin
näin
icc odottaa
näin
RoZZvot kiinni!
Taitaa myrkyttää itsensä ennen sitä ...
näin
näin
näin
näin
Työttömyys on varmaan alentunut kun kaikki ovat kuolleet Ukrainassa.
Mutta tulee sellainen päivä kun veri virtaa Moskovan kaduilla ja nykyiset Kremlin päättäjät pyytävät itkien tekojaan anteeksi ennen kuin hirttosilmukka kiristyy kaulan ympärillä.
Näinhän se diktatuureissa monesti käy
Näin
näin
näin
näin
näin
näin
ICC odottaa metukkaa
näin
näin
Haagi odottaa.
Jep
Haagi odottaa! Kuinkan montaa USA:n presidenttiä. Siis kaikkia elossaolevia!
Katsotaan sitten USAn pressat,kun Putin ja kumppanit ovat telkien takana.
Meetu on hyvin hyvin vihainen.
Haagi odottaa.
näin
näin
näin
näin
Haagi odottaa mm. Israelin nykykyisiä pääministeriä, että presidenttiä, sekä Haagin eräitä oikeuden jäseniä, jotka ovat tehneet rikollisia tuomioita!
Haha. Venäjää harmittaa, että kansainvälinen rikosoikeus on etsintäkuuluttanut mm. Putin Kalsarimyrkyttäjän sotarikoksista epäiltynä. Siksi se on etsintäkuuluttanut noita tuomareita muka rikoksista epäiltyinä. Hahhah.
näin
näin
Pitkään saakin "Haagi" odottaa...
näin