Provinssi harmittaa

Olen persu ja niin kovasti jälleen mieleni pahoitin. Nyyh. Minä vain haluaisin niin kovasti vihata kaikkea itselleni vierasta ja kaikkia muita asoita joista en oikeasti tiedä mitään. Miksi en saisi? Se loukkaa minun sananvapauttani.
9298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Persujen ajattelutapa on hyvin venäjämielistä. Samanlaista se on tuolla venäjällä, pelätään kaikkea uutta ja erilaista, ja luodaan uhkakuvia transuista ja muista. Onneksi suurin osa suomalaisista ajattelee länsimaisella tavalla, ja hyväksyy priden ja transut osana yhteiskuntaa.

Äänestä
  • On se kyllä kamalaa kun persun tunteita loukataan. Persu ei ikinä sanoisi tai kirjoittaisi toisesta ilkeästi. Esim mäenpää ja se sen piride kaveri,

    Äänestä

Lisää tätä niin saadaan PS kannatus oikein kunnolla nousuun.

Äänestä
  • Vain persu voi uskoa että jatkuvasti aiheuttaen julkisia kohuja se nostaa kannatusta. No odotetaan rauhassa seuraavaa puolueiden kannatusmittausta

    Äänestä

PeruSSpersu ei koskaan puhu kenestäkään pahaa. Miksi meitä persuja aina kiusataan??

Äänestä

Aloittaja on piipertäjien trolli.

Äänestä
  • Minusta aika hyvin kuvaa persun pientä ajatusmaailmaa. Provinssijuttujakin kun lukee, niin juuri näin. Valtamäkikin jo meni aivan suunniltaan toisen katsojan kommenttia, hänen kailotukseensa.

    Äänestä

Vassareiden trolli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen persu ja niin kovasti jälleen mieleni pahoitin. Nyyh. Minä vain haluaisin niin kovasti vihata kaikkea itselleni vierasta ja kaikkia muita asoita joista en oikeasti tiedä mitään. Miksi en saisi? Se loukkaa minun sananvapauttani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu