Miksi riidellä raamatusta, mitä voitat?

Anonyymi-ap

Aika ihmetellen lueskelin tämän aihealueen juttuja. Yritin oikeasti ymmärtää miksi tuo tai tuo kirjoittaa tuohon sävyyn, mikä on hänen viestinnän tarkoitus, päämäärä. Samalla mietin että kenelle teksti on tyylillisesti suunnattu

Nyt tällä on kaksi isoa ja kolme pienempää ryhmittymää jotka kaikki parkuvat kovaan ääneen samaan aikaan omaa paatostansa raamatusta. Ei ihme ettette ymmärrä toisianne. Minä yritän ymmärtää vaikken kaikkia ajatukia hyväksykään.

Ensinnäkin, minä en käsittääkseni usko sellaiseen jumalaan, mitä kristillinen kirkko opettaa. Varmasti on maailmassa olemassa uskonto, joka opettaa jumalasta samalla tavalla kuin minä sen ymmärrän, suomessa ei tietääkseni sellaista ole.

En kuitenkaan kiellä jumalaa, sillä vaikka luonnollinen kehitys, evoluutio, on ominta ajatusmaailmaani sen ohella, että ihminenkin on vain eläin, nisäkäs, kädellisten lahkoa ja apinain sukua. En ala riitelemään nyt tästä, vaan raamatusta teoksena.

Raamattu on vanhaa tekstiä, jota ihmiset toki maailman muuttuessa ja muuttajan tarkoitusperien muuttuessa ovat kirjoittaneet ("kääntäneet") uudelleen. Raamattu on täynnä viisautta ja oppia, joiden varassa länsimäinen kapitalismi pyörii, toki se sopii myös sosialistisen hallinnon tueksi, kuten kirkot ovat pitkään olleetkin.

Kirjana Raamatulla on monta kirjoittajaa eri vuosisadoilta ja se elää edelleen.Siellä kerrotaan historiallisista tapahtumista ja uuden testamentin puolella "jumalan pojan" tarkina.

Miksi riitelette kirjasta? Olen todella ihmeissäni. Riidelkää uskonnosta, jumalan olemuksesta, sielusta, kuolemasta jne jne. Typerää riidellä jostain vanhan maailman kirjasta.

6

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ei eläimeksi, joksi koet itsesi.

      Juud. 10

      Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.

    • Anonyymi

      Minäkin olen lukenut yllättyneenä näitä keskusteluja. Lapsellista huutelua, ilkkumista uskovia kohtaan ja ymmärtämättömyyttä hengen voimasta. Olen päätellyt että nuo mitättömyydet, vielä lapsen tasolla toimivat aivot eivät pysty vielä oikein muuhun.

      No, ilmeisesti on vapaan kirjoittelun hinta, kärsimme eräänlaisesta ilkivallasta, henkisestä välivallasta. Kai noillekin kuuluu sama oikeus kirjoittaa mielipiteensä kuin minullekin. Se ärsyttää että heidän mielipide ei kovin paljon ajattelun aihetta anna.

      Toivotan hyvää kesää niin uskoville kuin uskonnottimillekin. Ehkä se erään ATK-opettajani toteamus olisi hyvä lopetusviesti tässäkin "Ajattele mitä sanot, älä sano mitä ajattelet".

    • Anonyymi

      Teet kompromissin totuuden suhteen. Erimielisyydet johtuvat siitä että totuuksia on yksi, mutta ihmiset eivät halua sen mukaan elää eikä siihen yksimielisesti uskoa, eikä koko totuus ole kenelläkään täysin hanskassa.
      Jeesus joko on Jumala ja oikeassa kaikesta tai ei. Jeesus joko kuoli meidän ihmisten puolesta ristillä ja nousi kuolleista, tai ei.

    • Anonyymi

      Jos ihminen on jumalan kuva niin myös jumalalla on peräaukko.

    • Anonyymi

      Jumalalla on pakko olla myös maksa, haima ja munuaiset. Ja eno.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe