Oletko luottavainen vai epäluuloinen?

Osittain molempia. Haluan kyllä uskoa ihmisistä hyvää, mutta mm. menneiden kokemusten takia on mukana myös tervettä epäluuloa. En ryntää heti mihinkään, mutta en nyt koe katselevani minkään puunkaan takaa. Se, miten tulkitsen outoa käytöstä riippuu ihan kontekstista.

Kyllä ystävyys vaatii aikaa. Voin jutella niitä näitä nyt oikeastaan kenen kanssa vaan ja olla tuttu ja kaveri. Mutta ystävystyn harvoin mutta ne ovatkin sitten kestäneen kymmeniä vuosia.

Riippuu ehkä ihmisestä mut yleensä pyrin ottamaan toisen ihmisen ihmisenä. Tutustun helposti ihmisiin mutta tosiaan riippuu ihmisestä kuinka kemiat pelaa. Erikoinen ja outo käytös on aika laaja käsitte mutta ihmisiä kuitenkin ollaan eli sitä myöten ihmiset voi eri tilanteissa tiedostamattaankin käyttäytyä erikoisesti. Painotan että ihmisten kesken jos tutustuu niin pitäisi nyt ainakin olla kunnioittava molemminpuolinen käytös.

En ryntää mutta suhtaudun avoimin mielin uuteen ihmiseen. Siis ystävällisesti ja kohteliaasti. Positiivisesti. Annan tilaa.
Olen myös hiukan sellainen tarkkailija tyyppi.
Riippuu tietenkin miten erikoista tai outoa on käytös.
Olen kait itsekin vähän erikoinen muiden mielestä.

Riippuu siitä olenko itsetuhoisella päällä.. tämä riittää varmaan fiksulle ihmiselle vastauksesi.. osaa päätellä siitä oikein hyvin.

Enemmän luottavainen. Joistakin tulee fiilis, ettei kannata. Silloin ei.

Riippuu tilanteesta ja ihmisestä. EI tuollaisiin voi vastata kyllä tai ei.

Olen varautunut ja epäluuloinen. Tarkkailen toista aika pitkään, ennen kuin teen mielipiteen hänestä.

Hyvin vahvasti sekä, että ja en kumpaakaan.

” Jos huomaat erikoista tai outoa käytöstä, näetkö siinä uhkaavia vai mielenkiintoa herättäviä piirteitä?” Mieti

Hmmm. Kun ihastuu niin ei mieti rationaalisesti tai tarkkaile outouksia vaan kaikki tuntuu hyvältä henkilössä, joka aiheuttaa sydämen läpättämistä. Ihan kaikki. Sama mitä hän tekee, se on kivaa ja ok.

Muuten rakastan erikoisia ihmisiä. Kunhan hyväntahtoisia ja lempeitä eikä julmia.

Ei kumpaakaan, avoin ja vastaanottavainen mutta realistinen

Uusia ihmisiä kohtaan olen aina varautunut ja vähän epäluuloinen. Pohjimmiltaan olen kuitenkin hyväuskoinen. Minun täytyy tuntea ihminen melko hyvin, että pystyn luottamaan. Lähelleni on vaikea päästä.
Hyväuskoisella tarkoitan sitä, että uskon ihmisistä helposti hyvää ja en usko ihmisellä normaalisti olevan mitään pahaa tarkoitusta ketään taikka mitään kohtaan.
Joistakin ihmisistä sitten aistin todella nopeasti ne pahat aikeet, vaikka ei tämä varsinaisesti mitään signaalia siihen suuntaan antaisikaan.
Erikoinen/outo käytös, se riippuu aina siitä, millä tavalla tällainen käytös ilmenee ja missä tilanteessa. Mutta näin yleisesti ottaen se merkitsee mulle lähes poikkeuksetta uhkaa.

Erikoiset oudot ihmiset on parhautta ,herättää mielenkiintoa.
Kukapa ei rakastaisi ja ihailisi poikkeuksellisia rohkeita ihmisiä,jotka elää jotenkin muuten kuin pikkuporvarilliset tai keskiluokkaiset auto talo kultainennoutaja 2 mukulaa...

Kun joku onkin taiteilija, tai reppureissaaja,hippi,boheemi, tai extracharmantti...

Mutta ihastuminen tai rakkaus ei liity mihinkään mieltymykseen, jonka voi valita, että "pidän tällaisista ja tällaisista ja näistä en ..." se vain tapahtuu

No se vähän riippuu tilanteesta.. taidan silti olla vähän varautunut.

No erilaisuus voi olla rikkaus😌 mielenkiintoista siis..

se, hetki ku must saadaa hyvä uskoinen...

Se tunne kun mieleen hiipii aavistus, että kaikki on teatteria.

Sen oon oppinut, ettei ihmisiltä kannata odottaa kauhean paljoa. Muuten joutuu pettymään. Aina. Varauksella vähän ja mielellään vähitellen tutustun. Toisten kanssa joskus nopeammin.

Olen nykyään aika epäluulonen. En ollut samanlainen 18-26 vuotiaana nuorena aikuisena. Tämän epäluulon on mulle antanut miehet oppina. Miehet ovat olleet mulle opettajia ja kasvattajia,joiden tekojen ja niistä selviytymistaistelujeni avulla olen oppinut naiivista Prinsessasatu rakkauksiin uskovasta epäluuloiseksi.

Mutta se ei rajotu pelkästään parisuhde alueelle. Olen yhtä varovainen ihan minkä tahansa uuden ihmisen seurassa. Mä pysyttelen etäämmällä ja lyön mun ja muiden ihmisten väliin muurin. Mua pääsee tietyn matkan päähän lähelle, mutta sen jälkeen iskee muuri eteen.

Mua tuskin tuntee kovin moni hyvin, vaikka fyysisesti viettäisi arjessa aikaa samassa tilassa kanssani. Uudet suhteet vaatii kanssani kärsivällisyyttä koska ekan vuoden joutuu vakuuttaan mulle että on aidosti musta kiinnostunu eikä yritä käyttää mua jotenkin hyväksi (esim. panona)

Niin mun kanssa jokanen askel on hidas, vaikka päästän mun elämääni ja kykenen suhteisiin, mutta takaraivossa kiusaa ajatus et onks tolla joku taka-ajatus. Käyttääks se mua jotenkin hyväks? Mitä se haluu musta? Mihin se pyrkii?


Enkä siis valehtele kun sanon että eka vuosi menee pelkästään siihen että mut saadaan vakuutettua että mun kanssa ollaan tosissaan.

Jos mies ei jaksa ja lähtee meneen, niin mulle se on todiste että olin oikees. Haki musta vaan jotain helppoo panoo eikä ollu tosissaan. Ja sit mua ei oikein ees kiinnosta vaikka lähtee kun mielestäni mä säästyin kusetukselta.

Tiedostan itsekin että väkivaltasuhde on tehny musta tosi tosi tosi skeptisen miehiä kohtaan erityisesti, mutta myös kaikkiin muihin, kun sillon kun apua tarvitsin ja hain koko yhteiskunnan jokainen tuki petti mut.

Tiedättekö miltä tuntuu kun tuntuu että on yksin ja taistelee henkensä edestä selvitäkseen hengissä ja minkä puoleen tahansa sä käännyt sulle sulle lyödään ovi päin naamaa eikä uskota?

Se opettaa ettei kannata luottaa kehenkään, koska kukaan ei ole luottamuksen arvonen vaan kääntää selkänsä ja pahimmillaan haukkuu huomiota hakevaks valehtelijaksi. Ammatti-ihmisetkin käänsi selkänsä. Liekö liian paljon nähny, niin turtunu? Ei enää jaksanu avata silmiään ja olla hereillä näkemään ja kuulemaan. Jos ois nähny: ois nähny nuoren naisen joka hajalla ja jonka puolesta mies puhuu ja pyrkii johtaan keskustelua ja hallitseen tietoa mitä naispuolinen antaa ja nuori nainen ilmaisee peläten sanojaan miehen kontrolloidessa vieressä että auttakaa mut pois ton luota.

Mutta mä selvisin, sillä viimein joku kuunteli ja auttoi.

T: Karoliina

Oon haasatavaa seuraa.. eiks oo kivaa

Katson aina ihmisessä miten sanat ja teot mätsää.

Ottavainen ja silloin tällöin hankaavainen.