Tämä palsta lahkolaiset on täysin saatanan hallinnassa!

Paholainen on todellinen persoona. Hän on ”maailman hallitsija”, henkiluomus, josta tuli paha ja joka kapinoi Jumalaa vastaan (Johannes 14:30; Efesolaisille 6:11, 12).
45599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Niin, ainakin sinä olet.
Joh.8: luku sopii juuri sinulle.

Siellä Jeesus kinasteli kaltaistesi kanssa, jotka uskoivat niinkuin JT ja adventistit:" Siihen johon puu kaatuu, siihen se maatuu.", tarkoittaen, että kun Jeesukseen uskova kuolee, on hän tosiaan kokonaan kuollut.

Mutta mitä Jeesus opettaa Häneen uskovista?
Esim.Joh.8:51. "Totisesti,totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa".
Siis ei ole tiedottomuuden tilassa haudassa.

Jeesus puhui kaltaistesi kanssa ja sanoi heille: Joh.8:44. "Te olette lähtöisin Saatanasta."
Niin myös sinä arvoisa fariseus JT.

Äänestä

Valitettavasti he eivät ole siitä itse tietoisia, se onkin saatanan tarkoitus

Äänestä

Vanhan testamentin aikaan Jumala antoi sekä hyvän että pahan. Vasta myöhemmin paha ulkoistettiin Saatanan annettavaksi.

Paholainen ei ole myöskään mikään "maailman hallitsija" edes Raamatun mukaan, vaan viime kädessä Jumalalla on valta maailman suhteen ja hän myös ohjaa asioita haluamaansa suuntaan.

Äänestä
  • Metsään meni----

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Metsään meni----

    Missä kohtaa? Vanhassa testamentissa Jumalalta tulevat molemmat.

    Valit. 3:38 Eikö Korkeimman käskystä tule paha ja hyvä?

    Herra jopa lähetti pahan hengen, asia joka Uuden testamentin puolella olisi varmasti ulkoistettu Saatanalle.

    1. Sam. 16:14 Herran henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä.

    Esivaltaa puolestaan nimitetään Jumalan palvelijaksi, ei se mikään Saatanan palvelija ole.

    Room. 13:4 Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nuo kohdat osoittavat, että Jumala on Kaikkivaltias. Hän voi tehdä m.m. luomisteoillaan mitä haluaa. Käyttää niitä omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen ilman kysymystä:" sopisiko teille"?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nuo kohdat osoittavat, että Jumala on Kaikkivaltias. Hän voi tehdä m.m. luomisteoillaan mitä haluaa. Käyttää niitä omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen ilman kysymystä:" sopisiko teille"?

    Mutta olisiko sellainen reilua? Jos luoja tuottaa tahallaan kärsimystä luomilleen, tunteville olennoille, hän olisi itse aika alhainen olento.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mutta olisiko sellainen reilua? Jos luoja tuottaa tahallaan kärsimystä luomilleen, tunteville olennoille, hän olisi itse aika alhainen olento.

    Ei ole kysymys reiluudesta.
    Jotkut Jumalan teot eivät nyt näytä reilulta, mutta ikuisuus silmälläpitäen on.
    Jos johonkuhun menee Saatana on tuo ihminen valinnan edessä. Pyytääkö: "Herra Jeesus auta." Tai: "tervetuloa Saatana." Edellisessä pyynnössä Saatana häipyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mitä reilua vaikkapa Egyptin esikoisten tappamisessa oli? Tai siinä, että israelilaisia tapettiin Daavidin väenlaskun takia?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä reilua vaikkapa Egyptin esikoisten tappamisessa oli? Tai siinä, että israelilaisia tapettiin Daavidin väenlaskun takia?

    Jälleen on kysymys siitä, mitä Kaikkivaltias saa tehdä.
    "Sanooko savi savenvalajalle: mitäs teet?"
    Faarao oli vastuussa esikoitensa surmaamisesta.

    Tiedätkö: Jumalalla on oikeus tuhota koko ihmiskunta silmän räpäyksessä.
    Mutta meidän onneksi Hän ei ole niin tehnyt. Mutta kun tulee se päivä, kun katumattomat synnintekijät, jotka eivät ole ottaneet Jeesusta vastaan, saavat tuomionsa, on Egyptin esikoisten surma "lälläri kamaa".

    Ei Jumala ole vain hauska hyssyttelijä, vaan myös ankara, silloin kun Hän sille päälle tulee.
    Häntä on syystä myös pelättävä.

    "Ole minulle syntiselle armollinen Jeesuksen nimessä" on tunnustus Hänen kaikkivaltiudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "Faarao oli vastuussa esikoitensa surmaamisesta."

    Farao ei surmannut esikoisia, vaan Jumala. Sekin kertomuksen mukaan siksi, että Jumala oli paaduttanut (tai antanut paatua) faraon sydämen, jotta saisi näyttää voimansa. Kyseessä oli viattomille sivullisille kostaminen, kuten Daavidin väenlaskun tapauksessakin.

    Puolustuksesi logiikka on samantapainen kuin siinä, että jollakin on riitaa tuttavansa kanssa, ja tästä kostoksi hän pahoinpitelee viattoman sivullisen, ja tämä sitten jotenkin olisi riidan toisen osapuolen syy, koska hän jotenkin ärsytti pahoinpitelijää.

    "Mutta kun tulee se päivä, kun katumattomat synnintekijät, jotka eivät ole ottaneet Jeesusta vastaan, saavat tuomionsa, on Egyptin esikoisten surma "lälläri kamaa"."

    Hirveä oppi.

    Äänestä

Anonyymi 2023-07-05 10:59:09

"Faarao oli vastuussa esikoitensa surmaamisesta."
Jassoo.
Jos pysytään päivän tapahtumissa, niin vartiotorniuskonto on vastuussa ja murhaa jäseniään verensiirtokiellollaan.

Raamattu jopa kehottaa syömään verta. Itse asiassa. on vain katsottava oikea jae

1 kor. 10:25 Kaikkea, mitä teurashuoneessa myydään, syökäät
-Siis myös verilettuja
1 kor. 10:27 Mutta kuin joku pakana teitä vieraaksi kutsuu ja te mennä tahdotte, niin syökäät kaikkia, mitä teidän eteenne tuodaan
-Siis myös verilettuja

Äänestä
  • Raamattu kehoittaa, ettei ruuasta pidä tehdä kiistakysymystä. Vapaus syödä kaikkea ei silti tarkoita velvollisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Raamattu kehoittaa, ettei ruuasta pidä tehdä kiistakysymystä. Vapaus syödä kaikkea ei silti tarkoita velvollisuutta.

    Soopaa mussutat

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Soopaa mussutat

    Varmaan turha edes kysyä, mutta mitä kuvittelet saavuttavasi tuolla huutelulla?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Varmaan turha edes kysyä, mutta mitä kuvittelet saavuttavasi tuolla huutelulla?

    Rehellisyyttä sanomisiin, kiitos

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Rehellisyyttä sanomisiin, kiitos

    Kokeile esittää vasta-argumentteja, se on tehokkaampaa kuin huutelu, jolla leimaudut vain mielenvikaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kokeile esittää vasta-argumentteja, se on tehokkaampaa kuin huutelu, jolla leimaudut vain mielenvikaiseksi.

    Kyllä kommentit on mielenvikaisia ja raamatunvastaisia, mitä niitä enää perustelemaan

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kyllä kommentit on mielenvikaisia ja raamatunvastaisia, mitä niitä enää perustelemaan

    Ja sitten kait laitat esimerkkiä, etkä vain huutele.

    Äänestä

  • Joo

    Kysymyshän on siitä että Mooseksen lain kielto syödä verta on poissa

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ja sitten kait laitat esimerkkiä, etkä vain huutele.

    Esim. Lahkolaiset on urpoja, kun antaa vedättää itseään, sama koskee palstalaisia kolminaisuusoppeineen.........ei voi muuta kuin nauraaa......hehhehehehehe

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Joo

    Kysymyshän on siitä että Mooseksen lain kielto syödä verta on poissa

    Mitä horiset?

    Ei verensiirtoja, vaikka henki menisi....mitä sillä on väliä....paratiisissa tavataan uudelleen!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Juuri näin, raamatunmukaisesti!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mitä horiset?

    Ei verensiirtoja, vaikka henki menisi....mitä sillä on väliä....paratiisissa tavataan uudelleen!

    Ai. Siellä vartiotorniparatiisissa? Niin. Pitäähän siellä olla paskonkorjaajia. Ilman palkkaa 500 vuotta. Tervemenoa.

    Äänestä

Paholainen on kapinoiva musta enkeli ja sen
käyttäytymiseen kuuluu käärmeen lailla luikertelu,että saa pahat asiat eteenpäin.Pahuus
tunnistaa omansa ja vaatii tekoja,aivan kuten saamme nähdä Putinin toimissa,hän luikertelee
epäonnistumisista ja pystyy hämäämään Venäjän
kansaa aina vaan huonompaan tilaan ja se juuri
on pahuuden tarkoitus,saada kärsimystä puolustajilleen.

Äänestä
  • Pahuutta näkee myös vartiotornilahkossa. M.m. valehtelua, pedofiliensä suojelua, posketonta ryyppäämistä, mököttämistä väärin perustein ja Jehova nimen häpäisyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Pahuutta näkee myös vartiotornilahkossa. M.m. valehtelua, pedofiliensä suojelua, posketonta ryyppäämistä, mököttämistä väärin perustein ja Jehova nimen häpäisyä.

    Usko on henkilökohtainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Usko on henkilökohtainen.

    Helsinkiläinen Jimi teki pöyristyttävän löydön rappukäytävästä - IL esittelee Jehovan todistajien salaiset merkinnät
    Jehovan todistajien ovelta ovelle kiertävät saarnaajat kirjaavat muistiin osoitteiden, nimien ja käyntitietojen lisäksi puhelinnumeroita, äidinkieliä, seksuaalisia suuntautumisia, uskontoja ja terveystietoja.
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807272201098602

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Löysin foorumilta tuollaisen sitaatin:

    ”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)

    -käyvätkö jehovantodistajat siis opettamassa YK -käsitystä, samalla kun ottavat ylös intiimit henkilökohtaiset tiedot ?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    YK -oppi annetaan vasta lahkon mankeloimaan mieleen, jotta mieli olisi valmis vastaanottamaan sen

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Löysin foorumilta tuollaisen sitaatin:

    ”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)

    -käyvätkö jehovantodistajat siis opettamassa YK -käsitystä, samalla kun ottavat ylös intiimit henkilökohtaiset tiedot ?

    soopaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Helsinkiläinen Jimi teki pöyristyttävän löydön rappukäytävästä - IL esittelee Jehovan todistajien salaiset merkinnät
    Jehovan todistajien ovelta ovelle kiertävät saarnaajat kirjaavat muistiin osoitteiden, nimien ja käyntitietojen lisäksi puhelinnumeroita, äidinkieliä, seksuaalisia suuntautumisia, uskontoja ja terveystietoja.
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807272201098602

    Oho....ihan kauheeta, että salaisia merkkejä, voi voi sentään!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Oho....ihan kauheeta, että salaisia merkkejä, voi voi sentään!

    Ei pelkästään salaisia, vaan ne kielletään julkisuudessa.
    Mutta opettaahan lahko jäseniään lahkon asioille valehtelun voimalla. Valehtelulle on oikein omistettu oma lahkoslangi-ilmauksensa, teokraattinen sodankäynti

    "Helsinkiläinen Maija sanoo, että häneltäkään ei koskaan kysytty mitään. Sen sijaan hän oli tietoinen siitä, että hänen numeronsa löytyy Jehovan todistajien kadonneesta vihkosta.
    Kun Jehovan todistaja tuli käymään uudelleen, mainitsin vihkon löytäjän puhelusta.
    Maija kysyi, miksi vihkossa oli hänenkin nimensä, osoitteensa ja puhelinnumeronsa.

    - Hän selitteli mitä selitteli. Hänen mukaansa se oli ihan sattumaa. Hän oli jostain syystä laittanut tietoni ylös. Hän suoraan sanottuna valehteli minulle päin naamaa. "
    https://johanneksenpoika.fi/uutiset/arkisto/arkisto_k1136.html

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Minunkin tietoni saa merkata ylös, mitä ihmeellistä se on!

    Kuinka paljon on eri merkintöjä lahkolaisilla ja kirkoilla?
    Miksei niistä puhuta mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Minunkin tietoni saa merkata ylös, mitä ihmeellistä se on!

    Joo ja minun. Kengän nymero 41. Hatun koko 59. Paita XXL. Vyötärön ympärystä 110. Iso maha. Hampaita puuttuu. Kalju keskellä päätä. Ärrävika. Katsoo vähän kieroon.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Joo ja minun. Kengän nymero 41. Hatun koko 59. Paita XXL. Vyötärön ympärystä 110. Iso maha. Hampaita puuttuu. Kalju keskellä päätä. Ärrävika. Katsoo vähän kieroon.

    Mikä on sen pituus?
    Miksi jätit sen pois?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Mikä on sen pituus?
    Miksi jätit sen pois?

    181 senttiä. Paino 110kg. Onko nyt hyvä? Ikä vielä. Melkein 70v.

    Äänestä

" Minunkin tietoni saa merkata ylös, mitä ihmeellistä se on! "
-Lahkolaisena tiedät, että sinun tietosi on merkattu. Ne seuraavat muuttaessasi uudelle seurakunnallesi valtakunnansaleineen. Laki sanoo, että sinulla on oikeus ne nähdä. Mutta antaako lahkosi luvan edes pyytää niitä, mököttämättä ?

Mutta tuo muistiinpanojen teko teko ovella olisikin luvallista jos siihen pyytäisi luvan, mutta lahkopäällikkö Suomessa on sanonut, että todistajat eivät kysy lupia, he tottelevat
[tarkoittanut, että Leinosta on toteltava, taikka mökötetään]

Tässä Leinonen kiistää:
Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen kiistää, että yhteisö pitäisi kirjaa kotikäynneistä.
– Emme pidä. https://johanneksenpoika.fi/medialle.html

EU-tuomioistuimen päätöksen perusteella ... Tuollaisia muistiinpanoja ei saa kerätä, ellei kysy ovenavaajan suostumusta tietojen keräämiseen
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/arkisto/arkisto_k1131.html
(sivulla myös muistiinpano-ohjeet lehdestä Valtakuntamme palvelus marraskuu 2011)

Äänestä
  • Ovatko tiede ja Raamattu ristiriidassa keskenään?
    Raamattu vastaa
    Eivät ole.
    JT on sama vastaus!

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ovatko tiede ja Raamattu ristiriidassa keskenään?
    Raamattu vastaa
    Eivät ole.
    JT on sama vastaus!

    Teologia on myös tiedettä.
    Sitä harjoittaa esim. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta.
    Miksi jehovantodistajat ovat kielletyt opiskelemasta siellä ?

    otetaan vuosi 607 eaa
    Se on väärä Raamatun mukaan
    Kuin myös historiatieteellisesti, arkeologisestikin.

    Äänestä

Tuollainen julistaminen kuin joulurauhan julistaminen Turun Kaupungintalolta ei vakuuta asiaa.

Äänestä
  • Joo.
    Tiede voittaa julistamisen 10 - 0.

    Teologiseen tiedekuntaan vaan lahkolaislapset.

    Äänestä

  • Tarkoitat varmaan että tulisi julistaa maailmanloppua ?
    Mutta sitähän vartiotorni on julistanut jo toistasataa vuotta. Myös erityisille vuosille.
    1914. 1918. 1925. 1942. 1975 ...

    Äänestä

Sitähän se on ollut yli 30 v. Ajan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Paholainen on todellinen persoona. Hän on ”maailman hallitsija”, henkiluomus, josta tuli paha ja joka kapinoi Jumalaa vastaan (Johannes 14:30; Efesolaisille 6:11, 12).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu