Ei, en tue sotaa. Mutta ajattele hetki. Kuvittele itsesi Venäjän johtajana.
Kyseessä on taistelu reviiristä, kaikki muu ajattelu voidaan hetkeksi unohtaa.
Putin ja muu Venäjän johto oli naiivi kun luulivat että Yhdysvaltoihin voi luottaa. Putin oli kuin naiivi lapsi joka ajatteli että USA on ystävä, koska Neuvostoliittoa ei enää ole. Tämä virhe kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla. USA ja sen tukema EU toimi Ukrainassa pitkään ennen vuoden 2014 vallankumousta. En sano että tämä vallankumous olisi välttämättä väärin, mutta sen jälkipyykkiä tässä nyt pestään. Putin varmasti koki asian niin että hänet petettiin, kaikki sopimukset, sekä kirjalliset että suulliset, laitettiin roskiin, vain siksi että USA/EU haluaa laajentaa reviiriään. Minäkin ajattelen että tämä on ehkä oikein, sillä meidän arvot on kiistatta maailman parhaat. Siksi minun on vaikea hyväksyä sitä että menemme pakottamaan asiaamme muihin kulttuureihin, kuten teimme Afganistanissa ja Irakissa. Pakottamalla se ei onnistu, kuten olemme kantapään kautta oppinee Lähi-idässä.
Mutta palataan Putinin ajatteluun. Hän näki Ukrainan samoin kuin me näemme Suomen ruotsinkieliset alueet, erityisesti Ahvenanmaa. Suurin osa meistä ymmärtää että nämä alueet ovat enemmän tai vähemmän itsenäisiä, mutta kuitenkin kuuluvat Suomen vaikutuspiirin. Taas, laita itsesi Putinin kenkiin. Mitä itse tekisit jos jokin vieras valta lähtee haastamaan meidän ruotsinkielisiä alueita ? Antaisitko muka asian olla?
Tosiasia on se, että mekään emme luota enää vieraisiin, olemme sen kantapään kautta oppineet, eikä luota Putin. Hänet on petetty monta kertaa, aivan kuten meidät suomalaiset on petetty monta kertaa. Me emme liittyneet NATOon Putinin takia, vaan siksi että emme voi tietää kuka tulee hänen jälkeen. Samalla tavalla Putin ei luota tulevaisuuteen, joten hänkin toimii samalla tavalla loogisesti ja asettelee shakkinappulat niin hyvin kuin osaa. Tässä ei ole mitään väärää.
Tottakai sota vituttaa minuakin, mutta ymmärrän asian siten että Putin teki suuren virheen antamalla USA/EU koalitiolle mahdollisuuden toimia Ukrainassa melko vapaasti. Vuonna 2014 oli jo myöhäistä vaikuttaa asioihin. Putin oli naiivi, mikä on muuten hyvin tyypillistä hyville ihmisille. En sano että Putin on hyvä ihminen, mutta jotain hyvää hänessä on silti.
Haluan avata keskustelun tästä, sillä suurin osa meistä toimisi Putinin asemassa pitkälti samalla tavalla. En ole mikään Putin uskovainen, en tue hänen toimintaansa yhtään, koska se on selvästi virheellistä. Iso moka häneltä, jota hän yrittää nyt epätoivoisesti paikata. Mutta mitä muuta hän voisi tehdä? Mies on ajanut itsensä todella epätoivoiseen asemaan.
Lopetan blogini seuraavaan tuntemattoman nyymin lausahduksen:
”The biggest lie is to claim that LSD and magic mushrooms are about the same thing.”
Putin saattaa olla oikeassa
219
1612
Vastaukset
- Anonyymi
Täyttä soopaa koko ajattelu. Ukraina ei ole mitenkään velvollinen Putinille toimia heidän tahtonsa mukaan, vaan voivat päättää omista asioistaan itsenäisesti. Ei kai mitenkään voi verrata suomalaisia alueita Ukrainaan, koska ne ovat ja pysyy suomalaisina. Olipa siellä millaisia ihmisiä tahansa.
- Anonyymi
olet erittäin tyhmä ihminen.
- Anonyymi
"voivat päättää omista asioistaan itsenäisesti"
Maailmassa on tasan kaksi maata, jotka voivat päättää asioistaan itsenäisesti. - Anonyymi
Suomenkin vankiloissa on paljon psykopaatti murhaajia ja kaikki he ovat oikeassa ja syyttömiä ..
Heil hallahonnihailija breiviik on myös oikeassa .. huhuhuh.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"voivat päättää omista asioistaan itsenäisesti"
Maailmassa on tasan kaksi maata, jotka voivat päättää asioistaan itsenäisesti.Kerro toki mitkä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro toki mitkä?
Usa ja Pohjoiskorea
- Anonyymi
Ukraina on velvollinen suostumaan rauhaan mikä antaa 100% turvatakuun Venäläisille että NATO johto ei pakota jäseniään eikä liittolaisiaan hyökkäämään koskaan Venäjälle. Slava Rossiya
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"voivat päättää omista asioistaan itsenäisesti"
Maailmassa on tasan kaksi maata, jotka voivat päättää asioistaan itsenäisesti.Väitän että vain yksi maa maailmassa päättää, tai ainakin yrittää päättää omista eduistaan toisten sitä tekemättä. Muut kuten Suomen uutena NATO orjana on siltä otettava käskyt vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina on velvollinen suostumaan rauhaan mikä antaa 100% turvatakuun Venäläisille että NATO johto ei pakota jäseniään eikä liittolaisiaan hyökkäämään koskaan Venäjälle. Slava Rossiya
Tuo on totta joka sana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitän että vain yksi maa maailmassa päättää, tai ainakin yrittää päättää omista eduistaan toisten sitä tekemättä. Muut kuten Suomen uutena NATO orjana on siltä otettava käskyt vastaan.
Tuokin on totta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina on velvollinen suostumaan rauhaan mikä antaa 100% turvatakuun Venäläisille että NATO johto ei pakota jäseniään eikä liittolaisiaan hyökkäämään koskaan Venäjälle. Slava Rossiya
Venäjä tarvitsee turvatakuut että Suomi ei hyökkää enää koskaan Venäjän alueelle kuten teki 1920 ja 1940 luvuilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä tarvitsee turvatakuut että Suomi ei hyökkää enää koskaan Venäjän alueelle kuten teki 1920 ja 1940 luvuilla.
No, Venäjällähän ON turvatakuut! Suomi kuuluu PUOLUSTUSLIITTO Natoon ja nato ei aloita hyökkäyssotaa Venäjälle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, Venäjällähän ON turvatakuut! Suomi kuuluu PUOLUSTUSLIITTO Natoon ja nato ei aloita hyökkäyssotaa Venäjälle!
Trump tulee pressaksi ja koko UKR tilanne on ohi - tulee rauha 1 päivässä.
Voitte siirtyä seuraavaan asiaan.
NATO-CIA-tiltut voi siirtyä takaisin kortistoon 1 euron harjottelu-palkalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitän että vain yksi maa maailmassa päättää, tai ainakin yrittää päättää omista eduistaan toisten sitä tekemättä. Muut kuten Suomen uutena NATO orjana on siltä otettava käskyt vastaan.
Ime munaas trolli taas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina on velvollinen suostumaan rauhaan mikä antaa 100% turvatakuun Venäläisille että NATO johto ei pakota jäseniään eikä liittolaisiaan hyökkäämään koskaan Venäjälle. Slava Rossiya
Miksi Ukraina on velvollinen suostumaan siihen? Mikä tarkalleen ottaen velvoittaa Ukrainan suostumaan siihen?
Viimeksi kun tarkistin, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24,2,2022. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olet erittäin tyhmä ihminen.
Ukraina ei näytä olleen kuitenkaan ihan niin itsenäinen.
kun annetaan luulla.
Taloudelliset sopimukset taisivat olla vahvempia ja
sitouttaa ukrainaa enemmän kuin luulimme.
SILLÄPÄ EU JA SAKSA
SITOUTTAA SUOMEA ITSEENSÄ
RAHALLA
SUURI YLEISÖ EI TAJUA NYT OLLENKAAN
TALOUDELLISTEN TEKIJÖIDEN SITOVUUTTA.
ELI
- korruptio
- sopimukset - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina on velvollinen suostumaan rauhaan mikä antaa 100% turvatakuun Venäläisille että NATO johto ei pakota jäseniään eikä liittolaisiaan hyökkäämään koskaan Venäjälle. Slava Rossiya
Putin on oikeassa, NATO johdon on annettava 100% turvatakuut Venäjälle että Ukrainan AZOV terroristit ei hyökkää NATOaseilla Venäjälle, eikä NATO koskasn uhkaa Venäjän turvallisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Ukraina on velvollinen suostumaan siihen? Mikä tarkalleen ottaen velvoittaa Ukrainan suostumaan siihen?
Viimeksi kun tarkistin, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24,2,2022.Uraina huökkäsi Venäläisiä vastaan paljon aiemmin, Venäjä torjuu Ukrainan hyökkäystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uraina huökkäsi Venäläisiä vastaan paljon aiemmin, Venäjä torjuu Ukrainan hyökkäystä.
Tarkoitatko sitä kun Ukrainan separatistit alkoivat hyökkäämään, ukrainalaisia vastaan 2014, jota varten Putin myös lähetti ns. "pieniä vihreitä miehiä", eli tunnuksettomia Venäläissotilaita?
Tiedäthän sen että Igor Girkin, joka on separatistien päällikkö, sanoi ihan itse, että ilman hänen sotatoimiaan Ukrainalaisia vastaan, mitään sotaa ei olisi Ukrainan itäosissa koskaan alkanut.
Että siinä meni ne sinun "velvoitteet", kuin pieru Saharaan. Vituttaako kun faktat kumoavat nuo valheesi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina on velvollinen suostumaan rauhaan mikä antaa 100% turvatakuun Venäläisille että NATO johto ei pakota jäseniään eikä liittolaisiaan hyökkäämään koskaan Venäjälle. Slava Rossiya
😂 höpö höpö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä tarvitsee turvatakuut että Suomi ei hyökkää enää koskaan Venäjän alueelle kuten teki 1920 ja 1940 luvuilla.
Älä puhu paskaa. Onneksi päästiin Natoon. Suomi voitti, sinä hävisit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, Venäjällähän ON turvatakuut! Suomi kuuluu PUOLUSTUSLIITTO Natoon ja nato ei aloita hyökkäyssotaa Venäjälle!
Juuri näin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Ukraina on velvollinen suostumaan siihen? Mikä tarkalleen ottaen velvoittaa Ukrainan suostumaan siihen?
Viimeksi kun tarkistin, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24,2,2022.Hyökkäsi jo ekan kerran 2014
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin on oikeassa, NATO johdon on annettava 100% turvatakuut Venäjälle että Ukrainan AZOV terroristit ei hyökkää NATOaseilla Venäjälle, eikä NATO koskasn uhkaa Venäjän turvallisuutta.
Älä höpöttele joutavia botti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uraina huökkäsi Venäläisiä vastaan paljon aiemmin, Venäjä torjuu Ukrainan hyökkäystä.
Jaa milloin tämä on tapahtunut? Taidat olla pravdan lukija😂 vaiko VKK:n jäsen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitän että vain yksi maa maailmassa päättää, tai ainakin yrittää päättää omista eduistaan toisten sitä tekemättä. Muut kuten Suomen uutena NATO orjana on siltä otettava käskyt vastaan.
Miksi USA ei sitten meinannut millään saada Nato-orjiaan Turkkia ja Unkaria ottamaan Ruotsia Nation?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä puhu paskaa. Onneksi päästiin Natoon. Suomi voitti, sinä hävisit
Suomen talous menossa vituiksi
Vihersossut taas vallankumousta hääräämässä
- Anonyymi
Kuuban yhteistyö Kiinan ja Venäjän kanssa on sitten myös sellainen asia, joka ei kuulu USA:lle?
Olisiko aika ottaa pää pois pensaasta ja ajatella aivoilla?- Anonyymi
Kyllä kuuba saa kutsua venäjän kylään jos haluaa ei vain ole hallunnu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kuuba saa kutsua venäjän kylään jos haluaa ei vain ole hallunnu.
Pianhan tuo ehkä nähdään. Ei ole tosin kyse Venäjästä, vaan Kiinasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pianhan tuo ehkä nähdään. Ei ole tosin kyse Venäjästä, vaan Kiinasta.
Saa kuuba pyytää kiinankin kylään mutta sitäkin eivät halua koska tietävät taiwanin eivätkä halua taiwavanin tielle kiinan alistettavaksi. Kauan on muuten tuo kertomasi pian 1kk? 1 vuosi? vai paljon on pian? Jeesuskin on pian ollut tulossa jo yli 2000v kun merkit on viitaneet aina että pian tulee.
- Anonyymi
Yhteistyö Neuvostoliiton kanssa ajoi Kuuban aika heikkoon jamaan ja sinne Putin on heidät unohtaneet.

Enpä tiedä, mutta USAssa jo revitään peliverkkareita, alla John Boltonin öyhötystä. "Red flag, voi johtaa ohjustukikohtiin, emme voi mitenkään sallia"... Kuulostaa jotenkin tutulta... USA on tosin puuhannut Ukrainassa ja provosoinut Venäjää noin 1000 kertaa enemmän kuin Kiina Kuubassa.
"The potential of significant Chinese facilities in Cuba is a red-flag threat to America. After the 1962 Cuban missile crisis, Washington relied on an “implicit understanding” (in Henry Kissinger’s words) with Moscow to reduce threats emanating from Cuba. Under this understanding, the USSR agreed not to place new offensive weapons or delivery systems in Cuba, and the U.S. agreed not to invade Cuba. Although severely tested by Soviet efforts to build a submarine base at Cienfuegos in 1970, the understanding has held. Moreover, in 2002, Russia closed its Lourdes intelligence base, greatly restricting its Cuban collection capabilities.
Between China and America, however, no such modus operandi has ever existed. Beijing made no commitment comparable to Moscow. Moreover, “military training” could well camouflage offensive weapons, delivery systems or other threatening capabilities.
For example, hypersonic cruise missiles, already harder to detect, track, and destroy than ballistic missiles, are natural candidates for installation in Cuba, a prospect we cannot tolerate, along with many other risks, like a Chinese submarine base."
https://thehill.com/opinion/national-security/4075978-america-cant-permit-chinese-military-expansion-in-cuba/
Missäs se "valtioiden itsenäinen päätösvalta" nyt on, kun Kuuba pyrkii vain suojautumaan vihamieliseltä USAlta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kuuba saa kutsua venäjän kylään jos haluaa ei vain ole hallunnu.
Venäjällä ei ole kykyä auttaa Kuubaa, vaikka se haluaisi.
Venäjän voimat menee Ukrainasta tulevan NATO aseiden hyökkäyksen torjuntaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteistyö Neuvostoliiton kanssa ajoi Kuuban aika heikkoon jamaan ja sinne Putin on heidät unohtaneet.
Putin Kuubaa auttaisi jos siihen pystyisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä tiedä, mutta USAssa jo revitään peliverkkareita, alla John Boltonin öyhötystä. "Red flag, voi johtaa ohjustukikohtiin, emme voi mitenkään sallia"... Kuulostaa jotenkin tutulta... USA on tosin puuhannut Ukrainassa ja provosoinut Venäjää noin 1000 kertaa enemmän kuin Kiina Kuubassa.
"The potential of significant Chinese facilities in Cuba is a red-flag threat to America. After the 1962 Cuban missile crisis, Washington relied on an “implicit understanding” (in Henry Kissinger’s words) with Moscow to reduce threats emanating from Cuba. Under this understanding, the USSR agreed not to place new offensive weapons or delivery systems in Cuba, and the U.S. agreed not to invade Cuba. Although severely tested by Soviet efforts to build a submarine base at Cienfuegos in 1970, the understanding has held. Moreover, in 2002, Russia closed its Lourdes intelligence base, greatly restricting its Cuban collection capabilities.
Between China and America, however, no such modus operandi has ever existed. Beijing made no commitment comparable to Moscow. Moreover, “military training” could well camouflage offensive weapons, delivery systems or other threatening capabilities.
For example, hypersonic cruise missiles, already harder to detect, track, and destroy than ballistic missiles, are natural candidates for installation in Cuba, a prospect we cannot tolerate, along with many other risks, like a Chinese submarine base."
https://thehill.com/opinion/national-security/4075978-america-cant-permit-chinese-military-expansion-in-cuba/
Missäs se "valtioiden itsenäinen päätösvalta" nyt on, kun Kuuba pyrkii vain suojautumaan vihamieliseltä USAlta?Ei anna USA Kuuban suojautua NATO aseiden uhkalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteistyö Neuvostoliiton kanssa ajoi Kuuban aika heikkoon jamaan ja sinne Putin on heidät unohtaneet.
Kuubassa on hienoja autoja paljon, mutta monessa niistä on venäläinen diesel - tai bensiini moottori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa kuuba pyytää kiinankin kylään mutta sitäkin eivät halua koska tietävät taiwanin eivätkä halua taiwavanin tielle kiinan alistettavaksi. Kauan on muuten tuo kertomasi pian 1kk? 1 vuosi? vai paljon on pian? Jeesuskin on pian ollut tulossa jo yli 2000v kun merkit on viitaneet aina että pian tulee.
Puhelinpylväässä olen nähnyt 1970 luvulla paperisen viestin, että Jeesus tulee. En ole nähnyt, missä lie kuikuilee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhelinpylväässä olen nähnyt 1970 luvulla paperisen viestin, että Jeesus tulee. En ole nähnyt, missä lie kuikuilee.
Se puhelinpylväs oli usassa
Jeesukselta on tullut iloisesti Eevan runnatessa!
- Anonyymi
Tein työtä käskettyäsi, ja ajattelin itseni hetkeksi Putiniksi!
Ammuin samantien itseäni Nagantilla päähän!? :/- Anonyymi
Tää on itseasiassa vitun hyvä ja todennäköisesti Putin tekisi näin jos ei olisi tuollaista vastuuta. Suomalaisessa itsemurhakuutiossa Putin ei selviytyisi.
- Anonyymi
Harmi
- Anonyymi
Puuttiina on henkisesti sairas ja tulee laittaa lopuksi elämäänsä suljetulle osastolle pakkohoitoon!
Put in !- Anonyymi
Sinne samaan sassiin kuuluu koko NATO maiden johto.
Tosiaan put in NATO maiden johto suljetulle.
- Anonyymi
Avaaja on melkoinen punikki. Putinilla on ollut pitkäajan suunnitelma ja haave saada Neuvostoliitto jälleen kukoistukseen. Hänet on koulutettu kommari agentti ja elää kylmänsodan aikaa edelleen. Suurilla kansanomaisuuden varastamisella ja sen avulla lahjomisella ja ostamalla asemaa itselleen ja avustajilleen ympäri maailmaa, hän on tähdännyt Neuvostoliiton alueitten palauttamiseen ja kylmänsodan vastakkain asettelun palautukseen. Harmi kun nykymaailma ei ole siihen suostuvainen ja laittaa piru hanttiin. Siinä Putinin kupla puhkesi kun kaikki omat hännystelijät eivät uskoneet Putinin olevan niin hullu ja lupailivat ja olivat mieliksi ja saivat sillä kerätty siinä ohessa suuret omaisuudet itselleen ja ostivat huvijahteja ja kiinteistöjä kansan varoilla itselleen.
- Anonyymi
Muuten olisin samaa mieltä mutta faktat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuten olisin samaa mieltä mutta faktat.
Faktatpa hyvinkin, ja ne kommentoimasi kirjoittaja esitti aivan oikein.
Suuruudenhullut diktaattorit ovat ennenkin joutuneet tuhon omaksi.
Ei yhtä ainutta myönteistä asiaa löydy Putinin ja lakeijoidensa toiminnasta. Yksikin eläköitynyt mikä liekään sotahullu kommentoi Kramatorskin iskusta "iloitsen nähdessäni näiden nuorten ruumiita kaivettavan ylös."
Ei edes löydy sanoja kuvaamaan sitä täydellistä tyhjyyttä joka tuollaisten aivovammaisten päässä vallitsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Faktatpa hyvinkin, ja ne kommentoimasi kirjoittaja esitti aivan oikein.
Suuruudenhullut diktaattorit ovat ennenkin joutuneet tuhon omaksi.
Ei yhtä ainutta myönteistä asiaa löydy Putinin ja lakeijoidensa toiminnasta. Yksikin eläköitynyt mikä liekään sotahullu kommentoi Kramatorskin iskusta "iloitsen nähdessäni näiden nuorten ruumiita kaivettavan ylös."
Ei edes löydy sanoja kuvaamaan sitä täydellistä tyhjyyttä joka tuollaisten aivovammaisten päässä vallitsee.Mutta kuitenkin fanitat USA ja EU jotka pommittavat kaikkia maita jotka ei suostu heidän ehtoihin? Afganistanissa ei ollut mitään muuta syytä kuin kulttuuri. Irakissa ei ollut mitään muuta syytä kuin kulttuuri. Venäjä on melko viaton, korkeintaan puolustaa omiaan.
- Anonyymi
Mitkä on Suomen syöjällä NATO johdolla suunnitelmat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Faktatpa hyvinkin, ja ne kommentoimasi kirjoittaja esitti aivan oikein.
Suuruudenhullut diktaattorit ovat ennenkin joutuneet tuhon omaksi.
Ei yhtä ainutta myönteistä asiaa löydy Putinin ja lakeijoidensa toiminnasta. Yksikin eläköitynyt mikä liekään sotahullu kommentoi Kramatorskin iskusta "iloitsen nähdessäni näiden nuorten ruumiita kaivettavan ylös."
Ei edes löydy sanoja kuvaamaan sitä täydellistä tyhjyyttä joka tuollaisten aivovammaisten päässä vallitsee.Kuka johtaa Jenkkilää, diktaattori kuten Venäjää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kuitenkin fanitat USA ja EU jotka pommittavat kaikkia maita jotka ei suostu heidän ehtoihin? Afganistanissa ei ollut mitään muuta syytä kuin kulttuuri. Irakissa ei ollut mitään muuta syytä kuin kulttuuri. Venäjä on melko viaton, korkeintaan puolustaa omiaan.
Totta joka sana

Älä nyt sentään yritä muovailla toisten ajatuksia ja mielipiteitä.
Sanottakoon nyt vielä kerran: Venäjä on hirviöiden hallitsema valtakunta. Ei enempää, ei vähempää.
Kun tuo hirviöiden hallitsema valtakunta pullistelee ja uhkailee tarpeeksi kauan, voi olla että lankeaa itsensä luomaan ansaan.
Sitä päivää odotellessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kuitenkin fanitat USA ja EU jotka pommittavat kaikkia maita jotka ei suostu heidän ehtoihin? Afganistanissa ei ollut mitään muuta syytä kuin kulttuuri. Irakissa ei ollut mitään muuta syytä kuin kulttuuri. Venäjä on melko viaton, korkeintaan puolustaa omiaan.
Minkä ikäinen olet? Vaikutat joltain teinipelleltä joka ei ymmärrä, eikä tiedä, mistään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt sentään yritä muovailla toisten ajatuksia ja mielipiteitä.
Sanottakoon nyt vielä kerran: Venäjä on hirviöiden hallitsema valtakunta. Ei enempää, ei vähempää.
Kun tuo hirviöiden hallitsema valtakunta pullistelee ja uhkailee tarpeeksi kauan, voi olla että lankeaa itsensä luomaan ansaan.
Sitä päivää odotellessa.Toveri putinin vaikutuksesta johtuen toveripuolue sdp on Suomessa romahtamassa.
- Anonyymi
Mitä nopeammin te häviätte sodan ja venäläisten lisääntyminen estetetään, muuttuu maailma paremmaksi paikaksi
- Anonyymi
Nykytietämyksen valossa Venäjä+Kiina ei häviä. Se on sääli koska se tarkoittaa meidän arvojen kuolemista, jos ei sopeuduta uusiin. Ehkä Jeesus tulee takaisin ja pelastaa?
Aloittaja käsittelee asiaa loogisesti analysoimalla, miksi Put In tekee/ajattelee juuri niin kuin tapahtuu.
Tämä olisi hyödyllistä myös sotastrategiana. Täytyy tietää vihollisesta mahdollisimman paljon sekä henkisesti että näkyvästi.
Uskovaistenkin pitää tietää vihollisen strategiat, vaikka ei tietenkään uppoutua pimeyteen. Sen verran vain, että tunnistaa hyökkäykset.Anonyymi kirjoitti:
Joo samaa mieltä.
t. aloittaja
https://youtu.be/t6ck6KrVPIk
https://youtu.be/7Eeo-82Eac8Tuossa toisessa onkin hyvä rapparilista. Yllättäviä nimiä.
- Anonyymi
Syyllisyyden pohtiminen Ukrainan sotaan liittyen olisi aika mielenkiintoinen keskusteluaihe. Alla pari pätkää pitkästä kirjoituksesta aiheeseen liittyen. Mutta kun Suomessa 80-90 % ihmisistä on täysin tuon länsimaisen narratiivin pauloissa, niin eihän siitä keskustelusta mitään tule.
"narratiivin mukaan Putin on kyltymätön ekspansionisti, jolla ei ole uskottavia kansallisen turvallisuuden motiiveja päätöksilleen. Tämä kertomus kuvaa herra Putinia uutena Hitlerinä ja venäläisten toimia Ukrainassa samanlaisena kuin toisen maailmansodan natsien aggressiota. ...
Ja niin keskeinen kysymys tulee keskiöön: Onko länsimainen narratiivi Ukrainan sodasta oikea? Jos näin on, länsimainen politiikka saattaa kiistatta olla järkevää, vaikka siihen liittyykin jonkin verran ydinkonfliktin riskiä. Mutta jos narratiivi on väärä, länsi perustaa eksistentiaaliset päätökset vääriin lähtökohtiin. Jos narratiivi on väärä, nopeasti neuvoteltu kompromissi, joka säästäisi sekä sotilaiden että siviilien henkiä ja vähentäisi samalla huomattavasti ydinsodan riskiä, ei merkitsisi myöntyväisyyttä. Se olisi pikemminkin käytännön välttämättömyys, jopa moraalinen velvollisuus. Lopuksi, jos länsimainen narratiivi Venäjän motiiveista on väärä, lännen nyt toteuttamat toimet todennäköisesti syventävät kriisiä ja voivat johtaa ydinsotaan."
"Tässä esseessä väitän, että länsimainen narratiivi on virheellinen. Ratkaisevissa kohdissa se on totuuden vastakohta. Sodan perimmäinen syy ei ole herra Putinin hillittömässä ekspansionismissa tai Kremlin sotilassuunnittelijoiden vainoharhaisissa harhaluuloissa, vaan 30-vuotisessa historiassa länsimaisista provokaatioista, jotka kohdistuivat Venäjään ja alkoivat Neuvostoliiton hajoamisen aikana ja jatkuivat nykyisen sodan alkuun. Nämä provokaatiot asettivat Venäjän kestämättömään tilanteeseen, jossa sota näytti Putinin ja hänen sotilashenkilöstönsä mielestä ainoalta toimivalta ratkaisulta. Väittäessäni näin kiinnitän erityistä huomiota Yhdysvaltoihin — ja kohdistan siihen erityisen voimakasta kritiikkiä — koska sillä on ollut ratkaiseva rooli länsimaisen politiikan muotoilussa.
Arvostellessani länttä tarkoitukseni ei ole oikeuttaa Moskovan hyökkäystä tai vapauttaa Venäjän johtajia vastuusta. Minulla ei ole tarkoitusperiä herra Putinia kohtaan. Kaikesta sanomastani huolimatta uskon, että hänellä oli vaihtoehtoja sodalle. Mutta haluan ymmärtää häntä - siinä mielessä, että pyrin arvioimaan järkevästi syy -sekvenssiä, joka sai hänet aloittamaan sodan.
Mitä tarkoitan, kun puhun "länsimaisista provokaatioista"?”
Sitten tulee pitkää listaa ja kuvausta tapahtumista... Mutta yhteenvetona kirjoittaja päätyy tällaiseen johtopäätelmään.
"Kuka on vastuussa Ukrainan humanitaarisesta katastrofista; tuhansien ukrainalaisten, sekä siviilien että sotilaiden, kuolemasta; ja ukrainalaisten siviilien painostamisesta armeijaan? Kuka on vastuussa ukrainalaisten kotien ja yritysten tuhoamisesta ja pakolaiskriisistä, joka nyt pahentaa Lähi-idästä tulevaa kriisiä? Kuka on vastuussa tuhansien Venäjän armeijassa palvelleiden nuorten miesten kuolemasta, joista useimmat varmasti uskovat ukrainalaisten kollegojensa tavoin, että he taistelevat suojellakseen kansakuntaansa ja perheitään? Kuka on vastuussa Euroopan ja Yhdysvaltojen talouksille ja kansalaisille aiheutuvasta jatkuvasta vahingosta? Kuka kantaa vastuun, jos maatalouden häiriöt johtavat nälänhätään Afrikassa, maanosassa, joka on erittäin riippuvainen viljan tuonnista Ukrainasta ja Venäjältä? Ja lopuksi, kuka kantaa vastuun, jos Ukrainan sota laajenee ydinaseisiin ja muuttuu sitten täysimittaiseksi ydinsodaksi?
Tietyssä mielessä vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin on yksinkertainen: herra Putin on vastuussa. Hän aloitti sodan ja ohjaa sotilaallisten suunnittelijoidensa kanssa sen etenemistä. Hänen ei tarvinnut mennä sotaan. Nämä ovat tosiasioita. Mutta tosiasioita on tulkittava viittaamalla muihin tosiseikkoihin, mukaan lukien ne, jotka ovat jo kauan sitten hävinneet otsikoista tai eivät koskaan olleet siellä. Kun näin tehdään, käy selväksi, että Yhdysvaltojen ja Euroopan poliittiset päättäjät kantavat merkittävän vastuun sodasta.
Se, miten arvioidaan Moskovan, Washingtonin ja Euroopan eri pääkaupunkien suhteellista vastuuta, riippuu siitä, miten punnitaan tiettyjä historiallisia tapahtumia, mukana olevien henkilöiden toimia ja suhteellista vaikutusta, jonka ihminen aiheuttaa läheiselle ja kaukaiselle syy-yhteydelle. Rohkenen kuitenkin väittää, että kun kaikki otetaan huomioon, ensisijainen vastuu on lännellä ja erityisesti Yhdysvalloilla. En tiedä mitään täysin tyydyttävää tapaa perustella tätä seikkaa; Ei ole olemassa validoitua menetelmää syyllisyyden jakamiseksi useiden toimijoiden kesken, joilla kaikilla on ainakin jonkin verran osallisuutta, jonkin verran valinnanvapautta.”
https://medium.com/@benjamin.abelow/western-policies-caused-the-ukraine-crisis-and-now-risk-nuclear-war-1e402a67f44e- Anonyymi
Putin on täyteen diktatuuriin Venäjää viemässä oleva ikääntyvä mies, joka kuvittelee olevansa ja haluaa olla korvaamaton. Hän on lähipiireineen keskittänyt vallan ja Venäjän omaisuuden itselleen. Hän hyökkäsi Ukrainaan ja ainoa syy oli halu sitoa Ukraina Venäjään ja estää sen vapaa kehittyminen. Venäjälle eivät sovi liberaalit, naapureina olevat demokratiat.
Kaikki muu on epäolennaista ja selittelyä. Aivan yhtä hyvin voidaan keksiä selityksiä kenen tahansa pahoille teoille ja vääryyksille ja koettaa jakaa vastuuta sen kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin on täyteen diktatuuriin Venäjää viemässä oleva ikääntyvä mies, joka kuvittelee olevansa ja haluaa olla korvaamaton. Hän on lähipiireineen keskittänyt vallan ja Venäjän omaisuuden itselleen. Hän hyökkäsi Ukrainaan ja ainoa syy oli halu sitoa Ukraina Venäjään ja estää sen vapaa kehittyminen. Venäjälle eivät sovi liberaalit, naapureina olevat demokratiat.
Kaikki muu on epäolennaista ja selittelyä. Aivan yhtä hyvin voidaan keksiä selityksiä kenen tahansa pahoille teoille ja vääryyksille ja koettaa jakaa vastuuta sen kautta.I rest my case...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
I rest my case...
Eipä sinulla ole juuri muita mahdollisuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin on täyteen diktatuuriin Venäjää viemässä oleva ikääntyvä mies, joka kuvittelee olevansa ja haluaa olla korvaamaton. Hän on lähipiireineen keskittänyt vallan ja Venäjän omaisuuden itselleen. Hän hyökkäsi Ukrainaan ja ainoa syy oli halu sitoa Ukraina Venäjään ja estää sen vapaa kehittyminen. Venäjälle eivät sovi liberaalit, naapureina olevat demokratiat.
Kaikki muu on epäolennaista ja selittelyä. Aivan yhtä hyvin voidaan keksiä selityksiä kenen tahansa pahoille teoille ja vääryyksille ja koettaa jakaa vastuuta sen kautta.outo käsitys sinulla, itseasissahan Ukrainassa oli täysin demokraattiset vaalit 2010, jotka venäjämieliset puolueet voitti. Tämän deokraattisen kehityksen tuhosi länsi tukemalla laitonta vallankaappausta 2014. Oikea ratkaisu olisi ollut tukea demokraitaa ja odottaa jo vuoden päästä tapahtuvia 2015 vaaleja ja niiten tulosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
outo käsitys sinulla, itseasissahan Ukrainassa oli täysin demokraattiset vaalit 2010, jotka venäjämieliset puolueet voitti. Tämän deokraattisen kehityksen tuhosi länsi tukemalla laitonta vallankaappausta 2014. Oikea ratkaisu olisi ollut tukea demokraitaa ja odottaa jo vuoden päästä tapahtuvia 2015 vaaleja ja niiten tulosta.
Uskotko tosiaan itse tuohon soopaan jota suollat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskotko tosiaan itse tuohon soopaan jota suollat?
Öö miksi itse uskot siihen mihin uskot? Nyt oli nimittäin niin NPC vastaus, että tod näk AI
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskotko tosiaan itse tuohon soopaan jota suollat?
No, normaali ihminen uskoo faktaan, sinä ilmeisesti mielikuvitukseen ja muuhun fiktioon. Ukrainan vuoden 2010 vaaleista kyllä löytyy riittävästi vahvistettua tietoa, paikalla olivat myös etyj.n vaalitarkkailijat ja totesivat vaalit rehellisiksi. Ukrainassa oli ollut jo vuosia varsin tasainen kamppailu länsimielisten ja venäjämielisten välillä, muistanet oranssi vallankumouksen ja Jutsenkon.Vuoden 2005 vaalit voitti täpärästi länsimielinen Jutsenko, tosin vasta korkeimman oikeuden päätöksellä. Mutta demokratia kuitenkin toimi, aina 2014 laittomaan vallankaappaukseen saakka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
outo käsitys sinulla, itseasissahan Ukrainassa oli täysin demokraattiset vaalit 2010, jotka venäjämieliset puolueet voitti. Tämän deokraattisen kehityksen tuhosi länsi tukemalla laitonta vallankaappausta 2014. Oikea ratkaisu olisi ollut tukea demokraitaa ja odottaa jo vuoden päästä tapahtuvia 2015 vaaleja ja niiten tulosta.
Tuotko todisteita esiin siitä että länsi tuhosi tuon "demokraattisen" kehityksen?
Ai et vai, no sitä vähän ajattelinkin. Valeitanne on hyvin vaikea todistaa faktoiksi. - Anonyymi
Sinä päivänä kun vodka loppuu venäjällä, myös toveri putinin taival loppuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä päivänä kun vodka loppuu venäjällä, myös toveri putinin taival loppuu.
Onko usassa enemmän patruunoita vai venäjällä karkkeja. Vastaa heti!
- Anonyymi
Ei ihminen vaan opi historiastaan mitään samat virheet tekee aina uudestaan ja uudestaan vaikka kaikki tieto on silmien edessä kunhan vain avaa silmänsä ensin?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Avasin silmäni parikin kertaa ei tullut kaikea tietoa eteeni oisko sulla lisävinkkejä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avasin silmäni parikin kertaa ei tullut kaikea tietoa eteeni oisko sulla lisävinkkejä?
Lue historiaa ja vertaa tähän päivään lopeta iltalehtien lukeminen sinua vain manipuloidaan ota asioista selvää itse netti on vielä vähän aikaa avoin?🤷🤷🤷
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue historiaa ja vertaa tähän päivään lopeta iltalehtien lukeminen sinua vain manipuloidaan ota asioista selvää itse netti on vielä vähän aikaa avoin?🤷🤷🤷
Kero mitä historian pätkiä kannataa lukea joita sitten varrata tähän päivään? Sumerien historiaa olen viimeaikona tutkiskellut voiko sitä käyttää tuhon vertaamiseen ja silmien avaamiseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue historiaa ja vertaa tähän päivään lopeta iltalehtien lukeminen sinua vain manipuloidaan ota asioista selvää itse netti on vielä vähän aikaa avoin?🤷🤷🤷
Avoimessa netissä on suurin osa pelkkää huuhaata pitäsi saada sitä oikeaa tietoa joka avaa silmät eli millä sivuilla sitä löytyy eikä tuota huuhaata jota avoin netti on täynnä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kero mitä historian pätkiä kannataa lukea joita sitten varrata tähän päivään? Sumerien historiaa olen viimeaikona tutkiskellut voiko sitä käyttää tuhon vertaamiseen ja silmien avaamiseen?
Hyvinkin kertoo kuinka meitä hallitaan ja pidetään kiireisenä ettemme näkisi kokonaisuutta?😊😊😊

Ihan maalaisjärjellä pärjää pitkälle mutta tieto lisää tuskaa?👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinkin kertoo kuinka meitä hallitaan ja pidetään kiireisenä ettemme näkisi kokonaisuutta?😊😊😊
Olisi kiva nähä tuo kokonaisuus miten se onnistuisi olisiko vinkkejä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi kiva nähä tuo kokonaisuus miten se onnistuisi olisiko vinkkejä?
Toki toki monet tarvitsevat apua mutta kauhalla ei voi vaatia jos on lusikalla annettu?😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki toki monet tarvitsevat apua mutta kauhalla ei voi vaatia jos on lusikalla annettu?😂😂😂
Harmi että et osaa autaa tässä on se syy miksi oikea tieto ei tavoita suurinta osaa ihmisistä todella harmillista noh jatketaan etsimista jospa joku muu osaisi auttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan maalaisjärjellä pärjää pitkälle mutta tieto lisää tuskaa?👍👍👍
Mistä tätä oikeaa tietoa saisin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmi että et osaa autaa tässä on se syy miksi oikea tieto ei tavoita suurinta osaa ihmisistä todella harmillista noh jatketaan etsimista jospa joku muu osaisi auttaa.
Se on jo hyvä alku etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan?👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on jo hyvä alku etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan?👍👍👍
Juu mutta olen löytänyt teitä tietäjiä jo aika monta vuosien saatossa mutta vielä en ole löytynyt tietäjää joka kertoo mistä on oikean tietonsa saanut sen etsintä siis jatkuu sillä haluan tietää vain oikeaa tietoa enkä lukea värää tietoa jota netti on täynnä. Toki kysyn sultakin vielä oisko sulla antaa vinkkiä mistä sivulta lukisin oikeaa tietoa?

Lue historiaa sekä raamattua aluksi ja mieti miksi ihminen on mikä on kaikki löytyy ihmisestä itsestään anna itsellesi aikaa nähdä ja kuulla tutki mitä ympärillä tapahtuu kyllä se sieltä aukenee missä tässä mennään ehkä joskus täytyy pysähtyä nähdäkseen?🤷🤷🤷

Aa olet uskovainen tähän selvensi jo kaiken kiitos olipa se helppoa nähdä sun todellisuus kun vähän avasit sitä kiitos vielä paljon sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kero mitä historian pätkiä kannataa lukea joita sitten varrata tähän päivään? Sumerien historiaa olen viimeaikona tutkiskellut voiko sitä käyttää tuhon vertaamiseen ja silmien avaamiseen?
Raamattu. Ei tarvi uskoa siihen mutta jokaisen kannattaa lukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu. Ei tarvi uskoa siihen mutta jokaisen kannattaa lukea.
Olen toki raamuttua lukenut ja sen nimen omaan uskon asia ei se ole tiede kirja vaan toisaan siellöä olevat asiat perutuu uskomuksiin ja voi uskoa niitä toi olla uskomatta mutta faktat on eria asia kun uskomukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu mutta olen löytänyt teitä tietäjiä jo aika monta vuosien saatossa mutta vielä en ole löytynyt tietäjää joka kertoo mistä on oikean tietonsa saanut sen etsintä siis jatkuu sillä haluan tietää vain oikeaa tietoa enkä lukea värää tietoa jota netti on täynnä. Toki kysyn sultakin vielä oisko sulla antaa vinkkiä mistä sivulta lukisin oikeaa tietoa?
Tässähän tätä, ole hyvä
https://youtu.be/t6ck6KrVPIk
https://youtu.be/7Eeo-82Eac8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen toki raamuttua lukenut ja sen nimen omaan uskon asia ei se ole tiede kirja vaan toisaan siellöä olevat asiat perutuu uskomuksiin ja voi uskoa niitä toi olla uskomatta mutta faktat on eria asia kun uskomukset.
Ei uskomus vaan usko.
Tiede voi olla jotain muuta.
Jos hidtoriaan on uskominen niin silloin about 350 jk tienoilla ro vk:n keisari, joks oli kallellaan kr:n suuntaan, sanoi että kun opiskelijat menevät kouluun, yliopistoon ei mene kuin pari vuosikymmentä niin usko on hiipunut. Dilloin ei udkovat voineet olla opettajina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on jo hyvä alku etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan?👍👍👍
Dominoefektinä koronasta kolmanteen maailmansotaan. Sijoita NYT huumeisiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen toki raamuttua lukenut ja sen nimen omaan uskon asia ei se ole tiede kirja vaan toisaan siellöä olevat asiat perutuu uskomuksiin ja voi uskoa niitä toi olla uskomatta mutta faktat on eria asia kun uskomukset.
Olen lukenut Koraanin viisauden ja poltin raamatun. Sex 6. Shetva o
- Anonyymi
Voidaan myös kysyä että onko puuttinilla edes vaihtoehtoa toimia toisin kasvojaan menettämättä ja pelattiinko hänet tähän tilanteeseen kun tiedetään venäläisten äijä mentaliteetti kaikki on peliä?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Jo se että tällaisia sotia käydään nykypäivänä kertoo meidän päättäjistä paljon?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo se että tällaisia sotia käydään nykypäivänä kertoo meidän päättäjistä paljon?🤔🤨🙄
Kertoo enenmän kansalaisita varsinkin venäjän kun siellä suurin osa kanataa putin hyöäkkäyssotaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoo enenmän kansalaisita varsinkin venäjän kun siellä suurin osa kanataa putin hyöäkkäyssotaa.
"puolueettoman"median aivopesu puree molemmilla puolilla niin idässä kuin lännessä?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"puolueettoman"median aivopesu puree molemmilla puolilla niin idässä kuin lännessä?🤔🤨🙄
En ole kyllä itse moista humannut mistä on tietosi peräisin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole kyllä itse moista humannut mistä on tietosi peräisin?
Kun näkee asioita mistä meidän mediat kirjoittavat aivan päinvastaisia eli valehtelevat avaa se väkisinkin silmät?😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun näkee asioita mistä meidän mediat kirjoittavat aivan päinvastaisia eli valehtelevat avaa se väkisinkin silmät?😂😂😂
Jaa mielekiintoista missä näe näitä asoita? olisi kiva nähdä itsekkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa mielekiintoista missä näe näitä asoita? olisi kiva nähdä itsekkin.
Ei välttämättä aika ikävä maku siitä jää kun tajuaa kuinka itsekästä ja raadollista tämä kaikki on ehkä parempi olisi olla onnellisen tietämätön mutta jokainen valitkoon tiensä sillä voi olla kova hinta?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei välttämättä aika ikävä maku siitä jää kun tajuaa kuinka itsekästä ja raadollista tämä kaikki on ehkä parempi olisi olla onnellisen tietämätön mutta jokainen valitkoon tiensä sillä voi olla kova hinta?🤔🤨🙄
Kyllä olisi kiva nädhä mutta toki ymmärän että et halua meille muilla kertoa missä näitä voi nähdä tätä muutkin tietäjä tekee eivät koskaan kerro tietojaan vaikka olen vuoisen ajan jo kysellyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoo enenmän kansalaisita varsinkin venäjän kun siellä suurin osa kanataa putin hyöäkkäyssotaa.
>suurin osa kansasta
Mistä tiedät? Oletko kenties lukenut mediaa jota kaikki muutkin lukee? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>suurin osa kansasta
Mistä tiedät? Oletko kenties lukenut mediaa jota kaikki muutkin lukee?Olen lukenut myös teidän vaihtoehtomediaa mitä sinä luet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen lukenut myös teidän vaihtoehtomediaa mitä sinä luet.
Mistä tiedät mitä luen? Vaikutat asenteelliselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät mitä luen? Vaikutat asenteelliselta.
Olen seurannut teitä vaihtoehtomedialaisia siitä tiedän mitä luette tunnen myös pari teikäläistä olen siis hyvin perillä teistä.
- Anonyymi
<< Putinin ajatteluun. Hän näki Ukrainan samoin kuin me näemme Suomen ruotsinkieliset alueet, erityisesti Ahvenanmaa. Suurin osa meistä ymmärtää että nämä alueet ovat enemmän tai vähemmän itsenäisiä, mutta kuitenkin kuuluvat Suomen vaikutuspiirin. Taas, laita itsesi Putinin kenkiin. Mitä itse tekisit jos jokin vieras valta lähtee haastamaan meidän ruotsinkielisiä alueita ? Antaisitko muka asian olla? >>
Tässä taitaakin olla suurin ajatusvirheesi. Ahvenanmaa ja Pohjanmaa ovat Suomea. Ne ovat Suomen valtion aluetta. Ukraina on kuitenkin itsenäinen valtio, jonka tekemiset eivät kuulu mitään Venäjälle. Enemmän tuo olisi siis vaikka niin, että mitä jos Viro alkaisi vaikka kommunistiseksi totalitarismiksi, niin pitäisikö meidän hyökätä Viroon estääksemme tuo kehitys, jota emme toivo ? Niin, eihän se oikeuttaisi meitä hyökkäämään, koska Viron täytyy itsenäisenä valtionsa saada päättää suuntansa. Ukrainassa tosiaan tapahtui vallankumous, jossa päästiin eroon Venäjän suorasta vaikutuksesta tuohon itsenäiseen valtioon. Toki Venäjää varmasti vituttaa, ettei se enää pystynyt määräilemään Ukrainaa, mutta koska se on itsenäinen valtio, Venäjän pitää tyytyä siihen, että Ukraina alkaa noudattaa demokratiaa - ja vaikka sitten tämän vuoksi haluaisi liittyä muiden demokraattisten valtioiden kanssa liittoon, esim. EU:hun. Siihen ei kuitenkaan ole mitään sanomista Venäjällä. Se ei kuitenkaan kestänyt tuota, että maat tekevät mitä haluavat itsenäisinä tehdä, vaan hyökkäsi sinne - vaikka me emme hyökkäisikään esim. Puolaan kun sinne muodostui hyvin arvokonservatiivinen hallinto. Se merkittävä ero tässä on.
Kaikkeen Venäjän toimintaan liittyy joku pakottaminen: on pakko toimia heidän pillinsä mukaan tai jos haluaa muuttaa yhteiskuntajärjestystään, tuleekin rajalta äijää, jotka yrittää pakottaa tuon muutoksen mitätöimistä. Ei moderni maailma vaan enää toimi tuolla tavalla. Siitä halutaan eroon. Ja kun siitä halutaan eroon, siitä myös erotaan jollakin aikataululla. Se on vääjäämätöntä. Ehkä Venäjän pitäisi muuttaa omaa toimintakulttuuriaan kepistä porkkanapuolelle.
<< Me emme liittyneet NATOon Putinin takia >>
Ei. Kyllä se oli täsmälleen Putinin takia: hän nimenomaan määräsi sodan, joka sai meidät liittymään NATO:on. Siinä vaiheessahan kansalaistenkin NATO-kanta keikahti liittymistä selvästi tukevaksi.
Ei kuitenkaan kannata yrittää faktoja selittää toisiksi.- Anonyymi
Ei asiat ole koskaan noin mustavalkoisia jenkit lahjovat huumeilla ja rahalla meidän päättäjiä myymään kansalaisomaisuuttamme ulkolaisomistukseen kannattaa lukea talouden ammatti tappajat kirja niin saa ajatusta siitä missä tässä mennään?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei asiat ole koskaan noin mustavalkoisia jenkit lahjovat huumeilla ja rahalla meidän päättäjiä myymään kansalaisomaisuuttamme ulkolaisomistukseen kannattaa lukea talouden ammatti tappajat kirja niin saa ajatusta siitä missä tässä mennään?🤔🤨🙄
TALOUDEN ”AMMATTITAPPAJA” PALJASTAA HALLINNAN KEINOT
https://www.ku.fi/artikkeli/2046822-talouden-ammattitappaja-paljastaa-hallinnan-keinot - Anonyymi
??? Ahvenanmaa on ihan hyvä esimekki ja tapahtumien kulkua voi hyvin verrata itäukrainan vastaaviin.
Suomessa nousisi vallankaapauksella valtaan "persut" jotka ensi töikseen pyrkisivät heikentämään ruotsinkielisten asemaa maassamme, tästä suivantuneena ahvenanmaalaiset haluaisivat liittyä Ruotsiin, Suomen "persujohto" ei tätä hyväksyisi, van uhkaisi sotilaallisilla toimilla, Ruotsi miehittäisi Ahvenanmaan, ainakin lähettäisi sotlaita turvamaan ahvenanmalaisia ja paikallisia separatisteja. Suomen "persujohtaja" (vrt Poroshenko) julistaisi Ahvenanmaan separatistit terroristeiksi ja lähettäisi natsijoukkonsa (azov ukrainassa) surmamaan ne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei asiat ole koskaan noin mustavalkoisia jenkit lahjovat huumeilla ja rahalla meidän päättäjiä myymään kansalaisomaisuuttamme ulkolaisomistukseen kannattaa lukea talouden ammatti tappajat kirja niin saa ajatusta siitä missä tässä mennään?🤔🤨🙄
Taas tuli sellasta tieto että ei ole muualla näkynyt sulla on aika paljokin tätä salaista tietoa mitä muilla ei ole.

Kerropas parin lahjotun päättäjän nimet ja millä huumella on lahjottu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropas parin lahjotun päättäjän nimet ja millä huumella on lahjottu?
Ei niitä ääneen voi sanoa siitä rapsahtaa syyte välittömästi mutta lue ja tutki kaikki on nähtävissä kun käyttää järkeään miksi tehdään huonoja kauppoja ja tapetaan lypsäviä lehmiä suomessakin?😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä ääneen voi sanoa siitä rapsahtaa syyte välittömästi mutta lue ja tutki kaikki on nähtävissä kun käyttää järkeään miksi tehdään huonoja kauppoja ja tapetaan lypsäviä lehmiä suomessakin?😂😂😂
Nyt ollaan korottamassa veden hintaa että saadaan sekin myyntikuntoon ja ulkomaalaisomistukseen kansalaisten hallintaa lisätään dikitahalla voi teitä pieniä kun ette edes tajua että teitä viedään laput silmillä lahtipenkkiin?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
??? Ahvenanmaa on ihan hyvä esimekki ja tapahtumien kulkua voi hyvin verrata itäukrainan vastaaviin.
Suomessa nousisi vallankaapauksella valtaan "persut" jotka ensi töikseen pyrkisivät heikentämään ruotsinkielisten asemaa maassamme, tästä suivantuneena ahvenanmaalaiset haluaisivat liittyä Ruotsiin, Suomen "persujohto" ei tätä hyväksyisi, van uhkaisi sotilaallisilla toimilla, Ruotsi miehittäisi Ahvenanmaan, ainakin lähettäisi sotlaita turvamaan ahvenanmalaisia ja paikallisia separatisteja. Suomen "persujohtaja" (vrt Poroshenko) julistaisi Ahvenanmaan separatistit terroristeiksi ja lähettäisi natsijoukkonsa (azov ukrainassa) surmamaan ne.Suurin osa suomalaisista ei edes tiedä Azovin natsikytköksiä. YLE ei ole kertonut lampaille, nimittäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt ollaan korottamassa veden hintaa että saadaan sekin myyntikuntoon ja ulkomaalaisomistukseen kansalaisten hallintaa lisätään dikitahalla voi teitä pieniä kun ette edes tajua että teitä viedään laput silmillä lahtipenkkiin?🤦🤦🤦
Korjaan dikirahalla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä ääneen voi sanoa siitä rapsahtaa syyte välittömästi mutta lue ja tutki kaikki on nähtävissä kun käyttää järkeään miksi tehdään huonoja kauppoja ja tapetaan lypsäviä lehmiä suomessakin?😂😂😂
Ei sulle syytettä tule ei olla venäjällä mutta mistä ne on nähtävissä nuo kaikki kero sivu kun et uskalla nimiä ja huumeita itse kertoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa suomalaisista ei edes tiedä Azovin natsikytköksiä. YLE ei ole kertonut lampaille, nimittäin.
Kuka sulle niistä on kertonut? kerro pois niin muutkin saame tietää tietosi emmekä ole sitten enään lampaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa suomalaisista ei edes tiedä Azovin natsikytköksiä. YLE ei ole kertonut lampaille, nimittäin.
Eli valehtee avoimesti eikä nato kytköksistä hiiskuta mitään?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli valehtee avoimesti eikä nato kytköksistä hiiskuta mitään?🤔🤨🙄
Todisteet siivotaan siististi tappamalla ihme ettei nämä olleet varautuneet paljastamaan näitä jos jotain tapahtuisi?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sulle niistä on kertonut? kerro pois niin muutkin saame tietää tietosi emmekä ole sitten enään lampaita.
😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todisteet siivotaan siististi tappamalla ihme ettei nämä olleet varautuneet paljastamaan näitä jos jotain tapahtuisi?🤔🤨🙄
Ketä on nyt tapettu ja kennen toimesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä on nyt tapettu ja kennen toimesta?
Äärioikeistolaisia ukrainassa jotka olivat osallisia kansannousussa?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sulle niistä on kertonut? kerro pois niin muutkin saame tietää tietosi emmekä ole sitten enään lampaita.
No vaikka sinun lempimedia on puhunut
https://edition.cnn.com/2022/03/29/europe/ukraine-azov-movement-far-right-intl-cmd/index.html
https://www.independent.co.uk/news/world/europe/ukraine-azov-battalion-mariupol-neo-nazis-b2043022.html
https://www.nbcnews.com/think/opinion/ukraine-has-nazi-problem-vladimir-putin-s-denazification-claim-war-ncna1290946
Tottakai mentaaliakrobatiasi unohtaa tämänkin heti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikeistolaisia ukrainassa jotka olivat osallisia kansannousussa?🤔🤨🙄
Asiat eivät koskaan ole niin mustavalkoisia kun annetaan ymmärtää?🤷🤷🤷
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiat eivät koskaan ole niin mustavalkoisia kun annetaan ymmärtää?🤷🤷🤷
Kyllä nämä uskovaisille on aika mustavalkosia asita kun kaiken takana on herra.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nämä uskovaisille on aika mustavalkosia asita kun kaiken takana on herra.
Lähinnä pimeyden herra kukaan meistä ei selviä tahrattomana tässä pelissä?🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähinnä pimeyden herra kukaan meistä ei selviä tahrattomana tässä pelissä?🤣🤣🤣
Sekin vielä tahrojakin tulee mahtaa olla herra vihanen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekin vielä tahrojakin tulee mahtaa olla herra vihanen.
Toivottavasti ymmärtäväinen ja synnitön heittäköön ensimmäisen kiven?😊😊😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti ymmärtäväinen ja synnitön heittäköön ensimmäisen kiven?😊😊😊
Roomalaiset visko jo noita kiviä jo pari tuhat vuotta sitten vanaha juttu jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti ymmärtäväinen ja synnitön heittäköön ensimmäisen kiven?😊😊😊
Mutta asiaan älkää hyvät ihmiset antako meidän "puolueettoman"mediamme aivopestä itseänne ja lapsianne nähkää edes vähän vaivaa ja selvittäkää asiat itse olette sen velkaa lapsillenne minkälaisen maailman jätätte heille?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta asiaan älkää hyvät ihmiset antako meidän "puolueettoman"mediamme aivopestä itseänne ja lapsianne nähkää edes vähän vaivaa ja selvittäkää asiat itse olette sen velkaa lapsillenne minkälaisen maailman jätätte heille?🤔🤨🙄
Ei jaksa lukea raamattua enempää. Toisaalta totuusmediaa voisin lukea jos sellainen löytyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TALOUDEN ”AMMATTITAPPAJA” PALJASTAA HALLINNAN KEINOT
https://www.ku.fi/artikkeli/2046822-talouden-ammattitappaja-paljastaa-hallinnan-keinotKannatti vilkaista tämäkin avaus, jälleen löytyi mielenkiintoista, vaikkei sentään mitään uutta. konsepti vain oli porrrvarien hautoma "hanhenmuna":
""" Me tiesimme, että Saudi-Arabia oli avainasemassa. Heillä oli enemmän öljyä kuin kellään muulla ja hallitseva kuninkaallinen Saudien perhe oli korruptoitunut.
– Joten saimme aikaan sopimuksen, jonka mukaan Saudien kuningashuone investoi suurimman osan öljydollareistaan takaisin Yhdysvaltoihin ja niillä rahoilla amerikkalaiset yhtiöt rakentavat Saudi-Arabiaan suuria kaupunkeja keskelle autiomaata, voimalaitoksia, valtateitä, McDonald´seja, kaiken – Saudi Arabiasta rakennettiin länsityylinen valtio.
Saudien kuningashuone sitoutui pitämään öljyn hinnan alhaalla ja amerikkalaisten saatavilla, ja amerikkalaiset sitoutuivat pitämään kuningashuoneen vallassa. Ja ovat pitäneet. Siitä huolimatta, että Osama bin Laden on tehnyt tekosensa saudirahoilla.""
IMPPERIALISTI toisiaan lupasi tappaa Bin Ladenin - maksoi mitä maksoi - varoituksena muille rättipäille ja sen se tosiaan teki. Mutta kyllä maksoikin.
Siksi höttö-dollari-paino pyörii tänäänkin. Juttu on vanha 2005 ja ajat ovat nyt muuttumassa, dollarisaatiota ajetaan alas, aivan kuten IMPPERIALISTIAkin aseista !
Hieno juttu, eikö totta toverit.
Homma on käynnissä, täysillä.
Juoskaa, paskahousut, sillä etuoikeutettu asemanne maapallolla on vaarassa tuhotua kokonaan. Juoskaa siis vitusti, ...rahaa kapitalistille, muuten jäätte jalkoihin ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä ääneen voi sanoa siitä rapsahtaa syyte välittömästi mutta lue ja tutki kaikki on nähtävissä kun käyttää järkeään miksi tehdään huonoja kauppoja ja tapetaan lypsäviä lehmiä suomessakin?😂😂😂
Eihän siitä syytettä napsahda jos puhut totta.
Mutta taidatkin valehdella, jolloin asia on kuten sanoit, ja syyte napsahtaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa suomalaisista ei edes tiedä Azovin natsikytköksiä. YLE ei ole kertonut lampaille, nimittäin.
Onhan kertonut.
Azovista on kerrottu valtavasti. Myös sen natsikytköksistä.
Ja siitäkin on kerrottu, ei pelkästään YLEllä vaan monissa eri paikoissa ja monin eri lähtein, kuinka sen natsit häädettiin järjestöstä pois, samalla kun se liitettiin Ukrainan hallinnon alaisuuteen.
Sinä taidat kuulua siihen joukkoon joka ei tiedä Azovista mitään, tai sitten levität ihan tahallasi valheita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän siitä syytettä napsahda jos puhut totta.
Mutta taidatkin valehdella, jolloin asia on kuten sanoit, ja syyte napsahtaa.<< Eihän siitä syytettä napsahda jos puhut totta.
Mutta taidatkin valehdella, jolloin asia on kuten sanoit, ja syyte napsahtaa. >>
Eikös tuo ole ihan klassinen esimerkki siitä, että jampan mielikuvitus on taas laukannut. Ensin selitetään jostain lahjuksista (ja murhista ja ties mistä laittomuuksista), mutta sitten todisteita ei löydykään. Jamppa kyllä selittää, että netistä löytyy todisteet (mutta jamppa ei suostu antamaan paikkaa, missä nämä "todisteet" sitten on). Toki hän selitti, että siinä pitäisi käyttää "järkeä". Tuohan on vain merkki siitä, että ko. jamppa on itse tehnyt jotain "järeitä" päätelmiään asioista eli käytännössä alkanut uskoa, että näitä rikollisia asioita olisi tehty. Koko homma on siis pelkkää uskomusta. Ei siihen mitään todisteita tietenkään löydy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tuli sellasta tieto että ei ole muualla näkynyt sulla on aika paljokin tätä salaista tietoa mitä muilla ei ole.
Tunnista syntisi toveri ja mene marinisi luo ja katso häntä!
- Anonyymi
Herätkää...
https://m.youtube.com/watch?v=g_u_q1dZpFY- Anonyymi
Heräsin aamulla jo 7 jälkeen.
- Anonyymi
Putinille ei tarviia antaa mitään ymmärrystä eikä mitään armoa. Yksi armonlaukaus vaan, ja tapaus Putin on korjattu pois päiväjärjestyksestä.
Oligarkkinen ammattimiehet tulee tämän asian syksyn aikana hoitamaan. - Anonyymi
IMPPERIALISTIA RIISUTAAN VAIN ASEISTA; ei tässä sen kummemmasta ole kyse
Aika on ajanut ohi.
t. haans- Anonyymi
Korkea aika olisi tämä hulluus alkaa lähteä lapasesta suoraselkäisten ihmisten on korkea aika nousta ja puhaltaa tämä irvokas peli poikki?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korkea aika olisi tämä hulluus alkaa lähteä lapasesta suoraselkäisten ihmisten on korkea aika nousta ja puhaltaa tämä irvokas peli poikki?🤔🤨🙄
En usko että onnistuu teitä on aika vähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko että onnistuu teitä on aika vähän.
Ylimielistä aliarviointia muutos on vasta ovella ihmiset alkavat pikkuhiljaa heräämään?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylimielistä aliarviointia muutos on vasta ovella ihmiset alkavat pikkuhiljaa heräämään?🤔🤨🙄
Tuota pikkuhiljaa heräämistä oli kyllä jo 2000-luvun alussa zeitgeist hengessä ja toki sitäkin ennen ollut joka sukupolvella oma "herääminen" hipeillä 60-luvulla mutta tosiaan nyt on uusin aalto menossa uusilla heräneillä ja näiden jälkeen tulee taas uusi sukupolvi joka heräilee.

Läpi historian näitä on ollut totta puhut mutta tietoisuus lisääntyy nyt sitä vauhtia että se saattaa karata käsistä tällä kertaa?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läpi historian näitä on ollut totta puhut mutta tietoisuus lisääntyy nyt sitä vauhtia että se saattaa karata käsistä tällä kertaa?🤔🤨🙄
Suotaapi olla suotaapi olla olemattakin sillä seurvaa sukupolvi tulee heräämään eri asoihin kun sun sukupolvisi heräilee nyt. Kuten aikaisemmat sukupolvet heräsi eri asoihin kuin te nytten joka sukupolvella on oma oman aikansa herääminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suotaapi olla suotaapi olla olemattakin sillä seurvaa sukupolvi tulee heräämään eri asoihin kun sun sukupolvisi heräilee nyt. Kuten aikaisemmat sukupolvet heräsi eri asoihin kuin te nytten joka sukupolvella on oma oman aikansa herääminen.
Ei vääjäämätöntä voi pysäyttää ja kaikella on tarkoituksensa?🤷🤷🤷

On ylimielistä aliarviointia kuvitella että ihmiset olisivat manipuloitavissa loputtomasti siksi tässä taas sotaakin hierotaan että saataisiin ihmisten huomio muualle mutta onnistuuko se enää siinä mittakaavassa kuin ennenvanhaan jostain syystä on sellainen kutina että ei mene niin helposti läpi vaikka korona vouhotus hieman latistikin tunnelmaa?🤔🤨🙄

Ei olekkaan manipuoloitavissa siksi joka sukupolven heränneistä suurin osa kasvaa aina ulos heäränneisyydestä kun kasvavat aikuseksi tämä käy teidänkin sukupolven heräneille lopulta teitä on enään yksi tusina muistelmassa vahoja kuten kävi 2000-luvuna alune hereäneille jo ja uusi sukuplvella on omat heräämiset menossa. Myös tuo kiivaus puolustaa omaa heräämistä kuluu asiaan on aina kuulunut.

Ainoastaan netin kaatuminen ja paluu kivikaudelle takaisin voi estää kansojen heräämisen?🤣🤣🤣
https://m.youtube.com/watch?v=G058j1MyLrU&t=322s - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan netin kaatuminen ja paluu kivikaudelle takaisin voi estää kansojen heräämisen?🤣🤣🤣
https://m.youtube.com/watch?v=G058j1MyLrU&t=322sNetin aikana on nyt menossa 3 sukupolven herääminen siis teillä teitä enne on jo netissä tapahatnut 2 eri heräämistä te olette siis netin 3 herännyt sukupolvi 2 edellistä on jo kasvanut pois heräämisestään. Teidän jälkeen tulee uudet netissä herään vol. 4 ne on nyt 10-12v joista tulee seuravaan sukupolven heränneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olekkaan manipuoloitavissa siksi joka sukupolven heränneistä suurin osa kasvaa aina ulos heäränneisyydestä kun kasvavat aikuseksi tämä käy teidänkin sukupolven heräneille lopulta teitä on enään yksi tusina muistelmassa vahoja kuten kävi 2000-luvuna alune hereäneille jo ja uusi sukuplvella on omat heräämiset menossa. Myös tuo kiivaus puolustaa omaa heräämistä kuluu asiaan on aina kuulunut.
Tuossa olet kyllä väärässä nuoria täällä aivopestään ja aiheutetaan pahoinvointia todellinen herääminen tapahtuu vasta vanhemmalla iällä kun älyää tulleensa vuosikausia huijatuksi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa olet kyllä väärässä nuoria täällä aivopestään ja aiheutetaan pahoinvointia todellinen herääminen tapahtuu vasta vanhemmalla iällä kun älyää tulleensa vuosikausia huijatuksi...
Aikuiset ei usko sun hölyn pölyysi joku nuori ehkä vielä mut ne kasvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vääjäämätöntä voi pysäyttää ja kaikella on tarkoituksensa?🤷🤷🤷
Ihmiskunta suolataan ensimmäisessä ydinsodassa joka alkaa näillänäppäimillä.
- Anonyymi
Niin, voihan sitä kirjoitella kaiken maailman järkeilyjä mutta totuus on että Ukrainan kansa haluaa kuulua länteen eikä Venäjään. Tämä asia ei vaan mene tämän yhden P:n päänuppiin.
- Anonyymi
Tutustukaa operaatio gladioon nato on käyttänyt kansallismielisiä "äärioikeistolaisia" rikoksiinsa 60 luvulta lähtien Euroopassa älkää tulko sanomaan ettenkö koittanut varoittaa teitä?🤔🤨🙄
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Gladio- Anonyymi
Varoitta mistä? pelkäätkö natoa? suomalaiset ei pelkää mutta kiitos varoituksestasi.
- Anonyymi
Tuo on vasta pintaraapaisu niitä operaatioita on läpi naton historian...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varoitta mistä? pelkäätkö natoa? suomalaiset ei pelkää mutta kiitos varoituksestasi.
Totuuden puhujalla ei ole sijaa hyväveli suomessa sitäkö meinaat kaikki laittomuudet on tuomittava oli syyllinen kuka tai mikä tahansa on minun rehellinen mielipiteeni siksi koitan varoittaa teitä ettei nato ja jenkit meille turvaa tuo vaan turvattomuutta joka muuta väittää valehtelee tai ei vain tiedä totuutta?🤷🤷🤷

Toitvotan sinulle stemppiä että selviät tuosta turvattomasta elämästäsi jonka nato sulle tuo eihän tuo kivat kuulosta jos on turvton olo stemppiä toveri.
- Anonyymi
Hei nyymi. Tuo on totta. CIA ja КГБ teki paljon pahaa eikä sitä vieläkään ymmärretä täysin mitä oikeasti tapahtui ja edelleen tapahtuu
https://youtu.be/bX3EZCVj2XA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toitvotan sinulle stemppiä että selviät tuosta turvattomasta elämästäsi jonka nato sulle tuo eihän tuo kivat kuulosta jos on turvton olo stemppiä toveri.
Ei sota totuudesta yhtä miestä kaipaa kaikki menee omalla painollaan?😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei nyymi. Tuo on totta. CIA ja КГБ teki paljon pahaa eikä sitä vieläkään ymmärretä täysin mitä oikeasti tapahtui ja edelleen tapahtuu
https://youtu.be/bX3EZCVj2XANimenomaan pata kattilaa soimaa musta kylki kumpaisellakin molemmat yhtä pahoja?🤷🤷🤷
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sota totuudesta yhtä miestä kaipaa kaikki menee omalla painollaan?😂😂😂
No mutta onha se kurjaa jos toinen kokee että hänen elämäs on turvatonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta onha se kurjaa jos toinen kokee että hänen elämäs on turvatonta.
Itsestäni en välitä mutta tästä maasta ja sen kansasta välitän sillä on oikeus saada tietää?🤷🤷🤷
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsestäni en välitä mutta tästä maasta ja sen kansasta välitän sillä on oikeus saada tietää?🤷🤷🤷
Vaikka et välitä on se silti kurjaa että koet että kurjaa taas me muut meillä ei ole kurjaa kun emme tiedä tuosta sun natokurjuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka et välitä on se silti kurjaa että koet että kurjaa taas me muut meillä ei ole kurjaa kun emme tiedä tuosta sun natokurjuudesta.
Onhan se kaikkien ongelma jos nato ja CIA on ollut mukana ukrainan "kansan"nousun ja vaaleilla valitun presidentin syrjäyttämisen järjestämisessä kuten monessa muussakin maassa tuollainen järjestö järjestää suomen sotaan venäjää vastaan pahimmassa tapauksessa?🤷🤷🤷
- Anonyymi
Suomalaisten kannalta on aivan sama kumpi sen sodan voittaa kun pieni suomi jää jokatapauksessa jalkoihin?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se kaikkien ongelma jos nato ja CIA on ollut mukana ukrainan "kansan"nousun ja vaaleilla valitun presidentin syrjäyttämisen järjestämisessä kuten monessa muussakin maassa tuollainen järjestö järjestää suomen sotaan venäjää vastaan pahimmassa tapauksessa?🤷🤷🤷
Ei minulla ole mitään ongelmaa eikä kenelläkään kenet tunnen mutta harmittaa sinun puolestasi kun sulla on ongelmia naton kanssa.
- Anonyymi
Nato on ollut jo 50-luvulta lähtien eikä ole käyttänyt natoa vastaan mutta jos käyttäs niin toki moskovaa ei enään ole olemassa sitä putin päsee kyllä nopesti eroon jos ampuu ydinpommin ei travii olla natomaa riitää ukrinakin niin päästään moskovasta eroon se on 5min paikalla on kuoppa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minulla ole mitään ongelmaa eikä kenelläkään kenet tunnen mutta harmittaa sinun puolestasi kun sulla on ongelmia naton kanssa.
Et taida olla suomalainen ollenkaan kun tuollaisia kirjoittelet kyllä ydinsodan uhka koskettaa jokaikistä suomalaista johon me joudumme automaattisesti ja tahtomattamme kun nato tai jenkit aiheuttavat selkkauksen venäjän kanssa se on enemmän kun todennäköistä jo historian valossa?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato on ollut jo 50-luvulta lähtien eikä ole käyttänyt natoa vastaan mutta jos käyttäs niin toki moskovaa ei enään ole olemassa sitä putin päsee kyllä nopesti eroon jos ampuu ydinpommin ei travii olla natomaa riitää ukrinakin niin päästään moskovasta eroon se on 5min paikalla on kuoppa.
Eiköhän päästä koko maapallosta eroon jos moskovaa kohti ydinohjuksella ampuu älä ole idiootti?🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän päästä koko maapallosta eroon jos moskovaa kohti ydinohjuksella ampuu älä ole idiootti?🤣🤣🤣
Sanokaa mun sanoneen jos ja kun venäjä käyttää ydinaseita ukrainassa yksikään länsimaa ei uskalla laukaista ydinasein venäjälle vastatoimien pelossa?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanokaa mun sanoneen jos ja kun venäjä käyttää ydinaseita ukrainassa yksikään länsimaa ei uskalla laukaista ydinasein venäjälle vastatoimien pelossa?🤔🤨🙄
Venäjän kannataisi jo käytää miksi ei käytä? haluan nähdä kun moskova on pelkkä kuoppa putin pystyy siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän päästä koko maapallosta eroon jos moskovaa kohti ydinohjuksella ampuu älä ole idiootti?🤣🤣🤣
Venäjä pääsee moskovasta eroon jos ampuu ydinpommin ukrainaan siksi putin ei ole ampunut.
- Anonyymi
Kysymys on USA'n Ukrainassa tehtailemasta koronasta .. tonttia siivotaan rikollisista.
- Anonyymi
Ehkä siellä oli tarkoitus tehdä seuraava pandemia tuskin saamme koskaan tietää?🤷🤷🤷
- Anonyymi
Kuten aloittaja toteaa Putin saattaa olla oikeassa. USA ja Nato eivät kelpaa minkään esikuvaksi, kummatkin ovat ryvettäneet kätensä eri maailman kolkissa yli olkapäiden veressä.
Saatuaan turpiinsa Afganistanissa ja Syyriassa he yrittävät ottaa revanssin ukrainassa. No lopputulos on sama!- Anonyymi
Kohtuutonta ukrainalaisille siltikin?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Ei pese Venäjän hirmutekoja tämä toisten syyttely. Täysi mätä maa.
- Anonyymi
USA'n kasaaribolseviikit rakentavat Ukrainaan juutalaisvaltiota.
- Anonyymi
Ukrainalaiset eivät ole valinneet Putinia presidentikseen. Eli Putinilla ei ole mitään oikeutta määräillä tai valtailla Ukrainaa. On vain harvinaisen tyhmä äijä, kun kuvittelee omaavansa määräysvaltaa Ukrainassa. Varmaan venäläisetkin häpeilevät häntä.
- Anonyymi
Kaksilla laillisilla ja valvotuilla vaaleilla valittu presidentti pakeni kasaarikonnien vallattua maan.
-Maidan 2014-
- Anonyymi
Aloituksessa jo koko lähtökohta , että Putin olisi naiivi ja sinisilmäinen on väärä. Entinen KGB mies on kaikkea muuta kuin näitä ominaisuuksia omaava. Putin ei ole muuta kuin iso- venäläisen mallin ajaja ja tekijä joka arvioi täysin väärin läntisen maailman reaktiot kun venäjä hyökkäsi ukrainaan. Putin ajatteli lännen olevan naiivi ja sinisilmäinen joka pelkää venäjää niin paljon että venäjä voi hyökätä ilman mitään vaikutuksia tai toimia lännen taholta. Lopuksi voi sanoa että Putin on rikollinen.
- Anonyymi
Drugs are shit.
- Anonyymi
Usa päällään jokaiseen paikkaan jossa ruuti palaa
- Anonyymi
Minäkin olen ajatellut niin, että 2014 tapahtumat johtivat tähän sotaan. Vaikka sitä on toitotettu, että Venäjä hyökkäsi ilman syytä, mutta kuka sitä toitotti päivittäin; "nyt se hyökkää, jos ei tänään niin huomenna tai keskiviikkona". Tämä oli sitä ajatushautomoitten toiveajattelua. Vanha sananlasku sanoo: "Ei hullua pidä yllyttää". Putin teki virheen ja sitä on vaikea oikaista ja mahdoton saada tekemättömäksi. Mielestäni kuitenkin pitäisi aloittaa rauhanneuvottelu. Mieluummin aselepo, kuin sota. Olen edelleen sitä mieltä, että USA ei piittaa siitä, miten Ukrainalle käy, toivoo vain Putinin kuolemaa tai vähintään Venäjän hajoamista.
- Anonyymi
Että venäjän hyökkäyssodan syy löytyy
"30-vuotisessa historiassa länsimaisista provokaatioista, jotka kohdistuivat Venäjään ja alkoivat Neuvostoliiton hajoamisen aikana ja jatkuivat nykyisen sodan alkuun"?
Tämä on siis kiitos siitä sinisilmäisestä uskosta venäjään luotettavana sopimusosapuolena, jonka takapajuista neuvostohelvettiä kannatti kunnostaa ihan jo empatia-syistä? Ja kirjoittaja on "länsimainen"? Toki, postinumeron perusteella. Ehkä.
Venäjän rikollinen hyökkäyssota epäonnistui surkeasti ja raakuudet siviilejä kohtaan tulivat kiistämättömästi julkisuuteen ja terrori vain laajenee. Venäläiseen narratiiviin lännen suuntaan piti saada syyllisyyden solutus. Tätä meille koitetaan syöttää, kiitos avoimen yhteiskunnan ja läntisen sananvapauden.
V. Putin palasi KGB:n hommista Neukkulan raunioille ilmeisen pettyneenä "asioiden" kulkuun. Venäjän länsimaistyminen ei niihin fiiliksiin varmasti sopinut. Niinpä kaikki kehitys hyvän elämän mahdollistamiseksi venäjällä selitetään "länsimaiseksi provokaatioksi". Toki.
Pitäisi ottaa asioista itse selvää, eikä uskoa "länsimaista narratiivia", sanovat nämä venäjän "ymmärtäjät". Ja tulostavat venäjän narratiivia, jättäen ajattelun Putinille. Iso-venäläinen koti odottaa tsuhnaa!- Anonyymi
Kovin yksipuoleinen näkemys sinulla oletko vaivautunut ottamaan selvää mitä siellä tapahtui 2014 syyt ja seuraukset?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovin yksipuoleinen näkemys sinulla oletko vaivautunut ottamaan selvää mitä siellä tapahtui 2014 syyt ja seuraukset?🤔🤨🙄
Mutku, mutku. Venäjän narratiiviin uskominen ei ole "selvän ottamista".
Tämä tarina ei ala vuodesta 2014, vaan vähintään jo v. 1917. Venäjä on ikuinen, niinhän te sanotte...
- Anonyymi
Putleristit jaksaa veivata 2014 tapahtumia . Niissä ei ole ihmettelemistä. Ukrainan kansan ylivoimainen enemmistö halusi läheistä suhdetta EU : n ja eurooppaan . Janukovits halusi ja haki läheistä suhdetta venäjään.
Mielenosoituksia oli Kiovassa ja muualla missä vastustettiin ankarasti venäjää ja puolustettiin eurooppa - yhteistyötä ja lähentymistä. Janukovits varasti minkä pystyi kaikkea mitä vain sai ja pakeni venäjälle.
Putleristit pitävät ja tekevät aiheesta omia satutuntejaan missä ei ole totuuden hiventäkään.- Anonyymi
Putleristit kehottavat "ottamaan asioista" selvää. Selvä se, he jopa kertovat mistä... ;-D
- Anonyymi
Kuunnelkaa, kun Scott Ritter opettaa USA:n kansalaisia, miten maan hallitus on toiminut kulissien takana aina Pappa Bushin ajoista lähtien.
https://rumble.com/v2x3hss-this-is-how-natos-war-on-russia-has-failed-w-scott-ritter.html
Ja miten yhteistyö Israelin kanssa lähti toimimaan aikana, jolloin Israelin hallituksen kansallisella uhkalistalla kaikkein korkeimmalla oli maan omat orthodoksijuutalaiset.
Ketkä muodostavat tänä päivänä Israelin hallituksen noin 30 vuotta myöhemmin?
Samalla selviää, mikä on Ukrainan rooli, näissä isommassa maailmanpolitiikan ympyröissä.
Laiskojen lampaiden ei kannata vaivata päätään tällä neljä ja puoli tuntia kestävällä tietopaketilla. Jatkakaa vaan unianne.- Anonyymi
Kommentti poistettiin. Pietarin ääni?
Ei saa kirjoittaa kriittisesti MV-leden suosikki-pojasta? - Anonyymi
Tiedostakaa Koraani, sieltä löydät pyhän apostolin valheuttamisen ja Totuuven, luetaan Pravda.
- Anonyymi
EN minäkäön pidä siitä, että
EU ja saksa on ottamassa Suomea väkisin itselleen.
JA SUOMEN SISÄLLÄ ON SIIHEN HALUKKAITA. - Anonyymi
Ei ole välttämättä itse ajanut itseään,
EU, USA ovat provosoineet itse tilannetta.
Lehdistö on niin läpeensä vääristynyt,
ettei täällä ole ole helppoa arvioida tilannetta.
Sinä pystyt vielä ajattelemaan eri puolilta,
saitin aivopesulan läpikäyneet
vastustajat ei.
Suomeen on muodostunut ”aivokovettuma”
ei pystytä ajattelemaan enää … - Anonyymi
On ihmeellistä että joku viellä ymmärtää Venäjän laajentumis pyrkimykset. Natolla ja länsimailla ei todellakaan ole mitään tekemistä, eikä ole ollut tämän hyökkäys sodan syntyyn. Venäjän menttaliteetissa Ukraina kuuluu heille, jonka ei pitäisi olla itsenäinen valtio, tätä mantraa Putin on sepittänyt jo vuosia. Sodan aloituskin oli pikaisesti vallata Kiova, vaihtaa hallitus, ja ottaa maa hallintaan liittämällä Ukraina takaisin äiti Venäjään. Ukrainan itsenäistyminen omaksi valtioksi oli Venäjän mielestä katastrof joka ei olisi pitänyt toteutua. Valko-Venäjän liikkumatila itsenäisenä valtiona on mitätön, valtio joka ei ole itsenäinen ja suvereeni, valtio joka joskus sulautetaan takaisin Venäjään. Venäjälle on yllätys ja tuottaa suunnatonta suuttumista kun Länsi auttaa valtiota, joka tahtoo pitää tunnustetun itsenäisyyden, ikään kuin Venäjällä olisi yksinoikeus päättää Ukrainan tulevaisuus. Lyhyesti sanottuna Venäjän mielestä Ukraina ei saisi puolustaa kotimaata lännen avustuksella.
- Anonyymi
Niinpä. Putin ja venäjä haluaa etupiiriinsä erinäisiä valtioita ympäriltään. Siinä on vain se juju , että kukaan eikä mikään halua vapaaehtoisesti venäjän etupiiriin. Natoon sen sijaan on kovasti tungosta , U.S.A : n suojeluun.
- Anonyymi
Da da Pjotr , eli tämä aloittaja
- Anonyymi
Putin kertoi ihan kirjeessä USAlle ja EU maille joulukuussa 21 mitä halusi ja mistä sodassa on kyse.
Venäjä tuolloin vaati käytännössä lähes puolta NATOn jäsenmaista venäjän etupiiriin mukaan lukien Suomen ja Ruotsin. Tuo olisi tarkoittanut NATOn ja myös EUn loppua.
Putin tiesi että vaatimus oli mahdoton toteuttaa,
Venäjä käytännössä julisti sodan lännelle ja oletti ukrainan kaatuvan heti ja lännen taipuvan.
Pieleen meni eikö vain?
Miksi venäjä toimii näin? Koska autoritaarinen venäjä pysyy kasassa vain sisäisellä kurilla ja ulkoisella laajentumisella.
Oliko sinulla muuta?- Anonyymi
Näinpä se meni. Tuo alku unohtuu helposti. Huvittavaa nyt kun arkistot avautuivat, tiedämme että Jeltsin pyysi clintonilta koko eurooppaa.
Oliko putin nuuka? - Anonyymi
Koko maapalloa on hyvin vaikea yhden ihmisen johtaa. Olisin sen verran mukavuudenhaluinen etten haluaisi enää laajentaa rajoja, koska sitä työläämmäksi ja vaikeammaksi johtaminen tulee.
- Anonyymi
Missään nimessä kummallakaan tai millään maalla ei ole oikeutta iskeä kerrostaloihin tai siviileihin. Ei eläimiin. Sotilaskin on ihminen, toivottavasti, ellei ole sielunsa myynyt murhaamiselle. Geopoliittiset tavoitteet pitäisi huomioida, joilla eri mailla tuntuu olevan. Ihmisten huomio käännetään sodalla pois köyhyyden luomisesta jota on tahallaan tehty, piik.eistä ja toimimattomasta hammaslääkäristä yms. Huonoista palveluista ja liian pitkistä tunneista lääkäreillä ilman vaihtomiehitystä. Systeemi ja rahasysteemi on tasan sama kuin ennenkin, se on liian vaativa monelle ellei mahdoton.
- Anonyymi
Minä unohtaisin kokonaan nuo geopoliittiset hömpötykset ja pitäisin nykyiset rajat ja sillä siisti, ei sen enempåä eikä sen vähempää, Keskittyisin oman maan hyvinvoinnin luomiseen. Maa on iso, ei se tarvitse enää sen enempää pinta-alaa. Liian isoa maata on vaikea hallita ja johtaa.

Ja koska olisin jo eläkeikää lähestyvä niln jäisin suosiolla ja arvokkaasti eläkkeelle nauttimaan eläkepäiviä.
- Anonyymi
Älä viitsi puhua paskaa!
- Anonyymi
Tää pallo on pieni, keskellä ei mitään. Miksi tämä kehitys jonkun venäläisen runkkarin pitää tuhota?
- Anonyymi
Vitut.
Ei ole mitään "reviiriä".
On kansainvälisesti tunnustetut valtionrajat, ja niitä pitäisi jokaisen, myös Putinin, osata kunnioittaa.
Mutta on niin tyhmä, ilmeisesti homoseksuaalisuus tyhmentänyt, ettei ymmärrä mikä on valtion raja. - Anonyymi
Valaiseva aloitus. Länsimaat haluavat levittäytyä entisen NL:n alueelle. Varsinkin Ukraina on haluttu, myös Aatu halusi tämän ns mustan mullan alueen, koska se on vilja-aitta. Putinin olisi kannattanut tyytyä Krimin alueeseen ja vetäytyä muualta. Jopa odotin, että näin käy. Hänelle olisi soviteltu "laakeriseppelettä" päähän.
- Anonyymi
Tarkoitat varmaankin että entiset NL alueet haluaa olla itsenäisiä ja erossa Moskovasta?
Miksei sitä heille siis suotaisi?
- Anonyymi
Putin sanoi 2007 että neuvostoliiton hajoaminen aiheutti venäjälle geo- poliìttisen katastrofin. Eli venäjän reunavaltiot liittyivät Natoon heti kun se oli mahdollista.
Nyt Putin haikailee niitä vaikka väkisin etupiiriinsä. Kukaan eikä mikään siihen vaan halua. Varsinkin baltian maat tietävät mitä on olla venäläisen komennossa ja vallan alla. Ei koskaan enää , niin he tuumivat.
Kuka haluaa venäjän etupiiriin ? Ei kukaan. Putin johtaa venäjää rikollis- syndikaatin tavoin , pelolla ja väkivallan uhalla.
Niin se menee tänä päivänä tämän ex - KGB everstiluutnantin toimesta.- Anonyymi
Kyllä everstiluutnantti aina yhden korpraalin voittaa, tämä on historiallinen kokemus ja myös futuristinen tulema!
- Anonyymi
Suomessa eläminen on aivan täyttä paskaa, voisiko tehdä jotakin työtä että pääsi viimein eroon koko maasta?? Suomi on pirullinen maa, itse suuri kaiken pirullisuuksien syvien pirujen kehto.
- Anonyymi
Suomalaisten suurin uhka on omat poliitikot. He haluavat tuhota koko kansan ja saavat mitä tilaavat eli täydellisen sukupuuton.
- Anonyymi
Jos mä olisin Venäjän johtaja niin en kävisi sotaa minkään maan kanssa. Parantaisin oman maan taloutta, hyvinvointia, infrastruktuuria, taloja, ihmisoikeuksia.
- Anonyymi
Putin on kyl ihan huono ja putinillä loppuu joukot
- Anonyymi
Venäjä on suurimmaksi osaksi asumiskelvotonta paska maata. Ei ihme kun halajaavat ihmisten ilmoille.
- Anonyymi
Trumpin taustalla vaikuttava NeoCon joukko ei taatusti anna miehen lopettaa tuottoisaa kahakkaa Ukrainassa.
Jos hän sitä koittaa se vaalikampanjan lavastus muuttuukin todeksi.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972