Biden tulee

oletko valmis? osaaatko ulkoa jokaisen Psalmis? :) (Tämä tuli mieleen eräästä Hassisen koneen biisistä) No eihän se Joe-poika tietenkään ollut enää paikalla kun tuota koksua sieltä löytyi.

Kun Biden tulee Suomeen hän luulee olevansa ehkä Grönlannissa ja haluaa tavata Kekkosen. :D
5136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pian saamme oikean ison maailman presidentin vieraaksi. Ehkä ei edes itse tiedä sitä. Valitettavasti biteenin tuliaiset nähtävästi ratsattiin.

Äänestä

Biden tulee, muttei tiedä mihin. Ei osaa vastaanottajiensa nimeä, vaan avustaja sanoo sen. Lisäksi päällä on karvalakki ja huopasaappaat.
Kyselee kansalliseläimestä jääkarhusta ja joulupukista.
Höpisee ilmastonmuutoksesta ja putkilinjojen sulkemisesta.

Äänestä

Älkää viitsikö.
Biden oli taivaan lahja Trumpin jälkeen.
On kyllä omituinen valtio tämä Yhdysvallat.
Miten voi olla mahdollista, että mielisairas, rikollinen Trump, jonka tavat tiedetään ja tunnetaan, voi edes päästä presidenttiehdokkaaksi?

Äänestä
  • Robinetten ikä painaa vaan kompurointinsa voi johtua Rosuvastatin kolestrolilääkkeestä.

    Aiheuttaa lihasjäykkyyttä ja spastisuutta-

    .Viileä sää pahentaa oireita.

    Vastahan Stoltenbergkin sekoitti Saksan ja Venäjän hallitukset puheessaan jasai aikaan röhönaurut.

    Trumpin kaudella ei käynyt aika pitkäksi:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

oletko valmis? osaaatko ulkoa jokaisen Psalmis? :) (Tämä tuli mieleen eräästä Hassisen koneen biisistä) No eihän se Joe-poika tietenkään ollut enää paikalla kun tuota koksua sieltä löytyi.

Kun Biden tulee Suomeen hän luulee olevansa ehkä Grönlannissa ja haluaa tavata Kekkosen. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu