Hitlerin johtamat natsit eivät olleet sosialisteja millään tavalla

Anonyymi-ap

Valtaan päästyään adolf Hitlerin johtamat natsit eivät harjoittaneet juuri minkään verran sosialistista politiikkaa. Paljon on puhuttu moottoriteistä, mutta myös Yhdysvalloissa ne ovat keskushallinnon rahoituksella rakennettuja ja osavaltioiden omistamia: yhtään yksityistä valtatietä ei sielläkään ole!

Sosiaaliturvaa natsihallitus jonkin verran paransi rotupuhtaiden lapsiperheiden osalta, mutta siihenpä se sosiaaliturva sitten jäikin. Ns talviapu vähävaraisille perheille oli tietääkseni keräyksin ja lahjoituksin rahoitettua, ja jakamisenkin suorittavat natsien omat organisaatiot. Eli samanlaista hyväntekeväisyyttä kuin Yhdysvalloissakin köyhien auttaminen on.

Teollisuutta natsihallinto ei sosialisoinut, vaan teollisuuden omistajat tekivät hyvät voitot myös sodan aikana. Joitakin henkilöitä, kuten Hugo Junkers, joka vaikka oli rikas tehtailija, oli myös sosialisti, natsit pakottivat sivuun oman yhtiönsä johdosta. Tehtaan nimeä ei muutettu, kuten jokainen sotahistoriaan Stuka-koneen verran tutustunut tietääkin.

Natsien toiminnassa ei ole mitään, mikä tekisi heistä sosialisteja. Yhteisöllisyys ei ole sitä, sillä kautta aikojen konservatiivinen uskonnollinen oikeisto, joka uskoo vahvasti yksityisyritteliäisyyteen, on ollut myös erittäin kollektiivista kansallisuuskysymyksissä ja myös uskontonsa suhteen.

Binga Tupamäen netissä levittämät jutut ovat samanlaista tuontitavaraa kuin hänen sukupuunsakin. Binga on kääntänyt näkemiään USA:n räyhäoikeiston propagandatekstejä, pahimmassa tapauksessa ehkä Google-kääntäjällä. Minkä verran Binga, koulunumeroistaan huolimatta, on viitsinyt seurata opetusta edes koulun historiantunneilla, en tiedä. Ainakaan hänen tekemänsä "analyysit" eivät anna kovin hyvää kuvaa hänen kyvyistään käsittää asioita. Eikä varsinkaan kyvystä käyttää puolueettomia ja valideja lähteitä.

10

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Natsien joukossa oli alunperin myös aitoja sosialistejakin, mutta heidät hävitettiin kovin ottein: puolueen johtoon alunperin kuulunut Gregor Strasser murhattiin.

      Tapahtumien valossa on äärimmäisen irvokasta väittää Hitleriä ja johtamaansa puoluetta sosialisteiksi.

      Mutta mikäpä olisi liian irvokasta valehtelevalle oikeistolle sen tavoitellessa valtaa hintaan mihin tahansa.

      • Anonyymi

        Kyllä Saksan alku itävalta Öster itää oli ihan sosialisti ja Hiller perusti oikein sosialistisen puolueen kun Stalin Lenin Marx perusti kommunistisen.


    • Anonyymi

      Kas, taaskaan kukaan ei tullut väittämään tosiasioita vastaan.

      • Anonyymi

        Kyllä ne ihan itse nimitti itseään sosialisteiksi. Porvarillisuus ei olisi toiminutkaan, niissä juutalaisissakin oli porvarillista elämää viettäviä kuin myös köyhiä. Tosiasia on se, ettei mitään yhtäläisyysmerkkejä voi vetää niistä ajoista nykyaikoihin. Yritä hahmottaa asioita ajanmukaisemmin.


    • Anonyymi

      Aivan kuten persuille on käynyt, tehtaan kommaripersut katoava laji.

      • Anonyymi

        Kommunismi kibbutsi ja kolhoosit eli yhteisomistus ja Itävalta Saksan sosialismi oli kyllä tässä pääteemat mutta Hitlerin idea kaikkien kirjojen mukaan on ollut 100 vuotta sitten palauttaa Ekassa maailman sodassa menetetyt maat ja ajaa Saksan kielisen väestön etuja kun heitä oli vähemmistönä Itävallassa ja heitä oli syrjitty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismi kibbutsi ja kolhoosit eli yhteisomistus ja Itävalta Saksan sosialismi oli kyllä tässä pääteemat mutta Hitlerin idea kaikkien kirjojen mukaan on ollut 100 vuotta sitten palauttaa Ekassa maailman sodassa menetetyt maat ja ajaa Saksan kielisen väestön etuja kun heitä oli vähemmistönä Itävallassa ja heitä oli syrjitty.

        Voidaan kelata kaikki maapallon sodat takaperin tähän samaan menoon tämä oli 100 vuotta sitten tästä taaksepäin oli monia eri sotia ja eka maailman sota Vietnamin sota oli siinä Jugoslavia hajosi Kosovon sota vähän tuoreempi ja niinpä on pois sitten myös niitä muita sotia kun Ranska Espanja oli sodassa ja turkki jne


    • Anonyymi

      Eihän näiden aatteiden välille voi asettaa minkäänmoisia yhtäläisyysmerkkejä. Jotkut ovat palstalla kirjoitelleet vallattomuuksia, aivan vaan siksi, että tavoite on tärkeämpi kuin keinot.
      Historian tuntemus on näillä veikoilla jäänyt vaatimattomaksi. Ei ole oikein tutustuttu historian käänteisiin riittävästi, että pystyisi muodostamaan järjellisen mielipiteen asioista.

    • Anonyymi

      Kyllä he olivat sosialisteja, jos Hitleriltä kysytään. Eivät vain marxilaisia sosialisteja.
      Kansallissosialistinen Saksan työväenpuolue. Hän myös puolusti tuota nimitystä.

      Voit tietysti tehdä oman modernin määritelmäsi sosialismista ja väittää ettei kansallissosialismi täytä sitä, mutta sitten sinun täytyy aluksi ainakin kertoa mikä se määritelmä on, jotta mielipiteelläsi olisi mitään kummempaa arvoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1566
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1242
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1179
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe