Ruplan kurssi

Venäjän valuutan arvo näyttää taas vaihteeksi syöksyvän alaspäin.
Kurssin euron kanssa on karkeasti ottaen 1:1

Tarkoitan siis että yksi rupla vastaa arvoltaan yhtä eurosenttiä.
34534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat
  • Se Venäjän keskuspankkia johtava Elvira Nabulina on enemmän kuin taitava talousnero keksimään eri kikkoja pitämään ruplan kurssi pinnalla ainakin teoriassa ja paperilla, mutta nyt taitaa todellisuus vihdoin koittaa myäs Moskovassa sinnittelyn ja kovan ulkomaanvaluuttavarannon käyttämisen jälkeen.

    Äänestä

Hyvä uutinen,,sitä vähemmän rahaa venäläisillä hyökkäillä muihin maihin.Kai se öljyvienti sitten tukenut valuttaa vaikka toki sota syö rahaa

Äänestä
  • Kansalaisiin se vaikuttaa osaksi, mutta vain hieman. Ei ole pakko ostaa tuontituotteita. Kotimaista ruokaa riittää.
    Valtio tarvitsee ulkoa jotain, mutta ei hirveästi sekään. Sodan käyntiin tuotteita saa Kiinasta ja Iranista.

    Äänestä

Kohta aletaan olla taas siinä vaihtokurssissa että sukkahousupaketilla tai käytetyillä länsifarkuilla saa 360000000 ruplaa tai vaihtoehtoisesti viikonlopun piparia ilmaiseksi?

Äänestä
  • 😂🤣

    Äänestä

Hyvinkö palaa ruplasetelit takassa? Olisi halvempi lämmönlähde kuin puu.

Äänestä

Koska rupla ei ole vapaasti vaihdettava valuutta, sen kurssista on melko turha puhua. Keinotekoisesti ruplaa voidaan pitää edes siedettävällä tasolla, mutta mitä ruplilla voi ostaa Venäjän ulkopuolelta?

Äänestä
  • Muualla kuin USA:lle täydellisesti alistetuissa ja sen omistamissa puudelivaltioissa venäläiset voivat vaihtaa rupliaan paikalliseen valuuttaan kurssin mukaan ja ostaa tavaroita sekä palveluja, kuten muutkin matkailijat.

    Se, että Suomi on USA:n moloa hiki päässä 24/7 imeskelevä huora, joka itse maksaa miljardeja joka vuosi USA:lle siitä, että saa olla sen huora, ei juuri Suomea mairittele.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Muualla kuin USA:lle täydellisesti alistetuissa ja sen omistamissa puudelivaltioissa venäläiset voivat vaihtaa rupliaan paikalliseen valuuttaan kurssin mukaan ja ostaa tavaroita sekä palveluja, kuten muutkin matkailijat.

    Se, että Suomi on USA:n moloa hiki päässä 24/7 imeskelevä huora, joka itse maksaa miljardeja joka vuosi USA:lle siitä, että saa olla sen huora, ei juuri Suomea mairittele.

    Hyvää Huomenta myös sinne Pietarin päähän! Onko aamu alkanut hyvin vai onko krapula?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Hyvää Huomenta myös sinne Pietarin päähän! Onko aamu alkanut hyvin vai onko krapula?

    krapula tulee vaan jos tekee aloittelija virheen ja lakkaa juomasta

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Muualla kuin USA:lle täydellisesti alistetuissa ja sen omistamissa puudelivaltioissa venäläiset voivat vaihtaa rupliaan paikalliseen valuuttaan kurssin mukaan ja ostaa tavaroita sekä palveluja, kuten muutkin matkailijat.

    Se, että Suomi on USA:n moloa hiki päässä 24/7 imeskelevä huora, joka itse maksaa miljardeja joka vuosi USA:lle siitä, että saa olla sen huora, ei juuri Suomea mairittele.

    Ei kovin monessakaan sivistysmaassa Pohjois-Korean peltiraha ole sen paremmassa kurssissa.

    Äänestä

Taas on rupla ottanut aamulla pientä iskua. Ihan tarkkaa syytä kukaan tiedä koska kurssin pitäisi olla keinotekoisesti ylläpidetty ja tekohengitetty mutta Wagnerin kapinaa ja sen aiheuttamaa epätietoisuutta pidetään yhtenä syynä tähän tällä hetkellä käynnissä olevaan äkilliseen kurssilaskun.

Äänestä

Nyt on ollut taas muutaman päivän vakaana, mutta ei ole vahvistunut tuosta 1 sentti = 1 rupla kurssista.

Äänestä

Väittävät että sitten kun dollarin kurssi menee tuo 1:100 suhteeseen niin Venäjällä iskee paniikki. Tällä hetkellä dollarilla saa 96 ruplaa, eli se on vain siitä 4 ruplasta kiinni.

Äänestä

No, me Suomessa tuemme ruplaa ja Ukrainan sotaa sallimalla venäläisomisteisen nikkelijalostamon toiminnan Harjavallassa. Nornickel tuo raaka-aineen Venäjältä, jalostaa nikkelin Harjavallassa ja myy jalosteet länteen.
Voitot kotiutetaan Kyproksen kautta Venäjälle.
Suomea tuo ei haittaa lainkaan. Tehdas työllistää suomalaisia.
Kyllä moraalia ja omaatuntoa voi viruttaa, kun on kyse rahasta.

Äänestä

Illan kurssi Moskovasta:
1 euro = 107 ruplaa
1 dollari = 98 ruplaa

Äänestä
  • 👍👍

    Äänestä

Onks muuten rajalla käyvillä tankkaajilla tai muilla mitään tietoa millainen mustan pörssin kurssi oikein on? Olen vähän kuullut että eurolla saisi katukurssilla 150-170 ruplaa, pitääkö paikkaansa? Kiinnostais tietää kuinka iso ero epävirallisella ja virallisella kurssilla oikein on?

Äänestä
  • Ladan peltivanne joka lommolla maksoi eilen moskovassa romiksella 8560 ruplaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ladan peltivanne joka lommolla maksoi eilen moskovassa romiksella 8560 ruplaa...

    Eli n. 8e? Saisitko Suomesta samaan hintaan?

    Äänestä

Hyviä uutisia YLE:ltä heti aamusta:

Uhka ruplan äkkiromahduksesta kasvaa – Venäjän valuutan arvo on lähes puolittunut viime syksystä

Joulukuussa asetettu venäläisöljyn hintakatto rokottaa ruplaa. Valuutan heikkeneminen osuu jo tavallisten venäläisten kukkaroihin.

https://yle.fi/a/74-20044536

Äänestä
  • Pysytkö maatilan aitojen sisäpuolella, vai ymmärrätkö lähteä ulkopuolelle hakemaan lisää tietoa?

    https://vz.ru/economy/2023/8/10/1225073.html

    "Kun Venäjän rupla oli 98 d. lähelle 100:aa, keskuspankki puolustautui ja päätti kieltäytyä ostamasta ulkomaan valuuttaa täydentääkseen varantoja ja pysäytti näin ruplan laskun. Voiko tämä kuitenkin estää ruplan heikkenemisen pitkään?

    Keskuspankki päätti 10..8. vuoden 2023 loppuun asti olla ostamatta ulkomaista valuuttaa budjettisäännön mukaisesti, ja jatkaa NWF:ään liittyviä operaatioita myydäkseen ulkomaan valuuttaa 2,3 mrd ruplalla päivässä, sääntelijä sanoi. Tämä tehdään rahoitusmarkkinoiden volatiliteetin vähentämiseksi.

    "Uskon, että KP on huolissaan ruplan arvon jyrkästä pudotuksesta, koska tätä taustaa vasten tuontitavarat kallistuvat, mikä johtaa vähitellen venäläisten tuotteiden hintojen nousuun. Ja KP:n päätehtävänä pitää inflaation torjuntaa.
    Siksi, kun sääntelijä näki dollarin nousevan yli 98 rub, se päätti olla kiihdyttämättä kuluttajahintojen kasvuvauhtia entisestään ja toimi edelläkävijänä, Freedom Finance Globalin analyytikko Vladimir Chernov sanoo.

    Miksi KP ostaa ulkomaan valuuttaa? Tämä tehdään budjettisäännön mukaisesti kansallisen varallisuusrahaston varojen, eli reservien täydentämiseksi. Pääedellytys on ylimääräisten tulojen olemassaolo valtiolla.
    ”Kun kuun lopussa Venäjän budjetti toteutetaan ylijäämäisinä suhteessa suunniteltuihin indikaattoreihin, niin ylijäämällä ansaitulla rahalla ostetaan valuutta hyvinvointirahastoon. Ja NWF puolestaan ​​on välttämätön taloudellisten resurssien kerryttämiseksi, jos budjettitulot pienenevät, jotta sen alijäämä voidaan kattaa”, Tšernov selittää..."

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Pysytkö maatilan aitojen sisäpuolella, vai ymmärrätkö lähteä ulkopuolelle hakemaan lisää tietoa?

    Hyvää päivää myös sinne Pietarin suuntaan. Saatko palkkasi ruplina vai dollareina kun näitä viestejä sieltä kirjoittelet?

    Äänestä

Odottelen, jospa myyntiin tulisi miljardin ruplan seteli. Sellaisen voisi sitten yrittää hankkia, niin olisi miljardööri, vaikka vain ruplamiljardööri.

Äänestä

Ruplan "virallinen" kurssi suhteessa tärkeimpiin valuuttoihin painui alimmilleen sitten maaliskuun 2022. Dollarilla saa tällä hetkellä virallisen kurssin mukaan n.102 ruplaa, yuanilla n.14 ruplaa ja eurolla n.108 ruplaa.

Äänestä

Venäjän keskuspankki ilmoitti tänään että Moskovan pörssi keskeyttää kaupankäynnin sekä dollareilla, että euroilla. En oikein ymmärrä miten ruplan arvo tullaan siis jatkossa määrittelemään niiden suhteen jos sillä ei käydä kauppaa? Ilmeisesti Neuvostoliiton tyyliin jolloin keskuspankki yksinkertaisesti vain keksi ja määräsi yhden vaihtokurssin ja ruplan oikea kurssi määriteltiin sitten mustassa pörssissä ja katukaupassa,

Äänestä
  • Gazprom määrättiin maksamaan toistakymmentä miljardia Uniper-yhtiölle eli käytännössä Saksan valtiolle. Pian saa Venäjä tosissaan miettiä, kuinka se maksaa sotakorvaukset Ukrainalle. Suomelta kesti sotakorvausten maksu seitsemän vuotta. Paljonko aikaa siihen menee Venäjältä, jonka vuoro on nyt maksaa?

    https://yle.fi/a/74-20093539

    Äänestä

Venäjän on pian pakko ottaa Kiinan Yuan rahakseen. Rupla on leikkirahaa ja Kiina sitäpaitsi alkaa jo omistaa Venäjän.

Äänestä

Ei huolta, kohta saa ruplalla kilon euroja

Äänestä

Русский друг

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän valuutan arvo näyttää taas vaihteeksi syöksyvän alaspäin.
Kurssin euron kanssa on karkeasti ottaen 1:1

Tarkoitan siis että yksi rupla vastaa arvoltaan yhtä eurosenttiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu