Lainattu H2O:sta, ehdotus toimintamalliksi luopion tavatessa JT:n
"Olisiko, jos exä tervehtisi tätä
kuuluvasti ja vastauksetta jääneenä selittäisi läsnäolijoille, että hän oli ennen saman lahkon vartiotornikaupustelija, mutta erottuaan on lahko kieltänyt muita lahkolaisia puhumaan hänen kanssaan, näin siitä huolimatta että heillä piti olla rakkaus keskuudessaan"
Hyi, hyi luopparit.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Haluttaisi kokeilla riittäisikö pokka - epäilen kuitenkin, koska olen siihen ehkä turhan kiltti ihminen.
Miksi noin ei sitten saisi tehdä? Jos itse näet jonkun suhtautuvan toiseen ihmiseen todella ylimielisesti ja halveksuvasti, ajattelet melkeinpä automaattisesti, että tuo ihminen syystä tai toisesta ansaitsee sellaisen kohtelun. Siispä tuossa tilanteessa olisi kysymys vain omista oikeuksistaan kiinnipitämisestä, jolloin tuo huonosti kohdeltu haluaisi tehdä muille tiettäväksi syyn, miksi häntä kohdellaan kuin halpaa makkaraa.
Varsinkaan pienessä kaupungissa ei voitaisi välttyä murhenäytelmiltä, kun tapasi opittaisiin tuntemaan.
JT:t säntäilisivät sankoin joukoin autojen alle ja näyteikkunoista sisään nähtyään hahmosi taivaan rannassa.