Teemana siis tänään, luonnon heräillessä, voisi olla kauneus. Aihe on laaja ja tarkoituksenani on ennemminkin se, että yleispätevän määritelmän sijaan, kertoilisimme toisillemme niitä asioita jotka itse näemme kauniina. Sekä myös sen, mikä jotkut asiat mielessämme tekevät kauniiksi. Kauneuden kokeminen on kovin subjektiivista?
Kaksi pientä tarinaa kauneudesta:
*’Nainen muisti, päivän jolloin väsyneenä kaikkeen, oli lähtenyt rannalle kävelemään. Silloin hän oli ajatellut, ettei selviäisi, ettei jaksaisi kantaa kaikkia niitä taakkoja joita koki harteilleen lasketuksi. Rantaviivaa kävellessään, hän oli törmännyt lokinpoikaan, tai tiiraan, mikä valkoinen lintu se sitten olikaan. Lintu oli maannut kivikossa, siivet avoinna, selällään ja vesi oli hitaasti keinutellut sen taakse kallistunutta päätä. Nainen oli katsellut lintua kauan. Sitä miten tuulenvire oli heilutellut rintahöyheniä ja pienet kalanpojat käyneet varovasti näykkimässä ravintoa linnusta omaa kasvuaan varten. Smaragdinvihreä raatokärpänen oli laskeutunut koruksi linnun valkealle rinnalle. Miten suuri ihme elämän kiertokulku olikaan. Miten rumuus ja kauneus sekoittuivat, kulkivat käsi kädessä, elämä ja kuolemakin. Miten harmaus ja synkät sävyt saivat valon ja värit hohtamaan, kun niitä vain uskalsi katsoa.’
Sama elämän kiertokulku ja kauneus on aikuisen miehen ja naisen välisessä rakkaudessakin. Miksi toiset näkevät rumuutena sellaiset asiat, jotka toisille ovat kauniita? Miten joku toinen voi toisen tavasta jakaa ja kokea sanoa, että se on rumaa tai sairasta, kun se toiselle on kieli ja keino sukeltaa, hetkeen jossa aika menettää merkityksensä ja sielut kohtaavat? …Ehkäpä näkemämme rumuus syntyykin silloin omasta ymmärtämättömyydestämme? Ja kyvystämme nähdä linnunraadot vain linnunraatoina…*
*Vasta miehen kanssa, nainen oli oppinut, että
myös eläneen ihmisen kehon muutoksissa oli oma kauneutensa, ei ehkä katsottaessa, mutta kosketuksessa.
Nainen muisti vielä hyvin ajan, jolloin raskausarvet ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen olivat tuntuneet ikäviltä. Eikä hän, peiliin katsoessaan, niistä vieläkään esteettisenä näkynä pitänyt. Silti, mies oli opettanut häntä näkemään ne, ennemminkin taisteluarpina, muistoina ja merkkeinä ajasta, jolloin hän oli kantanut sisällään uutta elämää. Ja kun tuon kokemuksen ihmeellisyyden oli kyennyt jakamaan, ei ajatus, ’Roomaan johtavista silkkiteistä’, tuntunut enää vieraalta.
Arvet olivat, kuin vatsanahkaan piirretty kartta tai tarina jota mies, joka oli ennakkoluuloton ja halukas jakamaan, etsiessään naisen tapaa kokea asioita, oli kielellään, tai sormellaan lukenut. Lukiessaan mies oli kuiskinut, kuinka iho raskausarvissa oli kuin silkkiä, liukasta ja sileää. Miehen kosketuksesta arvet olivat muuttuneet teiksi, jotka kertovat matkoista nautintoon ja hedelmästä, jota nainen nautintonsa seurauksena oli sisällän kantanut. Mies oli ymmärtänyt sen, miten luodessa uutta elämää, nainen oli joutunut kasvokkain oman pienuutensa ja haavoittuvuutensa kanssa, ja joutunut hyväksymään sen, että uutta luodessa, menettää myös aina jotain vanhaa.
Tuo syvä ymmärrys oli antanut naiselle mahdollisuuden, häpeilemättä antautua nauttimaan yhteisistä matkoista kohti ’Roomaa’. *
Kaksi pientä tarinaa kauneudesta:
*’Nainen muisti, päivän jolloin väsyneenä kaikkeen, oli lähtenyt rannalle kävelemään. Silloin hän oli ajatellut, ettei selviäisi, ettei jaksaisi kantaa kaikkia niitä taakkoja joita koki harteilleen lasketuksi. Rantaviivaa kävellessään, hän oli törmännyt lokinpoikaan, tai tiiraan, mikä valkoinen lintu se sitten olikaan. Lintu oli maannut kivikossa, siivet avoinna, selällään ja vesi oli hitaasti keinutellut sen taakse kallistunutta päätä. Nainen oli katsellut lintua kauan. Sitä miten tuulenvire oli heilutellut rintahöyheniä ja pienet kalanpojat käyneet varovasti näykkimässä ravintoa linnusta omaa kasvuaan varten. Smaragdinvihreä raatokärpänen oli laskeutunut koruksi linnun valkealle rinnalle. Miten suuri ihme elämän kiertokulku olikaan. Miten rumuus ja kauneus sekoittuivat, kulkivat käsi kädessä, elämä ja kuolemakin. Miten harmaus ja synkät sävyt saivat valon ja värit hohtamaan, kun niitä vain uskalsi katsoa.’
Sama elämän kiertokulku ja kauneus on aikuisen miehen ja naisen välisessä rakkaudessakin. Miksi toiset näkevät rumuutena sellaiset asiat, jotka toisille ovat kauniita? Miten joku toinen voi toisen tavasta jakaa ja kokea sanoa, että se on rumaa tai sairasta, kun se toiselle on kieli ja keino sukeltaa, hetkeen jossa aika menettää merkityksensä ja sielut kohtaavat? …Ehkäpä näkemämme rumuus syntyykin silloin omasta ymmärtämättömyydestämme? Ja kyvystämme nähdä linnunraadot vain linnunraatoina…*
*Vasta miehen kanssa, nainen oli oppinut, että
myös eläneen ihmisen kehon muutoksissa oli oma kauneutensa, ei ehkä katsottaessa, mutta kosketuksessa.
Nainen muisti vielä hyvin ajan, jolloin raskausarvet ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen olivat tuntuneet ikäviltä. Eikä hän, peiliin katsoessaan, niistä vieläkään esteettisenä näkynä pitänyt. Silti, mies oli opettanut häntä näkemään ne, ennemminkin taisteluarpina, muistoina ja merkkeinä ajasta, jolloin hän oli kantanut sisällään uutta elämää. Ja kun tuon kokemuksen ihmeellisyyden oli kyennyt jakamaan, ei ajatus, ’Roomaan johtavista silkkiteistä’, tuntunut enää vieraalta.
Arvet olivat, kuin vatsanahkaan piirretty kartta tai tarina jota mies, joka oli ennakkoluuloton ja halukas jakamaan, etsiessään naisen tapaa kokea asioita, oli kielellään, tai sormellaan lukenut. Lukiessaan mies oli kuiskinut, kuinka iho raskausarvissa oli kuin silkkiä, liukasta ja sileää. Miehen kosketuksesta arvet olivat muuttuneet teiksi, jotka kertovat matkoista nautintoon ja hedelmästä, jota nainen nautintonsa seurauksena oli sisällän kantanut. Mies oli ymmärtänyt sen, miten luodessa uutta elämää, nainen oli joutunut kasvokkain oman pienuutensa ja haavoittuvuutensa kanssa, ja joutunut hyväksymään sen, että uutta luodessa, menettää myös aina jotain vanhaa.
Tuo syvä ymmärrys oli antanut naiselle mahdollisuuden, häpeilemättä antautua nauttimaan yhteisistä matkoista kohti ’Roomaa’. *
Vastaukset 8
Vanhimmat
...melkein yhtä merkittävä juttu kuin kuolemantuomiossa;)
L. kysymys kuuluu:
Mikä tekee teistä, ihmisistä tai asioista kauniita?
... armoa, ei siperiaan...
... armoa ei, siperiaan...
hih..
Toki voitte vastata myös kysymykseen:
Mikä tekee teistä ihmisistä, tai asioista kauniita?
;))
...on mun mielestä pikkuvauvat kauneinta maailmassa. Seuraavaksi kauneinta on äiti vauvansa kanssa.
Vaikka osoittaakohan tämä nyt sitten viimeistään estetiikan puutteeni? Useinhan ainakin ihan pienet vauvat näyttää apinoilta. Ja mitä kaunista siinä on kun vauva roikkuu äidin käsivarrella ja pulputtaa valkoista mönjää suustaan äidin kaula-aukosta sisään.
Mutta kyllä se perhana vaan on todella kaunista :)
näkeminen ..on meihin sisäänkirjoitettuna;))
vähän samaan tapaan, kuin meistä naisista (?) miesten jerkut on somia...
..Kuinkas on raskaana olevien naisten laita?
Näetkö heidätkin kauniina, vaiko vain sellaiset raskaana olevat naiset joiden tiedät kantavan omaasi?
Täytyypä oikein muistella tarkkaan, on ollut omaa kantavat äidit hiukka hiljasemmalla tolalla tässä viime aikoina...
Mutta aamulla istuskelin verannalla kahvilla, ja totesin taas kerran lehteen puhjenneen koivun olevan todella kauniin. Vaikka vihreä ei ole todellakaan lempivärini on tuossa uudessa lehtivihreässä jotain joka toimii.
...talomaalina saa puistattelemaan ...
tai luonnon vihreys silloin, kun se muuttuu ylitsepursuavan runsaaksi...?
...tai heinäkuisen tunkkaiseksi...
Koivun hiirenkorvissa on jotain samaa... kuin musliminaisen vilahtavassa nilkassa...
Näytämme olevan porukan ainoita esteetikkoja manchester;) ... aika yllättävä juttu, minusta.
*huokaa ihan vähän*
..tuo musliminaisen vilahtava nilkka.
Duunipaikkani on aivan kansainvälisen koulun vieressä ja näen näitä tehokkaasti itsensä peittäviä naisia päivittäin. Heillä on, tai ei nyt yleistetä, siis joillain heistä on, aivan uskomattoman tyylikkäitä tapoja näyttää katsojalle olevansa naisia.
Se ei sitten olekaan estetiikkaa vaan erotiikkaa :)
..ettei nyt mene ihan pehmoksi:
DODGE CHALLENGER RT CONVERTIBLE -70 on kaunis auto.
Ja kauniiksi sen tekee muoto, siitä huokuva raaka voima ja ääni. Jos se on vielä väriltään punainen, niin sitten se on jo liian kaunista ihmiselle :)
todellinen kaunosielu;))