Oletko päättänyt etukäteen, vai toimitko fiiliksen ja tilanteen mukaan?
Miten aiot toimia, kun seuraavan kerran jossakin kohdataan?
Anonyymi-ap
1452704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 145
Vanhimmat
Ajatukseni siitä vaihtelevat mielialan mukaan.
Joskus ajattelen, että otan kliinisen, ammattimaisen otteen tilanteeseen: olen neutraali enkä anna tunteiden tulla mitenkään esiin. Itsesuojeluvaisto.
Joskus ajattelen, että katson häntä niin syvälle silmiin, ettei mikään voi jäädä arvailujen varaan. Hän saa nähdä niistä, miten paljon häntä kaipaan. Ehkä astun jopa aavistuksen verran normaalia etäisyyttä lähemmäs, käyn hänen henkilökohtaisessa tilassaan sanomassa "hei, olen täällä, muistatko vielä minut?".
Käytännössä sen näkee sitten. Jos on ahdistunut olo sinä päivänä lopputulema on erilainen kuin päivänä, jolloin minusta tuntuu, että ehkä sittenkin on vielä toivoa. Menee fiiliksen ja tilanteen mukaan.
Tämä on melkein kun itse olisin kirjoittanut, vaikken ole. Hyvin lähellä omaa ajattelutapaa ja toimintaa. -sivusta
Jatkan vielä:
Tulinpa ajatelleeksi, että toisen osapuolen käsitys tilanteesta muotoutuu ihan erilaiseksi noissa vaihtoehdoissa. Täysin vastakkaisiksi - "hän ei välitä minusta enää", tai "hän välittää minusta edelleen". Ja kuitenkin minä ja lämpimät tunteeni häntä kohtaan ovat ihan samoja molemmissa tapauksissa. Ihan sama kaipuu ja ikävän tuska, käytöksestä riippumatta.
Miten pienestä se onkaan kiinni, että ihmiset löytävät toisensa tässä maailmassa... Jos sattuu kohtaamaan toisen huonona päivänä. Masennuksen syövereissä tai epätoivon vallassa. Vai kohtaako silloin, kun sydämessä on toivoa ja iloa jälleennäkemisestä?
Pienestä on kiinni. Hullua, että hetkellinen mieliala tai päässä pyörivä ajatus saisi noin suuren vallan elämän ohjailussa. Siksi olen valinnut etukäteen mitä teen.
Olen valitettavasti hyvin vahvasti tunneihminen. En pysty pitäytymään käsikirjoituksessa, jos tunnepuoli sinkoilee sillä hetkellä mihin sattuu. Elämä olisi varmasti moninverroin helpompaa, jos aina pystyisi tekemään sen mitä haluaa.
Tuossa toimintatavassa on surullista se, ettei se johda mihinkään. Ei tuollaisia pysty tulkitsemaan, se on monille naisille tavallinen tapa flirttailla, vain viehätysvoimaansa testaillakseen. Tekee itsestään pellen, jos tuollaisiin tarttuu.
Kukin tekee sen minkä pystyy.
Eilen oli keskustelu, joku kirjoitti olevansa sosiaalisesti vammainen kun ei pystynyt juttelemaan ihastuksensa kanssa, vaikka oli muuten sosiaalinen ja työssäkin pärjäsi.
Ei siihen voi millään ilveellä tarttua jos toinen pitää etäisyyttä. Mistä sen etäisyyden syyn voisi varmasti tietää.
Neutraalius saa aikaan sen, että toinenkin osapuoli käyttäytyy neutraalisti. Ensi hetket ratkaisevat yleensä mihin tilanne kääntyy. Siksi on järkevä päättää etukäteen ainakin tyyli ellei puheenaiheita
Näin mäkin näen, lähestymistapa on vähintään oltava selvänä päässä.
Luin sen, kiinnitti huomion. En usko mihinkään sosiaaliseen vammaisuuteen, miten muka pärjäisi työelämässä. Joku oli saanut sen päähän ton ajatuksen.
Eilen ei ollut keskustelua siitä, miten joku kirjoitti tapaavansa kaipuunsa kohteen tilanteessa, jossa suora toiminta ei ole missään nimessä hyväksyttävää. Vihjailua kummempi käyttäytyminen ei ole mahdollista.
Olin ja olen samaa mieltä, käsittämätöntä leimaamista.
Se, että sinulla on rajoittunut kokemus ihmisen elämästä ei tee jostakin ei-totta. Monet aspergerit esim. pärjäävät erinomaisesti työelämässä ja monilla heistä on kovastikin sosiaalisia rajoitteita.
Oli keskustelu. Siinä se aloittaja kertoi ettei pysty juttelemaan jos on ihastunut, menee lukkoon ja siksi suhteista ei tule ikinä mitään ja joutuu väkisin elämään yksin. Silti se oli työelämässä.
Silloin varmaan kannattaisi koittaa saada se kohde tapaamaan jossain muualla joku kerta?
Lue uudestaan, mitä kirjoitin. Ymmärsit väärin.
Pakkohan sen on näkyä jotenkin muutenkin kuin ihastuneena?
Se ei tee asiasta yhtään enemmän hyväksyttävää. Ja tämän enempää en kommentoi.
Okei, no riippuu varmasti tilanteesta.
En tiedä mistä keskustelusta tässä on kyse, mutta diagnoosiin ei riitä joku "menee lukkoon ihastuksensa seurassa". Ihan naurettava väite.
Jos tää pitäisi paikkansa, niin mullakin ois joku toisaikaisesti ilmenevä diagnoosi! -sivusta
Mikä paikka? Kirkossa? Sielläkin voi ehdottaa tapaamista.
Suurimmalla osalla olisi.
Kukaan ei ole tuota väittänytkään.
Onko tapanasi useinkin matkia muita
Jos toista rakastaa aidosti rakastaa tätä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä huonoina päivinä rakkauden tarve saattaa korostua
No vituiksi taitaa mennä noinkin mu onnea yrityksellesi
Se on spesifimpi kompleksi jos liittyy vain tuohon ihastuneisuuteen, estoisuutta.
Se on filofobiaa nimeltään tuo.
---Filofobian oireet
Filofobia on ylivoimainen ja kohtuuton rakastumisen pelko, tyypillisen pelon lisäksi. Fobia on niin voimakas, että se häiritsee elämääsi.
Oireet voivat vaihdella henkilöstä toiseen. Ne voivat sisältää sekä emotionaalisia että fyysisiä reaktioita, kun jopa ajatellaan rakastumista:
voimakasta pelkoa tai paniikkia
välttäminen
hikoilu
nopea sydämen syke
vaikeuksia hengittää
vaikeuksia toimia
pahoinvointi
Saatat olla tietoinen siitä, että pelko on järjetöntä, mutta silti tunnet, ettet pysty hallitsemaan sitä.
Filofobia ei ole sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö, vaikka ihmisillä, joilla on filofobia, voi myös olla sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö. Sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö aiheuttaa äärimmäistä pelkoa sosiaalisissa tilanteissa, mutta se eroaa filofobiasta, koska se kattaa useita sosiaalisia konteksteja.
Filofobialla on joitain yhtäläisyyksiä disinhibited social engagement disorder (DSED) -kiintymyshäiriön kanssa , joka on alle 18-vuotiaiden lasten kiintymyshäiriö. DSED vaikeuttaa häiriötä sairastavien ihmisten muodostaa syviä, merkityksellisiä yhteyksiä muihin. Se on tyypillisesti seurausta lapsuuden traumasta tai laiminlyönnistä.
-----
https://www.healthline.com/health/philophobia
Kyllä , näin on
Mitä tuosta jankkaamaan. Eihän sitä kukaan edes ole kyseenalaistanut. Haloo.
Syumessa ilmeisesti nykyisin hakuisuus diagnosoida eli määritellä jokaisen persoonallisuus. Se on sairasta. Typistämistä. Tylsää.
Vivahteet ja ominaispiirteet ovat just se paras, mitä henkilössä on. Pitäkäämme itsemme persoonallisina. Jokainen on just sellainen kuin on.
Näin on.
Vaikka se et sinä ollutkaan, niin kyllä pelästyin eilen kun mies todella tuli minun "henkilökohtaiseen tilaani" tuli melkein kasvoihin kiinni, puhuen asiaansa. Tuli melkein pakokauhu ja oli vähällä etten juossut kaupasta ulos.
Kaikkea on nähty, mutta tämä oli pelottavaa.
En tuntenut ollenkaan ihmistä.
Naisena tämä ei ole ollenkaan mukavaa vaikka miehistä se voi olla normaalia käytöstä, ei näin!!
En ole mikään turhan arka mutta tällainen kiinni tuleminen on kyllä omiaan aiheuttamaan pelkoa tulevaisuudessa.
Ei siis ehkä kannata kenenkään suunnitella sitä että yhtäkkiä vaan ilmaantuu toisen ihotuntumaan , varsinkaan jos tunnistaminen ei ole itsestäänselvää.
Tiedän mistä puhut. Minulla oli työkaverina joskus nainen (olen itsekin nainen), joka tuli todella lähelle puhuessaan. Ei suinkaan tarkoittanut mitään pahaa, ja oli tosi mukava ihminen, mutta hänen henkilökohtainen tilansa oli vain todella pieni. Aina sai olla ottamassa askeleita taaksepäin ja toinen tuli vain perässä naamaan kiinni! 😄
Olen suunnitellut etukäteen. On kulunut pitkä aika ja suunnitelma on muuttunut kaksi kertaa. Nyt siis jo kolmas hahmoteltuna. En halua jättäytyä satunnaisten tilannetekijöiden varaan, etenkään, kun en tiedä missä ja milloin kohtaaminen tulee tapahtumaan.
Mä tiedän missä kohtaaminen todennäköisesti tapahtuu. Alueen voi rajata neliökilometriä pienemmäksi. En usko että se auttaa mitään tai siinä mielessä voi auttaa, ettei muualla tarvii olla yhtä holilla.
Sama täällä. Todennäköisemmin tapaamme samassa rakennuksessa. Siellä ei voi mitään suuria toimia kyllä tehä. Aina on muita ympärillä. Muutenkin tapaamme harvoin.
Tuskin kohtaan häntä, mutta jos niin kävisi, niin se menis varmaan ihan sen hetkisen fiiliksen mukaan, kun ei voi tietää, mitä on sitä ennen ollut ja tapahtunut, tarkoitan siis muitakin asioita, jotka vaikuttavat siihen fiilikseen. En lähtisi etukäteen miettimään tuota, koska se voi hyvinkin ajautua ihan toisenlaiseksi se tilanne kuin mitä suunnitteli. Tietysti voi tehdä useita suunnitelmia ja niiden mukaan mennä tilanteessa, kun varautuu vähän kaikkeen, mutta ei voi tietää siitä toisesta ihmisestä ja hänen reaktioistaan ja mahdollisista sanoista, niin ehkei kuitenkaan hyvin ihmeempiä suunnitelmia kannata tehdä.
Voishan sen noinkin ottaa, mutta en aio laittaa tulevaisuutta arvan varaan. Tilanteet ei ajaudu itsellään, siihen vaikuttaa oma panos ratkaisevasti. Jos peeloilee vaivautuneena, alkaa toinenkin jännittyä ja tilanne jumahtaa sijoilleen. Voi valita omat sanat ja aiheet mitä ottaa siihen. Mikä estää vaihtamasta aihetta, jos toinen alkaa säästä.
Mulla on selvä tavoite mielessä, mutta varmasti tilannekohtainen fiilis vaikuttaa. Ei olla nähty kuukausiin ja epäilen, että voimakas tunne iskee päälle heti kun hän ilmestyy näkökenttään. Kova yritys saada tavoite maaliin ja toivon, ettei tunteet sekoita päätä liikaa. Tavoite on ehdottaa treffejä.
Voimakas tunne sotkee kyllä helposti koko jutun. Paras tunnetila olisi avoin odotus, johon sekoittuisi miellyttäviä muistoja ja aikeita.
Juoksen suoraan syliin ja rutistan hellästi , annan pusun poskelle ja sanon että on ollut ikävä.♡
En osaa mitään tehdä. Liika jännittää. Mieheltä naiselle.
Koska olet nähnyt naisen viimeksi? Siis sen tietyn naisen.
Ei pidä paikkaansa. Et tunne mua. Sulla on musta täysin väärä kuva. Ei kukaan ihminen jännitä tavata ketään, jos sulla ei ole omia ennakkoluuloja. Niin se vaan on.
Kenet heistä nähny moniakin naisia päivittäin mitä siitä sitte naisen kanssa intiimissä kanssakäymisessä en ole ollu reiluun vuoteen ja näi poikamiehenä ollessa kun ei sillai edes tiedä millaisen naisen kanssa haluis seuraavaksi yrittää voiko suhteesta tulla muuta kun naisen yritys hyväksikäyttää opin jo kauan si että kun nainen on sen raskaustestin tuloksen saanu positiiviseks seksi loppuu siihi joidenkin kohdalla on ihan aitokin syy mu si on niitä jotka luulee voivansa aloittaa sen lapsella kiristämisen jo odotusaikana joillain naisilla si taas saattaa odotusaikana seksihalut jopa lisääntyä hyvällä onnella
Riippuu tilanteesta. Yritän nyt ainakin saada suustani edes "moi" 🤭
Luulen aina välillä päättäneeni toimia tietyllä tavalla. Sitten monesti kuitenkin jänistän, enkä uskallakaan. Riippuu ihan millainen tunne siinä hetkessä tulee, ja kuinka "tavoitettavissa" se toinen osapuoli tuntuu sillä hetkellä olevan. Jos hän tuntuu etäiselta tai vaitonaiselta, monesti silloin vetäännyn itsekin kuoreeni. Joskus sitten toki silti yllätän itseni, ja kovan sisäisen tsemppauksen jälkeen saan tehtyä edes osan tarkoitetusta. Tätä se on, kun on epävarmuutta toisen kiinnostuksesta...
En ole varma tunnistammeko enää toisiamme. Aikaa on kulunut paljon ja isoja muutoksia.
Tämä. Erityisesti olen muuttunut sisäisesti, mutta ulkokuorenikin on kokenut pieniä muutoksia. Voisin kuvitella hänen tunnistavan ulkoisesti, mutta sisäpuoli voi vaikuttaa vieraalta.
Samoin ajattelen. Tuskin tunnistaisin enää.
Tiedän ettei hänkään mikään suupaltti ole, joten turha varmaankaan odottaa mitään avausta. Pelkkä Moi kyllä riittää, jos vielä oman nimensä vaikka sanoisi.. tai kysyisi, oletkö sä ..? 😉
Itse voin toki aloittaa jos toinen näyttää sitä odottavan. En silti suomalaiseen tapaan halua tungetella. Varmaan se ahdistaa myös miestä sellainen käytös.
Minua saa lähestyä ihan rauhassa jos epäilee tuntevansa.
-nAinen-
Ajattelin hymyillä kun nähdään.. asiat menevät niinkuin ne tarkoitettu.
Tuo on lohdullinen ajatus. Minäkin ajattelen silloin tällöin noin. Jos kohtalomme on jakaa elämä yhdessä, niin kaikki tiet vievät välttämättä sitä kohti. Saattaa olla, että joskus tulee mutkia tai esteitä matkaan, mutta suunta on aina kohti, tavalla tai toisella.
Mä en usko fatalismiin, uskon toimintaan.
"Sä" toimit sitten uskomuksiesi mukaan.
Ei siitä asiat miksikään muutu.
Huonoa musaa.
Juuri näin, aina kun on miettinyt ennalta asioita niin se menee pieleen. Joten älä mieti mitään ja ole oma itsesi
Ajattelin moikata jos tunnistan😅👩
Kenet naapurin iivarinko
Ollaanko kohtaamassa?
Ollaanko?
Ollaan kyllä. Eikö?
Riippunee kuka ja kenenkä kanssa
Enpä tiiä.. en oo suunnitellu todellakaan, enhän edes tiiä tavataanko koskaan ikinä enää.
Joskus niin ahistaa että pakotan itteni tekemään jotain mikä vie ajatukset muualle.
Toivon vaan että jos kohdataan niin sujuisi yhtä luontevasti kuin aiemminkin 😳🙃
Kuuntelen just ohjelmaa avaruudesta ja pimeästä aineesta jota ei voi nähdä eikä hahmottaa... Jotenkin tulit mieleen.. siis ulkomuoto, ainakin ennen. 😌
Outoa jos toinen ottaisi "jatketaan siitä mihin jäätiin" kannan. Paree aloittaa uudelta sivulta.
Riippuu tilanteesta, että missä kohdataan ja onko itsellä kiire jonnekin. Myös se vaikuttaa paljon onko kumpikin liikkeellä yksin, kun törmätään.
Mä olen varautunut noihin esteisiin. Kiireen sattuessa menen nopeasti asiaan. Muiden läsnäolon en anna vaikuttaa mitään, tää on mun elämäni.
Jos on kiire, mutta olisi halu olla yhdessä, sanoo että nyt on pakko lähteä, mutta haluan tavata sut myöhemmin. Yksinkertaista.
Mä todennäköisesti kävelen vastaasi uuden rakkaani kanssa.
Et kävele kun kyseessä ei ole mä-ihminen.
En usko, että kohdataan. Mutta jos niin käy, aion olla kohtelias ja tervehtiä. Mun puolelta ei tule näkymään mitään ylimääräistä. Sellaisesta puusta olen tehty. Männynmaalta kotoisin.
Lisään. Oikeastaan on vain kaksi ihmistä, joita tule koskaan tervehtimään. Kumpikin tietää syyn. Toinen on L-mies ja toinen on A-nainen. Minusta se on kaikille parasta niin. Muihin ihmisiin suhtaudun lähtökohtaisen myönteisesti ja kohteliaasti. Tällainen suunnitelma.
Ällöttää nää kirjainihmiset. Niiin lapsellista.
Eli ohi.
Seuraava juttu iltalehdessä: Pari lemmiskeli äänekkäästi autossa erään ruokakapan parkkipaikalla.
:D
Niin. Minä ja mielitiettyni autossa ja sinä jäit katsomaan lumeen.
Niin ja miten surulliseksi siitä tulinkaan.
Et rakastanut minua enää
Siinä hetkessä tuntui että olen ihan turta.
En tunnistanut enää itseäni.
Tajusin vain loputtoman suon edessäni ,
jota en tulisi enää rämpimään.
Minut on tehty kivestä ja jäästä.... Toivoisin, että et tuntisi kovuutta ja kylmyyttä....
Haluaisin olla nyt luonasi ja olla ilman sanoja sylissäsi.... Sanoja ei tarvita.....
Vain me kaksi.... Valtava ikävä sinua.
Tulisitkin, niin saisit olla sylissäni. En haluaisikaan aluksi puhua mitään. Olla vain hiljaa ja kiinni sinussa. Sillai lämpimästi.
Ajattelin mennä sillä miten mies käyttäytyy. Jos vaikuttaa siltä, että on ikävöinyt mua niin voin jopa näyttää sen myös.
Tämä on hieman hankalaa joskus, jos ei osaa tulkita oikein.
Näinpä. Juttu suistui raiteiltaan siksi kun toinen oli kohtaamisessa nonchalant.
Onhan siinä riskinsä tietty.
Toivotaan, että on seuraavan kerran sitten chalant. 👍
Jos nyt seuraava kohtaaminen tulee. Niin kotiin en lähde.
Hyvä!
Lupaatko vai puhutko vai lämpimikses
Aina fiiliksen mukaan. Toisen käytös vaikuttaa niin paljon. Naiselta
Ole hyvä ja näytä se..... En voi tiettyjä kanavia käyttää..... Koska kielsit.
Laita joku viesti minne.
Kielto on vanhentunut. Voit käyttää mitä haluat.
Ei ole minun tehtäväni toimia mä ole elämässäni tähän asti muutoinkaan tehny mitään muuta juurikaan kun kuluttanu aikaa ajankuluksi kun en sillai ole kohdannu naista joka osais arvostaa edes sen verran että osais olla rehellinen ilman uteluja jot jos ei mulle pysty oleen rehellinen ilman et mun tarvii mistään asiasta ruveta kyseleen uteleen ni voi jatkaa matkaansa olkoon loppuelämänsä jonkun muun ongelmana kun mun mä osaan omaan elämääni halutessani järkätä ongelmia enemmän kun tarpeeksi
Ajattelin juosta karkuun.
🏃♀️ Näinkö? Entäs, jos käykin näin 🏃♀️🏃
Siinä sitten punnitaan nopeus ja aerobinen kunto 😁
Ei kai tuo ole kiellettyä
Ei se tummahiuksinen mummo juokse. Edes siellä lumessa.
Varmaan väistän mahdollisuuksien mukaan.
En usko että haluat mitään kanssani muutenkaan. Enää. Koskaan.
naiselta.
Mennyt on mennyttä. Et ollut tosissasi.
En toivo näkeväni sinua enää koskaan.
Olen päättänyt. Että en enää anna tunteille valtaa. Olen päättänyt unohtaa, ottaa etäisyyttä. En enää pyri juttusille. Kiusaan sillä vaan itseäni ja todennäköisesti sitä toista osapuolta. Mitä vähemmän näen häntä sen parempi. Tiedän että näen hänet etäältä muutaman viikon päästä, mutta aion olla neutraali, nyt tämä hulluus saa luvan loppua.
Jokapäiväkö vaihtuu mielipide Ja tunteet?
Jos se nainen kuitenkin rakastaa sua.
Kuka nainen ketä ja miksi
M nainem M miestä
M nainen , oli tarkoitus.
Hyvät naiset ja herrat, hyvä ap!
Mietittekö te oikeasti tulevia tilanteita noin tarkasti etukäteen, saatika suunnittelette miten, missä, milloin katson jos katson, käännän päätä jos käännän, harjoittelette ulkoa "käsikirjoitettua" ajatusta, mitä sanon ja en sano....... jne. 😁
Eihän se homma niin toimi! Sillä vaan varmistatte, että kaikki varmasti menee "päin honkia" 😃 Ja te tiedätte tämän itsekkin, mutta silti teette näin suunnitelmallista "Mitä sanon ja milloin" jne Miksi?
Olkaa omia itsejänne, olkaa paras versio itsestänne, heittäytykää tilanteeseen läsnäolevana ja läsnäolevina. Ei ihmisiä tarvitse pelätä tai jännittää! Ei kukaan syö teitä ja nielaise kuin susihukka 😁😆🤩
Tottakai tilanteet, ha uudet ihmiset vou jännittää, se on inhimillistä, mutta aivan turhaa! Jos alatte "änkyttämään", niin sitte änkytätte, mitä sitten? Ette te siihen kuole. Ja varmasti jokaikinen on mokaillut enemmän ja vähemmän, joten se ei ole kenellekään mikään "maailman kauhein asia". Sanokaa vaikka siinä tilanteessa "että minua vähän jännittää" , ihan avoiimesti, se varmasti helpottaa.
Kerran olen joutunut sanomaan "Nyt minua jännittää", kun yht' äkkiä jouduin puhumaan noin 30 tutun edessä *tuttujen edesdän on eri juttu kuin höpöttää tuntemattomille). No sitten minua ei kuitenkaan jännittänyt, kun sanoin "että minua nyt jännittää". Kukaan ei syönyt, haukannut, nauranut yms.
Telakkaa! Olkaa itsestänne paras versio, jos se ei kelpaa niin sitten saa olla kelpaamatta!
Kirjoita lyhyemmin. Kukaan ei nyt lue sinua. Tämä on keskustelupalsta. Vuorotellen.
Telakkaa=Relatkaa
Terve terve tässä heikki
Varmin tapa on miettiä etukäteen sovelias tapa kohdata ihana naishenkilö, koska tunteet ja fiilis saattavat oikeassa tilanteessa tehdä kaiken mahdollisen, kömpelöstä lähestymisyrityksestä rohkeampaan ja päättäväisempään naisen tahtomiseen. Tosin etukäteispäätös ei yleensä sisällä kosketusta naisen kanssa, eikä edes sanoja joita haluaisi naiselle sanoa. Ehkä varmin tapa on kuitenkin kuunnella naisen sanoja, äänenpainoja ja kehonkieltä, ja toimia niiden ärsykkeiden ohjaamana.
https://youtu.be/T8Z4vBgvwqY
Ja mikä parasta nainen saataa heltyä ja antaa ripauksen rakkautta omasta tahdostaan kuitenkin.
Optimismia🙄
Pelkäätkö paljon tulevaisuutta?
En
En enää, aikaa on kulunut liikaa mutta tilaisuuksia taisi olla riittämiin jolloin tuli katsottua kohti ja hänkin saattoi hetken katsoa ja näytti aivan kuin se ei olisi ollut pelkkä tervehdys, vaan sellaisen katse, joka oli ajatellut joka päivä tuona vuonna. Ei siitä voinut olla varma, se oli vain hetki, niin lyhyt, että juuri kun siitä sai kiinni, hän kääntyi pois...
Liki miukonen.
Niinpä, mutta jos tapaa olla kovin monimutkaista se kanssakäyminen että pitäisi olla sitten näitä suunnitelmia joka lähtöön. Varasuunnitelmia monenlaisia kun ei koskaan tiedä mitä toinen hätäpäissään keksii. Tuollaiset vaatii sen yhteisen sävelen, että jos se puuttuu niin puuttuu kaikki.
Nyt mielestäni ylianalysoit tuota juttua.
Ei tarvi mitään varasuunnitelmia olla joka lähtöön.
Tai oletuksia siitä mitä toinen mahdollisesti keksii.
Jos on tarpeeksi halua/tunnetta olla yhdessä niin pitää luottaa siihen että asiat menee omalla painollaan mutta yhteisin sävelin kuitenkin. ♡
Rakastaminen on kai kuitenkin se juttu jonka perusteella toimitaan.
Riippunee kuka olet selvinnee si jos niikseen tulee
Usein olen mielessäni miettinyt, että "jos hän on siellä, sitten teen näin-ja-näin ja sanon niin-ja-niin". Sitten kun se tilanne on tullut ja hän on tullut siellä vastaan, olenkin ollut lähes kuin puupökkelö. Usein hän on vieläpä ollut se, joka on tervehtinyt ensin, ja minä olen sitten yrittänyt kakaista siihen jotain "no moi..." takaisin.
Luultavasti hänelle on jäänyt mielikuva, että olen kokenut tilanteen kiusallisena ja olen yrittänyt päästä äkkiä pois, vaikka oikeasti olisin vaan halunnut jutella kahden kesken. Jos tilanne vielä tulee, niin pitäisi jotenkin yrittää viestittää, että minua nolottaa mutta haluaisin, että käännämme uuden sivun. Se on vaikeaa, koska hän varmaankin pitää minua ihan toivottomana tapauksena.
Eli kaikesta lätinästä huolimatta mitä luultavimmin tulen toimimaan fiilispohjalta - siis täysin kipsissä, jäätyneenä ja pala kurkussa.
Niimhän se on , monenkin kohdalla.
Ideoita alkaa kehittyä, jos toista ei ole helppo nähdä. Toiminta riippuu toisen reaktioista, jos niitä on. Jos on ajatellut mennä juttusille ja toinen vaikuttaakin siltä, että nyt ei ole hyvä hetki, en menisi. Jos taas ei ole ajatellut, ja toinen yrittäisi hakea kontaktia, saattaisin mennäkin. Jos siinä on sitten lähistöllä edes hetken, sittenhän sitä huomaa ilmapiirin, reaktioita, silmät yms. onko jotain tallella vai ei.
Tulee yliajateltua kaikkea liikaa, mut huomasin että tavatessa tai törmätessä ajattelin surullisia, ikäviä asioita, keskityin niihin liikaa, mutta kun ilmestyit siihen yllättäen, muutamankin kerran, niin mieli muuttui välittömästi aurinkoiseksi, mitään pohtimatta, aurinkokin alkoi paistaa. Miltä se näytti päällepäin, kun kuitenkin aloin nauraa kun pääsit yllättämään. En pysty suunnittelemaan ja taktikoimaan.
Tämä oli ihanasti sanottu 🥰
Ihan samalla tavalla tulin iloiseksi , onnelliseksi kun näin sinut. Mietin ikävissäni sinua ja kuin ihme olisi tapahtunut , yhtäkkiä olitkin siinä edessäni. Uskomatonta ja voi sitä iloa ja onnea. Eikä tämäkään jäänyt yhteen kertaan. Näin sinun riemusi toisella kertaa kun pääsit taas yllättämään.
Tuli tunne että joku ohjailee meitä kun emme muuten ole tavanneet pitkiin aikoihin. Ja että näillä kohtaamisilla on tarkoitus. Ehkä saada meidät huomaamaan ettei mikään ole muuttunut jos näkeminen aiheuttaa niin paljon hyvän mielen tunteita. Meidän pitäisi vaan nähdä enemmän.
Otan marakassit taskusta ja soitan sävelmän
Laulatko kanssa?
Fiiliksen ja hänen reaktioidensa mukaan mennään. Tuskin uskallan edes katsoa päin, joten ei tarvitse hätäillä, että olisin tulossa juttelemaan. Terkkuja maailman ihanimmalle naiselle. - joku tee
Mä ainakin tervehdin ja katsoa sua ☺️ oot ihana.
Ettekös te seukkaa, niin mitä pelkäämistä sen katsomisessa on?
Ei
Sehän on kiva ja piristävää kuulla. Oletettavasti eri henkilö kyseessä toki. - joku tee
Täällä on tosi monta teetä, enkä ole tietääkseni ollut kertaakaan se kaivattu. Ei ole ollut seurusteluja tai mitään, vaan ihan pelkkiä yksittäisiä treffejä, jotka eivät ole edenneet sen pidemmälle. - joku tee
Sanon sulle nainen että laihduta.
Eikös tuo lähde aina tervehtimisestä ja kuulumisien kysymisestä. Varmasti kaikille on mukavaa nähdä kaivattu varsinkin jos molemmat vapaita. Tottakai voi jännittää ja jos toinen on varattu, voi tulla hiukan surullinenkin olo jälkeen päin. Tuohan on ihan normaalia.
Toivon, että hän tällä kertaa tunnistaa. Ettei tarvitse perään juosta. Se tilanne kun sitten voi eskaloitua.
Kyllä tunnistin viimeksi, sitä edellisen kerran ja sitä edellisen kerran ja sitä edellisen kerran.
Miehelle
Minäkin kyllä tunnistin hänet heti, siksi juoksinkin perään. Miehen perään siis.
Tuijotan avoimen rakastuneesti silmiin enkä piilottele mitään. Kun hän puhuu jostain, tuijotan vaan silmiin rakastuneesti, nyökkäilen ja myöntelen. Jos siis ollaan miehen kanssa kaksin. Jos muita paikalla en tee mitään.
Mietin ja ongelmoin tätä asiaa joskus aika paljonkin. Enää en mieti, koska en usko niin tapahtuvan
Olen miettinyt monta kertaa, että seuraavalla kerralla sujautan hänelle lapun johon laitan puhelinnumeroni ja anteeksipyytelyt että ahdistelen häntä. Mutta ei se varmaan niin mene, tilanne menee taas varmaan tosi nopeasti ohi. Ei sellainen mies toisaalta voi edes olla sinkku.
Tokalla kerralla kun näin hänet, niin liimannuin paikoilleni, en pystynyt liikkumaan. Oli vaan pakko tuijottaa, ja tuli niin onnellinen olo "hah, siinä sä nyt olet", vaikka en ollut nähnyt kuin kerran aikaisemmin vilaukselta. Hämmennyin tuosta pahasti, ja mun oli pakko pidätellä mun naurua joka johtui ihan käsittämättömästä onnen tunteesta. Ihan kuin olisin vihdoin löytänyt sen, jota olen koko ikäni etsinyt. Tuli niin helpottunut olo. Tuli sellainen olo ettei tarvii enää etsiä. Mutta en osannut toimia siinä hetkessä. Ja viime vuosi on ollut ihan hirveää kun tämä on ollut mielessä jatkuvasti. Ihan käsittämätöntä.
Varmaan toimin siis sen hetkisen fiiliksen mukaan...
En todellakaan oikein tiedä,,pelkästään se mahdollisuus että kohdataan on seitinohut kun ei olla samalta paikkakunnalta, vaikka siellä toki käynkin aikaajoin...mutta jos...niin ihan rennosti fiiliksen mukaan. V
Kuka sitten ikinä olitkaan, yksi ihminen, minä alan päästämään sinusta irti. Huomaatko me emme elä enää samaa tarinaa,unelmaa tai haasteita. Ei minulla ole ketään. Mutta olen tavannut paria tyyppiä. Eivät johtaneet mihinkään. Mutta sinkkuna saa pitää silmät auki ja etsiä sopivaa. Tee sinä samoin, joku on varmasti sinusta hyvin onnellinen. Nämä vuodet olisi tuoneet jo meidät yhteen jos rakkaus olisi ollut aitoa ja suurta. Minä en jaksa kiukkuja koko aikaa, satsaan siihen että kestetään kaikki ilman suurempaa draamaa. Ja että suurimmat katastrofit pysyy poissa.
Kerron salaisuuden, rukoilin itsekin ja kysyin mitä ihmettä teen. Taas kerran. Ja eteeni tuli ihminen, en tiedä vielä millä tavoin elämääni tulee. Mutta merkittävä henkilö, semmoinen tunne. Voi olla ystävä tai jotain muuta. Tee sinä samoin, rukoile ja kysy mihin sinun pitäisi mennä.
Aion ruotia joka yksityiskohdan jotta se keskustelu vaan jatkuu jatkuu jatkuu. Heikommin se menee kuin puhelimessa mut silti ihanammin.