Hyviä eläkepäiviä Kari Toivoselle!

Kari Toivonen luki eilen viimeiset uutisensa. Mitään isompaa kohua ei tullut, mies on uskollinen tyylilleen loppuun asti. Ei mitään Arvi Lindin tapaista nostatusta ollut havaittavissa missään, mediassakaan. Silti Kari on ollut oma 'sankarini' niin kauan kuin olen televisiota katselllut, ainakin 70-luvun alusta. Jään kaipaamaan tuota isällistä hahmoa, uutisten lopussa saatua hymyä. Tavallaan katkaisin siteeni lapsuuteeni eilen, jos freudilaisittain tulkittaisiin.

Mutta aikansa kutakin. Toivon Karille paljon onnellisia vuosia nyt eläkkeelle siirryttyään. Ja rauhaa julkisuudesta, jos niin haluaa. Minulle Kari oli se oikea uutistoimittaja. Ja tulee olemaan. Kiitos!
3638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiitoksia Karille uutisista, urasi on ollut pidempi kuin elämäni, ja myös minulle sinä olit selkeästi SE uutisten inhimillistymä, SE tarinankertoja.

Hyviä eläkepäiviä!

Äänestä

.., Karille leppoisia eläkepäiviä!

Hitsi kun tulee haikea olo, kummatkin uutisikonit (Lind ja Toivonen) ovat siirtyneet eläkkeelle. Vuosien mittaan he olivat tulleet jo tutuiksi ja työnsä he hoitivat tyylillä!

Äänestä

Tuttu naamahan se Toivonen oli meille jokaiselle. Mutta kun hän takelteli jokaisessa lähetyksessä ainakin kerran, meni uutisten katselu jännittämiseksi, että milloinkahan se tauko tai änkytyskohta taas tulee. Ja aina se tuli...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkäaikainen ihailija kirjoitti:

Kari Toivonen luki eilen viimeiset uutisensa. Mitään isompaa kohua ei tullut, mies on uskollinen tyylilleen loppuun asti. Ei mitään Arvi Lindin tapaista nostatusta ollut havaittavissa missään, mediassakaan. Silti Kari on ollut oma 'sankarini' niin kauan kuin olen televisiota katselllut, ainakin 70-luvun alusta. Jään kaipaamaan tuota isällistä hahmoa, uutisten lopussa saatua hymyä. Tavallaan katkaisin siteeni lapsuuteeni eilen, jos freudilaisittain tulkittaisiin.

Mutta aikansa kutakin. Toivon Karille paljon onnellisia vuosia nyt eläkkeelle siirryttyään. Ja rauhaa julkisuudesta, jos niin haluaa. Minulle Kari oli se oikea uutistoimittaja. Ja tulee olemaan. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu