Mitä vastaatte?

Kyselin mielipiteitä NM;ssa Jes.63:10 jakeen sisällöstä, jota ennen kerrotaan Jumalan rakkaudesta, säälistä ja kärsivällisyydestä ihmisiä kohtaan, ko. jakeessa sanotaan:

"Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän henkensä; ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan."

Eräät suomalaiset "kristityt" ovat niin säikkyjä Jumalan vastustajan, saatanan nimen kuulemiselle, että eräskin kirjoitti, ettei hän halua keskustellakaan Einon kanssa, koska hän viittaa tällä siihen, että Jumalan Pyhä Henki muuttuisi saatanaksi, vastustajaksi! (kreikan sana satan = vastustaja suomeksi). Valitettavasti se vastustaja, saatana, on lähempänä meitä jokaista kuin sitä ajattelematta arvaisi, sillä Raamatun mukaan se on meidän oma lihamme, (Jh.8:44, Rm.8:6-8,).

Myönnämme tai kiellämme sen totuuden, että Raamatun kirjoitusten mukaan ihminen saattaa omalla olemuksellaan ja taitamattomilla puheillaan pimentää ja "tehdä turhaksi Jumalan aivoitukset" (Job 38:2, Lk.7:30). Luonnollinen, kuolevainen ihminen on rajallinen persoona, "teatterinaamio", joka kätkee taakseen todellisen jumalakuvan, sisäisen ihmisen, jonka Jumala loi omaksi kuvakseen. Persoonan, teatterinaamion väliintulo Jumalan kirkkauden ja sisäisen ihmisen välille estää todellisen jumalayhteyden.

Joka julistaa itseänsä ihmistä eikä Kristusta, hän itse on se peite "niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta." (2.Kor.4:3-5).

Minulla ei ole lupa sanoa yhtäkään ihmistä niin saastaiseksi, etten voisi olla hänen kanssaan puheväleissä. Mutta jos joku katsoo minut niin alhaiseksi olioksi, se lienee minulle erittäin suuri kunnia Jumalan edessä. (Lk.6:22,23).

Jos tuo Jes.63:10 jae on Einon omaa oppia, niin kuin phaip. väittää, silloin Einon täytyisi olla inkarnoitunut Jesaja, joka sen lauseen on Jumalan käskystä Pyhässä Hengessä Raamattuun kirjoittanut jälkipolville luettavaksi.

Olen todella huomannut, että hyvin monet saarnamiehet esimerkiksi helluntailaisuudessa välttelevät useitakin raamatunkohtia, ikään kuin he tietäisivät niiden olevan itse paholaisen kirjoituksia. Minä uskallan lukea Raamatusta kaikki ja tutkia kaikkia sekä pyytää Jumalalta ymmärrystä erottamaan hyvä pahasta ja pitämään kiinni hyvästä.

Jeesuksen opetuksen mukaan vain Isällä Jumalalla, jota valoksi verrataan - vain hänellä "on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä", (Jh.5:26).

Jeesus sanoi, että tietämättömyys, tyhmyys ja näkökyvyn puute ovat pimeyttä, (Mt.6:23). Tämän mukaan Jumalalla "on elämä itsessänsä." Mutta saatanalla ei ole elämää itsessänsä. Saatana on loinen, joka elää valon puutteella, valon negaatiolla pimeydellä. Mutta Raamattu sanoo, että Jumalan opettamisen ja Jumalan tuntemisen mukana PIMEYS KATOAA, ja totinen valkeus jo loistaa", (Jh.6:45, 1.Jh.2:8).

Jumala on kokonaan hyvä Jumala ja pahuus on vain Jumalan puutetta. Itse pahuus on samanlaista harhaa kuin pimeyskin, se on materian varjoa. Pimeydellä itsellään ei ole elämää itsessänsä niin kuin valolla on. Valo on voimaa ja pimeys on sen negaatiota, eli heikkoutta ja voimattomuutta. Pimeys katoaa kaikkialta minne valo tulee. Lopulta valo voittaa pimeyden.

Pimeää energiaa ei ole olemassakaan, se on vain valon puutetta. Persoonat ovat materiaa, joten saatanaa voi kyllä hyvin sanoa persoonaksi, mutta Jumalan kirkkauden vertaaminen ja sanominen persoonaksi on tyhmyydestä johtuva majesteettirikos kaikkein Korkeinta kohtaan, jota halutaan verrata kuolevaisiin ja katoavaisiin ihmisiin, lintuihin, nelijalkaisiin ja matelijoihin. (Rm.1:21-23).
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä ainakin näin luterilaisena olen sitä mieltä, että minusta on huuhaa:ta alkaa käsittelemään valoa niin että se on pimyden puutetta jne. Uskon, että on olemassa valkeuden vallat ja pimeyden vallat, koska Raamattu niin ilmoittaa. Ja on hyvä ja armollinen Jumala.

Jumala ehkä salli sen, että israelin kansa sai kohdata omista teoistaan rangaistuksen. Mutta ei tuossa sun Jesajan kohdassa ollut todellakaan kyse siitä, että Pyhä Henki olisi paha tai jotain. Jeesus Kristus on voittanut kaiken pimeyden ja kuten raamattu sanoo "polkenut murskaksi käärmeen pään." Ja Pyhä Henki on hyvä, mutta myös pyhä ja kirkastaa sitä, mitä Kristus on tehnyt. Jos siis Isrealin kansa on saattanut murheelliseksi Jumalan Pyhän Hengen, ei Pyhä Henki ole enää heissä vaan on lähtenyt pois heistä. Jos minäkään en enää tunnustaisi Jeesusta Kristusta vaan kiroaisin, ei Pyhä Henki enää vaikuttaisi minusta, vaan itse avaisin oven saatanan henkien vaikutukselle. Samalla tavalla Israel teoillaan käski Pyhän Hengen pois ja halusi ottaa vastaan sitä, mitä pimeyden ruhtinas antaa. Ja Jumala salli onnettumuuden kohdata heitä, koska he eivät ottaneet Jumalaa kilvekseen ja auringokseen.

Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Pyhä Henki olisi paha. Vaan Pyhä Henki on täydellisen hyvä.. pelkkää totuutta, kirkkautta, rakkautta, pyhyyttä jne. Mutta Pyhä Henki ei toiminut israelilaisten keskellä enää, koska he teoillaan halusivat kieltää kaiken tuollaisen.. Joten he jäivät itse manaamiensa, noituudella puoleensa vedettyjen henkien ja likaisten tekojensa alaisuuteen, ja he saivat niiden tuoman seurauksen.

Äänestä
  • En kirjoittanut, että valo on pimeyden puutetta vaan kirjoitin päinvastoin, että pimeys on valon puutetta. Sillä pimeydellä ei ole omaa energiaa niin kuin valolla on. Olet oikeassa, että pimeys ei voi valoa saastuttaa eikä pimentää. Valo voittaa aina pimeyden. Minne valo tulee sieltä poistuu pimeys.

    Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta vihaa syntiä, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Jumala kyllä tuntee jokaisen ihmisen vaikka jokainen ihminen ei tunne Jumalaa. Tulkoon "totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen!" (Jh.1:9).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ekivaari kirjoitti:

Kyselin mielipiteitä NM;ssa Jes.63:10 jakeen sisällöstä, jota ennen kerrotaan Jumalan rakkaudesta, säälistä ja kärsivällisyydestä ihmisiä kohtaan, ko. jakeessa sanotaan:

"Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän henkensä; ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan."

Eräät suomalaiset "kristityt" ovat niin säikkyjä Jumalan vastustajan, saatanan nimen kuulemiselle, että eräskin kirjoitti, ettei hän halua keskustellakaan Einon kanssa, koska hän viittaa tällä siihen, että Jumalan Pyhä Henki muuttuisi saatanaksi, vastustajaksi! (kreikan sana satan = vastustaja suomeksi). Valitettavasti se vastustaja, saatana, on lähempänä meitä jokaista kuin sitä ajattelematta arvaisi, sillä Raamatun mukaan se on meidän oma lihamme, (Jh.8:44, Rm.8:6-8,).

Myönnämme tai kiellämme sen totuuden, että Raamatun kirjoitusten mukaan ihminen saattaa omalla olemuksellaan ja taitamattomilla puheillaan pimentää ja "tehdä turhaksi Jumalan aivoitukset" (Job 38:2, Lk.7:30). Luonnollinen, kuolevainen ihminen on rajallinen persoona, "teatterinaamio", joka kätkee taakseen todellisen jumalakuvan, sisäisen ihmisen, jonka Jumala loi omaksi kuvakseen. Persoonan, teatterinaamion väliintulo Jumalan kirkkauden ja sisäisen ihmisen välille estää todellisen jumalayhteyden.

Joka julistaa itseänsä ihmistä eikä Kristusta, hän itse on se peite "niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta." (2.Kor.4:3-5).

Minulla ei ole lupa sanoa yhtäkään ihmistä niin saastaiseksi, etten voisi olla hänen kanssaan puheväleissä. Mutta jos joku katsoo minut niin alhaiseksi olioksi, se lienee minulle erittäin suuri kunnia Jumalan edessä. (Lk.6:22,23).

Jos tuo Jes.63:10 jae on Einon omaa oppia, niin kuin phaip. väittää, silloin Einon täytyisi olla inkarnoitunut Jesaja, joka sen lauseen on Jumalan käskystä Pyhässä Hengessä Raamattuun kirjoittanut jälkipolville luettavaksi.

Olen todella huomannut, että hyvin monet saarnamiehet esimerkiksi helluntailaisuudessa välttelevät useitakin raamatunkohtia, ikään kuin he tietäisivät niiden olevan itse paholaisen kirjoituksia. Minä uskallan lukea Raamatusta kaikki ja tutkia kaikkia sekä pyytää Jumalalta ymmärrystä erottamaan hyvä pahasta ja pitämään kiinni hyvästä.

Jeesuksen opetuksen mukaan vain Isällä Jumalalla, jota valoksi verrataan - vain hänellä "on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä", (Jh.5:26).

Jeesus sanoi, että tietämättömyys, tyhmyys ja näkökyvyn puute ovat pimeyttä, (Mt.6:23). Tämän mukaan Jumalalla "on elämä itsessänsä." Mutta saatanalla ei ole elämää itsessänsä. Saatana on loinen, joka elää valon puutteella, valon negaatiolla pimeydellä. Mutta Raamattu sanoo, että Jumalan opettamisen ja Jumalan tuntemisen mukana PIMEYS KATOAA, ja totinen valkeus jo loistaa", (Jh.6:45, 1.Jh.2:8).

Jumala on kokonaan hyvä Jumala ja pahuus on vain Jumalan puutetta. Itse pahuus on samanlaista harhaa kuin pimeyskin, se on materian varjoa. Pimeydellä itsellään ei ole elämää itsessänsä niin kuin valolla on. Valo on voimaa ja pimeys on sen negaatiota, eli heikkoutta ja voimattomuutta. Pimeys katoaa kaikkialta minne valo tulee. Lopulta valo voittaa pimeyden.

Pimeää energiaa ei ole olemassakaan, se on vain valon puutetta. Persoonat ovat materiaa, joten saatanaa voi kyllä hyvin sanoa persoonaksi, mutta Jumalan kirkkauden vertaaminen ja sanominen persoonaksi on tyhmyydestä johtuva majesteettirikos kaikkein Korkeinta kohtaan, jota halutaan verrata kuolevaisiin ja katoavaisiin ihmisiin, lintuihin, nelijalkaisiin ja matelijoihin. (Rm.1:21-23).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu