2024 Jukolanviesti on Etelä-Pohjanmaalla.

Tarkemmin Kauhavalla.

Jukolanviesti pitää kieltää kristinuskon vastaisena tapahtumana. Siellä roskataan, ryypätään ja harrastetaan esiaviollista seksiä.
15403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onneksi on herättäjuhlat. Ne pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille Suomen kansalaisille.

Äänestä

Olen sitä mieltä että Suomeen on palautettava kirkossa käyminen.

Jumalanpalvelukseen osallistuminen olisi oikein laissa määritelty velvollisuus, poissaolosta ilman pätevää syytä rangaistaisiin.


Sopiva rangaistus olisi suuri sakko. Työtön ja köyhä joutuisi korvaamaan tekemällä työpäiviä kirkon hyväksi, istumalla häpeäpenkissä ja kärsimällä julkiripin seurakunnan edessä.

Näin oli Suomessa vuoteen 1910 saakka ja ihmettelen miksi laki poistettiin.

Äänestä

Ootta aivan järjettömiä

Äänestä

Moinen viestikisa on estettävä.

Äänestä

Kyllä ainakin kerran kuukaudes pitääs kirkos käydä

Äänestä

Jukolanviesti on tervettä urheilua ja liikuntaa, joka edistää terveyttä. Siis täysin kristillisten arvojen mukaista.

Äänestä
  • Ei ole. Siellä ryypätään , roskataan ja harrastetaan seksiä.

    Ja sitäpaitsi siellä juoksee paljon ateitsteja. Viime kisatkin on voittanut ateistinen joukkue.

    Kristillisessä kansallisvaltiossa ei tällaisia kisoja pidettäisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ole. Siellä ryypätään , roskataan ja harrastetaan seksiä.

    Ja sitäpaitsi siellä juoksee paljon ateitsteja. Viime kisatkin on voittanut ateistinen joukkue.

    Kristillisessä kansallisvaltiossa ei tällaisia kisoja pidettäisi.

    Eikös seksin harrastaminen ole ihan tervettä toimintaa, josta saa jopa terveyshyötyjä, mieli ja kroppa pysyy virkeänä.

    Toki jos haluaa munkkina selibaatissa elää, niin mikäpäs siinä. Taitaa vaan selibaatissa elämisestä tulla enemmän terveyshuolia ja henkistä haittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikös seksin harrastaminen ole ihan tervettä toimintaa, josta saa jopa terveyshyötyjä, mieli ja kroppa pysyy virkeänä.

    Toki jos haluaa munkkina selibaatissa elää, niin mikäpäs siinä. Taitaa vaan selibaatissa elämisestä tulla enemmän terveyshuolia ja henkistä haittaa.

    Jotkut kristityt väittävät, että yhden illan suhteet ja esiaviollinen seksi ovat oikein jos niissä toteutuu toisesta ihmisestä välittäminen ja vastuullinen käytös.

    Paavali varoittaa kuitenkin, että seksuaalista siveettömyyttä harrastava uskova ei pääse Jumalan valtakuntaan vaan hän koettelee Herran kärsivällisyyttä (1 Kor.6:9; 10:8-11).

    Kolmantena pyöränä oleminen, salarakkaat ja yhden illan suhteet eivät siis ”pyhity” Jumalan silmissä rakkauden tunteilla vaan ne ovat aina syntejä.

    Äänestä

Kaikkien olisi pakko siirtyä luterilaiseen uskontoon. Ulkomaalaisten pitäisi ehkä pitää rinnassa jotain merkkiä mikäli eivät usko Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

Äänestä
  • Oikein

    Äänestä

Oikein.

Äänestä

Jukolanviesissä juhlitaan antikristusta

Äänestä

Pakko ei oo kuin kuolla

Äänestä

Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tarkemmin Kauhavalla.

Jukolanviesti pitää kieltää kristinuskon vastaisena tapahtumana. Siellä roskataan, ryypätään ja harrastetaan esiaviollista seksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu