Muuttumattoman mielipiteitään muuttelevan Jumalan rangaistus kansan laskemisesta

Anonyymi-ap

Miksi VTn Jumala vihastui Daavidille kansan laskemisen vuoksi?
Miksi se nyt on ihan OK juttu, jota kaikki kirkot harrastavat?

1. Aikakirja 21
1 Mutta s a a t a n a nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin l a s k e m a a n Israelin.
2 Niin Daavid sanoi Jooabille ja kansan päämiehille: "Menkää ja laskekaa Israel Beersebasta Daaniin asti ja ilmoittakaa minulle, että saan tietää heidän lukumääränsä".
3 Jooab vastasi: "Herra lisätköön kansansa, olkoon se kuinka suuri tahansa, satakertaiseksi. Ovathan he, herrani, kuningas, kaikki herrani palvelijoita. Miksi herrani pyytää tätä? Miksi Israel näin joutuisi vikapääksi?"
4 Kuitenkin kuninkaan sana velvoitti Jooabia, ja niin Jooab lähti ja kierteli koko Israelin. Sitten hän tuli Jerusalemiin.
5 Ja Jooab ilmoitti Daavidille kansan lasketun lukumäärän: koko Israelissa oli yksitoistasataa tuhatta sotakuntoista miekkamiestä, ja Juudassa oli neljäsataa seitsemänkymmentä tuhatta miekkamiestä.
6 Mutta Leevistä ja Benjaminista hän ei pitänyt katselmusta yhdessä muiden kanssa, sillä kuninkaan käsky oli Jooabille kauhistus.
7 Mutta tämä asia oli Jumalan silmissä paha, ja hän löi Israelia.
8 Niin Daavid sanoi Jumalalle: "Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi".
9 Ja Herra puhui Gaadille, Daavidin näkijälle, näin: "Mene ja puhu Daavidille:
10 Näin sanoo Herra: Kolme minä asetan sinun eteesi: valitse itsellesi yksi niistä, niin minä teen sen sinulle".
11 Niin Gaad meni Daavidin tykö ja sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra: Valitse itsellesi
12 joko kolme nälkävuotta tahi kolme kuukautta hävitystä ahdistajaisi vainotessa, vihollistesi miekka kintereilläsi, tahi kolmeksi päiväksi Herran miekka ja ruttotauti maahan, Herran enkeli tuottamaan tuhoa koko Israelin alueelle. Katso nyt, mitä minä vastaan hänelle joka minut lähetti."

27

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kunhan seurakunnan "rekisterillä" ei olisi muuta tarkoitusta, kuin tietää mihin mennä, jos vanhimpia pyydetään rukoilemaan sairaan puolesta.
      Siinä se seurakunnan "jäsenrekisteri"- jos sitä nimitystä käytetään on ok.
      Mutta, voihan olla vaikka kansankirkon vauvakastettujen kohdalla, että yksikaste ja sen edestä perkeleellinen taistelu, ME- olemme se kirkko, niin se SUU.paltti on syyllistynyt siihen syntiin, kun ja koska Elämänkirja on taivaassa.

      Ei Jumala kerran perillä avaa vaikka vauvakastekirjojen jäsenrekisteriä ja päästä sen mukaan taivaisiin, tämä on ymmärrettävä.

      Otinpahan esimerkin tuolta, kun helluntalaispalstalla tehdään kovasti synti- sanassa -uudestikastajat- ...

      • Anonyymi

        tarkastelua aloituksen tekijälle.
        esim.
        Siis, suusyntiä tekevät ja kirkkojensa jäsenrekitserin perusteella ovat synnittäneet ja estävät ikäänkuin perillepääsyn, helluntalaisilta, adventisteilta, baptisteilta jne.
        Eli he- jotka ikäänkuin pilkkaavat kirkkonsa opin avulla, sakramenttilla ja väheksyvät näkeysvaateella vesipesee synnit kasteen kautta, joka on perisynti jo syntyneellä. Tässä ei ole uskontunnustusta syntynyt "vauvan" suulla. Kummit ja kastajat Martti Lutherin vanhan kastekaavan mukaan ohittavat raamatun opin, kummi puhuu, pappi kuuntelee, ikäänkuin uskontunnustusta ja sitten tapahtuu kaste. Operaation toimenpitteen on kirkko sisäistänyt myös hätäkasteeseen, jonka on lupa tehdä kirkon jäsen. Esim. sairaanhoitaja sairaalassa, kirkon jäsen. Martilla oli käsite, että kaste saadaan tehdä vain uskoville ja se toi hänen aivoituksella toimenkuvan kirkon sisälle ja toimintatavan, jota kutsutaan käsityksen mukaan siksi sakramentiksi. Ja tämä on tänäänkin se jäsenrekisteri- opin pirullinen oppi, kiista kirkon ja toisen kirkon väliseen "kristilliseen" käyttäytymiseen.

        Veli- veljeä vastaan, kuten Lucifferin tapa oli, kun tuli alkuseurakunnan sisälle, ja perusti kirkkokunnat, sekä jäsen- rekisterit. Minä olen tätämieltä.

        Mutta, jos seurakuntiin, johonkin kuuluu ihminen, uskoo sijaiseensa, on ottanut GoltatanJeesuksen veren suojakseen syntiä vastaan ja pyrkii uskollisuudessa seuraamaan Jeesusta, tätä uhrikaritsaa, hän voi kyllä suullaan sanoa, että kuulun tähän uskonheimoon, ilmestysmajan ympärillä ja olen opetuslapsi. Herra OPETTAA - ja on kutsunut kuulemaan, sekä seurakunta raamatullisesti kokoontuu - jos siellä sisällä on halulliset vaikka sapattina olemaan Herran opetuksessa, sanan - opin ja opetusten, sekä neuvojen kautta, nimi on elämänkirjassa.
        Ei se suuntunnustus silloin ole "laskennallisesti" väärin, että sanoo kuuluvansa siihen ja siihen.
        Pelastustyö on Jumalan, opettaja Pyhä Henki ja taivaan rakentaa Herra, eli luo kaiken uudeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten tämä vauva. Hän on Jumalan luomistyön käskyllä, sekä aivoituksissa siinnyt siten, että miehen ja naisen yhteiselo on hänet saattanut siemenen kautta tulemaan siihen h-hetkeen, että on sitten ajassa.
        Jumala puhaltaa ihmiseen elämänhengen. NÄin ihmisestä tulee elävä sielu ja tämä sielu on se tietoinen minuus, joka ajatusten voimalla "keho- eli ruumis" tekee niitä tekoja, mitä sielun kyllyydestä elämää rakentaa.
        Siksi lapsi on vielä Jumalan luomistyön kohdall "puhdas" paperi, eihän hän ole syntiä tehnyt, koska synti ON- Jumalan lain rikkomista.
        Ei vauva ole siten syntinen ja perisynti ikänkuin saastuttanut Jumalan työtä.

        Mutta, lapsen kasvattaminen sitten on oma lukunsa. Äiti antaa lapsen isän kasvatettavaksi.
        Isä alkaa kertomaan raamatullisesti Jumalan viittoittamasta elämäntiestä, eli se sielu oppii Jumalan neuvot ja ohjeet. Kun hän sitten kasvuvaiheessa tulee vastuulliseen elämään, jossa häneltä vaaditaan sielun kohdalta tekoja, että aika kokee tuon elävän, terveen sielun tekojen viittoittamaa tietä, mitä ruumis- kehona tekee- ja suu puhuu, hän voi olla siunaukseksi tässä ajassa. Ajassa, jossa lähimmäinen voi kiittää Luojaansa tuosta arkienkelistään.

        Sielu on vauvalla puhdas, siinä ei ole perisyntiä itsessään, vaan mihin maahan se kylvetään, se on taas oma juttunsa ja miten hän hoitaa leiviskänsä sitten ajallaan.

        Sielun opetuksessa voi tulla tämä synnin seuraukset vanhemmilta- kaveripiiriltä, siellä maailmassa samanmielisyyksistä "Luciferin" kanssa se ongelma, missä maailma makaa.
        Ts. missä silmä viihtyy- käsi tekee- ja jalat saattavat polkua, on tie, missä elävä sielu tekee matkaa, joko synnintiellä tai uskontiellä.

      • Anonyymi

        "Mutta, voihan olla vaikka kansankirkon vauvakastettujen kohdalla, että yksikaste ja sen edestä perkeleellinen taistelu, ME- olemme se kirkko"

        Näinhän tekevät kaikki uskonpuhdistuskirkotkin, jotka todistelevat, että ME olemme se "ainoa oikeaoppinen" kirkko.

      • Anonyymi

        "Ei Jumala kerran perillä avaa vaikka vauvakastekirjojen jäsenrekisteriä ja päästä sen mukaan taivaisiin, tämä on ymmärrettävä."

        No avaako Jumala perillä sitten aikuiskastajien jäsenrekisterit?
        Onko niille yhtään sen parempia perusteluja?
        Yhtä lailla lapsikastajat voivat tarvita jäsenrekistereitään osoitetietojen saamiseksi, vai mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tarkastelua aloituksen tekijälle.
        esim.
        Siis, suusyntiä tekevät ja kirkkojensa jäsenrekitserin perusteella ovat synnittäneet ja estävät ikäänkuin perillepääsyn, helluntalaisilta, adventisteilta, baptisteilta jne.
        Eli he- jotka ikäänkuin pilkkaavat kirkkonsa opin avulla, sakramenttilla ja väheksyvät näkeysvaateella vesipesee synnit kasteen kautta, joka on perisynti jo syntyneellä. Tässä ei ole uskontunnustusta syntynyt "vauvan" suulla. Kummit ja kastajat Martti Lutherin vanhan kastekaavan mukaan ohittavat raamatun opin, kummi puhuu, pappi kuuntelee, ikäänkuin uskontunnustusta ja sitten tapahtuu kaste. Operaation toimenpitteen on kirkko sisäistänyt myös hätäkasteeseen, jonka on lupa tehdä kirkon jäsen. Esim. sairaanhoitaja sairaalassa, kirkon jäsen. Martilla oli käsite, että kaste saadaan tehdä vain uskoville ja se toi hänen aivoituksella toimenkuvan kirkon sisälle ja toimintatavan, jota kutsutaan käsityksen mukaan siksi sakramentiksi. Ja tämä on tänäänkin se jäsenrekisteri- opin pirullinen oppi, kiista kirkon ja toisen kirkon väliseen "kristilliseen" käyttäytymiseen.

        Veli- veljeä vastaan, kuten Lucifferin tapa oli, kun tuli alkuseurakunnan sisälle, ja perusti kirkkokunnat, sekä jäsen- rekisterit. Minä olen tätämieltä.

        Mutta, jos seurakuntiin, johonkin kuuluu ihminen, uskoo sijaiseensa, on ottanut GoltatanJeesuksen veren suojakseen syntiä vastaan ja pyrkii uskollisuudessa seuraamaan Jeesusta, tätä uhrikaritsaa, hän voi kyllä suullaan sanoa, että kuulun tähän uskonheimoon, ilmestysmajan ympärillä ja olen opetuslapsi. Herra OPETTAA - ja on kutsunut kuulemaan, sekä seurakunta raamatullisesti kokoontuu - jos siellä sisällä on halulliset vaikka sapattina olemaan Herran opetuksessa, sanan - opin ja opetusten, sekä neuvojen kautta, nimi on elämänkirjassa.
        Ei se suuntunnustus silloin ole "laskennallisesti" väärin, että sanoo kuuluvansa siihen ja siihen.
        Pelastustyö on Jumalan, opettaja Pyhä Henki ja taivaan rakentaa Herra, eli luo kaiken uudeksi.

        "Siis, suusyntiä tekevät ja kirkkojensa jäsenrekitserin perusteella ovat synnittäneet ja estävät ikäänkuin perillepääsyn, helluntalaisilta, adventisteilta, baptisteilta jne."

        Eikö tämä toimi myös toisin päin eli sama motiivi muillakin: ME olemme se oikea kirkko?

        Nyt tosin kaikki ovat yhtä suurta ekumeenista perhettä ja tunnustavat toinen toisensa kristillisiksi kirkoiksi, joten jäsenrekistereillekään ei enää olisi tarvetta, vai mitä?

        No tosin ulkopuolella ovat vielä nuo vääräuskoiset vuohet, joten kaipa niitä sittenkin tarvitaan lauman lampaiden erottelemiseksi vuohista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tarkastelua aloituksen tekijälle.
        esim.
        Siis, suusyntiä tekevät ja kirkkojensa jäsenrekitserin perusteella ovat synnittäneet ja estävät ikäänkuin perillepääsyn, helluntalaisilta, adventisteilta, baptisteilta jne.
        Eli he- jotka ikäänkuin pilkkaavat kirkkonsa opin avulla, sakramenttilla ja väheksyvät näkeysvaateella vesipesee synnit kasteen kautta, joka on perisynti jo syntyneellä. Tässä ei ole uskontunnustusta syntynyt "vauvan" suulla. Kummit ja kastajat Martti Lutherin vanhan kastekaavan mukaan ohittavat raamatun opin, kummi puhuu, pappi kuuntelee, ikäänkuin uskontunnustusta ja sitten tapahtuu kaste. Operaation toimenpitteen on kirkko sisäistänyt myös hätäkasteeseen, jonka on lupa tehdä kirkon jäsen. Esim. sairaanhoitaja sairaalassa, kirkon jäsen. Martilla oli käsite, että kaste saadaan tehdä vain uskoville ja se toi hänen aivoituksella toimenkuvan kirkon sisälle ja toimintatavan, jota kutsutaan käsityksen mukaan siksi sakramentiksi. Ja tämä on tänäänkin se jäsenrekisteri- opin pirullinen oppi, kiista kirkon ja toisen kirkon väliseen "kristilliseen" käyttäytymiseen.

        Veli- veljeä vastaan, kuten Lucifferin tapa oli, kun tuli alkuseurakunnan sisälle, ja perusti kirkkokunnat, sekä jäsen- rekisterit. Minä olen tätämieltä.

        Mutta, jos seurakuntiin, johonkin kuuluu ihminen, uskoo sijaiseensa, on ottanut GoltatanJeesuksen veren suojakseen syntiä vastaan ja pyrkii uskollisuudessa seuraamaan Jeesusta, tätä uhrikaritsaa, hän voi kyllä suullaan sanoa, että kuulun tähän uskonheimoon, ilmestysmajan ympärillä ja olen opetuslapsi. Herra OPETTAA - ja on kutsunut kuulemaan, sekä seurakunta raamatullisesti kokoontuu - jos siellä sisällä on halulliset vaikka sapattina olemaan Herran opetuksessa, sanan - opin ja opetusten, sekä neuvojen kautta, nimi on elämänkirjassa.
        Ei se suuntunnustus silloin ole "laskennallisesti" väärin, että sanoo kuuluvansa siihen ja siihen.
        Pelastustyö on Jumalan, opettaja Pyhä Henki ja taivaan rakentaa Herra, eli luo kaiken uudeksi.

        "Ja tämä on tänäänkin se jäsenrekisteri- opin pirullinen oppi, kiista kirkon ja toisen kirkon väliseen "kristilliseen" käyttäytymiseen.

        Veli- veljeä vastaan, kuten Lucifferin tapa oli, kun tuli alkuseurakunnan sisälle, ja perusti kirkkokunnat, sekä jäsen- rekisterit. Minä olen tätämieltä."

        Sinäpä sen sanoitit melko tyhjentävästi...pirun työtä kuten oli Daavidinkin väestönlaskenta.

        Mutta ilman tätä saatanan masinoimaa jäsenrekisteriä ei olisi oikeaoppisia adventisteja, helluntailaisia, katolisia, luterilaisia, baptisteja jne muidenkaan kirkkokuntien omalle nimelleen nimeämiä oikeaoppisia lapsia, joten niiden on pakko ylläpitää rekisteriään ollakseen olemassa...

        "Ei se suuntunnustus silloin ole "laskennallisesti" väärin, että sanoo kuuluvansa siihen ja siihen."

        Raamatun valossa tuo on epäuskoisen puhetta.
        Ilm.18:4 Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette m i n u n kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.

        Raamatun todistushan on, että portto Babylon tyttärineen on hedelmällinen ja synnyttelee lapsiaan, kun taas Jumalan seurakunta on hedelmätön.

        Jes.47
        8 Ja nyt kuuntele, sinä nautiskelija, sinä joka elät turvattuna ja sanot mielessäsi: "Vain minä! Kukaan ei ole vertaiseni. Minä en koskaan jää leskeksi, koskaan en menetä lapsiani!" [Sef. 2:15; Ilm. 18:7]
        9 Mutta tämä tulee osaksesi, tämä kaikki, äkkiä, yhtenä ja samana päivänä: lasten kuolema ja leskeys.

        Gal.4
        26 Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme. [Hepr. 12:22; Ilm. 3:12, 21:2,10]
        27 Onhan kirjoitettu: -- Iloitse, sinä h e d e l m ä t ö n, joka et synnytä! Riemuitse ja huuda, sinä joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies. [Jes. 54:1]

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei Jumala kerran perillä avaa vaikka vauvakastekirjojen jäsenrekisteriä ja päästä sen mukaan taivaisiin, tämä on ymmärrettävä."

        No avaako Jumala perillä sitten aikuiskastajien jäsenrekisterit?
        Onko niille yhtään sen parempia perusteluja?
        Yhtä lailla lapsikastajat voivat tarvita jäsenrekistereitään osoitetietojen saamiseksi, vai mitä?

        Nyt et lukenut ajatusta. Lapsikasteen kasterekisteri perustuu siihen, että vedellä pestään syntjeä anteeksi, ja kun tämä "lapsi" käsittää suvussani, vaikka kirkkonsa aikuisuuden, he eivät käsitä sijaisuhrin merkityksestä mitään.
        Ts, jos väitetään vesipesee synnit ja tuudittaudutaan siihen uskoon, ja mitä Herra sanoo sijaisen - mikä on Hänen oppinsa korvaamisesta, sopii miettiä, sitä et tainnut pohtia.

        Aikuiskastaja ajatuskin kalskahtaa korvaan juuri tietämättömyyden puhujana äänestä.

        Mikään kaste, jossa kastettavalla ei ole käsitystä sijaisuhrista, hänen sovintoverestään, Isän edessä teko on uskonnollinen rituaali. Sylilapsen kohdalla asia jää siihen, että lapsi saa "virallisen nimen" jonka mukaan suvussani on heitä kutsuttu.
        Ja uskovien kasteen taivaallinen rekisteri on juuri Golgatan sijaisuuden verellä kirjoitettu johon liittoon kastettava uskoo, kyse on hyvän omantunnon liitosta.

        ts. rekiseri on siten erilainen. Uskokasteen seurakunta perustaa sanaan, ja rekisteriperustusta pelastukseen kirkon toimitilan ei siten jäsennetä.
        Seurakunnan sisällä sitten Pyhän Hengen voimasta toteutuu se rakkaus henkilön sydämestä, että Hengellinen huone rakentuu, mitä Apostolinen opetus raamatusta, ja Pyhän Hengen laskeutuminen srk. keskelle kertoo.
        Rakkaus Kristukseen. Näin seurakunnassa on isejä, äitejä, sisaria ja veljiä Hänessä.
        **
        Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän." Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää". Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.

        Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja
        minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä." (Joh 6:33-40)

        Heb 7:
        jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä. Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen. (Heb 7:25-28)

        Tässä III-kerran Jumalantuli astui srk. keskelle.
        Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
        (Apt 2:1-3)

        "Nyt et lukenut ajatusta. Lapsikasteen kasterekisteri perustuu siihen..,blaa blaa blaa. ...

        ...Ja uskovien kasteen taivaallinen rekisteri on juuri Golgatan sijaisuuden verellä kirjoitettu johon liittoon kastettava uskoo, kyse on hyvän omantunnon liitosta. ts. rekiseri on siten erilainen."

        Meinaat siis, että aikuiskastajakirkkojen "taivaallisille jäsenrekistereille" on enemmän perusteitä kuin lapsikastajien?

        Tarvitseeko Jumala niitä jotenkin esim pysyäkseen kärryillä siitä, ketkä ovat hänen lampaitaan ja ketkä vuohia, vai mitä tarvetta niille on Raamatun näkökulmasta? Ja nämä aikuiskastajakirkkojen Jumalan avuksi tekemät jäsenrekisteritiedot siirrettäisiin sitten sinne hänen taivaassa olevaan "elämänkirjaansa"...

        Eiköhän kaikkien kirkkojen...oli sitten lapsi- tai aikuiskastajakirkosta kyse....jäsenrekistereiden pohjimmainen tarkoitus ole korostaa, että ME olemme niitä oikeita Herran valittuja opetuslapsia. Ja mitä suurempi jäsenmäärä, niin sitä vakuuttavampaa sen koetaan olevan. Ja jos porukassa on vielä rikkaita, oppineita ja kuuluisia, niin sitä enemmän voidaan rummuttaa oman porukan ainutlaatuisuutta Jumalan valittuna silmäteränä..

    • Anonyymi

      Daavidin aikana kansa laskettiin sen vuoksi, että kuinka monta sotakelpoistä miestä löydetään seuraavaan nujakkaan. Kirkot laskevat jäsentensä määrää ihan muista syistä. Ei niitä voi rinnastaa toisiinsa.

      • Anonyymi

        "Daavidin aikana kansa laskettiin sen vuoksi, että kuinka monta sotakelpoistä miestä löydetään seuraavaan nujakkaan."

        Tämähän ei ollut Jumalalle mieleen, vaan oli hiilihankomiehen aikaansaannosta.
        Miksi se oli Jumalan silmissä niin suuri rikos?

        "1 Mutta SAATANA nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin l a s k e m a a n Israelin."

        Daavidin rikos oli Jumalan silmissä niin paha, että jopa kansaa rangaistiin sen vuoksi. Oikeudenmukaista?

        "7 Mutta tämä asia oli Jumalan silmissä paha, ja hän löi Israelia."

      • Anonyymi

        "Kirkot laskevat jäsentensä määrää ihan muista syistä."

        Mistä syistä?

        Jumala ei tykkää matematiikasta. Se on itsestä Perkeleestä.

        Niin se ilmeisesti on. Jumala ei tarvitse Baabelin kirkkojen apua lampaiden ja vuohien erottelussa, ne kun tahtoo tunkea omat vuohilapsensa lammastarhaan.

        Raamatun mukaan Jumalalla on pätevyys suorittaa itse laskutoimituksensa ja hänellä on ihan omat kirjansa sitä tarkoitusta varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kirkot laskevat jäsentensä määrää ihan muista syistä."

        Mistä syistä?

        "Kirkot laskevat jäsentensä määrää ihan muista syistä."

        Ainakin adventtikirkon syy ilmoittaa aktiivisesti jäsenmääräänsä perustuu kahteen seikkaan:

        1. Tarkoitus on saada jo yhteisön piirissä sisällä olevat vakuuttuneeksi siitä, että he kuuluvat oikeaan 'jäännös' porukkaan. Kun jäsenmäärä kasvaa vuosittain 'hurjasti', niin silloin se yhteisö on jumalien siunaama.

        2. Niitä, jotka eivät vielä ole yhteisön piirissä ja joita kalastellaan aktiivisesti liittymään yhteisön piiriin, pyritään heidät jäsenmäärän luvuilla saamaan vakuuttuneiksi siitä, että niinkin suureen joukkoon olisi turvallista liittyä, eikä niin iso porukka voi olla väärässä.

        Jos kyse olisi jostain muutamien tuhansien ryhmästä, niin on luonnollista, että heräisi paljon epäilyksiä sellaista yhteisöä kohtaan.
        Kun taas yhteisöön kuuluu miljoonia maailmassa, niin se luo uskottavuutta.
        Siksi varsinkin lahkojen on tärkeää korostaa jäsentensä määrää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Daavidin aikana kansa laskettiin sen vuoksi, että kuinka monta sotakelpoistä miestä löydetään seuraavaan nujakkaan."

        Tämähän ei ollut Jumalalle mieleen, vaan oli hiilihankomiehen aikaansaannosta.
        Miksi se oli Jumalan silmissä niin suuri rikos?

        "1 Mutta SAATANA nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin l a s k e m a a n Israelin."

        Daavidin rikos oli Jumalan silmissä niin paha, että jopa kansaa rangaistiin sen vuoksi. Oikeudenmukaista?

        "7 Mutta tämä asia oli Jumalan silmissä paha, ja hän löi Israelia."

        No lue Jumalan laista, miksi se oli väärin. Kyllä tämä asia Raamatussa selitetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kirkot laskevat jäsentensä määrää ihan muista syistä."

        Ainakin adventtikirkon syy ilmoittaa aktiivisesti jäsenmääräänsä perustuu kahteen seikkaan:

        1. Tarkoitus on saada jo yhteisön piirissä sisällä olevat vakuuttuneeksi siitä, että he kuuluvat oikeaan 'jäännös' porukkaan. Kun jäsenmäärä kasvaa vuosittain 'hurjasti', niin silloin se yhteisö on jumalien siunaama.

        2. Niitä, jotka eivät vielä ole yhteisön piirissä ja joita kalastellaan aktiivisesti liittymään yhteisön piiriin, pyritään heidät jäsenmäärän luvuilla saamaan vakuuttuneiksi siitä, että niinkin suureen joukkoon olisi turvallista liittyä, eikä niin iso porukka voi olla väärässä.

        Jos kyse olisi jostain muutamien tuhansien ryhmästä, niin on luonnollista, että heräisi paljon epäilyksiä sellaista yhteisöä kohtaan.
        Kun taas yhteisöön kuuluu miljoonia maailmassa, niin se luo uskottavuutta.
        Siksi varsinkin lahkojen on tärkeää korostaa jäsentensä määrää.

        Höpöhöpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No lue Jumalan laista, miksi se oli väärin. Kyllä tämä asia Raamatussa selitetään.

        No miksi et sinä voi sitä kertoa?

        Ollakseen lähetystyötä tekevä seurakunta, jolle on annettu tehtäväksi opettaa muita, niin on tämä vastausten saaminen mieltä askarruttaviin kysymyksiin melkoisen tahmeaa.

    • Anonyymi

      Onhan se hyvä tietää moniko jää kymmenysvelkaan.

      • Anonyymi

        Monta LEIVISKÄÄ sinulla on?
        Jos olet piilottanut sen ainoan, mikä oli neuvo ja ohje mittapaikalla?

        Se piti viedä sinne vaihetuspöydälle, että sillä olisi saatu aikaiseksi se Herrantyön eteenpäinvientiin.

        Eräs ei vienyt vaan piilotti ja hänen sielunsa menetti siunauksen, - iankaikkisen elämän- armolahjan.

        Ja saatuansa kuninkuuden ja palattuansa hän käski kutsua eteensä ne palvelijat, joille hän oli antanut rahat, saadakseen tietää, mitä kukin oli asioimisellaan ansainnut. Niin

        ensimmäinen tuli esiin ja sanoi: 'Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut kymmenen leiviskää'. Ja hän sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä palvelija; koska vähimmässä olet ollut uskollinen, niin saat vallita kymmentä kaupunkia'. Ja

        toinen tuli ja sanoi: 'Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut viisi leiviskää'. Niin hän sanoi tällekin: 'Sinä, vallitse sinä viittä kaupunkia'.

        Vielä tuli yksi ja sanoi: 'Herra, katso, tässä on sinun leiviskäsi, jota olen säilyttänyt liinasessa. Sillä minä pelkäsin sinua, koska olet ankara mies: sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.'

        Hän sanoi hänelle: 'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha palvelija. Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi, joka otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt; miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?' Ja

        hän sanoi vieressä seisoville: 'Ottakaa häneltä pois se leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää'. - Niin he sanoivat hänelle: 'Herra, hänellä on jo kymmenen leiviskää'. - 'Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. (Luk 19:15-26)

        "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.' Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä. Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;
        (Mat 25:1-14)

        yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille. Se,

        joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää. Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi. Mutta

        yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan. Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa.
        (Mat 25:15-19)

        Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa. Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra,

        viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut'. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.' Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra,

        kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
        (Mat 25:19-23)

        Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut. Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'

        Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija!

        Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.
        (Mat 25:24-27)

        Meidät on ostettu Golgatalla, Jeesuksen kalliin ja mittaamatton rakkauden ja veren hinnalla. Herrantyö viedään eteenpäin ajassa, ja ne sielut on voitettava perkeleeltä Herralle. Herran työ tehdään ajassa hoidettaen toimitilat kuntoon ja lähetystyö hoidetaan kuntoon, että Herra saa omansa.

        Ollaanko mukana, vai jätämmekö evankeliumin ikuisen sanoman julistamisen sivuun, vain kiinnittäen silmämme, tekomme ja kulkemisemme aikaan, eikä rakkaus riitä lähimmäisen pelastamiseen Sanan avulla, Pyhässä Hengessä täytä meissä halullisuutta.

        Siitähän leivisköissä puhutaan. Herra maksaa iankaikkisuudenpuolella palkan.

        Sydämen kyllyydestä suu puhuu!
        Eli sielu, mitä katselee, missä viettää aikaansa, missä ruokkii silmiään, niin keho tekee käsin niitä tekoja, sekä jalat vie sinne, mitä rakastetaan.
        Siinä on merkki meidän otsassa ja kädessä. Sielu toimittaa ruumiille - eli keholle ne kehotukset, mikä "viihdyttää"..

        Siksi se sielu, joka syntiä tekee, se kuolee. Jopa ajassa sielun väärät tiet ja polut tuhoaa omistajansa - vaikka viinaan, huumeisiin jne. lukemattomin eri tavoin.
        Olen tuttuni elämänsielun toimien tähden katsellut hänen ruumiinsa - kuoleman ja ruumispussi, jossa tämä ihminen oli palasina. Surullista, joka ei koskaan häviä muististani.

      • Anonyymi

        Niin, eihän sitä muuten voi olla perillä, ketkä maksavat kymmenyksiä ja ketkä ei, joten kyllä ne taivaalliset jäsenrekisterit ja kirjanpitäjät jokaisella Jumalan seurakunnalla olla pitää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monta LEIVISKÄÄ sinulla on?
        Jos olet piilottanut sen ainoan, mikä oli neuvo ja ohje mittapaikalla?

        Se piti viedä sinne vaihetuspöydälle, että sillä olisi saatu aikaiseksi se Herrantyön eteenpäinvientiin.

        Eräs ei vienyt vaan piilotti ja hänen sielunsa menetti siunauksen, - iankaikkisen elämän- armolahjan.

        Leiviskä, senttaali ja tonni.
        Eivät ole Se-järjestelmän mukasia.

    • Anonyymi

      Raamattua käännetty ja väännetty niin moneen kertaan, ettei siinä ole mitään tolkkua. Jos milloinkaan on ollutkaan.
      Teol. tri. Ville Mäkipellontie kertoo kirjassaan kaiken muuttumattomasta Jumalan
      sanasta.
      Kirjoituksia on käännetty hatarista merkeistä, tuli täysin käsittämättömiä tulkintoja.
      Saattoi käännettäessä jäädä rivi väliin. Kääntäjä ei tykännyt jostain kohdasta, paranteli tekstiä mieleisekseen.
      Saipa Jeesuskin sarvet. Tällaisia patsaita näkee mm. Roomassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe