Mahdatkohan Elviseni miettiä useinkin laillani iltaa, jolloin käyskentelimme käsikkäin puistossa. Kätesikin oli niin pehmeä, pieni ja kaunis. Vaivuin silloin aatoksiin meistä kahdesta niin, että höpisinkin vastaukseksi mitä sattui. Olin niin lumoissasi. Muistelen usein somaa hymyäsi joka loisti kilpaa kukkain tuhansien. Vaan ei ollut vastusta kukkasista, sinä Elvi veit voiton, sinä häikäisit loistollasi.
Kun palasimme askellen samaan tahtiin, luulen että syömmemmekin taisivat lyödä samaa tahtia. Ja sorja vartesi painautui kiinni kylkeeni, tiesin silloin, oi kauneimpani , etten koskaan, koskaan unhoittaisi sitä hetkeä.
Entä se kerta, kun Viipurin torilta ostimme tusinan omenia ja söimme niitä auringon loistaessa ja lämmittäessä mukavasti. Olimme niin
nuoria ja kiihkeästi rakastuneita. Joku olisi tuolloin saanut siveltimellä ikuistettua ikuisen rakkauden lähteen tyhjälle taululle piirtämällä sitä, miten toisiamme katselimme.
Ja rakkaani, kuinka heleä äänesi olikaan, kuinka kätesi väreili kädessäni lähettäen minuun ehtymätöntä rakkauden sähkövirtaa. Seisoessamme vastatusten tuuli yhtä äkkiä puhalsi kasvoillesi hiussuortuvan. Sipaisin sen pois varoen ja arvelen, että huomasit kuinka hellä katseeni tuolloin oli. Näin silloin katseessasi yhäkin enemmän lämpöä oi sinä sydämmeni valittu. En koskaan, lemmittyni, olisi tahtonut erkaantua sinusta.
Kunpa saisin taas kuulla soljuvan naurusi. Kunpa saisin uppoutua silmiesi samettiseen mereen ja katsella niitä ikuisuuksiin.
En oikein vieläkään tiedä, mikä välillämme tuli. Olen monasti miettinyt sitä. Sinua olen miettinyt luvattoman usein.
En milloinkaan rakastunut kehenkään toiseen sillä koin, tunsin, ja tiesin, että sydämmeni kuului vain sinulle, sinulle armaimpani, Elviseni, kauneimpani.
Tunnen yhä sisälläni helkkyvän lämmön, kun mietin sinua.
Kun palasimme askellen samaan tahtiin, luulen että syömmemmekin taisivat lyödä samaa tahtia. Ja sorja vartesi painautui kiinni kylkeeni, tiesin silloin, oi kauneimpani , etten koskaan, koskaan unhoittaisi sitä hetkeä.
Entä se kerta, kun Viipurin torilta ostimme tusinan omenia ja söimme niitä auringon loistaessa ja lämmittäessä mukavasti. Olimme niin
nuoria ja kiihkeästi rakastuneita. Joku olisi tuolloin saanut siveltimellä ikuistettua ikuisen rakkauden lähteen tyhjälle taululle piirtämällä sitä, miten toisiamme katselimme.
Ja rakkaani, kuinka heleä äänesi olikaan, kuinka kätesi väreili kädessäni lähettäen minuun ehtymätöntä rakkauden sähkövirtaa. Seisoessamme vastatusten tuuli yhtä äkkiä puhalsi kasvoillesi hiussuortuvan. Sipaisin sen pois varoen ja arvelen, että huomasit kuinka hellä katseeni tuolloin oli. Näin silloin katseessasi yhäkin enemmän lämpöä oi sinä sydämmeni valittu. En koskaan, lemmittyni, olisi tahtonut erkaantua sinusta.
Kunpa saisin taas kuulla soljuvan naurusi. Kunpa saisin uppoutua silmiesi samettiseen mereen ja katsella niitä ikuisuuksiin.
En oikein vieläkään tiedä, mikä välillämme tuli. Olen monasti miettinyt sitä. Sinua olen miettinyt luvattoman usein.
En milloinkaan rakastunut kehenkään toiseen sillä koin, tunsin, ja tiesin, että sydämmeni kuului vain sinulle, sinulle armaimpani, Elviseni, kauneimpani.
Tunnen yhä sisälläni helkkyvän lämmön, kun mietin sinua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
silmiesi samettiseen mereen 😍