Asiattomat pois Suomen johdosta

Nyt olisi Kokoomuksen aika ottaa se järki käteen myös hallituskokoonpanossa ja pelastettava Suomen maine ja omakin maineensa. Omien päämäärien läpiviemiseksi ei voi sallia mitä tahansa asiattomuuksia, olivat ne sitten aikaisempia asiattomuuksia tai nykyisiä asiattomuuksia. Ja asiattomuutta on nyt tullut esiin ihan riittävästi. Jopa jo yli äyräitten.

Purra varoitti siitä, että erinäisiä asioita tutasiin nostamaan Persuista esiin. Siinä nyt ei isoja lahjoja tarvittu, että sen osasi sen ennakoida, koska esiin on nostettu yksinkertaisesti Persujen omaa aatemaailmaa. Tottakai Purra on ne etukäteen tiennyt, mitä ajatuksia he edustavat. Eihän niitä juttuja ole mistään hihasta vedetty, vaan Persujen omilta somesivuilta ja omista kannanotoista. Turha siinä on lehdistöä syytellä, joka ainoastaan tuo ne kaikkien tietoon.
19186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vihainen teksti on vain vihaista tekstiä...? Itse uskon, että tämä puolustuspuheenvuoro oli vain yritys säilyttää saatu asema ja pesti.

Äänestä
  • Puhdasta, tietoista omien sanomistensa ja kirjoittamistensa downshiftaamista pyrkiessään vähäpätöistämään koko asiaa. Tyypillistä, oikeistopopulistista toimintaa. Kertoo kyvyttömyydestä seistä omien sanojensa takana, joilla on liehitelty kansankiihotuksellisin keinoin valtapyrkimystavoitteiden edessä.

    Pääministeri näyttää lentäneen suoraa päätä Purran kutomaan "lukinseittiin".

    Äänestä

Asiattomat ja kyvyttömät pois, mutta ei kai Orpo itseään poista, hillotolpalla kun on.

Äänestä
  • Orpo ja Kokoomus kieltämättä tekevät samalla myös itsestään asiattomia, jos kerran tämä kumppanuus saa heidän mielestään jatkua. "Tarkoitus pyhittää keinot" on kyllä todella huonoa politiikkaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Orpo ja Kokoomus kieltämättä tekevät samalla myös itsestään asiattomia, jos kerran tämä kumppanuus saa heidän mielestään jatkua. "Tarkoitus pyhittää keinot" on kyllä todella huonoa politiikkaa.

    Sitähän sanotaan, että kannattaisi miettiä ainakin kaksi kertaa, ennenkuin tekee yhtään mitään. Orpolta ja Kokoomukselta näyttäisi harkintakyky pettäneen pahemman kerran. Orpon poliittinen ura saattoi tulla tiensä päähän ja Kokoomus viiltäneeksi itseään niin pahasti, ettei tule säästymään pahalta poliittiselta kolarilta, jossa kannatus voi kadota pidemmäksi aikaa. Luottamuksen uudelleenrakentaminen selkänsä kääntäneisiin kannattajiinsa ei ole mikään hokkus pokkus-temppu vaan vaatii kykyä ja oikeita henkilöitä myöntämään tehdyt virheet ja osoittamaan luotettavuuden palautuneen.

    Mitä pidemmälle Orpo jatkaa vempuloimisensa tiellä, sitä pahemmaksi tuo kolari tulee koitumaan Kokoomukselle. Hänellä vaikuttaa olevan itsesuojeluvaisto täysin kadoksissa ajaessaan täysillä päin seinää hirttäydyttyään hallitusohjelmaansa. Arvojohtajuudesta on ihan turha enää puhua kohdallansa saati johtajuudesta ylipäätään. Viisas ja fiksu johtaja osaa itse puhaltaa pelin poikki ajoissa, tyhmä jatkaa määrätietoisesti kohti omaa tuhoaan.

    Äänestä

Ministerikarsinnan voisi aloittaa Satosesta, luulisi Kokoomuksen riveistä löytyvän pätevämpiäkin henkilöitä Arton tilalle.

Äänestä

Eikö Kokoomuksella ole mitään hävyntunnetta? Omat päämäärät ovat niin pakottavia, että hällä väliä, mitä kumppaneita...?

1Äänestä

Persuja ei puolusta kuin Persut itse ja Kokoomus. Se kertoo kaiken oleellisen tästä hallituksesta.

1Äänestä
  • On väärin puolustella kansanedustajia ja ministereitä, jotka käyttäytyvät hyvien tapojen vastaisesti. Yhtä väärin on kaivella menneitä kirjoituksia tai sanomisia, jotka on tehty kenties kokemattomuuden aikana. Kun ministeri ei tee virheitä ministeraikanaan ja selkeästi irtisanoutuu sopimattomista aiemmista mielipiteistä, hänen pitää antaa jatkaa saamaansa luottamustehtävää.
    Jos kaikkien virheitä menneiltä vuosilta ryhdytään kaivelemaan, muita loukkaavia virheitä löytyy kaikista puolueista, eniten vasemmistosta ja vihreistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On väärin puolustella kansanedustajia ja ministereitä, jotka käyttäytyvät hyvien tapojen vastaisesti. Yhtä väärin on kaivella menneitä kirjoituksia tai sanomisia, jotka on tehty kenties kokemattomuuden aikana. Kun ministeri ei tee virheitä ministeraikanaan ja selkeästi irtisanoutuu sopimattomista aiemmista mielipiteistä, hänen pitää antaa jatkaa saamaansa luottamustehtävää.
    Jos kaikkien virheitä menneiltä vuosilta ryhdytään kaivelemaan, muita loukkaavia virheitä löytyy kaikista puolueista, eniten vasemmistosta ja vihreistä.

    Höpön höpön. Kysymys on siitä, mitä he edustavat nyt. Ja he vaikuttavat edustavan nyt ihan samaa kuin aiemminkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On väärin puolustella kansanedustajia ja ministereitä, jotka käyttäytyvät hyvien tapojen vastaisesti. Yhtä väärin on kaivella menneitä kirjoituksia tai sanomisia, jotka on tehty kenties kokemattomuuden aikana. Kun ministeri ei tee virheitä ministeraikanaan ja selkeästi irtisanoutuu sopimattomista aiemmista mielipiteistä, hänen pitää antaa jatkaa saamaansa luottamustehtävää.
    Jos kaikkien virheitä menneiltä vuosilta ryhdytään kaivelemaan, muita loukkaavia virheitä löytyy kaikista puolueista, eniten vasemmistosta ja vihreistä.

    Todellakaan kyse ei ole mistään virheistä vaan asenteista. Aatemaailmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On väärin puolustella kansanedustajia ja ministereitä, jotka käyttäytyvät hyvien tapojen vastaisesti. Yhtä väärin on kaivella menneitä kirjoituksia tai sanomisia, jotka on tehty kenties kokemattomuuden aikana. Kun ministeri ei tee virheitä ministeraikanaan ja selkeästi irtisanoutuu sopimattomista aiemmista mielipiteistä, hänen pitää antaa jatkaa saamaansa luottamustehtävää.
    Jos kaikkien virheitä menneiltä vuosilta ryhdytään kaivelemaan, muita loukkaavia virheitä löytyy kaikista puolueista, eniten vasemmistosta ja vihreistä.

    Mitä väärää on nostaa esiin poliittisten valtahenkilöiden historiaa? Unkarin malliako sinä kannatat?

    Äänestä

Antin nuoruuskuvasta ei saanut isoa kohua, koska Antti ei ole tehnyt natsitervehdystä, vaan hänen lukiokaverinsa tekivät. Lisäksi Antti tunnetaan ihmisenä, joka ei ole koskaan sanonut tai kirjoittanut mitään natsi-ideologiaa myötäilevää.

Toisin on näillä julkisesti riepotelluilla Persuilla, joilla sekä heidän menneisyydestään että heidän nykyisyydestään löytyy asioita tai sanoja, joita ei ole katsottu hyvällä.

Ero on selvä.

Äänestä

Antakaa ulkomaisen median tietoon Purran kirjoitukset.

Äänestä

Natsit pysyköön oppositiossa ikuisesti.

Äänestä

Rasistinen teksti on yleensä vihaista. Sehän perustuu vihaan.
Ihmisvihaan.

Äänestä

Purra on nyt selkeästi pyytänyt anteeksi vanhoja kommenttejaan ja väittää, ettei ole rasisti ym., eikä myöskään puolueensa ole sellainen. Samoin kuin Junnilallekin olisin ollut valmis antamaan näytön paikan uudelleen, niin kait se myös Purralle on nyt sitten suotava.

Vaikka Persujen lausunnot aina epäilyksiä herättävätkin, niin eipä sitä toistaiseksi muutakaan ole näytöksi ja vakuudeksi antaa kuin heidän omat sanansa. Jatkohan sen sitten osoittaa, pitävätkö ne lausunnot myös kutinsa. Lepopardi kun ei pilkuistaan eroon pääse. Eli jos lausunnot ovat epätosia, niin kyllä se ajan kanssa sitten paljastuu. Mutta toivotaan parasta eli sitä, että lehdistössä vilahtaneet karmeat nuiruudenaikaiset lausunnot olisivat oikeasti vain historiaa.

Äänestä
  • Eli laput silmille sekä korville ja eikun eteenpäin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt olisi Kokoomuksen aika ottaa se järki käteen myös hallituskokoonpanossa ja pelastettava Suomen maine ja omakin maineensa. Omien päämäärien läpiviemiseksi ei voi sallia mitä tahansa asiattomuuksia, olivat ne sitten aikaisempia asiattomuuksia tai nykyisiä asiattomuuksia. Ja asiattomuutta on nyt tullut esiin ihan riittävästi. Jopa jo yli äyräitten.

Purra varoitti siitä, että erinäisiä asioita tutasiin nostamaan Persuista esiin. Siinä nyt ei isoja lahjoja tarvittu, että sen osasi sen ennakoida, koska esiin on nostettu yksinkertaisesti Persujen omaa aatemaailmaa. Tottakai Purra on ne etukäteen tiennyt, mitä ajatuksia he edustavat. Eihän niitä juttuja ole mistään hihasta vedetty, vaan Persujen omilta somesivuilta ja omista kannanotoista. Turha siinä on lehdistöä syytellä, joka ainoastaan tuo ne kaikkien tietoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu