Porilainen ylilääkäri yritti murhaa

Porilainen ylilääkäri yritti murhauttaa henkilön joka vaati hänet kansainvälisen oikeuden eteen, koska suomen likaiset viranomaiset eivät päästä asiaa suomessa oikeuteen.
Tappouhkaukset, ylilääkärin henkeen ja terveyteen kohdistama taltioitu uhkaussoitto, millään ei ole merkitystä, tapaus on julistettu salaiseksi eikä asiakirjoja saa julkistaa.
Lääkärit suomessa ovat vaarallinen ammattikunta. He peittelevät toistensa rikoksia kirjoittelemalla kollegaa puoltavia lausuntoja, vaikka eivät tiedä tapauksesta tai henkilöistä yhtään mitään.
21443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ketään ei kiinnosta vaikka lääkärin jäljeltä on raatoja kuin Raatteen tiellä.

Äänestä

Tässä asia josta on vaiettu liian kauan. Ihmisiä kuolee lääkemyrkytyksiin eikä asiaa edes tutkita.

Äänestä
  • Heti kun huomaavat potilasvirheensä . Saavat koko kaapuarmeijan vääristelemään Ja poistamaan pot.tietoja sekä käyntejä . Sekä kaikki asiat rustataan potilaan tappioksi . Potilaan valittamaa särkyäkin laitetaan alaspäin . Törkeetä paskaväkeä suomen lekurit .

    Äänestä

On myös hoitovirheen sokeuttamia Suomessa. Uhri joutuu vangiksi kotiin ja avustajien varaan. Lääkärille ei käy kuinkaan.

Äänestä
  • Ullanlinnan murhaaja, psykiatrian erikoislääkäri, oli sikäli onnistunut tapaus, että
    kyseinen lääkäri antoi suomen psykiatrialle todelliset kasvot.
    Tällaisia he ovat.

    Äänestä

Ennen murhaajilla oli musta naamio, nyt niillä on valkoinen takki.

Äänestä
  • Vain nämä potilasvahinkojen kärsineet tietävät kuinka pahasti lääkärit vääristelee hoitojaan . Kollegiaisuus ei tunne heillä mitään rajoja . Oli Hus.n tai Yksityisen hoidossa . Täys Mafia , valehtelevia ällötyksiä .. kirveellä ois töitä.? Eli vaikka Maiju Welling Podcastissa sanoo että jos vahinko olisi estettävissä toisin toimien ! Silloin kyseessä on Potilasvahinko !

    Äänestä

Onpa vaikea yhdistää kaksi päivänselvää asiaa, uhkaileva lääkäri sekä toteutettu uhkaus.
Ratkaisu viranomaisille on tapauksen julistaminen salaiseksi, tapauksen käsittelyn kieltäminen, murhayrityksen katsominen läpi sormien.

Äänestä

On pakko uskoa että lääkäreillä on Suomessa rajaton valta, siitä huolimatta että ovat rikollisia.
Suomessa vallitsee korruptio, se on päivänselvää.
Poliisi, lääkärit, lakimiehet, kiinteistökauppiaat, poliitikot, vakuutusyhtiöt, pankit, kaikki samaa järjestäytynyttä rikollisuutta.
Tämä on toteennäytetty niin monta kertaa, on jopa videoitu ja nauhoitettu keskusteluja, joissa rikollinen osapuoli on viranomainen.
Kannattaa muistaa tässä kohtaa vaikkapa vapaamuurareista eronnutta Juhani Julinia, joka tuli julkisuuteen kertomaan kuinka saatanallista porukkaa muurareissa on kyseessä, ja joka menetti henkensä hämärissä olosuhteissa pian tv-haastattelunsa jälkeen.
Siitä huolimatta mitään syytteitä ei anneta nostaa, poliisi palvelee rikollisia poliitikkoja, ja suojelee näitä hyvävelivirkoja. Kaikki päättävät elimet alkaa olla korruption käsissä. Kaikki virat on hyvävelijärjestelmän jakamia virkoja. Rikollisia kaikkialla.
Onko siis ihme että huumeet leviää ja poliitikot puoltavat huumeiden laillistamista.
He haluavat kaiketi mukaan huumebisnekseen.

Äänestä
  • >>Onko siis ihme että huumeet leviää ja poliitikot puoltavat huumeiden laillistamista.
    He haluavat kaiketi mukaan huumebisnekseen<<

    Osa onkin mukana jo. Kotkassa kokoomuspolittikot jäivät kinni kun kasvattivat huumeita Karhulan keskustassa sijaisevan R-kioskin alla. Myyjä oli onneksi valpas ja hereillä ja jäivät kiinni.

    Lindenin Ugandan matkaan liityy myös epäily huumeiden slakujetusaikomuksesta, sillä murhatun huoneesta löytyi “14 tins of drugs”, jonka HS kuitenkin käänsikin nuuskaksi ja toisen Sanoma OY:n lehden toimittaja Haapala oli samaa mieltä TV-keskustelussa, joka keskustelu on ehkä irvokkainta mitä Suomessa on viime vuosina nähty. Onneksi toimittaja Ukkola lähti pian tuon jälkeen YLEn palveluksesta.

    Äänestä

Lääkäri uhkaa henkilön henkeä ja terveyttä, puhelu tallennetaan puhelutallenteelle, murhayritys tapahtuu, ainoa epäiltu jolla on motiivi on lääkäri, ja on tallennettu lääkärin vahingoittamisuhkaus.
Tapaus salaiseksi, estetään oikeustoimet, estetään asian eteneminen kansainvälisessä oikeudessa. Laitetaan poliisi kimppuun.
Suomi on kuin Venäjä.

Äänestä
  • >>Suomi on kuin Venäjä<<

    Niin muuten on monissa asioissa. Mutta lääkäreiden palkkauksessa voitaisiin seurata venäjän esimerkkiä(hoitajat 200-250 euroa kk ja lääkärit 300-450 euroa kk) ja pois lääkärit eliitistä.

    Äänestä

  • TUOLLA OLI ERÄS JOSSA KERROTTIIN VIDEOLLA ETTÄ LASTENSUOJELU-ASIASSA ERÄS ASIANAJAJA TOTESI ETTÄ EI USKALTANUT TOIMIA TIETYLLÄ OIKEUDENMUKAISELLA TAVALLA KOSKA TIESI ETTÄ SENJÄLKEEN häviäisi kaikki juttunsa? - suunnilleen noin.

    Äänestä

Yhtään faktaa ei kirjoituksessasi ollut.
Mitä luulet sillä saavuttavasi?

Äänestä
  • Mistä tiedät vieraiden ihmisten faktoista?
    Tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mistä tiedät vieraiden ihmisten faktoista?
    Tyhmä.

    Lääkärit suojelevat omiaan, vaikka puolustamalla murhaajalääkäriä, kuten Porissa.
    Laitetaan sairaanhoitajatkin ihmisen kimppuun sumuttein, kun hän käy lääkärintarkastuksessa, ja vain siksi, koska sairaalan ylilääkäriä vaaditaan tuomioistuimeen.

    Äänestä

Henkilön kotiin tunkeudutaan luvatta hänen poissaollessaan ja hänen elintarvikkeisiinsa kajotaan hänen tietämättään.
Näin toimii suomi kun viranomaista vaaditaan syytteeseen. Yritetään myrkyttää kotiinsa.

Äänestä

On suorastaan järkyttävää että Suomen poliisi käy syyttömän ihmisen kimppuun, joka on rikollisen viranomaisen uhri ja uhkailun kohde. Murtautuu hänen kotiinsa ja alkaa pidättelemään lentoasemilla.
Poliisi laitetaan valehtelemaan rikoksen ja murhayrityksen uhrille.
Murhayritys ulkomailla oli Suomen viranomaisen tehtailema, sinne toimitettujen tappouhkausten ja kiristys- sekä lahjontayritysten jälkeen.
Poliisi yrittää estää ihmistä hankkimasta perustuslaillista oikeuttaan.

Äänestä

Tohtoriksi voi väitellä rikollisetkin, ja saavat toimiluvan vaikka ovat jo aiemmin rikoksesta tuomittu.
Lisäksi tällainen rikollisuuksiin ryhtynyt ja tuomittu lääkäri saa toimia oikeudessa asiantuntijalääkärinä.
Mikä vitsi.
Oikeudessa tuomaroi rikolliset.

Äänestä

Näin se menee

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Porilainen ylilääkäri yritti murhauttaa henkilön joka vaati hänet kansainvälisen oikeuden eteen, koska suomen likaiset viranomaiset eivät päästä asiaa suomessa oikeuteen.
Tappouhkaukset, ylilääkärin henkeen ja terveyteen kohdistama taltioitu uhkaussoitto, millään ei ole merkitystä, tapaus on julistettu salaiseksi eikä asiakirjoja saa julkistaa.
Lääkärit suomessa ovat vaarallinen ammattikunta. He peittelevät toistensa rikoksia kirjoittelemalla kollegaa puoltavia lausuntoja, vaikka eivät tiedä tapauksesta tai henkilöistä yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu