Nyt ei Sofia ehdi juhlimaan kun hyvinvointivalmentajan työkalenteri on ääriään myöten täynnä tilauksia ja pitää ehtiä juoksulenkeille tulevaa marathonia ajatellen.
Sofialla urheilullinen ja työntäyteinen viikko
Anonyymi-ap
34448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ei ehdikkään.
Insta täynnä urheilullisia kuvia.
Hikistä on näköjään toikin valmennus homma, hiki lentää kummastakin päästä ja kunto nousee kohisten .
Tuollainen jatkuva juhliminen ja viinin lipittäminen vaatii kovaa kuntoa. Ehkä siksi Sofia otti nestetankkauksen ennen kuin aloitti. Toki jo matkan aluksi ko 10 aamulla aloitti viinin litkimisen.
Kun Sofia muutti ulkomaille kun ei saanutkaan Stefua vielä silloin, niin alkoi Seiskan mukaan julkaisemaan vähäpukeisia pornahtavia kuvia instaansa. Sofiahan kertoi avoimesti lähtevänsä etsimään miestä ulkomailta. Nyt Sofialla taitaa olla taas sama meno päällä koska mies on hakusessa.
Jotenkin kiva että Sofia tekee tämän aivan itse. Siis tämän että näyttää instassaan minkälainen ihminen on todellisuudessa ja vielä kaiken lisäksi tekee itsensä aivan naurettavaksi. No, ehkä jopa säälittäväksi mutta tuskin sääliä kaipaa. Lähinnä tulee sääliksi sitä joka Sofian takia haukkuu täällä Martinaa 24/7 että Sofia aivan itse omalla käytöksellään tekee tuon intohimoisen faninsa toiminnan naurettavaksi, ehkä jopa säälittäväksi. Tai no, ei tuollaista tarvitse sääliä.
Martinan vainoaja joutui jopa lopettamaan vuosikausien hyökkäyksen Martinan liiketoimintaa ja valmennuksia kohtaan ja valehtelemisen että ei olisi pätevä tehtävään. Koska nyt tuli "hyvinvointivalmentaja" joka ei todellakaan ole millään mittarilla pätevä tuohon hommaan, eli Sofia. Täytyy olla todella tyhmä jos ei sitä näe. Pysyykö Sofia aina totuudessakaan noissa instapostauksissa? Mistä yhtäkkiä hankki niin kovan kunnon että esim. pystyy juoksemaan tunnin?
Ei pidä uskoa ikinä mitään mitä itse Sofia sanoo , on pyörinyt huume piireissä vuosia ja siellä on saanut opit elämäänsä.
Kovaa tekstiä on saanut Sofia ylälaidassa, jättänyt asiakkaat ilman ohjeistusta valmenuksista ja lähtenyt Ibitzalle. Mies on Saksalainen ja perheellinen, kyllä nainen on lopullisesti nyt menettänyt maineensa jos sitä edes oli enää.
Haukutaan todellakin pahoin Sofiaa ja kirjoitetaan et palanut entiseen Lontoon aikaisiin duuneihin.
Kärsitkö unettomuudesta? Neljän jälkeen yöllä olet aloittanut uuden ketjun ihannoimastasi Sofiasta ja sen jälkeen olet jatkanut koko aamun käyden välillä ’ylälaidalla’ lukemassa ketjut ja sen jälkeen jälleen raportoit niistä tänne.
Pidä välillä lomaa Sofian elämästä ja keskity omaan elämääsi ja läheisiisi.
Mies on varmaankin Sofialle kertonut että ovat eroamassa kuten tämä perheellinen jalkapalloilijakin oli Sofian mukaan aikanaan kertonut. Tai sitten valehtelee että on jo muuttanut pois kotoa kuten tässä viimeisimmässä tapauksessa. Ja Sofia uskoo kaikki tai ei välttämättä usko mutta sillä on sitten myöhemmin helppo selitellä salarakkaana olemistaan. Perhellisen Stefun kohdalla selitykset olivat kyllä sitä luokkaa että voi voi sentään. Ja tuostako se johtuu että Sofia kirjoitti saksaksi stooriin. No tottakai!
Nyt sotkit väärän henkilön,en ole herännyt neljän jälkeen,vaan 6:30.
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Mitäs ovat menneet ostamaan mitään Sofian "valmennuksia".
Katsos sekosivat Sofian feikki elämän tyylistä ja halusivat samaistua häneen 🤗.
Kyllä tuo aloitus on jonkun miehen tekemä, olisiko se "ilonpäivä" -tyyppi. Saattaa myös olla että asuu jossain muussa maassa jossa on eri kellonaika. Esim. Thaimaassa kello on neljä tuntia enemmän kuin Suomessa.
Jos ei insta miellytä, miksi sitä pitää tutkia? Eikä hän varmaan sinun tai muidenkaan sääliä tarvitse.
Sofia elää valitsemallaan tavalla.
Erästä perheellistä yrittäjänaista on vainottu monta vuotta juurikin tuollaisen Sofian takia ja keksitty kaikenlaisia mustamaalaamisia ja valheita ja jopa kunnianloukkauksia kirjoitettu. Jopa uhkauksiksi tulkittavia kirjoituksia on ollut.
Hävettääkö sinua kun idolisi myy itseään ja ryyppää joka päivä?
Mikä sulle tuli, miksi kommentoit vain toisten kommentteja? Koskeeko totuus noin kovasti?
Supertiimin päähänpisto ansaita Sofialle rahaa. Sofialla ei vain ole intohimoa urheiluun eikä hyvinvointiin. Pakkopullaa oli nämä salille menot. Johan se ruikutti, ei jaksais millään. Ruuatkin tuunattuja pikaruokia. Sofian veri vetää viinapullooon ja juhlimiseen. Jätti kaiken levälleen ja lähti mieluummin kiskomaan viinaa perheellisten ukkojen kanssa. Onko pokkaa leikkii jotain valkkuu tämän jälkeen. Mut onhan sillä uskollisia tolloja jotka syytää rahaa sille tyhjästä.
…ja nettivihaajia riittää aina…
Totuus Sofiasta kirpaisee....sopeutukaa
Unohdit laittaa kakkaemojin.😘
Ei haittaa, hyvä kun sinä sen muistat
9:15 Ai, ai, kun koskee? Totuuksia täällä vain kirjoitetaan, pysy pois jollet kestä!
Avaa säkin silmäsi ja ymmärrä vihdoinkinkin kuinka alhaista tuo Sofian touhu on!
Minua lähinnä ihmetyttää, eikö tuo Sofia ole oppinut mitään, vaan pyörii edelleen tuollaisessa jengissä? Kehtaa vieläpä avoimesti esitellä millaista elämää viettää.
Tuoko oli hänen Kansainvälinen hyvinvointivalmennuksensa? Viina maistuu päivästä toiseen ja biletys, tuoko on sitä hyvinvointivalmennusta, kun heitetään jalat kattoa kohti?
Maailman vanhin hyvinvointivalmennus on Sofialla hallussa.
Kaunis ja aina vain kaunistuu lisää. Sofia on upea kuvissa. ❤️
Mistä on kaunis?
On se nolo!
Toi yks tonttu kommentoija hokee joka ketjussa samaa virttä. Toivottavasti meet instaan ja katot ihmisten postauksia niin heräät pahvi sinäkin tähän päivään. Mä ainakin tykkään kattoo ihmisten illanvietto kuvia ystävien kanssa. Ne on ihan normia nuorilla ihmisillä. SOFIA on ihana ja just hyvä tuollasena kuin on.
Mistä on ihana, patjana vaiko? Oletko sä tietoinen miksi tuollaisia naisia nimitetään?
Sorry, enkä ole pahvi, mut säkin voisit hiukan kasvaa. Ensinnäkin olen kirjoittanut ainoan kommentin 19:34. Joten mistäköhän yhdestä se kirjoittelet? Luuletko että täällä vain yksi kommentoi?
Miksei Sofia ryhdy OnlyFans yrittäjäksi, sinnehän tuollaiset kuvat joutaa, joita instassaan esittelee? Harvempi hyvinvointivalmentaja sentään tissirakoaan ja persettään päivittäin kuvaa, niin kuin Sofia.
Minusta Sofia vaikuttaa juopolta, vetelee viinaa päivittäin, kun toiset maksaa!
Ei tuo oikein hyvinvointivalmentajalta vaikuta, kun katselee noita muita kunnon valmentajia.