Paavalin ohjeen mukaan

Kaikkea uutta ilmoitusta pitää verrata Raamattuun, onko siinä sama evankeliumi. Asiaa on tutkittava rukouksen hengessä, jotta tutkimuksessa on Pyhä Henki johdattamassa, Jumala itse mukana.

Kun tulee tulokseen, että Mormonin Kirjassa on sama evankeliumi, on se myös puhtaampi ja virheettömämpi esitys, jolloin sitä voi käyttää myös toisinpäin, Raamatun tulkitsemisen pohjana. Silloin selviää:
- miten kastetaan, aivan perusasia,
- vauvoja ei kasteta, pienet lapset ovat synnittömiä
- kaikki profeetat Vanhassa Testamentissa tiesivät Jeesuksen syntymästä tarkkaan, ja kirjoittivat siitä,
- ilmoitus jatkuu, eikä lopu Raamattuun, tulee vielä esim kadonneista sukukunnista kirja tai kirjoja, kirkon historia on tuntematon, mutta kuuluu kaanoniin
- ja paljon muutakin.

6

273

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joka vuosisadan lopussa tapahtui 1998 asti ylöstempaus, joiden seurauksena syntyi aina joukko kirjoituksia ja ilmestyskirjoja. Eivät ne ole raamatun mukaisia, vaan taivaan sekä paratiisin uusia evankeliumeja.

      Kyllä voi olla pitkälle raamatusta eronnutta tuo ylöstempauskirjallisuus.

      Mormonin kirja on o.k. ja hienoa luettavaa.
      Lisäksi se on helposti saatavilla ja esillä.
      Ylöstempauskirjat ovat piilossa enemmän ja niitä pidetään usein okkultistisina.

      • Anonyymi

        Luin hieman saksankielistä Raamattua. Eräässä kohtaa oli ketju josta saattoi päätellä jotain arvojärjestyksestä:

        1. Ilosanoma
        2. Totuus
        3. Jumalan Sana
        4. Karitsa

        Jumalan Sanan yläpuolella on siis Totuus ja evankeliumi eli Ilosanoma.

        Paavali sanoi että voi kylvää lihaan tai Henkeen.
        Ja että liha on sodassa henkeä vastaan.
        Liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa.

        Mutta Totuus on että liha ja veri ovat pyhistä pyhin ja Pyhän Hengen tai Jumalan Hengen temppeli. Ellen vaali lihaa ja verta, vaan ainoastaan henkeä ei voi tapahtua parannusihmeitä tai muitakaan ihmeitä.
        Totuus Hengen ja lihan välisestä sodasta on toinen kuin Paavali ja Jumalan Sana osoittaa. Paavali asettui Hengen puolelle tuossa sodassa.

        Joka tahtoo pelastaa elämänsä kadottaa sen.....
        Joka kadottaa elämänsä.....

        Eräs evankeliumia tutkinut ei välittänyt lainkaan lihastaan ja tupakoi yli kohtuuden saaden lopulta kuolemaan johtavan keuhkoahtauman.
        Kuinka monta uhria Paavalin lihaa vastustava puhe oikein onkaan saanut aikaan......


    • Anonyymi

      Paavali ei antanut sellaisia ohjeita kuin mitä Smithin kirkko on antanut. En nyt viitsi luetella kaikkia taas, mutta ne taika-alusvaatteet ym.

      • Me noudatamme kaikkia Paavalin ohjeita ja profeettamme ja apostolien ohjeita. He uskovat kaikkeen mitä Paavali on sanonut.

        Paavali on kertonut kirjeissään kaikki tavat, miten evankeliumista voi tehdä harhaopin, ja miten pysyä oikeassa opissa.


      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Me noudatamme kaikkia Paavalin ohjeita ja profeettamme ja apostolien ohjeita. He uskovat kaikkeen mitä Paavali on sanonut.

        Paavali on kertonut kirjeissään kaikki tavat, miten evankeliumista voi tehdä harhaopin, ja miten pysyä oikeassa opissa.

        Miksi valehtelet? Paavali ei todellakaan opettanut noita asioita, jotka olen monta kertaa listannut Smithin opista. Opettiko Paavali pkmoninaintia, rasismia, polyteismiä, taika-alusvaatteita, rahojen keräämistä köyhiltä rikkaille?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe