Joo-o

Ei jumankauta! On ihan sama vaikka Leafin Turun tehdas lakkautetaan. On ihan sama vaikka vessapaperi loppuu työsulun takia. On ihan sama, vaikka viinakin kiellettäis suomalaisilta.

Mutta sitä en kestä, että lenkkimakkara on päässyt kaapista loppumaan! Ja viimeistä olutpulloa viedään. Kohta tulee hirveä jano ja nälkä siihen päälle. Painoa alkaa jo olla sen verran että liikkuminen on, sanoisinko vaikeaa, joten kauppaan lähtö ei taida tulla kysymykseen. Polvet eivät kestä enää niille tulevaa painoa. Pitäis palkata juoksupoika hoitamaan kaupassakäynti.

Niin niin, kohta joku sanoo että ala jätkä laihduttaa. Ja paskat, arkussa ehtii laihtua! Niin kauan kuin sydän kestää, otetaan elämästä ilo irti. Ruoka se miehen tiellä pitää. Varpaita en ole nähnyt enää kahteen vuoteen kun tuo vatsa on hieman kasvanut mutta toisaalta maha käy mahtavasta turvatyynystä, joten ei paljon satu jos tipahdan sängystä.

Meni tuo elämä hankalaksi kun akka läksi muualle. Kukaan ei enää kanna ruokaa ja juomaa sängynviereen. Pitää ihan itse kieriä keittiöön ja siinähän sotkeutuu vaatteet! Pesukonekin on niin pieni ettei sinne mahdu kuin yksi paita kerrallaan ja pari sukkaa kun oikein survoo. Tosin pyykkiä pesin viimeksi v. 2003!

No niin, kannettavani alkaa vajota vatsapoimuihin joten joudun lopettamaan hetkeksi. Humppisia kaikille naisille täällä. Olis se kivaa kun sais ittelleen eukon täältä HuuHaa-palstalta. Pitäis vaan olla hiukan papua käsivarsissa; minua kun ei hintelät tyttöset jaksa käännellä ja siirtää.
Joten kaikki naiset, pistäkääpä harkintaan. Täällä olis kunnon suomi-ukkoa tarjolla.
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toi sun juttus oli mielenkiintoinen,taidatkin olla aika huuli veikko.
"vai arkussa ehtii laihtua"no niinhän se on juu.
Pitänee laittaa lause korvan taa.

Äänestä

mitä vastaat. Eli mitä se suomi-ukko sillä eukolla ?
Eikö kande ajatella jotain lähihoitajaa tai sillee..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Läski-Levonen kirjoitti:

Ei jumankauta! On ihan sama vaikka Leafin Turun tehdas lakkautetaan. On ihan sama vaikka vessapaperi loppuu työsulun takia. On ihan sama, vaikka viinakin kiellettäis suomalaisilta.

Mutta sitä en kestä, että lenkkimakkara on päässyt kaapista loppumaan! Ja viimeistä olutpulloa viedään. Kohta tulee hirveä jano ja nälkä siihen päälle. Painoa alkaa jo olla sen verran että liikkuminen on, sanoisinko vaikeaa, joten kauppaan lähtö ei taida tulla kysymykseen. Polvet eivät kestä enää niille tulevaa painoa. Pitäis palkata juoksupoika hoitamaan kaupassakäynti.

Niin niin, kohta joku sanoo että ala jätkä laihduttaa. Ja paskat, arkussa ehtii laihtua! Niin kauan kuin sydän kestää, otetaan elämästä ilo irti. Ruoka se miehen tiellä pitää. Varpaita en ole nähnyt enää kahteen vuoteen kun tuo vatsa on hieman kasvanut mutta toisaalta maha käy mahtavasta turvatyynystä, joten ei paljon satu jos tipahdan sängystä.

Meni tuo elämä hankalaksi kun akka läksi muualle. Kukaan ei enää kanna ruokaa ja juomaa sängynviereen. Pitää ihan itse kieriä keittiöön ja siinähän sotkeutuu vaatteet! Pesukonekin on niin pieni ettei sinne mahdu kuin yksi paita kerrallaan ja pari sukkaa kun oikein survoo. Tosin pyykkiä pesin viimeksi v. 2003!

No niin, kannettavani alkaa vajota vatsapoimuihin joten joudun lopettamaan hetkeksi. Humppisia kaikille naisille täällä. Olis se kivaa kun sais ittelleen eukon täältä HuuHaa-palstalta. Pitäis vaan olla hiukan papua käsivarsissa; minua kun ei hintelät tyttöset jaksa käännellä ja siirtää.
Joten kaikki naiset, pistäkääpä harkintaan. Täällä olis kunnon suomi-ukkoa tarjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu