Ihmiset katukuvassa erilaisia ja sosiaalisessa mediassa

Ihmiset näyttävät katukuvassa paljon pahemmalta ja rumalta verrattuna sosiaalisessa mediassa. Saman olen kuullut toisilta ihmisiltä ja monet eivät halua mennä ulos pahoinvoinnin takia. Ei haluta olla rumien ihmisten kanssa ulkona poissa sosiaalisesta mediasta.
14117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Todellisuus iskee vasten kasvoja sosiaalisesta mediasta. Sosiaalinen media on ollut ihmisten arkipäivää jo sen verran kauan ettei monet ihmiset tunnusta realitodellisuutta oikeaksi maailmaksi.

Äänestä

Sosiaalisessa mediassa saat olla kauniiden ja muokattujen ihmisten kanssa etkä halua tämän jälkeen nähdä ja olla huonompienja rumien kanssa ulkona.

Äänestä

Kohta tulee 6 vuotta täyteen sosiaalisessa mediassa. Päivässä vietän aikaa noin 3 tai 5 tuntia. Olin vielä koulussa 5 vuotta sitten ja välitunnilla tietenkin sosiaalisessa mediassa kaverien kanssa.

Äänestä

Puhuminen ulkona ihmisten kanssa on kuin puhuisi rajoittuneiden ja yksinkertaisten ihmisten kanssa. Tässä maailmassa löytää helposti parempia ihmisiä verrattuna realitodellisuus tarkoitan on helppo lähteä pois huonosta seurasta eikä joudu ongelmiin.

Äänestä

Sosiaalinen media on ihmisten tulevaisuutta.

Äänestä

Kaupassa tunnen itseni ulkopuoliseksi ja en halua nähdä ihmisiä. Koen että olen parempi ihminen mitä kaupassa näen etenkin vanhemmat ihmiset vaikka olen itse vanhempi.

Äänestä
  • Tiktok vanhat käyttävät filtterit.

    Äänestä

En ole kaunis, mutta TikTok miehet ovat komeita ja saan puhua ja olla näiden kanssa mitä en saisi koskaan olla ulkona sosiaalisesta mediasta.

Äänestä

Etkö oo huomannut, ihmiset poseeraa varsinkin nuoret, tämä ilmiö jo 15 vuotta, naurettavaa tämä

Äänestä

Pelimaailmassa saan olla soturi ja voittaa heikommat tekemättä paljon mitään muuta kuin istumalla moninpelissä. Ulkona joutuisin hakemaan jengeihin ym. fyysistä suorittamista.

Äänestä

Ei tarvitse punttisalilla viettää aikaansa ja hikoilla.

Äänestä

Fyysinen oleminen alkaa olla aika vähäistä nykypäivänä ja loppuu kokonaan tulevaisuudessa.

Äänestä

Old school ihmisiä näkee vielä ulkona aikaansa viettämässä ilman sosiaalista mediaa.

Äänestä

Pellejä ulkona jääneet kehityksestä jälkeen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmiset näyttävät katukuvassa paljon pahemmalta ja rumalta verrattuna sosiaalisessa mediassa. Saman olen kuullut toisilta ihmisiltä ja monet eivät halua mennä ulos pahoinvoinnin takia. Ei haluta olla rumien ihmisten kanssa ulkona poissa sosiaalisesta mediasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu