Jälleen poistui kuviosta

Satasairaalan syytteeseen vaadittu rikollinen ylilääkäri, joka on vahva epäilty murhayrityksen järjestämisestä puhelutallennetun uhkauksensa mukaan, on yhä viranomaissuojelussa ja tapaus julistettu salaiseksi.
17315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Nimiä ei saa julkistaa, mutta kyseinen herra on ollut syytteessä aiemminkin, ja tuomittu potilasjulmuuksista.
Hänen taustansa on hämärä.
Mies väitteli tohtoriksi vaikka oli aiemmin tuomittu potilasjulmuuksista?Kertoo jotain maamme korruptiosta.
Kuten tässäkin tapauksessa. Tappouhkaukset eivät ole sallittu julkaistavaksi, mieluummin julistetaan tapaus salaiseksi kuin tuomitaan julkisesti päävikainen 'lääkäri'.

Äänestä
  • Hänen väitöskirjastaan ei löydy ensimmäistäkään argumenttiä, jos haette Tampereen yliopiston tietokannasta, joten hän nousi tohtoriksi nepotismilla.
    Hänellä on pitkä rikosrekisteri, mutta maamme korruptoitunut poliisi suojelee häntä.

    Äänestä

  • Onko hän niitä näkymättömiä murhaajia joista saa nyt puhua kun puhutaan myös näkymättömästä rasismista?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hänen väitöskirjastaan ei löydy ensimmäistäkään argumenttiä, jos haette Tampereen yliopiston tietokannasta, joten hän nousi tohtoriksi nepotismilla.
    Hänellä on pitkä rikosrekisteri, mutta maamme korruptoitunut poliisi suojelee häntä.

    Tämän äitinpojan väitöskirja oli niin naurettavaa satua, kuin vain voi koulukiusatulta tinapapaperihattuiselta scifi-nörtiltä odottaa.
    Lukekaa ja naurakaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hänen väitöskirjastaan ei löydy ensimmäistäkään argumenttiä, jos haette Tampereen yliopiston tietokannasta, joten hän nousi tohtoriksi nepotismilla.
    Hänellä on pitkä rikosrekisteri, mutta maamme korruptoitunut poliisi suojelee häntä.

    Kyseinen tohtori huusi uhrinsa puheluntallentimeen uhkauksensa, eikä pääse siitä mihinkään. Hänellä oli jopa yhteydenottokielto päällä silloin, koska oli syytteeseen haussa.
    Yritti tiskin alta päästä sovittelemaan tekojaan viranomaisten tietämättä.
    Melkoinen roisto.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hänen väitöskirjastaan ei löydy ensimmäistäkään argumenttiä, jos haette Tampereen yliopiston tietokannasta, joten hän nousi tohtoriksi nepotismilla.
    Hänellä on pitkä rikosrekisteri, mutta maamme korruptoitunut poliisi suojelee häntä.

    Omituinen yhteensattuma, että sen jälkeen kun kyseinen 'lääkäri' vietiin euroopan oikeustoimen tietoisuuteen, alettiin hänen uhrinsa kotona käymään hänen ollessaan työssä, ja käytiin kemikalisoimassa elintarvikkeet, ja jäätiin siitä kiinni. Käynti rekisteröitiin.
    Aloittivat laittoman ihmisen kemikalisoinnin luullen ettei kukaan huomaa.
    Tässä Satasairaalan ylilääkärin tapa toimia, kuten hän puhelutallenteeseen kertoikin ryhtyvänsä.
    Vaikka nauttisi minkä asteen suojelua, tämä rikollinen on paljastettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miljonäärit ovat niitä vaarallisimpia rasisteja.

    Äänestä

Mutta kuitenkin. Suomen lakien mukaan nimiä ei julkaista tutkimusten ollessa kesken. Vasta kun leivättömän pöydän ääressä on lainvoimainen tuomio annettu voidaan tiedot julkaista.

Äänestä
  • Johan vitsin murjaisit. Ikäänkuin poliisi tutkisi tapausta. 😂
    On kuule poliisipäällikkö ja sairaanhoitopiirin päällikkö niitä miehiä, jotka istuu kunnallispoliitikkojen ja kaupunginjohtajan kanssa saman pöydän ääressä juomassa pikkujouluviinoja, jotka tarjoaa veronmaksajat.
    Näissä kippurasarvien looshijuhlissa ei kavereita jätetä, oikeudenkäynnit käydään juovuksissa näissä istunnoissa jo valmiiksi.

    Äänestä

Porin poliisilla on vielä kesken Ulvilan surma, ollut jo 17 vuotta ja farssi jatkuu.
On sotkettu rikospaikka, tuomittu syytön ja on jo vapautettukin syyttömänä.
Epäonnistunut tutkinnanjohtaja teki paljastuskirjan. Miksi?
Sehän tarkoittaa sitä että tutkinnanjohtajan johtama rikostutkinta ja oikeudenkäynti oli lumetta ja tiedossa.
Jos ne olisivat olleet oikeaa tietoa, ei mitään paljastuskirjoja olisi tarvittu. Kaikki on luettavissa tutkinnan pöytäkirjoista.
On tämä poliisin touhu melkoista pelleilyä.
Nyt ne meinaavat avata tutkinnan uudelleen, Auer onkin taas syyllinen.
Voi yhden kerran.
Mitä tällaisella poliisin tutkinnalla on virkaa? Ei yhtään mitään.
17 vuotta jo mennyt eikä jutusta tule valmista. 😂

Äänestä

Kokoomus-SYÖPÄ ja oikeuslaitos ovat yhtä ja samaa mafiaa.

Äänestä
  • Totta. Ja se syöpä elää työtätekevien kansalaisten rahoilla. Nallekerho.

    Äänestä

Tiedettä suojellaan varsin omintakeisin keinoin.

Äänestä
  • Aivan. Lääkärit tappaa viruksilla ja taudeilla kaikessa hiljaisuudessa kun vankila alkaa kutsumaan.
    Kuten porilainen tohtori.

    Äänestä

Kun soittaa poliisia kolaripaikalle, kukaan ei tule.
Kun soittaa poliisia pahoinpitelypaikalle, poliisi ei tule.
Kun soittaa poliisia tutkimaan valvontakameran kuvaa jossa näkyy rikos, he eivät tule?
Silti meillä on varaa pistää 90 poliisia kantamaan elokapinoitsijoita, nauravia pikkulikkoja maijaan ja viemään pois paikalta, johon ne saapuvat pian taksilla takaisin haettuaan ensin pari siideriä ja pizzaa evääksi.
Nauraisin tuollaiselle poliisille, kaikki muutkin nauraa. Mutta näen asian vähän syvemmin.
Jos poliisilla olisi selkäranka, he kieltäytyisivät työstä jokainen, niin pitkäksi aikaa että saadaan poliisin johtoon yksi älykäs ihminen, joka hankkii poliisille toimiluvat, aseenkäyttöoikeuden sekä luvan käyttää väkivaltaa sitä vaativissa tehtävissä.
Feministit ulos miesten hommista.

Äänestä

Onkos toi lekuri se sama joka ainakin taka vuosina piti yhtä naista orjanaan, aj vuokras sen naisen rivari kämpän eteenpäin ? joku tämmönen keisii oli ehkä 5-10 v sitten kovastikin tapetilla.

Äänestä
  • Ylilääkäreillä on taipumus murhata ihmisiä, kuten Ullanlinnan tapauksessakin kävi.
    Sairaasta mielenlaadusta kertoo jo se, että yritti hävittää ruumiin ja jäljet.
    Ei ole enää sijaa selityksille että oli vahinko.
    Jälkiä yrittää peitellä myös tämä toinen ylilääkäri Satasairaalasta.
    Voi voi kun meni soittamaan virka-aikana uhrilleen kotiin ja huutamaan uhkauksensa, tietämättä että puhelu tallennettiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Satasairaalan syytteeseen vaadittu rikollinen ylilääkäri, joka on vahva epäilty murhayrityksen järjestämisestä puhelutallennetun uhkauksensa mukaan, on yhä viranomaissuojelussa ja tapaus julistettu salaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu