Yle:n toimittajat eivät näemmä onnistu lukemaan uutisia vaan aivan pakosti vähintään piilovittuilevat valitulle hallitukselle. Missään muualla ei ole mitään kohua kuin toimittelijan omassa päässä. No, kannatan ravakkaa budjetin pienennystä. Viimeistään seuraavissa vaaleissa neljän vuoden päästä se saadaan.
Yle:llä on ongelma
36
412
Vastaukset
- Anonyymi
Ylen tehtävä on kaataa hallitus ja joka uutisissa mainita ilmastonmuutos!
- Anonyymi
Tosiaan, mihin on hävinnyt Ollikainen? Ilmastonmuutoksesta keväällä paasasi YLEllä omia tutkimuksiaan päivittäin. Nyt oli eilen onneksi Petteri Taalas, mutta oliko MTVllä. Ollikainen voisi olla demareille hyvä presidenttiehdokas.
- Anonyymi
Yle on tunnetusti punavihreän roskasakin äänenkannattaja. Ärsyttää kieltämättä itseänikin, kun monilla työmailla yle on ainoa radiokanava mikä kuuluu, niin päivästä toiseen valittavat oikeistohallitusta. Ja yleensä "asiantuntijaksi"kin on valittu joku punaisen puoluekirjan omaava nillittäjä joka jatkaa samaa paasausta mihin toimittajat jäi. Tätä ei tapahtunut ollenkaan sannan hallituskaudella. Ainakaan hallituksen suuntaan, mutta oppositiota muistivat silloinkin ripittää.
Samaan aikaan ideologiset vasurit öyhöttävät "oikeisto haluaa vaijentaa ylen" kun todellisuudessa halutaan tasapuolista uutisointia ja SITOUTUMATONTA lähestymistapaa politiikkaan. Tämähän ei taas sosialisteille sovi.
Vihervasemmisto kopioi toimintansa suoraan Venäläisestä oppikirjasta ja jahtaavat kuten Putin olemattomia natseja. Toisinsanoen haluavat tuhota poliittiset ja ideologiset vastustajansa. - Anonyymi
Tänään aukaisin YLEn Aamu-tv:n, niin yllätys: kaksi suvakkia pukumassa rasismista. Eivät nämä ymmärrä, että tässä käy samoin kuin priden kanssa, ylenmääräinen tuputtaminen kääntyy itseään vastaan. Milloin tulee syksyn ensimmäinen YLEn ajankohtaislähetys, jossa ei ole aiheena rasismi tai perussuomalaiset kielteisessä mielessä.
- Anonyymi
Silloin kun perussuomalaiset on saatu savustettua hallituksesta ulos ja unhon suohon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin kun perussuomalaiset on saatu savustettua hallituksesta ulos ja unhon suohon!
Kokoomushan se pitäisi heittää hallituksesta ulos, eivät osaa muuta kuin kurjistaa köyhempien elämää!
- Anonyymi
Vilkaisin suomen uutisia niin siellä rasistit kirjoitteli suvakeista ja haukkuivat kaikkia,jotka ovat eri mieltä heidän sanomansa kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkaisin suomen uutisia niin siellä rasistit kirjoitteli suvakeista ja haukkuivat kaikkia,jotka ovat eri mieltä heidän sanomansa kanssa.
Ei tarvi katsoa kuin uutisia, niin siellä suvakit haukkuvat kaikkia jotka ovat erimieltä heidän kanssaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomushan se pitäisi heittää hallituksesta ulos, eivät osaa muuta kuin kurjistaa köyhempien elämää!
Samoin perusnatsit.
- Anonyymi
Ton paskaporvari kermaperse hallituksen saa kaataakkin.
- Anonyymi
Näin kommarit suhtautuvat demokraattiseen äänestystulokseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin kommarit suhtautuvat demokraattiseen äänestystulokseen.
Jos et muista niin oli myös edellinen halltus jota kokkarit ja persut yrittivät kaataa neljä vuotta-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin kommarit suhtautuvat demokraattiseen äänestystulokseen.
Voi veikkonen. Valkoinen roskajoukko ei osaa edes Suomessa lukea, saati seurata politiikkaa. He vain öyhöttävät kuten koulukiusaajat jengeissään ja suoltavat potaskaa.
Milloinkaan tämä maa ei ole ollut tällaisen sivistymättömän kabinetin johtamana.
Persujen tyyli on suoraan likaämpäristä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et muista niin oli myös edellinen halltus jota kokkarit ja persut yrittivät kaataa neljä vuotta-
Ai yritti. Montako olematonta punikki vainoa näit joilla yritettiin kaataa hallitus ja näytä se yksikin vaino jossa vain yhtä puoluetta vainottiin vain siksi, että sitä poliittisideologisista syistä vihataan?
Eihän teille Orpon hallitusohjelmallakaan ole väliä, vaan ainoastaan se että vihaatte yhtä puoluetta. Orpolla helppo homma viedä ohjelmaa eteenpäin. Hän tekee hommat ja persut toimivat opposition likasankona. No, pääasia että teidät laitetaan vuorostaan maksamaan kaikki kalliisti🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai yritti. Montako olematonta punikki vainoa näit joilla yritettiin kaataa hallitus ja näytä se yksikin vaino jossa vain yhtä puoluetta vainottiin vain siksi, että sitä poliittisideologisista syistä vihataan?
Eihän teille Orpon hallitusohjelmallakaan ole väliä, vaan ainoastaan se että vihaatte yhtä puoluetta. Orpolla helppo homma viedä ohjelmaa eteenpäin. Hän tekee hommat ja persut toimivat opposition likasankona. No, pääasia että teidät laitetaan vuorostaan maksamaan kaikki kalliisti🤣Teiän porukalla, mikä hajoaa jo syksyllä kun hallituksen pitäisi työt aloittaa,oppositiossa taas mölisette pian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teiän porukalla, mikä hajoaa jo syksyllä kun hallituksen pitäisi työt aloittaa,oppositiossa taas mölisette pian.
Turha toivo vaikka samoja harhoja natseista näette Putinin kanssa. Venäjäkö teidän touhuanne rahoittaa? Miksi ette mene heidän riveihinne sitten taistelemaan vai siitäkö ne teille maksaa, että saatte Suomen sisäpolitiikan sodan partaalle sillä ainoa hyöty siitä olisi vain Venäjälle ja vihervasemmistolle?

Älä nyt toveri Putinia sotke tähän persujen kimpoiluun vai etkö enää muuta keksinyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt toveri Putinia sotke tähän persujen kimpoiluun vai etkö enää muuta keksinyt?
No kerro kuka muu tästä oikeiston ajojahdista ja demokraattisen vaalituloksen demonisoinnista muu hyötyy kuin Venäjä? Niin, että paljonko toveri Kuusisen perinnön jatkoa toveri Venäjä teille maksaakaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerro kuka muu tästä oikeiston ajojahdista ja demokraattisen vaalituloksen demonisoinnista muu hyötyy kuin Venäjä? Niin, että paljonko toveri Kuusisen perinnön jatkoa toveri Venäjä teille maksaakaan?
Ruplia,taaloja vai eurojako meinaat?Persut ja kokkarithan ne ovat niitä saaneet niin paljon että uskaltavat nyt haukkua venäjää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruplia,taaloja vai eurojako meinaat?Persut ja kokkarithan ne ovat niitä saaneet niin paljon että uskaltavat nyt haukkua venäjää.
Ja missäs ne lähteet asiaan löytyy? Todisteita kyllä vihervassareiden Venäjä kytköksistä löytyy aina Kuusisen varjohallituksen ajoilta lähtien tähän päivään.
- Anonyymi
Jos ei olisi maikkarin uutisia, olisi Ylen uutistoimittaminen vielä rumempaa.
- Anonyymi
Yle on kyllä hyvä. Kaikki mistä persut vinkuu on hyvä.
- Anonyymi
Ja vitut. Kaikki näennäiset suvakit ovat itse totalitarismin kannattajia. Heitä on vain 1% kansasta, huutista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vitut. Kaikki näennäiset suvakit ovat itse totalitarismin kannattajia. Heitä on vain 1% kansasta, huutista.
No onneksi näennäissuvakkeja on noin vähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onneksi näennäissuvakkeja on noin vähän.
Turpa levällään ovat ja Yle toitottaa ja "haastattelee" niitä joka Uutisissa.
- Anonyymi
Persut aina keksii propagandajuttuja. Uhriutuu.
- Anonyymi
On kyllä huvittava seurata minkälaiset tyypit vastustaa tätä hallitusta ja persuja,ei helvetti mihin tää maa on menossa!? Jätkiä ei erota akoista ja akkoja ei erota kakaroista,puheet on sen mukaiset. Pride lippu nostettava eduskuntatalon katolle,nehän siellä hilluu pääpäsmärinä.
- Anonyymi
Putinin käsikassarat yrittävät kaataa nykyistä hallitusta. Venäjähän tästä kahtiajaosta eniten hyötyy.
- Anonyymi
Yle on pelkkää vihervasemmistoa. Ei voi enää kuunnella eikä katsella. Onneksi löytyy paljon muita kanavia.
YLE-PAKKOVERO pois. Maksakoon veronsa ne jotka punaisia aatteitaan kannattavat ja kanaviaan seuraavat. - Anonyymi
Aivan mainiosti onnistuvat Ylellä lukemaan uutisia. Toisin kuin maikkarilla, jossa lähinnä antavat vinkkejä ja "teasereita" siitä mitä uutisentapaisia löytyy heidän nettisivuiltaan.
- Anonyymi
"Äärioikeistolainen terroristiporukka suunnitteli ratojen ja pumppaamojen tuhoamista!"
Kuuluuko äärioikeistolle vasuri-putinistinen isänmaan tuhoaminen?
Entä kun harmitellaan miten naiset pakkopuetaan "mustaan säkkiin!"
Onko tuo huoli naisen alistamisesta vihapuhetta ja rasismia?
Median mielestä näin on. Asia käännetään nurinperin vastoin tarkoitustaan,
kunhan se vain ajaa vihervasurien etua!
Toimittajat kirjoittavat valikoitua tietoa. Myös asiantuntijat on valkattu ohjelmiin punalaidalta! - Anonyymi
Kansa väsyy tuohon putinistiseen läpinäkyvään sumutukseen eli syksy sateet valuvat hallituksen laariin!
- Anonyymi
Kovin on harhaiset kuvitelmat jollakin.
- Anonyymi
Tässä yksi esimerkki lisää juuri tästä "YLEn ongelmasta"
https://gekkonen.net/ylen-toimittajalta-nolo-tviitti-somekansa-tyrmaa-suomalaisen-median-uskottavuus-kokonaan-vessanpontosta-alas/- Anonyymi
Pidin ennen Piiaa asiallisena ja puolueettomana. Jälleen riman alitus yleltä ja todistus ylen politikoinnista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003495049- 162276
- 1942129
- 1071496
- 811427
- 741012
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu57997IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka2959Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.119864Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59786