Onhan se nyt aivan järkyttävää, jos joku, varsinkin suomalainen fiksu nainen, yrittää puolustaa Suomalaisten naisten asemaa ja käyttää kokovartalon peittävästä asusta nimitystä "säkki" (jota se kieltämättä muistuttaa, kun siinä ei ole kuin pieni pitsinen aukko silmien kohdalla).
Jokohan Purran ajojahti pikkuhiljaa alkaa olemaan ohitse ja oppositiokin suhteuttaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Suomella on ihan oikeasti paljon suurempia huolia esimerkiksi taloudessaan. On toisaalta ihan luonnollista, että oppositio pyrkii näin peittämään omia jälkiään ja saada kansan mielenkiinnon pois heidän hallituskaudestaan mm. vaalikikkailusta, josta lehdistömme ihmeen vähän aikanaan kirjoitti (siis kun suhteutetaan Purra kirjoitteluun).
Jokohan Purran ajojahti pikkuhiljaa alkaa olemaan ohitse ja oppositiokin suhteuttaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Suomella on ihan oikeasti paljon suurempia huolia esimerkiksi taloudessaan. On toisaalta ihan luonnollista, että oppositio pyrkii näin peittämään omia jälkiään ja saada kansan mielenkiinnon pois heidän hallituskaudestaan mm. vaalikikkailusta, josta lehdistömme ihmeen vähän aikanaan kirjoitti (siis kun suhteutetaan Purra kirjoitteluun).
Vastaukset 34
Vanhimmat
Natsipersut on nyt naisten puolue ja naisten arvot johtotähtenä , eli Rauhaa ja Rakkautta !!
Natsipunikki? Punikit näkee natseja joka paikassa ettei nytkin joku natsi olisi höyläämässä muijaasi?
Hyvä että sanoit.
Onneksi olikin viher fasisti.
Päinvastoin koska Marin-ajojahti kesti lähes neljä vuotta, ei Purrakaan tule selviämään vähemmällä.
Marinista puhuttiin aiheesta, Purran sanomisia ja kirjoituksia muunnellaan.
Siinä taas uusi persuvalhe.
Mariini teki kesärannasta bordellin
50 kiloinen söpö blondi, kirjoitti Riikka. Hah. Nyt Riikka on muuttunut, se on hankkinut silmälasit ja näyttää seitsemänkymppiseltä kireäilmeiseltä akalta, jonka naama kiiltää kuin natsiupseerin saapas.
Tuo on tosi piä kiiltää ku ois voideltu tummelilla.
Komeesti sanottu
Voi meitä suomalaisia kun olemme suoranaisia hölmöjä.
On todella nähty vaivaa kaivella kaikkia vanhoja mitä nyt sattuisi löytymään .
Ihmiset tekee tyhmyyksiä ainakin nuorena ja moni vielä vanhana. Ei taida sellaista olla joka ei olisi joskus mokannut. Näin se on, että kun koko vasemmisto ja vihreät hävisivät vaalit , niin valjastivat koko organisaationsa pahuuden tekoon.
Väitetäänhän, että alkoholistikin tulee ojanpohjalta kunnon työtätekeväksi kansalaiseksi, niin ei sitä paineta uudelleen maan rakoon muistuttamalla menneistä ja ahdistamalla.
Seuraavaksi Wille Rydman ryvettyy kun Poliisit alkavat oikein virallisesti tutkimaan Rydmanin tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.
Käsittääkseni suomen ministerin täytyy olla täysin nuhteeton ja lainkuuliainen kansalainen.
Eikun syyttävät Hesaria.
Olette te persut hölmöjä! Haukkuminen ja nimittely muka puolustamista!
TYHMÄ DEMARI.
Tikkukirjainpersu osoitti jälleen kerran ÄO:nsa 50.
Milla lailla Purra on puolustanut suomalaisen naisen asemaa puhumalla mustista säkeistä, jotka vetävät perässään lapsia tai asettelevat kirjastossa kirjoja paikalleen? Kerrotko miten suomalaisen naisen asema paranisi, jos Purran nimittämiä mustia säkkejä ei näkyisi?
Persut tekee kaikkensa ettei kotoutumista tapahtuisi. Sen seurauksena jengitkin syntyy. Jengeistä persut tykkää kovasti,onpahan aihetta siunailuun
Totta turiset. Viha on persujen poliittista polttoainetta, jolla pölhöpopulismin moottori käy yhä suuremmilla kierroksilla.
Demujen motti on leikannut kiinni ajat sitten.
Marinia kohtaan persujen ajojahti, persujen masinoimat paskanheitto kampanjat, ym, kestivät neljä vuotta.
Mutta muija ei eronnut vaikka teki kymmenien miljardien vahingot, niitä sitten maksellaan vuosikymmeniä.
Tiedätkö edes monta nollaa miljardissa on? No etpä tietenkään, olethan persu.
Höpöhöpö-aloitus!
Purra on kirjoittanut ja puhunut järkyttävän rasistisia asioita, joita äärioikeistolaiset ihannoivat!
PerSSuihin kokoontuneet pipipäät yrittävät kieltää ihmisiä eriarvoistavia törkeyksiään.
EI ONNISTU!
Kyllähän se ohi on
Nyt odotetaan niitä Purran suomalaisten (naisten) aseman parannuksia
Kuten esim.
Työstämistä ja vaatimuksia samapalkkaisuustavoitteiden sekä työelämän tasa-arvon eteen
Ja miten käytännössä tämä tapahtuu?
Teette te persut ihan mitä tahansa, niin aina on ja tulee olemaan joku kimpussanne, koska teitä persuja ei lainkaan hyväksytä täällä Suomessa päättämässä Suomen asioista.
Mutta nyt teillä kaikilla persuilla on loistava mahdollisuus lopettaa tämä pelleily purkamalla kaikenlainen yhteistyö kaikkien muiden suomalaisten puolueiden kanssa.
Yli 30 vuotiaana kirjoittanut lukenut nainen !! Ei kyllä ole inkkarit tällä kanotissa vaikka ois tohtori
Sepä se. Kun olisikin fiksu nainen, mutta vanhat kirjoitukset näyttävät, että tavattoman heikoilla eväillä hän on alunperin varustettu tähän maailmaan.
Olikohan niin, että Riikka halusi tehdä vaikutuksen Mestariinsa? Päästä treffeille?
Pääsikö?
Pääsi todennäköisesti jopa treffejäkin pitemmälle.
Purran erottamista koskevan adressin luovutustilaisuudesta kerrotaan valokuvin jo Euroopan lehdistössä. Niissä todetaan, että adressien luovuttajat ja vastaanottajat edustavat Suomen vasemmiston koko mies- ja naiskuvaa.
"mies- ja naiskuvaa"
Mikä se sellainen on? Jokainen ihminen on yksilö.
Natsisaksassa luotiin arjalaista mies- ja naiskuvaa ja sitä aatetta persut tuntuvat kannattavan.