Hipitkö eivät tee työtä

Täällä kerran joku hippejä vihaava uskonnollinen ihminen haukkui lyttyyn hipit, ja väitti heitä työvieroksuviksi ihmisiksi, kun sillävälin muut ovat rakentaneet maata töitä tehden. Milläs luulet hengissä säilyneen hippirnkään, jos ei töitä ole tehty? Menin jo 14-vuotiasna yötöihin jakamaan lehtiä aamulla ennen kouluun menoa, sillä välin kun muut oppilaat vetelivät hirsiä, ja heräsivät pitkän yöunen jälkeen aamiaiselle ja kouluun. Minä olin jo ollut töissä ennen kouluun menemistä. Olen myöskin tehnyt pitkän työuran työelämässä, ja saanut lain mukaisen ansaitun eläkkeen kovasta ryöstä. Että tuki suusi!
13296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen lisäksi ostanut 12-vuotiaasta asti itse vaatteeni. Jaoin mainoksia saadakseni ostaa vaatteita koilun käymisen ohella. Teitkö itse mahtava samoin? Heräsin neljän aikaan töihin ennen kouluun menoa. Tulin jaon jälkeen kotiini, pesydyin ja söin aamiaisen, jonka jälkeen menin kouluun. Muut hellenlutunat mamman lpojat ja tytöt istuivat aamiaispöytään pitkään nukutun yön jälkeen. Kehtaatkin haukkua! Teitkö itse samoin koukuaikana, että 12-vuotiaasta hankit vaatteet, ja kävit lisäksi yötöissä ennen kouluun menos. Ja huom! Lehdenjaosta ei ollut vapaapäiviä kuin jouluna yksi päivä ja juhannuksena toinen päivä. On niin laiskaa hippiä, että ihan puistattaa.

Äänestä
  • Jaoin mainoksia 12-vuotiaana, ja hankin vaatteeni niillä rahoilla. Eräs hippiystäbäni teki samoin. Hännin jakoi mainoksia saadakseen vasttteita 12-vuotiaana. Kyllä on niin patalaiskoja hippejä, että ihan hirveää!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jaoin mainoksia 12-vuotiaana, ja hankin vaatteeni niillä rahoilla. Eräs hippiystäbäni teki samoin. Hännin jakoi mainoksia saadakseen vasttteita 12-vuotiaana. Kyllä on niin patalaiskoja hippejä, että ihan hirveää!

    Etkö saa muualta kehuja, kuin täältä?
    Voi poloista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Etkö saa muualta kehuja, kuin täältä?
    Voi poloista.

    En tarvitse kenenkään kehuja. Olen sina tehnyt töitä koko elämäni ajan. Mutta joillakin näyttää olevan kova viha hippejä kohtaan. Onhan heissä kaikenlaisia, niin kuin on myös kaikissa muissakin. Mutta turha ihmisiä on syyttää laidkuudesta, jos ei tunne ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niin kuin sinuakin näyttää ärsyttävän, kun en sopinutkaan laiskan muottiin. Se taitaakin olla asenteesta kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niin kuin sinuakin näyttää ärsyttävän, kun en sopinutkaan laiskan muottiin. Se taitaakin olla asenteesta kiinni.

    Tuo oli siis tarkoitettu edelliselle kirjoittajalle, jolla näyttää olevan asenteessa syy, miksi muut kuin pukumiehet ärsyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Etkö saa muualta kehuja, kuin täältä?
    Voi poloista.

    Täytyyhän sitä jostakin päästä väheksymään. Edes tehellinen työnteko ei kelpaa. Jotakin muuta sen takana täytyy olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Täytyyhän sitä jostakin päästä väheksymään. Edes tehellinen työnteko ei kelpaa. Jotakin muuta sen takana täytyy olla.

    Opettele ensinnä kirjoittamaan ja höpötä vasta sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Etkö saa muualta kehuja, kuin täältä?
    Voi poloista.

    Harmittako ihan hirveästi? Kyllä jotakin kehua ansatsisinnin. On itsestään selvää, että jokaisen terveen kuuluu elättää itsensä, ja maksaa veroa. Minäkin olen ollut vakavasti sairas nuoruudesta asti, ja siitä hiolimatta olen yksinhuoltajana vetänyt lapseni perässäni ihan pienestä adti, ja painellen töissä. En ole yhteiskunnan piikkiin elättänyt lastanikaan. Täällä on vain moni suurimuuloinen ja suurisuinen kravattiukko haukkumassa ne laikoiksi, jotka tosissaan tekevät töitä. Syyksi riittää vääränlaisen musiikin jarrastaminen. Itse nämä kravattiukot istuvat toimistopöytiensä takana naputellen tietojoneita ja siirrellen papereita. Menisivät itsekin oikeisiin töihin, joissa saa tosissasn puskea töitä niin, että tuntee, että on ollut töissä. Ei muuten mitään, mutta tuollaiset sitten määräävät toisten pukeutumisen ja musiikin, mitä nämä msanrakentajat ovat papereita siirrellen rakentaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Harmittako", " hiolimatta", "adti", " suurimuuloinen ", " laikoiksi", " jarrastaminen ", " tietojoneita", " tosissasn", "msanrakentajat".
    Lopeta se ryyppääminen tai opettele Suomenkieltä lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Harmittako", " hiolimatta", "adti", " suurimuuloinen ", " laikoiksi", " jarrastaminen ", " tietojoneita", " tosissasn", "msanrakentajat".
    Lopeta se ryyppääminen tai opettele Suomenkieltä lisää.

    Ei johdu ryyppäämisestä vaan laitteesta. On vaikea kirjoittaa iPadilla. Enkä ole alkoholisti, niin kuin JT pitävät kaikkia muita ihmisiä paitsi itseään sellaisina. Huvittavinta asiassa on se, että JT joukossa on paljon alkoholisteja. Itse olen lähes absolutisti. Omahyväisyys tekee sokeaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minä kirjoitan myös iPadilla.
    Ennenkuin lähetän tekstin, tarkistan sen. Kunnioituksesta lukijaa kohtaan.

    Äänestä

Olette kyllä kovia hipit ja kookoo4 pakko myöntää.

Minä aloitin vasta 12v todistajana ja nousin aina jo siinä 10 aikoihin nököttämään terhakkaana todistamaan koulun hipeille, paljon siis ennen kuin hallintoelin edes nousi ylös Amerikassa.

Nykyään meillä aika laiskasti seisoo kärryllä moni mies, toisin kuin minä joka aina pystyssä komean ryhdikkäästi, etenkin kun ohi kävelee hippityttö.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Täällä kerran joku hippejä vihaava uskonnollinen ihminen haukkui lyttyyn hipit, ja väitti heitä työvieroksuviksi ihmisiksi, kun sillävälin muut ovat rakentaneet maata töitä tehden. Milläs luulet hengissä säilyneen hippirnkään, jos ei töitä ole tehty? Menin jo 14-vuotiasna yötöihin jakamaan lehtiä aamulla ennen kouluun menoa, sillä välin kun muut oppilaat vetelivät hirsiä, ja heräsivät pitkän yöunen jälkeen aamiaiselle ja kouluun. Minä olin jo ollut töissä ennen kouluun menemistä. Olen myöskin tehnyt pitkän työuran työelämässä, ja saanut lain mukaisen ansaitun eläkkeen kovasta ryöstä. Että tuki suusi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu