Entäs se pääministerin rotaksi nimitteleminen?

Anonyymi-ap

406

5221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on sitä ”parempaa” nimittelyä

      • Anonyymi

        Koska MYÖS kokoomus alkaa toteuttaa hallitusohjelmaan kirjattua yhdenvertaisuutta, tasa-arvoisuutta ja syrjimättömyyttä?

        Hallituspuolueet ovat harrastaneet dehumanisointia eli epäinhimillistämistä leimaamalla erityisesti työttömiä, mutta yleisemmin myös sosiaalitukemista tarvitsevia köyhiä, pienituloisia ym. huono-osaisia loisiksi, mm. somekirjoituksissa.

        Kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n sekä kristillisdemokraattien on julkisesti irtisanouduttava rodullistettujen syrjinnän lisäksi myös edellämainittujen kansanryhmien syrjinnästä ja leimaamisesta siis dehumanisoinnista eli epäinhimillistämisestä yleistyksillä sekä nimittelyllä.

        Koko hallituksen leikkauspolitiikka tuntuu perustuvan yleistyksiin kansanryhmää kohtaan: "laiskuus", "oleskeluyhteiskunta-laiset" jne., jolla perustellaan heidän perusturvansa eli elinehtojensa heikennyksiä.

        Pöyristyttävää dehumanisoivaa syrjintää ja leimaamista Herran vuonna 2023!

      • Anonyymi

        Oöiko perää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelaelätti löysi uuden nimityksen oikeisto vainoonsa.🤣

        Juu ihan kiva ADHD-höpinä, mut mitäs jos otat lääkkees ja lukisit sen jälkeen ton ketjun aloituksen uudestaan ja edes yrittäisit pysyä aiheessa? :/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelaelätti löysi uuden nimityksen oikeisto vainoonsa.🤣

        Tais olla jossain iltapaskojen säkki-uutisessa toi sana ja tää papukaija ilmeisesti tykästy siihen! ;)

      • Anonyymi

        Marin on paljastunut pikkuhiljaa luuseriksi. Alkoholi maistui, ehkä myös muut huumeet ja ankara bilettäminen täytti vapaa-ajan sen sijaan että olisi huolehtinut pienestä lapsestaan. Ehkä juuri näiden syiden takia avioliitto kaatui. Pääministeriys meni päin helvettiä Suomen ja suomalaisten veronmaksajien kannalta. Syömävelkaa otettiin holtittomasti ja jaettiin omille kannattajille jotka olivat myös tyhmiä luusereita. Poliittisiin virkoihin istutettiin ideologialtaan sairaita vasemmistolaisia ja saatiin yleinen moraali laskemaan. Isis-akat lennätettiin takaisin pentuineen ja jo tämä muodostaa selkeän turvallisuusuhan. En oikeasti keksi tuosta Marinista mitään positiivista.

        Mä keksin!
        Erittäin positiivista ettei Marin ole enää pääministeri!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska MYÖS kokoomus alkaa toteuttaa hallitusohjelmaan kirjattua yhdenvertaisuutta, tasa-arvoisuutta ja syrjimättömyyttä?

        Hallituspuolueet ovat harrastaneet dehumanisointia eli epäinhimillistämistä leimaamalla erityisesti työttömiä, mutta yleisemmin myös sosiaalitukemista tarvitsevia köyhiä, pienituloisia ym. huono-osaisia loisiksi, mm. somekirjoituksissa.

        Kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n sekä kristillisdemokraattien on julkisesti irtisanouduttava rodullistettujen syrjinnän lisäksi myös edellämainittujen kansanryhmien syrjinnästä ja leimaamisesta siis dehumanisoinnista eli epäinhimillistämisestä yleistyksillä sekä nimittelyllä.

        Koko hallituksen leikkauspolitiikka tuntuu perustuvan yleistyksiin kansanryhmää kohtaan: "laiskuus", "oleskeluyhteiskunta-laiset" jne., jolla perustellaan heidän perusturvansa eli elinehtojensa heikennyksiä.

        Pöyristyttävää dehumanisoivaa syrjintää ja leimaamista Herran vuonna 2023!

        Siinä sitä vasemmistolaista disinformaatiota sitten tulikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on paljastunut pikkuhiljaa luuseriksi. Alkoholi maistui, ehkä myös muut huumeet ja ankara bilettäminen täytti vapaa-ajan sen sijaan että olisi huolehtinut pienestä lapsestaan. Ehkä juuri näiden syiden takia avioliitto kaatui. Pääministeriys meni päin helvettiä Suomen ja suomalaisten veronmaksajien kannalta. Syömävelkaa otettiin holtittomasti ja jaettiin omille kannattajille jotka olivat myös tyhmiä luusereita. Poliittisiin virkoihin istutettiin ideologialtaan sairaita vasemmistolaisia ja saatiin yleinen moraali laskemaan. Isis-akat lennätettiin takaisin pentuineen ja jo tämä muodostaa selkeän turvallisuusuhan. En oikeasti keksi tuosta Marinista mitään positiivista.

        Ehkä, ehkä kenties mahdollisesti saattoi...

      • Anonyymi

        Uusoikeistolta puuttuu lukutaito ja normaalijärki, joita yritetään korvata erilaisilla luonnehäiriöillä.

        Alkakaa ajatella itse ja hakekaa apua itsellenne ennen kuin on myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on paljastunut pikkuhiljaa luuseriksi. Alkoholi maistui, ehkä myös muut huumeet ja ankara bilettäminen täytti vapaa-ajan sen sijaan että olisi huolehtinut pienestä lapsestaan. Ehkä juuri näiden syiden takia avioliitto kaatui. Pääministeriys meni päin helvettiä Suomen ja suomalaisten veronmaksajien kannalta. Syömävelkaa otettiin holtittomasti ja jaettiin omille kannattajille jotka olivat myös tyhmiä luusereita. Poliittisiin virkoihin istutettiin ideologialtaan sairaita vasemmistolaisia ja saatiin yleinen moraali laskemaan. Isis-akat lennätettiin takaisin pentuineen ja jo tämä muodostaa selkeän turvallisuusuhan. En oikeasti keksi tuosta Marinista mitään positiivista.

        Hoh hoijaa. Aina näitä järjen jättiläisiä. Hyvin on propagandaa saatu pesiytymään päähän.

        Mistä näitä riittääkään, vai löysikö kissa jostain kiven alta...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä keksin!
        Erittäin positiivista ettei Marin ole enää pääministeri!

        Suomessa on lähes kaikki poliitikot nykyisin täysin jos jonkinlaisia hörhöjä
        On ollut jo pitemmän aikaa .Suurin osa on täysin normaali työelämää kokematonta,Oman elämänsä helppouden ja huolettoman talouden perässä juoksijoita,joita ei pätkääkään kiinnosta Suomen ja ennenkaikkea suomalaisten toimeen tulo.Näitä pöljiä untuvikkoja on Argatian mäki täynnä.Elinkenoministerit on ollut.rahalla ostettavia vieläpä rapajuoppoja,Valtionvarainministerit täysin tietämättömiä taloudenpidosta.Aivan sama jos.laitettaisiin jalattomat juoksukilpailuihin
        Tämän takia korruptioon alttiit virkamiehet.Saa haluamansa välittömästi läpi.Tämän takia myös virkamies porukka täytyisi vaihtaa määrätyin aikavälin,eikä vaihtaa vain tuolilta toiselle.Vältyttäisiin pöhöttyneiltä,korskeilta itsensä edun haalijoilta.Tämä hallitus.tulee varmaan lyhykyidessään olemaan tämän valtion eteläamerikkalaisin hallitus.Pienen ryhmän etujen voimakas ajaja.Normi ihmisten vapauden rajoittaja.Orjuuden suurin todeuttaja.

      • Anonyymi

        lirjimmellisesti, "rottakin olisi parempi pääministeri"

    • Anonyymi

      kuka se rotta on

      • Anonyymi

        Ainakaan sannukalla ja muilla suvakkifemakoilla ei ole selkärankaa kantaa vastuuta mistään rötöstelyistään, ovatko siis lieroja?

      • Anonyymi

        Se on se vasemmistorotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan sannukalla ja muilla suvakkifemakoilla ei ole selkärankaa kantaa vastuuta mistään rötöstelyistään, ovatko siis lieroja?

        "Anti Lindtman heil kuva viittaa melko vahvasti uusnatsiyhteyksiin. "

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anti Lindtman heil kuva viittaa melko vahvasti uusnatsiyhteyksiin. "

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

        Ei paljon selvemmin linttamanni voisi osoittaa olevansa natsi kun tekevät natsitervehdyksiä ja aseet kädessä. Juurihan ne itse sanoi ettei natsismilla voi laskea leikkiä ja 15 vuoden takainen asia on sama kuin olisi äsken tehnyt, kukaan ei usko jos väittää sanoutuvansa irti natsismista.

        Jokainen meistä on ollut kakkakasa,kuten Lintmanni ja monet muut.
        Mutta minä olen rasisti,kun valtio ei voi raiskauksille mitään mitä tulijat edelleen tekevät?
        Saatana,monen pikkutytön elämä on tuhottu nokikepin munalla ja vasemmisto vaan silittelee ja huutaa rasistitksi!
        MINÄ OLEN TÄSSÄ ASIASSA TÄYSIN RASISTI,POIS PAHAT IHMISET TÄÄLTÄ,RAISKAAJA TULIJAT !
        Näitä saastoja on jo ennestään omassa paskakansassa mutta RANGAISTUKSET on muuttuva korkeamiksi vielä.
        Raiskaus lapseen, 10v ja päivästä päivään ja sitten jos on mamu niin ulos maasta!
        Niin paljon tuli pahaa v.2015 kun tietäisitte ja nyt eletään (he)kuin siat..

        Ei tossa mitään,kaikki ihmiset väristä välittämättä on aina jotenkin hep hurraa kuten minäkin olin.Aika ja viisaus rauhottaa kaiken.
        Mutta edelleen en siedä maahanmuuttajia jotka >RAISKAA LAPSIAMME !

      • Anonyymi

        Vihree viemäristä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se vasemmistorotta.

        Älä🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihree viemäristä?

        😬😬😬

        "Niin paljon tuli pahaa v.2015 kun tietäisitte ja nyt eletään (he)kuin siat.."
        Sipilän keskusta persut ja kokkoomus ne maahan kutsui ja asunnotkin järjesti, mutta sitten heistä tehtiin paperittomia, etteivät jää pimeestä työstä kiinni. Suomi on rasistien maa ihan omilla asenteillaan ja kansalaisillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se vasemmistorotta.

        Sillä on selkärankaa ja rotta on myös sosiaalinen eläin, älkäämme aliarvioiko rottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei paljon selvemmin linttamanni voisi osoittaa olevansa natsi kun tekevät natsitervehdyksiä ja aseet kädessä. Juurihan ne itse sanoi ettei natsismilla voi laskea leikkiä ja 15 vuoden takainen asia on sama kuin olisi äsken tehnyt, kukaan ei usko jos väittää sanoutuvansa irti natsismista.

        Ja nyt täytyy muistaa Lindtmanin kohdalla se somekommenteissa todettua asia, ettei ihminen siitä miksikään muutu. Eli jos on ollut esim. natsimyönteinen nuoruudessaan, niin on sitä edelleenkin!!
        Samoja ihmisiä olemme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan sannukalla ja muilla suvakkifemakoilla ei ole selkärankaa kantaa vastuuta mistään rötöstelyistään, ovatko siis lieroja?

        Kerro tarkemmin niistä rötöstelyistä, vai ovatko ne niin salattuja ettei kukaan tiedä niistä sen enempää. Taitavat olla oman mielikuvituksesi tuotteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin paljon tuli pahaa v.2015 kun tietäisitte ja nyt eletään (he)kuin siat.."
        Sipilän keskusta persut ja kokkoomus ne maahan kutsui ja asunnotkin järjesti, mutta sitten heistä tehtiin paperittomia, etteivät jää pimeestä työstä kiinni. Suomi on rasistien maa ihan omilla asenteillaan ja kansalaisillaan.

        Tulivat ihan kutsumatta. Mites muuten ne sodan aikana Ruotsiin sotaa pakoon lähetetyt lapset. Kuinka he poikkesivat nykyisistä pakolaisista. Entä työttömyyden vuoksi 60-luvulla Ruotsiin työtä hakemaan Suomalaiset. Entä jenkkilään euroopan miljoonat työttömät lähteneet ?

        väärin. Nationalismi halutaan tahallaan leimata pahaksi asiaksi, yhdistää se samaksi asiaksi kuin natsismi mutta nehän ovat eri asioita tarkoittavia termejä.

        Natsithan haluaisi nimenomaan että valkoinen rotu olisi ykkönen ja erityisesti jalostetaan valkoisen rodun piirteitä. Muut kansat on paskaa, varsinkin juutalaiset

        nationalismi luo kansanryhmälle kulttuurin, yhtenäiset arvot: kielen, tietyt luonteenpiirteet, ulkonäköpiirteet: afrikkalaiset, suomalaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, turkkilaiset, italialaiset..
        kaikilla heistä on omat tavat, kulttuurit, luonteenpiirteet, sosiaalliset normit.

        Nationalismista halutaan tehdä mörkö koska osin

        1. EU maat haluaa tuoda halpatyövoimaa.. manipuloidaan oma väestö itseään vastaan ja ohjataan naiset ja miehet lisääntymään ulkomaalaisten kanssa. Muuten ihan jees mutta EU on uskomattoman naiivi islamin suhteen eikä historiasta ole näytetty ottavan opiksi mitään.

        2. islam ottaa tästä hyvän tilaisuuden vastaan ja käyttää nationalismia ja islamofobiaa aseena kaikkia kritisoivia ihmisiä vastaan. Nationalismi tuhosi muslimien suuren imperiumin yli sata vuotta sitten ( Ottoman empire) ja valkoiset ajoivat muslimit ulos euroopasta ja he yhä ovat siitä yhä hyvin salty.

        Käyttävät hyväkseen soluttautuakseen uusiin maihin ja saadaksen yhä enemmän vaikutusvaltaa politiikassa ( on ollut jo muslimeita joilla on ollut yhteyksiä ISISiin). Islamisaation alun siemen on istutettu. Olkoon nyt se sitten tahattomasti tai tahallaan poliitikkojen aikaan saannos mutta sisällissota on edessä kaukana tulevaisuudessa..

        3. Pyritään jakamaan väestöä kahtia. Yhteinäistä maata on vaikeampi manipuloida joten nationalismi on tuhottava tieltä ensin, pikku hiljaa muutettava kantaväestön mielipiteitä ja mentaliteettia yhä positiivisemmaksi islamin suhteen. Pieniä askeleita yhä lähemmäs ja lähemmäs islamin lakeja: ensin vaaditaan erityisoikeuksia naisten pukeutumiseen sitten erillisiin muslimi kouluihin jossa ne saavat alkuperäistä muslimien opetusta eivätkä ne sopeudu suomeen mutta tosin se ei olekkaan muslimien lopullinen päämäärä. Muslimi populaation kasvatessa muslimit alkavat painottaa miten naiset tulisi pukeutua ja alkavat kohdistaa yhä enemmän väkivaltaa ja joukkoraiskauksia kantaväestön naisiin ja lapsiin ( briteissä näin on jo käynyt).

        4. Tilastoja pimitetään. Ei enää kerrota rikollisen todellista alkuperää
        koska kun he saavat suoman kansalaisuuden heidän alkuperä salataan sanomalla vain " suomalainen". Tätä on harrastettu jo vuosia muidenkin EU maiden mediassa, jos kukaan ei ole sitä vielä huomannut.

        5. Jossai vaiheessa tilanne kärjistyy ja radikaalit alkavat värväämään muslim väestöä terroriin ympäri maata. Intiassa tämä on jo käynyt. Olivat ehtineet suunnitella kymmeniä terrori tekoa ympäri intiaa.
        Aika näyttää miten pitkälle he tässä mielenpelissä pääsevät suomalaisten kanssa.. toivon kovasti ettei liian pitkälle... huolestunut tulevien sukupolvien tulevaisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anti Lindtman heil kuva viittaa melko vahvasti uusnatsiyhteyksiin. "

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

        Entäs kavaltajat ja lapsiinsekaantujat SDP:ssä
        Missä ne kuuluisat SDP arvot on???????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anti Lindtman heil kuva viittaa melko vahvasti uusnatsiyhteyksiin. "

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

        Missä ja keitä ovat ne natsit, joihin Lindtmanilla on yhteyksiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

        Ei tossa mitään,kaikki ihmiset väristä välittämättä on aina jotenkin hep hurraa kuten minäkin olin.Aika ja viisaus rauhottaa kaiken.
        Mutta edelleen en siedä maahanmuuttajia jotka >RAISKAA LAPSIAMME !

        Persujen syytä,äkkiä eduskunta koolle😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulivat ihan kutsumatta. Mites muuten ne sodan aikana Ruotsiin sotaa pakoon lähetetyt lapset. Kuinka he poikkesivat nykyisistä pakolaisista. Entä työttömyyden vuoksi 60-luvulla Ruotsiin työtä hakemaan Suomalaiset. Entä jenkkilään euroopan miljoonat työttömät lähteneet ?

        No minäpä kerron. Ne Ruotsiin menneet olivat lapsia nimi ja osipoitelaput kaulassa, nuorimmat ehkä 4v, ilman vanhempia. Eivätkä ne raiskailleet kantaväestoä. Kun taas mämä olivat podattuja sotilaskarkureita muotivaatteissa ja jotka aloittat raiskaukset välittömästi.

        Ruotsiin menivät aikuiset töihin, useimmiten tarttuivat töihin jo samalla viikolla. Sama Ameriikkaan menijöillä. Mutta nämä täällä ovat enimmäkseen sosiaaliturvan varassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulivat ihan kutsumatta. Mites muuten ne sodan aikana Ruotsiin sotaa pakoon lähetetyt lapset. Kuinka he poikkesivat nykyisistä pakolaisista. Entä työttömyyden vuoksi 60-luvulla Ruotsiin työtä hakemaan Suomalaiset. Entä jenkkilään euroopan miljoonat työttömät lähteneet ?

        Ne 35 000 nuorta miestä tuli Tornion kautta kymmenillä busseilla Suomeen. Ainoastaan nuoria miehiä sotilaskarkureita, joita oli suomen sotilaat vastassa kantaen heidän reppujaan. Merkkivaatteissa naureskellen, kun suomen puolella luki isosti Tervetuloa! Niin luki Ruotsiksi, Englanniksi, Arabiaksi. Eikös itse Sipilä ollut vastassa.
        Oikeasti jokainen olisi pitänyt välittömästi palauttaa lähtömaihin.
        Suomi tarjosi näille parastaan, myös täällä Oulussa tehtiin vastaanottokeskuksia vanhaan mielisairaalaan, kerrostaloihin, niitä syntyi kuin sieniä sateella. Meni muutama viikko, niin nämä sankarit alkoivat mieltä osoittamaan, kun ruoka ei ollut tarpeeksi hyvää ja kaikkien pitää saada omat asunnot ja rahaa enempi, että voivat itse ostaa ruoat. Loput onkin historiaa mitä alkoi tapahtumaan ja tapahtuu kokoajan, näitä juttuja riittää raiskauksista jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anti Lindtman heil kuva viittaa melko vahvasti uusnatsiyhteyksiin. "

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

        Hys, hys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin paljon tuli pahaa v.2015 kun tietäisitte ja nyt eletään (he)kuin siat.."
        Sipilän keskusta persut ja kokkoomus ne maahan kutsui ja asunnotkin järjesti, mutta sitten heistä tehtiin paperittomia, etteivät jää pimeestä työstä kiinni. Suomi on rasistien maa ihan omilla asenteillaan ja kansalaisillaan.

        Suomalaiset on sinisilmäisiä idiootteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro tarkemmin niistä rötöstelyistä, vai ovatko ne niin salattuja ettei kukaan tiedä niistä sen enempää. Taitavat olla oman mielikuvituksesi tuotteita.

        Sossu ei rötöstele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs kavaltajat ja lapsiinsekaantujat SDP:ssä
        Missä ne kuuluisat SDP arvot on???????

        Halosem mustal.... N

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä ja keitä ovat ne natsit, joihin Lindtmanilla on yhteyksiä?

        Kummalisessa porukassa se antti vasn luuraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anti Lindtman heil kuva viittaa melko vahvasti uusnatsiyhteyksiin. "

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

        Jokainen meistä on ollut kakkakasa,kuten Lintmanni ja monet muut.
        Mutta minä olen rasisti,kun valtio ei voi raiskauksille mitään mitä tulijat edelleen tekevät?
        Saatana,monen pikkutytön elämä on tuhottu nokikepin munalla ja vasemmisto vaan silittelee ja huutaa rasistitksi!
        MINÄ OLEN TÄSSÄ ASIASSA TÄYSIN RASISTI,POIS PAHAT IHMISET TÄÄLTÄ,RAISKAAJA TULIJAT !
        Näitä saastoja on jo ennestään omassa paskakansassa mutta RANGAISTUKSET on muuttuva korkeamiksi vielä.
        Raiskaus lapseen, 10v ja päivästä päivään ja sitten jos on mamu niin ulos maasta!
        Niin paljon tuli pahaa v.2015 kun tietäisitte ja nyt eletään (he)kuin siat..

        Mitä sitten pitäisi tehdä puhtaasti kotimaisille raiskaajille, joita heistä on Suomessa suuri enemmistö. Lähettää Ruotsiin vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä ja keitä ovat ne natsit, joihin Lindtmanilla on yhteyksiä?

        Samassa saunaporukassa joku teki tervehdyksen. Kaikki kännissä kuin käet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset on sinisilmäisiä idiootteja.

        2015 ihmiset kokivat asuinympäristönsä turvalisemmaksi kuin 2014. Aika hassua, jos pakolaiset aiheuttaa turvattomuutta. Mutta ei anneta tosiasioiden häiritä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulivat ihan kutsumatta. Mites muuten ne sodan aikana Ruotsiin sotaa pakoon lähetetyt lapset. Kuinka he poikkesivat nykyisistä pakolaisista. Entä työttömyyden vuoksi 60-luvulla Ruotsiin työtä hakemaan Suomalaiset. Entä jenkkilään euroopan miljoonat työttömät lähteneet ?

        Oletko kuullut tarinoita Amerikkaan lähteneiden suomalaisten tekemistä raiskausrikoksista?
        Suomalaiset pakolaiset ovat maailmankuuluja siitä kuinka ahkeria ja työtelijätä ovat,
        Kannattaa tutustua suomalaisten pakolaisten historiaan :Pohjoisamerikan raivaajat tai Ruotsin teollisuudessa ahertajat.
        Ei kukaan haukkunut vastaanottajiaan rasisteiksi. Ei kukaan ravannut ensitöikseen "kelanluukulle" vaatimaan tiskikonetta ja Emmaljunga vaunuja lapsilleen, ei kukaan vaatinut omia ostoskeskuksia teurastustemppeleineen. Vasta vuosikymmenien uurastuksen jälkeen suomalaisella siirtolaisella oli varaa käytettyyn "volvoon".
        Nyt nämä Suomeen saapuneet pakolaiset ja "turvapaikanhakijat" ajavat bemareilla ja tesloilla ja ostavat lomamatkoja maahan, josta "pakenivat".
        Sevittäkää halaajat miten se on mahdollista.
        Olen tehnyt työtä 42 VUOTTA - eläke 1200 euroa brutto kuukaudessa - eikä vieläkään ole varaa tiskikoneeseen eikä bemariin puhumattakaan teslasta.
        Repikää siitä Henriksonni ja Anderssonni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne 35 000 nuorta miestä tuli Tornion kautta kymmenillä busseilla Suomeen. Ainoastaan nuoria miehiä sotilaskarkureita, joita oli suomen sotilaat vastassa kantaen heidän reppujaan. Merkkivaatteissa naureskellen, kun suomen puolella luki isosti Tervetuloa! Niin luki Ruotsiksi, Englanniksi, Arabiaksi. Eikös itse Sipilä ollut vastassa.
        Oikeasti jokainen olisi pitänyt välittömästi palauttaa lähtömaihin.
        Suomi tarjosi näille parastaan, myös täällä Oulussa tehtiin vastaanottokeskuksia vanhaan mielisairaalaan, kerrostaloihin, niitä syntyi kuin sieniä sateella. Meni muutama viikko, niin nämä sankarit alkoivat mieltä osoittamaan, kun ruoka ei ollut tarpeeksi hyvää ja kaikkien pitää saada omat asunnot ja rahaa enempi, että voivat itse ostaa ruoat. Loput onkin historiaa mitä alkoi tapahtumaan ja tapahtuu kokoajan, näitä juttuja riittää raiskauksista jne.

        Paikallinen kirppari antoi hyvää hyvyyttään tulijoille kenkiä sekä vaatteita. Tulijoille ne eivät kelvanneet. Heittivät ne katuojaan. Siinä kiitos.

      • Anonyymi

        Tämäkin juttu taas vääntyi hyväisesti eräiden maailmassa. Hän ei verrannut vaan sanoi että tottakin olisi parempi kun mitä tämä Orpo. Siis lukekaa juttu ennen kun tulette omien aolvauksinenne kanssa nettiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anti Lindtman heil kuva viittaa melko vahvasti uusnatsiyhteyksiin. "

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

        Lisäksi demari hussein al taeerilla oli samanlaiset kirjoitukset kuin junnilalla.demareiden Timo harakallakin oli tuomio alla mutta oli jopa liikenneministeri. Tiitisen lista pitäisi avata josta varmasti löytyisi demareiden suhmurointi DDR:n turvallisuuspalvelu stasin kanssa. Vasemmisto on isänmaaton rottalauma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan sannukalla ja muilla suvakkifemakoilla ei ole selkärankaa kantaa vastuuta mistään rötöstelyistään, ovatko siis lieroja?

        Ei. Vaan ennemminkin barbeja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anti Lindtman heil kuva viittaa melko vahvasti uusnatsiyhteyksiin. "

        Melkoisen vakava asia on tuo SDP:n Antti LIndtmanin natsiyhteys.

        Jokainen meistä on ollut kakkakasa,kuten Lintmanni ja monet muut.
        Mutta minä olen rasisti,kun valtio ei voi raiskauksille mitään mitä tulijat edelleen tekevät?
        Saatana,monen pikkutytön elämä on tuhottu nokikepin munalla ja vasemmisto vaan silittelee ja huutaa rasistitksi!
        MINÄ OLEN TÄSSÄ ASIASSA TÄYSIN RASISTI,POIS PAHAT IHMISET TÄÄLTÄ,RAISKAAJA TULIJAT !
        Näitä saastoja on jo ennestään omassa paskakansassa mutta RANGAISTUKSET on muuttuva korkeamiksi vielä.
        Raiskaus lapseen, 10v ja päivästä päivään ja sitten jos on mamu niin ulos maasta!
        Niin paljon tuli pahaa v.2015 kun tietäisitte ja nyt eletään (he)kuin siat..

        Nykyään joka vuos yli 400 matua karkotetaan maasta ja asetetaan maahantulokieltoon. Jokanen sit huvittakoon itseään kelaamalla et kuinka vakaviin rikoksiin noi on syyllistyny.

        Kiitos kommunistisen maahanmuuttopolitiikan! :)
        Miks teidän kommarisatanistien on väkipakko maahantuoda lastenraiskaajia!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä ja keitä ovat ne natsit, joihin Lindtmanilla on yhteyksiä?

        No ne kuvassa olevat hailhitleröijät!? Ja kaikki ne muut demari-jugendit jotka heilaa sen kuvan ulkopuolella. Koska tuskin toi nyt mikään yksittäistapaus oli!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulivat ihan kutsumatta. Mites muuten ne sodan aikana Ruotsiin sotaa pakoon lähetetyt lapset. Kuinka he poikkesivat nykyisistä pakolaisista. Entä työttömyyden vuoksi 60-luvulla Ruotsiin työtä hakemaan Suomalaiset. Entä jenkkilään euroopan miljoonat työttömät lähteneet ?

        Kiitos Ruotsille, että otti sotalapsia perheisiin. Niin kaksi siskoani sai Etelä-Ruotsissa hyvät kodit ja kun sota loppui, niin palautettiin Suomeen, tulomatkalla kuitenkin toinen sisko kuoli kurkkumätään. Me Lapin ihmiset saimme olla evakossa Ruotsissa, kun sota oli Lapissa ja sakut poltti meidän kodit, mutta takaisin Suomeen tultiin ja rakennettiin ja tehtiin töitä, ilman avustuksia, emme jääneet Ruotsiin elätettäväksi.
        Samoin, kun Suomesta Ruotsiin meni ihmisiä -60 luvulla, ne meni töihin kaikki ja heistä pidettiin Ruotsissa, eikä yksikään jäänyt yhteiskunnan elätiksi, eikä tuhoojaksi, polttamaan autoja ja raiskaamaan lapsia. Sellainen ero on nyky maahanmuuttajilla ja suomalaisilla, suomalaiset ei koskaan mene vieraan maan elätiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä ja keitä ovat ne natsit, joihin Lindtmanilla on yhteyksiä?

        Miten on mahdollista, että Suomessa valitaan pääministeriksi, jolla oli ainakin kaksi oikeuden tuomiota kavalluksista, kuten sosdemin Antti Rinteellä oli, eikä vasemmiston lehdet hiiskuneet sanaakaan.
        Entäs seuraava sosdemin pääministeri Marin, jolla ministeri aikana tuli josjonkinlaista kuprua, mutta mitä teki iltalehdet, ei mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se vasemmistorotta.

        Tuttu kaveri parinvaihto juhlissa. Tuo vaimonsa sinne nauttimaan alfojen seurasta ja itse kiihottuu katselemisesta ja ristiin pukeutumisesta. Muuten täysin harmiton ja alistuvainen kaveri joka nauttii kun hänet otetaan rajusti. En voi uskoa että olisi lausunut pääministeristä noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten pitäisi tehdä puhtaasti kotimaisille raiskaajille, joita heistä on Suomessa suuri enemmistö. Lähettää Ruotsiin vai?

        Suomessa on jo omasta takaa tarpeeksi rikoksen tekijöitä, ettei tarvitse roudata lisää Välimerenmaista. Jokainen raiskaaja suomalainen linnaan ja ulkomaalainen hänen kotimaahansa, miksi pitäisi tänne jättää elätettäväksi vuosiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulivat ihan kutsumatta. Mites muuten ne sodan aikana Ruotsiin sotaa pakoon lähetetyt lapset. Kuinka he poikkesivat nykyisistä pakolaisista. Entä työttömyyden vuoksi 60-luvulla Ruotsiin työtä hakemaan Suomalaiset. Entä jenkkilään euroopan miljoonat työttömät lähteneet ?

        Ruotsiin lähetettiin lapsia perheisiin. Nuo vapaaehtoiset perheet kasvattivat, ruokkivat jne. suomalaislapsia ihan omilla rahoillaan ja ihan vapaaehtoisesti. Ihan eri asia kuin yhteiskunnan rahoittamana eläminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin paljon tuli pahaa v.2015 kun tietäisitte ja nyt eletään (he)kuin siat.."
        Sipilän keskusta persut ja kokkoomus ne maahan kutsui ja asunnotkin järjesti, mutta sitten heistä tehtiin paperittomia, etteivät jää pimeestä työstä kiinni. Suomi on rasistien maa ihan omilla asenteillaan ja kansalaisillaan.

        Ketkä niitä maahantunkeutujia tänne huusi kurkku suorana 2015? Ettei vaan olisi ollut vihervasemmisto, perussuomalaisten varoitellessa. Orpolla ei ollut munaa estää kun Ruotsi lähetti pahimmat roistot junalla Tornioon, miksi ei muuten laivalla. Kyllä Suomessa on oltu sinisilmäisiä hölmöjä ja ollaan näköjään nykyisin yhä enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt täytyy muistaa Lindtmanin kohdalla se somekommenteissa todettua asia, ettei ihminen siitä miksikään muutu. Eli jos on ollut esim. natsimyönteinen nuoruudessaan, niin on sitä edelleenkin!!
        Samoja ihmisiä olemme!

        Juu eks gruppenführer Lindtman tullu siitäkin tunnetuks et alkoi jakamaan niitä h...tin epädemokraattisia puheenvuorolistojaan eduskunnan puhemiehelle? Joten ilmiselvästi Lindtmanissa ei ole demokratiaa muussa muodossa kuin kansallissosialistidemokraattisessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi demari hussein al taeerilla oli samanlaiset kirjoitukset kuin junnilalla.demareiden Timo harakallakin oli tuomio alla mutta oli jopa liikenneministeri. Tiitisen lista pitäisi avata josta varmasti löytyisi demareiden suhmurointi DDR:n turvallisuuspalvelu stasin kanssa. Vasemmisto on isänmaaton rottalauma

        Listan voi lukea netistä "Suomen sotilas" lehdestä. Tuttuja nimiä maanpetturista suurin osa. Valtakunnanoikeus toivottavasti kutsuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset on sinisilmäisiä idiootteja.

        *pssst!*

        Ei saa kutsua suomalaisia sinisilmäisiksi! Se on hrässismiä!

        Kts. Mari Rantanen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten pitäisi tehdä puhtaasti kotimaisille raiskaajille, joita heistä on Suomessa suuri enemmistö. Lähettää Ruotsiin vai?

        No karkottaa tietenkin kotimaahansa, kuten maturaiskaajatkin! Eli Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2015 ihmiset kokivat asuinympäristönsä turvalisemmaksi kuin 2014. Aika hassua, jos pakolaiset aiheuttaa turvattomuutta. Mutta ei anneta tosiasioiden häiritä.

        Hassua ei ole kuin sun kyky jauhaa täytyä kommunismia jokaikinen kerta!

        "Valtaosa – noin kolme neljästä koko kaupungin [Helsinki] vastaajista – kokee oman asuinalueensa turvalliseksi myöhään viikonloppuiltaisin. Näin on ollut koko tarkasteluajanjakson. Itäisessä suurpiirissä turvallisuustilanne on koettu koko ajan keskimääräistä huonommaksi."
        ...
        "Kun tarkastellaan muutosta ajassa pelkästään niiden vastaajien osalta, jotka kokevat olonsa turvalliseksi asuinalueellaan viikonloppuiltaisin, osuudet vähentyivät vuodesta 2018 vuoteen 2021 eniten Itäisessä ja Keskisessä suurpiirissä (6–7 %-yksikköä). Vuoteen 2015 verrattuna heikennystä on tapahtunut suuremmin vain idässä.

        Kun keskitytään turvattomien osuuteen kuviossa 1, havaitaan, että vuoden 2015 tulokset poikkesivat kaikissa Helsingin suurpiireissä kahdesta myöhemmästä tutkimusvuodesta. On mahdollista, että vuoden 2015 tutkimuksen toteuttamisaikana julkista keskustelua hallinnut Euroopan pakolaiskriisi ja sen seuraukset ovat vaikuttaneet myös helsinkiläisten turvallisuuskokemuksiin kaupunkiympäristössä. Vuosi 2018 oli tulosten perusteella rauhallisempaa ja seesteisempää aikaa. Vuoteen 2018 verrattuna vuoden 2021 tuloksissa kiinnittää huomiota Keskisen suurpiirin huonontunut tilanne"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään joka vuos yli 400 matua karkotetaan maasta ja asetetaan maahantulokieltoon. Jokanen sit huvittakoon itseään kelaamalla et kuinka vakaviin rikoksiin noi on syyllistyny.

        Kiitos kommunistisen maahanmuuttopolitiikan! :)
        Miks teidän kommarisatanistien on väkipakko maahantuoda lastenraiskaajia!?

        Mitä! Eivätkö "ne" ole vielä raiskanneet sinua?

        Voi pientä raukkaa, kun jää ilman... ,

        Terv. Kommarinatsilahtarisaatanistiperkelöitsijä!

    • Anonyymi

      Varmaan tämäkin jotekin käännetään Perussuomalaisten syyksi, vaikka vasemmistolainen oli huutelemassa.

    • Anonyymi

      Miten media voi tarttua aiheeseen mitä ei ole eli kukaan ei ole kutsunut Orpoa rotaksi.

      • Anonyymi

        Taidat olla vasemmistolainen? Niinkö luulet että pääsette anteeksipyytämästä, kun väitätte ettei sitä tapahtunutkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla vasemmistolainen? Niinkö luulet että pääsette anteeksipyytämästä, kun väitätte ettei sitä tapahtunutkaan?

        Tosiasia nyt vaan on että Ville-Pekka Timonen ei ole nimitellyt pääministeriä rotaksi vaan lehdessä kirjoitettiin että hän sanoi "Rottakin olisi parempi pääministeri, sillä on sentään selkäranka". Tuosta kyllä voi vetää sen johtopäätöksen että Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa, ei että Orpo olisi rotta.

        Mutta kun se ei ole ollut niin nökön nuukaa Riikka Purrankaan tapauksessa, mitä hän oikeastaan on kirjoittanut (päinvastoin, on sieltä täältä otettu asiayhteydestään erikseen, joilla on "paranneltu" asiaa). Näin se media nyt vaan toimii...

        Ai pahemmaksi kuin rotta kutsuminen on vähemmän paha asia :D:D:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai pahemmaksi kuin rotta kutsuminen on vähemmän paha asia :D:D:D

        Ei kutsuttu pahemmaksi kuin rotta vaan että rotallakin on enemmän selkärankaa. Orpo kutsuttiin siis selkärangattomaksi, mikä pitää täysin paikkansa. Orpo on kurja nahjus, jota tämä maa ei tarvitse.

        Menisit pummi töihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla vasemmistolainen? Niinkö luulet että pääsette anteeksipyytämästä, kun väitätte ettei sitä tapahtunutkaan?

        "– Rottakin olisi parempi pääministeri. Sillä on sentään selkäranka! paikallispolitiikassa vaikuttava Ville-Pekka Timonen tiivisti oman puheenvuoronsa lopuksi aplodien saattelemana." Önk önk vai miten se meni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasia nyt vaan on että Ville-Pekka Timonen ei ole nimitellyt pääministeriä rotaksi vaan lehdessä kirjoitettiin että hän sanoi "Rottakin olisi parempi pääministeri, sillä on sentään selkäranka". Tuosta kyllä voi vetää sen johtopäätöksen että Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa, ei että Orpo olisi rotta.

        Seli seli.....

        Millä hartioilla tuo Ville-Pekka Timonen käy mollamaan pääministeriä. Törkeää, ei mitään kanttia moisella henkilöllä ole käydä pääministeriä ja hallitusta arvostelemaan. En ole kuullut moisesta herrasta aikaisemmin mitään, joten lienee tyhjäntoimittaja ja tuskin on varaa arvostella nykyistä hallitusta.

        Antakaa nyt jo tuon hölisemisen loppua- Paljin melua tyhjästä. Tyhmyytenne osoitatte, vasemmisto, jos vielä jatkatte tuota turhuutta.

        Se taitaa vain osoittaa sitä pettymyksen suuruutta, kun vasemmiston pitää aloittaa uusi kausi tavallisina edustajina eikä ministerin titteliä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kutsuttu pahemmaksi kuin rotta vaan että rotallakin on enemmän selkärankaa. Orpo kutsuttiin siis selkärangattomaksi, mikä pitää täysin paikkansa. Orpo on kurja nahjus, jota tämä maa ei tarvitse.

        Kyllä te suvajakit olette sekaisin, yritä nyt päättää tarkoittiko pahempaa vai parempaa :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasia nyt vaan on että Ville-Pekka Timonen ei ole nimitellyt pääministeriä rotaksi vaan lehdessä kirjoitettiin että hän sanoi "Rottakin olisi parempi pääministeri, sillä on sentään selkäranka". Tuosta kyllä voi vetää sen johtopäätöksen että Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa, ei että Orpo olisi rotta.

        Älä vaadi kontekstia. Ei sitä muillekaan suvaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kutsuttu pahemmaksi kuin rotta vaan että rotallakin on enemmän selkärankaa. Orpo kutsuttiin siis selkärangattomaksi, mikä pitää täysin paikkansa. Orpo on kurja nahjus, jota tämä maa ei tarvitse.

        Kuinka kummassa viitsitte noin halveksivasti puhua nykyisestä pääministeristä. Puhujalla tuskin olisi mahdollisuuksia edes eduskunnan apumieheksi. Suulla suuremmalla on kuitenkin halveksimassa nykyistä pääministeriä,

        Tyhmyytesi osoitit pahemman kerran ja tyhmä taidat ollakin, Sinun lausumisesi voi jättää omaan arvoonsa halveksittavana sananheinänä,

      • Anonyymi

        Uutisessa Orpon väitettiin rottaa huonommaksi työssään.

        Ei Julmemmin ja Alatyylisemmin voisi toista ihmistä Mediassa syyllistää.

        Kuvitteliko, että Orpo tai Purra ottaisivat tuollaisen käytöksen omaavaan yhteyttä?

        Ihmiset yleensä inhoavat rottia. Kun väittää Orpoa rottaa huonommaksi. On kyseessä kunnianloukkaus!

        Vasemmisto/ vihreät kauhisteli kuorossa turkkilaisapina sanaa. Onko heistä ok, väittää Orposta noin?

        Kunnianloukkaus tuollainen minusta on.
        Ei ketään ihmistä saa haukkua noin. Rasistinen syytös!

      • Anonyymi

        Kaksi toimittajaa nosti kaiken ylös rasismista.oliko is tai il..
        Toimittajat ovat juuri saastaa ja näette mitä heille käy maailmalla,kun ei puhuta totuutta.
        Sitten he valittavat,kun hitä kohtaan on outoja xxxx.
        He nämä toimittajat uutisen aloitti tämän kaiken paskan,joten en ihmettele jos joku toimittaja saa nenään jossain:))
        Uutisointi pitää olla totta,kuten he jotkut väittävät Saksan lehdistön kirjoittavan Suomesta,mutta se on kuin meidän seiska 7,roska lehti ja vasemmistolainen.

      • Anonyymi

        Väitti Orpoa Rottaa huonommaksi Pääministerin työssään. Olen järkyttynyt,Orpon ja Hallituksen puolesta .

        Järkyttävä, Törkeä, Tahallinen herjaava väite!

        Anteeksipyyntö, ei kyllä nyt auta.

        Loukannut julkisesti Pääministeriämme.
        Viellä uutisissa joka on kaikkien luettavissa.

        Tuollanen ei ole hyväksyttävää. Muutenhan kuka tahansa, voi haukkua julkisesti kenet tahansa, ja miksi tahansa.

        Kyllä Mun sympatiat on Hallituksen puolella.

        Toivottavasti asia käsitellään, ja ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin. Näin ei voi tomia Suomessamme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kutsuttu pahemmaksi kuin rotta vaan että rotallakin on enemmän selkärankaa. Orpo kutsuttiin siis selkärangattomaksi, mikä pitää täysin paikkansa. Orpo on kurja nahjus, jota tämä maa ei tarvitse.

        Mihin maa tarvitsee muka ihmisiä, jotka Pilkkaavat Pääministeriämme?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasia nyt vaan on että Ville-Pekka Timonen ei ole nimitellyt pääministeriä rotaksi vaan lehdessä kirjoitettiin että hän sanoi "Rottakin olisi parempi pääministeri, sillä on sentään selkäranka". Tuosta kyllä voi vetää sen johtopäätöksen että Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa, ei että Orpo olisi rotta.

        Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa..

        Katsokaa Timosta:))
        En voi kun ihmetellä,että kasassa on poika.
        Voin melkein lyödä vetoa,että armeija meni pois jostain syystä.
        Kasvanut ihan vanhempiensa cccp kasvatuksella päin vittua.
        Aina on vanhemmat takana,miten kasvattavat esim.tämän hertaisen neidin joka vinkuu ..
        Vasemmistoliitton joku vessanpuhdistaja mutta ei sillä väliä,vasureista ei tykätä missään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menisit pummi töihin.

        Ei sille käy nyt,pitää loikoilla ja harjoittaa Li Anderrosin oppeja..
        Olla vätys kommunististi,maata ja käyttää hyväksi veronmaksajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasia nyt vaan on että Ville-Pekka Timonen ei ole nimitellyt pääministeriä rotaksi vaan lehdessä kirjoitettiin että hän sanoi "Rottakin olisi parempi pääministeri, sillä on sentään selkäranka". Tuosta kyllä voi vetää sen johtopäätöksen että Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa, ei että Orpo olisi rotta.

        Järkyttävä solvaus.
        Toisesta ihmisestä ei voi puhua noin, ei ilman seuraamuksia.

      • Anonyymi

        Tämä nimittelijä on vasemmistoliiton johtoelinten jäsen.

        Kumma ettei media kysy Lii Anderssonin kantaa ryhmänsä jäsenen ulostuloon?

        Näinkö vasemmistolainen on Hesarikin nykyään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisessa Orpon väitettiin rottaa huonommaksi työssään.

        Ei Julmemmin ja Alatyylisemmin voisi toista ihmistä Mediassa syyllistää.

        Kuvitteliko, että Orpo tai Purra ottaisivat tuollaisen käytöksen omaavaan yhteyttä?

        Ihmiset yleensä inhoavat rottia. Kun väittää Orpoa rottaa huonommaksi. On kyseessä kunnianloukkaus!

        Vasemmisto/ vihreät kauhisteli kuorossa turkkilaisapina sanaa. Onko heistä ok, väittää Orposta noin?

        Kunnianloukkaus tuollainen minusta on.
        Ei ketään ihmistä saa haukkua noin. Rasistinen syytös!

        Jep, mutta kun kyseessä on vassu, niin tämähän on vain tätä nuoruuden pullistelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävä solvaus.
        Toisesta ihmisestä ei voi puhua noin, ei ilman seuraamuksia.

        Niin minustakin ei Rottaa voi verrata Orpoon , mitenkään.
        Rotalla on omatuntokin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävä solvaus.
        Toisesta ihmisestä ei voi puhua noin, ei ilman seuraamuksia.

        Eihän siinä solvattu ketään!
        Oikeutta käyty tuollaisesta versiosta joskus meillä töissä, että jopa vasemman jalan kumisaapaskin voisi hoitaa esimiehen tehtävät solvaa mitenkään esihenkilöä ,,,,kun siinä ei sanota juurikaan henkilöä nimeltä mutta jos suoraan verrannut rottaa Orpoon , sillä ehkä jossakin mahdollisesti loukkaus Rottaa kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla vasemmistolainen? Niinkö luulet että pääsette anteeksipyytämästä, kun väitätte ettei sitä tapahtunutkaan?

        Orpon tässä kuuluisi anteeksi pyytää, kun ei ole selkärankaa ja seurustelee äärioikeiston kanssa, mikä taas on anteeksiantamatonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun se ei ole ollut niin nökön nuukaa Riikka Purrankaan tapauksessa, mitä hän oikeastaan on kirjoittanut (päinvastoin, on sieltä täältä otettu asiayhteydestään erikseen, joilla on "paranneltu" asiaa). Näin se media nyt vaan toimii...

        Missä yhteydessä ihmisten ampuminen lähijunassa olisi hyväksytympää ? Lehdissähän oli Purran kirjoitukset sanasta sanaan Halla-aho Jussin vieraskirjasta! Riikka Purra seuraa tänäkin päivänä tätä kulttijohtajaa, eikä anteeksipyyntökään ollut aito.
        Mustat säkit vuonna 2019 ei sitten niin vanha rasistinen juttu vielä olekaan, ai niin siinä kunnioitettiin naisia vai mitä. Murha ei taida vanheta koskaan ja natsien murhista on vielä paljon selvittämättä. Uusnatseista puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seli seli.....

        Petteri selkärankaton matelee orpopiiskari Riikan jalkojen juuressa ja piiskaa ei tosiaan säästetä, jos persun tahtoon ei taivuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa..

        Katsokaa Timosta:))
        En voi kun ihmetellä,että kasassa on poika.
        Voin melkein lyödä vetoa,että armeija meni pois jostain syystä.
        Kasvanut ihan vanhempiensa cccp kasvatuksella päin vittua.
        Aina on vanhemmat takana,miten kasvattavat esim.tämän hertaisen neidin joka vinkuu ..
        Vasemmistoliitton joku vessanpuhdistaja mutta ei sillä väliä,vasureista ei tykätä missään.

        Rotan polku johtaa suoraan Åbo Akademin vassari valtiotieteilijään, joka ei ole ikinä tehnyt päivääkään rehellistä työtä.
        Silmät tolpillaan, likaiset hiukset takkuisina ja päällään ilmaan nokkien kuin kana huutaa omaa ismiään, eikä rannikkoruottalaisena kuuntele muita. Jag är best kot kot jag är best kot kot....... osv

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä nimittelijä on vasemmistoliiton johtoelinten jäsen.

        Kumma ettei media kysy Lii Anderssonin kantaa ryhmänsä jäsenen ulostuloon?

        Näinkö vasemmistolainen on Hesarikin nykyään.

        Jep, l. kuten täällä jo moneen kertaan todettu, media on täynnä vihervassareita ja jutut sen mukaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasia nyt vaan on että Ville-Pekka Timonen ei ole nimitellyt pääministeriä rotaksi vaan lehdessä kirjoitettiin että hän sanoi "Rottakin olisi parempi pääministeri, sillä on sentään selkäranka". Tuosta kyllä voi vetää sen johtopäätöksen että Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa, ei että Orpo olisi rotta.

        Yhtä tosiasia on ettei Purran nimittänyt ketään jätesäksiksi, vaan nimitti säkiksi vaatetta! Pidetään samat tosiasiat sitten kaikilla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävä solvaus.
        Toisesta ihmisestä ei voi puhua noin, ei ilman seuraamuksia.

        Käräjlle kunnianloukkauksesta ilman muuta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän siinä solvattu ketään!
        Oikeutta käyty tuollaisesta versiosta joskus meillä töissä, että jopa vasemman jalan kumisaapaskin voisi hoitaa esimiehen tehtävät solvaa mitenkään esihenkilöä ,,,,kun siinä ei sanota juurikaan henkilöä nimeltä mutta jos suoraan verrannut rottaa Orpoon , sillä ehkä jossakin mahdollisesti loukkaus Rottaa kohtaan.

        Ai ei solvattu ketään???? Mikäs sen tarkoitus sitten oli??!!!!
        Se oli ihan selvääkin selvempi solvaus ja solvaaja ilmoitti vielä varmemmaksi vakuudeksi seisovansa sanojensa takana. Joten mikään anteeksipyyntö ei auta asiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi toimittajaa nosti kaiken ylös rasismista.oliko is tai il..
        Toimittajat ovat juuri saastaa ja näette mitä heille käy maailmalla,kun ei puhuta totuutta.
        Sitten he valittavat,kun hitä kohtaan on outoja xxxx.
        He nämä toimittajat uutisen aloitti tämän kaiken paskan,joten en ihmettele jos joku toimittaja saa nenään jossain:))
        Uutisointi pitää olla totta,kuten he jotkut väittävät Saksan lehdistön kirjoittavan Suomesta,mutta se on kuin meidän seiska 7,roska lehti ja vasemmistolainen.

        pikemminki median harjoittama aivopesu ja propaganda islamisaation leviämisen edistämiseksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä hartioilla tuo Ville-Pekka Timonen käy mollamaan pääministeriä. Törkeää, ei mitään kanttia moisella henkilöllä ole käydä pääministeriä ja hallitusta arvostelemaan. En ole kuullut moisesta herrasta aikaisemmin mitään, joten lienee tyhjäntoimittaja ja tuskin on varaa arvostella nykyistä hallitusta.

        Antakaa nyt jo tuon hölisemisen loppua- Paljin melua tyhjästä. Tyhmyytenne osoitatte, vasemmisto, jos vielä jatkatte tuota turhuutta.

        Se taitaa vain osoittaa sitä pettymyksen suuruutta, kun vasemmiston pitää aloittaa uusi kausi tavallisina edustajina eikä ministerin titteliä ole.

        Onhan maailman kuulu tempparitähti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa..

        Katsokaa Timosta:))
        En voi kun ihmetellä,että kasassa on poika.
        Voin melkein lyödä vetoa,että armeija meni pois jostain syystä.
        Kasvanut ihan vanhempiensa cccp kasvatuksella päin vittua.
        Aina on vanhemmat takana,miten kasvattavat esim.tämän hertaisen neidin joka vinkuu ..
        Vasemmistoliitton joku vessanpuhdistaja mutta ei sillä väliä,vasureista ei tykätä missään.

        Eikö olisi vasemmiston parempi kömpiä sinne missä on selkärankainen johtaja, siis Putinin luo, sieltä se vasemmisto on kautta-aikain ohjeet ja neuvot saanut, ei muuta kuin Venäjälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä yhteydessä ihmisten ampuminen lähijunassa olisi hyväksytympää ? Lehdissähän oli Purran kirjoitukset sanasta sanaan Halla-aho Jussin vieraskirjasta! Riikka Purra seuraa tänäkin päivänä tätä kulttijohtajaa, eikä anteeksipyyntökään ollut aito.
        Mustat säkit vuonna 2019 ei sitten niin vanha rasistinen juttu vielä olekaan, ai niin siinä kunnioitettiin naisia vai mitä. Murha ei taida vanheta koskaan ja natsien murhista on vielä paljon selvittämättä. Uusnatseista puhumattakaan.

        Purra ei ollut politiikassa mukana silloin, mutta Antti oli sosdem nuorten puheenjohtaja kun opetti nuorille natsitervehdystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisessa Orpon väitettiin rottaa huonommaksi työssään.

        Ei Julmemmin ja Alatyylisemmin voisi toista ihmistä Mediassa syyllistää.

        Kuvitteliko, että Orpo tai Purra ottaisivat tuollaisen käytöksen omaavaan yhteyttä?

        Ihmiset yleensä inhoavat rottia. Kun väittää Orpoa rottaa huonommaksi. On kyseessä kunnianloukkaus!

        Vasemmisto/ vihreät kauhisteli kuorossa turkkilaisapina sanaa. Onko heistä ok, väittää Orposta noin?

        Kunnianloukkaus tuollainen minusta on.
        Ei ketään ihmistä saa haukkua noin. Rasistinen syytös!

        Se Timonen ainakin on Rotan näköinen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai pahemmaksi kuin rotta kutsuminen on vähemmän paha asia :D:D:D

        Jos Purra pyytää samalla tavalla anteeksi kuin rotta/selkärankarunoilija, voin rauhoittua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisessa Orpon väitettiin rottaa huonommaksi työssään.

        Ei Julmemmin ja Alatyylisemmin voisi toista ihmistä Mediassa syyllistää.

        Kuvitteliko, että Orpo tai Purra ottaisivat tuollaisen käytöksen omaavaan yhteyttä?

        Ihmiset yleensä inhoavat rottia. Kun väittää Orpoa rottaa huonommaksi. On kyseessä kunnianloukkaus!

        Vasemmisto/ vihreät kauhisteli kuorossa turkkilaisapina sanaa. Onko heistä ok, väittää Orposta noin?

        Kunnianloukkaus tuollainen minusta on.
        Ei ketään ihmistä saa haukkua noin. Rasistinen syytös!

        Hmmm... Hmmm... Ensin haluaisi opetusministerin lukemaan ja kertomaan voiko koulutuksesta tosiaan säästää. Sitten tulee muitakin mieleen....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se Timonen ainakin on Rotan näköinen!

        Ja sillä on selkäranka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasia nyt vaan on että Ville-Pekka Timonen ei ole nimitellyt pääministeriä rotaksi vaan lehdessä kirjoitettiin että hän sanoi "Rottakin olisi parempi pääministeri, sillä on sentään selkäranka". Tuosta kyllä voi vetää sen johtopäätöksen että Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa, ei että Orpo olisi rotta.

        Käsitätkö, että Orpoa haukkui vielä alemmaksi, kuin rotta, siis selkärangattomiin. Olette alinta roskasakkia, kun pitää ihmisiä nimitellä noin alhaisesti ja puolustella vielä tuollaisia sanojia. Tuo kielenkäyttö kuuluu vasemmiston sanavarustukseen, sen näki jo Marinin puheista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasia nyt vaan on että Ville-Pekka Timonen ei ole nimitellyt pääministeriä rotaksi vaan lehdessä kirjoitettiin että hän sanoi "Rottakin olisi parempi pääministeri, sillä on sentään selkäranka". Tuosta kyllä voi vetää sen johtopäätöksen että Timosen mielestä Orpolla ei ole selkärankaa, ei että Orpo olisi rotta.

        Seli seli. Nyt selitellään vaikka sanomiset ovat täysin selviä. Luulen että kommaripojua pelottaa ihan oikeasti, mitä tuli sanottua. Ei tule olemaan elämä helppoa tai turvallista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpon tässä kuuluisi anteeksi pyytää, kun ei ole selkärankaa ja seurustelee äärioikeiston kanssa, mikä taas on anteeksiantamatonta.

        Seukkaako Orpo jonkun natsivasemmiston kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä yhteydessä ihmisten ampuminen lähijunassa olisi hyväksytympää ? Lehdissähän oli Purran kirjoitukset sanasta sanaan Halla-aho Jussin vieraskirjasta! Riikka Purra seuraa tänäkin päivänä tätä kulttijohtajaa, eikä anteeksipyyntökään ollut aito.
        Mustat säkit vuonna 2019 ei sitten niin vanha rasistinen juttu vielä olekaan, ai niin siinä kunnioitettiin naisia vai mitä. Murha ei taida vanheta koskaan ja natsien murhista on vielä paljon selvittämättä. Uusnatseista puhumattakaan.

        Ja missä yhteydessä Purra niin sanoi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai ei solvattu ketään???? Mikäs sen tarkoitus sitten oli??!!!!
        Se oli ihan selvääkin selvempi solvaus ja solvaaja ilmoitti vielä varmemmaksi vakuudeksi seisovansa sanojensa takana. Joten mikään anteeksipyyntö ei auta asiaa!

        Vasemmisto solvaa persuja 24/7 eikä persut ole viemässä vasemmistoa raastupaan.

    • Anonyymi

      samaa näköä

      • Anonyymi

        Jep.Toiselle vain sähkö ja ihmiskorvalle kuulumattomat äänet häirtsevät.

    • Anonyymi

      Jos kyse olisi Persuista niin YLE olisi kutsunut jo studion täyteen professoireita.

      • Anonyymi

        Teillä venäläisillä menee sekaisin SDP ja perussuomalaiset. Ne on Vasili eri puolueita.

      • Anonyymi

        Ja asiantuntijoita

      • Anonyymi

        Totta, kaikki suvakkiproffat puolustelmaan perussuvakkeja.

      • Anonyymi

        Ei Suomessa ole
        Niin monta professoria.

      • Anonyymi

        Ulkomaan kauppa olisi jo romahtanut.

      • Anonyymi

        Yle olisi saattanut jopa tehdä telkkariin erikoislähetyksen mikäli solvattu olisi ollut vihervasemmistolainen!!!

    • Anonyymi

      Onhan jokaisen järkevän ymärrettävä minkälaisia kommonistit ovat mieleltään.
      Oletteko huomaneet mitä kommonisti diktaatorit venäjällä ovat aina puuhailleet ja nykuisinkin tekevät.

    • Anonyymi

      Ei tuosta oikein selvinnyt kuka mitäkin sanoi. Tosin tuossa ei ole kyse kansanedustajasta, eikä ministeristä. Kuitenkin puolueorganisaation jäsen tämä on.
      Maksoi potut pottuina.

    • Anonyymi

      Entäs se kaikkien ministereiden nimitteleminen persereiksi?

      • Anonyymi

        Siitä saanee paljousalennusta, koska köntissä nimitellään kaikkia, eikä ketään yksittäistä ministeriä.

    • Anonyymi

      Harjataanko Vasemmistoliitossa?

    • Anonyymi

      pitää selvittää onko rotalla kuinka paljon samaa geeniperimää vai oliko liioittelua

      • Anonyymi

        Näin maallikon silmin katsottuna Orpo muistuttaa enemmän simpanssia kuin rottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin maallikon silmin katsottuna Orpo muistuttaa enemmän simpanssia kuin rottaa.

        Kukaan ei muistuta enemmän apinaa kuin mäkynen :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei muistuta enemmän apinaa kuin mäkynen :D

        😂🤣

      • Anonyymi

        Tai vaaditaanko valtavavalemedioissa nyt Orpoa esittämään röntgenkuva selästään todisteeksi että sillä on selkäranka?

        *diu-diu* :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai vaaditaanko valtavavalemedioissa nyt Orpoa esittämään röntgenkuva selästään todisteeksi että sillä on selkäranka?

        *diu-diu* :D

        Rkp vaatii Orpoa pyytämään anteeksi kun sillä ei ole selkärankaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin maallikon silmin katsottuna Orpo muistuttaa enemmän simpanssia kuin rottaa.

        Typeryyksiä typeryyksien perään. Kerropa, mitä sinä muistutat, olisiko porsas lähellä?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei muistuta enemmän apinaa kuin mäkynen :D

        Jos täällä aletaan luettelemaan koko eläinkunta, niin aloitetaan vasemmistolaisten vertailu, kyllä eläimiä riittää,

        Siitä tulisikin hauska luettelo. Löytäisin kyllä paljin vertailukohteita, mutta en kuitenkaan viitsi alkaa mollaamaan ihmisiä, kuten vasemmistolaiset ovat valmiita tekemään tyhmyyksissään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂🤣

        Siinä se vasta ympäristöhaitta on kun mursuturpa mäkynen tulee estradille. Kerrankin "poliitikko "joka fenotyypillään saa nauramaan niin että tulee paskat housuun.
        Kädetkin kui vastasyntyneellä lapsella. Niissä babyhandyissä ei näy työnjälki. Miten näkyisikään kun ei ikinä työtä tehnytkään. Paskapolitikointi kasvattaa räkäroiskeista viiksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin maallikon silmin katsottuna Orpo muistuttaa enemmän simpanssia kuin rottaa.

        Jospas jättäisit muut rauhaan ja katsoisit itse itseäsi peilistä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei muistuta enemmän apinaa kuin mäkynen :D

        Eihän se muistuta, vaan on esi-isä.

    • Anonyymi

      Li Anderssonin olisi syytä ottaa julkisesti kantaa asiaan. Muuten menee uskottavuus.

      • Anonyymi

        Ei ole uskottava nytkään! 😅

      • Anonyymi

        Yhden aatten Anderssonnilla on kusi vaipassa. Ei sillä mitään omia mielipiteitä ole. Kaikki on moskovalaisesta kateketesta.

      • Anonyymi

        Eikö lehdessä ollut kuva, kun kaksi turvakkoprinssiä talutti tuota Anderssonia bubista ettei pystyssä pysynyt. Samoin kannettiin tämä läskimooses Kisoista sammuneena hotelliin, näytti siltä, että kummallakaan ei ollut selkärankaa.
        Entäs Marinin selkäranka oli nylkyttelyvideolla aika mutkalla.

    • Anonyymi

      SDP on TABU

      • Anonyymi

        SDP tietää kaikki median pervoilut ja likaiset salaisuudet ja niillä kiristää!

    • Anonyymi

      Ei taida olla kenenkään kuppi niin puhdas, jotta pohja näkyisi

      • Anonyymi

        Jos jostakin sellainen pylväspyhimys löytyy, niin ilmoittautukoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jostakin sellainen pylväspyhimys löytyy, niin ilmoittautukoon.

        Eks noita pylväspyhimyksiä ole Itä-Helsinki täynnä!?

    • Anonyymi

      Orpo voi niin halutessaan viedä asian oikeuden ratkottavaksi.

      Persutuomioistuin ei sitä ratko, keskittykööt oman puolueen toisinajattelijoiden tuomitsemiseen.

    • Anonyymi

      jos muistaa mutanttininjakilpikonnat niin siitä on helppo kuvitella mielessään mutanttiorporotta

    • Anonyymi

      Mäenpäänkin olisi pitänyt kutsua tulijoita rotiksi niin yksikään toimittaja ei olisi asiaan puuttunut, mutta kun käytti sanaa vieraslaji. 🤪

    • Anonyymi

      Jaaha, kaikki uhriutuneet ja Ben Zhycowitz voivat lukea, miten silloinen oppositio: perussuomalaiset, kokoomus, kristilliset maalittivat Marinin hallitusta ja sen ministereitä, solvasivat jne. En kuullu koskaan Benin paheksuvan huorittelua, pilluhallitus -nimitystä, milloin kukakin oli ruma, laski, luuviulu...misää olit Ben puolustamassa naisia, ihmisyyttä, tasa-arvoa ja naisia törkykirjoituksilta.

      Luulis sinun köyhän kerjäläispojan, omaavan vähän tasa-arvoisempaa kohtelua.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Otas nyt se ADHD-pilleris et kykenet pysymään ketjun aiheessa kun me tässä koitetaan kovasti puhua nykyisen hallituksen pääministeristä eikä voikilon hinnasta Punaisella torilla!? :/

      • Anonyymi

        Kyllä minä olin paheksumassa näitä Marinia mollaavia kirjoituksia. Ne olivat törkyä ja aivan aiheettomia. En tiedä, oliko perussuomalaiset asialla, mutta en usko kokoomukselaisten tuollaisiin kirjoitelmiin syyllistyneen.

        Pidän kokoomukselaisia sivistyneinä ihmisinä, mutta perussuomalaisissa löytyy kaikenlaisia
        kannattajia.

        Kaikenlainen henkilön kohdistuva inhottava kirjoittelu on asiaan kuulumatonta ja sivistymätöntä.

      • Anonyymi

        Tosiasiat, miten sellaisia kutsutaan, jotka juopottelevat työaikana, varastavat ruoat ja juomat kansan piikkiin, tai pussailevat akat keskenään ja nylkyttävät toisiaan. Kuvaavat tissejä videoille levitykseen pääministerin virka-asunnossa. Haukkuvat vanhoja ihmisiä nimitellen. Lahjoittivat miljardeja Etelä-Euroopan rikkaille maille, pienen valtion verorahoja. Voiko tuollaisia ihmisiä kutsua selkärankaisiksi?

    • Anonyymi

      ja presidenttiä kutsuttiin lespoksi. oi niitä aikoja

      • Anonyymi

        Sehän oli lepakolle kunnia asia,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän oli lepakolle kunnia asia,

        samanlainen kulissiavioliitto kuin kahden lepakon kasvattamalla sannukallakin.

    • Anonyymi

      Muistettakoon, että Liian Dersson on kasvanut talossa jossa ei ole kulmia.

      • Anonyymi

        Ja puserossa ylipitkät hihat?

    • Anonyymi

      HYVÄ HYVÄ ISO TAP TAP TAP ETTÄ JOKU USKALTAA KOKOOMUS ORPOO NIMITTÄÄ ROTAKSI HÄN ON KANSAKUNNAN JYVÄLAARIN ROTTA AINA HEIKOMPIEN KIMPUSSA KUSETTAMASSA ROSVOOMASSA HEIKOILTA. KOK PIKKU BENNIN MÖRINÄT KUIN TUULEEN HUUTOJA IHAN HÖPÖ HÖPÖÄ ÄLYIS LÄHTEE HUS HELVETTIIN POLITIIKASTA.

      • Anonyymi

        Tuo toisen loukkaaminen oli varmaan taitoisi rajamailla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo toisen loukkaaminen oli varmaan taitoisi rajamailla

        Tais tulla toi kaiku kauempaakin kun rajamailta jostain mistälie twilight zonelta!?

      • Anonyymi

        Rauhoitu hyvä lapsi. Ei ole mitään hätää. Olet vain vihervasemmistolaisen aivopesun uhri. Neljän vuoden päästä voit jo paljon paremmin, kun maata johtavat viisaat kok ja persu johtajat.

      • Anonyymi

        Ressukka!! Missä sinun sivistyksesi on??? Sitä ei liene lainkaan. Olet oppinut pistämään isoja kirjaimia peräjälkeen törkykirjoituksia varten.

        Hukkaan on tuo opettelu mennyt. Ei pisteitä eikä pilkkuja mailla eikä halmeilla, vain kirjaimia peräkanaa. Tuollaisen mielipiteet voi jättää omaan arvoonsa. Tyhmyydestä sakotetaan,

      • Anonyymi

        Mitä niiltä köyhiltä voi ottaa, kun ovat niin köyhiä, kuin rotat. Köyhille vain pitää antaa ja jos ei anna niin niillä on kuitenkin käsi aina toisen taskussa. Jokaisella terveellä on samat mahdollisuudet opiskella ja tehdä töitä. Mikä etuoikeus on tehdä itsestä köyhä valittaja ja yhteiskunnan varoilla eläjä.

    • Anonyymi

      Vasemmistolaisilla alkaa kaljua kiristään kun ei pääse päsmäröimään politiikassa.
      Voi raukkoja. Kylläpä nyt on voi voi.

    • Anonyymi

      Voi herranjumala mitä teatteria. Mitä seuraavaksi? Hallitus kaatuu ja kcmd mafia julistaa uudet lait, tällä kertaa toimivan hallituksen ja enemmistön kannatus, jonka jälkeen kaikkien unet ja salaisuudet ladataan tekoälylle mutta ne voi ostaa takas?

    • Anonyymi

      Hehehe. Aloittajan uskomattomalla persulogiikalla Timo Soinin olisi pitänyt pyytää anteeksi Purran 15 vuotta sitten kirjoittamia vihapuheita, koska Soini johti silloin persuja.

      Ylen kolumnisti vertaisi myös hyvin Orpoa liskoon, koska vain liskolla on selkäranka. Orpo kiemurtelee kuin kastemato.

      Vain sanoja on vastuussa sanomisistaan, eikä kukaan muu.

      • Anonyymi

        No Sanna Marin on sitten tolla logiikalla nilviäinen vai mitä demari- lapsi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Sanna Marin on sitten tolla logiikalla nilviäinen vai mitä demari- lapsi ?

        Ei logiikan perusteella. Muuten voi olla.

      • Anonyymi

        Rotat jättää uppoavan laivan köyhä kuin rotta rotta syö muilta käy muiden sen jääkaapilla syömässä ei maksa mistään mutta köyhdyttää muita ja maksattaa laskunsa muilla ! Kunnon rotta syö muiden eväät.

      • Anonyymi

        NIINKÖ!?

        No minkäs takia sit Halla-aho puheenjohtajana ollessaan raahattiin aina kameroiden eteen kun joku ihan muu persu oli sanonut jossain jotain josta kommaritoimittelijoiden pöksyt genitaalihiekottui!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Sanna Marin on sitten tolla logiikalla nilviäinen vai mitä demari- lapsi ?

        Tai 4 tissin loukussa ollut lapsi? Liika valinnanvarakaan ei ole aina hyvästä pienen lapsen psyykeelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rotat jättää uppoavan laivan köyhä kuin rotta rotta syö muilta käy muiden sen jääkaapilla syömässä ei maksa mistään mutta köyhdyttää muita ja maksattaa laskunsa muilla ! Kunnon rotta syö muiden eväät.

        Oikeastaan on hyvä, että Orpo ei ole rotta, vaan selkärangaton. Mustarotat toivat Mustan surman Eurooppaan. Rotat on kyllä pahempia kuin esim pieni mato, joka on tosi tärkeä ja hyödyllinen maan parantaja.

    • Anonyymi

      Vasurit ovat nyt monopolisoineet itselleen monta asiaa.
      Ensin seinien töhrimisen ja nyt vihapuheen.
      Ei äärivasemmisto näytä olevan mitään ääriaatetta viisaampi.
      Katukiihkoilijat, nuo pikku ryynipäät, pilaavat koko porukan maineen.

      • Anonyymi

        Oikeinko vihapuheen. Tietty rotat voivat loukkaantua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeinko vihapuheen. Tietty rotat voivat loukkaantua.

        Jos persu sanoo jotakin rotaksi niin se on ilman muuta vihapuhetta ja natsismia.
        Mutta kun vihervasuri sanoo jotakin rotaksi niin se on vain aktiivista osallistumista...
        En ole koskaan ymmärtänyt vihervasureiden touhuja, mutta eipä minun onneksi tarvitsekaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos persu sanoo jotakin rotaksi niin se on ilman muuta vihapuhetta ja natsismia.
        Mutta kun vihervasuri sanoo jotakin rotaksi niin se on vain aktiivista osallistumista...
        En ole koskaan ymmärtänyt vihervasureiden touhuja, mutta eipä minun onneksi tarvitsekaan...

        Harva psykiatrikaan on, joten ei kannata masentua sen takia.

      • Anonyymi

        Heillä on myös yksinoikeus käyttää kaikesta, mitä näkevät natsileimaa. He näkevät natseja ihan kaikkialla.

    • Anonyymi

      Vasemmistoliittolaisen ehdotuksen mukaan siis pääministeriksi mieluummin rotta ja asiat sujuisivat paremmin. Tällainen idea voikin tulla vain heiltä, se on niin huono, asiat menisivät huonoon malliin.

    • Anonyymi

      Näkeehän sen tälläkin palstalla, vihervasurit ja muut suvakkifemakot ovat pahimpia nimittelijöitä ja syyttelijöitä milloin mistäkin ilman mitään todisteita, kaikki isänmaalliset ovat natseja jne. Pitäisi lakkauttaa kaikki ääriliikkeet suvakkifemakoiista islamisteihin.

      • Anonyymi

        Ahaa..."suvakkifemakot" ei ole nimittelyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa..."suvakkifemakot" ei ole nimittelyä?

        Natseiksi nimittely ei perustu todellisuuteen. Natseja ei maassa ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natseiksi nimittely ei perustu todellisuuteen. Natseja ei maassa ole.

        Eikä Persut ole natseja. Persut vastustaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan toisin kuin vihervassut jotka kannattaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan. Näin vihervassut tietoisesti sekä välillisesti nostaa antisemitismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä Persut ole natseja. Persut vastustaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan toisin kuin vihervassut jotka kannattaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan. Näin vihervassut tietoisesti sekä välillisesti nostaa antisemitismia.

        Vihervassut ei välitä siitä että heidän intohimonsa aiheuttaa antisemitismia lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassut ei välitä siitä että heidän intohimonsa aiheuttaa antisemitismia lisää.

        Jos he välittäisi siitä, he laittaisivat tiukan rajakontrollin päälle tyyliin Eila Kännö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa..."suvakkifemakot" ei ole nimittelyä?

        Sehän on pelkkää faktaa, suvakkeja ja femakkojahan te olette100%:sti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa..."suvakkifemakot" ei ole nimittelyä?

        Suvakkifemakko on erinomainen nimitys sellaiselle joka elää omassa kuplassaan toivottaen kaiken epänormaalin tervetulleeksi maahan raiskaamaan ja ryöstämään. Tuollaisesta tyhmyydestä olisi menneinä aikoina viety kansalaisluottamus koska sehän on valtiolle vihamielistä toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassut ei välitä siitä että heidän intohimonsa aiheuttaa antisemitismia lisää.

        Vihervassujen ikiaikainen tarkoitus on ollut levittää pelkoa ja epäjärjestystä kaikin mahdollisin keinoin yhteiskuntaan vallankumousta valmistellessaan.

    • Anonyymi

      No sehän se on.

      • Anonyymi

        Pienituloisten köyhien kyykyttäjä.

    • Anonyymi

      Liiankin lievä ilmaisu hänestä.

      • Anonyymi

        Alemman keskiluokan ja pienituloisten vihaaja.

    • Anonyymi

      JA sitten puhutaan että suomen maine menee maailmalla ,no miksi ? itsehän suomalaiset jotka ei ääniä saaneet ,pilaavat suomen maineen ...mitä sitten, eletään omaa maailmaamme....sekaantumatta muiden elämään .

    • Anonyymi
    • Onhan tämä jotenkin hauskaa kun ihan jo päältäpäinkin losopääksi todennettava tyyppi tollasia huutelee, vaikka onhan sillä meriitit kunnossa, tempparit ja vasemmisto, vakavasti otettava kaveri siis.
      Mikähän siinä on että noi kaikki on tuollaisia sohjoja hupun alta, puolue eliitistä noihin hyödyllisiin idiootteihin. Taitaa tätäkin tyyppiä karvastaa se että tässähän joutuu kohta oikeisiin töihin tai tukiaiset kuihtuu, eihän se ole ihmisarvoista elämää.

      • Anonyymi

        Joo toi menee jo ihmisrääkkäyksen piikkii jos kommaria aletaan uhkailemaan työnteolla!? :/

    • Anonyymi

      Orpoa ei ole kukaan sanonut rotaksi vaan selkärangattomaksi. Sinänsä huono vertauskuva koska rotat ovat selkärankaisia. Itse olisin sanonut että kastemadollakin on enemmän selkärankaa kuin Orpolla (kastemadolla ei ole selkärankaa ja siis Orpolla vielä vähemmän)

      • Anonyymi

        Miksi sitten pitää mainita rotta jos ei sitä tarkoiteta. Olisi voinut sanoa vain selkärangattomaksi - kaunisteleva seliselisi muistuttaa siis perussien vääntöä huumoriksi jne.

        Onkohan oikealla alalla jos ei kestä tuollaista kielenkäyttöä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan oikealla alalla jos ei kestä tuollaista kielenkäyttöä?

        Eikös Orpo ole kestänyt suht hyvin koska mun tietääkseni se ei ole itse kommentoinut tätä rotta-gatea millään lailla!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Orpo ole kestänyt suht hyvin koska mun tietääkseni se ei ole itse kommentoinut tätä rotta-gatea millään lailla!?

        Milloin rkp vaatii, että heiltä pitää pyytää anteeksi?

      • Anonyymi

        Miten mahtaa itsesi selkäranka voida?????? Mahtaako sinullakaan sitä olla. Mielipiteitten vuoksi katsoisin, että minkäänlaista rankaa tuskin sinulla on. Tyhmyyksiä latelevalta ihmiseltä puuttuu tuin selkärangan olemattomuuden lisäksi ajattelevat aivot,

        Kun noin kurjasti in asiat, pitäisi mieluummin olla hiljaa ja yrittää viisastua mahdollisuuksien mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Orpo ole kestänyt suht hyvin koska mun tietääkseni se ei ole itse kommentoinut tätä rotta-gatea millään lailla!?

        Tuskin Orpolla on ollut aikaa näitä tyhmyyksiä lueskella. Eikä näitä varmaan hänen tasoiset ihmiset juuri tule lukemaan ja aikaansa tuhlaamaan tyhmyyksiin.

        Tämä on vain meidän joutilaitten harrastus, Viisaammilla on paremmat harrastukset.

    • Anonyymi

      Tämä on väärin, rotat ovat älykkäitä.

      • Anonyymi

        Nyt tosin ei verrattu rotan älyä Orpon älyyn vaan rotan pientä selkärankaa Orpon olemattomaan selkärankaan.

      • Anonyymi

        Toisin kuin kommarit, jotka kuvittelee rotat selkärangattomien lahkoon kuuluvaksi!? :P :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt tosin ei verrattu rotan älyä Orpon älyyn vaan rotan pientä selkärankaa Orpon olemattomaan selkärankaan.

        Siitä olisi pitänyt syyttää sannukkaa ja muita tyhmiä tyttöjä, nehän rötösteli koko kauden eivätkä hoitaneet mitään asioita kunnolla kun piti bilettää, ryypätä ja vetää jauhoja nokkaan kaiken aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt tosin ei verrattu rotan älyä Orpon älyyn vaan rotan pientä selkärankaa Orpon olemattomaan selkärankaan.

        Mahtaako sinun selkärankasi voida hyvin??? Minua alkaa epäilyttämään, että sinä olet kuin vasta kuolleen lampaan koipi, vetelä ja fletku.

        Mietipä sitä. Sitä saa, mitä tilaa!!!

    • Anonyymi

      Kuka aikoo nimitellä pääministeriä rotaksi ja milloin?

      Vai onko tää vastaava keissi kuin Marinin Nato-lausunto, jossa hän piti epätodennäköisenä Suomen Nato-jäsenyyden hakemista hänen hallituskaudellaan, josta huonokuuloisimmilta jäi lukematta kohta "epätodennäköisenä".?

      • Anonyymi

        Hmmm ... Joko saa arvuutella et mikä eläin Marin olisi, vai: Liian aikaista?

        Mul tuli mieleen papukaija! Koska aika saman jankkausta sen spiikit oli kun tuli muutamat kyselytunnit tsekattua :/ Ja Ohisalosta voi sanoo saman, joten olisko siinä joku kakadu-pari?

    • Anonyymi

      Lilla Li tuntuu vähättelevän koko tapahtunutta: Anderssonin mielestään kohu asian ympärillä on kuitenkin saanut yllättävän suuret mittasuhteet.

      Eli sitä parempaa vasemistolaista kivapuhetta vain nämä "orpo on rotta" huutelut?

      • Anonyymi

        Nyt vasta tuli ensimmäinen joka kutsuu Orpoa rotaksi. Voisitko mennä ilmottautumaan poliisille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt vasta tuli ensimmäinen joka kutsuu Orpoa rotaksi. Voisitko mennä ilmottautumaan poliisille?

        Jep. Ensimmäinen, mutta oliko vassari? Veikkaan enempi persuksi, koska persuilla on vankkaa kokemusta ihmisten haukkumisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Ensimmäinen, mutta oliko vassari? Veikkaan enempi persuksi, koska persuilla on vankkaa kokemusta ihmisten haukkumisesta.

        *uli*

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Ensimmäinen, mutta oliko vassari? Veikkaan enempi persuksi, koska persuilla on vankkaa kokemusta ihmisten haukkumisesta.

        Samanlaisia järjettömiä nimittelijäitä ja perättömiä syytöksiä esittäviä kaiki perussuvakit, ovatpa vihervasureita, suvakkifemakkoja, islamisteja tai kaikkia yhdessä. Etenkin kaikki aikuiset miehet ja etenkin isänmaalliset ovat punainen vaate noille hulluille.

      • Anonyymi

        Andersson on äpäräpojan saanut kommunisti. Sääliksi käy viatonta poikaparkaa kun hänelle selviää äidin menneisyys.
        Osaako sottapytty Aderssonni pitää lapsensa siistinä, epäilen koska äiti vaikuttaa kassialmalta.

    • Anonyymi

      enempikin niin että yksi alimittainen ihmisenvarpu syyllistyi toisen ihmisen julkiseen herjaamiseen yksilötasolla. Suurta typeryyttä sellainen ulostulo, Voi olla jopa asianomistajarikoksen tunnusmerkit täyttävä herjaus, Muut vasurit eivät ole kyseistä herjausta kannattaneet. Enempikin ovat myötähävenneet. Kyseinen lyhyen oppimäärän "vasuri" ei tule kovinkaan korkealla nousemaan päätöksentekijähierarkiassa. Kumipallotasoa. Käytännössä pelkkä suuta pieksävä mitättömyys joka on tehnyt itsestänsä täystolvanan. Ulkoinen ryhditön olemus kertoo myös sen että herrahissi jää varmasti utopiaksi. Nostetta ei tule jos kroppa, kyky tehdä työtä, älynlahjat ja puhetaidon suuret puutteet eivät herätä ihmisissä luottamusta.

    • Anonyymi

      Natsit muuten tekivät 1940 propagandaelokuvan “ The eternal jew” eli “Ikuinen juutalainen” jossa juutalaisia verrataan viemäreistä nouseviin rottiin...Ja nyt sitten niin selitellään että tuo Vasemmistoliiton tyyppihän sanoi että Orpo on pahempi kuin rotta niin sehän on ok.

      Olisi ollut vertailun vuoksi kiva nähdä kommentit Vihervasemmiston taholta jos Perussuomalaisten edustaja sanoisi että: “Rotatkin olisivat parempia maahanmuuttajia kuin muslimit sillä rotilla sentään on selkäranka”. Siinä jo vaadittaisiin koko PS puolueen kieltämistä ja kyseisen henkilön asettamisesta oikeuteen kiihoituksesta kansanryhmää vastaan...

      • Anonyymi

        Mite ois: "Rotatkin on parempia kommareita kuin vihervasemmistolaiset koska rotilla on sentään hyvät johtajat"? :D

    • Anonyymi

      Eipä näy ajojahtia. Ja miksiköhän? Tätä maata vie punaiset kuin pässiä narussa.

      • Anonyymi

        Punaisilla on kaikki valta Suomessa ja maan päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punaisilla on kaikki valta Suomessa ja maan päällä.

        Maailman vaarallisin aate on suurin uhka kahdessa mielessä. Se haluaa kulttuurimarxilaisen vallankumouksen joka olisi totalitarismi. Toisekseen se edesauttaa erään uskonnon nousua maailman valtaan.

        Se uskonto ei ikinä saa koko maailmaa valtaansa mutta osia siitä. Suomi jäisi sen uskonnon vallan alle, puhumattakaan Ruotsista ja muista maista joissa se on voimatekijä jo nyt. Belgia ja Ranska mainitakseni.

        Eu kehittyy sosialismiksi mutta se sallii tuon uskonnon pitää alueellista valtaa eri maiden kohdalla. Koska eurostoliiton päättäjät ovat yleensä vasureita, he sallii mieliuskontonsa levitä mihin tahansa melkein.

        Tämä on minun oma päätelmä asiasta.

        Tämä on hieman epäselvää kuinka marxistinen yhteiskunta ja tuo uskonto sovitetaan yhteen. Kuten sanoin, eu sallii tuolle uskonnolle omat valta-alueensa. Näinhän valtioiden sisällä jo asia onkin.

        Monissa maissa on rinnakkaisia yhteiskuntia jo nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monissa maissa on rinnakkaisia yhteiskuntia jo nyt.

        Kuten Ruotsissa. Se good-ole lintukoto-Ruotsi, ja sit toi no-go Ruotsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punaisilla on kaikki valta Suomessa ja maan päällä.

        Sanotaan nut, että punaiset ivat kautta aikojen yrittäneet viedä Suomea vasemmalle kuin pässiä narusta, mutta ei ole onnistunut.

        Onneksi meillä sentään riittää viisaita oikeistolaisia johtamaan tätä maata. Mihin olisimmekaan joutuneet vasemmiston hallitessa maata kaiken aikaa. Onneksi löytyy vasta voimaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se uskonto ei ikinä saa koko maailmaa valtaansa mutta osia siitä. Suomi jäisi sen uskonnon vallan alle, puhumattakaan Ruotsista ja muista maista joissa se on voimatekijä jo nyt. Belgia ja Ranska mainitakseni.

        Eu kehittyy sosialismiksi mutta se sallii tuon uskonnon pitää alueellista valtaa eri maiden kohdalla. Koska eurostoliiton päättäjät ovat yleensä vasureita, he sallii mieliuskontonsa levitä mihin tahansa melkein.

        Tämä on minun oma päätelmä asiasta.

        Uskonto on hyvä olla sivistyneessä maassa, Uskonnon opetus kuuluu mielestäni kouluun. Se opettaa ihmisiä suhtautumaan oikein lähimmäisiin.

    • Anonyymi

      Taas kerran esimerkki siitä paremmasta vasemmistolaisesta kivapuheesta, jota vasemmistoliiton puheenjohtaja jo ehti vähättelemäänkin: Anderssonin mielestä kohu asian ympärillä on saanut yllättävän suuret mittasuhteet.

    • Näitä mauttomia ylilyöntejä tapahtuu kyllä kaikissa puolueissa. Kaikissa on erilaisia, toisistaan poikkeavia luonteita. Tuo oli tapahtunut mielenosoituksessa. Kyllä niitä sattuu. Mutta kysymyksessä ei kuitenkaan ollut puolueen puheenjohtaja tai valtiovarainministeri. Sivusta seuraten ja keskustelupalstoja lukien voidaan todeta, että ylivoimaisesti eniten näitä ylilyöntejä sattuu eniten nimenomaan Perussuomalaisissa. Kiinnittää huomiota, että presidentti ja pääministeri ovat nyt viime aikoina olleet hyvin tarkkoja ja esittäneet vain asiallisia lausuntoja ja mielipiteitä. Siihen ei esim. pääministeri Orpo ole sortunut. Mutta perussuomalaisten taholta puheenjohtajaa myöten (Purra) on tullut hyvin kyseenalaisia jopa sopimattomia lausuntoja. Lisäksi Purra ilmoitti ennen vaaleja, mitkä asiat ovat heille kynnyskysymyksiä, mutta vaalien jälkeen kun ministerinpaikka oli haaveena, Purra luopui täydellisesti vaalilupauksestaan. Kyllä se on huomattu! Ja sitten ne lausunnot, vanhemmatkin mukaan lukien Purra on antanut itsestään erittäin epäluotettavan kuvan. Sitä ei voi selitellä, se on totta. Se ei ole hyvä asia valtiovarainministerille. olkoon hän mistä puolueesta tahansa. En pitäisi vääränä vaikka vaikka valtiovarainministeri vaihdettaisiin. Itse en luota enää Purraan, en voi sille mitään. Siihen on vahvat perusteet. Mielestäni Orpo olisi viisas, jos vaihtaisi Purran tilalle sopivamman ministerin! Sellaisia lausuntoja antanut ei ole sopiva ministeriksi, sitä mieltä on hyvin moni! Olen sitä samaa mieltä!

      • Anonyymi

        Purraan ei luota enää kukaan normaalilla aivokoneistolla varustettu ihminen ja Orpon luottamus Purraan horjuttaa päivä päivältä kiikkerämmäksi luottamusta Orpoon.

        Nimittelijöitä ja toisiamme mollaajia riittää valitettavasti kaikkialle,
        mm. naisiin kohdistettuja mitä kauniimpia nimityksiä ... lehmistä .. huoriin lienevät nykyään tietynlaisten ihmisten vakiotermejä ---,

        mutta RASISTISIA JA ÄÄRIOIKEISTOLAISIA puheita ja kirjoituksia EI meidän suomalaisten PIDÄ suvaita eikä hyväksyä enää yhtään eikä missään.
        NOLLATOLERANSSI!!!

        Jep.

        Näin.

        Totta, me suvakit haluamme alistua islamistien valtaan ja heidän loukkaamisestaan seuraa kaulan katkaisu!

      • Anonyymi

        "Kiinnittää huomiota, että presidentti ja pääministeri ovat nyt viime aikoina olleet hyvin tarkkoja ja esittäneet vain asiallisia lausuntoja ja mielipiteitä. Siihen ei esim. pääministeri Orpo ole sortunut."!?

        Älä ota enää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purraan ei luota enää kukaan normaalilla aivokoneistolla varustettu ihminen ja Orpon luottamus Purraan horjuttaa päivä päivältä kiikkerämmäksi luottamusta Orpoon.

        Nimittelijöitä ja toisiamme mollaajia riittää valitettavasti kaikkialle,
        mm. naisiin kohdistettuja mitä kauniimpia nimityksiä ... lehmistä .. huoriin lienevät nykyään tietynlaisten ihmisten vakiotermejä ---,

        mutta RASISTISIA JA ÄÄRIOIKEISTOLAISIA puheita ja kirjoituksia EI meidän suomalaisten PIDÄ suvaita eikä hyväksyä enää yhtään eikä missään.
        NOLLATOLERANSSI!!!

        Et sä voi kieltää äärioikeistolaisia puheita ja kirjoituksia kieltämättä samalla sananvapautta, puupää! :/

        Etkä toisaalta rasistisiakaan, koska Suomessa ei ole olemassakaan mitään ennakkosensuuria.

        Joten sun ainoaksi keinoksi jää ulista niistä. Mutta siihenhän me olemme jo tottuneet! :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purraan ei luota enää kukaan normaalilla aivokoneistolla varustettu ihminen ja Orpon luottamus Purraan horjuttaa päivä päivältä kiikkerämmäksi luottamusta Orpoon.

        Nimittelijöitä ja toisiamme mollaajia riittää valitettavasti kaikkialle,
        mm. naisiin kohdistettuja mitä kauniimpia nimityksiä ... lehmistä .. huoriin lienevät nykyään tietynlaisten ihmisten vakiotermejä ---,

        mutta RASISTISIA JA ÄÄRIOIKEISTOLAISIA puheita ja kirjoituksia EI meidän suomalaisten PIDÄ suvaita eikä hyväksyä enää yhtään eikä missään.
        NOLLATOLERANSSI!!!

        Sellaista kuin nollatolerannsi ei voi koskaan olla. Aivan liian mielivaltainen vallankäytön väline, jolla kuka tahansa voidaan likvidoida. Se on diktaattorien ja hirmuhallitsijoiden vallankäyttöä.

      • Anonyymi

        Mitä höpäjät, ei liity aloitukseen, eikä ollu ps.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purraan ei luota enää kukaan normaalilla aivokoneistolla varustettu ihminen ja Orpon luottamus Purraan horjuttaa päivä päivältä kiikkerämmäksi luottamusta Orpoon.

        Nimittelijöitä ja toisiamme mollaajia riittää valitettavasti kaikkialle,
        mm. naisiin kohdistettuja mitä kauniimpia nimityksiä ... lehmistä .. huoriin lienevät nykyään tietynlaisten ihmisten vakiotermejä ---,

        mutta RASISTISIA JA ÄÄRIOIKEISTOLAISIA puheita ja kirjoituksia EI meidän suomalaisten PIDÄ suvaita eikä hyväksyä enää yhtään eikä missään.
        NOLLATOLERANSSI!!!

        Rottaa huonommaksi väittäminen, ON kyllä rasismiin verrattava väite.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep.

        Orpo koettaa vain pitää hallituksen kasassa. Kyllä varmasti Orpoakin harmittaa tämä kauhea höly noista Purra puheista.

        Ehkä olisi parasta, jos Purra eroaisi ja antaisi paikan jollekin toiselle perussuomalaiselle, joka ei olisi ryvettynyt sanomiensa vuoksi. Se voisi antaa rauhan tulevalle hallitukselle.
        Varmaan Perussuomalaistenkin olisi tuota asiaa jo mietittävä, vaikka se ikävältä ratkaisulta vaikuttaisikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purraan ei luota enää kukaan normaalilla aivokoneistolla varustettu ihminen ja Orpon luottamus Purraan horjuttaa päivä päivältä kiikkerämmäksi luottamusta Orpoon.

        Nimittelijöitä ja toisiamme mollaajia riittää valitettavasti kaikkialle,
        mm. naisiin kohdistettuja mitä kauniimpia nimityksiä ... lehmistä .. huoriin lienevät nykyään tietynlaisten ihmisten vakiotermejä ---,

        mutta RASISTISIA JA ÄÄRIOIKEISTOLAISIA puheita ja kirjoituksia EI meidän suomalaisten PIDÄ suvaita eikä hyväksyä enää yhtään eikä missään.
        NOLLATOLERANSSI!!!

        Nollatoleranssi vasemmiston disinformaatiolle ja väkivallalle.

    • Anonyymi

      Eläimillä kuvataan useinkin ihmisiä.
      Selkärangattomuutta kuvaisin kylläkin enemmän vaikkapa nilviäisellä tai käärmeellä.

      • Anonyymi

        Ei Päättäjiä, EIIhmisiä. Sairasta pilkata muita

    • Anonyymi

      "Rottakin on parempi kuin" Voiko tätä sanontaa nyt sitten käyttää joka paikassa kun haluaa muutosta. Onko nyt sitten varmaa, ettei heti syytetä vihapuheesta. Nyt ei kyllä enää pysy perässä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Jos nyt ei tule mitään anteeksi-pyyntöjä tai sitoutumista irti tollasesta ilmasusta, niin ehkä se sitten ei ole vihapuhetta ja voin jatkossa moista käyttää.

      • Anonyymi

        Kunnialoukkaus josta pitäisi nostaa tuolle punikille syyte vai miten tämä hölmölämme lainsäädäntö meneekään.

      • Anonyymi

        Kun näet mustan kaavun, et saa sanoa näkeväsi mustaa kaapua, mutta kun näet pääministerin, saat sanoa, että alempiarvoinen kuin rotta. Miettikää nyt vähän ihmiset, miten hullua touhua ihan oikeesti.

      • Anonyymi

        Toki! suosittelen alkupalaksi: "Rotanloukkukin on parempi kuin kommunistien talouspolitiikka"

        Mutta kun kukaan ei ole sanonut Orpolle että "olet alempiarvoinen kuin rotta".
        Mutta turha tätä on toistaa, asia alkanut elämään omaa elämäänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun kukaan ei ole sanonut Orpolle että "olet alempiarvoinen kuin rotta".
        Mutta turha tätä on toistaa, asia alkanut elämään omaa elämäänsä.

        "Rottakin olisi parempi"..mitähän tuo sitten sinun mielestäsi tarkoittaa.

      • Anonyymi

        Mä tulkitsen niin että Antti on rotta, koska ne tykkää, että se on parempi ku Orpo. Mutta rkpltä kannattaisi pyytää anteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun näet mustan kaavun, et saa sanoa näkeväsi mustaa kaapua, mutta kun näet pääministerin, saat sanoa, että alempiarvoinen kuin rotta. Miettikää nyt vähän ihmiset, miten hullua touhua ihan oikeesti.

        Järkyttävää pilkkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki! suosittelen alkupalaksi: "Rotanloukkukin on parempi kuin kommunistien talouspolitiikka"

        Järjetöntä. Sitähän nää rottajutut on.

    • Anonyymi

      Li Andersson on melkein kuin rotta.
      Yleensä punikit ovat vieläkin tympeimpiä mitä rotat.

      • Anonyymi

        Öyh öyh öyh öyh...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öyh öyh öyh öyh...

        Öyhöttäjiähän kaikki suvakkifemakot ja vihervasurit ovat, hyvin hoksasit :)

      • Anonyymi

        Sinä olet tyhmempi kuin kuollut rotta.

    • Anonyymi

      Rotat voisi ehkä nostaa kanteen kyseistä nimittelijää vastaan?

      • Anonyymi

        Rotilta pitää pyytää varmuuden vuoksi anteeksi.

    • Anonyymi

      Pääministerin nimittäminen rottaa alhaisemmaksi eliöksi on aika lievä ilmaus vasemmistolaiseksi vaikkakin jyrkempi kuin Saksan valtakunnanjohtaja Heinrich Himmlerin juutalaisten nimittely.

      Tosin vasemmistolaiset käyttävät yleensä natseja voimakkaampia sanamuotoja taistellessaan rauhan puolesta kaikkia taantumusvoimia vastaan.

      • Anonyymi

        Taistelevat rauhan
        Puolesta niin ettei
        Jää kiveä kiven päälle. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistelevat rauhan
        Puolesta niin ettei
        Jää kiveä kiven päälle. 🤣

        Rotat jää niitten kanss.

    • Anonyymi

      Milloin vasemmisto pyytää anteeksi pääministeriltä?

      • Anonyymi

        Toivottavasti puolue pitää hätäkokouksen. Ja sitten antavat lausunnon. Pääministeriä, eikä ketään muutakaan pilkata.
        Suomessa on 0 toleranssi pilkkaamiselle!

    • Anonyymi

      VAUDE OMPA ERITTÄIN OSUVA NIMI KOKO ORPO POJALLE TAP TAP TAP HYVÄ NIMITTELIÄ ON PUHUNUT UUGHH JA PULINAT POIS.

      • Anonyymi

        Rauhoitu hyvä lapsi. Ei ole mitään hätää. Voit mennä rauhassa nukkumaan. Maata johtavat nyt viisaat johtajat.

    • Anonyymi

      voi rotta parka

    • Anonyymi

      EE olkaa

      • Anonyymi

        Koko ketju on tyhmimmästä päästä, mitä olen lukenut, Oikein tosi tyhmien ihmisten jaarittelua. Joitakin viisaitakin, mutta vähiin jäävät.

    • Anonyymi

      Kai nyt jokainen näkee onko Li Anderron oikesti pystyvä johonkin?
      Kädet ja naama vääntyy kuin adhd ihmisellä.
      Heiluu aina uutissa kuin selvinpäin humalassa:)

    • Anonyymi

      On Kyllä Ala-arvoista haukkua rotaksi!

      Verrannollinen Rasismiin.

      Kumpi on pahempi:
      1) sanoa ihmisen vaatetta säkiksi
      2) sanoa että ihminen on arvottomampi työssään, kuin rotta

      Kyllä nyt Pitäs tuosta tulla aikamoinen mediamylly.
      Eihän ketään voi Rottaa huonommaksi väittää
      Rotta on saastainen, ja tauteja levittävä eläin. Miten ketään ihmistä voisi väittää rottaa huonommaksi?

      Järkyttävä teko!
      Miten tuollaista voi edes ihminen sanoa, mitä luulee hyötyvänsä noin karmeasta ja ällöttävästä väitteestä?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei pahoitellut aidosti ja anteeksipyyntö jäi puuttumaan.

    • Anonyymi

      Järkyttävää, että Pääministeriämme Pilkataan julkisesti!

      Orpo on Pääministerimme, ja on työnsä tehnyt hyvin.
      Kaikenlainen muiden ihmisten pilkkaaminen EI sovellu yhteiskuntaamme!

    • Anonyymi

      Eipä tatvitse ikinä äänestää vihreitä tai vasemmistoa. Niitten porukoistahan tuollaset huonokäytöksiset on, vai?

    • Anonyymi

      Toivottavasti tuo rotta uutinen ei kulkeudu ulkomaanuutisiin. Sen verran nolo.
      Valitettavasti ulkomaan toimittajat sen uutisistamme löytävät.
      Suomalaisista se antaa todella huonon kuvan. Toivottavasti tieto hänen puolueestaan uutisoidaan. Ettei kaikkien tarvii hävetä.
      Venäjälläkään ei noin huonoa käytöstä päättäjiä kohtaan, eikä missään muussakaan maassa.

      • Anonyymi

        Punikkitoimittajat levittävät tuon maailmalle sen he hyvin osaavat, kun tämä kotimaamme ei punikille merkitse yhtään mitään.
        Suomalaisuus on punikeille vihapuhetta eikä suomalaisuuttaan saa esittää julkisesti, kun silloin siinä loukataan kansanryhmittymää joka punikeilla on joku terroristinen maahamme tunkeutunut paskauskontoa palvova joukko.

    • Anonyymi

      Taas persuvaletta. Persuilla on outo käsitys totuudesta. Kukaan muu ei ole sanonut pääministeriä rotaksi kuin persut.

      On sanottu, että rottakin olisi parempi pääministeri, kun rotalla on selkärankaa.

      Minusta tuo aivan selvästi tarkoittaa, että pääministeri ei ole rotta.

    • Anonyymi

      Kunnianloukkaukseen syyllistyy Suomen rikoslain mukaan se, joka "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa" tai muuten halventaa toista.

    • Anonyymi

      Petteri on selkärangaton paska joten kommentti oli täysin oikein.

      Taas ihmen uhriutumista lehdissä kun puhutaan totuuksia.

      Petteri on itsekäs vastuuton paska joka ajattelee vain omaa etuaan

    • Anonyymi

      Katsokaa Hallitukselle ei olla hellä YouTube
      Ja nyt kokoomus on hallituksessa 🤣🤣🤣
      Idiootit,🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Petteri orpo ansaitsee mennä tanssimaan juna-asemalle tai sen välittömään läheisyyteen.

      Ai että kuinka ihana tunne kun sitten kerättäisiin palasia sieltä täältä

      • Anonyymi

        Vasemmiston väkivallalla on pitkä perinne.

    • Anonyymi

      Aloittajalle:

      Olet säälittävä trollaaja ja et tule olemaan koskaan onnellinen.

      Mieti elämääsi, onko tuo trollaaminen järkevää vai typerää.

    • Anonyymi

      Todella halveksuttavaa ja typerää lähteä hyökkäämään henkilöä kohtaan. Onko viisasta alentua samalle tasolle niiden kanssa joiden samankaltaista ja toki vielä törkeämpääkin toimintaa kritisoivat? Terveisin, vihervassari Suomen asialla

    • Anonyymi

      Kumiukko se näyttää olevan.

    • Anonyymi

      Jos olisi nimitelty vassuvihreetä vaikka Marinia niin kauhee huuto ja ulina olisi ja oikeusjuttu.
      Nykyisen pääministerin nimittelijät ovat vailla mitään toisen ihmisen kunnioittamistaitoja eivätkä toteuta sanan ja mielipiteen vapautta yhteiskuntaa rakentavalla tavalla. Leikkikehäporukkaa jotka haluaa seurustella vain keskenään. Kun itse kysyy ja itse vastaa ei tuu epäselvyyksiä!

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton on erotettava henkilö joka törkeästi nimitti Pääministeriä toteaisi.
      Nimittelijä on saatava vastuuseen teostaan ja syytteeseen myös vakavasta kunnian loukkauksesta.

    • Anonyymi

      Kyllä nyt tuntuu siltä, että ei ihan aidosti tuo rottapuhuja ollut pahoillaan ja pyysikö edes anteeksi. Vielä odotan anteeksipyyntöä ja pahoitteluja uudelleen.

    • Anonyymi

      Hyvät, Pahat ja Rumat

    • Anonyymi

      Ei tuossa mielestäni kyllä pääministeriä haukuttu rotaksi. Joko ei osata lukea tai ei ymmärretä luettua...

      Missä siis sanottiin että "pääministeri on rotta"?

      • Anonyymi

        Noo, persulaisuus ja luetun ymmärtäminen eivät kulje käsi kädessä.

    • On jotenkin säälittävää todeta että tämäkin tyyppi on prototyyppiasteelta kehittynyt valmiiksi vasemmistolaiseksi. Meriitit ovat hurjat; kaveri ei osaa mitään eikä kykyne mihinkään, ja niin hiton laiskakin vielä että muut joutuvat tekemään hommansa, jampan pikku prinsessa käy panettamassa itseään muilla kun tuo vetelys ei vaan kykene.
      Me vasemmistossa olemme ylpeitä kun jäseniemme suut on ainakin tuplasti leveämmät kuin hartiat, huudamme ja kiljumme ilman mitään järkevää sanottavaa, pakkohan silloin on oikeassa olla.

    • Anonyymi

      Sehän oli totta, meinaatko että seteliselkärankainen Orpo paljon piittaa muustakuin paremmasta väestä!

    • Anonyymi

      Eihän kukaan petteriä rotaksi ole haukkunut, vaan on sanottu Rotalla olevan enempi selkärankaa, mitä petterillä ja näinollen Rotta olisikin parempi pääministeri. Mitä ihmettelemistä tuossa nyt on ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Toimintansa sataa kokonaisuudessaan Kremlin putinistien laariin.

    • Anonyymi

      eihän s e nyt tuo anteeksipyyntö ole mistään kotoisin, eihän ole ei ei ja ei !

      paremmat vakuuttelut tarvitaan rottajutun nollaamiseksi !

    • Anonyymi

      Rotta on liian hieno eläin kokoomuslaiseksi.

    • Anonyymi

      Ei päämisteri rotta ole. Rotta on paljon hyödyllisempi eläin kuin pm. Pikemminkin petteri-urpoa voisi verrata lapamatoon, tosin sillä erotuksella, että lapamadolla on enemmän selkärankaa.

      • Anonyymi

        Tuollaista tekstiä tulee kun kommarin kaikki kaksi aivosolua menee ristiin...

      • Anonyymi

        Entäs miksi teidän kaikkien kommarien on aina nimiteltävä kaikkia pääministereitämme rotiksi?

    • Anonyymi

      Dna:n antisemitistinen mainos
      Mainoksessa käytetään sanaa SIANSAKSA
      kyseessä on Natsi-Saksan pilkkasana juutalaisten puhumasta jiddisin kielestä, jossa heprean ja saksan kielet ovat sekoittuneet

    • Anonyymi

      Rottapojan sängyn alta kuuluu enää vain vikinää; Anteeks, anteeks, en minä enää sano, anteeks... 😂🤣

    • Anonyymi

      Kyse ei ole haukkumisesta vaan valtiosalaisuuden vuotamisesta!!!

    • Anonyymi

      Enemmän se mielestäni loukkaa rottaa kun aletaan sukupuolensa vaihtaneeseen politikkoon yhdistämään...

    • Anonyymi

      Timonen on Putinin asialla.

      • Anonyymi

        Putin ja kaikki politikot ovat ihan samalla asialla samojen pöytien ääressä herää nyt sinäkin

    • Anonyymi

      Miksi hesari ei nyt kysele mitään Liiltä?

      • Anonyymi

        Samat tahot mitkä pyörittävät politikkoja pyörittävät myös hesaria

    • Anonyymi

      Maailman vapainta mediaa ahdistaa persut, siksi heille annetaan palstatilaa enemmän kuin muille, varsinkin jos negatiivinen uutinen.

      • Anonyymi

        Samat tahot omistavat kaikki mediat niin suomessa kuin muuallakin

      • Anonyymi

        Blakcrock,vanguard jne

      • Anonyymi

        Vasemmistollahan nyt kaikki palstatilat ovat ja jos joku uskaltaa olla eri mieltä niin tuomiot ja solvaukset tulvii mediaan kuten tässä sivu puoli vuotta on ollu.

    • Anonyymi

      Maailmalla ihmetellään Suomen nykyistä äärioikeistolaista hallituspohjaa vielä hyvinkin.

      • Anonyymi

        Kyllä maailmalla ihmetellään varmasti vielä enemmän miten tyhmiä ihmisiä täällä mitkä enää uskovat koko systeemiin millään tavalla kaikki on kusetusta ja epäluonnolista petosta

      • Anonyymi

        Ei kai, se "äärioikeisto" solvaus on vasemmmiston tapa vaikuttaa mielipiteisiin väkivallan ohella.

    • Anonyymi

      Sitä hän on ja orpo myös perseennuolija. Rahalla pääsi ministeriksi ja se on rikkaiden tapa päästä huipulle.

      Kaikki rikkaat maksoivat suomen ja kokoomus näin pääsi johtoon.

      Mutta eipä kestä tuo leikki kauan kun kokko hallitus kaatuu hyvin pian.

      Rkp;n tulee se kaataa ja pian.

      • Anonyymi

        Ihanko totta, minä kun luulin vaalien tuloksen vaikuttaneen asiaan.

    • Anonyymi

      Tuollainen on aivan normaalia vasemmistoliitossa, ei anna aihetta enempään.

    • Anonyymi

      LimpMannilla ja Köppelssillä on sukunäkö ilmeinen, samoin tavat. Pili jugent-poikulin kidassa, tyhjä katse, jne...

    • Anonyymi

      Rotta ajattelee vain itseään ja pyrkii keräämään mahdollisimman paljon hyötyä itselleen joten ei se ollut huono vertaus .

    • Anonyymi

      ei enää ajattele niin. näyttää kuulemma enemmän gerbiililtä

    • Anonyymi

      Ja kuten aloittajan linkistä näemme, niin Petteri Orpoa ei nimitelty rotaksi vaan sanottiin:

      – Rottakin olisi parempi pääministeri. Sillä on sentään selkäranka.

      Miksi aloittaja valehteli jo otsikossa?

      • Anonyymi

        siis onkin joku selkärankaston eliö

      • Anonyymi

        Ja Sanna Marin olis kuin petolintu, jos sillä olis perse! :) Eikun! Anteeksi!
        Tokiki että: Sanna Marin on kuin petolinnun perse!

        Koska eikös kommarien mukaan ihmistä saa aivan vapaasti verrata eläinten ruumiinosiin? :)

      • Anonyymi

        Äläs nyt kommari vääristele sitä että mitä on sanottu koska oikeasti toi kommari sanoi sanasta sanaan: "Orpo on rotta!"

    • Anonyymi

      "Rotta"-sanaa käytetään tavallisesti piireissä, joissa rikollisuus on elämäntapa.

      • Anonyymi

        Yllättikö sut että tota käytettiin juuri kommarien keskuudessa? Muistelkaanko minkä puolueen jäsen on viimeksi syyllistynyt rikokseen?

        1. Pisteen vihje: Kännikäki

    • Anonyymi

      Vasemmiston harrastama journalismi on sitä parempaa uutisointia. Nyt alkaa näyttämään että vihervasemmistolaistentoimittajien kööri johtaakin Suomea. Pelottavaa!!! demokraattista kehitystä eli eduskuntavaalien tuloksella ei ole mitään merkitystä... ei ihme, että nukkuvienpuolue on edelleen suurin...
      SS

    • Anonyymi

      Niin,päänmuoto ja purenta,se että hankkiutuu jo valmiiksi heikoilla olevia kalvamaan,onhan se varsin rottamaista käytöstä...

      • Anonyymi

        .. siis kommarin prototyyppi.

    • Anonyymi

      Eikös myös edellisen hallituksen jäseniä ja pääministeriä nimitelty melkoisen kovalla kädellä, joten ei tuo mikään uusi ilmiö ole.

    • Anonyymi

      Minusta pääministeri näyttää puutarhatontulta, vaikka ei käyttäydykään yhtä ystävällisesti, mikäli hallitusohjelmaan on uskominen.

      • Anonyymi

        No joko te kommarit alatte rottien lisäksi haukkumaan kaikkia pääministereitämme puutarhatontuiksikin!?

      • Anonyymi

        Ei käyttäydy ystävällisesti....?

    • Anonyymi

      Niin väsynyttä.

      Jamppa ei oikeasti nimittänyt orpoa rotaksi, koska rotalla on selkäranka ja orvolla ei. Li Andersson piti nimittelyä sopimattomana, nimittelijä itse pahoitteli sanomistaan ja totesi että uho meni ajattelun ohi.

      Eli tapaus hoidettu minusta asiallisesti.

      Ja orpo saa tosiaan sijaisekseen rotan...

      • Anonyymi

        Lopeta kommunismin jauhaminen ja sano suoraan että miksi te kaikki kommarit nimittelette aina kaikkia pääministereitämme rotiksi?

      • Anonyymi

        Tämä. Sekä Li Anderson ETTÄ tämä pikkurotta ovat esittäneet julkisen pahoittelunsa.

        Voidaan taas palata siihen, että miksi purreli kutsuu ihmisiä säkeiksi ja oikeastiko se ampuisi pikkusomppuja? Ja miksi orpo on noin lapanen?

        Ei voida! Koska se juurisyy, eli että miksi te kommarit kutsutte pääministereitämme rotiksi, on vielä käsittelemättä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä. Sekä Li Anderson ETTÄ tämä pikkurotta ovat esittäneet julkisen pahoittelunsa.

        Voidaan taas palata siihen, että miksi purreli kutsuu ihmisiä säkeiksi ja oikeastiko se ampuisi pikkusomppuja? Ja miksi orpo on noin lapanen?

        Sinulle ihmiset ovat vaatteita, ne mustat säkit mukaan luettuna. Purra sanoi musujen käyttämiä vaatteita säkeiksi ei niihin pukeutuneita ihmisiä ja kun ne pikkusomput raiskaavat ja tappavat niin kai sellaisen murhanhimoisen musun saa itsepuolustukseksi vaikka sitten ampua ennen kuin se ehtii viiltää Purralta kurkun auki veitsellään. Vasemmistolaisille murhaaminen on ihan ok. kunhan sen tekee kunniakansalainen.

    • Anonyymi

      Niin paitsi että kukaan ei ole nimittänyt Orpoa rotaksi!
      Onpahan vaan sanonut että rotta olisi parempi pääministeri.

      • Anonyymi

        Älä jauha kommunismia!
        Miksi te kaikki kommarit nimittelette aina kaikkia pääministereitämme rotiksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä jauha kommunismia!
        Miksi te kaikki kommarit nimittelette aina kaikkia pääministereitämme rotiksi?

        Vain Orpon tuurajaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain Orpon tuurajaa!

        Älä jauha yhä paksumpaa kommunismia, vaan kerro nyt vaan niin rehellisesti kuin vain pystyt että miksi te kaikki kommarit nimittelette aina kaikkia pääministereitämme rotiksi?

        minusta on hienoa että persurotat rikkoivat vaalilupauksensa heti eikä vasta myöhemmin.

        persuthan hakkaavat rautaputkilla toisiaan jos ovat eri mieltä asioista.

        heils halalaho.

        Älä yritä vaihtaa puheenaihetta!

        Miksi te kommunistit haukutte pääministereitämme rotiksi!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minusta on hienoa että persurotat rikkoivat vaalilupauksensa heti eikä vasta myöhemmin.

        persuthan hakkaavat rautaputkilla toisiaan jos ovat eri mieltä asioista.

        heils halalaho.

        Milloin ne persut ovat vasemmistolaisiksi alkaneet, vasemmistolaista perinteistä mielipidevaikuttamista ovat disinformaatio, agitaatio, propaganda sekä väkivalta.

    • Anonyymi

      Li pesee itsensä puhtaaksi alle sekunnissa. Eriarvoisuusjauhanta kestää 10minuuttia.

      • Anonyymi

        "Eri asia" ja "parempaa" skulaa aina! :/

    • Anonyymi

      Sanna Marin on useat kerrat muistuttanut jakamattomista ihmisoikeuksista.
      Porvarirotille, amerikkalaisten kätyreille ja muille kapitalistien lakeijioille ei tietenkään mitkään ihmisoikeudet kuulu. Niljjakkaiden matelijoiden eli luokkavihollisten on turha vikistä armoa, vanhat sydänhaavat verta janoaavat ja sillä selvä.
      Ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin varmaan muistaa vanhana kommunistipuolueen keskuskomitean jäsenemä mitä luokkavihollinen ja luokkavihollisena kohteleminen tarkoittaa.

      • Anonyymi

        Niin. Missäs muuten Schaißein kun ei ole vielä puolustanut Orpon jakamatonta ihmisoikeutta? Vai oisko se rasisti, kun sitä ei tunnu kiinnostavan kuin vain noiden paremman väristen jakamattomat ihmisoikeudet? Joten löydettiinkö me nyt sit kuitenkin se jakolinja näihin ihmisoikeuksiinkin?

    • Anonyymi

      ei pääministeriä saa rotaksi nimitellä rotat nostavat kunnialoukkauskanteen

      • Anonyymi

        No saako vaikkapa Samba Marinia kutsua esimerkiksi hiirulaiseksi?

    • Anonyymi

      Kumiukko jäykkä kuin mikä?

    • Anonyymi

      Ei pääministeriä rotaksi sanottu vaan että rotta olisi parempi pääministeri koska sillä on selkäranka, eli voisi ajatella että Mersu on parempi kuin Lada mutta Mersu ei ole Lada.

      • Anonyymi

        Älä valehtele!
        Aivan selvästi sanottiin että kaikki pääministerit ovat rottia:

        "Kaikki pääministerit on rottia. Sillä on sentään selkäranka!”

    • Anonyymi

      Älkää pilkatko kansan valitsemia valtion ihmisiä. Vaikuttaa siltä, että tällä palstalla olisi suurelle kissalle töitä ja apina tarhaajalle virka!
      Asioista voi kekustella sivistyneestikkin kormeammalla tasolla ilman, että pilkkaa ja ilveilee toisten kustannuksilla.

      • Anonyymi

        No kokkareet ja persut eivät muuta teekkään kuin vittuilevat työkseen eri sosiaaliluokille.
        Kokkareet tekevät sen idologiallaan mikä en erittäin vaarallista pienen kansan sisäisten ristiriitojen kasvattamista.

        Persut taasen fasisimin ollessa päällimmäisenä koko puolueessa.

        Eipäs yritetä vaihtaa puheenaihetta! Joten kerros nyt vihdoin ja viimein että miksi te kaikki kommarit haukutte aina pääministereitämme rotiksi!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kokkareet ja persut eivät muuta teekkään kuin vittuilevat työkseen eri sosiaaliluokille.
        Kokkareet tekevät sen idologiallaan mikä en erittäin vaarallista pienen kansan sisäisten ristiriitojen kasvattamista.

        Persut taasen fasisimin ollessa päällimmäisenä koko puolueessa.

        *uli*

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kokkareet ja persut eivät muuta teekkään kuin vittuilevat työkseen eri sosiaaliluokille.
        Kokkareet tekevät sen idologiallaan mikä en erittäin vaarallista pienen kansan sisäisten ristiriitojen kasvattamista.

        Persut taasen fasisimin ollessa päällimmäisenä koko puolueessa.

        Media kentässä vasemmisto vittuilee, vääristelee ja valehtelee 24/7 vuorotta persuista, kuten sinä nyt palstalla, sekä ulkomaita myöten.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei pääministeriä ole sanottu rotaksi, vaan sanottiin että rotalla on selkäranka. Hiukan sama kuin sanottaisi, että onpa huono pääministeri, kadultakin löytyy parempia.

      • Anonyymi

        Älä valehtele!

        Aivan selvästi sano että "Orpo on rotta!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele!

        Aivan selvästi sano että "Orpo on rotta!"

        Lopeta itse se valehtelu: "Rottakin olisi parempi pääministeri. Sillä on sentään selkäranka, Timonen sanoi puheenvuoronsa päätteeksi"
        Eli orpoa ei sanottu rotaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta itse se valehtelu: "Rottakin olisi parempi pääministeri. Sillä on sentään selkäranka, Timonen sanoi puheenvuoronsa päätteeksi"
        Eli orpoa ei sanottu rotaksi.

        Miksiköhän itse pyysi kuitenkin anteeksi ja muut puolueessa tuomitsi :D

        Se vaan ettei tuollaista anteeksipyyntöä pidä ottaa todesta, pitää pukea säkki pääleen ja pyöriä tervassa, höyhenissä ja tuhkassa ja lopun ikäänsä pyytää anteeksi. Ehkä 20v kuluttua voitaisiin harkita onko tosissaan jos ei syyllisty uusiin kunnianloukkauksiin.

    • Anonyymi

      Pääministerin rotta, mitä ihmettä, rottiako se Orpo kasvattaa?

    • Anonyymi

      purralla oli rotta paita päällä kun pesi mattoja,.

      • Anonyymi

        Ihan sattumaa!? :)

        :D

      • Anonyymi

        Kuka on purra?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on purra?

        Joku natsirasistifasisti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku natsirasistifasisti

        Siis tyypillinen vasemmistolainen.

    • Anonyymi

      Mitä yhteistä on vasurilla ja luolamiehellä?
      Molemmilla on parta ja töhrii seiniä.

      • Anonyymi

        Ai mä oisin veikannu et älykkyysosamäärä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai mä oisin veikannu et älykkyysosamäärä.

        Ei pidä aliarvioda luolamiesten älykkyyttä....😂

    • Anonyymi

      Tämän rotaksi nimittelijä vesselin isällä isohko leipomo.

    • Anonyymi

      "Vasemmistolainen väkivalta nyt vaan on parempaa", Li

    • Anonyymi

      Jos Orpoa nimittelee rotaksi, niin kaikille oikeille rotille tulee paha mieli. Mikkihiirtä tuo väive muistuttaa enimmän.

      • Anonyymi

        No TULIHAN se totuus sieltä kun tarpeeks kauan potkii!!

        Ahistaako kommaria kun jouduit ensimmäistä kertaa elämässäsi puhumaan totta?

    • Anonyymi

      Se oli kamalaa. Kuin keskiajalle siirtymistä. Sivistys saatiin tänne mutta nyt valutaan lujaa vauhtia takaisin örvellykseen.

    • Anonyymi

      Ei anna aihetta kun ei ollut Perussuomalainen?

      • Anonyymi

        Näyttää antavan persuille paljon aihetta teennäiseen uhriutumiseen taas.

        No, muuta ei voi odottaakaan, ainakaan vastuuta.

        Eiköhän nyt ole sitten niin, että se Purran säkkituoli nurin vaan. Natsiministeri ei voi johtaa sivistynyttä maata, niin huonosti Suomella ei mene.

        Perusuvakit uhriutuu aina. Säkit pois maasta persniska otteella ja suvakit mukaan rakentamaan omaa ihanneyhteiskuntaansa musumaihin!

    • Anonyymi

      Se nyt on sitä vasemmistolaista sanavapautta ja siihen on vain vasemmistolla monopoli, kaikilla muilla se olisi vihapuhetta, rasismia yms. joka yleensä johtaa oikeustoimiin. Disinformaatio, agitaatio, väkivalta, fyysinen ja verbaalinen sekä uhriutuminen on perinteinen vasemmistolainen mielipide vaikuttamis keino, toistaiseksi kansa on säästynyt vasemmiston fyysiseltä väkivallalta mutta Antifa, vasemmiston anarkistit ovat valmiina toimimaan false flag operaatioissa lavastamaan "persut" syyllisiksi väkivaltaisuuksiin, vasemmisto on valmiina masinoimaan "rauhallisia" mielen osoituksia joista seuraa poliisin puuttuminen siihen jolloin vasemmistolaiset uhriutuu joka on yleinen käytäntö heillä.

    • Anonyymi

      Onko hallitus tehnyt jotain laitonta? Missään tapauksessa kenenkään ei pidä erota pelkän huutelun perusteella. Jos rkp:n arvot ei mahdu samaan hallitukseen muiden puolueiden kanssa, heidän täytyy itse tehdä omat johtopäätöksensä. Tällainen toisten puolueiden nakertaminen on ala-arvoista.

      • Anonyymi

        Totta. Ei suomi ole sentään mikään kommunistivaltio jossa hallitus valitaan kadulla huutoäänestyksellä.

      • Anonyymi

        Joo mut (katkeraa sanoa jo etukäteen) pakko kyl nostaa hattua suoraselkäsille kokoomuspoliitikoille joista monet on ollu puolustamassa hallituskumppaneitaan!? En ois ikinä uskonu etukäteen!

        Toisin ku RKP *ulkut jotka on mukana komppaamassa siinö samassa ulinakuorossa kuin oppositio! :/ Ei mitään luottamista sweduihin!

    • Anonyymi

      Vasurit on työantajia kohtaan huutanut vuositolkulla törkeyksiä ja kantanut äärrivasemmistolaisia julisteita. Tätä törkeyttä vasurit harrastaa elättäjiään kohtaan.

    • Anonyymi

      Natseilta ei minkäänlaista selkärankaa löydy, minkä tämäkin vouhkaus taas osoittaa.

      Yksi on varmaa: teidän kanssanne en Suomen puolesta taistele, jos joku tilanne tulee.

      • Anonyymi

        Ihanko totta?! Voi, nytpä harja majastani murtui! Mikä nyt Isänmaan turvaksi?

      • Anonyymi

        Ethän suvajakkifemakko ole käymyt edes inttiä, haarat levällään olet vastaanottamaassa kaikki maahan tunkeutujat.

        Se on varma ettei teitä kukaan puolusta, häipykää muualle tai käykää intti. Miksi te femakot ette vaadi inttiä pakolliseksi tai vapaaehtoiseksi kaikille ku kerran tasa-arvoa muka ajatte, sivariin vaan kaikki akat ellei intti kiinnosta.

    • Anonyymi

      Miksi valehtelet. Ei todellakaan väittäny ketään rotaksi vaan sanoi:"Rottakin olisi parempi...". Hieman sisälukutaidon kehittämistä.

      • Anonyymi

        Miksi valehtelet, pyysi itse anteeksi kun silmukka kiristyi ja oma puoluekin tuomitsi.

      • Anonyymi

        Jo pelkkä vertaus rottaankin on riittävän törkeä ! jJos ilkeä haluasi olla vertaajan ulkoinen olemus antaa mahdollisuuksia monenlaisiin halventaviin ilmaisuihin!

    • Anonyymi

      Anderssonkin vertasi itseään pieneen eläimeen, olisko rämemajava kun ottaa huomioon olotilan kuvauksen.

    • Anonyymi

      Kommarilapset leikkii politiikkaa...😂

      • Anonyymi

        68 sääntöjenvastaista viestiä!
        😿😿😾

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vasemmistoaktiivi vertasi rottaan, eli ei nimitellyt. Miksi manipuloitte väärillä väittämillä?.

    • Anonyymi

      Totta, ei todellakaan ole oikein pääministerin rotaksi nimittely, nimittäin rottia kohtaan :)

    • Anonyymi

      Pitäiskö pääministeri teloittaa samanlailla kuin jokanen rikollinen poliisi Suomessa?

    • Anonyymi

      kaikkea se sukurutsaus teettää, sääliksi käy poikaa

    • Anonyymi

      kyllähän orpo aika rotta on, suorastaan sika

    • Anonyymi

      Viherkommunistikersat luulevat hulinoimalla parantavansa maailmaa...😂🤣

    • Anonyymi

      Ei nimittänyt rotaksi vaan rottaa huonommaksi.

    • Anonyymi

      Miettikää mitä nuo ministerit ja kansanedustajat ovat tehneet aiemmin????
      Voi hemmetti sentään.
      Nyt on oikein ajojahti päällä.
      Nyt pitää Perussuomalaiset saada hinnalla millä hyvänsä pois hallituksesta?????
      Tämä on kyllä niin hemmetin sairasta touhua.
      Nyt pitää lopettaa toi niin älytön touhu.
      Mitähän asiaa ne kaivaa seuraavaksi!!!!

      • Anonyymi

        Ja viherkommaritko tilalle hallitukseen? Never!
        Jos hallitus menee nurin, syksyllä uudet vaalit joiden jälkeen perussuomalaiset ovat pääministeripuolue ja voi muodostaa hallituksen kahdestaan kokoomuksen kanssa 60% enemmistöllä.

    • Anonyymi

      Suomea on siunattu surkealla hallituksella. Aamen.

    Ketjusta on poistettu 76 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe