Voiko Jehovan todistajien kokoukseen mennä minihameessa?

Naisen pitäisi käyttää kokouksissa hametta, mutta mitä jos minihame on ainoa hame jonka omistaa? Pitäisikö silloin laittaa housut jalkaan?
901265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 90

Vanhimmat

Emme käytä minihameita kokouksissa. Asiallinen pukeutuminen kuuluu Jumalan kunnioittamisen kulttuuriin. En oikein usko, etteikö polven alle ulottuvaa, siveellisen pituista hametta löytyisi kaikilta kokouksiin osallistuvilta naisilta! Synnilliset, korostetun niukat vaatekappaleet naisten päällä eivät ole mielestäni perusteltuja käyttää missään julkisessa tilanteessa! Oma vaimoni käyttää aina polven alle reilusti ulottuvaa hametta ihan itsestään - en ole koskaan joutunut puuttumaan hänen pukeutumiseensa! Hän osaa kunnioittaa kokouksissakin Jumalaa!

Äänestä
  • "Jumalan kunnioittamiseen" kuuluu myös valehteluista kieltäytyminen.
    Se on kuitenkin JT:lle tuntematon käsite. He valehtelevat Jehovan nimessä niin , että korvat heiluu. Läps läps, läps.

    1Äänestä

  • Miksi kuvittelet, että Jehovaa kunnioitetaan sen luomistöitä peittelemällä? Raamattuhan kertoo, että Jehova oli tekeleisiinsä tyytyväinen.

    1Äänestä

  • Emme käytä minihameita kokouksissa, mutta kokouksen päätyttyä me riisumme polvihameemme kokoustilan takahuoneissa.

    Äänestä

  • Erään vanhimman vaimo oli tyylikäs nainen. Hän käytti kapeita hameita. Ne olivat polveen asti. Eivät olleet reilusti alle polven. Kapeat hameet ovat sellaisia, että niissä ei pysty kävelemään, jos ovat reilusti alle polven. Sopii kokeilla!

    Äänestä

Musta säkki on kielletty natsien toimesta ,.

Äänestä

Minihame ainoa minkä omistaa kylmässä suomessa! Mieti vähän! Vaatteita saa halvalla kirpputoreilta ja asiallisia. Se oli tyhmä kommentti, no, tahallaan tehty.
Maalaisjärki jo sanoo kuinka pukeutua jumalan palvelikseen.

Äänestä
  • Miksei jollain voisi olla minihame ainoana hameena? Useimmat naiset käyttää housuja eikä näe niissä mitään pahaa. Mullakaan ei ole koko aikuisikänäni ollut yhtään hametta, kun en ole koskaan joutunut käymään niin hienoissa juhlissa, ettei niihin olisi voinut mennä housuihin pukeutuneena.

    Äänestä

  • Kanattaa lukea ennen kommentointia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksei jollain voisi olla minihame ainoana hameena? Useimmat naiset käyttää housuja eikä näe niissä mitään pahaa. Mullakaan ei ole koko aikuisikänäni ollut yhtään hametta, kun en ole koskaan joutunut käymään niin hienoissa juhlissa, ettei niihin olisi voinut mennä housuihin pukeutuneena.

    Jehovan todistajillakin on housupukuja tilanteesta riippuen.
    Kylmissä pohjoismaissa talvisaikaan on viisasta pukeutua kentälle todella lämpimästi ja se voi merkitä jopa hiihtopukua!
    Kysymys on säädyllisyydestä.

    Kesän konventissa näkyi joitakin kardashian-matkijoita,
    piukoissa, kiiltävissä hameissa olkapäät paljaana ja heidän esiintymisensä oli esimerkkiensä mukaista - rennon röyhkeää,
    puhe huolimatonta, täynnä ajalle ominaisia sanontoja.
    Osoittivat haluavansa olla jossain muualla kuin Jumalan sanaa kuuntelemassa.
    Oli myös teini-ikään kasvaneita poikia, joilla paita repsotti takana housujen päällä ja mobiili oli piilossa Vartiotornin välissä - peli käynnissä! Kiukkuisia kuin ampiaiset! Äitinsä oli rasittuneen näköinen.
    Sellaisia aikoja voi tulla kenelle tahansa elämän olosuhteiden muutoksissa.
    Vie aikansa omaa persoonallisuuttaan luodessa.
    Tiettyjä läsnäolijoita halusi karttaa.

    Äänestä

  • Todistajat eivät osta demonien pelossa kirpputorilta. Tämä on totta, niin taikauskoiselta kuin kuulostaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Todistajat eivät osta demonien pelossa kirpputorilta. Tämä on totta, niin taikauskoiselta kuin kuulostaakin.

    Eikä sieltä ylipainoiset löydä mitään.

    Äänestä

Miehen mennessä salille minihameessa tulee säärikarvat olla täydellisesti ajeltu pois, mieluummin vahattu.
Ja säärien ihon tulee olla kiiltävän kosteutettu.

Käsivarsien tulee tosin olla peitetty pitkähijaisella kevyellä paidalla, sillä eihän sitä nyt saa paljasta olkapäätä muille veljille näyttää.

2Äänestä
  • Käykö verkkosukat sukkanauhaliivillänvai pitääkö olla stay-upit?

    Äänestä

Anonyymi 2023-07-18 17:51:03

"Emme käytä minihameita kokouksissa"

-Siitähän on kirjoitettu, että vanhin käskee halutessaan todistajaneidin kyykistymään, hameen helma ei saa nousta yli polven tuolloinkaan.
Kyykytyskulttuuria.

Onhan vartiotorni kirjoittanut myös, että vaikka Jeesus kulki sandaaleissa, ei vartiotorneja saa kaupitella sandaaleissa.
Että sillai.

1Äänestä
  • Kuvottavan näköistä likaiset varpaat sandaaleissa.
    Yököttävää! Ettei ihmisillä ole sen verran tilannetajua.
    Paikallaan kasvismaalla, mutta ei arvokkaissa tilanteissa.
    Parempi vetää sukat sandaaleihin, kunhan ne ovat puhtaat!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kuvottavan näköistä likaiset varpaat sandaaleissa.
    Yököttävää! Ettei ihmisillä ole sen verran tilannetajua.
    Paikallaan kasvismaalla, mutta ei arvokkaissa tilanteissa.
    Parempi vetää sukat sandaaleihin, kunhan ne ovat puhtaat!

    Uuutta valoa: Paskaset varpaat voi myös pestä. Säilyy sukatkin puhtaina.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Uuutta valoa: Paskaset varpaat voi myös pestä. Säilyy sukatkin puhtaina.

    Eikös tuota varpaiden pesukulttuuria voisi elvyttää, vanhimmat siitä vaan pesemään salillakävijöiden jalat. Tekeehän paavikin sitä.

    Äänestä

Vanhimmat ovat tyytyväisiä jos joku tulee salille minihameessa.
Ja koska ova erinomaisia valehtelijoita, sanovat kuitenkin jotain muuta.

Äänestä

Varmasti löytyy henkilöitä, joilla EI ole säädyllisiä vaatteita!
Jehovan todistajat julistavat kaikenlaisille ihmisille.
Seisovat usein rautatieasemilla, joissa harhailee kodittomia,
kaduilla eläjiä tai moraalittomiin jengeihin vedettyjä, jotka
haluavat kohottautua alennustilastaan.

Entä ne kaikki nuoret, joilla tuskin on muuta vaatetta kuin revittyjä jeanseja ja virttyneitä t-paitoja, shortseja ja mitä lie pitkiä kalsareita?

Entä ne yksinhuoltaja äidit, jotka eivät voi edes syödä täyttääkseen lastensa vatsat edes joskus näin kouluruokailun loppuessa?

Toisinaan todistajat ovat ostaneet kiinnostuneille kokoukseen tulijoille vaatteet. Itse olen ostanut jopa laukun kokoukseen tytölle, jonka kanssa tutkin.
Joskus joku kiinnostunut tulee Raamattu muovipussissa kokoukseen.

Kiinnostunut saa varmasti myös lainattua säädyllisen hameen,
mikäli on ensikertalaisia, eikä tiedä haluaako jatkaa.

Normaali ihminen pukeutuu tilaisuuden mukaan.
Itse en mene lenkille kokousvatteissa, enkä kokoukseen tai kentälle urheilutamineissa. Se ei tarkoita sitä, etteikö kävelylenkillään voisi pitää muutamaa traktaattia ja visiittikorttia mukana ojentaakseen niitä muille kohtaamilleen. Mahtuvat hyvin mobiilin suojaan tai pieneen laukkuun muuhun pikku kamaan.

Minulle kenttä- ja kokousvaatteet ovat merkityksellisiä ja
huolehdin niiden kunnosta tuulettamalla ja kunnostamalla.
On parempi olo itselläänkin, kun vaatteet heijastavat omaa arvostustaan tilannetta kohtaan!

Äänestä
  • Ai....! Valehtelutilannettako?

    1Äänestä

Ainakin pk-seudulla on tarjolla Hurstin Laupeudentyön ruokajakelun kautta Helsinginkadulla Hurstin Valinnassa siveellsiä puoliipitkiä hameita, jotka soveltuvat erityisesti hengellisiin tilaisuuksiin. Niiden väritys on ollut myös hillittyä, vaalea harmaa tai kaunis ja ajaton peasch-väri, johon on helppoa yhdistää myös kaunis paitapusero! Sen on oltava kiinni ylös asti. Kyllä tässä suhteessa on enemmän kysymys hyvästä tahdosta kuin tosiasiallisesta sopivien vaatteiden puutteesta! Tosin olen kyllä kuullut naisen suusta itsekin, ettei mulla ole mitään vaatteita!

Tyylikkäitä vaatteita kokouksiin!

Äänestä

Ihmettelen sitä joidenkin tarvetta käyttää minihametta, vartaloa myötäilevää, ohuilla "makaroniolkaimilla" varustettua alusvaatteeksi sopivaa kangaspalaa, mikä jättää paljasta ihoa näkyviin niin paljon kuin mahdollista ylhäällä ja alhaalla.
Totta kyllä sellaisen ympärille voi kokoontua tietynlaisia heikkoja julistajia, jotka elävät kaksoiselämää ja haluavat poistua todistajien ryhmästä. Se on heidän oikeutensa ja odottavat sopivaa mahdollisuutta.
Monia käytännön hankaluuksia hankkia työ, asunto ja ne uudet ystävät käden käänteessä.
Käy sääliksi näitä itseään paljastavia "loisia", jotka eivät kykene täysin toteuttamaan itseään, mutta olosuhteiden pakosta syövät, juovat ja asuvat ehkä vanhempiensa siivellä tai aviopuolisostaan riippuvaisena.
Kas, kun se koulutus on useilla heikko ja työpaikat rajoitettuja ja huonopalkkaisia. Eikä kykyjen ja taitojen kehittäminen ole suosittua.
Inhottaa ne miehet kokouksissa, jotka pyörivät kuin ampiaiset tällaisten naisten ympärillä.
Mutta hyvä seurata kunkin moraalista tasoa ja elämäntapaa jo vaatetuksen perusteella.

Eikä yksin vaatetuksen, vaan myös ylipaino kertoo ahneudesta ja välinpitämättömyydestä omaa terveyttään kohtaan.
Hirvitti nähdä konventissa niitä miehiä makaamassa velttoina suuren mahansa alla, haarat levällään ja läskit lyllyen päästä jalkoihin.
Paljon niihin tynnyreihin on kaadettu olutta ja roskaruokaa.
Naisilla näkyy hormonien vaikutus, stressi, arkipäivän rasitus koko kehon tasaisella turpoamisella ja lihomisella.

Kummatkaan eivät ole noudattaneet niitä neuvoja, joita olen lukenut säännöllisesti Herätkäästä, että terveellinen ravinto, säännöllinen liikunta ja hengellinen, henkinen toiminta on välttämätöntä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta.
Laiskuus, tyytymättömyys, huono ajanviete on suurin syy lihomiseen ja siitä aiheutuviin sairauksiin.
Itse aiheutettua omilla valinnoilla.

Äänestä

Pitäisi olla tyytyväinen, jos kokoukseen sattuisi tulemaan joukko nykynuoria, riippumatta heidän vaatewtuksestaan!

Jos nämä löytävät elämälleen tarkoituksen seurakunnasta, tulevat kenties toistekin, ja silloin varmaan valitsevat sellaiset vaatteet, että sopivat muiden joukkoon.

Jeesuksen aikana ihmiset huomasivat kuinka prostituoitujakin tuli kuulemaan hyvää sanomaa. Ei heitä silloinkaan fariseukset hyväksyneet, niinkuin eivät nykyajan "uskovaiset".
Todellinen uskovainen ei kiellä tulemasta sanan kuuloon.

Äänestä
  • Kokouksissa tavataan jokaisella kerralla "nykynuoria"! Pojilla on siistit housut ja vaikkapa villapusero sekä kesällä myös pelkkä kauluspaita solmioineen ja tytöillä kesämekot. He kunnioittavat pukeutumisellaankin Jumalan palvontatilaisuutta eivätkä herätä sopimatonta huomiota tai korosta itseään. Maailmalliset lapset ja nuoret oppisivat pian Jumalaa kunnioittavan pukeutumisen alkeet, jos heidän vanhempansa näyttävät hyvää esimerkkiä! Varsinkin tyttöjen siveä pukeutuminen on kunniaksi koko perheelle ja poikien asiallinen olemus lisää luottamusta kavereidenkin silmissä!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kokouksissa tavataan jokaisella kerralla "nykynuoria"! Pojilla on siistit housut ja vaikkapa villapusero sekä kesällä myös pelkkä kauluspaita solmioineen ja tytöillä kesämekot. He kunnioittavat pukeutumisellaankin Jumalan palvontatilaisuutta eivätkä herätä sopimatonta huomiota tai korosta itseään. Maailmalliset lapset ja nuoret oppisivat pian Jumalaa kunnioittavan pukeutumisen alkeet, jos heidän vanhempansa näyttävät hyvää esimerkkiä! Varsinkin tyttöjen siveä pukeutuminen on kunniaksi koko perheelle ja poikien asiallinen olemus lisää luottamusta kavereidenkin silmissä!

    Todistajat ovat kovia kehumaan toistensa vaatetustakin.
    Näkyvät pesevänkin niitä kun sanovat siisteiksi.

    Ei kai.
    Tuossa nyt yksinkertaisesti kerrottiin mitä vartiotorni kirjoittaa.
    Ja jos poikkeaa, niin annetaan potkut.

    Äänestä

Ei enää ole soveliasta, vähän aikaa sitten oli ihan suotavaa Morris mini hame.

Äänestä
  • Nyt en viitsisi puhua typeryyksiä - kokouksissa ihminen edustaa Jumalan kuvaa ja hengen temppeliä - pukeutuisitko itse riettaaseen povien yläpuolelle kesken loppuvaan hameeseen palvomaan Jumalaa? - Etpä tietenkään! Liha on pidettävä peitettynä jo oman miellyttävyyden tunteenkin takia! Puolialastomat reidet vievät kylmää verenkiertoon ja kukaan ei varmaankaan halua vilustua ja saada nuhaa!

    Olen sitä mieltä, että jokainen hyvin mukana oleva nainen kyllä tarkasti tietää oman pukeutumisensa rajat! Hän pukeutuu oman tahtonsa mukaisesti miellyttäen kaikessa Jumalaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Nyt en viitsisi puhua typeryyksiä - kokouksissa ihminen edustaa Jumalan kuvaa ja hengen temppeliä - pukeutuisitko itse riettaaseen povien yläpuolelle kesken loppuvaan hameeseen palvomaan Jumalaa? - Etpä tietenkään! Liha on pidettävä peitettynä jo oman miellyttävyyden tunteenkin takia! Puolialastomat reidet vievät kylmää verenkiertoon ja kukaan ei varmaankaan halua vilustua ja saada nuhaa!

    Olen sitä mieltä, että jokainen hyvin mukana oleva nainen kyllä tarkasti tietää oman pukeutumisensa rajat! Hän pukeutuu oman tahtonsa mukaisesti miellyttäen kaikessa Jumalaa!

    "Nyt en viitsisi puhua typeryyksiä - kokouksissa ihminen edustaa Jumalan kuvaa ja hengen temppeliä - pukeutuisitko itse riettaaseen povien yläpuolelle kesken loppuvaan hameeseen palvomaan Jumalaa?"

    Tuo tarkoittaa siis sitä, että jumala itse on luonut jotakin sellaista joita itsekään ei hyväksy. Kun jumala häpeää ja kauhistelee kuvikseen luomia, niin hän häpeää samalla itseään.

    Onko jumala nakkena taivaissa vai onko hänellä jokin "häveliäs" asu peittämässä sopimattomuuksiaan.

    Mites miesten jalkakarvat, ovatko nekin jumalalle kauhistus?

    Tarinan mukaan aatami ja eeva nakkeilivat ihan luontevasti jumalansa edessä ja phuivat hänelle suoralla yhteydellä, eikä jumalansa siitä saanut kohtausta tai pahoittanut mieltään ... ps. mikähän sen paratiisin yölämpötila mahtoi olla.

    ps. Kun kuvikseen luomansa alkavat harrastella seksiä kaikkineen mitä siihen liittyy, niin sulkekeo jumala kanavan vai tirkisteleekö sessiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Nyt en viitsisi puhua typeryyksiä - kokouksissa ihminen edustaa Jumalan kuvaa ja hengen temppeliä - pukeutuisitko itse riettaaseen povien yläpuolelle kesken loppuvaan hameeseen palvomaan Jumalaa? - Etpä tietenkään! Liha on pidettävä peitettynä jo oman miellyttävyyden tunteenkin takia! Puolialastomat reidet vievät kylmää verenkiertoon ja kukaan ei varmaankaan halua vilustua ja saada nuhaa!

    Olen sitä mieltä, että jokainen hyvin mukana oleva nainen kyllä tarkasti tietää oman pukeutumisensa rajat! Hän pukeutuu oman tahtonsa mukaisesti miellyttäen kaikessa Jumalaa!

    Poven yläpuolelle ulottuva hame on säädyllinen.
    Ei salilla saa tissinäyttelyä pitää, vaikka huomiota tahtoisikin!

    Äänestä

Ensin tulisi määritellä mikä on minihame. Onko se sellainen josta esim. istuutuessa vilahtaa pikkuhousut tai pikkuhousuttomus, vai jotakin pidempää.

Mutta melkoisen virtualeja ongelmia tuossa kuitenkin rakennellaan, jälleen kerran. Talvella - 20C° tai jopa kylmempää ja käytössä vain minnari ja vesiraja (-kin) kirjaimellisesti jäässä.

Seuraavaa virtuaaliongelmaa odotellessa, ne järjestön todelliset ongelmat ja ristiriitaisuudet täysin sivuuttaen.

Äänestä
  • Hyi olkoon! Tämä on uskovaisten ihmisten keskustelupalsta eikä pornosivusto! Emme täällä fantisoi - tai fantasioi - ällöttävällä kuvastolla! Jokainen ihminen pukeutuu kokouksiin säädyllisesti ja siveästi. Täällä ei pidä puhua aiheista, jotka virittävät lihan himoihin! Puhtaus ja säädyllinen pukeutuminen ovat Jumalan miellyttämistä! Saastaiset mielikuvat johtavat miehen poiskarsimiseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Hyi olkoon! Tämä on uskovaisten ihmisten keskustelupalsta eikä pornosivusto! Emme täällä fantisoi - tai fantasioi - ällöttävällä kuvastolla! Jokainen ihminen pukeutuu kokouksiin säädyllisesti ja siveästi. Täällä ei pidä puhua aiheista, jotka virittävät lihan himoihin! Puhtaus ja säädyllinen pukeutuminen ovat Jumalan miellyttämistä! Saastaiset mielikuvat johtavat miehen poiskarsimiseen!

    "Täällä ei pidä puhua aiheista, jotka virittävät lihan himoihin! "

    Ilman siittäjien lihanhimoa, tuotakaan pseudo-kauhistelua pseudo-todistajamielisenä ei olisi luettavissa.

    Kiimaa ilman ehkäisyä on paljon ilmassa, sillä maapallon popula sen kuin vain kasvaa, ihan ongelmaksi saakkaa ... mutta se ihan pian kohtaava ja suunnilleen 99%:n totaalilahtaava Harmagendonhan hoitaa tuollaisen pikkuongelman pois joksikin aikaa ... kuten tarinan rakkaudellisen jumalan toimittama vedenpaisumus-lahtauskin, massatappaminen hukuttamalla, tukehduttamalla.

    Niin, ja Vartiotorniseuran hallintoelinhän on kertonut ottavansa osaa Harman globaali-lahtajaisiin enkeleinä taivaista ... oikein ISIS-menoa kerrassaan, että sellaisia jumalan puhetorvia fantasioineen ... josta roolista tosin juuri hiljattain yksi sai kenkää, raskaansarjan BMI:n omaava luopioiden tuholla mässäillyt tulitikku-Morris, missaa Harman lahtajaisiin osallistumisen.

    Hieman erikoinen juttu, kun se (pseudotodistajuuden) jumalasi luo ihmiset kuvakseen ja sitten kauhistelee ja syyllistää heitä siitä, sekä harrastelee jatkuvaa mafiamaista tuholla / tapolla kiristämistä, sanailu ja uhkailu joka tarinan mukaan alkoi ensisanoikseen jo heti pian Edennin paratiisissä. Aito tosirakkauden viesti.

    Tarkoittaa, että ihmisten luojassa itsessään on "hieman" erikoisia ominaisuuksia ... kuten epätäydellisten ihmisten lihan ominaisuudeksi luokiteltu mustasukkaisuus ja pikavihaisuus, joka sitten johti suuriin lahtajaisiin ja karmeisiin veritekoihin useaan otteeseen ... mustasukkaisuusrikoksiin kansanmurhien muodossa.

    Passaa pukeutua siististi, tai ...

    Äänestä

"Olen sitä mieltä, että jokainen hyvin mukana oleva nainen kyllä tarkasti tietää oman pukeutumisensa rajat! Hän pukeutuu oman tahtonsa mukaisesti miellyttäen kaikessa Jumalaa!"

Vai niin että ihan oman tahtonsa mukaan hameeseen, jos oppiin tulisi muutos että naisten ei ole pakko pukeutua kokouksissa hameeseen, niin aika moni vaihtaisi mekon housuihin. Raamatulla tuota mekko pakkoa onkin aika vaikea perustella, eli todellisuudessa naiset pukeutuvat mekkoihin, miesten määräyksestä ei omasta tahdostaan.

Äänestä
  • Onhan puollettu myös että alushousut tulisi olla jotenkin karkeat, etteivät ainakaan hyväilisi ihoa. Tämä olisi seksuaalisuuden kannalta paikaltaan. Sanoi vartiotorni

    Äänestä

  • "jos oppiin tulisi muutos että naisten ei ole pakko pukeutua kokouksissa hameeseen, niin aika moni vaihtaisi mekon housuihin"

    Todellakin. Sama koskee monia muita pakolla ylläpidettyjä asioita. Kuinka moni tekisi ovelta ovelle työtä, jos järjestö ilmoittaisi, ettei sitä tarvitse tehdä, vaan vapaamuotoinen todistaminen silloin tällöin riittää Jehovalle? Tai kuinka moni karttaisi erotettuja sukulaisiaan samaan tapaan kuin ennenkin, jos järjestö ilmoittaisi, ettei se ole tarpeen?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    "jos oppiin tulisi muutos että naisten ei ole pakko pukeutua kokouksissa hameeseen, niin aika moni vaihtaisi mekon housuihin"

    "Kuinka moni tekisi ovelta ovelle työtä, jos järjestö ilmoittaisi, ettei sitä tarvitse tehdä, vaan vapaamuotoinen todistaminen silloin tällöin riittää Jehovalle? "

    Tuo vapaamuotoinenhan on ollut "muodissa" vo vuosikymmeniä.

    Mutta oleellisinta on se, että mistä "totuudesta" siellä haluttaisiin ihmisille kertoa.

    Vartiotorniseuran (-kaan) "totuus" ja sen muutokset eivät kestä päivänvaloa eivätkä kriittisen objektiivistä punnintaa.

    "changed teachings"

    - https://jwfacts.com/watchtower/changed-watchtower-teachings.php

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei ole kuitenkaan toivottavaa, että todistaja tekisi pelkästään vapaamuotoista todistamista oman arkensa tilanteissa ja oman tuttavapiirinsä parissa. Jokaiselta todistajalta toivotaan myös kuukausittaista osallistumista määrämuotoisempaan todistamiseen, jossa aikaa erikseen varataan "kentällä" olemiseen esim. ovelta ovelle työn, kärrytyön (osa julistajista), puhelintyön tai todistuskirjeiden kirjoittamisen muodossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Toivottavaa ja ei-toivottavaa. Mikään ei estä pitäytymäsä vapaamuotoisessa.

    Sitlikin tuossakin jälleen sivuutettiin se oleellisin.

    Miksi ja millä perusteella Vatriotorniseuran hallintoelimen kulloisiakin voimassa olevia "totuuksia" tulisi edes koettaa julistella kenellekään?

    Kerrotaanko siellä potentiaaleille kiinnostuneille siitä, että jos WTBTS-kasteella käynnin jälkeen mieli muuttu, niin tulee kartteuksi ja luokitelluksi tappavaa tautia sairastavaksi, sekä menettää kaikki niin "vilpittömät" uudet todistajaystävänsä.

    "Disfellowshipping and Shunning"

    - https://www.jwfacts.com/watchtower/disfellowship-shunning.php

    Tai kerrotaanko kiinnotuneille Vartitorniseura pedofilia-skandaaleista, lasten hyväksikäyttäjien systemaattisesta piilottelusta viranomaisilta.

    "Watchtower Policy on Child Abuse"

    - https://www.jwfacts.com/watchtower/paedophilia.php

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Pelkästään vapaamuotoiseen todistamiseen pitäytyminen herättäisi epäilyksiä seurakuntalaisen hengellisestä tilasta, jos tällainen asia tulisi tietoon, joten tietty sosiaalinen paine kentällä käymiseen on. Todistajan odotetaan osallistuvan myös määrämuotoiseen todistamiseen itselleen sopivalla tavalla, mieluiten ovelta ovelle, joka kuitenkin on edelleen normi. Kärrytyöhön kelpuutetaan vain osa julistajista.

    "Oleellisinta" ei ole sivuutettu, vaan keskustelu lähti Vt-seuran käyttämistä pakkomenetelmistä. Sinä yrität kääntää keskustelun opetuksen sisältöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Väärin. Tuossa on kyse lillukanvarsista.

    Oleellisinta on se, miksi Vartiotorniseuran "totuuksia" tulisi ylipäätään koettaa markkinoida kenellekään missään ja milloinkaan missään muodossa.

    Toisaalta, kaikissa kulteissa ja uskonnoissa on omat toimintamalliinsa ja seremoniansa, joita ei voi tehdä toisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    "jos oppiin tulisi muutos että naisten ei ole pakko pukeutua kokouksissa hameeseen, niin aika moni vaihtaisi mekon housuihin"

    Todellakin. Sama koskee monia muita pakolla ylläpidettyjä asioita. Kuinka moni tekisi ovelta ovelle työtä, jos järjestö ilmoittaisi, ettei sitä tarvitse tehdä, vaan vapaamuotoinen todistaminen silloin tällöin riittää Jehovalle? Tai kuinka moni karttaisi erotettuja sukulaisiaan samaan tapaan kuin ennenkin, jos järjestö ilmoittaisi, ettei se ole tarpeen?

    Oikea pukeutumistapa sisarille kentällä on vyötäröstä asti runsaasti rypytetty puolihame, jonka yli löysä pitkähkö paitapusero/t-paita,
    ettei naiselliset kurvit houkuttele ketään moraalittomiin ajatuksiin.

    Äänestä

Lahkolaisissa on paljon ristiinpukeutujia!

Äänestä
  • Jehovalaiset pukeutuvat paaluun!

    Äänestä

Kyllä onpalstalla paljon paskanpuhuvia
Hyvä, että ne pakotetaan sakon uhalla töihin!

Äänestä

Käykö lahkeettomiksi leikatut farkut minihameesta näin kesällä, valkoiset taskupussit vaan näkyy.
Vielä musta verkkopaita johon tilaisuuteen sopiva sininen kravatti ja kroksit jalassa, siis miehellä.
Kelpaako kesämies Jehovalle ?

Äänestä
  • Meinaat, että Uuno Turhapuro-verkkopaita, homppelishortsit ja kroksit.

    Eihän tuollaisessa asustuksessa pääse edes kunnialliseen aniskeluravintolaan ... kyllähän nyt kesämiehellä tulisi olla edes alkeellinen tyyli- ja tilannetaju.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Meinaat, että Uuno Turhapuro-verkkopaita, homppelishortsit ja kroksit.

    Eihän tuollaisessa asustuksessa pääse edes kunnialliseen aniskeluravintolaan ... kyllähän nyt kesämiehellä tulisi olla edes alkeellinen tyyli- ja tilannetaju.

    Mutta kyllähän Jehova rakastaa iloista lahjoittajaa, kesämiestäkin.
    Rakastaahan ?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Mutta kyllähän Jehova rakastaa iloista lahjoittajaa, kesämiestäkin.
    Rakastaahan ?

    "Mutta kyllähän Jehova rakastaa iloista lahjoittajaa, kesämiestäkin.
    Rakastaahan ?"

    Jumalasta ja rakkaudesta en osaa mennä takuuseen, mutta eiköhän Vartiotorniseuralle verkkopaitaisen kesämiehenkin lahjoimmana fyrkka kelpaa.

    Nythän vilpittömän lahjoituksen voi tehdä vaikka mobiililla tilisiirtona aurinkoiselta kesäterrassilta käsin huurteista maistellen ja jalkakarvojaan tuuletellen, jossa kuvattu asukokonaisuuskin menee lienee läpi ... sitä solmiotakin voi löysäillä tai ottaa vaikka kokonaan pois kuristelemasta ... niin, ja siellä saattaa nähdä myös mukavia kesänaisiakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Iloiset lahjoitukset siis kelpaavat Jehovalle, mutta kesämiehen tulee tehdä ne mobiilisti kesäterassilta ?

    Onko kyse persoonasta vai jostakin ohjaavasta Raamatun lauseesta missä hameenhelman pituus määritetään 12-13.5 cm polven alle ?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Iloiset lahjoitukset siis kelpaavat Jehovalle, mutta kesämiehen tulee tehdä ne mobiilisti kesäterassilta ?

    Onko kyse persoonasta vai jostakin ohjaavasta Raamatun lauseesta missä hameenhelman pituus määritetään 12-13.5 cm polven alle ?

    "Iloiset lahjoitukset siis kelpaavat Jehovalle, mutta kesämiehen tulee tehdä ne mobiilisti kesäterassilta ?"

    Jumala ei tarvitse fyrkkaa, mutta Vartiotorniseura senkin edestä j arikkoo sne suhtene toistamiseen itse lausumiaan periaatteita, eli eköhän se verkkopaitaisen mobiililahjoituskin kelpaisi.

    Itse asiassa sen olisi tullut laittaa lappu luukulle jo aikoja sitten, mikäli noudattaisi omia lausumiaan periaatteita.

    "Donations and Watchtower Finances"

    - https://www.jwfacts.com/watchtower/donations-money-solicitation.php

    "Onko kyse persoonasta vai jostakin ohjaavasta Raamatun lauseesta missä hameenhelman pituus määritetään 12-13.5 cm polven alle ?"

    Noista helmojen senteistä en ole lukenut, mutta niillä lienee Raamatun kanssa yhtä paljon tekemista kuin vaikkapa luterilaisen tai katolisen kirkon pappien saarnakaavuilla ym. tehostekilkkeillä ja moninaisilla muilla kirkkoliturgioiden muotomenoilla.

    Raamatussa tosin kerrotaan Jeesuksen tekemistä "pikaisen paluunsa" ohareista noin 2000-vuotta sitten, hän petti lupauksensa, mutta "pikaisen paluun" vedätys vain yhä jatkuu teryleenillä tai ilman ... mitäpä pienistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Raamatussa neuvotaan naisia häveliääseen pukeutumiseen, eli olettaisihan sen koskevan arjen lisäksi myös ns. jumalanpalveluksen tilaisuuksia vieläkin suuremmassa määrin. Tuota häveliäisyyden sisältöä voidaan sitten tulkita eri tavoin, uskonto- ja kulttuuririippuvaisestikin.

    Oletkohan milloinkaan kuullut puhuttavan tilannetajusta ja sopivasta tilannepukeutumisesta, jolla myöskin jotakin tilaisuutta arvostetaan tai vaihtoehtoisesti osoitetaan arvostuksen puute.

    Menisitkö kerrotusssa verkkopaidassa & Co kombissa vaikkapa jonkin läheisesi häihin.

    Tai koettaisitko mennä pressan linnan kutsuihin samassa asussa, mikäli kutsu kävisi.

    ps. Mutta testaapa mainittua verkkopaita-komboa vaikkapa hellareitten telttakokouksessa tai kirkoissaan ja kerro sitten mikä oli vastaanotto.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä näihin juhliin voi nainen housuissa mennä, ei niissä miehet määrää naisille mekko pakkoa, Raamatun vastaisesti.

    Älä saivartele vaan tunnusta väärä Raamatun tulkinta järjestössäsi.

    Odottelenkin tässä sitä presidentin kutsua mutta kun se valtakunnansali olisi nyt kiinnostava ja lähempänäkin mahdollista toteutumista.
    Niin miksi ei sitten muka kelpaakkaan Jehovalle sellaisena persoonana kuin on, kesämiehenä ?
    Massit kyllä kelpaisi mutta persoona ei.
    Mitä jos vaihdetaan se kraka rusettiin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Oleellisin asia. Miksi ylipäätään haluaisit mennä juuri todistajien jumalanpalvelukseen, vai leivotko ihan vain aikasi kuluksi virtuaaliongelmia verkkopaitoineen, homppelishortseineen ja krokseineen?

    Tuossa myös sekoitetaan persoona ja terve tilannetaju tai sitten on kyse yhdestä ja samasta asiasta, pakkomielteisesti tilannetajuton persoona ... riskeeraa tulla jänniä tilanteita missä vain ... onnea matkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kyllä näihin juhliin voi nainen housuissa mennä, ei niissä miehet määrää naisille mekko pakkoa, Raamatun vastaisesti.

    Älä saivartele vaan tunnusta väärä Raamatun tulkinta järjestössäsi.

    "Kyllä näihin juhliin voi nainen housuissa mennä, ei niissä miehet määrää naisille mekko pakkoa, Raamatun vastaisesti."

    Paljonkos niitä housunaisia on linnan juhlissa näkynyt? Muuan lesbopari rikkoi mauttomasti etikettiä ja sai aikas reippaasti palautetta, jota tilannetajuttomaksi, epäkunnioittavaksi ja mauttomaksikin luokiteltiin.

    "Älä saivartele vaan tunnusta väärä Raamatun tulkinta järjestössäsi."

    Olen useampaan kertaan koettanut tiedustella, miksi se todistajien tilaisuuksiaan arvostava etiketti saa aikaan noin mittavaa virtuaaliahdistiusta.

    Olisi kiinnostavaa kuulla millä älyn, logiikan ja ajatukenjuoksulla alla olevakin kommenttini, sekä muu ketjussa esittämäni kritiikki liitetään kulttijäsenyyteen.

    "Itse asiassa sen olisi tullut laittaa lappu luukulle jo aikoja sitten, mikäli noudattaisi omia lausumiaan periaatteita."

    "Donations and Watchtower Finances"

    - https://www.jwfacts.com/watchtower/donations-money-solicitation.php

    Entä itse.

    Mistä statuksesta käsin todistaja-asukoodista iki-kipuilet? Kroonisessa Tukholma-syndroomassa olevana Vartiotorniseuran (pitkässä) helmassa roikkuen?

    Mikäli näin, niin eikö viimenkin olisi aika, noihin lillukanvarsiin takertumisen sijaan, tehdä selkeä ratkaisu johonkin suuntaan jo oman henkisen hyvinvoinninkin vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Oleellisin asia. Miksi ylipäätään haluaisit mennä juuri todistajien jumalanpalvelukseen, vai leivotko ihan vain aikasi kuluksi virtuaaliongelmia verkkopaitoineen, homppelishortseineen ja krokseineen?

    Tuossa myös sekoitetaan persoona ja terve tilannetaju tai sitten on kyse yhdestä ja samasta asiasta, pakkomielteisesti tilannetajuton persoona ... riskeeraa tulla jänniä tilanteita missä vain ... onnea matkaan.

    Kesämies persoonani nyt vaan haluaisi sinne salille ihan sellaisena kun on.
    Tajuan kyllä, että Jehova rakastaa iloisia lahjoittajia mutta miksi ei tajua rakastaa tällaista miljonääri persoonaa, kesämiestäkin ?

    Kannattaisi nyt kyllä hieman olla Jehovalla tilannetajua ja katsoa hieman sormiensa välistä, kun toinen haluaa ja on tekemässä pienissä sievissä elämänsä mokan.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    "Kannattaisi nyt kyllä hieman olla Jehovalla tilannetajua ja katsoa hieman sormiensa välistä, kun toinen haluaa ja on tekemässä pienissä sievissä elämänsä mokan."

    Viina on viisasten juoma, eli verkkopaitaisen kannattaisi mieluumminkin pidättäytyä siitä ... niin se valtakunnansali-pakkomielleviettikin laantuisi ja tilalle saattaisi parhaimmillaan tulla terveempiä viettejä ... niin, ja jumalillahan ei ole asian kanssa mitään tekoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Meinaat, että Uuno Turhapuro-verkkopaita, homppelishortsit ja kroksit.

    Eihän tuollaisessa asustuksessa pääse edes kunnialliseen aniskeluravintolaan ... kyllähän nyt kesämiehellä tulisi olla edes alkeellinen tyyli- ja tilannetaju.

    "Eihän tuollaisessa asustuksessa pääse edes kunnialliseen aniskeluravintolaan ... "

    Pääsihän Uuno Turhapuro jopa Presidentin virkaan.

    Äänestä

Älkää nyt vaan alkako vänkäämään selvästä asiasta! Jumalan Järjestössä pukeudutaan ensisijaisesti UUTEEN PERSOONALLISUUTEEN, joka tarkoittaa miehillä siistiä ja huoliteltua solmiota siihen sopivine pukuineen ja naisilla SIVEÄTÄ, ainakin 12-13,5 cm polvien alapuolelle ylettyvää hametta! Tämän pitäisi olla selvää kaikille Tosi kristityille! Jumalan ihminen edustaa Jumalaa maailmallisille ja toimii esimerkkinä esimerkiksi lapsille ja nuorille, että oppisivat raamatullisen esittäytymisen Jumalan edessä!

Harmageddonissa poiskarsittavien valtava väkimäärä palaa tuhkaksi riettaissa farmarihousuissaan sekä naiset polvet paljastavissa "mini" hameissaan, joita pitäisi kutsua portoasuiksi! Muistakaa tämä vaatevalinnoissanne! Järjestön verkkopalvelusivuilla on kuvattu sopivia asuja.

Äänestä

Olen kuullut usealta sisarelta että suositeltava asu on tunika ja valkoiset capri housut silloin on Jehovan silmissä arvokas.

Äänestä

Voi mennä, mutta arvaa kuinka nopeasti poistut?
Lähdössä hameesi leijaa Kaarina perässäsi

Äänestä
  • Vartiotorni on kirjoittanut, että vaikka Jeesus käytti sandaaleja, ei vartiotorneja saa kaupitella sandaaleissa.

    Vartiotornihan kirjoittaa itsensä jehovakanavaksi. Miksi jehova sitten käyskentelytti Jeesusparkaa sandaaleissa ?
    No Jeesushan on eri asia, kun itse Jumalasta on kysymys, Joh. 1:1

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Vartiotorni on kirjoittanut, että vaikka Jeesus käytti sandaaleja, ei vartiotorneja saa kaupitella sandaaleissa.

    Vartiotornihan kirjoittaa itsensä jehovakanavaksi. Miksi jehova sitten käyskentelytti Jeesusparkaa sandaaleissa ?
    No Jeesushan on eri asia, kun itse Jumalasta on kysymys, Joh. 1:1

    Jumalan pojasta kyse...Joh 1:2 ja 18

    Äänestä

Kokoukset painottavat ihmisen mukautumista Jumalan tahdon mukaiseksi persoonallisuudeksi. Tästä on Raamatussa aivan yksiselitteiset raamatunkohdat: pue päällesi uusi persoonallsuus. Se tarkoittaa Jumalan Tahdon heijastamista siveydessä ja asiallisuudessa. Jokaisen pitää olla valaiseva esimerkki myös toisille veljille ja sisarille! Maailmallinen muoti on usein ristiriidassa Jumalan Tahdon kanssa. On erittäin rietastakin muotia jopa lapsille myynnissä. Kokouksiin ei sellaisissa asuissa tulla. Myös ns. ristiinpukeutuminen, miehet naisen tamineihin tai naiset miesten, on syntiä ja siis Jumalan Tahdon vastaista. Se on kapinointia myös Järjestön raamatullisia tapoja vastaan. Siksi tällainen keskustelu voidaan nyt lopettaa typerän aiheensa vuoksi tähän.

Äänestä
  • Kyllä voidaan, en koskaan käy jehovien saleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kyllä voidaan, en koskaan käy jehovien saleissa.

    Se suuri virhe!
    Valitset sitten matojen asuinsijan!

    Äänestä

  • "Myös ns. ristiinpukeutuminen, miehet naisen tamineihin tai naiset miesten, on syntiä ja siis Jumalan Tahdon vastaista."

    Sen sijaan paaluun pukeutuminen, jossa pönötetään ykkösissä kuin seipään nielleenä, oli vilu tai helle, on ainakin Amerikan Jehovan mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    "Myös ns. ristiinpukeutuminen, miehet naisen tamineihin tai naiset miesten, on syntiä ja siis Jumalan Tahdon vastaista."

    Sen sijaan paaluun pukeutuminen, jossa pönötetään ykkösissä kuin seipään nielleenä, oli vilu tai helle, on ainakin Amerikan Jehovan mieleen.

    Urpo

    Äänestä

  • Sinähän olet tottunut päättämään kuka saa sanoa ja mitä!
    Myös maailmallisilla foorumeilla, eikä vain saleilla.
    Typeryksiä typerällä puheella, kun ovat!

    Äänestä

No miten jos kesänainen huomaa yhtäkkiä kesäterassilla istuessaan olevansa jo kovin myöhässä salilta ja lähtee siitä kiirehtimään, että kerkeäisi ainakin maksupäätteelle iloisena Jehovalle lahjoittamaan ennen kuin tilaisuus loppuu.

Kiirehtii siinä sitten katua korkokengissä, minihameessa ja valkoisessa t-paidassa kävellen sateenkin vielä yllättäessä ja paidan läpimäräksi kastellessa.

Onko sopivaa kesänaisen astua myöhässä, hengästyneenä ja paita runsaan läpinäkyvän märkänä saliin kun kaikki muut jo siellä ryhtiä hiljaa vetävät ?

Äänestä

"Paljonkos niitä housunaisia on linnan juhlissa näkynyt? Muuan lesbopari rikkoi mauttomasti etikettiä ja sai aikas reippaasti palautetta, jota tilannetajuttomaksi, epäkunnioittavaksi ja mauttomaksikin luokiteltiin."

Taas kärjistät, ei todistaja naisilta vaadita mekkopakkoa vain kokouksissa jotka ei nyt millään tavalla ole edes rinnastettavissa linnan juhliin, jotka järjestetään kerran vuodessa ruokailuineen tanssiaisineen suomen itsenäisyyden kunniaksi, ovat muuten juhlat jonne Jehovan todistaja ei talmut sääntöjen mukaan saa edes mennä, mutta juhlia yrität silti käyttää mekkopakon keppihevosena.

Kokouksia on kerran pari viikossa ja kenttäpalvelus ja kenttä kokoukset mukaan luettuna on miesten naisille määrättyä mekkopakkoa pakolla noudatettava, vaikka eivät monesti ole käytännöllisiä asusteita, senhän tietää jo siitäkin kun meikut järjestää omia juhlia niin naiset pukeutuvat niihin oman tahtonsa mukaan housuihin melkein säännöllisesti. Eli aika lailla valheellinen tuolla aikaisemmin väittämäsi että naiset pukeutuvat omanomantuntonsa mukaisesti kokouksiin.

Äänestä
  • "Eli aika lailla valheellinen tuolla aikaisemmin väittämäsi että naiset pukeutuvat omanomantuntonsa mukaisesti kokouksiin."

    Sekoitat kommentoijia, en ole ko. kommentin kirjoittaja.

    Mutta kerropa nyt miksi iki-kipuilet todistajien asukoodeista, joilla jumalanpalveluksiaan kunnioittavat.

    Koetko vastaavaa iki-kipua islamilaistenkin asukoodeista?

    Se oleellisin, ikuisten lillukanvarsien sijaan.

    Mistä statuksesta käsin todistaja-asukoodista iki-kipuilet? Kroonisessa Tukholma-syndroomassa olevana Vartiotorniseuran (pitkässä) helmassa roikkuen?

    Mikäli näin, niin eikö viimenkin olisi aika, noihin lillukanvarsiin takertumisen sijaan, tehdä selkeä ratkaisu johonkin suuntaan jo oman henkisen hyvinvoinninkin vuoksi.

    Onko Variotorniseuran hallintoelimellä väittämänsä rooli vai ei.

    "Governing Body"

    - https://jwfacts.com/watchtower/governing-body.php

    Siihen voi antaa vain joko tai vastauksen, harmaata aluetta sen suhteen ei ole olemassa.

    Äänestä

  • Edes linnan juhlissa ei ole yhtä tiukka pukukoodi kuin valtakunnasalilla. Linnan juhlissa pukeutumisessa on huomattavasti enemmän vaihtelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    "Eli aika lailla valheellinen tuolla aikaisemmin väittämäsi että naiset pukeutuvat omanomantuntonsa mukaisesti kokouksiin."

    Sekoitat kommentoijia, en ole ko. kommentin kirjoittaja.

    Mutta kerropa nyt miksi iki-kipuilet todistajien asukoodeista, joilla jumalanpalveluksiaan kunnioittavat.

    Koetko vastaavaa iki-kipua islamilaistenkin asukoodeista?

    Se oleellisin, ikuisten lillukanvarsien sijaan.

    Mistä statuksesta käsin todistaja-asukoodista iki-kipuilet? Kroonisessa Tukholma-syndroomassa olevana Vartiotorniseuran (pitkässä) helmassa roikkuen?

    Mikäli näin, niin eikö viimenkin olisi aika, noihin lillukanvarsiin takertumisen sijaan, tehdä selkeä ratkaisu johonkin suuntaan jo oman henkisen hyvinvoinninkin vuoksi.

    Onko Variotorniseuran hallintoelimellä väittämänsä rooli vai ei.

    "Governing Body"

    - https://jwfacts.com/watchtower/governing-body.php

    Siihen voi antaa vain joko tai vastauksen, harmaata aluetta sen suhteen ei ole olemassa.

    Ahdistaako sinua seurasi valheellinen Raamatun tulkinta naisten pukukoodissa minkä miehet ovat sovinistisesti luoneet naisilta mielipidettä kysymättä, kun yrität piiloutua pitämäsi väärän uskonnon liepeitten helmoihin.

    Väärä uskontokin alkoi jo kelvata keppihevoseksi kun seurasi jää kiinni Raamatun vastaisesta asu säännöstä.

    Muistat varmaan miten järjestösi pilkkasi pedofiliaa katolilaisessa uskonnossa ja nyt huomaa kusseen omiin muroihinsa typerillä omahyväisillä ohjeistuksilla aikanaan. Ylpeys kävi lankeemuksen edellä tässäkin asiassa, kun nöyryyttä ei ollut eikä ole, Jumalaa ei voi harhauttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    "Ahdistaako sinua seurasi valheellinen Raamatun tulkinta naisten pukukoodissa minkä miehet ovat sovinistisesti luoneet naisilta mielipidettä kysymättä, kun yrität piiloutua pitämäsi väärän uskonnon liepeitten helmoihin."

    Nyt on ihan pakko esittää pieni vilpitön ja rakkaudellinen kyssäri. Oletko aivan oikeasti noin aivoton, vai koetatko vain teeskennellä sellaista. Veikkailen ensinmainittua.

    Tiedoksesi.

    Kaikki uskonnot ovat toisiaan vastaavaa kukkua, ihmistekoista vedätystä, joskin hieman eri paketeissa ja eri myntikääreissä.

    Raamattusi todistaa mustaa valkoisella miten se "pikaisen paluunsa" aikalaistensa sukupolven aikana tapahtuvaksi luvannut ja ennustellut herrasi teki oharit, petti lupauksensa, teki harhaennustuksen ... 2000-vuotinen vedätettyjen sukupolvi.

    ps.

    Mielenkiinnosta. Kertoistko hieman siitä Made in USA-herätyslahkosi asukoodistosta, mikä on sopivaa ja mikä ei.

    Hyväksytäänkö herätyslahkon kirkkotilaisuukissa uskollisille naisjäsenille minihameet. Mikä on oikea lahkolaisen helman pituus.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Olet ilmeisesti juonut jotain sopimatonta, sillä en kuulu mihinkään lahkoon enkä myöskään todistajiin, joten ehkä kun selviät kysyt asiaa heiltä ken noihin kuuluu, rakkaudellista selviytymis iltaa sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Olet ilmeisesti juonut jotain sopimatonta, sillä en kuulu mihinkään lahkoon enkä myöskään todistajiin, joten ehkä kun selviät kysyt asiaa heiltä ken noihin kuuluu, rakkaudellista selviytymis iltaa sinulle.

    "Olet ilmeisesti juonut jotain sopimatonta, sillä en kuulu mihinkään lahkoon enkä myöskään todistajiin, ..."

    Tämän estämättä koet näkeväsi todistajia sielläkin missä niitä ei ole. Tämä senkin estämättä miten selkeästi vastapuolen kommentitkin sen tuovat esille.

    Bonuksena, kirjoitat yksi yhteen kuin palstalla riehuvat herätyslahkolaiset, Made in USA nekin.

    Mutta uskolla hurskastelevan kynästähän tuo puskista käsin suolto tulee, riippumatta suorista lahkoliittymistä tai niiden puuttumisesta ... "aitoon uskoon" hurahtanut ex-todistaja, eikö vain.

    Edelleenkin, ne aivot...

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Tässähän on kysymys hameen pitämisestä.

    Ja siis lahko saa värvättynsä yrittämään kokouksiinsa sopimattomissa hameissa ?

    Ei kai

    Sen sijaan kun vanhin pääsee siihen käsitykseen jonkun värvätyn suhteen, niin syyttää sopimattomasta hameesta.

    Taikka määrää kyykistymään eteensä, jotta pääsee näkemään, nouseeko lieve yli polvien. Sitten on ehkä keksittävä jokin muu tapa olla kelju.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Ihan vain pieni kyssäri tuohon tapaviirailuun.

    Oletko syntymäperäinen herätyslahkolainen vai myöhemmin herähtänyt ns. uudisherännäinen ja onko tuo älyllinen ja sivistyksellinen rajoittuneisuus synnynnäistä vai herähdysperäistä, 2000-vuotta sitten oharit tehneen herrasi armosta ja ansiosta?

    Äänestä

  • Arja Saijonmaa juhlisti linnan kutsuja farkkuhameessa.
    Oikein hyvän näköinen - sinänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Arja Saijonmaa juhlisti linnan kutsuja farkkuhameessa.
    Oikein hyvän näköinen - sinänsä.

    Mutta huono laulaja,!!!

    Äänestä

Totta kai voi, koskee myös miehiä. Se on sitten eri asia, mitä siitä seuraa.

Äänestä

Pitää mennä hamekauppaan.

Äänestä

Mielummin ilman.

Äänestä

Voi mennä ei se näe.

Äänestä

Olen pöyristynyt, miten asiattomia kannanottoja tässä ketjussa esitetään! On 100% selvää, että yksikään 1970-luvun perheenemäntä ei olisi pukeutunutn esim. kirkkoon missään minihameissa tai miesten vaatetukseen kuuluvissa housuissa! Nykyajan jumalaton meno saa minut ainoastaan vakuuttuneeksi Raamatun Totuudesta koskien lopun aikoja! Ei tule kuuloonkaan ilmestyä Jumalan palvontapaikkaan missään rytkyissä tai kevytmielisissä polvet paljastavissa moraalittomia ajatuksia herättävissä paljaan pinnan esittelyyn tarkoitetuissa portojen vaatekappaleissa!

Lopun ajan kuvasto on Jumalan Tahdon vastaista. Sellaiseen kuvastoon törmää kaikkialla kaupungeissa, riettauden pesissä! Rivoa pukeutumista näkee kaikkialla. Raamattu kieltää siveettömän puheen ja esityksen julkisesti! Raamatunvastainen pukeutuminen minihameisiin ei kuulu Tosi Kristitylle!

Äänestä
  • Jeesuksen aikana kentälle mentiin sandaaleissa. Saako salille tulla sandaaleissa? Tai shortseissa?
    Kyllä kirkkoon saa mennä vaikka rytkyissä. Miksi? Siksi, että Jumalaa ei kiinnosta onko ihminen rytkyissä vai ei.
    JT:t ei ole tosi kristittyjä.

    Äänestä

  • Juuri on moraali laskenut!!!
    Millään ei ole mitään väliä!

    Äänestä

Ihmisen syntiset mielikuvat saattavat syttyä miesten nähdessä naisen säärten yläpuolelle. Mielestäni polvet ovat syntiajatusten hälytysraja. Siksi naisten polvet on peitettävä ja hameen on yllettävä ainakin polven mitan polven alapuolelle. Hameessa ei saa esiintyä minkäänlaista kireyttä, vaan mukava väljyys on sopivin. Naisen sulot paljastavat kireät topit ja liian lyhyet hameet ovat ehdottoman syntisiä! Pääperiaate on, että kokouksiin pukeudutaan Jumalaa kunnioittavaan asukokonaisuuteen, Räikeät värit, puna-oranssit ja voimakkaat sini-turkoosit ovat liian huomiotaherättäviä ja siksi sopimattomia kokouksiin. Mustat ja kiiltävät vaatekaappaleet vievät miesten ajatukset harhateille Raamatun opetuksen sijaan. Uskoisin, että jokainen hyvin mukana oleva nainen itse sydämessään ymmärtää tämän ihan ilman ohjeistustakin! Itse en näe asiassa mitään ongelmaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Naisen pitäisi käyttää kokouksissa hametta, mutta mitä jos minihame on ainoa hame jonka omistaa? Pitäisikö silloin laittaa housut jalkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu