Lisää Purraa

"Kaikki ihmiset ja kulttuurit eivät välttämättä ole kehityskelpoisia sillä tavalla kuin suvaitsevaiset haluavat uskoa."

Naisten asemasta ja kaavuista:

"Me emme pysty heitä muuttamaan. Heidän pitää tehdä se itse, jossakin muualla kuin Suomessa. Mielestäni meidän pitäisi arvostaa omia arvojamme edes sen verran."

Jossakin muualla kuin Suomessa. Eli Riikan ideat naisten oikeuksiin ovat se, että häipyisivät täältä. Hän esittää olevansa naisten oikeuksien asialla, mutta oikeasti vain vihaa ja halveksuu musliminaisia ja haluaa karkottaa heidät maasta.

Eiköhän arabinaiset pääse lähimmäksi tasa-arvoa nimenomaan Suomessa.
24214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ihan oikein .. eihän natsitkaan sotaoikeudenneissä mitään hävennyt tai katunut .. oikein olivat toimineet ja velvollisuutensa hyvin hoitanut ..
Eli KD suunnitelmat natsi rodun parantamiseksi on aika kehnot ..

Äänestä

Aloittaja haluaa ymmärtää väärin, ihan tahallaan..

SUOMALAISTEN PITÄÄ OPETELLA ARVOSTAMAAN VAUPAUTTAAN

JA ANTAA MUSUJEN ITSE HOITAA OMA SISÄINEN
KEHITYKSENSÄ.


Aloittaja repii riitaa, riidankylväjä.

Äänestä

Viljelyhommia harrastavat tietävät, että vain osa siemenistä itää, ja vain osa iduista jää henkiin. Myös tuholaiset uhkaavat, vaikka muuten selviäisi.

Purrallakin kolme kuollutta lasta. Ei ole tarkoitettu sitä sukuhaaraa jatkettavaksi. Ja kun noin hullua vihaa täynnä olevaa ihmistä on joutunut seuraamaan, niin on oikein, että luonto puuttuu asiaan, eikä vastaavia synny enempää.

Äänestä

Onhan se törkeää että Purra ja hänen kannattajansa valehtelivat olevansa muka vain auttamassa musliminaisia, vaikka tuossakin kohtaa näkyy selvästi että he haluavat vain heittää kaikki muslimit ulos Suomesta, eivätkä auttaa heitä mitenkään.

Äänestä

Vihaa ja halveksuntaa, siinä on persujen näkemys toisten "auttamisesta".

Äänestä
  • Ja sinä olet rauhaa rakastava ja suopea kaikkia kohtaan paitsi persuja se o sitä oikeaa rasismia jos ei hyväksy kantasuomalaisia

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja sinä olet rauhaa rakastava ja suopea kaikkia kohtaan paitsi persuja se o sitä oikeaa rasismia jos ei hyväksy kantasuomalaisia

    Vain saamelaiset ovat ainoita oikeita kantasuomalaisia. Me kaikki muut ollaan muualta tulleita valloittajia.

    Äänestä

Persujen ainoa ajatus on koko ajan ollut "kaikki mamut ja matut ulos Suomesta".
Eihän se ole siitä miksikään muuttunut missään vaiheessa. Kaikki ulos vaan.

Äänestä
  • Pitäs sitten Purrankin lähteä, koska alunperin Suomi oli saamelaisten asuttama.

    Äänestä

Kyllä musliminaiset ovat käveleviä ruumis säkkejä

Äänestä

Maassa maan tavalla on kohtuullinen vaatimus...

Äänestä
  • Kaikki mamut ja matut pois maasta on kohtuullinen vaatimus...

    Äänestä

  • Kyllä,maassa maan tavalla...ihan asiaa Purra puhui. Suomessa mennään kovaa vauhtia Ruotsin tietä. Ei se ole rasismia jos myöntää tietyt ongelmat maahanmuutosta,se on tervettä järkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kyllä,maassa maan tavalla...ihan asiaa Purra puhui. Suomessa mennään kovaa vauhtia Ruotsin tietä. Ei se ole rasismia jos myöntää tietyt ongelmat maahanmuutosta,se on tervettä järkeä.

    Tietyt ongelmat maahanmuutosta voi myöntää myös ilman mitään törkyturpaista umpirasistista vihapuhetta, mutta tätä on persujen aivoilla näkökään täysin mahdotonta koskaan tajuta.

    Juuri sen vuoksi persuilla ei ole tulevaisuutta hallituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tietyt ongelmat maahanmuutosta voi myöntää myös ilman mitään törkyturpaista umpirasistista vihapuhetta, mutta tätä on persujen aivoilla näkökään täysin mahdotonta koskaan tajuta.

    Juuri sen vuoksi persuilla ei ole tulevaisuutta hallituksessa.

    Purran tai kenenkään vihapuheet eivät ole järkeviä,vaan Suomessa ei voi edes julkisesti puhua maahanmuutosta aiheutuvista ongelmista. Tämä asia pitäisi eristää ns.rasismista, asioista täytyy saada puhua. Liian vapaalla ja suvaitsevaisella tyylillä tulee pahaa jälkeä.

    Äänestä

Aloitus on täyttä paskaa niinkuin kirjoittajakin meneppä vaikka agfanistaaniin parantamaan naisten asemaa

Äänestä
  • Purra on muuttamassa Suomea Afganistaniksi, muita suvaitsemattomaksi maaksi.

    Äänestä

Tätähän Purra tarkoittaa. Rajat kiinni ja musliminaiset ulos. Silloin ei musliminaiset Suomessa kärsi huonosta kohtelusta.

Äänestä
  • Huonosta kohtelusta kärsii kuule kantaväestöstäkin tietty porukka,ovat ns. väliinputoajia.

    Äänestä

  • Tuosta ja vain tuosta on Purran viesteissä ollut kyse. Ei niillä halveksuvilla vihaviesteillä ole ollut mitään tekemistä naisten oikeuksien kanssa, vaan ainoa tarkoitus on loukata ja halveksua muslimeja ja ajaa heidät kaikki ulos Suomesta.

    Se että rasistinen vihapuhe naamioidaan muka auttamiseksi ja naisten oikeuksien puolustamiseksi, on pelkästään halveksuttavaa. Etenkin kun ne naiset joiden oikeuksia muka autetaan, eivät koe sitä minkäänlaisena auttamisena vaan tyylipuhtaana rasismina.

    Näyttäkää yksikin suomalainen musliminainen jonka mielestä Purran kirjoitukset ovat olleet hyviä ja auttaneet hänen oikeuksiaan? Edes yksi?

    Äänestä

Riikka Adolf Purra!

Äänestä

Puura murehtii maahanmuuttajia, mutta suomalaisilta vammaisilta sai käärittyä rahaa pois. Tarkoitus on hävittää vammaiset Suomesta.

Äänestä

Mihin Suomi tarvitsee muslimeja? Vastaus: ei mihinkään. He eivät tätä maata rakenna, vaan hajottavat kansan vähintään kahteen leiriin.

Äänestä
  • Persuparka. Toisen pahasta pääsee eroon, mutta oma pahuus seuraa mukana kaikkialle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Kaikki ihmiset ja kulttuurit eivät välttämättä ole kehityskelpoisia sillä tavalla kuin suvaitsevaiset haluavat uskoa."

Naisten asemasta ja kaavuista:

"Me emme pysty heitä muuttamaan. Heidän pitää tehdä se itse, jossakin muualla kuin Suomessa. Mielestäni meidän pitäisi arvostaa omia arvojamme edes sen verran."

Jossakin muualla kuin Suomessa. Eli Riikan ideat naisten oikeuksiin ovat se, että häipyisivät täältä. Hän esittää olevansa naisten oikeuksien asialla, mutta oikeasti vain vihaa ja halveksuu musliminaisia ja haluaa karkottaa heidät maasta.

Eiköhän arabinaiset pääse lähimmäksi tasa-arvoa nimenomaan Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu