Okei otetaas tähän pari sanaa kulttuurista ja kuinka kulttuuri rikastuu ulkomaalaisten ja muiden maiden avulla.
Aloitetaan 50 -luvun musiikista, suomeen tuli amerikka ja rock'n roll musiikki. Amerikkalaiset autot, farkut ja vaikka mitä kivaa, ollaan kaikki tykätty niin pirusti. 60 -luvulla tuli saksalaiset ja japanilaiset autot, kodinkoneet, televisiot sun muut viihdelaitteet. 80 -luvulla jenkeistä tuli kotitietokoneet sun muut pelit ja vempaimet.
on ollut Olympialaisia, kansainvälisiä laulukilpailuja, huippubändeja, elokuvia ja vaikka mitä yhteistä kivaa.
Mennääs sitten pakolaisiin. mitä esim. Somalit toi tulleessaan, muuta kuin koko sukunsa ja kaikki kaverinsa, tyhjät taskut?
Miksi me haluamme auttaa juuri Somaleja, millä tavalla he ovat tärkeitä meille?
Miksi minua pitäisi lainkaan kiinnostaa mitä Somaliassa tapahtuu kun Somalia ei ole ikinä liittynyt minun elämääni millään tavalla, toisin kuin moni muu maa taas on suurestikin. Käsitykseni mukaan Somaliasta ei ole tullut edes menestyneitä huippu-urheilijoita, ei muusikoita ei tieteen neroja, ei siis yhtään mitään. Mun silmissä pelkkiä fleksaajia koko porukka, jos tekee 1300 euroa kuussa jotain varastohommia tai ajaa taksia niin polkee taksoja, vie työpaikkoja suomalaisilta. Vaatimuksia ne kyllä osaa esittää.
Kulttuurin rikastaminen
10
215
Vastaukset
- Anonyymi
Eurooppalaiset rikastivat intiaanit ja aboriginaalit ym. reservaatteihin.
- Anonyymi
Totta, heillä on kokemusta ns. väestönvaihdosta.
- Anonyymi
Aivan, ja te kostatte sitä nyt suomalaisille?
- Anonyymi
Kulttuurin rikastaminen. Siinä on kanssa yksi orwellilainen sana. Mamut ei halua rikastaa kulttuuriaan länsimaiden arvoilla mutta meidän pitäisi sietää kaikki paska mikä tulee. Kulttuurin paskominen on se oikea termi.
- Anonyymi
Sepä se, ruotsissa jo nähdään lopputulos. Kyllä me rakennettiin tää yhteiskunta ja palvelut meille itelle.
Afrikassa pitää jakaa kortsuja ja steriloida sonnit jotta väki ei enempää lisäänny. Ei tää pakolaisuudella ja väestönsiirrolla korjaannu.
- Anonyymi
Jotkut Afrikan kansat aiheuttavat koko maapallon tuhon lisääntymällä kuin kanit ja levittäytymällä ympäri pallon ruoan ääreen.
- Anonyymi
Somaliapinat voisi oikein hyvin hävittää maailmankartalta. Kukaan ei jäisi kaipaamaan,. Maailma olisi parempi paikka.
- Anonyymi
Millä rikkautta sinä tuot kulttuuriimme?
- Anonyymi00009UUSI
- Anonyymi00011UUSI
https://www.facebook.com/reel/3772549816218236
tällee nää apinat heittelee helsingissäki roskat kerrostalon ikkunoista, autoista parkkiksille..
Nää ei vaan älyy apinan aivoillaan et täällä ei toimita noin.
Aika ottaa taas ala-aste kuvakirjat käyttöön = ei kanoja kerrostaloihin, ei nuotioita liedelle, kiukaalle,olohuoneen lattialle ym.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041056
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581015Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103581Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90577- 78551
- 53537
- 39528