Olikos se Soneran ex-tj Koponen oikein niinkuin kunnon mormoni, vaiko epäaktiivinen, joka juoruja välttääkseen ilmoitti uskonnollisen kantansa?
Soneran Koponen
Exmoro
191493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ja peitelläkseen noloja potkujaan syytteli täällä seurakunnassa raukkamaisesti potkuistaan uskonnollista syrjintää.
koska totuudessa pysyminen on joillekin vierasta.
valehtelijana hyvin tiedät. Mutta hankalaahan sinun muille on rehellinen olla, jos et osaa olla sitä itsellesikään. Ei voi mitään.
Olin näet samassa seurakunnassa K:n kanssa ja sen seurakunnan alueella hänen kotinsakin on Suomessa. Eipä kuulunut valituksia. Hän on ollut hyvin korrekti entistä työantajaansa kohtaan. Hänen uskonnollinen vakaumuksensa oli tiedossa jo ennen tuon johtajan paikan saamista. - Tavattoman aktiivinen ja energinen mies muuten.
usko täällä sinua.
....Tapania uskon, mutta henkilökohtaisissa uskonasioissa saatan olla omaa mieltäni. Älkää nyt jumalauta Tapania morkatko. Minä ainakin kunnioitan häntä!!!!!
sen verran lähellä olen kuitenkin ollut, että arvelisin ettei hän ollut ns. syntymä uskossaan, - vai oliko? Jos oli niin olen melkosesti yllättynyt. Kysymykseni johtuu aivan puhtaasta uteliaisuudeta. Aikanaan K puuhaili Ameeriikkalaisen jalkapallon kanssa Suomessa.
Hänen päätymisesä Soneraan oli monelle yllätys. Kyllähän hänessä lahjakkuutta piti olla, muutoin tullaiseen paikkaan ei ole mahdollisuuksia.
Turust
asiassa samassa puolueessa kanssasi.
Turust
Veljessarjaan kuuluu neljä (muistakseni) ja yksi tyttö. Hieno perhe.
siis isä ja äiti Koposella. Vanhemmat Koposet ovat käännynnäisiä, sitä en tiedä oliko johtaja Koponen syntynyt vai ei, kun vanhemmat liittyivät kirkkoon.
potkut. Nyt on kaltaistensa abu dubien dubu hupien kanssa kuutamolla.
juoruiluksi, toisalta näkyy taas mailman pienuus. Olen nimittäin tavannun useamman kerran hänen äitinsä. Päältäpäin ei ainakaan näy hänen mormoniuttaan. Mukava ihminen kertakaikkiaan terveisiä vaan jos joku hänet tapaa. Hän saattaa arvata kuka olen.
Turust
Montako häntää näillä Koposilla heiluu oljen edessä, onko montakin lypsävää? Mites sitte nuo ummessa olevat, hiehot ja juottovasikat? Sekin kiinnostaisi kuulla, että kun näitten Koposten isosika viimeksi poiki, nii montako tuli urosia ja montako imisiä?
Onko kissan nimi Matti?
eivät unohda, niin muistutettakoon, että me nykyiset mormonit olemme edelleenkin ylpeitä suurista perheistämme, säädyllisestä pukeutumisestamme, ystävällisyyteen pyrkivistä käytöstavoistamme ja miehen ja naisenvälisistä suhdesäännöistämme. Voisit opetella erottamaan ihailun juoruilusta.
>miehen ja naisenvälisistä suhdesäännöistämme.
Tarkoitat kai miehen ja naistenvälisistä suhdesäännöistä.
TUOSSA se nyt tuli sitten ilmi: he liittyvät kirkkoonsa ulkokohtaisin syin, mitä nyt sitten (samaan hengenvetoon) heitetään peliin mukaan uskonnollista tarinaa nefeistä moroneihin. MAP-kirkko on ennemminkin uskonnollinen puolue, jossa on tiukka ryhmäkuri, jäsenmaksut eli rahan valta, kaikenkattava kontrolli ja useasti rukattu puolueohjelma. Emme sittenkään kadehdi teitä ylpeitä pukuihmisiä dollarihymyineen. Toivottavasti mormonipankin shekeillä on katetta tuonpuoleisessa, kadotusta en suosittele kenellensä.
Siunausta kaikille!
Mormoniutensa? Loistaa? "Sädehtiä"? Päällepäin?
kyllä näkyi. Tuolloin vaan en huomannut enkä osannut tehdä uskonnollista analyysiä.
Turust
They are so gay, (käännös turust varten) he ovat niin hilpeitä ! Eikä mattia kukkarossa !