Kauhajoki-lehti on puolueellinen

Anonyymi-ap

Paikallislehtemme pääkirjoitus otti kantaa valtakunnan politiikkaan. Halusimme sinne vastineen ja annoimme esimerkkejä paikallisesta politiikasta, josta riittäisi myös kirjoitettavaa. Tässä koko vastineemme, josta jätettiin siis iso osa julkaisematta.

Kauhajoki-lehden puolueellisuus
Kauhajoki-lehti, jota julkaisee Kauhajoen Kunnallislehti Oy, kertoo olevansa puolueeton julkaisu. 12.7. ilmestyneen lehden pääkirjoitus ottaa kuitenkin voimakkaasti kantaa valtakunnan politiikkaan ja siinä sivalletaan Perussuomalaista puoluetta. On totta, että jotkut ilmi tulleet kirjoitukset, joita pääkirjoituksessa kommentoitiin, ovat voineet olla jo 15 vuotta sitten tulkittavissa epäasiallisiksi. Täytyy kuitenkin huomata, että tietyt lauseet, jotka ovat julkisuudessa esiintyneet, ovat irrotettuja asiayhteydestään ja koko tekstin tultua luetuksi, ovat huomattavasti miedompia kuin yksin ilman kontekstia.
Kauhajoki lehden pääkirjoituksessa annetaan omituinen kuva kaupunkimme toiseksi suurimmasta puolueesta. Miksi paikallislehti alentuu vasemmiston Perussuomalaisia vastaan masinoiman lokakampanjan äänitorveksi ja tarkoitushakuisesti jatkaa kontekstista irrotettujen asioiden tahallista väärinymmärtämistä?
Olettaako pääkirjoituksen kirjoittaja, että Perussuomalaisten kannattajat voisivat hyökätä täällä syntyneen lapsen tai jonkun muun kimppuun vaikka futisottelussa? Kirjoitus sisältää virheellisiä johtopäätöksiä ja toimittajan omia tulkintoja, jotka luovat negatiivisen kuvan Perussuomalaisten kannattajista.

Kauhajoella asuu kymmeniä eri kansalaisuuksia ja usea firma tarvitsee työntekijänsä, eikä tulisi toimeen ilman heitä. Perussuomalaiset toivottavat kaikki ulkomaalaiset, jotka haluavat tehdä töitä ja osallistua veronmaksajina suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen, tervetulleiksi. Sosiaalitukijärjestelmämme ei kuitenkaan kestä henkilöitä, joilla ei ole aikomustakaan hankkia töitä.

Kauhajoki-lehti voisi olla kiinnostavia paikkakunnan uutisia; myös poliittisia ja kunnallisia uutisia välittävä media. Kunnalliselämässämme riittäisi kommentoitavaa, mutta ilmeisesti Keskustapuolueen kunnallisjärjestön sihteeri, päätoimittaja Koivuniemi haluaa sensuroida omalle puolueelle negatiivisia uutisia. Valtuustomme puheenjohtajan (keskustan kunnallisjärjestön pj) toilauksista, joista rakennuslautakunta (24.4. pykälä 8, https://tweb-kauhajoki.seutupalvelukeskus.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=4999 ) ja kaupunginhallitus (19.6. pykälä 151, https://tweb-kauhajoki.seutupalvelukeskus.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=5078 ) kertovat kaupungin sivuilla näkyvissä pöytäkirjoissaan, ei ole lehden sivuilla näkynyt mitään. Tämä tapahtumaketju kiinnostaisi varmasti paikallisesti ja olisi myös sopivasti poliittinen. Asiasta voisi kirjoittaa aivan neutraalisti pöytäkirjojen mukaan, mutta Kauhajoki-lehti on valinnut olla kokonaan hiljaa tässä asiassa ilmeisesti koska päätoimittajaa ja valtuuston puheenjohtajaa yhdistää sama puolue ja sen kunnallisjärjestö. Jos siis halutaan ottaa kantaa, niin jo lehden lukuarvon kasvattamiseksi tämä tulisi tehdä niin, että tasapuolisesti kerrotaan kaikesta ja paikalliset asiat nousisivat valtakunnan tasoa ylemmäksi. Lehden lukuarvoa voisi kasvattaa huomattavasti, mutta valittu linja tuntuu olevan toinen.

Lehden nykyinen valikoiva linja suorastaan ajaa lukijoita perumaan tilauksiaan ja levikki lienee ollut jo hetken aikaa laskussa. Vakavarainen yhtiö pysyy toki vielä pinnalla, mutta lehti ilman lukijoita ei ole paljon väärti. Toivomme, että Kauhajoen Kunnallislehti Oyn hallitus ottaa vakavasti nämä sanat, vaikka sen ei pitäisi lehden journalistiseen linjaan vaikuttaa. Puolueellisuus nähtävissä määrin ei ole hyväksyttävää, eikä tosiaan edes kovin kiinnostavaa.

Perussuomalaiset rp.
Kauhajoen kunnallisjärjestö

17

1496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipa asiallinen kirjoitus!
      Harvoin tämäntasoisia viestejä näillä Suoli24 -sivuilla näkee.
      Kirjoitus vahvistaa käsitystä siitä, että Kauhajoella ei ilmesty paikallislehteä, joka olisi puolueeton ja tasapuolisesti kaupungin ja kaupunkilaisten asioista raportoiva.
      Semminkin, kun Kauhajoen Kunnallislehti Oy:n yksi merkittävä omistaja on Kauhajoen kaupunki.

    • Anonyymi

      Käsittämättä vääristelyä Persuilta. Pääkirjoitus oli todella hyvä. Viitaus jonnekin vasemmistolaisten lokakamppanjaan on älytön. Tämän kampanjan ovat aiheuttaneet Persut itse.
      Toivottavasti riikka-nimimerkki tai kukaan muukaan ei Kauhajoella hyökkää kenenkään täällä syntyneen lapsen tai muunkaan kimppuun vaikka futisottelussa.
      Pelkään todella tummaihoisen lapseni vuoksi.

      • Anonyymi

        Kuka käski tehdä lapsen mokkakikkareen kanssa?


    • Anonyymi

      Hyvä vastaus Perussuomalaisilta! Pääkirjoitus oli silkkaa roskaa ja typeryyttä.

    • Anonyymi

      Kummallista, että Kauhajoki lehti ei voi olla puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
      Nykylinja on olla kokoomuksen ja kirkon pää-ääneenkailottaja.

    • Anonyymi

      Persu yrittää kääntää asian taas päälaelleen. Itse öyhöttävät joka palstalla joten onko ihme jos syntyy negatiivisia otsikoita puolueesta. Sitten kun puoluetta arvostellaan niin se on vainoamista ja jos media ei kehu persuja niin se on vihamielinen. No kohta persujen hallitustaival päättyy.

    • Anonyymi

      Kummasti se vaalitappio hiertää esinahan alla vai vaginassa. Vihervasemmisto pitäisi ikuisiksi ajoiksi pudottaa pienpuolue sarjaan, koska valtaan päästessään aiheuttavat vain ongelmia. Rkp ei kalpene yhtään sen enempää, mokomatkin ylimieliset bättrefolkit...

      • Anonyymi

        Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana Suomen työllisyysaste nousi 74,1 prosenttiin, eli tasan hallituksen tavoitteeseen. Työllisyys parani Rinteen-Marinin hallituksen aikana yhteensä 117 000 henkilöllä, paljastaa TEM:n julkaisematon muistio myös. Petteri Orpon (kok) hallituksen lähtötilanne ei ole muistion perusteella helppo.

        Tämä on nyt kaukana varsinaisesta aloituksesta. Elikkä Kunnallislehden päätoimittajasta.
        Juttu on suoraan Kauppalehdestä ja varmaan kaikki ymmärtää, että Kauppalehti ei turhaan kehu Marinia.

        En oo vielä päässy selvyyteen, että mitä Orpon hallitus on saanut aikaan. Voisko joku Persuista kertoa missä mennään.

        Rydman nyt kumminkin lähtee pian ministerin pallilta. Oli ne viestit ex-morsiamille ministerille sopimattomia. Muistatteko kuinka Ilkka Kanerva joutui eroamnaan kun viestitteli Tukiaiselle ja kyseli "vain" puutarhan hoidosta :)


    • Anonyymi

      Jos ei Kauhajoki-lehden sisältä muutu,lopetan tilauksen.Mitkä mahtavat olla lehden säännöt.Kaupunki suurin omistaja.Lehden tulisi huolehtia kaupungin ulkoisesta näkyvyydestä ja imagosta.Sitä se ei tee.Lehdestä on tullut uskonnollinen lehti maustettuna koripallolla ja päätoimittajalla.

    • Anonyymi

      Persuista ei saisi kirjoittaa mitään negatiivistä vaikka itse räyhäävät jatkuvasti

      • Anonyymi

        Se on justiinsa näin.
        Jotenki mulle on tullu sellainen kuva persu valtuutetuista ja kansanedustajista, että eivät oo aivan penaalin teravimpiä kyniä.
        Karijoen Aallon Ramille kuitenkin nostan lippistäni. Toivottavasti jaksaa omiensa joukoissa.


    • Anonyymi

      Liikaa puolueellinen persujen toilalujen suhteen.

    • Anonyymi

      En mitenkään kommentoi paikallispolitikointia ... mutta yleisesti puolueista ja niiden kannattajista.
      RKP - bättre folk, rasisteja kaikki, eivät antaneet maatakaan rintamamiestiloille.
      SDP - duunareita ja pikkuvirkamiehiä, ei yrittäjähenkisiä
      KEPU - toukohousuja, joilla on paljon maata, pettävät aina vuoroin oik. ja vas.
      KD - satukirjoihin uskovia piilojuoppoja
      KOK - luulevat olevansa parempia kuin muut, iskulause - köyhät ja vaivaiset töihin.
      VIRHEÄT ja KOMM. - siivellä eläviä taivaanrannan maalareita ... vähän säälittäviä
      PS - Kaikkea ylläolevista ... älämölö -porukasta älymystö -tohtoreihin.

      • Anonyymi

        Saisiko pienpuolueista samanlaisen listauksen?


    • Anonyymi

      Seinäjokinen lehti kirjoitti pari viikkoa sitten Perussuomalaisten luottamushenkilöiden rikostuomioista. Lehden mukaan Kauhajokinen persuvaikuttaja valtuutettu ja kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja tuomittiin vankeuteen (ehdolliseen) törkeästä väärennöksestä. Lehden mukaan tuomittu väärensi maahanmuuttajien kielitodistuksia. Vaikka Seinäjokinen kertomasta vankeusrangaistuksesta on jo aikaa niin myös kauhajokisten olisi hyvä tietää keskeisen luottamushenkilön vankeustuomiosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      232
      3384
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      2925
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      26
      2517
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2482
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      76
      1993
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1879
    7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1835
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1682
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1033
    Aihe