Suomen järjestelmä on todella julma luottotietonsa menettäneille

Anonyymi-ap

mitään rahoja ei tule mistään. Köyhyydessä pitäisi elää kaikkiin töihin ei pääse kun ei ole luottotietoja. Luottotietojen menetys on sama kun olisi varastanut jonkun lompakosta ja aina tulisi varastamaan ihan kuin rahavaikeuksia ei voisi tulla kenelle tahansa. Osa sairauksista esimerkiksi päihderiippuvuus tuo velkaongelmia ym. Pitäisikö ihmisen loppuelämänsä kärsiä jostain maksamattomista vipeistä. Rahalaitokset ei tee mitään asian hyväksi vaan kasvattelee korkoja eri paikoissa joten varmasti olet kusessa loppuelämäsi. Kun ulosotto loppuu joku toinen firma on kasvattanut sivussa muutamia kymppitonneja velkaa joita ei ole taktisesti laittanut ulosottoon etkä ole pystynyt tekemään maksusopimuksia heidän kanssaan kun kaikki "ylimääräiset" rahat on menneet ulosottoon. Suosittelen haastamaan yhtiöt oikeuteen vaikka miten uhkailisivat ja kysymään kysymyksiä miksi velkoja ei ole laitettu alkujaan ulosottoon ja ovatko ne edes velkojanne ja todistamaan sen jollain tavalla. Yleensä oikeus ei hyväksy enää 10 vuoden vanhoja lainoja ulosottokelpoisiksi koska niihin ei ole alunperin sitä haettu ja he jäävät yksinään kasvattelemaan pottia ja lopulta mitä isompi summa on sitä isomman summan korkotappioihinsa saavat laittaa koska kukaan ei sitä heidän tahallaan tekemää kuprua tule maksamaan.

1

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi se on asiaton? Jos sössit asiasi tai et edes yritä hoitaa asioitasi ja sopimuksia sovitusti on varmaan oikein ettet saa luottoa. Ei persaukinen asiansa hoitajakaan saa luottoa. Puhun kokemuksesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8878
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2581
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2358
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1542
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1401
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1310
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe