Suomi mukaan Ukraina-rahastoon

Anonyymi-ap

ULKOMINISTERI Elina Valtonen (kok) sanoo Suomen suhtautuvan erittäin myönteisesti Ukrainan aseellisen tuen jatkamiseen, sen rahoituspohjan vahvistamiseen sekä siihen, että tuesta tehdään pitkäaikaista.

EU:n ulkoministerit ovat torstaina koolla Brysselissä ja keskustelevat EU:n ulkosuhdehallinnon vielä alustavasta ehdotuksesta, jonka mukaan nykyisen EU:n rauhanrahaston yhteyteen luotaisiin erillinen Ukraina-rahasto.

Sen pääoma nousisi 20 miljardiin euroon neljän tulevan vuoden aikana. Suomen laskennallinen osuus tästä olisi noin 400 miljoonaa euroa.

”Kannat täsmentyvät ja käydään yksityiskohdat läpi. Rahoituskehyksessä puhutaan vähän suuremmasta sitoutumisesta”, Valtonen sanoo.

Venäjän hyökkäyssodan laajentumisen jälkeen Euroopan rauhanrahastoa EPF:ää ryhdyttiin käyttämään ensimmäistä kertaa myös tappavan avun toimitusten tukemiseen. Rahastosta on tuettu unionin jäsenmaita takaisinmaksuosuuksilla, joita ne ovat saaneet Ukrainalle toimittamastaan ammus- ja aseavusta.

Jatkossa myös Ukrainan sotilaiden koulutusoperaatioiden kustannuksia korvattaisiin mahdollisesti rahaston kautta. Samoin pohdinnassa on, voisiko rahasto tukea suoraan Ukrainaa.

”Suomelle tärkeintä on se, että Ukrainan tuki on viipymätöntä. Onko se sitten suoraan rauhanrahastosta vai niin, että tukijamaat hakevat rahastosta varat takaisin, olemme avoimia”, Valtonen sanoo.

25

421

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä rahat siihen??

      • Anonyymi

        Jäsenmaiden budjeteista.

        Sinun täytyy olla EU-vihaajienkin tyhmempää päätä.
        Onneksi olkoon. Saavutus on kova.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäsenmaiden budjeteista.

        Sinun täytyy olla EU-vihaajienkin tyhmempää päätä.
        Onneksi olkoon. Saavutus on kova.

        Sen pääoma nousisi 20 miljardiin euroon neljän tulevan vuoden aikana. Suomen laskennallinen osuus tästä olisi noin 400 miljoonaa euroa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen pääoma nousisi 20 miljardiin euroon neljän tulevan vuoden aikana. Suomen laskennallinen osuus tästä olisi noin 400 miljoonaa euroa.

        Suomi tekee osansa Ukrainan tukemisessa.
        Kyllä EU-vihaajia ja muita Kremlin kumartajia harmittaa.
        Niin pitääkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäsenmaiden budjeteista.

        Sinun täytyy olla EU-vihaajienkin tyhmempää päätä.
        Onneksi olkoon. Saavutus on kova.

        Olethan typerys. Noita miljardeja kerätään lisämaksulla,rakastaja nuija!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi tekee osansa Ukrainan tukemisessa.
        Kyllä EU-vihaajia ja muita Kremlin kumartajia harmittaa.
        Niin pitääkin.

        Olet leikkaamassa suomalaisten sosiaaliturvasta 400 miljoonaa,vai velkaako. Risoo vitusti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet leikkaamassa suomalaisten sosiaaliturvasta 400 miljoonaa,vai velkaako. Risoo vitusti!

        Jos Venäjän panssarit suuntaisivat Ukrainan jälkeen Suomeen, se voisi risoa vielä vitummin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Venäjän panssarit suuntaisivat Ukrainan jälkeen Suomeen, se voisi risoa vielä vitummin.

        Ja kenenköhän se syy on jos tänne suuntaavat?! Älä tule enää sitten suutas tänne soittelemaan kun ollaan kunnolla mukana, idiootti!


    • Anonyymi

      Kärsimyksessä mennään syvemmän kärsimyksen suuntaan..
      Kärsimys on hyvä opettaja joka opettaa nöyräksi ... Maailma antaa kyllä kärsimystä
      niin paljon kun ne sitä janoavat eikä loppua näy...
      Sotimalla ja aseilla sitä ei ainakaan lievennetä eikö historiasta ole mitään opittu...

      • Anonyymi

        Ainakaan EU-vihaajat eivät opi mitään, mistään, koskaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan EU-vihaajat eivät opi mitään, mistään, koskaan.

        Ainakin äänioikeus pois rakastaja typeryksiltä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan EU-vihaajat eivät opi mitään, mistään, koskaan.

        Minusta ainakin on hienoa että EU:n puheenjohtaja ostaa piikkejä mieheltään meille kaikille! Hinta on varmasti jotain muuta kuin henkilökunnan hinta. Hienoa että rahaa tulee heille, kyllähän ne olot Van der Leyenilläkin on aika kurjat, joten nyt hän saa vähän millä ostaa uusia Vuittoneita ja Chaneleja. Olisihan se ihan järkkyä jos rouva kulkisi Cittarin laukun kanssa :o


    • Anonyymi

      Eurakastajat valmiit jakamaan Suomen sosiaaliturvan Biden sotaan!

      • Anonyymi

        Hölynpölyä.

        Suomi tukee Ukrainaa materiaalilla sekä monin muin toimin.

        Sosiaaliturvaan ei kosketa.
        Yrittäkää parempia valeita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä.

        Suomi tukee Ukrainaa materiaalilla sekä monin muin toimin.

        Sosiaaliturvaan ei kosketa.
        Yrittäkää parempia valeita.

        Johan on luvattu,nuija? Korotetaan lääkkeitä ja palvelumaksuja. Mites indeksikorotukset???


      • Anonyymi

        Seitsemän vuoden takainen juttu "Putinin mielestä Ukraina, Valko-Venäjä, Baltia, Suomi ja osa Georgiaa kuuluu hänelle ja hänen edeltäjilleen, Illarionov sanoo.
        Illarionovin mukaan Putinin tarkoituksena on etsiä historiallista oikeudenmukaisuutta palauttamalla Venäjän rajat keisari Nikolai Toisen hallitsemille autonomisille alueille."

        Vrt. tapahtunut jos yleensä kykenet.


    • Anonyymi

      EUn päättäjät ovat viemässä EU-alueen taloudelliseen ja polittiseen perikatoon, ja maksajina olemme Me!
      USA alkaa onnistumaan kun se on ajannut sitä linjaa, että EU- maiden on otettava suurempi vastuu ukrainasta, ja itse sitä vähentävät. Presidentin vaalit kun ovat tulossa.

      • Anonyymi

        Typerää valetta.

        EU:ssa määräävät jäsenmaat, joiden edustajat istuvat instituutioiden johtopaikoilla.
        USA:lla ei ole määräysvaltaa EU:ssa muualla kuin EU-vihaajien valeissa.

        USA:n tuki Ukrainalle on suurempi kuin EU-maiden yhteensä.


    • Anonyymi

      Leikataan eläkkeistä ja sosiaaliturvasta sodan rahoitukseen?

      • Anonyymi

        E i ole tarpeen.
        Vain EU-vihaajat haaveilevat moisesta.

        Tuon verran säästöä on helppo löytää yli 60 mrd budjetista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        E i ole tarpeen.
        Vain EU-vihaajat haaveilevat moisesta.

        Tuon verran säästöä on helppo löytää yli 60 mrd budjetista.

        Kertomaan Mistä??? Miksi lääkkeitä ja palvelumaksuja pitää nostaa? Biden sotaan jo toista miljardia uponnut ja piikki auki?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertomaan Mistä??? Miksi lääkkeitä ja palvelumaksuja pitää nostaa? Biden sotaan jo toista miljardia uponnut ja piikki auki?

        Sodan aloitti Venäjä yrittäen murskata Ukrainan.
        Pieleen meni, koska koko länsi tuli Bidenin johdolla apuun.
        Kyllä EU-vihaajia ja muita putleristeja harmittaa, mutta harmittakoon.
        Ei sinne ole sosiaalirahoja suunnattu.
        Olette vain liian tyhmiä ymmärtämään yleensä mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodan aloitti Venäjä yrittäen murskata Ukrainan.
        Pieleen meni, koska koko länsi tuli Bidenin johdolla apuun.
        Kyllä EU-vihaajia ja muita putleristeja harmittaa, mutta harmittakoon.
        Ei sinne ole sosiaalirahoja suunnattu.
        Olette vain liian tyhmiä ymmärtämään yleensä mitään.

        Ukrainassa vaikuttaa olevan pattitilanne.
        Ukrainan suurin toivein aloittama hyökkäys etenee vain hitaasti, jos ollenkaan.
        Venäjä pommittaa herkeämättä Ukrainan siviilikohteita.


      • Anonyymi

        Sosiaaliturvasta tullaan näillä näkymin leikkaamaan, mutta siitä ei leikata Ukrainan sodan vuoksi vaan koska kokkarit ja persut.....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertomaan Mistä??? Miksi lääkkeitä ja palvelumaksuja pitää nostaa? Biden sotaan jo toista miljardia uponnut ja piikki auki?

        Miljardi on pikkusumma näissä pippaloissa. Eikä kyseessä ole mikään "Bidensota" vaan Venäjän, ja nimenomaan sen johtajien näkemys suurvallasta. Vai haluaisitko sinäkin olla osa Karjalan tasavaltaa ?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2037
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1072
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      94
      772
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      123
      747
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      717
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      675
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      60
      644
    Aihe