MEDIA MANIPULOI JATKUVASTI

Oletteko huomanneet, että mediassa on alkanut näkymään taas äärioikeistoa koskevia uutisia? Vaikka niissä ei mainita perussuomalaisia, on täysin selvää, että ajojahtiin kuuluu äärioikeistoryhmiin liittyvien uutisten assiosiointi perussuomalaisiin.

Kun perussuomalaisia on linkitetty jatkuvalla syötöllä äärioikeistolaisiin, vaikuttaa esim. ulkomaan uutisissa olevat jutut äärioikeistolaisista suoraan mielikuviin perussuomalaisista.

Samaan aikaan myös äärivasemmisto tekee väkivaltaisia iskuja, joissa kuolee ihmisiä ja omaisuutta tuhoutuu. Mutta valtamedia ei uutisoi niistä. Hallitusta sabotoiva perussuomalaisten ajojahti on fakta. Ei mielipide.

54

431

    Vastaukset 54

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistähän syystä ihmisten ajatukset linkittyvät herkästi pesuihin silloin, kun puhutaan äärioikeistosta?

      • Anonyymi

        Heille ei kerrota totuutta, mitkä pienpuolueet ovat äärioikeistoa, sinumustaliike esim. valta kuulu kansalle jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heille ei kerrota totuutta, mitkä pienpuolueet ovat äärioikeistoa, sinumustaliike esim. valta kuulu kansalle jne.

        Mikä niiden asema on tässä "persut on äärioikeistolaisia natseja" - narratiivissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heille ei kerrota totuutta, mitkä pienpuolueet ovat äärioikeistoa, sinumustaliike esim. valta kuulu kansalle jne.

        Sinimustat koostuvat etupäässä entisistä persuista. Mutta persuissa on vielä jäljellä paljon porukkaa joka on yhtä äärioikeistolaista kuin sinimustat. Vain hyvin pieni osa heistä on siirtynyt minipuolueeseen ja persujen sisarpuolueeseen sinimustat.


      • Anonyymi

        Kyllä ja dokumenttejä Saksan natseista harva se päivä, kuten eilenkin natsit USA:sa. Ovelaa
        piiloviestintää. Kyllä vasmmitolaistoimijat osaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinimustat koostuvat etupäässä entisistä persuista. Mutta persuissa on vielä jäljellä paljon porukkaa joka on yhtä äärioikeistolaista kuin sinimustat. Vain hyvin pieni osa heistä on siirtynyt minipuolueeseen ja persujen sisarpuolueeseen sinimustat.

        Miksi niille ei perussuomalaiset-puolue kelpaa?


    • Anonyymi

      Natsisyndrooma on iskenyt toimittajiin koronarokotuksen jälkitauti 😂🤣

    • Anonyymi

      Hölynpölyä.

      • Anonyymi

        Siellä yksi johon tuo uppoaa. Ota hyvä ihminen pää pois perseestä.


    • Anonyymi

      Aivan niin, kyllä huvittaa että itkupotkuraivarit senkun jatkuu äärivasemmisto demari lehdissä ja heidän äänestäjillään. Hyvin toit asian esille. kiitos siitä!

    • MEDIA MANIPULOI JATKUVASTI
      OtaBanaaniJaRauhotu
      2023-07-20 17:01:06
      "Samaan aikaan myös äärivasemmisto tekee väkivaltaisia iskuja, joissa kuolee ihmisiä ja omaisuutta tuhoutuu. Mutta valtamedia ei uutisoi niistä. Hallitusta sabotoiva perussuomalaisten ajojahti on fakta. Ei mielipide".

      Niinhän missähänpäin äärivasemmisto tätä täällä suomessa tekee?
      Ainakin aloituksesta sain sen käsityksen että kotimaastamme on kysymys?

      • Pahoittelut puutteellisesta johdonmukaisuudesta. Kyse on siis ulkomailla tapahtuneista iskuista. Juuri nyt en ainakaan itse ole tietoinen, onko Suomessa äärivasemmiston aktiiveissa tapahtunut henkirikoksia.


    • Anonyymi

      Edestään löytävät mikään ei ole niin varmaa kuin "suvaitsevaisen" suunnaton typeryys...

    • Anonyymi

      Ketkähän sen linkityksen tekevät, jos joku mainitsee natsit ja fasistit niin persukset alkavat ulista ettei saa haukkua.

    • Anonyymi

      Sama tilanne oli vähän silloin, kun oli se koronarokotuspainostus pahimmillaan. Silloin media julkaisi paljon juttuja mitä hulluimmista salaliittoteorioista vihjaten, että kaikki rokotteesta kieltäytyvät kuuluvat siihen samaan porukkaan.

      • Anonyymi

        Kyllä.
        Kauhea uhkailu, pelottelu, syyllistys ja vihanlietsonta rokottamattomia kohtaan oli silloin.
        Kunnes tuli Sota. Ja tilalle tuli Venäjä ja Putin vihauutisointi.
        Kunnes uusi Hallitus. Josta nyt repivät herjaamisuutisiaan.

        Kummasti rokottamattomat, venäläiset jopa Putin on saanut vähemmän pilkkaa ja herjaa kun Persujen kimpussa ovat.


        Mikä taho, on uutisien takana?
        Mikä puolue?
        Kaikki rummuttaa viikkotolkulla samaa= aivopesua


      • Anonyymi

        Muistatko, kuinka Jussi Halla-aho kertoi ottavansa koronarokotteen ja suositteli sen ottamista kaikille kannattajilleenkin, mutta ei muille.

        Suunnitteliko Halla-aho jonkinlaista persujen joukkoitsemurhaa vai miksi hän ei suositellut rokotetta esimerkiksi viherkommaripunikeille?


    • Anonyymi

      Ihmetyttää myös. Et ku aikasemmin oli useampiakin Suomalaisten etuja ajavia miekkareita. Ni ei sanaakaan uutisissa, vaikka tuhansittain osallistujia.

      Mut, kaduillaistujia tai nyt tää vastamiekkari. Ni jopas herää media ikeen videoineen,kuvineen ja uutisineen.

      Joku yhtäläisyys tuossa.

      Toivottavasti Hallitus ottaa syyniin median taustat, ettei vaan olis puolueellista uutisointia Suomessa.

      • Anonyymi

        Mediat on jo syynätty aikaisemmin. Aikaisempi tutkimus oli, että valtalehtien toimittajista 75% on vasemmistolaisia.
        Juontaa jo Reporadion ajoilta, eihän sinne muita huolittukaan vasemmistolaisia.


    • Anonyymi

      Samaan aikaan vasemmistoaate nostaa antisemitismia tietoisesti ja välillisesti kun kannattaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan.

      • Anonyymi

        Persut vastustaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan. Tässä ero.


    • Anonyymi

      Sehän on selkeästi huomattu ! Kertomatta jättämiset ovat tilanteen valehtelua ! Saksassa viime kesänä seonnut Matu heilui pitkän leipäveitsen kanssa videolla . Oli ottanut sen edellisestä liikkeestä ja tappanut sillä sen nuoren nais-kaunotar myyjän .Kadulla sitten muutama pääs hengestään. Jotkut jäi kitumaan . Ihan kuin Turun torimurhaaja . Mutta tästä näkyi suurelta osin Video ! Mutta ei suomen valtamedia sanallakaan Hys.hys.

    • Anonyymi

      Hieno kappale media oli heti paniikissa ja yritti sensuroida 😂🤣

      https://www.youtube.com/watch?v=b1_RKu-ESCY

    • Anonyymi

      Se on SALALIITTO!
      Ulistaan ydessä laitaoikeiston karua kohtaloa salaliiton kynsissä:
      uli-uli-uli-uli-...

      • Anonyymi

        Mikään salaliitto ole vaan olemassa oleva fakta jonka koko kansan näkee keisarilla ei ole vaatteita?🤣🤣🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään salaliitto ole vaan olemassa oleva fakta jonka koko kansan näkee keisarilla ei ole vaatteita?🤣🤣🤣

        Mutta on kuitenkin 3D tulostetut konepistoolit?


    • Anonyymi

      Media on paniikissa tulos laskee ja uutiset leviää muita kanavia pitkin 😂🤣

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mediaan on myös tulossa uusi systeemi uutiset varmennetaan monen solmun kautta ja niin media ei pysty yksin sepittämään omia uutisia 😂🤣

      • Anonyymi

        Toimittajat joutuu tilanteeseen et valehtelusta seuraa suoraan potkut 😂🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimittajat joutuu tilanteeseen et valehtelusta seuraa suoraan potkut 😂🤣

        Kaikkea seurataan datan avulla 😂🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkea seurataan datan avulla 😂🤣

        Oikeasta tiedosta saa siis palkintoja ja vääristä tiedoista menettää siitä voitte päätellä mitä kannattaa kirjoittaa jatkossa mediassa,jos jatkuvasti jakaa väärää tietoa solmu poistetaan kokonaan uutisvirrasta ja niitä seurataan muutenkin tarkasti moni joutuu vastaamaan oikeudessa mistä on luvassa ankarat tuomio voidaan syyttää mistä vaan 😂🤣


    • Anonyymi

      Kyllä. "Äärioikeisto kolme d tulosti aseita, äärioikeisto sai vaalivoiton Espanjassa, Äärioikeisto sitä ja äärioikeisto tätä"
      On todella kummallista, että äärivasemmiston tekoja ei uutisoida lainkaan.
      Hyvin näkee kuinka media sektori on täysin valinnut puolensa ja siirtynyt Venäjä tyyliseen retoriikkaan missä on vain "yksi oikea mielipide" ja kaikki muu on väärää joka pitää vaijentaa.
      Onneksi isovanhempani eivät ole näkemässä tätä media sensuuria ja Suomen vajoamista sosialistiseen kaaokseen ja kansan tietoiseen kahtiajakamiseen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No eihän vihervasemmisto voi lähteä lomalle muuten ilmastonmuutos tulee 😂🤣


    • Anonyymi

      Jos joku 3D-tulostaa aseen, niin hän on kuulemma äärioikeistolainen. Oikeasti taisi viimeksi äänestää Vasemmistoliittoa.

      • Anonyymi

        Jos katurikolliselta löytyy ase se on rikkautta 😂🤣


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Television ohjelmatarjonta tukee käsitystä manipuloinnista. Jos ei Schindlerin listaa niin jotain muuta natzi-saksasta. Yhtenään.

    • Anonyymi

      No näin siinä käy kun media on vasemmalle kallellaan ja lokeroivat persut poliittiseksi vastavoimakseen.

    • Anonyymi

      Seurataan vaan mekin ruotsin Koraani sotkuja. Siitä voi kehittyäkin jotakin.

    • Anonyymi

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009288756.html

      >"Tuntuu erikoiselta, että valtioneuvosto ohjaa rajallisia voimavaroja ja yhteistä rahaa vaikuttamattomaksi todettuihin terveiden työikäisten uusiin tehosterokotuksiin."

      Markus Paananen
      johtaja, yhteiset sosiaali- ja terveyspalvelut
      Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue


      https://www.lapinkansa.fi/rokote-ei-enaa-riita-suojaamaan-tyoikaisten-korona/5443574

      >"Rokote ei enää riitä suojaamaan" – työikäisten koronasuoja meni vanhaksi, eikä resursseja enää laiteta neljänsiin rokotuksiin



      https://yle.fi/uutiset/3-12393365

      >... ja rokotteiden suojateho omikron-infektiota ja lievää tautia vastaan on suboptimaali eli alhainen ja lyhytkestoinen.

      https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/86b81adc-af10-4588-90ba-c7bab0988c12

      >Ylilääkäri Nohynek toteaa, että nykyisin käytössä olevien rokotteiden kyky estää infektioita on vain kohtuullinen ja lyhytaikainen. – Näin on myös lisätehosteiden jälkeen, hän lisää.


      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008554949.html

      >THL on arvioinut koronapassista sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) antamassaan lausunnossa, että rokotusten suoja puolen vuoden kuluttua toisesta rokotuskerrasta oli deltatartuntaa vastaan 65–75 prosenttia, mutta omikrontartuntaa vastaan vain nollasta kymmeneen prosenttia.

    • Anonyymi

      ALLAAAAH esittäytyy Ruotsalaisille Irakissa….

    • Anonyymi

      Milloin vihervasemmisto esittää sharian lakien käyttöönottoa suomessa?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ihmekkös tuo on että media tarttuu äärioikeistoa käsitteleviin uutisointiin, sillä äärioikeisto antaa aihetta siihen. Kyllä nämä keskustelupalstat ovat tarkassa seurannassa, sillä näistä selviää äärioikeiston natsismia ihannoimia kirjoituksia. Persut ovat omasta tahdostaan ja tietoisesti ilmaisseet samanlaisia jyrkkiä rasistisia mielipiteitä, jonka kannattajat ovat juurikin näitä kirjoittelijoita. Persuista paistaa läpi heidän rasistiset ajatukset.

    • Anonyymi

      Mielestäni on väärin käyttää sanaa "äärioikeisto" kun noissa väkivaltaa ihannoivissa pienryhmissä on niin monenlaista ääriajattelua.
      Niin vasemman, kuin oikeanlaidan ääripäissä on paljon yhteistä. Demokratiavastaisuus yhdistää ehkä selvimmin.
      Muutama vuosikymmen sitten oli "punaisia armeijakuntia" jotka tekivät sieppauksia, ja julmia murhia. Päättäjiä, ja teollisuusjohtajia murhattiin. Yleistä "herravihaa" ja auktoriteettivihaa on nytkin, mutta kaukana ollaan noista ajoista. Ja meillähän ääritoiminta on pitkälti rajoittunut aktivistien iskuihin eläintarhoihin, tai milloin minnekin. Muutama vuosi sitten poltettiin erään liikennöitsijän linja-autoja.

    • Anonyymi

      Mutta sittenhän hallitus on oikealla asialla jos media koittaa kampittaa sitä.

    • Anonyymi

      Esim. Modig ja Mikkonen iltapäivälehdessä kritisoi taas jälkeen kerran Perussuomalaisia.
      Valheitaan hekin kertoo Ps:stä. Kun sokea piste on omassa elämässä ja asioita katsotaan puolivaloilla ei nähdä mitään hyvää ja mustamaalataan suoraa puhetta.
      Vasemmisto maalittaa jatkuvasti itse Perussuomalaisia ja nostaa esiin asioita joihin heillä ei ole ymmärrystä. Oma mieli on alkujaan musta toista puoluetta kohtaan. Sieltä juurisyistä kaikki maalittaminen kumpuaa. Kuinka niistä lähtökohdista voi nähdäkään mitään hyvää ja oikeaa järkevää totuutta tai halua OIKEIN asioita ymmärtää mistä asioista Perussuomalaiset tässä maassa käyttää toisenlaista kieltä SIKSI että tätä maata tuhoaviin asioihin puututtaisiin topakammin.
      Hyssyttely ei auta ketään mutta suoran puheen he kääntää PS:ää vastaan omassa sokeudessaan.

    • Anonyymi

      VKK ja muutama muu pienpuolue luokitellaan äärioikeistolaisiksi, mutta kun heitä kuuntelee, niin tulee mieleen 1900- luvun loppupuolen kommunisti aate, sillä erotuksella etteivät vaadi yrityksiä valtion omistukseen. Ovat tajunneet sen, ettei yritysten "sosialisoimisella" ole enään kannattajia, ja ovathan monet itsekin jonkinlaisia yrittäjiä.

    • Anonyymi

      Espanjan vaaleista raportoinut toimittaja rinnasti Suomessa toimivan puolueen
      joka olisi muuttamassa lainsäädäntöä joka vähentäisi sukupuoli vähemmistöjen
      oikeuksia en tiedä mitä puoluetta tarkoitti , olisiko demareista vai kepuista
      kysymys .

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1434
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      667
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      558
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      516
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      506
    7. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      480
    8. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      112
      473
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      473
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      46
      460
    Aihe