Tämähän olisi tavallaan kuulunut Ikävä-osastolle, mutta koska siellä ikävöidään, tehdään sitä konkreettisesti ja jopa suureellisesti, niin oma asiani ei todellakaan kuulu siihen kioskiin. Kas kun en oikeastaan tavallaan tiedä mitä se ikävän kokeminen on. Siis tavallaan.
Nimittäin en mainittavammin tunne ikävää toisen ihmisen vuoksi. Jos sattuu oleman kumppaniksi nimetty taho, niin hänen kohdallaan jonkin verran, mutta etenkin suhteen tasaannuttua varsin maltillisesti. Toisen poissaolon huomaa enemmänkin siitä ettei ole niitä ääniä ympärillä eikä tunne toisen olemuksen läsnäoloa samassa tilassa. Mutta siis se miten kaiketikin ikävä yleensä mielletään, niin eipä juuri ei, jotain olemuksen kaipausta satunnaisesti, mutta ei mitään sinällään mainittavaa, kiva kun saa olla omassa rauhassaan.
Mietin nyt vaan, että miten muut kokevat ikävän tuntemuksen, jos sellaista edes kokevat? Ja onko se enemmän kokemusta siitä, että totuttuja asioita puuttuu läheltä vai ehkä sitä että se toinen persoona on poissa, se toinen ei ole läsnä, ei minua vailla eikä minua varten?
Kaikenlaista ehtii mielessä käydä, karuselli pyörii ja pyörii...
Päivän dilemma nro 2 eli ikävän kokeminen toisesta ihmisestä
65
625
Vastaukset
- Anonyymi
Kun kunnolla rakastun niin silloin ikävöin lähes koko ajan häntä, jos hän on muualla ja kaipaan lähelle. Työpäivän jälkeen on kiire hänen luokseen ja haluan viettää mahdollisimman paljon yhteistä aikaa hänen kanssaan. Näin on käynyt kaksi kertaa elämässäni.
Kun kunnolla ihastun/rakastun, on ikävä kyllä, mutta suhteen tasaantuessa se väistyy sivummalle, jopa silloin kun oma kulta on vaikka pari viikkoa reissussa.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Kun kunnolla ihastun/rakastun, on ikävä kyllä, mutta suhteen tasaantuessa se väistyy sivummalle, jopa silloin kun oma kulta on vaikka pari viikkoa reissussa.
Kauemmin näitä tekstejäsi katsoneena tulee väkisinkin mieleen että sinulla on selkeästi jotain vikaa tunnepuolella. Onko sinulla jotain diagnooseja lääkäriltä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauemmin näitä tekstejäsi katsoneena tulee väkisinkin mieleen että sinulla on selkeästi jotain vikaa tunnepuolella. Onko sinulla jotain diagnooseja lääkäriltä?
Tai joku lääke joka latistaa kaiken
Anonyymi kirjoitti:
Kauemmin näitä tekstejäsi katsoneena tulee väkisinkin mieleen että sinulla on selkeästi jotain vikaa tunnepuolella. Onko sinulla jotain diagnooseja lääkäriltä?
Määrittele tunnepuolen viallisuus tai vikoja. 99% ihmisistä ei ole mitenkään viallisia tunteittensa osalta, täysin päinvastoin, ovat vain erilaisia. Ja jos erilaisuus on yhtä kuin viallisuus, ei tällä planeetalla ole olemassa yhtä ainutta tavanomaista, normaalia, tasapainoista ja sinällään siis tunteiltaan viatonta yksilöä.
- Anonyymi
Rakas <3
t. Murri Tuntuu se vatsassa, rinnassa, päässä.. - Kumppanin pysyvän lähdön aiheuttama ikävä on aluksi raskaampaa ja jokapäiväistä, jopa jokahetkistä haikeutta. Sittemmin ajoittaista, mutta toistuvaa.
Toisaalta muistan, kun lapseni lähti vaihto-oppilaaksi ja saatoin hänet lentokentälle. Siinä yhdessä lentoasemalla kahvitellessa se tilanne vielä menetteli, mutta kun oli aika saattaa hänet turvatarkastukselle ja näin jännitystä ja kyyneliä myös hänen poskillaan, meinasin romahtaa. Kun en nähnyt enää hänen selkäänsäkään, itkin jo niin kovasti, etten meinannut eteeni nähdä, kun ryntäsin naistenhuoneeseen.. - Siellä nojasin käsienpesualtaaseen ja itkin niin vuolaasti ja kovaan ääneen, että en meinannut saada henkeäkään enää ja joku ulkomaalainen rouva tuli kysymään olenko kunnossa.
- Sain selitettyä, että kyllä kaikki on ihan OK..
Siinä tilanteessa minulla oli lastani suunnaton ikävä, vaikkei hän ollut vielä edes koneessa. - Siitäkin selvittiin 👍
Yleensä minulla on enemmän ikävä edesmenneitä ihmisiä, kuten äitiäni, kuin heitä, joiden lähellä en juuri silloin voi olla.Voi olla, että käsittelen sanaa ikävä eri tavalla kuin monet muut, niin koen etten mainittavammin ikävöi. Se on lyhytaikaista aina, myös kun joku läheinen siirtyy ajasta iäisyyteen. Toki välillä käy mielessä menneiden ihmisten kuvat, hymyilyttää ja muistelen lyhyesti yhteisiä asioita, mutten kyllä koe ikävöiväni sinällään.
Mulla menee niin että tietty aika tai tilaisuus sattaa avata ikävän tai ehkä enemmänkin voisi puhua kaipuusta koska mitään fyysistä reaktiota ei kuitenkaan ilmaannu.
Joulu on itselleni tässä suhteessa vähän haastava kun äitini oli niin kovin jouluihmisiä ja me muut lähinnä toivottiin että olisi jo joulu ohi. Samoin ne ystävät tai kaveripiiristä jotka itse päättivät milloin elonsa päättyy toteuttivat päätöksensä joulun aikoihin.
En tiedä onko nämä yksinäisyyden sivuoireita, vanhuutta tai jotakin itselleen valehtelua mutta olen ikävöinyt myös hetkiä kuten tullessa töistä joku antaa suukon ja kysyy miten töissä meni. En minä lähtökohtaisesti hetkiä kaipaa vaan sitä oikeaa ihmistä rinnalle.Ikävä riippuu tunteiden syvyydestä. Veikkaan, ettet ole koskaan rakastunut syvästi. Ihastukset häviää mielestä parissa päivässä kun ei näe eikä ole tekemisissä. Rakastuessa toinen ei häviä edes vuodessa, ikävä on joka päiväinen kumppani.
Toinen asia on, että rakastuminen syvään vaatii uskallusta molemmilta. Tietty hulluus, intohimoisuus ja kyky heittäytyä vaikka pelottaa auttaa pääsemään syvemmälle tasolle.
Syvää ihastusta ja rakastumista on vaikea erottaa, eikä siihen ole oikeastaan välttämättä kaikille tarvettakaan. Itse olen kuitenkin huomannut, että fyysinen intiimi yhteys usein saa aikaan rakkaudellisia tunteita, jotka saa syvän ihastuksen tuntumaan rakkaudelta. Rakkaus taas on jo ennen fyysistä kosketusta ja kestää vaikkei yhteyttä ole. Tämä liittyy ikävään, koska tunnetaso määrittää ikävää.
Ihminen on hassu elukka. Jos ei osaa päästää irti kontrollista, rakkaus jää helposti laimeaksi. Jos pitää toista jalkaa jarrulla, on olo ehkä turvallinen, mutta myös se syvin ja antavin elämä jää kokematta. Mutku, sitku, ”isi”, ehkä, joskus… Kun osaa elää preesensissä, saattaa saada itse enemmän kuin konditionaalissa (joka tahtoo jäädä konditionaaliksi).
Tämä kirjoitus ei ollut sinulle henkilökohtaiseksi ripitykseksi, vaan enemmän yleisluontoiseksi keskusteluksi ja myös itselleni muistutukseksi. Ilahduttavaa tosiaan nähdä oikeaa keskustelua palstalla. Kun oma mielenkiintoni on vahvasti palstan ulkopuolella tällä hetkellä, ei keskusteluihin tartu ilman joko tylsää hetkeä sohvalla tai hyvää aihetta.- Anonyymi
Nyt tietenkin ihmettelen sitä, miksi olet joskus ikävä palstalla? :)
Itse tunnen syvääkin ikävää, mikä tuo helvetillinen tunne sitten onkin, kuin toivoa ja pettymystä ja yhteensekoitettua melankoliaa. Sitä on joskus hyvä purkaa ikäväpalstalle, mutta tutustuminen palstaan ja ikäväaloituksia tauotta ja apinanraivolla suoltaviin vakipalstalaisiin, sai pian jättämään sen taakseen.
En jaksa käydä kisaamaan omasta trollista. Palstalla on paljon mustasukkaisuutta, enkä itsekään halua sellaiseen tilaan joutua trollattuna :)
Ehkä ikävän tunne on peruja jostain lapsuudesta, jolloin jouduin elämään äidistä erossa, toki rakastavassa hoidossa.Mulle palstat on turinapaikkoja, eikä palstan nimi varsinaisesti määritä miten kulloistakin asiaa käsittelen, enkä liioin seuraa vain Sinkut- ja/tai Ikävä-palstaa, vaan sitä kaikkea mikä on Suhteet-osaston alla. Niinpä tulee hölistyä mitä milloinkin, missä milloinkin 😂
Ikävä-palsta lienee oikein soveltuva kaikkeen siihen vuodatukseen, niin ehkä muut palstat säästyvät sellaiselta sitten.
Hmm, mulla se ikävä on lähinnä kai sitä miten hyvä olo mulle tulee siitä, kun toinen on läsnä. Eli itsekäs tunne.
Hyvä olo tulee, kun kuulee, näkee, haistaa, maistaa, tuntee toisen siinä lähellään. Voi jutella ja tehdä yhdessä asioita mitkä yhdessä tykätään tehdä.
Liittyy puhtaasti mulla siis siihen, että nautin toisen läsnäolosta ja ikävöin, kun hän on poissa. Koska se ilon tunne on läsnäolosta myös poissa, kun ei olla yhdessä tai vuorovaikutuksessa mitenkään.Hmm, hyvin pohdittu ikävä-tunteen syitä. Itse kun olen enemmän irrallinen ja jossain mielessä ulkopuolinen, siis oma käsitykseni/kokemukseni, niin en myöskään ole kovin hyvin toiseen kiinnittyvä, siis tavallaan. Olen aina hieman irti kaikesta, toisista, kumppanistakin vaikka olen hänet itse valinnut ja tullut valituksi enkä haluaisi vaihtaa toiseen.
randombypasser kirjoitti:
Hmm, hyvin pohdittu ikävä-tunteen syitä. Itse kun olen enemmän irrallinen ja jossain mielessä ulkopuolinen, siis oma käsitykseni/kokemukseni, niin en myöskään ole kovin hyvin toiseen kiinnittyvä, siis tavallaan. Olen aina hieman irti kaikesta, toisista, kumppanistakin vaikka olen hänet itse valinnut ja tullut valituksi enkä haluaisi vaihtaa toiseen.
Juu, ymmärrän. Mulle tulee kyllä kova ikävä, mutta enemmänkin ikävöin lapsiani kun kumppania. Vaikuttaa vähän millainen mun kumppanikin on. Empaattista ihmistä jotenkin kaipaan enemmän, kuin epäempaattista tai jotenkin etäisempää kumppania.
Vaikuttaa siis myös se ihminen itsekin, ketä kaipaan ja ikävöin, ketä en. Oon esim. mielissäni kun perhe on yhres koos, lapset kotona ja isäntä myös, mutten mä silleen ikävöi kumppaniani, miestäni kun joskus suhteen alussa, kun oltiin enemmän yhdessä nyhjäten ja vuorovaikutuksessa.
Nykyään hän voi olla päiviä pois eikä tuu ikävä, ennen oli töissäkin vaan ja jo oli ikävä.Huitale kirjoitti:
Juu, ymmärrän. Mulle tulee kyllä kova ikävä, mutta enemmänkin ikävöin lapsiani kun kumppania. Vaikuttaa vähän millainen mun kumppanikin on. Empaattista ihmistä jotenkin kaipaan enemmän, kuin epäempaattista tai jotenkin etäisempää kumppania.
Vaikuttaa siis myös se ihminen itsekin, ketä kaipaan ja ikävöin, ketä en. Oon esim. mielissäni kun perhe on yhres koos, lapset kotona ja isäntä myös, mutten mä silleen ikävöi kumppaniani, miestäni kun joskus suhteen alussa, kun oltiin enemmän yhdessä nyhjäten ja vuorovaikutuksessa.
Nykyään hän voi olla päiviä pois eikä tuu ikävä, ennen oli töissäkin vaan ja jo oli ikävä.Oon muutenkin huomannut ystävystyväni herkemmin ihmisten kanssa, jotka havaitsen empaattisiksi ja karsastan kylmiä etäisiä ihmisiä. He voi olla ihan jees, muttei he mun sydämeen pääse koskaan, kuten empaatikot pääsee.
Huitale kirjoitti:
Oon muutenkin huomannut ystävystyväni herkemmin ihmisten kanssa, jotka havaitsen empaattisiksi ja karsastan kylmiä etäisiä ihmisiä. He voi olla ihan jees, muttei he mun sydämeen pääse koskaan, kuten empaatikot pääsee.
Ihmisuhteeni pitää tuntua merkityksellisille, jotta koen sen mitenkään välttämättömäksi. Ja tuon ominaisuuden puuttuminen pistää silmääni heti, aivan kuten sekin kun joku on empaattinen. Myös se kun joku on jotain siltä väliltä.
Voisin sanoa karsivani kaikki epäempaatikot karskisti pois läheltäni, pitäen kiinni empaattisista. Teen valintaa tuon ja rehellisyyden perusteella.Huitale kirjoitti:
Juu, ymmärrän. Mulle tulee kyllä kova ikävä, mutta enemmänkin ikävöin lapsiani kun kumppania. Vaikuttaa vähän millainen mun kumppanikin on. Empaattista ihmistä jotenkin kaipaan enemmän, kuin epäempaattista tai jotenkin etäisempää kumppania.
Vaikuttaa siis myös se ihminen itsekin, ketä kaipaan ja ikävöin, ketä en. Oon esim. mielissäni kun perhe on yhres koos, lapset kotona ja isäntä myös, mutten mä silleen ikävöi kumppaniani, miestäni kun joskus suhteen alussa, kun oltiin enemmän yhdessä nyhjäten ja vuorovaikutuksessa.
Nykyään hän voi olla päiviä pois eikä tuu ikävä, ennen oli töissäkin vaan ja jo oli ikävä.Toi perheen kasassa oleminen herätti ajatuksia yhteisöllisyyden merkityksestä, olkoon sitten vaikka "vain" perheyhteisö joka on yhdessä ja siksikin tärkeä, myös yhteisinä hetkinä ikävöitävä.
Itse kaipaan yhteisöllisyyttä kyllä, sitä mikä joskus oli, oli ystävä, oli ystäväpiiri, oli ystäväpiirien välisiä ystävyyksiä, jonkin kylän osasen yhteisöllisyys ja sellaista. Pieniä kuvioita yhdessä yhteisöllisiä ja siten todella merkityksellisiä. Tuntuu, että nykyään kaikki on kovin hajanaista ja yksilökeskeistä, etenkin pk-seudulla, mutta juttuja lukiessa se vaivaa muutakin Suomea jo.Huitale kirjoitti:
Oon muutenkin huomannut ystävystyväni herkemmin ihmisten kanssa, jotka havaitsen empaattisiksi ja karsastan kylmiä etäisiä ihmisiä. He voi olla ihan jees, muttei he mun sydämeen pääse koskaan, kuten empaatikot pääsee.
Empaattiset ihmiset on helposti lähestyttäviä ja yleensä helposti aistittavissa myös turvallisiksi ihmisiksi, se ei ole ihme että he jäävät kun muut dumpataan pikimmiten.
randombypasser kirjoitti:
Toi perheen kasassa oleminen herätti ajatuksia yhteisöllisyyden merkityksestä, olkoon sitten vaikka "vain" perheyhteisö joka on yhdessä ja siksikin tärkeä, myös yhteisinä hetkinä ikävöitävä.
Itse kaipaan yhteisöllisyyttä kyllä, sitä mikä joskus oli, oli ystävä, oli ystäväpiiri, oli ystäväpiirien välisiä ystävyyksiä, jonkin kylän osasen yhteisöllisyys ja sellaista. Pieniä kuvioita yhdessä yhteisöllisiä ja siten todella merkityksellisiä. Tuntuu, että nykyään kaikki on kovin hajanaista ja yksilökeskeistä, etenkin pk-seudulla, mutta juttuja lukiessa se vaivaa muutakin Suomea jo.Joo, olen kuten mun äidin äiti oli. Oma perhe riittää siihen yhteisöllisyyteen, muutama kaveri enintään läheisempiä. Hyvin pieni ihmisryhmä, jonka oppii tuntemaan hyvin. Mulle se hyvin tunteminen tuntuu olevan myös hyvin tärkeää, jotta merkitys ja side syntyy välille.
Eikä niinkään se, että olisi joku mun ihannetyyppi ja mun mieleni mukainen ole tärkeetä, vaan se rehellisesti itsensä, ei mikään roolipelle ja feikki.
Huumorin ymmärrän, että heittäydytään pelleilemään rooliakin, mutta noin muuten ittenään sellaisena kun on on parasta. Hyväksyn erilaisia ihmisiä mainiosti läheiseksi, mutten valehtelijoita tai pelureita.
Kieroilulla saa aikaan vain itsensä ulkoistamisen. Joten juu, pieni yhteisö on minulle varsin hyvä. Tunnen ihmiset joita lähelläni häärii. 😃
Ja he minut.randombypasser kirjoitti:
Empaattiset ihmiset on helposti lähestyttäviä ja yleensä helposti aistittavissa myös turvallisiksi ihmisiksi, se ei ole ihme että he jäävät kun muut dumpataan pikimmiten.
Juu, nimenomaan. Ja löytyy myös yhteinen piirre mikä yhdistää. Silloin on helppoa olla myös omaitsensä, kun ei ole tuomitsevia ihmisiä sormella osoittamassa kumminkaan päin. Hyväksytään ihmisyys.
- Anonyymi
Ikävä on mullrkin hyvin suhteellinen asia. Mä ikäväin lähinnä vain silloin, kun kyse on tosi rakkasta ihmisestä ja näkeminen on epävarmaa. Jos on kyse on kumppanista, niin ei mua häiritse lainkaan sellaiset viikon, parin tai vaikka kuukaudenkaan erot. Tietenkin niitä hetkiä tulee, kun toista on ikävä, mutta ne on tosiaan sellaisia hetkiä, ei mitään jatkuvaa kaipuuta.
Sitten on tietysti niitä sellaisia ihan vaan toisen läsnäolon kaipuun hetkiä, jos puhutaan kuolleesta henkilöstä tai vaikka eron jälkeen sellaisia voi joskus tulla. Tulee jokin juttu mieleen ja ai niin, tätä et voikaan enää sanoa ja se ihmisen läsnäolo siitä omasta elämästä on kokonaan poissa. Vaan joo, sellaista "riudun ikävästä" tunnetta en minäkään oikein koskaan tunne, enkä muista tunteeneeni, kuin korkeintaan joskus teininä. Oikeastaan ainoa aito ikävän tunne, joka on joskus ollut jopa ahdistavan kova, on liittynyt muksuun, mutta sekin on ollut enemmän hormoniperäistä, silloin kun muksu oli ihan pieni ja niinhän sen silloin kuuluu ollakin. Nykyäänkin tila tuntuu joskus tyhjältä, kun muksu on jossain muualla, mutta siitä pikemmin nauttii, varsinkin kun tietää toisen olevan hyvissä hoivissa.- Anonyymi
Omam kojemuksen mukaan monilla ikävän kokemus sekoittuu myös huolen kokemukseen. Itse olen luonteentani huolehtija ja jos en tiedä, niin silloin se huolen tuntemus on suorastaan ahdistava ja ravaan edestakaisin kuin kissa pistoksissa. Vaan sitten kun tiedän, niin se tunne katoaa, enkä edes mieti sitä toista.
- Anonyymi
Hmm...pitkään mietittyäni löysin vastauksen. Olen ikävöinyt kovasti vain niitä ihmisiä jotka ovat osa minua ja elämääni. He ovat niitä jotka voivat istua sylissä, joiden halaus tuntuu ihmeellisen hyvältä.
AV Mää ehkä koen ikävän joitain entisiä rakastettuja kohtaan, jotka ovat siis jääneet tärkeiksi ihmisiksi suhteen päättymisen jälkeenkin (ainakin muistoissa ellei muuten), ehkä ennemmin niiden yhdessä vietettyjen hetkien kautta, tai muistojen niistä..
Että onko mulla sitten ikävä henkilöä vai niitä yhteisiä asioita ja tilanteita🤔
Voin kyllä myös kaivata henkilön fyysistä läsnäoloa, tuoksua ja sen semmoista,
Kuolleen läheisen ikävä mulla tuntuu niinku olis tyhjä kohta sielussa tai mielessä. Se ei ole niin aktiivista enää, mutta silloin kun sen taas muistaa niin tavallaan tuntuu kuin ajatus putoaisi kuoppaan ja rinnassa tuntuu myös, niinku sydän putoaisKaipa se on se kokonaisuus, juuri se tietty ihminen ja se tietty hetki joka yhdessä tuli koettua. Se hetki tavallaan on vain se mikä oli niin erityinen, että jäi mieleen ja siihen olennaisesti kuului se toinen ihminen, vaikka periaatteessa saman ehkä voisi kokea jonkun toisenkin kanssa. Niin kyllä se tietty ihminenkin on siinä määräävä pala mielikuvaa.
Nuo pois menneet on silleen kyllä itselleni erilainen maailmaa, että päästän heistä irti jokseenkin kokonaan noin vuodessa ja sitten muistan enää hymyllä yhteisiä juttuja, mutta siten etten varsinaisesti kaipaa sitä ihmistä, en niitä hetkiä yhdessä, vain muistelen lämmöllä.
- Anonyymi
Ikävää täysin vääriin asioihin💩
Tilannehan on niin, että jos vaikkapa minä ikävöisin punatiiltä jonka omistin lapsuudessani ja nuoruudessani, niin se ei ole ensinkään väärä asia, vain päinvastoin hyvin oikea asia ikävöinnilleni. Se, että sinä olet asiasta eri mieltä, ei muuta sitä miksikään, se vain tarkoittaa sitä, että sinun elämäsi on toisenlainen, yhtä oikea tai väärä kuin minunkin. Sillä erolla, että minä en tule kertomaan sinulle, että sinun tunteesi tai niiden puuttuminen on väärin eletty.
Sinulla on sinun totuutesi (elämästä) ja kaikilla muilla on omat totuutensa. Koita oppia sietämään sitä tosiasiaa, koska sitä ei voi sanoilla, aseilla, kuolemallakaan muuksi muuttaa, mutta oman elämänsä voi sitä vastaan taistelemalla tehdä todella raskaaksi.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Tilannehan on niin, että jos vaikkapa minä ikävöisin punatiiltä jonka omistin lapsuudessani ja nuoruudessani, niin se ei ole ensinkään väärä asia, vain päinvastoin hyvin oikea asia ikävöinnilleni. Se, että sinä olet asiasta eri mieltä, ei muuta sitä miksikään, se vain tarkoittaa sitä, että sinun elämäsi on toisenlainen, yhtä oikea tai väärä kuin minunkin. Sillä erolla, että minä en tule kertomaan sinulle, että sinun tunteesi tai niiden puuttuminen on väärin eletty.
Sinulla on sinun totuutesi (elämästä) ja kaikilla muilla on omat totuutensa. Koita oppia sietämään sitä tosiasiaa, koska sitä ei voi sanoilla, aseilla, kuolemallakaan muuksi muuttaa, mutta oman elämänsä voi sitä vastaan taistelemalla tehdä todella raskaaksi.Ei niin jos on jumittunut tiettyyn muottiin ,siitä on paha lähteä. On jämähtänyt. Ei näe muuta ympärillä kun oman jumittuneisuuntuneisuutensa. Ja miksi pitäisi kaivata jotain lapsuudesta. Se oli ja meni. Nyt on nyt. Eteenpäin!💩
- Anonyymi
No mullehan tuli lapsena ikävä niin helposti että voisi luulla kiintiön täyttyneen. Silloin oli kova paikka jäädä ihan kaverillekin jossain vaiheessa yöksi. Mutta ei se kai niin mene että mikään kiintiö voisi todellisuudessa täyttyä. Jos rakkaimmista läheisistä joutuisin luopumaan niin varmasti kokisin sellaista ikävää ettei tiedä miten päin sitä olisi.
N No en mäkään sellaista erikoisempaa ikävää ole hetkeen kokenut. Siihen tarvitaan jokin muu lämmin tunne ja niin tärkeä ihminen, ketä ikävöidä.
Sinäänsä ikävä on ihan kiva tunne, jos se ei ole repivää ja riuduttavaa, vaan sellainen lämmin odotus toisesta.
Joskus kun tunteet on olleet oikein katossa johonkin naiseläjään, on ikäväkin tuntunut pahalta. Ikävä on jo alkanut siitä, kun tietää, että kohta on erottava hetkeksi. Mutta sellainen ei ole edes kivaa, se on sitä repivää ja tekee pahaakin.- Anonyymi
Milloin viimeksi olet kokenut sen tilanteen missä olet vienyt jonkun ihmisen pois luotasi, vaikka vain viikoksi. Eron hetkellä molempien silmät kastuvat.
Siihen oikeaan ikävään kai tarvitaan kahden ihmisen yhteinen tunne?
AV Anonyymi kirjoitti:
Milloin viimeksi olet kokenut sen tilanteen missä olet vienyt jonkun ihmisen pois luotasi, vaikka vain viikoksi. Eron hetkellä molempien silmät kastuvat.
Siihen oikeaan ikävään kai tarvitaan kahden ihmisen yhteinen tunne?
AVNo kun tyttö muutti äitinsä kanssa erikaupunkiin, mulla oli pitkään haikea olo ja tiesin, etten näe häntä yhtä usein. Silloin varmaan ja silloin, kun poika muutti kotoa.
Joskus vuosia sitten erään naisen kohdalla, kun en nähnyt häntä liki kuukauteen, alkoi olla sellainen pahalta tuntuva ikävä. Siinä oli jokin sattumus, että venyi se aika niin pitkäksi ja kovat tunteet paloi molemmin puolin. Mutta ehkä nykyään osaisi jo senkin ottaa paremmin ja ei riutua ihan samalla tavalla...en silloin osannut käsitellä kaikkia tunteita ihan samoin.- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No kun tyttö muutti äitinsä kanssa erikaupunkiin, mulla oli pitkään haikea olo ja tiesin, etten näe häntä yhtä usein. Silloin varmaan ja silloin, kun poika muutti kotoa.
Joskus vuosia sitten erään naisen kohdalla, kun en nähnyt häntä liki kuukauteen, alkoi olla sellainen pahalta tuntuva ikävä. Siinä oli jokin sattumus, että venyi se aika niin pitkäksi ja kovat tunteet paloi molemmin puolin. Mutta ehkä nykyään osaisi jo senkin ottaa paremmin ja ei riutua ihan samalla tavalla...en silloin osannut käsitellä kaikkia tunteita ihan samoin.Höttöä on ihmisten kaipailu. Oikeasti se ei edes riitä. Aina todellisuudessa kaipaillaan jotakin enemmän. Yksikään ihmissuhde ei sitä kaipuuta täytä. Saa miettiä💩
Anonyymi kirjoitti:
Höttöä on ihmisten kaipailu. Oikeasti se ei edes riitä. Aina todellisuudessa kaipaillaan jotakin enemmän. Yksikään ihmissuhde ei sitä kaipuuta täytä. Saa miettiä💩
Olkoot vaan, mutta se tunne ei paljoa kysele, kun iskee päälle. :o)
Enkä mä mitään ihmissuhdetta kaipaile, vaan siinä suhteessa toista. Tai sitten omia lapsia, mutsia ja siskoa aina joskus, sekä ystäviä. Jokaista vähän eritavalla.- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Olkoot vaan, mutta se tunne ei paljoa kysele, kun iskee päälle. :o)
Enkä mä mitään ihmissuhdetta kaipaile, vaan siinä suhteessa toista. Tai sitten omia lapsia, mutsia ja siskoa aina joskus, sekä ystäviä. Jokaista vähän eritavalla.Jaa. No minä en kaipaile ketään . Aika aikaansa kutakin. Eteenpäin!💩
Anonyymi kirjoitti:
Jaa. No minä en kaipaile ketään . Aika aikaansa kutakin. Eteenpäin!💩
No en mäkään silleen kaipaa. Hyviä muistoja on, mutta se oli silloin. Eteenpäin mäkin meen. Mutta ikävää voi kokea monenlaista ja milloin vaan. :o)
Ei se minusta pahalta tunnu. Ei ainakaan nyt.
Eipä tuota osaa oikein sanoiksi pukea, mitä se ikävä ja ikävöitseminen on. Jotain toisen läsnäoloa siinä kaipaa. Tietenkin se oma rauha ja itsekseen oleminen on tervetullutta aina välillä, mutta pitkittyessä sellainen menee yksinäisyyden puolelle ja sehän taas ei ole enää mukavaa ollenkaan. Ihminen kun on sosiaalinen eläin.
- Anonyymi
Voiko kusipää rakastaa?
Enimmäkseen ikävän tunne kohdistuu jo edesmenneisiin läheisiin. Mummot, vaarit, faija, kummitäti, pari hyvää ystävää, jne. Tärkeitä henkilöitä minun elämässä.
Oikeastaan se ikävän tunne on kaipausta em. henkilön läsnäoloon ja keskusteluihin.
Ikävä liittyy kaipuuseen ja vuorovaikutukseen, joka lakkasi olemasta.
Näitä miettiessä tulee todella yksinäinen ja orpo fiilis.- Anonyymi
Mietin, että täytyykö ikävää kokeakseen tuntea myös yksinäisyyttä. Tai hylätyksi tuleminen tai sen pelko.
En koe yksinäisyyttä enkä ikävää. Edesmenneitä kaipaan lämmöllä, ikävä ei kuvaa sitä tunnetta.
xLiner - Anonyymi
Mistä tietää tulleensa tosi vanhaksi?
Puhelimessa olevista yhteystiedoista olisi puolet kuolleille jos luetteloa ei olisi muokattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tietää tulleensa tosi vanhaksi?
Puhelimessa olevista yhteystiedoista olisi puolet kuolleille jos luetteloa ei olisi muokattu.Tarkoitat varmaan puhelinmuistiota? 😁
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitat varmaan puhelinmuistiota? 😁
xLiner☎️ Katos, löytyy vielä emojeista!
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitat varmaan puhelinmuistiota? 😁
xLinerKuolleista puhuttaessa on hyvä käyttää muistopuheita muistioineen.
Anonyymi kirjoitti:
Mietin, että täytyykö ikävää kokeakseen tuntea myös yksinäisyyttä. Tai hylätyksi tuleminen tai sen pelko.
En koe yksinäisyyttä enkä ikävää. Edesmenneitä kaipaan lämmöllä, ikävä ei kuvaa sitä tunnetta.
xLinerNe ikävän tunteet tulevat silloin, kun on aikaa omille ajatuksille ja käy vähän syvempää dialogia itsensä kanssa. Kyllä siihen litselläni iittyy kaipuu ja yksinäisyyden tunne.
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tietää tulleensa tosi vanhaksi?
Puhelimessa olevista yhteystiedoista olisi puolet kuolleille jos luetteloa ei olisi muokattu.Tuo on varmasti vielä edessä. Tässä vaiheessa olen joutunut poistamaan vain muutamat yhteystiedot. Isovanhempien tiedot eivät koskaan ehtineet yhteystietoihin.
Ne osoitteet ja puh.numerot olivat ulkomuistissa.- Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
Tuo on varmasti vielä edessä. Tässä vaiheessa olen joutunut poistamaan vain muutamat yhteystiedot. Isovanhempien tiedot eivät koskaan ehtineet yhteystietoihin.
Ne osoitteet ja puh.numerot olivat ulkomuistissa.Vanheneminen on samalla kuoleman läheisyyden tiivistymistä.
Jossain vaiheessa tulee paljon hautajaisia.
Oletteko huomanneet miten nyt on lähtenyt pois monta urheiluvaikuttajaa, toimittajaa jne.
Viimeisin lähti tyylillä, rystylyönnin jälkeen tenniskentällä. Kuoli niin kuin elikin.
AV - Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
Ne ikävän tunteet tulevat silloin, kun on aikaa omille ajatuksille ja käy vähän syvempää dialogia itsensä kanssa. Kyllä siihen litselläni iittyy kaipuu ja yksinäisyyden tunne.
Kaipuu on kaunista, ikävä on mun mielestäni jotain muuta, repivämpää.
Kun tuli vanhuus tuossa puheeksi, niin olen viime aikoina käynyt usein mielessäni läpi lapsuuden ja nuoruuden ajan paikkoja, tapahtumiakin, ja ihmisiä. Muisteluita, niin kuin vanhoilla ihmisillä on tapana. Alkaa ympyrä sulkeutumaan.
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Vanheneminen on samalla kuoleman läheisyyden tiivistymistä.
Jossain vaiheessa tulee paljon hautajaisia.
Oletteko huomanneet miten nyt on lähtenyt pois monta urheiluvaikuttajaa, toimittajaa jne.
Viimeisin lähti tyylillä, rystylyönnin jälkeen tenniskentällä. Kuoli niin kuin elikin.
AVEhkä siinä vaiheessa, kun kalentteristä löytyy enmmän hautajaisia kuin ristiäisiä, pitäisi alkaa huolestumaan. Sukupolvenvaihdos on väistämätön elämän kiertokulku.
The circle of life.
Nyt tosiaan näkyy useamman toimittajan kuolinilmoituksia. Yhdessä vaiheessa oli paljon artistien ja musiikinlegendojen kuolinilmoituksia.- Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
Ehkä siinä vaiheessa, kun kalentteristä löytyy enmmän hautajaisia kuin ristiäisiä, pitäisi alkaa huolestumaan. Sukupolvenvaihdos on väistämätön elämän kiertokulku.
The circle of life.
Nyt tosiaan näkyy useamman toimittajan kuolinilmoituksia. Yhdessä vaiheessa oli paljon artistien ja musiikinlegendojen kuolinilmoituksia.Eihän nykypäivänä saa tehdä lapsia, sitä rummutetaan jokaisessa mediassa. On lähes hallituksen ohjelmassakin?
Suomalaisten, pitää kuolla, ei syntyä?
Muun maalaiset saavat kyllä lisääntyä miten haluavat, myös Suomessa. Tämä kai on nyt tämän ajan rummutusta.
AV Anonyymi kirjoitti:
Kaipuu on kaunista, ikävä on mun mielestäni jotain muuta, repivämpää.
Kun tuli vanhuus tuossa puheeksi, niin olen viime aikoina käynyt usein mielessäni läpi lapsuuden ja nuoruuden ajan paikkoja, tapahtumiakin, ja ihmisiä. Muisteluita, niin kuin vanhoilla ihmisillä on tapana. Alkaa ympyrä sulkeutumaan.
xLinerNyt kun tuli puheeksi, joskus tulee muistivälähdyksiä menneisyydestä.
Itsellä kävi sellainen ns. tuoksumuisti, kun kävin leipomon myymälässä patonkiostoksilla. Tuli mieleen mummo, kun yhdessä käytiin erään kotileipomon myymälässä. Taisin olla ehkä 4 - 5 vuotias. Ihana vastaleivotun pullan ja leivän tuoksu, leipurin jauhoinen essu ja tuoksuva kaneliässä kaupanpäällisiksi. Pieniä yksityiskohtia, joissa mummo on vahvasti läsnä ja lähellä.
Mielenkiintoista, kuinka tuoksu saa muistivälähdyksen hyvin elävästi mieleen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän nykypäivänä saa tehdä lapsia, sitä rummutetaan jokaisessa mediassa. On lähes hallituksen ohjelmassakin?
Suomalaisten, pitää kuolla, ei syntyä?
Muun maalaiset saavat kyllä lisääntyä miten haluavat, myös Suomessa. Tämä kai on nyt tämän ajan rummutusta.
AVTuli vain mieleen kun kirjoitit "kun kalentteristä löytyy enmmän hautajaisia kuin ristiäisiä, pitäisi alkaa huolestumaan."
Suomessahan kuoli viime vuonna 14 000 enemmän mitä syntyi, tulisiko suomalaisuudesta olla huolissaan? Jos ei, puolustusvoimat on täysin turha verojen kuluttaja.
AV Anonyymi kirjoitti:
Eihän nykypäivänä saa tehdä lapsia, sitä rummutetaan jokaisessa mediassa. On lähes hallituksen ohjelmassakin?
Suomalaisten, pitää kuolla, ei syntyä?
Muun maalaiset saavat kyllä lisääntyä miten haluavat, myös Suomessa. Tämä kai on nyt tämän ajan rummutusta.
AVOnneksi meillä sukulaisnaiset miehineen huolehtivat maailman täyttämisestä. Ne ovat tehneet "pirttiviljelystä" kunnia-asian. Joka vuosi on vauvaprojekti päällänsä.
Ei me suomalaiset ihan heti kuolla sukupuuttoon. Viimeinen tulokas syntyi serkuntytölle pari kuukautta sitten. Olisin kovasti yllättynyt, ellei sukulaiset ilmottaisi uutta vauvauutista jo ennen joulua.
Niin, minulla on melkoinen määrä serkkuja ja pikkuserkkuja. Ne ehtivät puuhastella kaikenlaista. 😆Anonyymi kirjoitti:
Tuli vain mieleen kun kirjoitit "kun kalentteristä löytyy enmmän hautajaisia kuin ristiäisiä, pitäisi alkaa huolestumaan."
Suomessahan kuoli viime vuonna 14 000 enemmän mitä syntyi, tulisiko suomalaisuudesta olla huolissaan? Jos ei, puolustusvoimat on täysin turha verojen kuluttaja.
AVVarmasti pitää olla huolissaan.
On toki luonnollista, että suuret ikäluokat vanhenevat ja luonnollinen poistuma on väistämätöntä. Pitääkö jokaisen sukupolven olla "suuri ikäluokka"? Nythän on melko mahdotonta saada terveyspalveluja ja vanhuksille hoitopaikkoja, koska asiakkaita on liikaa.
Täällä kalenteri edelleen täyttyy ristiäisistä.- Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
Varmasti pitää olla huolissaan.
On toki luonnollista, että suuret ikäluokat vanhenevat ja luonnollinen poistuma on väistämätöntä. Pitääkö jokaisen sukupolven olla "suuri ikäluokka"? Nythän on melko mahdotonta saada terveyspalveluja ja vanhuksille hoitopaikkoja, koska asiakkaita on liikaa.
Täällä kalenteri edelleen täyttyy ristiäisistä.Hyvä, teillä on enemmän iloa mitä surua.
Toivotaan Suomelle samaa.
AV - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli vain mieleen kun kirjoitit "kun kalentteristä löytyy enmmän hautajaisia kuin ristiäisiä, pitäisi alkaa huolestumaan."
Suomessahan kuoli viime vuonna 14 000 enemmän mitä syntyi, tulisiko suomalaisuudesta olla huolissaan? Jos ei, puolustusvoimat on täysin turha verojen kuluttaja.
AVRiippuu miten määrität suomalaisuuden. Varmaankin pitää olla huolissaan, jos puhut jostain etnisestä puhtaudesta (mitä ikinä se sitten onkaan). Vaikkakaan ymmärtääkseni sinullakaan tuohon niin kauheasti varaa olisi.
Itsekään en voi olla suomalaisesta etnisestä puhtaudesta huolissani. Minussa on on paljon saamelaista verta, löytyy sukua niin Norjasta, Ruotsista kuin Puolastakin ja lasteni suvun toinen puoli on Unkarista ja muualta niiltä main. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu miten määrität suomalaisuuden. Varmaankin pitää olla huolissaan, jos puhut jostain etnisestä puhtaudesta (mitä ikinä se sitten onkaan). Vaikkakaan ymmärtääkseni sinullakaan tuohon niin kauheasti varaa olisi.
Itsekään en voi olla suomalaisesta etnisestä puhtaudesta huolissani. Minussa on on paljon saamelaista verta, löytyy sukua niin Norjasta, Ruotsista kuin Puolastakin ja lasteni suvun toinen puoli on Unkarista ja muualta niiltä main.Olen huolissani kehityksestä jossa joku maahanmuuttaja polttaa Koraanin Ruotsissa ja siitä kaikki ruotsalaiset saavat sitä "baskaa" niskaansa. 60 maata joissa islam on pääuskontona laittaa Ruotsin boikottiin. Noissa maissa ei ole mukava kävellä alkuperäisenä ruotsalaisena, siellä saa turpaansa. Syy tähän on joku idästä tullut tampio jonka ajatuksenjuoksu katsotaan edustavan ruotsalaiset yleistä näkemystä.
No, eihän tuohon mene kuin muutamia miljardeja euroja, ihan välittömästi.
Samaan aikaan hälmölässä "mitä maailma ajattelee meidän Purrasta".
Suomalaiset mediat ovat kyllä naurettavia.
AV Mutta eroavatko nuo oikeastaan toisistaan, se että eksplisiittisesti kaipaa henkilöä vai että kaipaa sitä kaikkea yhteistä? Se henkilö kuitenkin sekä on kaikkea sitä yhteistä, että edustaa itseään olemalla kaikkea sitä yhteistä ja samalla osittain rakentuu/muotoutuu siitä yhteisestä. En oikein näe, että asiaa voisi erotella paloiksi, kaipaanko itse henkilöä vai kaikkea hänen kanssaan koettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huolissani kehityksestä jossa joku maahanmuuttaja polttaa Koraanin Ruotsissa ja siitä kaikki ruotsalaiset saavat sitä "baskaa" niskaansa. 60 maata joissa islam on pääuskontona laittaa Ruotsin boikottiin. Noissa maissa ei ole mukava kävellä alkuperäisenä ruotsalaisena, siellä saa turpaansa. Syy tähän on joku idästä tullut tampio jonka ajatuksenjuoksu katsotaan edustavan ruotsalaiset yleistä näkemystä.
No, eihän tuohon mene kuin muutamia miljardeja euroja, ihan välittömästi.
Samaan aikaan hälmölässä "mitä maailma ajattelee meidän Purrasta".
Suomalaiset mediat ovat kyllä naurettavia.
AVNo eihän yksikään tervejärkinen ihminen edes mene tuollaisia polttamaan. Varsinainen typeryyden huippu, jonka ainoa tarkoitus on provosoida ja tuhota aito keskustelu, luoda vastakkainasettelua. Ongan se nyt outoa, ettei noin selkeää idiotismia ja turhaa provosointia muka saada kuriin. Ruotsilla on tiukan peiliinjatsomisen paikka, sillä heidän ylenmääräinen "poliittinen korrektiutensa" ja jatkuva "diskuteeraaminen" kostautuu nyt, mutta on se ollut tulossa jo jauan aikaa. Kaijen nyt ei vaan tarvitse olla sallittua, vain koska joku nyt sattuu tahtomaan.
Vaikkapa boikotointi on minusta täysin oikea tapa protestoida, jos kokee jonkin olevan väärin. Samoin miekenosoitukset ovat täysin oikea tapa, mutta kaikkinainen mellakointi ja väkivalta tietysti on väärin. Ruotdin valtio on tavallaan jopa oikeastaab ihan oikea kohdekin, sillä valtio ja sen laithan nämä asia mahdollistavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huolissani kehityksestä jossa joku maahanmuuttaja polttaa Koraanin Ruotsissa ja siitä kaikki ruotsalaiset saavat sitä "baskaa" niskaansa. 60 maata joissa islam on pääuskontona laittaa Ruotsin boikottiin. Noissa maissa ei ole mukava kävellä alkuperäisenä ruotsalaisena, siellä saa turpaansa. Syy tähän on joku idästä tullut tampio jonka ajatuksenjuoksu katsotaan edustavan ruotsalaiset yleistä näkemystä.
No, eihän tuohon mene kuin muutamia miljardeja euroja, ihan välittömästi.
Samaan aikaan hälmölässä "mitä maailma ajattelee meidän Purrasta".
Suomalaiset mediat ovat kyllä naurettavia.
AVJa olisin ruotsalainen, niin vaatisin nimenomaan valtiota laittamaan tuollaiset idiootit polttelijat kuriin. Ei minkään esineen polttaminen kuulu julkiselle paikalle, eihän edes tupakkaa saa Ruotsissakaan missä vaan polttaa. Että jos muka mitään muuta syytä keksitä tuota kieltää, niin edes sitten vaikka paloturvallisuus.
randombypasser kirjoitti:
Mutta eroavatko nuo oikeastaan toisistaan, se että eksplisiittisesti kaipaa henkilöä vai että kaipaa sitä kaikkea yhteistä? Se henkilö kuitenkin sekä on kaikkea sitä yhteistä, että edustaa itseään olemalla kaikkea sitä yhteistä ja samalla osittain rakentuu/muotoutuu siitä yhteisestä. En oikein näe, että asiaa voisi erotella paloiksi, kaipaanko itse henkilöä vai kaikkea hänen kanssaan koettua.
Ne mielikuvat ja muistot kietoutuvat yhteen. Kaipaan edesmenneitä henkilöitä ja yhteistä aikaa, kokemuksia, keskusteluja, tunnetiloja, jne.
Ikävöin niitä yhteisiä hetkiä, joita ei enää saa takaisin.
Ilman heitä, ei olisi niitä muistoja, kokemuksia ja elettyjä hetkiä.
Olet oikeassa, ei näitä asioita voi erotella toisistaan.tosi.typy kirjoitti:
Ne mielikuvat ja muistot kietoutuvat yhteen. Kaipaan edesmenneitä henkilöitä ja yhteistä aikaa, kokemuksia, keskusteluja, tunnetiloja, jne.
Ikävöin niitä yhteisiä hetkiä, joita ei enää saa takaisin.
Ilman heitä, ei olisi niitä muistoja, kokemuksia ja elettyjä hetkiä.
Olet oikeassa, ei näitä asioita voi erotella toisistaan.Ehkei tosiaan voi, olen ehtinyt sitä asiaa miettimään reippaasti. Pois menneiden osalta tulin siihen tulokseen, että aktiivinen kaipaaminen(ikävöinti on turhaa, koska en havainnut kaipaavani tarkalleen juuri sitä henkilöä, vaan niitä asioita joita yhdessä teimme, olimme. Se oli havaintona tyrmistyttävä ja nöyryyttävä, mutta oppimisena loistava kokemus.
Toki seuraukset olivat kansankielisesti kylmät, kun en varsinaisesti koe kuolemaa ihmeellisenä asiana enkä jää pois menneitä kaipailemaan, itken ne "pakolliset" itkut ja se on sitten siinä. Monilta osin samaa pätee myös vielä toistaiseksi eläviin ihmisiin.randombypasser kirjoitti:
Ehkei tosiaan voi, olen ehtinyt sitä asiaa miettimään reippaasti. Pois menneiden osalta tulin siihen tulokseen, että aktiivinen kaipaaminen(ikävöinti on turhaa, koska en havainnut kaipaavani tarkalleen juuri sitä henkilöä, vaan niitä asioita joita yhdessä teimme, olimme. Se oli havaintona tyrmistyttävä ja nöyryyttävä, mutta oppimisena loistava kokemus.
Toki seuraukset olivat kansankielisesti kylmät, kun en varsinaisesti koe kuolemaa ihmeellisenä asiana enkä jää pois menneitä kaipailemaan, itken ne "pakolliset" itkut ja se on sitten siinä. Monilta osin samaa pätee myös vielä toistaiseksi eläviin ihmisiin.En muista, olenko maininnut, mutta minulla on ristiriitainen suhde kuolemaan. En oikein pysty keskustelemaan ja käsittelemään sitä. Enkä halua käydä asioita pohjia myöten läpi. Se menee liian syvälle omaan psyykkeeseen.
Jokainen tekee surutyötä tavallaan. Minä teen sen olemalla lempeä itselleni.
Toki, niitä yhteisiä asioita jää kaipaamaan. Muutos tapahtuu hitaasti. On vaan keksittävä muuta, mielekästä tekemistä ja täyttää elämän tyhjiökohdat uusilla kokemuksilla. Se ei vähennä menetetyn ihmisen arvoa ja ikävää. Se vaan auttaa ikävän yli, uuteen ajanjaksoon.
- Anonyymi
Aloittajan tavoin en minäkään tunne mitään suurta ikävöintiä. Rakkaan siskoni poismenon jälkeen jonkin tapahtuman, iloisen, ikävän tai kysymystä herättävän asian, yhteydenssä hieman kaipuuta: tämän olisin halunnut siskolle soittaa ja kertoa.
Olisiko niin että vanhemmiten muuttuu ´itsekkäämmäksi´ sen vuoksi että omaan jaksamiseen pitää kiinnittää enemmän huomiota ja toiset jäävät vähemmälle.
Lastenlasten tullessa ilahtuu, mutta ei heitä ikävöi, paremminkin näin: ´kiva kun käyvät piristämässä´. Sama on lasten suhteen. Siskot ja veljet ovat jääneet soittoasteelle, en yhtään kaipaa heitä nähdäkseni. Siitä olen kiitollinen että välit kunnossa.
Tietenkin rakkaussuhteet aikanaan on ihan eri juttu, siloin oli vähän tiloissa, eikä päähän oikein mahtunut muuta kuin se ihastumisen kohde.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1367569Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde361843Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja251840- 911603
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1791525Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p104968- 49900
Odotathan nainen jälleenkohtaamistamme
Tiedät tunteeni, ne eivät sammu johtuen ihanuudestasi. Haluan tuntea ihanan kehosi kosketuksen ja sen aikaansaamaan väri28800- 31749
- 241717