Jeesus ja hänen seuraajansa olivat alkoholisteja

Kaksi tapausta kertoo tämän aivan selvästi.

1. Alkoholistilta loppuu aina jossain vaiheessa juomat kesken. Suomalaisten tappojen yleisin syy on se, että juopporemmista joku juo toisen viimeiset viinat. Kaanaan häissä loppui viini kesken, joten Jeesus joutui loihtimaan sitä lisää käsienpesualtaan vedestä.

2. Vain alkoholinkäytön ammattilaiset ovat nousuhumalassa sunnuntaiaamuna. Moni varmasti tuntee nousuhumalan kaveriporukassa. Äänen voimakkuus kohoaa, kaikki ovat kavereita, kehutaan, halataan ja tuntuu kuin kaikki ymmärtäisivät toisiaan. Juuri näin kävi apostoleille helluntaina (sunnuntaiaamuna). He olivat niin voimakkaassa nousuhumalassa, että tuntui kuin he olisivat puhuneet ja ymmärtäneet toistensa kieltä. Sellaista se viinanpiru tekee.
38454
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Pyhä Henki = Pullon Henki.

1Äänestä

älä tee sunnuntaina työtä , eivät olisi pystynetkään 🤣

1Äänestä
  • Selvisi sekin, minkä takia sunnuntaista tuli pyhäpäivä.

    Äänestä

Totta. Ellei Jeesusta olisi ripustettu ristille killumaan, hän olisi joka tapauksessa hyvin pian kuollut maksakirroosiin. Näin ollen ristiinnaulitseminen oli asiallisesti vapauttaja.

Äänestä

Jeesuksen ristinkuolema oli armoton,sillä hän oli kuollessaan armottomassa krapulassa!

Äänestä
  • Aloittaja

    Vähän ennen kuolemaa Jeesukselle työnnettiin kepin nokassa sieni, jossa oli hapanviiniä eli alkoholi oli erittäin tärkeä kun sitä piti vielä kuolinhetkelläkin saada. Toki Jeesus oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut enää itse loihtia viiniä niin piti valmista tarjota.

    Äänestä

  • Jumalanvaltakunta kirjoitti:

    Ajatteleppas atte-pössykkä muutama vuosituhat taaksepäin:
    Tämä hapanviinin juottaminen on profetoitu Raamatun Psalmien kirjassa 69:22:

    Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
    Ps. 69:22 Koiruohoa he antoivat minun syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tai Jeesuksen kuolintarinaan sepitettiin hapanviinijuttu kun siitä oli puhuttu aiemmin. Ajatteleppas sitä hihu-vajakki.

    Äänestä

  • Jumalanvaltakunta kirjoitti:

    Vähän ennen kuolemaa Jeesukselle työnnettiin kepin nokassa sieni, jossa oli hapanviiniä eli alkoholi oli erittäin tärkeä kun sitä piti vielä kuolinhetkelläkin saada. Toki Jeesus oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut enää itse loihtia viiniä niin piti valmista tarjota.

    >>>>>Vähän ennen kuolemaa Jeesukselle työnnettiin kepin nokassa sieni, jossa oli hapanviiniä eli alkoholi oli erittäin tärkeä kun sitä piti vielä kuolinhetkelläkin saada. <<<<<

    Matteus kertoo:

    Matteuksen evankeliumi:
    *********************************
    27:33 Ja tultuaan paikalle, jota sanotaan Golgataksi - se on: pääkallon paikaksi -
    27:34 he tarjosivat hänelle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä; mutta maistettuaan hän ei tahtonut sitä juoda.
    ********************************

    Taitaa atte-pössykällä olla eri Raamattu kuin minulla.

    Nyt, nyt, nyt, Atte-Pösö !

    Älä usko pirun sinulle valehtelemia ateistisia valheita.
    Usko Jeesukseen Kristukseen. Älä lähde tästä maailmasta sovittamattomin synnein;

    NELJÄ TOSIASIAA:

    https://aitomiehet.pirkanmies.fi/material/fineng4c.pdf

    PYSÄHDY HETKEKSI
    Joonas ja Hilkka Kelottijärvi

    https://www.youtube.com/watch?v=3gbzA9iKX-s

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Taitaa atte-pössykällä olla eri Raamattu kuin minulla."

    Veli todistaa väkevästi, muuta kerropa yksikin syy, miksi sinua kannattaisi uskoa!

    Matt. 27:34 He antoivat hänelle etikkaa juoda sapella sekoitettua; ja kuin hän maisti, niin ei hän tahtonut juoda. (Biblia 1776)
    Matt. 27:34 he tarjosivat hänelle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä; mutta maistettuaan hän ei tahtonut sitä juoda. (KR33/38)
    Matt. 27:34 he tarjosivat Jeesukselle juotavaksi viiniä, johon oli sekoitettu sappea.* Hän maistoi sitä, mutta ei halunnut juoda. [Kuolemantuomiota toimeenpantaessa annettiin tuomitulle viiniä lievittämään tuskia. Sappi lienee tehnyt juoman mahdottomaksi juoda.] (KR92)

    Matt. 27:48 Ja kohta juoksi yksi heistä ja otti sienen, ja täytti sen etikalla, pani sen ruovon päähän, ja antoi hänen juoda. (Biblia 1776)
    Matt. 27:48 Ja kohta muuan heistä juoksi ja otti sienen, täytti sen hapanviinillä, pani sen ruovon päähän ja antoi hänelle juoda. (KR33/38)
    Matt. 27:48 Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. (KR92)

    Äänestä

Jututkin oli ihan tyypillisiä juopporemmin jorinoita.

Äänestä
  • Selvänä ei olisi vuoristosaarnoja syntynyt.

    Äänestä

Aloittaja

Sekin pitää muistaa, että jos Nooa ei olisi Tulvan jälkeen vetänyt kalsarikännejä ilman kalsareita niin Kaananilaisia ei olisi kansanmurhattu.

20 Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan.

21 Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa.

22 Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen.

25hän sanoi: Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja.

Äänestä

Kanaanin häissä ei ollut montaa opetuslasta. Ne, jotka humaltuivat viinistä, eivät olleet opetuslapsia. Itse asiassa vettä ei muutettu viiniksi: se on urbaani legenda.

Jeesus ja opetuslapset joivat viiniä ruoka- ja seurustelujuomana. Olivat varmaan aina välillä vähän huppelissa, mutta kuitenkin kohtuukäyttäjiä, eivät mitään juoppoja.

Paavali kiivaili juomareita vastaan ja hyväksyi vain vähäisen viinin käytön vatsavaivojen lääkkeenä. Kas kun ei parantanut Jumalan voimalla vaivaisia!

Unohdetaan se Jumala, kun ei se mitään voi tehdä olemattomuutensa vuoksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Itse asiassa vettä ei muutettu viiniksi: se on urbaani legenda."

    Joo, ei oikeasti muutettu, mutta vuohipaimenet eivät tunteneet hiivaa ja käymisreaktiota niin he luulivat vesipohjaisen nesteen muuttuvan viiniksi taikomalla.

    "Jeesus ja opetuslapset joivat viiniä ruoka- ja seurustelujuomana. Olivat varmaan aina välillä vähän huppelissa, mutta kuitenkin kohtuukäyttäjiä, eivät mitään juoppoja. "

    No, Raamattu on eri mieltä tästä. Raamattu tunnustaa, että häissä hääväki juopuu tolkuttomasti ja siinä vaiheessa tarjotaan huonompaa viiniä, jonka ainoa tarkoitus on päihtymyksen lisääminen. Jeesuksen taikoma huippuviini oli lupaus siitä, ettei hänen juhlissaan edes laadukas alkoholi lopu kesken.

    10 ja sanoi: »Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.»

    Johanneksen evankeliumissa ei sanota Jeesuksen opetuslasten olleen humalassa Kaanaan häissä. Koko tapahtuma on todennäköisesti keksitty, sillä muut evankeliumit eivät tunne sitä, eikä veden muuttaminen viiniksi ollut niiden mukaan Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko niin kuin se Johanneksen evankeliumin mukaan oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    >> Koko tapahtuma on todennäköisesti keksitty, sillä muut evankeliumit eivät tunne sitä

    Ei ole yhtään tapahtumaa, joka olisi kaikissa Jeesuksesta kirjoitetuissa tarinoissa.

    Äänestä

>>>10 ja sanoi: »Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.»<<<

Edelleenkään et ole kyennyt vastaamaan paljonko uudessa viinissä oli promilleja.

Jospa nämä häävieraat nauttivat hyvän viinin lisäksi taskumatista vähän kossua, ja humaltuivat ennen hyvän viinin loppumista, Humalaisellehan on sitten yks'hailee vaikka jois huonompaa hääviiniä.

Lähi-idän ilmasto on niin kuumaa että maito ja piimä ei säily, pitää olla vaikka kotikaljaa - ja senkin ylenmääräinen kittaaminen voi kihahtaa päähän, samoinkuin sulle, ateisti-pössyttelijälle, perkeleellinen ateismi on kihahtanut sieluun saakka.

Sinä takerrut johonkin yksityiskohtaan, tässä tapauksessa humaltumiseen.
Et kai sinäkään kittaisi häissä ruokajuomana olevaa kotikaljaa tai viiniä niin että menisit humalaan ja pitotalosta loppuisi viini.

Jeesus pelasti pititalon väen nololta tilanteelta:
"heillä ei ole viiniä".

Okei.
Kuvitellaan että Jeesuksen valmistamassa uudessa viinissä oli hyvän viinin mukaiset 5 promillea alkoholia .
So what!
Eikö jokainen silti päätä omista juomistavoistaan.

Et kai sinäkään syytä viinakauppaa siitä jos humalapäissäsi kaadut omaan oksennukseesi.🥵

Äänestä
  • >>>Kuvitellaan että Jeesuksen valmistamassa uudessa viinissä oli hyvän viinin mukaiset 5 promillea alkoholia .<<<

    Jaa, kun en käytä alkoholia, niin en muista:
    Viinissä ja oluessa taitaa olla tuo n. 5 % (ei promilleja).
    Väkevissä paljon enemmän %.

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Edelleenkään et ole kyennyt vastaamaan..."

    Blaa blaa blaa, vittu mitä deluusioita mielisairaalla hihulla.

    "...taskumatista vähän kossua..."

    Tuolloin ei tunnettu vielä tislausta eli viini ja olut olivat vahvimpia alkoholijuomia.

    "Lähi-idän ilmasto on niin kuumaa että maito ja piimä ei säily..."

    Ei saatana mikä tietämätön idiootti. Juurikin happamat maitotuotteet ovat tyypillisiä kuumaan ilmastoon sillä maitohappokäyminen säilyttää maidon pitempään turvallisena. Siksi juurikin piimä on keskeinen juoma lämpimässä ilmastossa kuten myös happamat juustot, esimerkiksi kreikkalainen fetajuusto.

    "Et kai sinäkään kittaisi häissä ruokajuomana olevaa kotikaljaa tai viiniä niin että menisit humalaan ja pitotalosta loppuisi viini."

    En, mutta juopoilta yleensä loppuu juomat kesken.

    "Kuvitellaan että Jeesuksen valmistamassa uudessa viinissä oli hyvän viinin mukaiset 5 promillea alkoholia."

    Ei nesteen alkoholia mitata promilleina vaan tilavuusprosentteina.

    "Et kai sinäkään syytä viinakauppaa siitä jos humalapäissäsi kaadut omaan oksennukseesi.🥵"

    No en, kun en ole koskaan oksentanut alkoholin vaikutuksesta enkä ole kaatuillut alkoholin vaikutuksesta.

    >>>>Ei nesteen alkoholia mitata promilleina vaan tilavuusprosentteina<<<<

    Joo, tästä olemme samaa mieltä. En ole käyttänyt alkoholia humaltumistarkoituksessa viimeksi kuin v. 1973. Saman vuoden joulukuussa tulin uskoon. Onneksi jo nuorena, 18 - vuotiaana,esillä alkoholilla alkoi olla jo otetta elämääni: olisi vienyt elämäni sekasortoon ja varmaan ennenaikaiseen hautaan.

    En muistanut; tosiaan viinissä ja oluessa on alkoholia n. 5 - 10 %, väkevissä viinoissa enemmän.
    Veren alkoh. pitoisuus promilleina.

    Äänestä

  • Jumalanvaltakunta kirjoitti:

    "Edelleenkään et ole kyennyt vastaamaan..."

    Blaa blaa blaa, vittu mitä deluusioita mielisairaalla hihulla.

    "...taskumatista vähän kossua..."

    Tuolloin ei tunnettu vielä tislausta eli viini ja olut olivat vahvimpia alkoholijuomia.

    "Lähi-idän ilmasto on niin kuumaa että maito ja piimä ei säily..."

    Ei saatana mikä tietämätön idiootti. Juurikin happamat maitotuotteet ovat tyypillisiä kuumaan ilmastoon sillä maitohappokäyminen säilyttää maidon pitempään turvallisena. Siksi juurikin piimä on keskeinen juoma lämpimässä ilmastossa kuten myös happamat juustot, esimerkiksi kreikkalainen fetajuusto.

    "Et kai sinäkään kittaisi häissä ruokajuomana olevaa kotikaljaa tai viiniä niin että menisit humalaan ja pitotalosta loppuisi viini."

    En, mutta juopoilta yleensä loppuu juomat kesken.

    "Kuvitellaan että Jeesuksen valmistamassa uudessa viinissä oli hyvän viinin mukaiset 5 promillea alkoholia."

    Ei nesteen alkoholia mitata promilleina vaan tilavuusprosentteina.

    "Et kai sinäkään syytä viinakauppaa siitä jos humalapäissäsi kaadut omaan oksennukseesi.🥵"

    No en, kun en ole koskaan oksentanut alkoholin vaikutuksesta enkä ole kaatuillut alkoholin vaikutuksesta.

    >>>>Tuolloin ei tunnettu vielä tislausta eli viini ja olut olivat vahvimpia alkoholijuomia.<<<<<

    Oli siellä Vanhan Testamentinkin aikaan jo "miestä väkevämpää".
    Lootkin oli Sodoman tuhosta pelastumisen jälkeen aika kännissä. 
    Kohtalokkain seurauksin.

    1.Moos.
    19:31 Niin vanhempi sanoi nuoremmalle: "Isämme on vanha, eikä tässä maassa ole ketään miestä, joka voisi tulla luoksemme siten, kuin on kaiken maan tapa. 
    19:32 Tule, juottakaamme isällemme viiniä ja maatkaamme hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen."
    19:33 Niin he juottivat sinä yönä isällensä viiniä. Ja vanhempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi. 19:34 Seuraavana päivänä sanoi vanhempi nuoremmalle: "Katso, minä makasin viime yönä isäni kanssa; juottakaamme hänelle tänäkin yönä viiniä, ja mene sinä ja makaa hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen". 
    19:35 Niin he juottivat sinäkin yönä isällensä viiniä; ja nuorempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi. 
    19:36 Ja niin Lootin molemmat tyttäret tulivat isästänsä raskaiksi.
    19:37 Ja vanhempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Mooab; hänestä polveutuvat mooabilaiset aina tähän päivään saakka.
    19:38 Ja myöskin nuorempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Ben-Ammi; hänestä polveutuvat ammonilaiset aina tähän päivään saakka
    ,_______________________ (Jatkuu seuraavassa kommentissa-------->)

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    (...jatkoa ed. kommentista)

    Myös Nooa juopotteli vedenpaisumuksen jälkeen:

    1.Mooses
    9:20 Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan.
     9:21 Mutta kun hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa. 
    9:22 Ja Haam, Kanaanin isä, näki isänsä hävyn ja kertoi siitä molemmille veljillensä ulkona.
    9:23 Niin Seem ja Jaafet ottivat vaipan ja panivat molemmat sen hartioilleen ja menivät selin sisään ja peittivät isänsä hävyn; ja heidän kasvonsa olivat käännetyt toisaalle, niin etteivät he nähneet isänsä häpyä.
    9:24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt.
    9:25 niin hän sanoi: "Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljiensä orjain orja". > 
    9:26 Vielä hän sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa. > 
    9:27 Jumala laajentakoon Jaafetin, ja asukoon hän Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa." > 
    9:28 Ja Nooa eli vedenpaisumuksen jälkeen kolmesataa viisikymmentä vuotta. >9:29 Niin Nooan koko ikä oli yhdeksänsataa viisikymmentä vuotta; sitten hän kuoli.
    _-----------::::----------------

    Hoosea  julistaa rohkeasti:.
    Hoosea 4:11
    *Haureus ja viini ja rypälemehu vievät järjen.*

    Raamatun Sananlaskut monessa kohtaavaroittaa alkoholin pirullisuudesta:
    Sananlaskut 20:1
    *Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee.*

    Äänestä

  • "Edelleenkään et ole kyennyt vastaamaan paljonko uudessa viinissä oli promilleja."

    Viinin väkevyyttä voi vain arvailla. Kysyit sitä vasta nyt. Viinissä on tyypillisesti ainakin 100 ‰ alkoholia. Tarinan viini oli hyvää, sellaista, mitä valvojan mukaan olisi pitänyt tarjota ensin, kun vieraat eivät ole vielä juovuksissa. Hänen mukaansa huonompaa olisi voinut tarjota kun hyvästä viinistä juopuneet vieraat eivät enää välitä makuvirheistä.

    Äänestä

KRistus oli Rooman keisarin nimittämä EDIILI tai ainakin pyrki virkaan. Hän oli siihen vielä liian nuori. Juutalaiset kadehtivat Jeesuksen pyrkimystä ja tappoivat hänet nuorena jotta ei olisi valittu virkaan.....

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ediili

Ediilin tehtäviin kuului vesihuolto.
Ja Jeesus myös puhdisti ruoskalla temppelin kauppiaista mikä viittaa EDIILIN virkaan.

Äänestä

"Jeesus ja hänen seuraajansa olivat alkoholisteja"

Joo, eipä ihme, että uskovaiset haluavat ryystää ehtoollisellaan "Jeesuksen verta", mokomat verenhimoiset juopot.

Äänestä

Ei tämä aloittaja-ateisti ymmärrä viininjuonnin kulttuuria Lähi-Idässä; hänen olisi pitänyt olla itse läsnä Kaanaan häissä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Enhän minä olisi siellä pärjännyt. Jeesus ja apostolit olisivat juoneet minut pöydän alle heti kättelyssä.

    Äänestä

Tunnen yhden uskovaisen, joka sanoi käyttävänsä alkoholia vieläkin.
Minulle se ei sovi, koska se vie minulta harkintakyvyn. Tiedän sen kun nuorena otin muutamat kovat kännit ennen uskoontuloa.

Raamattu varoittaa useissa kohtaa alkoholin käytön vaaroista, mutta Raamattu ei anna täysin absoluuttista kuvaa väkevien käytöstä (Sananlaskut 31).

Sananlaskut 23
23:29 Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät?
23:30 Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan.
23:31 Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas. 
23:32 Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko.
23:33 Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia.
23:34 Sinusta on kuin makaisit keskellä merta, on kuin maston huipussa makaisit.
23:35 "Löivät minua, mutta ei koskenut minuun; pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään. Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä samaa."

Sananlaskut 31
31:4 Ei sovi kuningasten, Lemuel, ei sovi kuningasten viiniä juoda eikä ruhtinasten kysellä: "Missä väkijuomaa?"
31:5 Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä säädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden.
31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille.
31:7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Raamattu ei anna täysin absoluuttista kuvaa väkevien käytöstä"

    Raamatun aikana ei osattu lainkaan tislata väkijuomia. Jos Jumala olisi kuitenkin antanut ohjeet väkijuomien käyttöön eräänlaisena ennustuksena niin minäkin olisin vielä uskovainen. "Katso, lopun aikoina Suomessa Perkeleen vallassa oleva juovat Koskenkorvan viinaa, sinun ei pidä siihen koskeman sillä minä olen Herra Sebaot."

    Äänestä

  • /31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille./

    Isäni haavoittui Talvisodan Kuhmon rintamalla helmikuun kovassa pakkasessa. Luoti oli mennyt hengenvaarallisen läheltä selkärankaa.
    Lääkäri oli antanut viinaryypyn.

    Ehkä tuo raamatunlause sopii tuohon tilanteeseen, lääkkeeksi; pitää verenkiertoa yllä pakkasessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    /31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille./

    Isäni haavoittui Talvisodan Kuhmon rintamalla helmikuun kovassa pakkasessa. Luoti oli mennyt hengenvaarallisen läheltä selkärankaa.
    Lääkäri oli antanut viinaryypyn.

    Ehkä tuo raamatunlause sopii tuohon tilanteeseen, lääkkeeksi; pitää verenkiertoa yllä pakkasessa.

    Alkoholi turruttaa ja lievittää kipua. Itse asiassa se altistaa hypotermialle lisäämällä pintaverenkiertoa ja luomalla harhan lämpimyydestä.

    Äänestä

Olivatko Jeesuksen murhaajat islamisteja?

Äänestä

Kyllä, jeesus ja opetuslapset joivat ja homostelivat ja syntyi hyviä tarinoita 😂

Äänestä

Niin. Jotkut nauttivat ns. pidennettyä ehtoollista.

Äänestä

Parempi juoda punkkua kuin vetää kovempia aineita kuten ateistit tekevät. Lisäksi ateistit vetää piriä sun muita piristeitä mitkä mädättävät aivot.

Äänestä

Jeesus oli kylläkin enempi pilviveikko. Altistui höpöheinälle jo pienenä temppelissä missä sitä tunnetusti käytettiin suitsukkeena pyhän hengen nostatukseen.

Äänestä
  • Ateistien epätoivoista rienausta.

    Maallistuneessa suomessa huumekuolemat niittävät julmaa satoa pakanallisen nuorison joukoissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jumalanvaltakunta kirjoitti:

Kaksi tapausta kertoo tämän aivan selvästi.

1. Alkoholistilta loppuu aina jossain vaiheessa juomat kesken. Suomalaisten tappojen yleisin syy on se, että juopporemmista joku juo toisen viimeiset viinat. Kaanaan häissä loppui viini kesken, joten Jeesus joutui loihtimaan sitä lisää käsienpesualtaan vedestä.

2. Vain alkoholinkäytön ammattilaiset ovat nousuhumalassa sunnuntaiaamuna. Moni varmasti tuntee nousuhumalan kaveriporukassa. Äänen voimakkuus kohoaa, kaikki ovat kavereita, kehutaan, halataan ja tuntuu kuin kaikki ymmärtäisivät toisiaan. Juuri näin kävi apostoleille helluntaina (sunnuntaiaamuna). He olivat niin voimakkaassa nousuhumalassa, että tuntui kuin he olisivat puhuneet ja ymmärtäneet toistensa kieltä. Sellaista se viinanpiru tekee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu