Joka päivä vain jatkuu ja jatkuu

Perussuomalaisten pilkkaaminen valtamedioissa. Suurin osa kirjoittajista on naistoimittelijoita joilla oma ideologia ohittaa täydellisesti journalistiikan. Surkeaa hommaa!
51326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Sieg hailaho!

Äänestä
  • Jahangirikö se siellä taas komedioi!?

    *hahaha* (tekonaurua) tosi hyvä! : Sano suvakki

    Äänestä

Mitä muuta persuista voisi kirjoittaa? Mitään eivät ole muuta saaneet aikaan kuin että tuhosivat Suomen maineen sivistyneenä ja edistyksellisenä maana.

1Äänestä
  • Tämän ovat jo saaneet aikaan.
    Vahva ja välittävä Suomi – hallituksen visio
    Hallituksen tavoitteena on vahva ja välittävä Suomi, joka pärjää maailman myrskyissä.
    Vahvassa ja välittävässä Suomessa ihmisillä on mahdollisuus kasvattaa osaamistaan, työllistyä, pärjätä palkallaan tai eläkkeellään ja elää turvassa. Yhteiskunnassa, jossa perusasiat ovat kunnossa, ihmisillä on oikeus ja vapaus tavoitella oman näköistään hyvää elämää. Ihmiset tuntevat osallisuutta ja luottamusta toisiinsa. Heikoimmista pidetään huolta. Valtiovallan tehtävä on tarjota puitteet vapaudelle ja mahdollisuuksille.....
    Oikein hyvä alku!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tämän ovat jo saaneet aikaan.
    Vahva ja välittävä Suomi – hallituksen visio
    Hallituksen tavoitteena on vahva ja välittävä Suomi, joka pärjää maailman myrskyissä.
    Vahvassa ja välittävässä Suomessa ihmisillä on mahdollisuus kasvattaa osaamistaan, työllistyä, pärjätä palkallaan tai eläkkeellään ja elää turvassa. Yhteiskunnassa, jossa perusasiat ovat kunnossa, ihmisillä on oikeus ja vapaus tavoitella oman näköistään hyvää elämää. Ihmiset tuntevat osallisuutta ja luottamusta toisiinsa. Heikoimmista pidetään huolta. Valtiovallan tehtävä on tarjota puitteet vapaudelle ja mahdollisuuksille.....
    Oikein hyvä alku!

    Se on vain visio, jota esitetään julkisuuteen. Sen katteeksi ei ole mitään.

    1Äänestä

  • Suomen sivistystaso ei punavihervasemmiston maahamme haalimista kotoutettavista ole ainakaan parantunut.

    Mutta sitähän nämä maailmojen syleilijät eivät hevillä tunnusta, ehkä koululaitoksen puolelta jo selviäisi jotain, mutta kun sielläkin kaikki lähtee sateenkaari opista ja jo opetusministeriön puolelta ja yliopistotkin vihervasemmiston hautomoita!

    Äänestä

  • *uli*

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se on vain visio, jota esitetään julkisuuteen. Sen katteeksi ei ole mitään.

    *ööö*!?

    Lääkitys?

    Pitääks piltille sekin vääntää rautakangesta että toi on hallitusohjelma, joka toteutuu ihan satavarmasti, joten oiskohan siinä sitä katetta? :)

    Hiekkis? 🍼

    Äänestä

Onko ne samat toimittajat kun jarjesti superMarinin noitavainon ja hänen hallitukseen kohdistunutta rumaa naisvihaa ??
PS, superMarin on supernoita .. olis hänen hallituksensa eikä äärioikeisto natsihallitus ..

Äänestä
  • Sai mitä tilasi...?

    Äänestä

  • Samoja toimittajia.
    Vallassa olevia arvostellaan aina.
    Persut ovat vaan tavallista herkkähipiäisempiä.
    Eivät ole tottuneet saamaan palautetta

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Samoja toimittajia.
    Vallassa olevia arvostellaan aina.
    Persut ovat vaan tavallista herkkähipiäisempiä.
    Eivät ole tottuneet saamaan palautetta

    Ai ARVOSTELLAA!?

    Syötkö hatullisen jos todistan että on meinaan HIEMAN erilaista tämä nykyhallituksen naisministerien kohtelu kuin Marinin hallituksen, jos Marinin viisikosta tehtiin ulkomaan medioita myöten joku menestystarina vaikkeivat olleet kunnolla aloittaneetkaan. Ja tän hallituksen naisministereitä sit lähinnä heitetään paskasankolla päin pläsiä!? :/

    Mites se lehdistön feminismi tyssäs kuin seinään? Ei kait ne vaan rasisteja ole?

    Äänestä

  • Naisvihaa? :D

    Valikoiva, tai ainakin valitettavan lyhyt, on kommarin muisti!? :/

    Marinin viisikon pari ekaa kuukautta oli sellaista mediaylistystä että Beatleskin on saanu vähemmän huomiota maamme medioissa! :D

    Äänestä

Vasemmistomarinisteilla on obsessio eli pakkomielle Perussuomalaisia kohtaan.
Heidän mielestä kaikki muut ihmiset ovat väärässä ja he itse oikeassa.
Tyypillistä vasemmisto toimintaa. Harhaisina luulevat tavoittavansa muutoksen vaalien lopputulokseen. Putinin maassa kaikki " väärässä olevat " poistetaan lopullisesti.

Äänestä
  • Vaaleissa ei äänestetä hallituksen kokoonpanosta. Missäs on vasureiden kirjoituksia että "väärässä olevat poistetaan lopullisesti"?

    Äänestä

En voi ymmärtää tämmöistä mustamaalaamista. Riitta Purraa kyllä kannatan. Kerrankin on viisas ihminen vallassa. Nää vas. Kannattajat ja vihreet voivat laittaa nyt suut kiinni.

Äänestä
  • Turhaan te persut nyt itkette. Itse te olette sijanneet paikkanne. Luuletteko että neljän vuoden räkytykset kuitataan hankeen?
    Opetelkaa tavoille myös oppositiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Turhaan te persut nyt itkette. Itse te olette sijanneet paikkanne. Luuletteko että neljän vuoden räkytykset kuitataan hankeen?
    Opetelkaa tavoille myös oppositiossa.

    Niin että kostopolitiikkaa. xD xD Myöntäkää reppanat jo viimein vaalitappionne. xD

    Äänestä

  • Se on RiiKKa, eikä Riitta!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Turhaan te persut nyt itkette. Itse te olette sijanneet paikkanne. Luuletteko että neljän vuoden räkytykset kuitataan hankeen?
    Opetelkaa tavoille myös oppositiossa.

    Koskas itse aloitatte tuon ... Ikuisessa oppositiossa? :)

    "Älkää tehkö kuten minä teen, vaan kuten minä sanon"?

    Äänestä

Krista Kiurun kirjoitukselle annettu taas palstatilaa haukkua persuja. Mikä ikävintä hän ei edes itse tajua kirjoittamaansa valheellista paskaa. Hänen aikaansaannoksillaan kannattaisi pitää jo muutenkin suu supussa

Äänestä

Eikö se jo kerro jotain ei näitä toimittelijoita kiinnosta suomalaisten hyvinvointi pätkääkään meillä ei ole todellista vallanvahtikoiraa vaan ideologinen aivopesu koneisto medianamme edes verovaroin rahoitettu yle ei hoida töitään vaan aivopesee asioista tietämättömiä?🤦🤦🤦

Äänestä

Yle, HS ja Mtv on minun osaltani loppuunkäsitelty. Lähetän toimituksen esimiehille negatiivisen palautteen. Myös omaa kansanedustajaa kannattaa muistuttaa vasemmiston epäasiallisesta käytöksestä Ylessä.

Äänestä

"Sitä saa mitä tilaa" :)

Äänestä
  • Niin saatiin! ;)

    Hyvät kiristykset maahanmuuttoon!

    Kiitos, Persut!

    Äänestä

Älkää lähtekö näiden höyrypäiden länkytykseen mukaan, länkyttäköön keskenään.

Äänestä

Eikö olekin hienoa

Äänestä

Vielä se kalahtaa näiden vihapuhujien omaan nilkkaan.

Äänestä
  • No persuvihanpuhujille on nyt kalahtanut. Sitähän tilasitte!

    Äänestä

Ajojahti on todellisuus, väittäkööt kulttuurimarxilaiset sitten mitä vaan. Ennen näkemätön vyörytys jo viikkokaupalla.

Menossa mukana kaikki mahdolliset mediat, ovat ottaneet oikeuslaitoksen roolin, mikä on täysin hullua ja öyhötys kuin vapaussodan punakapinoitsijoilla .

Äänestä
  • puhutko nyt Marinista vai Riikasta?

    Äänestä

Hallitus kaatuu viimeistään syksyllä mikäli persut eivät rupea käyttäytymään asiallisesti. Jokainen joka on vähänkin seurannut persujen keskustelua ja kommenteja tietää jo siltä pohjalta, että hallituksella ei ole mitään mahdollisuuksia. Koska ei ole mitään mahdollisuuksia siihen että persut käyttäytyisivät asiallisesti.

Äänestä
  • Määrittele "asiallisesti". Hallitusohjelmassa kiristetään maahanmuuttoa, eikä hallitus mihinkään kaadu. Vasemmistolainen media räksyttää vaikka kuinka kauan, voitte verrata Trump-"uutisointiin".

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Määrittele "asiallisesti". Hallitusohjelmassa kiristetään maahanmuuttoa, eikä hallitus mihinkään kaadu. Vasemmistolainen media räksyttää vaikka kuinka kauan, voitte verrata Trump-"uutisointiin".

    Ymmärrän kyllä että persulla ei ole hajuakaan siitä mitä on asiallinen käytös, kun kaikilla normaaleilla ihmisillä taas automaattisesti on.

    Juuri tämän vuoksi hallituksella ei ole mitään mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä että persulla ei ole hajuakaan siitä mitä on asiallinen käytös, kun kaikilla normaaleilla ihmisillä taas automaattisesti on.

    Juuri tämän vuoksi hallituksella ei ole mitään mahdollisuuksia.

    No, kerro mitä se "asiallinen" käytös tarkoittaa, kun ei nyt ihan avaudu tällaiselle tavan kansalaiselle? Nöyrtymistä varmaankin, ei nöyryyttä. Sananvapauden rajoittamista jne. Sitä varmaan tarkoitat "asiallisella" ?

    Äänestä

  • Se on paljon mahdollusta, kosk ilmiselvästi RKP ei ole mitään luottamista.

    Mut ingenviidare, koska seuraava - ja ainoa mahdollinen - hallituskokoonpano tulee olemaan Kokoomus, Krisset, Persut & Kepu.

    Tai sit uudet - ja täysin turhat - vaalit, joissa käy aivan samoin kuin viime vaaleissa. Paitsi et Vasemmistoliitto ja Vihreät ei enää mene SDPn kusetukseen mukaan, vaan äänestävätkin omiaan, joten SDPn kannatus tippuu pari-kolme prossaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    No, kerro mitä se "asiallinen" käytös tarkoittaa, kun ei nyt ihan avaudu tällaiselle tavan kansalaiselle? Nöyrtymistä varmaankin, ei nöyryyttä. Sananvapauden rajoittamista jne. Sitä varmaan tarkoitat "asiallisella" ?

    Ymmärrän että et kykene ymmärtämään sanojen merkityksiä, olethan persu.

    Todennäköisesti persun käsityskyvylle on ylivoimaista ymmärtää myös tämä kohta Suomen perustuslaista: "Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä".

    Ainakaan sitä eivät ole ymmärtäneet persujen Halla-aho, Tynkkynen ja Hakkarainen, joilla on kaikilla siitä todisteena oikeuden tuomiot.

    Äänestä

No buhuu. Nytkö ei enää käy, kun kohdistuu omaan puolueesee?

Ettekös te hetki sitten olleet kiljumassa sananvapautta koko ajan?

Miltä nyt tuntuu, kun osat ovat vaihtuneet?

Äänestä
  • Tällaista ruikutusta ei ole ennen kuultu. Onko kaikki persut prinsessoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tällaista ruikutusta ei ole ennen kuultu. Onko kaikki persut prinsessoja?

    *uli*

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    *uli*

    PS: Ja ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, et ootteks te kommarit sanasokeita, vai vaan muuten vaan tyhmiä, kun ette tunnu yhtään ymmärtävän että noi teidän aivottomat ulinanne ei sisällä koskaan pätkääkään mitään informaatiota. Ja silti teidän pitää spämmätä satoja moisia joka päivä!?

    Tälläset täysjärkiset ihmiset ei voi kyllä käsittää, että: MIKSI!?

    Äänestä

Kyllä se oli tiedossa että persut on herkkähipiäisiä ja ihan lasileukoja mitä tulee arvostelun kestämiseen. Mutta että ovat todellisuudessa kuin sadun prinsessoja joka tuntee suurena tuskana hiekanmurusenkin seitsemän paksun ja pehmeän päälikkäisen patjan alla. Huvittavaa vinkumista, persut. Luulisi jo hävettävän.

Äänestä
  • Antaa tulla vaan paskaa niskaan, kyllä täällä kestetään. Ei vaikuta mihinkään mitkään marssit taikka turhat adressit, hallitus päättää Suomessa poliittisista asioista.

    Äänestä

  • Persujen mielestä sananvapaus koskee vain persuja. Persut saavat kyllä raivona räksyttää asiatonta vihapuhetta kaikista muista, mutta muilla ei ole mitään oikeutta arvostella persuja millään tavalla. Vain persuilla on oikeus arvostella, ei muilla.

    Persujen mielestä vain heillä on oppositiossa ollessaan oikeus arvostella hallitusta ja oikeus yrittää jatkuvasti kaataa hallitus, mutta muilla puolueilla ei ole mitään oikeutta sellaiseen kun ovat oppositiossa. Vain persuilla on oikeus arvostella, ei muilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Persujen mielestä sananvapaus koskee vain persuja. Persut saavat kyllä raivona räksyttää asiatonta vihapuhetta kaikista muista, mutta muilla ei ole mitään oikeutta arvostella persuja millään tavalla. Vain persuilla on oikeus arvostella, ei muilla.

    Persujen mielestä vain heillä on oppositiossa ollessaan oikeus arvostella hallitusta ja oikeus yrittää jatkuvasti kaataa hallitus, mutta muilla puolueilla ei ole mitään oikeutta sellaiseen kun ovat oppositiossa. Vain persuilla on oikeus arvostella, ei muilla.

    Persu on kuin vanhan loppuun ajetun tojotan romun ostanut, joka ei millään voi myöntää ostaneensa pelkkää paksaa. Huutaa vain sen romunsa erinomaisuutta kaikille naapureille, joilla kiiltää upouudet audit ja bemarit pihoissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Persujen mielestä sananvapaus koskee vain persuja. Persut saavat kyllä raivona räksyttää asiatonta vihapuhetta kaikista muista, mutta muilla ei ole mitään oikeutta arvostella persuja millään tavalla. Vain persuilla on oikeus arvostella, ei muilla.

    Persujen mielestä vain heillä on oppositiossa ollessaan oikeus arvostella hallitusta ja oikeus yrittää jatkuvasti kaataa hallitus, mutta muilla puolueilla ei ole mitään oikeutta sellaiseen kun ovat oppositiossa. Vain persuilla on oikeus arvostella, ei muilla.

    Suomessa oikeuslaitos punnitsee sen, että jos joku on tehnyt rikoksen.
    Jokainen saa sanoa mitä vaan, sitä on sananvapaus. Jos siinä syyllistyy rikokseen, niin sananvastuu punnitaan oikeudessa. Millään yleisön mielipiteellä tuomioita ei jaeta, kuten joskus Villissä Lännessä.

    Äänestä

Olisi hauska nähdä esimerkkejä siitä pilkkaamisesta.

Äänestä

Kyllä ääntä maailmaan mahtuu...

Äänestä

Kiihottamista kansanryhmää vastaan tuo on, laissa kielletty.

Sama asia ei voi olla uutinen viikosta toiseen! Vaan kelläpä olis varaa haastaa Sanoma Oy.

Globaalin maailman uusi ongelma on oikeudenkäyntikulut, se jolla on eniten rahaa sillä on parhaat juristit.

Äänestä

Nyt on tosi kyseessä. Jos Persut pysyvät hallituksessa ja saavat maan talouden kuntoon, niin kuka meitä vihreitä tai vasemmistoa enää koskaan äänestää!

Äänestä

Kyllä on vastenmielistä tuo medioiden ajojahti. Vie uskottavuuden aivan täysin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaisten pilkkaaminen valtamedioissa. Suurin osa kirjoittajista on naistoimittelijoita joilla oma ideologia ohittaa täydellisesti journalistiikan. Surkeaa hommaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu