Lyrs:n palstalla, jossa kävin huvikseeen vilkaisemassa. Valtavan hyvin ja selkeästi kirjoitettu kasteesta, vaikka olikin väärän hengellisyyden palstalle kirjoitettu. Huomasi kuitenkin heti että kirjoittaja oli vanhoillislestadiolainen. Ja tuskin Lyrssiläisetkään pahastuvat?
En muista ennen nähneeni näin selkeää kirjoitusta tai muutenkaan opetusta kasteesta. Minulle tämä kirjoitus ainakin selkeytti paljon kasteoppia samalla vahvistaen siihen liittyvät aiemmat käsitykseni siitä.
Ethän Larssi pahastu kun kopsaan kirjoituksesi tänne(jos satut näkemään)? Tästä on hyvä aloittaa keskustelu kasteesta.
""""
Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.
Toki aikuistenkin kaikki synnit on Jeesus sovittanut, mutta varsinaisista omista tekosynneistä parannusta, tehdään uskon ja ymmärryksen kautta .
Koska pienet lapset kuuluvat Jumalan valtakuntaan (perheväkeen) ja he uskovat, kuuluu heille myös kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen:
Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
"Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)
Kasteessa, Jumala tunnustaa nimellänsä Uskovaisen ja pienen lapsen omakseen (Matt.28:19-20).
kaste on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Lapset kastetaan siksi, että he säilyisivät autuaina. Niin kuin kasteen vesi pelasti Nooan.
Raamattu puhuu hyvin kauniisti lapsen autuaallisesta tilasta: ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).
”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).
Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.
Vanhantestamentin aikana ympärileikkauksen hylkääminen merkitsi liiton rikkomista. Sen seurauksena oli kansasta hävittäminen (1.Moos.7:14). Tämän perusteella kasteen hylkääminen kadottaa. Se merkitsee uskosta ja Jumalan valtakunnasta luopumusta. Tuomio ei kuitenkaan kohdistu pieneen lapseen, vaan vanhempiin, joille kuuluu lasten saattaminen kasteen sakramenttiin. Yleiseti voidaan yhtyä, sekä vanhan että uuden liiton sakramenteista Augustunuksen tulkintaan: "Ei ilman sakramenttia jääminen kadota, vaan sakramentin halveksiminen kadottaa". Kaste on Jumalan säätämys. Aivan ensimmäiseksi Jumala tunnustaa uskovan ihmisen, myös lapsen omakseen. Sakramentti on siis evankeliumiin perustuva näkyvä armon merkki. Se on Pyhän asian vertauskuva ja tuntomerkki. Kaste on siunattu armoliitto Jumalan kanssa. Lapset kastetaan, että he pysyvät autuaina. Se on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Jumalan valtakunnan arkki kulkee perille liiton veden varassa. Kristityt kilvoittelevat kasteen armoliitossa uskon kautta. Uskon kautta ymmärrämme Jumalan sanasta, että myös lapset ovat autuaita uskon tähden, jonka Jumala on heille lahjoittanut Jeesuksessa Kristuksessa. Sen vuoksi lapsille kuuluu kaste, kun he uskovat.
Room.6-Luvun erityinen, voimakas sanoma on opetus pyhityksestä. Valaistaessaan kristityn vaellusta Paavali yhdisti siihen kasteen velvoittavan merkityksen. Kasteen kautta kristitty on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan. Kun olemme osalliset yhdenkaltaiseen kuolemaan, nousemme kuolleista kuten Kristus (Room.6:4-5). Jumala herätti meidät uuteen elämään omistaessamme Kristuksen kuoleman ja elämän uskon kautta (Room.6:4; Kol.2:12). Kaste opettaa ja muistuttaa Jumalan lapsia, että heidät on liitetty Kristuksen kanssa hänen yhtäläiseen kuolemaansa ja elämäänsä, omistaessamme hänen kuolemansa ja elämänsä uskon kautta. Kristuksen sovituskuolema on kertakaikkinen kuolema synnille, mutta hänen elämänsä on elämää Jumalalle (Room.6:10). Näin tulee uskon kautta tietää,, että Jumalan lapset ovat kuolleet synnille, mutta elävät Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room.6:11).
Jeesus sanoi: ”Se uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark.16:16). Tässä Yhteydessä on vielä todettava, että kasteen halveksiminen ja hylkääminen kadottaa (Augistinus ja Luther).
Luther kirjoittaa samassa Hengessä katekismuksessa: Mitä merkitsee tällainen kastaminen? Se merkitsee, että vanhaihminen meissä on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja kaikkien syntien ja himojen kanssa kuoletettava ja että sijaan on noustava uusi ihminen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.
Näin kaste kantaa pelastettua, kuten vesi kantoi ihmisiä Noan arkissa ensimmäisen maailman aikana.
""""
""""
Olisin myös kiinnostunut Rauhan sanan opetusta kasteesta? Onko se ns. luterilainen oppi, että kaste antaa armon ja uskonkin ja uudestisynnyttää vauvan?
""""
""""
Ai niin, minun pitää vastata Antin kysymykseen ;)
Kaste on alkukielenmukaan "Hyvän omantunnonliitto" Jumalan tykönä (Biblia ja uusikäännös, 1.Piet.3:21). Kasteelle siis mennään sovitettuna, hyvällä omallatunnolla (Room.5:18). Näin se kuuluu siten myös pienille lapsille.
Se on yksin Jumalan tekemä liitto ihmisen kanssa. Epäuskoinen tarvitsee vain kasteenliiton uudistuksen, ei uudestikastamista, sillä se on syntiä.
""""
Suuret kiitokset "Larssi" sinulle erinomaisesta kirjoituksesta ja ennen kaikkea Jumalalle!
Aloitetaanko keskustelu näitten pohjalta?
En muista ennen nähneeni näin selkeää kirjoitusta tai muutenkaan opetusta kasteesta. Minulle tämä kirjoitus ainakin selkeytti paljon kasteoppia samalla vahvistaen siihen liittyvät aiemmat käsitykseni siitä.
Ethän Larssi pahastu kun kopsaan kirjoituksesi tänne(jos satut näkemään)? Tästä on hyvä aloittaa keskustelu kasteesta.
""""
Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.
Toki aikuistenkin kaikki synnit on Jeesus sovittanut, mutta varsinaisista omista tekosynneistä parannusta, tehdään uskon ja ymmärryksen kautta .
Koska pienet lapset kuuluvat Jumalan valtakuntaan (perheväkeen) ja he uskovat, kuuluu heille myös kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen:
Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
"Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)
Kasteessa, Jumala tunnustaa nimellänsä Uskovaisen ja pienen lapsen omakseen (Matt.28:19-20).
kaste on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Lapset kastetaan siksi, että he säilyisivät autuaina. Niin kuin kasteen vesi pelasti Nooan.
Raamattu puhuu hyvin kauniisti lapsen autuaallisesta tilasta: ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).
”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).
Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.
Vanhantestamentin aikana ympärileikkauksen hylkääminen merkitsi liiton rikkomista. Sen seurauksena oli kansasta hävittäminen (1.Moos.7:14). Tämän perusteella kasteen hylkääminen kadottaa. Se merkitsee uskosta ja Jumalan valtakunnasta luopumusta. Tuomio ei kuitenkaan kohdistu pieneen lapseen, vaan vanhempiin, joille kuuluu lasten saattaminen kasteen sakramenttiin. Yleiseti voidaan yhtyä, sekä vanhan että uuden liiton sakramenteista Augustunuksen tulkintaan: "Ei ilman sakramenttia jääminen kadota, vaan sakramentin halveksiminen kadottaa". Kaste on Jumalan säätämys. Aivan ensimmäiseksi Jumala tunnustaa uskovan ihmisen, myös lapsen omakseen. Sakramentti on siis evankeliumiin perustuva näkyvä armon merkki. Se on Pyhän asian vertauskuva ja tuntomerkki. Kaste on siunattu armoliitto Jumalan kanssa. Lapset kastetaan, että he pysyvät autuaina. Se on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Jumalan valtakunnan arkki kulkee perille liiton veden varassa. Kristityt kilvoittelevat kasteen armoliitossa uskon kautta. Uskon kautta ymmärrämme Jumalan sanasta, että myös lapset ovat autuaita uskon tähden, jonka Jumala on heille lahjoittanut Jeesuksessa Kristuksessa. Sen vuoksi lapsille kuuluu kaste, kun he uskovat.
Room.6-Luvun erityinen, voimakas sanoma on opetus pyhityksestä. Valaistaessaan kristityn vaellusta Paavali yhdisti siihen kasteen velvoittavan merkityksen. Kasteen kautta kristitty on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan. Kun olemme osalliset yhdenkaltaiseen kuolemaan, nousemme kuolleista kuten Kristus (Room.6:4-5). Jumala herätti meidät uuteen elämään omistaessamme Kristuksen kuoleman ja elämän uskon kautta (Room.6:4; Kol.2:12). Kaste opettaa ja muistuttaa Jumalan lapsia, että heidät on liitetty Kristuksen kanssa hänen yhtäläiseen kuolemaansa ja elämäänsä, omistaessamme hänen kuolemansa ja elämänsä uskon kautta. Kristuksen sovituskuolema on kertakaikkinen kuolema synnille, mutta hänen elämänsä on elämää Jumalalle (Room.6:10). Näin tulee uskon kautta tietää,, että Jumalan lapset ovat kuolleet synnille, mutta elävät Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room.6:11).
Jeesus sanoi: ”Se uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark.16:16). Tässä Yhteydessä on vielä todettava, että kasteen halveksiminen ja hylkääminen kadottaa (Augistinus ja Luther).
Luther kirjoittaa samassa Hengessä katekismuksessa: Mitä merkitsee tällainen kastaminen? Se merkitsee, että vanhaihminen meissä on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja kaikkien syntien ja himojen kanssa kuoletettava ja että sijaan on noustava uusi ihminen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.
Näin kaste kantaa pelastettua, kuten vesi kantoi ihmisiä Noan arkissa ensimmäisen maailman aikana.
""""
""""
Olisin myös kiinnostunut Rauhan sanan opetusta kasteesta? Onko se ns. luterilainen oppi, että kaste antaa armon ja uskonkin ja uudestisynnyttää vauvan?
""""
""""
Ai niin, minun pitää vastata Antin kysymykseen ;)
Kaste on alkukielenmukaan "Hyvän omantunnonliitto" Jumalan tykönä (Biblia ja uusikäännös, 1.Piet.3:21). Kasteelle siis mennään sovitettuna, hyvällä omallatunnolla (Room.5:18). Näin se kuuluu siten myös pienille lapsille.
Se on yksin Jumalan tekemä liitto ihmisen kanssa. Epäuskoinen tarvitsee vain kasteenliiton uudistuksen, ei uudestikastamista, sillä se on syntiä.
""""
Suuret kiitokset "Larssi" sinulle erinomaisesta kirjoituksesta ja ennen kaikkea Jumalalle!
Aloitetaanko keskustelu näitten pohjalta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Miksi on tärkeää käydä kasteella?
Koska siten seuraat JEESUKSEN esimerkkiä
"Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa." - Mark. 1:9-11
Koska siten tottelet Kristuksen KÄSKYÄ!
"Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - Matt. 28:19-20
Koska siten osoitat olevasi Jeesukseen USKOVA
"Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä." -Ap. t. 2:41
2. Mikä on kasteen merkitys?
1. Se havainnollistaa Kristuksen hautaamista ja ylösnousemusta.
"Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi . . . hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä." -1Kor. 15:3-4
"Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista." –Kol. 2:12
2. Se havainnollistaa uutta elämääni kristittynä
"Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" - 2. Kor. 5:17
"Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." - Room. 6:4
Kaste itsessään ei pelasta ihmistä - vain usko Jeesuksen ristin kuolemaan meidän sijastamme pelastaa syntisen ihmisen. Kaste on kuin vihkisormus, se on ulkoinen merkki päätöksestä jonka olet jo tehnyt sydämessäsi. Se osoittaa että olet uskon kautta ottanut vastaan pelastuksen lahjan, joka annetaan yksin armosta, ilman omia tekojamme.
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – 9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. - Ef.2:8,9
3. Miksi sitten upotuskaste?
Koska Jeesus kastettiin tällä tavoin
"Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä." (sananmukaisesti: "nousi ylös vedestä")
- Matt. 3:16
Jokainen kaste Raamatussa oli upotuskaste
Esimerkki: "He molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet. Kun he olivat nousseet vedestä . . ." (sananmukaisesti: "nousseet ylös vedestä") -Ap. t. 8:38-39
Uuden Testamentin kreikan sana batidzo, "kastaa" merkitsee "upottaa tai painaa veden alle." Suomenkielen sana "kastaa" merkitsee "upottaa veden alle," ei "kastella." Upotuskaste parhaiten kuvaa hautaamista ja ylösnousemista!
Kirkkokuntien perustaja ovat samaa mieltä:
Martti Luther... "Soisin niiden, jotka kastetaan, tulevan kokonaan upotetuiksi veden alle, kuten toimituksen tarkoitus ja mysteerin merkitys edellyttävät." (kastesaarna v.1519, Kulmakivi 6/2000)
Johannes Calvin... "Sana kaste merkitsee upottamista. On varmaa että upottaminen oli muinaisen seurakunnan tapa. (Instituutiot, luku 15).
John Wesley... "Haudattiin yhdessä hänen kanssaan, viittaa upotuskasteeseen alkuseurakunnan tavan mukaan." (Roomalaiskirjeen kommentaari, luku 6).
Myös Ortodoksinen (kreikkalaiskatollinen) kirkko kastaa upottamalla.
4. Kenen tulisi ottaa kaste?
Jokaisen joka on uskon kautta ottanut Kristuksen vastaan elämäänsä
"Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin . . ." -Ap. t. 2:41
"Jopa Simon itse uskoi, ja hänet kastettiin . . ."
–Ap. t. 8:13
"Kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset." -Ap. t. 8:12
Raamattu puhuu "ymmärryksen iästä," johon asti pienet lapset ovat syyttömiä Jumalan edessä.
… siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän. - Jes.7:15
Sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta. - Ps.22:11
Jotkut seurakunnat harjoittavat uskovien kasteen sijasta "lapsikastetta," ja siihen myöhemmin liittyvää "konfirmaatiota." Tämä toimitus on tarkoitettu liitoksi jonka vanhemmat ja kummit solmivat Jumalan kanssa, lapsen puolesta. He lupaavat kasvattaa lapsensa uskossa, kunnes lapsi on konfirmaatiojumalanpalveluksessa itse tarpeeksi vanha tunnustamaan oman uskonsa Kristukseen julkisesti. Tämä tapa sai alkunsa n. 200 vuotta sen jälkeen, kun Raamattu oli kirjoitettu. Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät kastaneet lapsia, vaan sen sijaan siunasivat heitä.
Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." 15. Hän pani kätensä heidän päälleen. - Matt.19:14,15
Raamatun mukaan uudestisyntyminen ei tapahdu kasteen, vaan henkilökohtaisen uskon kautta. Uskon taas synnyttää evankeliumin julistus.
Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia … - 1Kor.1:17
9. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. 17. Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. - Room.10:9 - 10, 17
Sylilasten kastaminen eroaa uskovien kasteesta jota Raamattu opettaa. Raamatullinen kaste on tarkoitettu vain niille jotka ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään evankeliumin ja uskomaan Jeesukseen henkilökohtaisesti. Siksi on Raamatun opetuksen mukaista ottaa uskovien kaste, vaikka olisikin lapsena saanut "lapsikasteen." Päivittäin, tuhannet ihmiset ympäri maailmaa ottavat Raamatullisen uskovien kasteen!
5. Milloin minun tulisi ottaa kaste?
Heti kun uskot Jeesukseen.
"Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä." - Ap. t. 2:41
"Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta. Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet. - Ap. t. 8:35-38
Ei ole mitään syytä viivyttelyyn. Heti kun olet vastaanottanut Kristuksen elämääsi, sinä voit ja sinun tulisi ottaa kaste. Jos odotat kunnes olet "täydellinen," et koskaan ehkä koe olevasi "tarpeeksi hyvä!" Kaste ei ole merkki omasta hyvyydestämme, vaan Jumalan armosta!
Sinulta menee Johanneksen kaste ja Kristuksen kaste sekaisin.
Älä siis puhu lainkaan Kristuksen kastamisesta ja Johannes Kastajan kastepuheesta tässä yhteydessä. Vallan eri kaste.
"Kaste ulkoinen merkki"
Kaste on Jumalan sana näkyvässä muodossa.
Katsos, ellei ole mitään sanaa tai merkkiä, ei voi olla mitään uskoakaan.
Näet sen vaikka miljoonista hinduista, joilla ei ole mitään Sanaa. Ei heillä ole siis Vapahtajaakaan.
Kaste saarna aivan samaa, kuin sinun maallikkosaarnaajasi siellä seurateltassa: "minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun..jne.".
Onko sinulla, siis onko sinulla varaa tuollaista sanaa väheksyä. Minun mielestäni ei olisi.
Kasteessa olevaan Jumalan armolupaukseen usko tarttuu. Uskon kohde on siis Kristus, ja Kristus on itse läsnä kasteessa.
Älä väheksy sitä.
Kasteessa tunnustamme uskomme Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja todistamme kuolemastamme synnille ja tarkoitukses-tamme vaeltaa uudessa elämässä. Siten me tunnustamme Kristuksen Herraksi ja Vapahtajaksi, liitymme hänen kansaansa ja meidät otetaan jäseniksi hänen seurakuntaansa. Kaste on vertauskuva yhteydestämme Kristukseen, syntiemme anteeksiantamisesta ja Pyhän Hengen vastaanottamisesta. Kaste tapahtuu veteen upottamalla ja sen edellytyksenä on
kastettavan antama vakuutus uskostaan Jeesukseen ja synnistä kääntyminen. Kaste seuraa Raamatun opettamista ja sen opetusten vastaanottamista.
Maanpäällisen toimintansa päättyessä Kristus antoi opetuslapsilleen käskyn: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa" (Matt.- 28:19,20).
Tässä käskyssään Kristus osoitti selvästi, että hän vaati kastetta niiltä, jotka halusivat liittyä hänen seurakuntaansa, hänen hengelliseen valtakuntaansa. Kun Pyhä Henki johti ihmisiä parannukseen ja vastaanottamaan Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen, heidät tuli kastaa kolmiyhteisen Jumalan nimessä. Kaste osoittaisi, että he olivat astuneet henkilökohtaiseen suhteeseen Kristuksen kanssa ja olivat sitoutuneet elämään sopusoinnussa hänen armon valtakuntansa periaatteiden kanssa. Kristus päätti kastekäskynsä vakuutukseen: "Katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen apostolit julistivat kasteen välttämättömyyttä ja kiireellisyyttä (Ap.t. 2:-38; 10:-48; 22:16). Apostolien julistuksesta oli seurauksena, että suuria kansanjoukkoja kastettiin; he muodostivat Uuden testamentin seurakunnan (Ap.t.- 2:-41,47;- 8:12) ja tunnustivat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen arvovallan.
Kaste ja pelastus. Kristus sanoi opetuslapsilleen: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark.- 16:-15,16). Apostolisessa seurakunnassa kaste automaattisesti seurasi Kristuksen vastaanottamista. Se oli vahvistus uuden uskovan uskolle (vrt. Ap.t.- 8:-12;- 16:-30 - 34).
Pietari käytti vedenpaisumusta kuvaamaan kasteen ja pelastuksen välistä suhdetta. Ennen vedenpaisumusta synti oli saavuttanut sellaiset mittasuhteet että Jumala Nooan välityksellä varoitti maailmaa tuhosta ellei se tekisi parannusta. Vain kahdeksan ihmistä uskoi, astui arkkiin ja pelastui "veden kantamana". "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus" (1.Piet.- 3:-20,21).
Pietari selitti, että meidät pelastaa nyt kaste, niin kuin Nooa ja hänen perheensä pelastuivat veden avulla. Tietenkin Nooan pelasti Jumala eikä vesitulva. Samoin uskovan synnit poistaa Kristuksen veri eikä kastevesi. "Mutta kaste, kuten Nooan kuuliaisuus hänen astuessaan arkkiin, on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. Kun ihminen Jumalan voimasta vastaa myöntävästi Jumalalle, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus saattaa pelastuksen voimaan." *3
Vaikka kaste on kiinteästi liittyneenä pelastukseen, se ei kuitenkaan takaa pelastusta. Paavali katsoi Israelin lähdön Egyptistä olevan vertauskuvallinen esitys kasteesta: "Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa." Israelin kansa sai vertauskuvallisesti kasteen - pilvi yllä ja vesi kummallakin puolella - kulkiessaan meren poikki. Tästä kokemuksesta huolimatta "useimmat heistä Jumala hylkäsi" (1.-Kor. -10:-1 - 5). Samoin tänäänkään ei kaste automaattisesti takaa pelastusta. Israelin kokemus "on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja. Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu" (1.Kor.- 10:-11,12).
"Yksi kaste"
Kasteen toimittaminen vaihtelee kristikunnassa. Jotkut käyttävät upotuskastetta, toiset pirskottamista, toiset taas valelua. Hengen aikaansaamalle ykseydelle Jumalan seurakunnassa on ominaista myös se, että käytössä on vain "yksi kaste" (Ef. -4:5). Mitä Raamattu paljastaa kastamisen käytännöllisestä toimittamisesta ja mitä sen hengellisestä merkityksestä?
'Baptidzoo' - verbin merkitys Uudessa testamentissa. 'Kastaa' - verbi on suomennettu kreikan sanasta baptidzoo (kantasana on verbi baptoo), joka viittaa upottamiseen. Kun kysymys on vesikasteesta, kastamiseen sisältyy ajatus ihmisen upottamisesta tai painamisesta veden alle.
Uudessa testamentissa verbiä 'kastaa' käytetään eri merkityksissä: (1) sanalla viitataan vesikasteeseen (esim. Matt. -3:6; Mark. -1:9; Ap.t.- 2:41); (2) sanaa käytetään kielikuvana Kristuksen kärsimyksistä ja kuolemasta (Mark.-10: 38,39; Luuk.- 12:-50); (3) Pyhän Hengen tulemisesta (Matt.- 3:11; Mark.- 1:-8; Luuk.- 3:-16; Joh.- 1:-33; Ap.t.- 1:-5;-11:-16) ja (4) rituaalisesta puhdistautumisesta (Mark.- 7:-3,4; Luuk. -11:-38). Tässä neljännessä käyttöesimerkissä on kysymys seremoniallisen epäpuhtauden poistamisesta, jossa kädet upotettiin (kastettiin) veteen ennen ateriaa. Raamattu käyttää substantiivia kaste (baptisma) sekä vesikasteesta että Kristuksen kuolemasta (Matt.- 3:-7; Mark.- 10:-38,39).
Uusi testamentti "ei sisällä mitään todistetta siitä, että pirskottaminen olisi koskaan ollut apostolinen käytäntö; kaikki viittaa siihen, että se on otettu käyttöön vasta myöhemmin."
Kastemuoto Uudessa testamentissa. Uuden testamentin mainitsemat vesikasteet toimitettiin siten, että kastettava upotettiin veteen. Johanneksen sanotaan kastaneen Jordanissa (Matt. -3:-6; vrt. Mark. -1:-5). Hän kastoi "Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä" (Joh.- 3:-23). Vain upostuskasteeseen tarvittiin "runsaasti vettä".
Johannes kastoi myös Jeesuksen upottamalla. Hän kastoi Jeesuksen "Jordanissa", ja tultuaan kastetuksi Jeesus nousi "vedestä" (Mark.- 1:9,10; vrt. Matt.- 3:16). *11
Myös apostolisessa seurakunnassa kastettiin veteen upottamalla. Kun evankelista Filippos kastoi etiopialaisen hoviherran, "he molemmat - - astuivat veteen" ja kasteen jälkeen myös nousivat vedestä (Ap.t.- 8:-38,39).
Upotuskaste historiassa. Ennen kristillistä aikakautta juutalaiset kastoivat käännynnäisiään upottamalla. Qumranin essealaiset noudattivat upotuskastekäytäntöä sekä jäseniinsä että käännynnäisiin.
Maalaukset katakombeissa ja kirkoissa, lattiamosaiikeissa, seinissä, katoissa ym. todistavat, että "upotus oli normaali kastemuoto kristillisessä kirkossa aina 1400 - luvulle asti." *13 Vanhojen kirkkojen yhteydessä olevat kastealtaat ja niiden rauniot Pohjois - Afrikassa, Turkissa, Italiassa, Ranskassa ja muualla todistavat yhä tämän vanhan käytännön puolesta.
Kasteen merkitys
Kasteen merkitys liittyy läheisesti sen muotoon. Alfred Plummer kirjoittaa: "Kasteen koko merkitys käy ilmi vain silloin, kun kaste toimitetaan upottamalla."
Vertauskuva Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kuten vyöryvät vedet kuvasivat vaikeuksia ja ahdinkoa (Ps. 42:8; 69:2,3; 124:4,5), samoin Jeesuksen vesikaste oli profeetallinen kuvaus hänen kärsimyksestään, kuolemastaan ja hautaamisestaan (Mark.- 10:-38; Luuk. -12:-50), ja hänen nousemisensa vedestä kasteen jälkeen kuvasi hänen ylösnousemustaan kuolleista (Room.- 6:-3 - 5).
Kasteella ei olisi ollut mitään merkitystä Kristuksen kärsimyksen vertauskuvana, "jos apostolinen seurakunta olisi noudattanut jotakin muuta kastemuotoa kuin upotuskastetta." Tämän vuoksi "voimakkain peruste upotuskastekäytännölle on teologinen."
Vertauskuva synnistä pois kuolemisesta ja elämisestä Jumalalle. Kasteessa uskova astuu kärsimysyhteyteen Herramme kanssa. Paavali kirjoittaa: "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus - - herätettiin kuolleista" (Room. 6:-3,4).
Uskovan suhdetta Kristukseen kuvataan sellaisilla sanonnoilla kuin "Kristukseen Jeesukseen kastetut", "kastettu hänen kuolemaansa" ja "kasteessa - - haudattiin yhdessä hänen kanssaan". Howard toteaa: "Vertauskuvallisessa kastetoimituksessa uskova astuu Kristuksen kuolemaan, ja tuosta kuolemasta tulee todellisuudessa hänen kuolemansa; samoin hän kasteessa liittyy Kristuksen ylösnousemukseen, ja tuosta ylösnousemuksesta tulee hänen ylösnousemuksensa."
No eiköhän tuo ole yksi lysti, käytetäänkö valelua vai upotusta. Näillä leveysasteilla siirryttiin valelukasteeseen 1500- tai 1600-luvulla, kun lapset paleltuivat kylmissä kirkoissa kuoliaiksi upottamisseremonioiden seurauksena.
Lapsia kastettiin jo Apostolien teoissa, esim. vanginvartijan perhe. Väite, ettei perheissä olisi ollut lapsia, kuulostaa minusta lähinnä huvittavalta.
"Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät kastaneet lapsia, vaan sen sijaan siunasivat heitä."
Entä kastoiko Jeesus aikuisia?
"kun olet vastaanottanut Kristuksen elämääsi,"
Tekeekö ihminen päätöksen, jossa hän vastaanottaa Kristus elämäänsä?
haluan ensimmäiseksi mainita, ettei Raamatussa (uudessaliitossa) missään lue, että olisi ketään upottamalla kastettu. Ainoatakaan paikkaa siis ei Raamatusta löydy, että koko torso olisi upotettu: tämä on merkittävä ja ratkaiseva näkökohta noin laki henkisille vaatimuksille. Uudelleen kastajat ovat tehneet upotuskasteesta opin, vaikka pyhä Raamattu ei sitä kerro, eikä ole siitä oppia tehnyt. Kun vaatiditaan yksinomaan upotuskastetta, oikeana kasteena silloin ei saisi kastaa ketään, sillä näin merkillistä väitettä ei Raamatusta löydy. Olettaa tietysti voidaan, kun on ennalta päähänpinttymät ja kuvitelmat. Ei esim. ehtoollisellakaan ole merkitystä sillä, oli viiniä vähän tai enemmän. Nimittäin ”missä on Herran Henki, siellä on vapaus” (2.Kor.3:17). Kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen asetti kristillisen kasteen, hän ei puhunut veden määrästä mitään. Hän yksinkertaisesti vain sanoi, että pelastukseen kuuluu usko ja kaste ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”
(Mark.16:16). Edelleen: (Matt.28:19):19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." On siis aivan yhdentekevää onko vettä kourallinen vai järvi: tämä on Raamatun opetus.
Kun Jerusalemissa kastettiin ensimmäisenä helluntaina 3000 ihmistä, upottaminen olisi vaatinut suuria järjestelyjä. Seutu ja vuodenaika oli varsin kuiva. Pienissä altaissa ei olisi voitu kastaa kovin monta, koska veden tuli olla puhdasta (Hebr.10:22; Hes.36:25). Samoin olisi ollut suuri operaatio 3000 ihmisen upottaminen Betesdan lammikolla. On siis vankemmat perusteet 3000 hengen vihmomiskasteelle, kuten Aatolainen Immo kirjassaan ”ovatko uudelleenkastajat oikeassa”s.59. Kun Filipin vanginvartijan oloissa, keskellä yönhetkeä kastettiin hänet ja kaikki omaiset kohta. Jos upottaminen olisi ainoa oikea kastetapa, tottahan Pyhä Henki olisi ilmoittanut, miten niin vaikeissa oloissa saatiin riittävästä vettä. Mahdollista on, että vanginvarttia ja kaikki omaiset kastettiin samalla kaivosta nostetulla vedellä, millä pestiin Paavalin ja Silaan haavat. Kuitenkin Raamattu sivuuttaa kastetavan kuvaamisen vaieten.
Raamatussa ei siis ole mitään säädöstä kasteen muodosta, emme hyväksy sitä, että Jumalan nimissä vaaditaan mukautumaan yhteen kastetapaan ja hylkäämään valeleminen ja vihmominen, joihin niihinkin sisältyy kaunis vertauskuva. Valeleminen sopi hyvin kuvaamaan puhdistusta synneistä ja elävän veden virtoja. Käytettiin mitä kastemuotoa tahansa, kastettava sai aina saman armon. Tuomitustapaan liittyvä kuva on vain erilainen.
Raamattu kertoo ainoastaan, että kaste toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt.28:19). Kasteveden tuli olla myös puhdasta (Hebr.10.22; Hes.36:25). (Apt.9:38-39): kastaja ja kastettava menivät veteen, kuitenkaan upottamisesta ei puhuta eikä mainita mitään. Valelu kaste oli tässäkin tapauksessa mahdollinen. Miksi Johannes kastoi Jordanissa missä oli paljon vettä? Paljon on suhteellinen käsite. Meidän on kysyttävä mihin verrattuna on jotakin paljon. Kasteveden tuli olla puhdasta. Ihmisten jaloista seonnut vesi ei voinut kuvata kasteen puhdistavaa vaikutusta, vaan se olisi häväissyt kasteen pyhyyttä ja arvokkuutta. Ei voida näyttää toteen, että Johannes olisi tarvinnut paljon vettä upottamista varten, sillä sellaista Raamattu ei kerro.
Raamattu käyttää kastamisesta kreikan kielistä sanaa Babtidzein. Sana Babtidzein merkitsee kaikenlaista vedellä koskettamista Raamatussa.(Mark.7:4; Joh.13:10; Luuk.11:38; Hebr.9:10; Luuk.11:39; 1.Kor.10:1,2; 2.Moos.30:17-21 jne.). ”Meren syvyyteen upottamisesta” (Matt.18:6) ja veteen vajoamisesta (Matt.14:30) Raamattu ei käytä baptidzein sanaa, vaan aivan toista kantamuodossaan olevaa verbiä ”Katapontidzein”. Upotuskasteen kannattajat ovat suurissa vaikeuksissa ja mahdottomuuden edessä yrittäessään osoittaa upotuskastetta ainoaksi oikeaksi kastetavaksi. Mainittakoon ettei edes Luterilainen kirkkokaan ole tehnyt kasteen muodosta lakia, vaan pitää sitä ehdonvallan asiana.
Usein ns. vapaat suunnat vetoavat Lutheriin, vaikka hän myöskin säilytti tässä kysymyksessä kristillisen vapauden. Vaikka Luther katsoi upotuskasteen parhaiten symbolisoivan kasteen merkitystä. Luther mm. itse suoritti valelukasteita. Kirjassaan Kirkon Baabelin vankeudessa, hän iloitsi siitä, ettei kiusaaja ollut voinut hävittää lapsilta kasteen merkitystä, ja kasteen muodosta hän kirjoitti: ”Kastaja valelee kastettavan…” . Lutherin sanonta edellyttää valelukasteen olevan yleisen. Myöskin vastoin kasteen muodon kiihkoilijoitten oppia, kasteen merkitys oli Lutherille hallitseva pääasia. Lähteenä käytetty : (Markku Särelä, ”Lapsikaste on Raamatullinen”).
>>No eiköhän tuo ole yksi lysti, käytetäänkö valelua vai upotusta. Näillä leveysasteilla siirryttiin valelukasteeseen 1500- tai 1600-luvulla, kun lapset paleltuivat kylmissä kirkoissa kuoliaiksi upottamisseremonioiden seurauksena.>Lapsia kastettiin jo Apostolien teoissa, esim. vanginvartijan perhe. Väite, ettei perheissä olisi ollut lapsia, kuulostaa minusta lähinnä huvittavalta.
Kuule Larssi hyvä, ei se ole ollenkaan niin varmaa, että lapsikaste olisi raamatullinen ja ainoa oikea kastemuoto. Jos jaksat kahlata läpi seuraavan aineiston, tulet huomaamaan saman kuin minäkin, eli aikuiskaste vain on raamatullinen. KASTEKÄYTÄNTÖ ALKUSEURAKUNNASSA
Edellä olemme jo todenneet, että alkukristillinen kaste edellytti Johanneksen kastetta, ja jatkoi sitä kristillisesti tulkittuna. Alkuseurakunnan kastekäytäntöä tutkittaessa on siis lähdettävä liikkeelle jo Johannes Kastajan ja itse Herramme Jeesuksen lihassa vaelluksen ajasta. Johannes Kastajan synnyttämä kansanliike oli melkoisen laaja, sillä kun hän saarnasi mielenmuutosta ja mielenmuutoksen osoitukseksi mielenmuutoksen kastetta: "Hänen tykönsä vaelsi Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö. Ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa kun he tunnustivat (julkisesti) syntinsä" Matt.3:1-9). Kun siis Jeesuksestakin kerrotaan, että hän "teki ja kastoi" oppilaidensa välityksellä useampia oppilaita kuin Johannes (Joh.3:26, 4:1-2), on kysymys ollut melko suuresta joukosta. Vaikka heitä helluntaipäivänä olikin yläsalissa koolla vain noin 120 henkeä (Apt.1:15), mainitsee Paavalikin "enemmän kuin viisisataa veljeä", joille Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen samalla kertaa näyttäytyi ( 1 Kor.15:6). Kun siis ihmiset tulivat Jeesuksen luokse kuulemaan hänen opetustaan, ja kuultuaan ottivat myös hänen sanansa vastaan, tullen mielenmuutokseen, teki Jeesus heidät oppilaikseen, kastamalla heidät aikaisempien oppilaiden välityksellä. Nyt on kuitenkin huomattava, että näin Jeesus ei tehnyt lapsille, vaikka lausuikin: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." Hän ei kastattanut lapsia, vaan ainoastaan siunasi heitä, asettamalla kätensä heidän päälleen (Matt.19:13-15, Mark.10:13-16, Luuk.18:15-17). Jeesuksen tykö tuotuja pieniäkin (Luukas) lapsia hän siis siunasi, mutta mielenmuutokseen suostuvat aikuiset, sekä miehet että naiset, hän kastatti oppilaikseen. Tämä Jeesuksen tekemä ero lasten siunaamisen ja ymmärtävässä iässä olevien kääntyneiden oppilaiksi kastattamisen välillä periytyi myös alkuseurakunnan käytäntöön. Tämä on selvästi nähtävissä Luukkaan kirjoittamasta alkuseurakunnan historiasta, Apostolien teoista, mutta myös muista Uuden testamentin kastetta käsittelevistä Paavalin ja Pietarin kirjeiden kohdista.
APOSTOLIEN TEKOJEN KASTETEKSTIT
Kasteesta helluntaipäivänä kertoo Apt. 2 luku, jakeet 37-41. Pietarin saarnan vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämiinsä ja kysyivät:" Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?", jolloin Pietari vastasi:
"Muuttakaa mielenne ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te tulette saamaan Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu, ja kaikille jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu."
Seuraavat huomiot näyttävät tekstin perusteella ilmeisiltä:
1. Kaste kuului tietoisen mielenmuutoksen yhteyteen.
2. Kaste toimitettiin syntien anteeksi saamiseksi.
3. Pyhän Hengen lahjan saamisen ehtona oli mielenmuutos ja kasteen vastaanottaminen.
4. Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:
"...kastattakoon kukin itsensä ja perheensä", vaan (ainoastaan) "itsensä." Tämä osoittaa, ettei helluntaipäivänä suinkaan kastettu kokonaisia perheitä perheen päiden kääntymyksien perusteella.
5. Kun teksti jatkaa, sanoen: "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin", edellyttää tämä kunkin kastettavan henkilökohtaista kääntymystä kasteen saamiseksi.
Samarian kasteteksti edellyttää samaa. Tekstin (Apt.8:5-17) jae 12 sanoo:
"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti heille evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä,niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."
1. Teksti sanoo, että saarnan sisällön uskoneet ottivat vastaan kasteen.
2. Kun sekä miehet että naiset mainitaan erikseen, tämä osoittaa, ettei ollut kyse perhekunnista.
3. On huomioitava, että vaikka miehet ja naiset mainitaan erikseen, lapsia ei mainita ollenkaan.
Etiopian kuningattaren hoviherran kasteesta kerrotaan samassa luvussa (8:26-39). Tämän kertomuksen mukaan hoviherra kysyi, Filippuksen evankeliumin julistusta ensin kuunneltuaan:
"Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
Meidän kirkkoraamatun tekstistämme puuttuu Filippuksen vastaus kysymykseen, eli 37 jae, koska se puuttuu myös eräistä kreikan alkukielisistä käsikirjoituksista (papyrus 45, Codex A, B, C, P) joita nykyään arvostetaan eniten. Olisi kuitenkin ollut kovin outoa, jos hoviherra olisi käskenyt pysäyttämään vaunut, Filippukselta mitään vastausta saamatta. Tästäkin syystä ortodoksisen kirkon virallisessa tekstiperinteessä esiintyvä jae 37 tuntuu asiaan kuuluvalta.
Tämän jakeen mukaan Filippus vastasi hoviherralle, esittäen hänelle hänen kastamisensa ehdon seuraavin sanoin:
"Jos sinä kaikesta sydämestäsi uskot, se on luvallista."
Eräässä codexissa (Laudianus) esiintyy toisenlainen vastaus:
"Jos sinä uskot kaikesta sinun sydämestäsi, sinä olet pelastuva."
Jatkossa hoviherra vakuuttaa kummankin tekstimuunnoksen mukaan uskovansa Jeesukseen Jumalan Poikana:
"Minä uskon Jeesuksen Kristuksen olevan Jumalan Pojan." / "Minä uskon Kristukseen, Jumalan Poikaan."
Hoviherran kastamista koskevasta kertomuksesta on tehtävissä seuraavat huomiot:
1. Edellä esitetyn mukaan uskon tunnustus oli kasteen saamisen ehto.
2. Samasta ehdosta todistaa epäsuorasti myös saman luvun jakeen 13 sanat: "...Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa...", vaikkakin hänen mielenlaatunsa paljastui myöhemmin vääräksi (18-24).
Paavalin kääntymyksestä on kerrottu Apt.9:1-30, mutta kiinnostavaa on se, mitä Paavali Luukkaan mukaan itse kertoi Ananiaan hänelle sanoneen (22:16):
" Ja nyt, mitä aiot? Noustuasi anna kastaa itsesi ja pestä pois sinun syntisi, avuksi huudettuasi hänen nimeään." (Tai:"...avuksi huutavana hänen nimeään." tai: "...vetoavana hänen nimeensä.") Aoristin mediumin partisiippi "epikalesamenos" ilmaisee joko edeltävää tai samanaikaista tapahtumaa suhteessa muuhun tekemiseen.
Tekstin mukaan kaste merkitsee syntien pois pesemistä, ja Paavalia kehotettiin käymään tälle pesulle edellä tai samanaikaisesti Herran nimeä itselleen (mediumi) avuksi huutavana.
Korneliuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan 10 luvussa. Kun Kornelius, enkeliltä käskyn saatuaan, kutsutti apostoli Pietarin, oli hän jo koonnut sinne lähimmät ystävänsä ja sukulaisensa. Kun Pietari saapui, Kornelius sanoikin Pietarille:
"Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
Enkeli oli näet sanonut Korneliukselle:
"Hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut ja koko sinun perhekuntasi"(11:14).
Korneliuksen kerrotaan olleen jo entuudestaan hurskaan ja Jumalaa pelkääväisen, "niinkuin koko hänen perhekuntansakin"(10:1-2).
Kun Pietari sitten saarnasi, lankesi Pyhä Henki kuulijoiden ylle, ja he alkoivat puhumaan kielillä ja ylistämään Jumalaa. Tällöin Pietari kysyi, voiko kukaan kieltää kastamasta vedellä näitä Pyhän Hengen saaneita. Kukaan ei voinut kieltää, ja niin Pietari käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Koska edellä selostettu kertomus on ensimmäinen koko perhekunnan kääntymystä selostava tapahtuma Apostolien teoissa, on meidän jos mahdollista selvitettävä, millä perusteella tämän perhekunnan jäsenet kastettiin.
Saammekin asiaan lisävalaistusta saman kirjan seuraavasta luvusta (11:1-18), jossa kerrotaan Pietarin joutuneen Jerusalemiin palattuaan syytöksen alaiseksi Korneliuksen kodissa vierailunsa tähden. Pietarin syyttäjilleen pitämän vastauspuheen loppuosa (jakeet 15-17), kuten myös syyttäjien tämän jälkeinen toteamus, on tässä suhteessa merkittävä:
"...Ja sinä aikana kun minä aloin puhumaan, lankesi henki Pyhä päälle heidän kuten myös päälle meidän alussa. Ja minä muistin Herran sanoman, jonka hän sanoi:`Johannes tosin kastoi vedessä, mutta te tulette kastetuiksi Hengessä Pyhässä.` Jos siis yhtäläisen lahjan antoi Jumala heille kuin myös meille, uskottuamme Herraan Jeesukseen Kristukseen, kuka minä olin, kyetäkseni estämään Jumalaa?" Ja tämän kuultuaan he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa, sanoen, "Siis myös pakanakansoille Jumala mielenmuutoksen elämäksi antoi."
Pietarin mukaan Pyhän Hengen lahja annetaan uskoon tulon perusteella. Kuulijoille oli itsestään selvyys, että kysymys on uskoontulleiden kohdalla myös mielenmuutoksesta.
Kun tässä yhteydessä muistamme Pietarin kehoituksen (2:38):
"Muuttakaa mielenne ja kastattakaa itsenne Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan",
lienee pidettävä jokaista Korneliuksen perhekunnan jäsentä henkilökohtaisesti uskoon tulleena ja mielensä muuttaneena.
Samaa edellyttää Pietarin selvitys tapahtuneesta apostolien kokouksessa, josta kerrotaan Apt. 15:7-9:
"Ja paljon väittelyn ollessa meneillään, Pietari, noustuaan, sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että jo muinaisina päivinä Jumala teidän keskuudessanne valitsi pakanat minun suuni kautta kuulemaan evankeliumin sanan ja tuleman uskoon. Jumala, sydäntentuntija, todisti, antaen heille Pyhän Hengen, kuten myös meille. Ja ei mitään eroitellut välillä meidän ja heidän, uskolla puhdistaessaan heidän sydämensä."
Tässä edellä Pietari viittasi Korneliuksen kodin tapahtumiin, sanoen itse, että kuulijat tulivat uskoon evankeliumin sanan kuultuaan. Pyhä Henki vuodatettiin heihin sillä perusteella, että Jumala oli puhdistanut heidän sydämensä uskolla.
Lyydian perhekunnan kääntymisestä kerrotaan Apt. 16:11-15,40: Kun Paavali rukouspaikassa alkoi puhumaan sinne kokoontuneille naisille, Lyydiakin oli siellä kuulijoiden joukossa. Jatkosta sanotaan:
"Ja eräs nainen, nimeltään Lyydia, Jumalaa pelkääväinen purppuramyyjä Thyateiraan kaupungista, kuuli, jonka sydämen Herra avasi ottamaan vaarin Paavalilta puhutuista. Ja kun hänet kastettiin ja hänen huonekuntansa, hän pyysi, sanoen: `Jos te arvioitte minun olevan Herraan uskovaisen, sisälle tullen minun talooni, majailkaa.` Ja hän vaati meitä."
Tämä teksti on siitä erikoinen, että se on Apostolien teoissa ensimmäinen ja ainoa kohta, joka todella näyttää edellyttävän, että koko perhekunta kastettiin uskoon tulleen perheenpään (ja vieläpä naispuolisen) uskon perusteella. Voidaan näet kysyä, että jos tässä tekstissä edellytetään myös perhekunnan muiden jäsenten henkilökohtaista uskoon tuloa, miksei siitä mainita mitään? Vai oliko yksin Lyydia (perhekuntansa päänä) tarpeeksi arvostettu, että hänen uskoon tulostaan kannatti mainita?
Tekstiä tulkittaessa on otettava huomioon seuraavat seikat:
1. Kun Lyydia oli nainen, mutta silti perhekuntansa päähenkilö, hän oli joko naimaton tai leski.
2. Perhekunta merkitsee: talo, talonväki, huonekunta, ja sillä tarkoitetaan usein palvelusväkeä.
3. Filippissä kerrotaan tapahtuneen vain kaksi kääntymistapahtumaa: Lyydian ja vanginvartijan perhekunnat.
4. Kun apostolit palasivat vanginvartijan luota, he menivät uudelleen Lyydian tykö. Siellä heistä kerrotaan (jae 40), että:
"... he näkivät veljet ja he rohkaisivat heitä ja he lähtivät pois."
5. Nämä veljet olivat ilmeisen selvästi juuri Lyydian perhekuntaan kuuluvia. He olivat Lyydian palvelusväkeä,ja koska he olivat "veljiä", he olivat myös henkilökohtaisesti uskoon tulleita.
Näin Luukkaalta on jäänyt vain yksinkertaisesti kertomatta heidän Lyydian kääntymyksen jälkeisestä kääntymyksestään, ja ehkä vain siitä syystä, ettei hänellä ollut heidän kohdaltaan yksityiskohtaisia muistiinmerkintöjä.
Koska meille on selvää, ettei ketään Lyydian perhekunnan jäsenistä ole vasten tahtoaan väkisin pakotettu suostumaan kastettavaksi, voimme yhtyä Joachim Jeremiaksen kirjasessa "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" julkituoman mielipiteen alkuosaan:
"Lyydia, joka todennäköisesti leskeksi jäätyään oli perheensä pää, tuli uskoon, ja sen johdosta `hänet ja hänen perhekuntansa` kastettiin. On selvää, että kuvaus on tässä hyvin tiivistettyä ja jättää mainitsematta, kuinka evankeliumia julistettiin myös Lyydian perheenjäsenille ja kuinka se vaikutti heissäkin uskon."
Sen sijaan mielipiteen loppuosan voimme jättää omaan arvoonsa, koska sehän ei UT:n tekstien opetuksen valossa pidä ollenkaan paikkaansa;
"Mutta kuvaavaa on, että Luukas voi kertoa tällä tavalla. Sillä näin hän ilmaisee, että ratkaisevaa oli, kuten G. Gullman sanoo `perheen yhteenkuuluvuus kasteen ollessa kyseessä eikä jokaisen perheenjäsenen yksilöllinen ratkaisu`."
Vanginvartijan perhekunnan kääntymyksestä kerrotaan Apt. 16:25-34:ssä. Herätykseen tapahtumien tähden tultuaan, vartijasta kerrotaan (jakeet 30-31):
"Ja johdattaessaan heitä ulos, hän sanoi:`Herrat, mitä minun tulee tehdä, jotta minä pelastuisin?` Ja he sanoivat: `Usko Herraan Jeesukseen, ja sinä . olet pelastuva, sinä ja sinun huoneesi.`"
Vanginvartijalle annettua vastausta ei suinkaan tulkitaan oikein, jos tulkitaan perhekunnankin pelastuvan perheenpään uskon perusteella. Tässäkin on selvää, että henkilökohtaisen uskomisen ehto koskee jokaista perheenjäsentä erikseen. Tämä ilmenee siitä, mitä vanginvartijan kodissa kerrotaan jatkossa tapahtuneen (16:32):
"Ja he puhuivat hänelle Herran sanaa ja kaikille hänen talossaan. (16:33) Ja ottaessaan heidät tykönsä sillä yön hetkellä , hän pesi heidät haavoistaan, ja hänet kastettiin ja kaikki hänen (omaisensa) , kohta. (16:34 ) Ja vieden heidät ylös taloon, hän asetti (heidät) pöydän ääreen, ja hän riemuitsi talonväkineen Jumalaan uskoon tulleena."
Kasteen edellä evankelioitiin tekstin mukaan jokainen vanginvartijan perheenjäsen, joten perhe riemuitsi hänen kanssaan, ei vain hänen, vaan jokaisen perheenjäsenen henkilökohtaisesta uskosta.
Krispuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan Apt. 18:8:ssa:
"Ja Krispos, synagoogan esimies, alkoi uskoa Herraan koko hänen huonekuntansa kanssa, ja monet kuulolla olleista korinttolaisista alkoivat uskoa ja heidät kastettiin."
Edellä teksti sanoo vastaansanomattoman selvästi kaikkien kastettujen alkaneen ennen kastettaan uskoa kuulemaansa sanomaan. Kun he sitten ilmaisivat uskovansa, heidät kastettiin.
Efeson opetuslapsista kertoo Apt. 19:1-7. Efesossa oli (ilmeisesti Apolloksen julistuksen tuloksena, joka tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen) 18:24-26) muutamia opetuslapsia, Paavalin tullessa sinne. Paavali kysyi heiltä, havaittuaan heiltä puuttuvan jotakin kristitylle oleellista:
"Saitteko Pyhä Hengen, kun tulitte uskoon?"
Uuden kirkkoraamatun mukaan he vastasivat kysymykseen:
"Emme ole edes kuulleet mistään Pyhästä Hengestä."
Tämä käännös on varmasti liioitteleva, sillä alkutekstin mukaan heidän vastauksensa kuului:
" Emme edes, jos Pyhä Henki on, ole kuulleet."
Papyrus 38 mukaan ( joka on todennäköisesti vanhin säilynyt tämän kohdan sisältävä käsikirjoitus kappale) he vastasivat:
"Emme ole edes, jos Pyhän Hengen ovat jotkut saaneet, ole (siitä) kuulleet." (Vastaus tässä muodossa esiintyy myös eräissä vanhan italan, syyrian, ja koptinkielisissä käännöksissä.)
Vastauksen kuultuaan Paavali tiedusteli heiltä heidän saamansa vesikasteen laatua, ja sai kuulla heidät kastetun (tässä vaiheessa jo) menneeseen aikaan kuuluvalla Johannes Kastajan parannuksen kasteella. Paavali selitti heille, että Johanneksen mielenmuutoksen kaste kuului sellaisenaan menneeseen aikaan, ja että Herra Jeesus oli ylösnoustuaan käskenyt tehdä oppilaita itselleen omassa nimessään. Näin ollen heidätkin tulisi kastaa Herran Jeesuksen nimeen, eli siihen ainoaan nimeen, joka on taivaan alla ihmisille annettu, jossa heidän tulee pelastua (Apt.4:12).
Osa vanhoista käsikirjoituksista (Codex Besae Cantabrigiensis = D, ja Peshitto) vielä kertoo jakeessa 5, mihin nimeen ja myös miksi heidät kastettiin uudelleen:
"Ja tämän kuultuaan heidät kastettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntien anteeksi saamiseksi."
Kun heidät oli näin kastettu, asetti Paavali kätensä heidän päälleen, jolloin he saivat Pyhän Hengen.
Tekstistä ilmenee, että ennen kuin nämä miehet tapasivat Paavalin, he eivät olleet alkuperäisessä mielessä vielä kristittyjä. Heiltähän puuttui syntien anteeksi anto ja Pyhän Henki. Vaikka Johannes Kastajakin saarnasi mielenmuutoksen kastetta syntien anteeksi saamiseksi (Mark.1:4), hän ei silti välittänyt itse anteeksiantoa. Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara selittääkin Uuden testamentin parafraasissaan osuvasti Markus 1:4:n tekstin merkityksen:
"Ja Johannes oli tuon aikakauden alku, kastaen erämaassa ja saarnaten kastetta mielenmuutoksen osoitukseksi, jotta kastetut saisivat syntien anteeksiannon, kun vastaanottaisivat vähän ajan päästä tulevan Messiaan."
Korinttolaiskirjeessään Paavali kertoo kastaneensa vielä Stefanaankin perhekunnan (1 Kor.1:16). Tästä perhekunnasta kerrotaan saman kirjeen lopussa (16:15-16), että:
"he olivat antautuneet pyhien palvelukseen."
Kun Paavali kehottaa olemaan kuuliaisia tämän perheen jäsenille ja heidän kaltaisilleen, jotka "työtä tekevät ja vaivaa näkevät", lienee lupa olettaa jokaisen Stefanaan perhekunnan jäsenen olleen myös henkilökohtaisesti uskossa.
Juuri tutkimamme Apostolien tekojen kastetekstit edellyttävät selvästi henkilökohtaista uskoon tuloa ja uskon tunnustusta kasteen edellä jokaiselta kastettavalta. On näinollen ilmeisen selvää, että Jeesuksen lihassa vaelluksensa päivänä tekemä ero (lasten siunaamisen ja hänen oppilaikseen suostuvien ymmärtävässä iässä olevien kastamisen välillä) periytyi myös alkukristilliseen kastekäytäntöön.
Kunnioittakaamme silti niitäkin, joiden mielestä täyttä varmuutta Apostolien tekojen teksteistä ei voida vetää, selostamalla tässä heidänkin mielipiteensä. Heidän mielestään esimerkiksi Lyydian perhekunnan tapaus, se miten Luukas siitä kertoo, pakottaa jättämään tilaa mahdollisuudelle, että perhekuntien kasteet ovat saattaneet alusta alkaen koskea kaikkia perheenjäseniä, siis myös pieniä lapsia, jos niitä on perheessä ollut. Tälläisestä mielipiteestä on oivana esimerkkinä esitän jälleen Joachim Jeremiaksen kirjasta "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" otteen, joka tekee johtopäätöksiä mainituista Apostolien tekojen kohdista:
"Tarkoitetaanko nyt äsken mainituissa kohdissa, jotka puhuvat `perhekuntien` kääntymisestä ja kasteesta, myös lasten - sylivauvojenkin - kastamista? Ensimmäisen vastauksen kysymykseen löydämme jo siitä seikasta, että pelkän `perhekunnan` sijasta saatetaan puhua `koko perhekunnasta`, `kaikista omaisista`. Vahvistavien ilmausten ... käyttö osoittaa yksiselitteisesti, ettei ainoaakaan huonekunnan jäsentä jätetty kasteen ulkopuolelle. Kun muistamme, millainen vanhempien lähetysseurakuntien sosiaalinen koostumus oli, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kyseisiin huonekuntiin olisi kuulunut huomattavia orjamääriä. Siksi uskottavammalta tuntuu otaksuma, että vahvistavat ilmaukset `kaikki`, `koko` jne. viittaavat perheen kaikkiin lapsiin."
Lienee vielä syytä lainata tähän yhteyteen Eduard Lohsen kirjassa "Uuden testamentin sanoma" esiintyvä kannanotto:
"Emme tietä kastettiinko varhaisimmassa kristikunnassa lapsia. Kun satunnaisesti puhutaan kokonaisten huonekuntien kastamisesta (1 Kor.1:16, Apt.16:15, 18:8), on mahdollista, että tällöin on ajateltu myös lapsia. Yksiselitteiset viittaukset tälläiseen puuttuvat kuitenkin."
Ehdotonta varmuutta ei siis Lohsen mukaan ole löydettävissä Uuden testamentin perhekuntien kastamisesta kertovien tekstikohtien perusteella.
Päästäksemme eteenpäin, on meidän seuraavaksi tutkittava Uuden testamentin niitä tekstejä, jotka sisältävät opetusta kasteen merkityksestä.
UUDEN TESTAMENTIN KASTEOPETUS
Uuden testamentin kirjeitä järjestyksessään lukiessamme, kohtaamme ensimmäiseksi apostoli Paavalin kastetta koskevan opetuksen Roomalaiskirjeestä (6:3-4). Vaikka olenkin jo kerran tämän tekstin lainannut, otan sen tähän uudelleen:
" Vai oletteko tietämättömiä että meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin? Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, jotta kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, näin myös me vaeltaisimme elämän uutuudessa."
Seuraavat seikat ovat tekstin perusteella huomion arvoisia:
1. Tekstiin ei sovellu kastekaava "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", sillä Isä ei kuollut, eikä myöskään Pyhä Henki. Ainoastaan Poika kuoli, ja hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osalli suuteen kristitty Paavalin mukaan kastetaan. Käytännössä tämä merkitsee kristitylle omista synneistään pois kuolemista (jae 2).
2. Jeesuksen herättämistä vastaa kristityn kohdalla "uudessa elämässä vaeltaminen", jota kristitty voi harjoittaa vain tietoisesti ja henkilökohtaisesti uskoon tulleena. Kristitty on siis kastettu "vaeltamaan", joten on ilmeistä, että hänen täytyy olla kastehetkellään tietoinen vaeltamisen velvollisuudestaan. Tämä Paavalin kasteopetus näyttää sulkevan pois sen mahdollisuuden, että hän edellyttäisi ketään kastettavan ilman henkilökohtaista uskoon tuloa.
Tässä yhteydessä Johannes Kolitsaran Uuden testamentin parafraasin teksti on erittäin mielenkiintoinen, hänen pyrkiessään valaisemaan sitä, miten kirkkoisät ovat tämän Paavalin tekstin ymmärtäneet:
"Vai ettekö te tiedä, että kaikki meidät jotka kastettiin Jeesukseen Kristukseen, meidät kastettiin samanaikaisesti (meidät painettiin upoksiin eräällä tavalla) , ( ja me tulimme osallisiksi) hänen kuolemaansa? (vanhan ihmisen ristiinnaulitsemisen kautta). Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta ja me tulimme osallisiksi hänen kuolemaansa, jotta, kuten Kristus todella herätettiin kuolleista taivaallisen Isän kirkkauden kautta, näin myös me olisimme herätettyjä ja eläisimme uutta elämää, hänen tahtoaan kohtaan sopusointuisaa. Sillä jos, kuten kaksi puuta, erottamattomasti yhdistettyinä yhdeksi, me tulimme yhdeksi ruumiiksi Kristuksen kanssa kasteen, kautta, mikä merkitsee samaistumista hänen ristillä kuolemaansa, järjellisen ja luonnollisen seurauksen mukaan me tulemme yhdeksi hänen kanssaan myös ( hänen ylösnousemuksessaan (myös me tulemme nimittäin ylösnousemaan kirkastettuina, kuten myös hän). Tietäen tämän, että meidän vanha ihmisemme, turmeltunut syntiseltä luonnoltamme, ristiinnaulittiin yhdessä Kristuksen kanssa kasteen kautta, jotta se heikontuisi enemmän ja meidän ruumiimme olisi kuin kuollut synnille, ettemme joutuisi jälleen synnin orjiksi. Sillä hän joka kuoli on jo vapautettu synnin vaarasta (onhan tunnettua, että kuolleena olevaa ja kuollutta ei kiusata, eikä hän tee syntiä). Ja koska me olemme kasteen kautta kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa, mitä tulee syntiin, me uskomme, että me tulemme yhdessä hänen kanssaan myös elämään kirkastettuina iankaikkisuudessa."
Kolitsara selittää kirkkoisien uskoneen Paavalin tarkoittaneen, että Jeesukseen Kristukseen kastaminen merkitsee kastettavan uskossa suostumista Jeesuksen kuoleman osallisuuteen, eli vertauskuvallisesti kastettavan omankin ruumiin ristiinnaulitsemiseen. Tämä merkitsi käytännössä synnistä erottautumista. Kaste merkitsee vertauskuvallisesti myös "herättämistä", mikä käytännössä merkitsi velvollisuutta uuden elämän elämiseen.
Toinen merkittävä Paavalin kirjoittama kasteopetusta sisältävä kohta löytyy Kolossalaiskirjeestä: Kol. 2:10 -12:
"Ja te olette hänessä täydellisiksi tehdyt, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää. Hänessä teidät myös ympärileikattiin käsintekemättömällä ympärileikkauksella, lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: Hänen kanssaan teidät yhdessä haudattiin kasteessa, jossa teidät myös yhdessä herätettiin, hänet kuolleista herättäneen Jumalan uskon vaikutuksen kautta."
Tekstissä ovat huomion arvoisia seuraavat seikat:
1. Kristuksen ympärileikkaus ei Paavalin mukaan ole suinkaan itse kaste, vaan "lihan ruumiin poisriisuminen", jolla Paavali tarkoittaa uskoon tulon yhteydessä tehtävää mielenmuutosta eli parannusta (vert. Room.8:5-9, 12-13).
2. Tämä lihan ruumis riisutaan tietoisesti pois, kun mennään uskossa kasteelle. Kaste yhdistää kastettavan Jeesuksen hautaamiseen: Kastettavan lihan ruumis eli vanha ihminen haudataan kastetapahtumassa.
3. Kun Paavali käyttää ilmaisua "jossa" (en hoo), hän edellyttää, että samassa kastetapahtumassa jossa kristityn poisriisuttu lihan ruumis haudataan, kristitty myös samalla herätetään Kristuksen yhteydessä elettävään uuteen elämään.
4. Kun Paavali ilmaisee kristityn herättämisen tapahtuvan "Kristuksen kuolleista herättäneen Jumalan vaikuttaman uskon kautta", hän näyttää tällä ilmaisulla tarkoittavan, että Jumalan vaikuttaman uskon tulee olla jo kasteen toimittamishetkellä kastettavassa vaikuttamassa.
Samaa edellyttää Paavalin Galatalaiskirjeen maininta: Gal. 3:26-27:
" Sillä kaikki te olette Jumalan poikia uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa." Paavalihan jatkaa: "Sillä niin monta kuin teitä kastettiin Kristukseen, Kristukseen te pukeuduitte.".
Efesolaiskirjeessä Paavali kertoo, miten Kristus puhdisti seurakuntansa: Efeso 5:25-27:
"Miehet, rakastakaa vaimoja, kuten myös Kristus rakasti seurakuntaa ja itsensä antoi alttiiksi sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen veden kylvyllä, sanassa, jotta hän asettaisi itselleen kirkastetun seurakunnan, joka ei omaa tahraa eikä ryppyä eikä mitään tuollaista, vaan joka olisi pyhä ja moitteeton."
Edellä Paavali tarkoittaa "veden kylvyllä" kastetta. Tämä sama kylvyksi kääntämäni sana ("luutron = kylpy, pesu, peso) esiintyy myös Paavalin kirjeessä Tiitukselle (3:5) uudestisyntymis-sanan eli "palinggenesiaa"-sanan yhteydessä, tarkoittaen siinäkin kastetta. Ilmaisulla: "dia luutruu palinggenesiaas" Paavali tarkoittaa, että samoin kuin luonnollisessa syntymässä lapsi tavallisesti pestään syntymänsä jälkeen, samoin myös uudestisyntynyt eli uskoon tullut (1 Joh.5:1) pestään kasteessa uudestisyntymisensä eli uskoon tulonsa jälkeen. Tämä Tiituksen kohta kuuluu (Tiit. 3:4-7):
Mutta kun meidän pelastajamme Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus tuli ilmi, ei teoista vanhurskaudessa, joita me olisimme tehneet, vaan hänen laupeutensa mukaan hän pelasti meidät, uudestisyntymisen kylvyn välityksellä ja Pyhän Hengen (suorittaman) uudistuksen, jota (Henkeä) hän meidän pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kautta vuodatti meihin runsaasti, jotta vanhurskautettuina hänen armossaan, perillisiksi tulisimme, iankaikkisen elämän toivon mukaan."
Tässä Tiitus kirjeen kohdassa "pelastuminen" sulkee sisäänsä kolme eri asiaa: 1) uudestisyntymisen, 2) uudestisyntymisen kylvyn eli kasteen, ja 3) Pyhän Hengen suorittaman uudistuksen uudeksi luomukseksi. Pelastuskokemuksessa pelastuva kokee tämän kolmannenkin kohdan, eli Pyhän Hengen runsaan vuodatuksen itseensä. Tällä tarkoitetaan Pyhän Hengen kastetta. Näin pelastunut on vanhurskautettu ja iankaikkisen elämän perillinen.
Kirjassaan "Usko ja kaste" jopa sylilapsikasteen raamatullisuuteen uskova lestadiolainen Erkki Reinikainen kieltää tämän kohdan tarkoittavan, että kyseessä olisi uudestisynnyttävä kaste. Hän kirjoittaa:
"...ettei tässäkään ole kysymys kasteesta uudestisynnyttävänä, vaan uskoon liittyvänä sagramenttina eli merkkinä ja sinettinä. Uudistuminen tapahtuu Pyhän Hengen (jae 5) ja Jeesuksen Kristuksen kautta (jae 6). Kolmiyhteinen Jumala pelastaa: Isä (jae 4) Pyhä Henki (jae 5) ja Poika (jae 6)."
Ensimmäisen Pietarin kirjeen mukaan (3:20-21) vedenpaisumuksen aikana pelastuneet pelastuivat "veden kautta" (di hydatos). Tämän pelastumisen vastakuva (antitypon) eli vesi, pelastaa kasteena ( baptisma) myös kristityn. Kaste ei tekstin mukaan kuitenkaan ole "lihan saastan poistamista", vaan hyvän omantunnon pyyntö ( eperooteema) Jumalalle tai: Jumalaa kohtaan ( ... eis Theon). Nykykreikankielisen (Bamban) tekstilaitoksen mukaan kaste on "hyvän omantunnon todistus (martyria ) Jumalalle", ja vuoden -67 laitoksen mukaan "hyvän omantunnon vihkimys (afierosis ) Jumalalle." Vuoden -85 laitoksen mukaan kaste on "sitoumus jonka tunnollisesti otatte itsellenne Jumalaa kohtaan" ( desmevsi pu analamvanete ensinidita apenanti sto Theo).
Kysymme nyt, kenen teksti edellyttää esittävän hyvän omantunnon pyynnön tai todistuksen Jumalalle? Kuka vihkii hyvän omantuntonsa, tai kuka sitoutuu hyvään omaantuntoon Jumalan edessä? Tietenkin kastettava itse, sillä sitähän teksti ilmeisen selvästi tarkoittaa. Hyvää omaatuntoa voidaan pyytää Jumalalta vain tietoisessa uskon tilassa, joten tämä Pietarin kirjeen tekstikin edellyttää siis kastettavalta uskon asennetta toimituksen sisältöön ja merkitykseen.
On myös ajateltu Nooan aikaan pohjautuvan vastakuvan sovellutuksen jäävän siinä mielessä ongelmalliseksi, että pienet lapset (jotka olisivat olleet ymmärtämättömiä ja kykenemättömiä itse menemään arkkiin) olisi joka tapauksessa viety arkkiin vanhempien toimesta. Tähän on todettava, että kristittyjen lapset ovat arkissa jo syntymänsä perusteella (1 Kor.7.14), eivät saamansa kasteen perusteella, jota eivät itse tiedosta. Kun he kristittyjen lapsina tulevat ymmärtävään ikään, heitäkin tulisi odottaa henkilökohtainen hyvän omantunnon kasteliiton tekeminen Jumalan kanssa.
Vielä on syytä käsitellä Johanneksen evankeliumin kohtaa 3:5. Tämän kohdan selityksiä toisiinsa verrattaessa ilmenee sellainen erikoisuus, että lestadiolaiset ovat "vesi"-sanan merkityksen tulkinnasta helluntailaisten kanssa samaa mieltä. Molemmat näet kieltävät sen, että "vedestä" syntyminen viittaisi tässä kohtaa kasteen veteen. Kumpienkin mukaan "vesi" tässä tekstikohdassa tarkoittaisi "sanaa", eli "vedestä syntyminen" tarkoittaisi "sanasta syntymistä".
He ovatkin asiallisesti ottaen oikeassa jo Efesolaiskirjeen 5:26 -kohdan perustalta, jossa Paavalin nimissä kulkeva kirje opettaa, että "Kristus rakasti seurakuntaa, ja antoi itsensä sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen sanalla, veden pesussa."
Silti ei pidä lähteä antamaan Joh.3:5:n "vesi"-sanalle toista merkitystä kuin mitä tekstissä lukee, eikä myöskään kieltää sitä, että "vesi"-sana tässä kohtaa viittaa selvästi kasteveteen.
Täysin perusteeton on näet Erkki Reinikaisen kirjassaan "Usko ja kaste" esittämä (sivu 96) väite:
"Sitä, että Nikodemoksen ja Jeesuksen keskustelussa ei voinut olla kysymys kasteesta, tukee myös se tosiasia, ettei Jeesus ollut vielä edes asettanut kastetta, Ei tunnu loogiselta, että hän olisi ryhtynyt puhumaan tuntemattomasta asiasta. Nikodemus tosi tunsi juutalaisen proselyyttikasteen ja näin ollen myös Johannes Kastajan suorittaman kasteen."
Ei pidä näet unohtaa sitä Johanneksen evankeliumin esittämää tosiasiaa, että Jeesuksenkin ja hänen oppilaittensa toiminnasssa (3:22, 4:1-2) oli käytössä vesikaste, ja näinollen Nikodeemuksenkin edellytetään olleen tästä vesikasteesta tietoinen. Kun hän sai Jeesukselta selvennyksen siitä, miten vanhakin ihminen voi ylhäältä syntyä, hän oivalsi Jeesuksen viittaavan "vesi"-sanalla siihen kääntymyksen kasteeseen, jolla Jeesus oppilaittensa välityksellä saarnansa vastaanottajat kastoi.
Mahdollista on kuitenkin, että tekstin sanat "hydatos kai" (vedestä ja) ovat myöhempi lisäys tekstiin. Jos näin on, yhtä lailla tällöinkin tekstin "vesi"-sana viittaa kasteveteen, eikä suinkaan sisällä merkitystä "sana". Jos Jeesus olisi todella tarkoittanut selvennyksellään "sanasta ja Hengestä syntymistä", mikään ei olisi estänyt häntä käyttämästä "vesi"-sanan sijasta "sana"-sanaa.
Se seikka, että pelkkä vesi aineena ei tietenkään ketään synnytä,käy ilmi jo jatkon sanoista "ja Hengestä". Ilmeinen sanojen tarkoitus oli ohjata Nikodeemus parannuksen paikalle, mielenmuutosta toteuttamaan, jonka ulkonainen ilmaisu oli suostuminen kastettavaksi. Ei pidä unohtaa, että Ef.5:26 mukaan veden pesulla oli puhdistava tarkoite: puhdistaa sanalla, vedellä pesun tapahtuessa. Aikanaan sitten, kunhan Henki Jeesuksen ylösnousemuksen ja kirkastamisen jälkeen lähetettäisiin, toteutuisi Nikodeemuksenkin kohdalla Hengestä syntymisen osuus.
Uuden testamentin kasteopetus ei enää jätä epäselvyyttä siitä, että kaste kuuluu vain niille, jotka ovat valmiit tekemään henkilökohtaisen hyvän omantunnon liiton Jumalan kanssa. Liittoa tehdessään heidän tulee riisua pois lihan ruumiin mukainen vaellus, ja sitoutua elämään uutta elämää Kristuksen yhteydessä. Uudestisyntyneen eli uskoon tulleen tulee Uuden testamentin opetuksen mukaan käydä uudestisyntymisen pesulle, ja Jumala on puolestaan pitävä huolen lupauksensa täyttämisestä, eli Pyhän Hengen vuodattamisesta.
Tämä on Uuden testamentin selvä kasteteologia, ja tämän vahvistaa myös seuraava Antti J. Pietilän aikaisemmin mainitusta dogmatiikasta tekemäni (III osa, sivut 315-316) tekstilainaus:
"2. Paavalin kaste-oppi. Kasteoppi sellaisena kuin sen on meidän aikamme kristikunnassa esiinnyttävä, kuuluu sikäli koko dogmatiikan vaikeimpiin, että yhtenäisen kirkollisen tradition osoittaminen tällä alalla on mitä vaikeinta ja että lujan raamatullisuudenkin aikaansaaminen tämän sanan tavallisessa merkityksessä on sula mahdottomuus. Pääsyynä tähän on valtiokirkon kastekäytäntö, jonka päämuoto on lapsikaste, ja että teologit pitävät velvollisuutenaan löytää Uuden Testamentin aikuiskastetta koskevasta kasteteologiasta lapsikasteen teologian. Kristillinen kirkko on Hengen uskonnon sille antamien valtuuksien mukaisesti juuri tällä alalla harjoittanut hengellistä täysvaltaisuutta enemmän kuin useimmissa muissa suurissa kysymyksissä, ja tuloksena on ollut, että kirkossa on tapahtunut hämmennystä itse pääasiaan nähden enemmän kuin olisi ollut luvallista. Ainoa todellinen tie kestävään kasteoppiin on Paavalin kasteopin pohjalle rakennettu aikuiskasteen oppi, josta teologia sitten ex analogia päättelee mitä lapsikasteesta on ajateltava."
LASTEN SUHDE UUDEN TESTAMENTIN AIKAISEEN SEURAKUNTAAN
Uudesta testamentista on vielä tutkimatta otsikon aihe, eli lasten suhde Uuden testamentin aikaiseen seurakuntaan. Avainkohta tähän kysymykseen löytyy Paavalin ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä (7:14):
" Sillä uskosta osaton mies on pyhitetty vaimossa, ja uskos ta osaton vaimo on pyhitetty veljessä: muutoin teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita, mutta nyt pyhiä ovat."
Ensiksikin on huomioitava, että Paavali käyttää sanaa "teidän" ( hyymoon). Tämä on silti tulkittu siten, että Paavali tarkoittaa seka-avioliitosta syntyneiden kristittyjen lapsia, joiden vanhemmista siis vain toinen on uskossa. Ajatus on tämä: Samoin kuin uskosta osaton aviopuoliso on pyhitetty uskovan puolison kautta, vaikkei hän olekaan seurakunnan kastettu jäsen, samoin myös tälläisten vanhempien lapset ovat pyhitettyjä, vaikka hekään eivät ole seurakunnan kastettuja jäseniä. Koska uskosta osaton puoliso pyhittyy (avioliiton kanssakäymiseen) uskovan puolison välityksellä, niin tälläisestä liitosta syntyneet lapsetkin ovat, eivät ainoastaan "pyhitettyjä" (heegiastai ) vaan jopa "pyhiä"(hagia ).
Ilmaisut "pyhä" ja "pyhät" ovat Uudessa testamentissa kastetun kristityn nimityksiä. Kun Paavali lähetti kirjeensä "Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille, kutsutuille pyhille", hän toteaa myöhemmin heistä (1 Kor. 6:11):
"Ja näitä (teistä) jotkut olitte: mutta teidät pestiin, mutta teidät pyhitettiin, mutta teidät vanhurskautettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
On siis näinollen todettava, että vaikka myös "pyhitetty"- nimityksellä tarkoitetaan tavallisesti kastettua kristittyä, Paavali kuitenkin käyttää tätä ilmaisua luonnehtimaan uskosta osattoman puolison asemaa seka-avioliitossa. Tätä pyhitettyä uskosta osatonta puolisoa kun ei luonnollisestikaan ole kastettu. Kun Paavali samassa yhteydessä käyttää lapsista nimitystä "pyhät" sillä perusteella jos toinenkin vanhemmista on kristitty, eikö tämä juuri todista, että kristityn lapset ovat pyhiä kastamattominakin?
Pastori Wiljam Aittala valaisee kirjassaan "Joka uskoo ja kastetaan" alkuseurakunnan aikaista käytäntöä tämän 1 Kor. 7:14 jakeen pohjalta:
"Mikäli tässä yhteydessä sana `pyhä` voidaan ymmärtää seurakunnan jäsentä tarkoittavana (kuten 1 Kor.1:2; 6:1,2; 14:33; 16:1,15; 2 Kor.1:1; 8:14; 9:1; 13:12 jne), niin se merkitsisi sitä, että uskovan seurakunnan jäsenen vielä kastamaton lapsi olisi myös luettu seurakuntaan kuuluvaksi. Alandin mukaan alkuseurakuntaan kuuluikin kahdenlaisia jäseniä. Toiset olivat omakohtaisen kääntymisen ja sitä seuranneen kasteen kautta seurakuntaan liitettyjä varsinaisia jäseniä. Tämän sisärenkaan lisäksi kuului seurakunnan läheiseen yhteyteen kuitenkin niitä, joita ei vielä ollut kastettu. Sellaisia olivat mm. pienet lapset, koska `sellaisten on Jumalan valtakunta`. Kuitenkin vasta kasteen ja ehtoolliselle osallistumisen kautta heistä aikanaan tuli seurakunnan täysvaltaisia jäseniä. Kasteelle he tulivat sen jälkeen kun olivat saaneet opetusta ja kun katsottiin, että pikkulapsille luettu erityinen viattomuuden ja puhtauden aika oli ohi."
Tässä yhteydessä sopii mainita, että vanhempia neuvotaan Uuden testamentin Efesolaiskirjeessä (6:4) alusta asti kasvattamaan lapsiaan "Herran kurissa ja nuhteessa." Kun lapsia neuvotaan samassa kirjeessä (6:1) olemaan vanhemmilleen kuuliaisia "Herrassa" olevina, eli siis Kristuksen ruumiin jäseninä, täytyy tässä olla kysymys jo ymmärtävään ikään tulleista ja kasteenkin vastaanottaneista lapsista.
Se asia, minkä alkuseurakunnan kristityt vanhemmat pyrkivät jättämään perintönä lapsilleen, oli vilpitön usko. Tässä vilpittömässä uskossa on jotakin vanhemmilta lapsille periytyvää, vaikka sen tuleekin muodostua myös lapsen omakohtaiseksi uskoksi. Tästä Paavali kirjoitti Timoteukselle (2 Tim.1:5):
"...ottaen muistoon sinussa (olevan) vilpittömän uskon, joka asui ensin sinun isoäidissäsi Looidiksessa ja äidissäsi Eunikessa, ja olen varmistunut että myös sinussa."
Sama kirje (3:5) kertoo Timoteuksen jo lapsuudestaan saakka tunteneen pyhät kirjoitukset, joten hän oli oppinut ne kristityssä kodissaan isoäidiltään ja äidiltään. Apostolien teot kertoo Timoteuksen olleen uskovaisen juutalaisvaimon poika, vaikka isä oli ollut kreikkalainen. Timoteus oli opetuslapsi, josta Lystran ja Ikonionin veljet todistivat hyvää (Apt. 16:1-3).
Ihminen voi siis jo lapsuudestaan saakka olla Herran opetuslapsi vilpittömän uskon kautta. Tämän vilpittömän uskon hän voi "periä" vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan saamansa opetuksen kautta. Sitten, tämän uskon perittyään, hänen tulisi solmia omakohtainen ja henkilökohtainen hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, kastattamalla itsensä Herran nimeen.
VIELÄ HIUKAN KIRKKOISISTÄ
Jo tämän tutkisteluni alussa asetin kyseenalaisiksi eräiden niin sanottujen kirkkoisien antamien todistusten totuusarvon, koska he olivat käsityksissään jo luisuneet perin kauaksi siitä apostolisen opetuksen sisällöstä, joka on löydettävissä Uudesta testamentista. Kirjassaan "I apostoliki paradosis" (Apostolinen perinne) kirkkoisä Hippolytos Roomalainen kuvaa sitä kastekäytäntöä, joka oli vallalla Rooman seurakunnassa 200-luvun alussa.
Tämän kuvauksen mukaan "...kastetta edelsi kolmen vuoden valmistusaika, jona aikana kastekokelaalle opetettiin kristinuskon sisältöä. Kastetta edelsi pahojen henkien karkottamisakti, sitten torstaipäivänä otettu kylpy, ja jälleen uusi henkien karkotusakti. Kastetta edelsi myös kastettavien paasto. Sitten seurasi lauantaiyön valvojaiset Raamatun lukemisineen ja viimeisine opetuksineen, ja vasta sitten päästiin kasteelle. Kastetoimitukseen keräännyttiin kukonlaulun aikaan (johonkin virtaavan ja puhtaan veen ääreen, myöhemmin kirkkojen kastealtaille), ja kastettavien oli ensin rukoiltava kasteveden äärellä. Kastettava kääntyi ensin länttä kohti ja kielsi saatanan, sitten hän kääntyi itää kohti ja tunnusti Kristuksen. Jokaisen tuli sanoutua irti saatanasta, lausumalla: "Minä luovun sinusta, saatana ja kaikesta sinun palveluksestasi ja kaikista sinun teistäsi."
Tämän jälkeen kastettavat voideltiin öljyllä, ja seurakunnan vanhin lausui: "Väistykööt kaikki pahat henget sinusta kauaksi." Tämän jälkeen seurasivat kysymykset uskosta Isään Jumalaan, Jeesuksen Kristukseen, Pyhään henkeen, pyhään seurakuntaan ja ruumiin ylösnousemukseen. Heiltä kysyttiin heidän uskoaan kolme kertaa. Jos lapset eivät voineet antaa itse kastekysymyksiin vastauksia, sen tekivät vanhemmat heidän puolestaan.
Tätä vaihetta seurasi riisuutuminen. Naisten oli pantava pois kaikki korunsa ja päästettävä hiuksensa valloilleen. Sitten astuttiin veteen. Ensin kastettiin lapset, seuraavaksi kastettiin täysikasvuiset miehet, ja viimeiseksi tuli naisten vuoro. Kastettavat painettiin kolme kertaa veteen. Kastettavat voideltiin taas öljyllä, jonka jälkeen he saivat pukeutua. Kastetta seurasi eukaristian vietto, jolloin leivän ja viinin antamisen välillä kastetuille annettiin myös maidon ja hunajan sekoitusta."
Edellä selostettu kuvaus osoittaa, että Uuden testamentin tekstien kertomasta alkuseurakunnan yksinkertaisesta käytännöstä oli jo luisuttu hyvin kauaksi. Toisena esimerkkinä tästä luisumisesta toimikoon Karthagon synodin kaanonin teksti vuodelta 255:
"Kysymys on `harhaoppisista ja skismaatikoista, jotka näennäisesti on kastettu ja jotka sitten liittyvät katoliseen kirkkoon, joka on yksi ja jossa meidät on kastettu ja uudestisynnytetty.` `...ketään ei nimittäin voida kastaa katolisen kirkon ulkopuolella, sillä on yksi kaste, ja se on ainoastaan katolisessa kirkossa.` `...Papin pitää ensin puhdistaa ja pyhittää vesi, jotta se voisi hänen kastaessaan puhdistaa kastettavan ihmisen synnit.` `...Kuinka voisi puhdistaa ja pyhittää vettä se, joka on saastainen, ja jolla ei ole Pyhää Henkeä?` `...Mutta kastettu pitää voidellakin, jotta hänestä voitelun saaneena tulisi Kristuksesta osallinen. Kerettiläinen ei kuitenkaan saata pyhittää öljyä, koska hänellä ei ole uhrialttaria eikä kirkkoa, joten kerettiläisellä ei voi olla voiteluakaan. Meillehän on selvää, etteivät he mitenkään voi pyhittää öljyä kiitokseksi. ...Tokkopa kerettiläiset, Kristuksen vastustajat, voitelevat ke- tään.` `...Ja kuinka rukoilisi kastettavan puolesta se, joka ei ole pappi,...`"
Itse kirkkoisien käsityksistä antaa oivan kuvan Tertullianuksen käsitys veden siunaamisen muuttavasta voimasta:
"Kaikilla vesillä on sen vuoksi voima vaikuttaa pyhitysen sagramentti, kun Jumalaa huudetaan avuksi: Sillä välittömästi tulee Henki taivaasta ja on vesien yllä, pyhittäen ne itsensä kautta, ja niin ne pyhitettyinä imevät itseensä pyhittämisen voiman...ja koska vedet ovat saaneet parantavia ominaisuuksia enkelien väliintulon kautta, ovat sekä sielu että ruumis puhdistetut aineellisesti ja hengellisesti vesillä. Pakanat, jotka ovat tietämättömiä hengellisistä asioista, omistavat epäjumalillensa saman voiman vihkimättömän veden kera, mutta pettävät itsensä."
Kun siis jo varhaiset kirkkoisätkin edustavat edellä lainatun mukaisia käsityksiä, ei tarvitse ihmetellä kirkon opin kehitystä. Kasteesta ja ehtoollisesta tehtiin mysteerioita eli salaperäisiä uskonnollisia menoja, joille luettiin yliluonnollinen voima puhdistaa synnistä, synnyttää jumalallista elämää ja tehdä kuolemattomaksi. Opilla Jumalan Hengen yhtymisestä kasteveteen on kastevedestä tehty ihmevoide, joka kykenee jopa uudestisynnyttämään sylilapsen.
Kuinka kaukana edellä esittämieni esimerkkien mukaiset käsitykset ovatkaan aidosta uusitestamentillisesta alkuperäisestä kristillisyydestä. Itselleni nämä esimerkit todistavat luopumuksesta, joka on alkanut jo aikaisemmin, ja joka on kehittynyt yhä pitemmälle.
Ensin luovuttiin Jeesuksen nimeen kastamisesta yhden kerran upottamalla, ja otettiin tilalle kolmen arvonimen kaava, kolme kertaa upottaen. Sen jälkeen luovuttiin kasteen alkuperäisestä merkityksestäkin uudestisyntymisen jälkeisenä kylpynä ja hyvän omantunnon liittona, jolloin tilalle tulivat maagiset käsitykset itse kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Seuraava askel luopumuksen tiellä olikin omaksutut käsitykset vihittyjen vesien ja öljyjen ihmeitätekevästä voimasta, niiden alkuperäisen vertauskuvallisen käytön ja merkityksen sijaan.
KIRKKOISIEN AJASTA MEIDÄN PÄIVIIMME
Ne meidänkin päiviemme teologit, jotka yrittävät hinnalla millä hyvänsä sovittaa Uuden testamentin tekstien uskosta, kasteesta ja uudestisyntymisestä puhuvan sisällön yhteen nykykirkon sylilapsien kastekäytännön kanssa, ovat ylitsepääsemättömissä egsekeettisissä vaikeuksissa. He puhuvat sylivauvojen uskosta, joko tietoisesta tai tiedostamattomasta. Samoin sylivauvojen kastamisen yhteydessä tapahtuvasta näiden vauvojen kertakaikkisesta uudestisyntymisestä. Ne heistä, jotka tietävät mitä hengellinen elämä on, joutuvat kuitenkin puhumaan myös toisesta uudestisyntymisestä, tarkoittaen ihmisten omakohtaista uskoon tuloa. He puhuvat vedestä syntymisestä sylilapsikastetta tarkoittavana, ja saman tien Hengestä syntymisestä toisessa merkityksessä, eli omakohtaiseen uskoon tulemista tarkoittaen. Ja tämä kaikki vain siksi, etteivät ole valmiita tunnustamaan Uuden testamentin opetuksen selvää linjaa, jonka mukaan vesikaste eli vedestä syntyminen kuului alkuaan todellisen Hengestä syntymisen eli kääntymyksen ja omakohtaisen uskoon tulon yhteyteen.
Silti samoissa piireissä joissa edellä kuvattuja kirkon harhoja ihmisten eksyttämiseksi sumeilematta viljellään, saatetaan jonkun oppineen esitystä julkaistaessa totuuskin lipsauttaa (ilmeisesti vahingossa) esiin. Tälläinen lipsautus on tapahtunut, SLEY:n julkaistessa Jukka Thurénin kirjan "Israelin usko." Kirjan luvussa XXVI: "Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi" teksti alkaa:
"`Yksi kaste`on peräisin Ef. 4:5:stä: `Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.` Lähtökohtana on yhden Herran tunnustaminen; usko ja kaste liittynevät siihen, koska uskon ratkaiseva tunnustaminen tapahtuu kasteen yhteydessä. ...
...Eroista huolimatta kaikki evankeliumit pitävät yhtä siinä, että Jeesusta kastettaessa Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen tavoin Jeesuksen päälle. Joh. lisää, että kastaja Tunnisti tästä merkistä Jeesuksen siksi `joka kastaa Pyhällä Hengellä.` Jeesuksen saama kaste on ollut välittömänä mallina, kun Jeesuksen asettamaa kastetta on tulkittu. ...
...Jeesuksen nimeen kastettaessa on tapahtunut Pyhän Hengen vaikutuksesta vanhurskauttaminen ja pyhittäminen: kastetut on puhdistettu aikaisemman elämänsä synnistä ja saastaisuudesta ja heidät on liitetty Jumalan lopunaikaiseen pyhään kansaan. ..."
VÄÄRINKÄSITYSTEN VÄLTTÄMISEKSI
Eräällä Kreikan matkallani, käydessäni Kreikan pääkaupungissa Ateenassa, löysin sieltä, Kreikan evankeelisten kristittyjen kirkosta, heidän uskoaan selostavan kirjan, nimeltään: " I pistis ton Ellinon evanggeliokon= Kreikkalaisten evankelisten usko." Kirjassa on myös luku " to vaptisma= Kaste." Sen sisältö on mielestäni siksi raitista opetusta, että katson aiheelliseksi kääntää osan sen sisällöstä tähän:
" Kastaminen on kristillisen seurakunnan vanha tapa ja käytäntö, ainoa sellainen, jonka kristillinen seurakunta on aivan kuin `lainannut` juutalaisuudesta. Kasteella ei juutalaisessa taloudenhoidossa ollut läheskään sitä tärkeyttä mikä sillä on kristillisyydessä. Juutalaisuudessa käytetyt kasteet olivat vedellä suoritettuja vihmontoja ja pesuja, jotka symbolisoivat puhdistusta saastaisuudesta. Kristillinen kaste sen sijaan on merkityksellinen ja välttämätön julkinen toimitus, joka sinetöi käännynnäisen sisääntulon Kristuksen näkyvään seurakuntaan. Kristillisellä kasteella on se yhteistä juutalaisuuden pesojen kanssa, että sekin symbolisoi puhdistusta synnin saastaisuudesta. On suuriarvoista ja merkittävää havaita, että meidän Herramme valitsi juutalaisuuden useista tavoista ainoastaan kasteen seurakuntansa käyttöön. Sen sijaan Hän hylkäsi muut, kuten ympärileikkauksen, uhritoimitukset, papilliset puvut, jne. Kasteen toimittamistapa symbolisoi paremmin kuin mikään muu lunastusta synnistä, jonka Pelastaja ihmisille toi. Tässä merkityksessään kaste kuuluukin ainoastaan kristilliselle yhteisölle.
Olihan tietenkin jo ennen Kristusta `Johanneksen kaste`, joka sekin oli mielenmuutoksen kaste, syntien anteeksi saamiseksi, mutta tätä kastetta ei myöhemmin pidetty riittävänä niille, jotka tulivat sisään kristilliseen seurakuntaan. Tästä syystä sisääntulevat ihmiset kastettiin uudelleen kristillisellä kasteella, nekin, jotka olivat jo saaneet Johanneksen kasteen. (Apt.19:1-6). Tämä merkitsee sitä, että pelkkä mielenmuutos ei riittänyt Kristuksen kannattajille, vaan mielenmuutoksen ja anteeksisaamisen jälkeen kristityiksi tulleilta odotettiin uutta pyhitettyä ja puhdasta elämää Kristuksen yhteydessä, sekä jokapäiväistä kilvoittelua syntiä ja maailmaa vastaan. Herra itse siis määräsi kasteen sellaiseksi seurakuntansa toimitukseksi, joka erottaa seurakunnan jäsenet muista ihmisistä (Matt.28:19-20, mark.16:15-16). Kuitenkaan Jeesus itse ei kastanut ketään (edes lihassa vaelluksensa aikana) vaan jätti siitä huolehtimisen (jo silloin) oppilaittensa tehtäväksi (Joh.4:2).
...Kristillisen kasteen historiallisesta yhteydestä Johanneksen kasteeseen voimme vetää sen johtopäätöksen, että kaste tapahtui tavallisesti upottamalla, sillä Johanneskin oli valinnut Ainonin, `koska siellä oli paljon vettä`(Joh.3:23).
...Katolisissa seurakunnissa ja Euroopan evankeelisissa seurakunnissa (baptisteja lukuunottamatta) pidetään vihmontakastetta oikeana. Kreikkalaiset seurakunnat pitäytyvät upottamiskasteeseen, sillä ei ole epäilystä siitä, että juuri upottaminen oli ensimmäisen seurakunnan kastetapa.
...Kristillisyyden alkuaikoina kastettavat olivat poikkeuksetta jo ymmärtävässä iässä olevia. He olivat syntyperältään joko juutalaisista tai pakanakansoista, ja tulivat kristityiksi kuultuaan ja uskottuaan evankeliumiin. Juuri kasteen välityksellä he antoivat julkisen tunnustuksen uskostaan ja armon työstä, joka heidän elämässään oli tapahtunut. Näin he tulivat näkyvän Kristuksen seurakunnan jäseniksi. Pyhänä sisäänottotapahtumana seurakuntaan kaste oli jotensakin vastaava juutalaisten ympärileikkaustapahtumalle. Ympärileikkaukseen olivat velvollisia alistumaan kaikki ne, jotka muista kansoista proselyytteina tulivat juutalaisen kansan jäsenyyteen.
Sanonta tässä kohtaa on varovainen `jotensakin vastaava`, sillä ympärileikkaus suoritetaan ainoastaan poikalapsille määrättynä eli kahdeksantena päivänä syntymisestä, kun taas kaste suoritetaan sekä poika- että tyttölapsille erottelematta, ja aikana jota ei ole edeltä määrätty. Täten vastaavaisuus ympärileikkauksen ja kasteen välillä ei ole täydellinen eikä aukoton.
Toisaalta on sanottava, että jos apostolit ja ensimmäiset kristityt olisivat todellakin pitäneet kastetta ympäri leikkausta vastaavana tapahtumana, he olisivat varmaankin pitäytyneet alusta asti lapsikastekäytäntöön. Tämä ei ole kuitenkaan historiallisesti todennettavissa kuin vasta kolmannelta vuosisadalta lähtien. Kuitenkin tästä kasteen ja ympärileikkauksen käsittämisestä toisiaan vastaaviksi suorituksiksi syntyi apostolien jälkeisellä ajalla lapsikastekäytäntö, ja se valtasi seuraavina vuosisatoina useimmat seurakunnat. Aloitettiin siis kastamaan myös kristittyjen vanhempien lapsia.
Muutamat tosin yrittävät vakuuttaa, että tämä tapa olisi periytynyt apostoleilta asti. Väitettä yritetään tukea sillä, että vedotaan Filippin vanginvartijan sekä Lyydian perhekuntien kastetapahtumiin, ja muihinkin Uudessa testamentissa mainittuihin perhekuntakasteisiin. Nämä kohdat eivät kuitenkaan ole tarpeeksi selviä lapsikastekäytännön todisteiksi, sillä emme tiedä, oliko näissä mainituissa perheissä lapsia jotka kastettiin. Ainoa minkä varmasti tiedämme, on se, että kolmannella vuosisadalla Kristuksen jälkeen lapsikaste oli selvänä seurakuntakäytäntönä.
Kun Origenes ja Kyprianus sanoivat, ettei tule estää lapsia saamasta kastetta, he samalla todistavat vastustuksesta jota tämä lapsien kastaminen sai osakseen. Tiedämme myös, että Krysostomus, Naziansinos, Grigorios, Vasilios, Efraim Syyrialainen, Augustinus ja Ambrosius, vaikka olivat kaikki syntyneet kristityistä vanhemmista, saivat silti kasteen vasta ymmärtävässä iässä. Tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei lapsikastekäytäntö ollut vielä välttämätön vaatimus, eikä se ollut vielä edes levinnyt kaikkien kristittyjen keskuuteen. Viidennen vuosisadan aikana tapa kuitenkin yleistyi lopullisesti, ja siitä lähtien kaikki seurakunnat ovat tavan hyväksyneet, baptisteja ja muutamia pieniä evankeelisten kristittyjen ryhmiä lukuunottamatta. Näin kristittyjen vanhempien velvollisuuksiin kuuluu viedä pienet lapsensa kasteen välityksellä Kristuksen perheen yhteyteen.
Vaikkakaan lapsikastekäytännöstä ei ole osoitettavissa Kristuksen sanallista käskyä tai lupaa (kuten ei myöskään apostolien), tapaa pidetään silti niissä seurakunnissa oikeutettuna, jotka näkevät kasteen vastaavan ja korvaavan ympärileikkausta, joka oli uskosta vanhurskauttamisen sinetti, ja jonka välityksellä heprealaisten kahdeksan päivää vanhat lapset tuotiin sisälle Jumalan perheväkeen. Lapsia kastavat seurakunnat vetoavat myös Kristuksen käyttäytymiseen pieniä lapsia kohtaan. Jeesus otti heitä syliinsä, ja esitti heidät opetuslapsilleen esimerkeiksi siitä, millaisia taivasten valtakunnan jäsenien tulisi olla yksinkertaisuudessa, nöyryydessä ja viattomuudessa. Kristus teki näin, vaikka he heprealaisten lapsina olivat kastamattomia. Vedotaan myöskin apostoli Paavalin ilmaisuun siitä, että uskovien vanhempien lapset ovat `pyhiä`(1 Kor.7:14). Ilmaisu merkitsee, ei synnittömyyttä eikä jumalisuutta, vaan `erottamista` Kristukselle, koska lasten vanhemmatkin ovat samoin erotetut. Tämä onkin `hagios`-sanan oikea merkitys.
Tutkikaamme nyt kasteen merkitystä. Sekä itäinen että läntinen kirkko pitää kastetta (joka toimitetaan meidän päivinämme miltei poikkeuksetta lapsille) mysteeriona. Tämä mysteerio saa aikaan kastettavan lapsen puhdistumisen perisynnistä, sekä myös lapsen uudestisyntymisen. Evankeelinen seurakunta sen sijaan pitää kastetta sisäisen uudestisyntimisen ulkoisena symbolina, milloin on kysymys ymmärtävässä iässä kastettavasta. Se on pelastavaan Kristukseen kohdistuvan julkisen uskontunnustuksen sinetti. Mitä taas tulee lapsiin, jotka eivät ole sillä paikalla, että tuntisivat tai ymmärtäisivät mitään näistä asioista, kastetta pidetään vanhempien toimesta suoritettavana lapsien vihkimisenä Kristukselle. ....
Evankeelinen seurakunta hylkää kummijärjestelmän käytön, jota sekä läntinen että itäinen kirkko, kuten myös luterilaisuus käyttävät. Lapsien kohdalla ainoastaan vanhemmat voivat antaa lupauksia lapsien kasvattamisesta elävän kristillisen uskon mukaan, siihen asti, kunnes lapset voivat antaa omakohtaisen uskontunnustuksen. Kukaan toinen ei voi tarpeeksi huolehtia lapsien jokapäiväisestä kasvusta, paitsi lapsien vanhemmat.
Mitä tulee teoriaan kasteen mysteeriosta ja kastettavan uudestisyntymisestä, sen kannattajat pitäytyvät muutamiin Uuden testamentin kohtiin, joissa uudestisyntyminen yhdistetään vesikasteeseen, kuten myös Pyhän Hengen lahjan saaminen (Mark.16:16, Joh.3:5, Apt.22.16, 2.38, 1 Kor.6:11, Gal.3:27, Tiit.3:5). Myös muutamat kirkkoisät kirjoittivat usein kasteesta, yhdistäen sen uudestisyntymiseen ja syntien anteeksiantamiseen.
Oletamme kuitenkin, että on verraten helppo osoittaa, ettei kaste aikaansaa ollenkaan uudestisyntymistä, vaan pikemminkin uudestisyntymisen tulee edeltää, tai ainakin sen tulisi edeltää kastetta. Kastehan on oikeastaan vain ulkoinen merkki sitä edeltäneestä uudestisyntymisestä. Täten olisi aina ymmärrettävä ymmärtävässä iässä olevien kasteen merkitys. Uudessa testamentissa ja ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teoksissa on nimittäin aina kysymys ainoastaan ymmärtävässä iässä olevien kastamisesta, koska (ja tämänhän totesimme jo edellä) lapsikaste tuli seurakuntien käyttöön paljon myöhemmin.
Lisäksi myöskin evankeliumeissa on muutamia kohtia sen todistukseksi ja ilmiselväksi vakuudeksi, että kaste ja uudestisyntyminen eivät ole keskenään synonyymejä, eivätkä myöskään samanaikaisia tapahtumia, tai, että kasteella olisi edes lopputuloksenaan uudestisyntyminen. Sadanpäämies Kornelius läheisineen vastaanottivat ensin Pyhän Hengen, alkaen puhumaan vierailla kielillä sekä ylistämään Jumalaa. Vasta jälkeenpäin Pietari sanoi: `Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka vastaanottivat Pyhän Hengen samoin kuin mekin? Ja hän käski kastaa heidät Herran nimeen` (Apt.10:46-48). Tästä me näemme, kuinka Pyhän Hengen lahja eli uudestisyntyminen, annettiin kasteen edellä ja kasteesta erotettuna. Kaste aivankuin sinettinä täydensi uudestisyntymisen jälkeenpäin. Samoin myös ne, jotka Samariassa tulivat uskoon Filippuksen saarnan välityksellä, ja jotka myös kastettiin Herran nimeen, eivät vastanottaneet Pyhää Henkeä silloin, vaan vasta jälkeenpäin, Pietarin ja Johanneksen asettaessa kätensä heidän päälleen. He myös rukoilivat heidän puolestaan, jotta he saisivat Pyhän Hengen (Apt.8:15-17). Eräs niistä, joka kastettiin Filippuksen toimesta, oli ymmärtänyt kristillisyydestä niin vähän, että yritti rahalla hankkia itselleen Pyhän Hengen välittämisen lahjan, tarjoten apostoleille rahaa. Tapahtuma innoitti Pietarin ilmoittamaan hänelle, ettei hänellä ole osaa eikä arpaa kristilliseen uskoon, ja kuitenkin tämä ihminen oli kastettu. Apostolit eivät myöskään kastaneet Samarialaisia Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen uudelleen, vaan heidän Filippukselta saamaansa kastetta pidettiin oikeana ja hyväksyttävänä, vaikka sitä ei ollutkaan välittömästi seurannut Pyhän Hengen lahjan saaminen. Näistä esimerkeistä näemme, että kaste ja uudestisyntyminen ovat evankeliumin tarkoittamassa merkityksessä täysin keskenään erillisiä asioita. Kristuksen käskyn mukaan uudestisyntyminen tulee sinetöidä ja aivankuin julkistaa kasteen välityksellä annettavalla tunnustuksella, mutta kaste itsessään ei vaikuta uudestisyntymistä. Se ei ole synonyymi, eikä edes uudestisyntymisen kanssa samanaikainen tapahtuma.
Ne Uuden testamentin kohdat, joihin kastetta mysteeriona pitävät vetoavat, eivät ollenkaan ole ristiriidassa edellä esitettyjen tosiasioiden kanssa. Kristuksen sanat Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä` erottavat kyllin selvästi vesikasteen Pyhän Hengen kasteesta. Jos kaste todellakin vaikuttaisi uudestisyntymisen, Kristuksen olisi ollut turhaa lisätä sanat: `ja Hengestä.` Koko tämä ilmaisu on vain edellisen repliikin selitystä, jolloin hän sanoi Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.` Myös Kristuksen sana: `Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu`, kumoaa teorian kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Jos nimittäin tämä teoria olisi oikea, Kristukselle olisi ollut riittävää sanoa: `Joka kastetaan, on pelastuva.` Kristus lisäsi kuitenkin välittömästi: `...joka ei usko, hänet tuomitaan.` Näin ollen se mikä pelastaa ihmisen, ei ole kaste vaan usko Kristuksen lunastustyöhön. Epäusko tätä lunastustyötä kohtaan. jonka välityksellä syntinen pelastuu, johtaa hänen tuomitsemiseensa, vaikka hän olisikin jo vastaanottanut vesikasteen.
Muutkaan Uuden testamentin edellä mainitut kohdat eivät vastusta näkemystä, että kaste on anteeksisaamisen ulkoinen symboli, eli symboli sisäisesti koettavasta synneistä lunastuksesta, joka annetaan, kun sitä edeltää mielenmuutos ja usko Kristukseen. Ihmisen syntejä ei pestä pois ulkoisella vedellä, sillä ainoastaan Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1 Joh.1:7). Kaste vedessä ei voi olla muuta kuin ulkoinen symboli tästä sisäisestä `uudestisyntymisen pesosta` Se on siis `hyvän omantunnon todistus Jumalalle`(Tiit.3:5, 1 Piet. 3:21).
... Ef. 5:26 sanotaan seurakunnasta, että seurakunta on `puhdistettu veden pesossa, sanan kautta.` Se on siis Jumalan sana, jonka välityksellä syntinen puhdistuu, kuten Jeesus sanoi: `...te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä puhuin teille`(Joh.15:3). Jumalan sana uudestisynnyttää (1 Piet.1:3), ei kaste. Tämän merkityksen kanssa ovat sopusoinnussa myös Tiit. 3:5 ja 1 Piet. 1:3, sekä muutkin kohdat. Kun lisäksi on ilmiselvää, että kirkkoisät jotka puhuivat kasteesta, eivät tarkoittaneet sylilapsia vaan ihmisiä, jotka olivat kastehetkellään jo ymmärtävässä iässä, tämän täytyy merkitä seuraavaa: He olivat syntyään joko juutalaisista tai muista kansoista. He olivat uskoneet Kristukseen ja uskon kautta uudestisyntyneet, ja he tulivat kasteen välityksellä julkisesti näkyvän kristuksen seurakunnan yhteyteen. Koska kaste oli näille uskoville välitön heidän uudestisyntymistään seuraava tapahtuma, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät alkoivat käyttää näitä kahta erillistä ilmaisua samaa merkitsevinä. Myöhemmin, kun käsitys mysteerioista valtasi seurakunnan, alettiin luonnehtiman kastettakin mysteerioksi.
Mitä tulee pienten lasten kastamiseen, edellä on jo osoitettu, ettei kaste sisällytä itseensä uudestisyntymistä. Niin ei tapahdu edes ymmärtävässä iässä olevien kohdalla, vaan se on sen uudestisyntymisen seuraus ja sinetti, joka on edeltänyt kastetta. Kun näin on ymmärtävässä iässä olevan kohdalla, on ilmiselvää, että kaste voi vielä vähemmän sisällyttää itseensä todellisen uudestisyntymisen pienen lapsen kohdalla. Pienen lapsen kohdalla kaste ei ole edes seuraus eikä sinetti uudestisyntymisestä, sillä pienet lapset eivät ole sillä paikalla, että he yleensäkään voisivat kaivata saati kokea uudestisyntymisen. Uudestisyntyminen edellyttää välttämättömästi henkilökohtaista uskoa Kristukseen.
Mitä uudestisyntyminen siis on? Se on radikaali sydämen muutos: mielihalujen, tarkoitusten, ajatusten, jne. ja jonka muutoksen Pyhä Henki vaikuttaa syntisessä ihmisessä heti, kun tämä tekee parannuksen synnistä ja uskoon Pelastajaan Jeesukseen Kristukseen, jolta hän pyytää anteeksiantoa. Tämä on järjestys myös Paavalin opetuksessa, Ef.1:13:sta. Mielenmuutos ja usko ovat välttämättömiä edellytyksiä ihmisen uudestisyntymiseksi, joka toisin sanoin ilmaistuna merkitsee Pyhällä Hengellä sinetöidyksi tulemista. Pienen lapsen on mahdotonta yleensäkään kokea uudestisyntymistä näiden edellytysten puuttumisen tähden, ja vielä vähemmän häntä kastettaessa. Sylilapsi ei ole sillä paikalla, että hän kykenisi uskomaan, eli ei toisin sanoen ole saavuttanut ymmärtävää ikää, eikä ymmärrä puhetta tuomiosta ja pelastuksesta, eli asioista, jotka ovat välttämättömiä edellytyksiä uudestisyntymiselle.
Suljetaanko nyt kristittyjen vanhempien pienet lapset Kristuksen perheväen ulkopuolelle? Ei todellakaan. Lapset vihitään kristillisen seurakunnan yhteyteen joko pelkän siunaamisen kautta (kuten baptistiset seurakunnat tekevät) tai kasteen välityksellä (kuten evankeeliset tekevät). Heitä ei tosin uudestisynnytetä, mutta kylläkin vihitään vanhempien toimesta Kristukselle, ja tuo
kaikkien kastettujen koko perhekunnat uskoivat, etenkin jos niissä oli pieniä lapsia. Jeesushan asetti lapsen uskon esikuvaksi. Uskon esikuvassa täyttyy kasteen ensimmäinen edellytys, elävä usko.
"Aivan turhaan paleltuivat."
Totta. Siksi pidän viisaana päätöksenä siirtyä valelukasteeseen. Ei turhaan palelluteta pieniä "taivaantaimia" kuoliaiksi. Hyvää on myös se, ettei Suomessa alettu halveksua kastetta ja kieltää seurakunnan jäseneksi tuleminen myös pieniltä lapsilta. Toinen fiksu päätös tehtiin 1700-luvulla, kun valistuksen seurauksena lisääntyneestä terveystietoudesta johtuen päätettiin kirkkojen olevan eläviä varten eikä ruumiita enää haudattu kirkkoihin mädäntymään.
Voin hyvin uskoa, että jo Raamatun aikana oli käytössä sekä upotus- että valelukasteita. Upotusta toki puoltaa se, että kun hiestä ja pölystä likainen ihminen peseytyy upottamalla, se symbolisoi ehkä jotenkin paremmin lihan saastaisuuksien poispesemistä. Nykyään kehon pesemistä varten on olemassa suihkut ja vauvoja varten suunniteltuja pesuvateja, joten mitäpä sotkemaan ruumiin pesemistä seurakunnan yhteyteen tulemiseen. Ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö kunnon saunan ja suihkun jälkeen olisi raikas, "uudestisyntynyt" ;-) olo.
Uudelleenlastajien lähtökohtana on, että ratkaisuntekeminen ja kaste on ihmisen teko. Tämä kaikki johtaa lapsikasteen kieltämisen. Raamattu sanoo kuitenkin selvästi: 2.kor.14. Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.
Raamattu sensijaan kaikkialla opettaa, että mielenmuutos on yksin Jumalan teko. Näinhän oli myös Lyydian kohdalla: Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui,
15. ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin.
Raamattu ja etenkin Jeesus opettaa myös kaikkialla, että pienet lapset uskovat häneen. Tämä on mahdollista siksi, kun usko on yksin Jumalan teko.
Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia,
16. mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
17. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Luukkaan mainitsema sana "pienistä lapsista" on mielenkiintoinen: "brevos"= vauva.
Hengen luomaan yhteyteen kuuluu vain yksi kaste:
3. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.
4. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
5.Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
6.Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.
21. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,
V: Kaste on siis Jumalan tekemä hyvänomantunnonliitto, joka kuuluu sovitetulle. Koska Jeesus on kuollut pientenkin lasten puolesta, he ovat sovitettuja. Näin heidät tulee liittää tähän hyvän omantunnonliittoon.
Matt.21:14. Ja hänen tykönsä tulivat sokiat ja ontuvat templissä, ja hän paransi heidät.
15. Mutta kuin pappein päämiehet ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, jotka hän teki, ja lapset templissä huutavan ja sanovan: hosianna Davidin Pojalle! närkästyivät he,
16. Ja sanoivat hänelle: kuuletkos, mitä nämät sanovat? Niin Jesus sanoi heille: kuulen kyllä. Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?
Tähän yhtyy myös psalmin kirjoittaja sanoessaan: "Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman" (Ps.8:3).